Koulujärjestelmän kehitys

Suomen irtauduttua Ruotsista (1809) maamme sai perinnöksi vuoden 1724 koulujärjestyksen, jonka mukaan oppikoulu käsitti 1-2-luokkaiset pedago­

giot, 4-5-luokkaiset triviaalikoulut sekä kolmivuotisen lukion. Kun maa­

hamme perustettiin vuonna 1725, 2-luokkainen Porvoon lukio, se oli ainoa tämän asteen Suomessa toimiva oppilaitos. Sen lisäksi vielä 1800-luvun alussa maassa oli kaksi triviaalikoulua ja kymmenen pedagogiota. Koulu­

jen opetussuunnitelma tähtäsi kautta linjan nuhteettomien, julkisen vallan palvelukseen astuvien virkamiesten kasvattamiseen oikeassa kristillisessä ja valtiollisessa hengessä.

Vanhan Suomen eli Viipurin läänin liittäminen muuhun Suomeen (1812) merkitsi maan koulutoimessa laadullistakin laajennusta, sillä läänis­

sä toimi aikanaan Katariina H:n perustamia tyttökouluja, jotka läntisen koulukehityksen piirissä olivat tuntemattomia vielä tuohon aikaan.

Viipu-rin läänin koulutoimen pelastamiseksi käytiin oikea kulttuuritaistelu, jossa keskeistä osaa näytteli lahjakas pedagogi Erik Gabriel Melartin, joka toimi Viipurin lukion rehtorina ja koko läänin "koulutirehtöörinä". Läänin tyttö­

koulut saivat luvan toimia edelleen siihen saakka, kunnes uusi koko Suo­

men koulujärjestys valmistuisi. Uudistusta valmistelemaan asetettiin elo­

kuussa 1814 komitea. (Wilkama 1938, 30-31).

Merkittävää muutosta oppikoulujen asemassa ja opetuksessa ei saatu aikaan, vaikka esimerkiksi yliopiston rehtorin kolmivuotiskertomuksessa lukuvuosilta 1833-1836 ja 1836-1839 (Redogörelse från Kejserliga Alexan­

ders-Universitetets för rektoratstriennium 1833-1836 och 1836-1839) todet­

tiin, että vuosina 1833-36 ylioppilastutkinnon suorittaneista oli tullut lu­

kiosta vain 28,7 % ja lukuvuosina 1836-1839 vain 29,2 prosenttia. Näytti siltä, että valtion oppikoulut, joiden tarkoituksena oli valmistaa oppilaita ylioppilastutkintoon olivat menettämässä merkitystään.

S_yyskuun 7. päivänä 1814 hallitsijan tekemään päätökseen perustuen asetettiin Suomen oppikoululaitosta uudistamaan erityinen komissio, Suo­

men yleisten oppilaitosten järjestelykomissio, jonka puheenjohtajaksi kut­

suttiin yliopiston varakansleri piispaJ. Tengström ja jäseniksi prokuraattori M. Calonius, hallituskonseljiin jäsenet N. G. Af Shulten ja R. V. Stierwald, esittelijäsihteeri H. R. Baeck sekä professorit J. F. Wallenius ja E. G. Melar­

tin, (KA Senaatin Täysistunnon pöytäkirja 4/11 1814; Hanho 1955, 31-32).

Ehkä merkittävin niistä toimenpiteistä, joihin komissio ryhtyi Viipurin läänin koulujen osalta, oli komission vuonna 1815 tekemä päätös, että ruotsin kieli on otettava oppiaineeksi Viipurin lukioissa ja piirikouluissa.

· Kymmenen vuotta myöhemmin 24.9.1824 kenraalikuvemööri Zakrevski kehotti kirjelmässään koulukomissiota viipymättä ilmoittamaan, mitä se pitkänä työskentelyaikanaan oli saanut aikaan, milloin se saisi työnsä päätökseen ja milloin koululaitoksen järjestelyehdotus voitaisiin jättää se­

naatin käsiteltäväksi. Itse asiassa komissio oli hankkinut kymmenen vuo­

den aikana käsiteltävää kirjallisuutta ja hankkinut lausuntoja eri tahoilta.

Siitä s_yystä koulukomissio lakkautettiin vuoden 1825 alussa ja asetettiin uusi komissio, jonka puheenjohtajaksi kutsuttiin prokuraattori C. Wallen.

