Kielikysymys autonomian loppujaksolla

Koulujen opetuskielikysymys sai tavallista suuremman huomion osaksen­

sa vuoden 1877-78 valtiopäivillä käyd_yn keskustelun yhteydessä. Keskus­

telun lähtökohtana olivat ne lukuisat anomukset, joita valtiopäiville oli tehty suomenkielisten oppikoulujen saamiseksi sellaisille paikkakunnille, joilla suomen kieli oli väestön valtakieli. Valtiopäiväkäsittely oli suomen­

mielisten ensimmäinen julkinen hyökkäys von Kothenin pyrkimyksiä vas­

taan. Käsittely muodostui kärkeväksi, koska kysymyksessä ei ollut vain uusien oppikoulujen perustaminen, vaan ennestään olemassa olevien ruot­

sinkielisten muuttaminen suomenkieliseksi. Näillä valtiopäivillä Snellma­

nin oppilas Avellan toikin peittelemättä esille suomenkielisten

keskuudes-sa jo h_yvin yleisen Snellmaniin nähden poikkeavan käsityksen suomen­

kielisten oppikoulujen merkityksestä suomalaisuusliikkeelle. Hänestä Snellmanin ajama kahden opetuskielen periaatteen vetäminen tässä yh­

teydessä esille oli yritystä kääntää huomio pois varsinaisesta asiasta, jota valtiopäiväanomukset tarkoittivat. Koulujärjestelmäkysymys oli hänestä kokonaan toinen asia kuin se, tarvittiinko maassa suomenkielisiä oppikou­

luja vai ei. (Asiakirjat valtiopäiviltä 1877-1878. Viides osa. Yleisen valitus­

valiokunnan mietinnöt 4, 8, 10, 11, 12, 13, 15, 16, 19, 20 ja 36; Niemi 1969, 66-67).

Autonomian kauden alkuvuosikymmeninä Snellmanilla oli keskei­

nen rooli oppikoulu- ja siihen kytkeytyvässä ylioppilastutkintokysymyk­

sessä. Snellman korosti valtiollisessa ja kirjallisessa toiminnassaan sitä, että oppikoululla ei ole itsenäistä merkitystä. Vain yhdessä yliopiston kanssa oppikoulu muodosti kasvatuksellisen kokonaisuuden. Oppikoulun päät­

tötutkinto, ylioppilastutkinto, suoritettiin yliopistossa (Rein 1904, 428-434).

V11osisr1n;m lop11ll;:i Snellm<1nin siirryttyä tarkk<1ilem,rnn aatehistori<1llist<1 keskustelua alkoivat lisääntyä äänet, jotka vaativat ylioppilastutkinnon suorittamista kokonaan oppikoulussa ei yliopistossa.

Snellman korosti klassisen sivistyksen merkitystä. Hänen mukaansa oppikoulun opetusohjelman tuli olla klassinen. Snellman näin ollen oli myös kannattamassa klassisen sivistyksen merkittävää osuutta ylioppilas­

tutkinnossa. Hän ei oppikoulun opetusohjelmassa antanut suurtakaan ar­

voa reaaliaineille. Suomessa alkoi 1870-luvulla voimakas taloudellinen nousukausi, mihin liittyy toisaalta luonnontieteiden arvostuksen kasvami­

nen. Tähän problematiikkaan palataan oppikoulun muutoksia käsittele­

vässä luvussa.

Snellmanin kielipolitiikka oli varovaista, eikä hän kannattanut ruot­

sin kielen syrjäyttämistä oppikoulusta ja ylioppilastutkinnosta vaan vaati maan ruotsinkielisen väestön vähittäistä suomalaistumista. Hän halusi oppikouluissa suomen kielen ruotsin kielen rinnalle. Kielipuolueiden aset­

tamia tavoitteita ajatellen Snellmanin ajatukset ylioppilastutkinnosta olivat varovaisen konservatiivisia.