Komissio sai työnsä valmiiksi marraskuussa 1826 laadittuaan ehdotuksen senaatille lukio- ja koulujärjestykseksi (Hanho 1955, 34-35). Koulukomis­

sion ehdotuksen mukaan oli triviaalikoulujen sijaan järjestettävä suurem­

pia 4-luokkaisia kaupunkikouluja niitä nuorukaisia varten, jotka aikoivat antautua opilliselle uralle ja virkamiehinä valtion palvelukseen tai kaupan ja teollisuuden alalle. Komissio piti kaupunkikouluissa suomen kielen taitoa välttämättömänä kaikille, jotka joutuivat tekemisiin suomenkielisen väestön kanssa, ja tätä kieltä oli sen vuoksi opetettava kahtena viikkotun­

tina ylempien kaupunkikoulujen ylemmillä luokilla ja lukioiden molem­

milla luokilla. Lukioissa tuli komission ehdotuksen mukaan olla kaksi luokkaa, joista ylempi oli 2-vuotinen sekä 2-linjainen, toinen pappeja ja opettajia ja toinen siviilivirkamiehiksi aikovia varten. Tyttökouluja oli

komission ehdotuksen mukaan perustettava samoihin kaupunkeihin, jois­

sa triviaalikoulu sijaitsi.

Opettajien valmistusta varten komiteaan kuulunut Melartin esitti yliopiston filosofiseen tiedekuntaan perustettavaksi kasvatus- ja ope­

tusopin professorin virkaa. Vuoden 1827 alussa koulukomission ehdotuk­

sesta vaadittiin tuomiokapitulin lausunnot. Ja komission ehdotuksia käsi­

teltiin senaatin täysistunnossa vuoden 1827 loppupuolella. (KA Senaatin täysistuntojen pöytäkirjat 29.10, 12.11, 19.11, 26.11, 3.12, 8.12, 10.12.1827).

Komitean esittämät muutokset olivat ilmeisesti senaatin mielestä liian kalliita, koska se esitti hallitsijalle, että komissio määrättäisiin uudelleen harkitsemaan, mitä muutoksia olisi ehdotuksiin tehtävä, jotta suunnitellut koululaitoksen menot saataisiin pienemmiksi. Komission uusi ehdotus otettiin senaatissa harkittavaksi saman vuoden lopulla, mutta saatiin vasta huhtikuun 27. päivänä 1831 loppuun käsitellyksi. Senaatti esitti hylättäväk­

si tämänkin ehdotuksen, koska sitä taloudellisista syistä ei voitu toteuttaa ja koska se monissa muissa suhteissa sisälsi "tarpeettomia uudistuksia".

Senaatti esitti samalla oman ehdotuksensa oppikoululaitoksen järjestyk­

seksi. Senaatin käsityksen mukaan oli koululaitokselle kohtalokasta, jos komission koulujärjestysehdotuksen tavalla yksityiskohdittain määrättäi­

siin oppiaineista, opetusmenetelmistä ja oppikirjoista. Kun komissio pyrki järjestämään eri oppilaitokset yhdenmukaisiksi, senaatti ei pitänyt sitä hyvänä päämääränä, sillä vallitsevasta erilaisuudesta senaatin mukaan saattoi koitua pikemminkin hyötyä kuin vahinkoa. (Wilkama 1938, 31)

Erilaisten vaiheiden jälkeen asetetun kolmannen koulukomission mietintö julkistettiin heinäkuun 24. päivänä 1835. Mietinnössään komissio totesi, että se on perustanut ehdotuksensa seuraaville periaatteille: 1) jär­

jestetään eri yhteiskuntaluokkien sivistystarpeita varten sovellettuja oppi­

laitoksia, 2) sijoitetaan oppilaitokset tarkoituksenmukaisesti, 3) kaikkien samanmuotoisten oppilaitosten opetuksessa saadaan aikaan yhdenmukai­

suus, 4) oppilaitosten oppiaineet- ja kurssit määrätään ja 5) oppiainesta laajennetaan muuttuvien tarpeiden ja ajan vaatimusten mukaan. Komissi­

on mukaan neljä lukiota, Turun, Porvoon, Vaasan ja Kuopion, riitti tyydyt­

tämään tarpeet. Komissio ehdotti Viipurin lukion lakkauttamista. Uusia lukioita olisivat Kuopion ja Vaasan lukiot. Komissio ehdotti lisäksi suomen kieltä oppikouluihin. Suomen ja ruotsin lisäksi opetettaisiin venäjää. Lati­

nan sijaan ehdotettiin venäjän lisäksi saksaa ja ranskaa. (KA Valtiosihtee­

rinviraston asiakirjat 1841 nro 89).

Kolmannen koulukomission mietinnön taustalla olivat Ruotsissa jou­

lukuussa 1828 julkaistu ns. Suuren kasvatuskomitean mietinnöstä tehdyt ehdotukset, että oppikoulu olisi jaettava kahteen rinnakkaiseen linjaan, joilla molemmilla olisi päämääränään pohjan luominen oppilaan yhtä h_yvin tieteelliselle kuin korkeammalle yleiselle kansalaissivistykselle.

Opetus näillä linjoilla ruotsalaisen komitean mukaan tuli olla yhteistä muissa aineissa paitsi kielissä. Toisella linjalla oli luettava latinan, kreikan ja heprean kieliä ja kolmea muuta kieltä, jolloin vapautus voitaisiin

myön-tää joko kreikan tai heprean kielestä tai molemmista. Toisella linjalla oli luettava ranskan, saksan ja englannin kieltä, niin että jossakin näistä kielistä saavutetaan suullinen ja kirjallinen taito ja molempia muita kieliä opitaan h_yvin ymmärtämään. Ylioppilastutkinnossa voitaisiin siten tämän ruotsa­

laisen ehdotuksen mukaan suorittaa tutkinto ilman latinan kielen taitoa (Hanho 1955, 46). Kolmas koulukomissio esitti, että Suomessa lukiot oli edelleen pysytettävä entisessä asemassaan välittömänä yhdyssiteenä kou­

lun ja yliopiston välillä valmistamaan oppilaita itsenäistä opiskelua varten, ja vain lukiolla olisi oikeus valmistaa oppilaita yliopistoon. Komitea ehdotti uusia lukioita perustettavaksi Vaasaan ja Kuopioon.

Komitea totesi, että suomen kielen opetus oli ollut kokonaan ulkona oppikoulujen opetuksesta, mutta sen ehdotuksen mukaan korjaus siihen pitäisi tehdä välittömästi. Suomen ja ruotsin kielen lisäksi tuli venäjän kieli, jonka tuntemus komission mukaan oli välttämätöntä. Puoltaessaan myös saksan ja ranskan kielen opetusta komissio ilmoitti haluavansa poistaa latinan kielen keskeisestä asemastaan. Komissio ehdotti tyttökoulujen pe­

rustamista vain Helsinkiin ja Turkuun. Kolmannen koulukomission työ jätettiin suoraan kenraalikuvernöörille, eikä senaatti antanut lausuntoa oppikoulujen järjestely kysymyksestä. Kolmannen koulukomitean ehdotus pääsi vasta kuusi vuotta ehdotuksen valmistumisen jälkeen niin pitkälle, että keisari vahvisti 13.5.1841 uuden järjestelmän perusteet, ja 6.11.1843 julkaistiin uusi koulujärjestys (Hans kejserliga Majestäts nådiga Gymnasii­

och Skolordning 1843; Wichmann 1903, 62-64). Kesäkuussa 1841 senaatin täysistunnossa esiteltiin kenraalikuvernöörin, ruhtinas Menshikovin kirjel­

mä oppikoulujen uudelleen järjestämisestä. Asianmukaisten lausuntokier­

rosten jälkeen kirkollisasiaintoimikunta laati uuden ehdotuksen lukio- ja koulujärjestykseksi. Vielä yhden salaneuvos von Hartmanin komitean jäl­

keen senaatti päätti vahvistaa gymnaasi- ja koulujärjestyksen. Uuden val­

tiollisen aseman ensimmäinen koulujärjestys annettiin kuten edellä on selvitetty 6.11.1843. Näihin säännöksiin päättyi Ruotsin vallan aikaisen järjestelmän soveltaminen. Uushumanististen katsomusten voimistuessa pyrittiin yhdistämään siihen asti ylivertaiset kouluopetusta hallinneet klas­

siset kielet uusiin kieliin. Samalla eräällä tavalla filantropismin jälkiheijas­

tumina alettiin myös muuttaa oppilaiden kohtelua, vaikka ankaran kurin ja kovan työnteon kasvatusmenetelmiä ei kyseenalaistettu. Tällainen uu­

denlainen oppikoulu oli mm. yksityinen Helsingin lyseo, joka sai alkunsa Lauantai-seuran piiristä ja perustui Tanskasta saatuihin pedagogisiin nä­

kemyksiin.