1870-luvun alun oppikoulu-uudistus oli tuonut mukanaan useita pedagogisia ja kouluhallintoa selkiinnyttäviä ratkaisuja. Se oli tarjonnut myöskin jonkin verran laajenemismahdollisuuksia suomenkieliselle oppi­

koululle. Toisaalta erityisesti ylioppilastutkintoon valmistava oppikoulu oli muodostunut yhteiskuntaluokkien ja kieliryhmien arvovaltakiistan vä­

lineeksi. Tähän saakka toimeenpannut ratkaisut näyttivätkin turvaavan toistaiseksi ruotsinkielisen säätyläis- ja virkamiesryhmän aseman maan johdossa. Julkisuudessa esitetty arvostelu kohdistui terävämmin juuri uu­

distuksen tähän puoleen. Yllätys ei siten ollutkaan, että vuoden 1877 val­

tiopäivillä koulutuskysymyksiin palattiin erityisesti kielipoliittiselta kan­

nalta. Vuoden 1877 lopussa säädyt h_yväksyivät kaksi anomusta, joissa kummassakin käsiteltiin suomenkielisen opetuksen parantamista oppi­

koulussa. Ensimmäinen näistä koski oppikoulun opetuskieltä ja uusien

lyseoiden perustamista. Toisen kotimaisen kielen opetuksen laajentamisen lisäksi toivottiin, että oppikoulun opetuskieli voitaisiin vastaisuudessa ratkaista yhteiskunnan sivistystarpeen ja koulun ympäristön mukaisesti molemmilla kielillä. Edelleen toivottiin Helsingin suomalaisen yksityis­

lyseon aseman turvaamista sekä suomenkielisen oppikouluopetuksen jär­

jestämistä tai laajentamista Ouluun, Poriin, Tampereelle sekä Itä-Suomeen Mikkelin tai Viipurin läänin alueelle. Toisessa säätyjen anomuksessa käsi­

teltiin suomenkielisten täysluokkaisten tyttökoulujen perustamista Jyväs­

kylään ja Kuopioon. Samalla toivottiin yleisemminkin kiinnitettävän huo­

miota naissivistyksen laajentamiseen niin ruotsin- kuin suomenkielisillä­

kin alueilla. Osa säätyjen edustajista olisi halunnut muotoilla anomukset lopullista muotoa selvemmin reaalikouluun tähtääviksi. Fennomaanien toivomuksesta ne kuitenkin jäivät klassista koulumuotoa suosivaan sä­

vyyn (Asiakirjat Valtiopäiviltä 1877-1878. Viides osa. Anomusmietinnöt nrot 20 ja 36; Tuominen 1981, 604-610).

Ensimmäinen kirkolliskokous oli esittänyt kesäkuussa 1876, että maan suomenkielisten oppikoulujen määrää tulisi lisätä. Papiston rekry­

toituminen ruotsinkielisten säätyläisperheiden piiristä oli vähentynyt, jo­

ten tämänsuuntaisella ratkaisulla voitiin kirkolliskokouksen mielestä pois­

taa maassa vallitsevaa pappispulaa. Edellä mainitut erilaiset aloitteet pää­

tettiin koota kirkollisasiaintoimituskunnassa komiteaan, jonka puheenjoh­

tajasta tuli kiistaa. Lopuksi komitean puheenjohtajaksi kutsuttiin piispa Homborg, kuten senaatti oli toivonut. Asetetussa komiteassa oli ruotsin­

mielisillä niukka enemmistö, mikä vaikutti luonnollisesti lopputulokseen.

Jäsenten näkemykset hajaantuivat kuitenkin kaikissa keskeisissä kysymyk­

sissä kieliriitaakin monitahoisemmin, minkä vuoksi onkin ymmärrettävää, että mietintöön sisältyi tavanomaista lukuisampia eriäviä mielipiteitä. Teh­

tävänsä komitea sai kuitenkin valmiiksi jo maaliskuussa 1880. Komitea ehdotti, että lyseot ja reaalikoulut tulisi säilyttää sen mielestä erillisinä koulumuotoina, mutta uudistaa siten, että käytännön aloja palvelevista reaalikouluista avautuisi mahdollisuus ylioppilastutkintoon. Mietinnön lukuisissa eriävissä mielipiteissä puututtiin komitean enemmistön radi­