Vuosien 1843 koulujärjestyksen mukaan maamme oppikoulut olivat 1) ala-alkeiskouluja niitä lapsia varten, jotka aikoivat vastaisuudessa joko valtion palvelukseen tai sellaisiin ammatteihin, joihin vaadittiin jonkinlai­

nen tieteellinen koulutus; 2) yläalkeiskouluja samaa tarkoitusta varten, mutta siten laajennetuin oppivaatimuksin, että nuorukaiset niissä voisivat saada tarpeelliset tiedot lukioon pyrkimistä varten; 3) lukioita sellaisen tietomäärän hankkimiseksi, että opintoja voitiin jatkaa yliopistossa ja 4)

"naisväenkouluja" sivistyneiden vanhempien tyttärille sellaisten tietojen saamiseksi ja sellaisten käsitöiden harjoittamiseksi, joiden katsottiin kuu­

luvan huoliteltuun naiskasvatukseen. Ala-alkeiskoulussa tuli olla yksi luokka tai kaksi luokkaa, yläalkeiskoulussa neljä luokkaa ja lukiossa kaksi luokkaa, paitsi Viipurin lukiossa kuusi luokkaa, joista neljä ensimmäistä vastasivat yläalkeiskoulun neljää luokkaa ja viides ja kuudes luokka mui­

den lukioiden kahta luokkaa, sekä tyttökouluissa kaksi luokkaa. Uuden koulujärjestyksen mukaan yläalkeiskoulun kaksi ylintä luokkaa sekä koko lukio jakaantuivat kahteen linjaan. "Opillinen linja" oli niitä varten, jotka aikoivat papillisiin tehtäviin, toinen, reaali eli siviililinja, kuten myöhem­

min sitä nimitettiin, niitä varten jotka aikoivat muihin elinkeinoihin (Hans kejserliga Majestäts nådiga Gymnasii- och skolordning 1843, 1 §).

Uutta vuoden 1843 koulujärjestystä voi pitää jonkinasteisena näkö­

alojen laajentumisena kansanvaltaiseen suuntaan, ja periaatteellista kään­

nekohtaa merkitsi myös suomen kielen pääsy pakolliseksi oppiaineeksi oppikoulun opetussuunnitelmaan. Tosin se sai varsin vähän tunteja, joten uudistuksen käytännöllinen merkitys jäi perin vähäiseksi. Toinen periaat­

teellinen muutos oli voimistelulle varattu suuri tuntimäärä poikakouluissa.

Näin uudistetun lukiotoimen odotettiin johtavan siihen, että yksityisopet­

tajien todistuksilla yliopistoon pyrkivien privatistien määrä vähentyisi, mikä pian todettiinkin. Samalla ylioppilastutkinnon vaatimustaso kohoai­

si. Ylioppilastutkinnon vaatimustaso oli suorassa yhteydessä koulutoimen organisointiin ja sen laatuun. (Hans kejserliga Majestäts nådiga Gymnasii­

och skolordning för Storfusterdömet i Finland 1843, 7 §).

Vuoteen 1852 saakka suomalaisen koulutusjärjestelmän ja ylioppilas­

tutkinnon ja sen kautta yliopisto-opintojen välinen suhde oli löysä. Oppi­

kouluille ei ollut ylioppilastutkinnossa ennen vuotta 1852 taattu selvästi autorisoitua asemaa. Ylioppilastutkinnossa toimivat ennen vuotta 1852 vielä sääty-yhteiskunnan privilegiot "privaattikoulutien" huomattavan merkityksen kautta.

3.5 Ylioppilastutkinnon suorittaneiden määrän

In document Ylioppilastutkinnon muotoutuminen autonomian aikana (sivua 76-80)