kaaliin ratkaisuun vähentää latinan kielen opetusta. Koulujen sijoitus­

kysymyksessä komitea halusi säilyttää kaikki seitsemän ruotsinkielistä lyseota ennallaan lukuun ottamatta kaavailtua seitsemännen luokan jakoa kahdeksi erilliseksi luokaksi. Uusia suomenkielisiä täysiluokkaisia lukioita perustettaisiin Turkuun, Ouluun ja Helsinkiin, joista Oulun oppilaitos olisi ruotsinkielinen rinnakkaisosasto ja Helsingin taas itsenäinen suomenkieli­

nen normaalilyseo. Hämeenlinnaan, Kuopioon ja Jyväskylään jäisi edelleen täysluokkaiset suomenkieliset lyseot ja Joensuun neliluokkainen lyseo muutettaisiin kahdeksanluokkaiseksi suomenkieliseksi lyseoksi.

Kouluhallitus antoi lausuntonsa maaliskuun lopulla 1880 komitean ehdotuksesta. Vedoten kasvatusopillisiinnäkökohtiin se katsoi, että latinan opiskelua ei voisi siirtää niin myöhäiseen vaiheeseen kuin komitea oli ehdottanut. Latina säilyisi kouluhallituksen näkemyksen mukaan

edel-leenkin tieteellisten kieliopintojen pohjana. Suomenkielisten valtiollisten lyseoiden perustamisessa kouluhallitus edusti pidättäytyvämpää linjaa kuin komitea. Se arvioi muun muassa, että Helsingin, Oulun ja Turun yksityiset suomenkieliset lyseot voisivat hoitaa edelleenkin suomenkieli­

sen opetuksen näillä paikkakunnilla riittävän valtionavun turvin (KA Se­

naatin talousosaston asiakirjat KD 36/329 1880 kouluhallituksen lausunto 21.11.1880).

Kun asiaa käsiteltiin senaatissa sen esittämässä muodossa, komitean alkuperäisen mietinnön toteuttaminen olisi merkinnyt huomattavaa valti­

on kustantaman suomenkielisen oppikouluopetuksen laajentamista. Fen­

nomaanit kuitenkin asettuivat suomenkielisten oppikoulujen määrän lisää­

misehdotuksesta huolimatta vastustamaan senaatin ehdotusta. Uusi Suo­

metar julkaisi 21.5.1881 pääkirjoituksen, joka asian merkittävyyden vuoksi oli käännetty myöskin ranskaksi. Lehti arvosteli fennomaanien äänenpai­

noja noudattaen erityisesti sitä, että senaatissa ehdotettiin kavennettavaksi latinan opetusta. Lehti katsoi, että tieteellisen opetuksen pohjana tuli olla edelleenkin latina. Toiseksi fennomaanit arvostelivat sitä, että senaatin ehdotuksessa päädyttäisiin aivan uudentyyppiseen koululaitokseen, joka perustuisi kolmivuotiseen alempaan oppikouluun ja sen lisäksi klassiseen ja reaalilinjaan jakautuvaan viisiluokkaiseen ylempään oppikouluun. Täl­

laisista uudistuksista ei fennomaanien mielestä ollut alunperin kysymys säätyjen anomuksessa. (Uusi Suometar 21.5.1881).

Kenraalikuvemöörin lausunnon asiasta antoi Heiden. Heiden otti torjuvan kannan oppikoulun perinpohjaiseen uudistamiseen tässä yh­

teydessä. Hän totesi, että vuoden 1872 koulujärjestyksen perinpohjainen muuttaminen ei ollut tarpeellista. Samalle kannalle päätyi myöskin keisari joulukuun puolivälissä 1881. Keisarin ratkaisu noudatteli Heidenin kantaa sikäli, että senaatti velvoitettiin tehdessään ratkaisuja ottamaan huomioon säätyjen anomukset, paikalliset toivomukset, kenraalikuvemöörin esittä­

mät näkökohdat oppikoulujen sijoittamisesta sekä yksittäiset puutteet, jotka oli havaittu olemassa olevassa koulujärjestyksessä. (KA Valtiosihtee­

rinviraston arkisto 31/1881 kenraalikuvemöörin lausunto). Heidenin lau­

sunnon perusteella oli lähdettävä siis siitä, että Tampereelle tulisi senaatin ehdottaman kolmiluokkaisen alkeiskoulun lisäksi perustaa viisiluokkai­

nen suomenkielinen reaalilyseo. Mikkelin lyseon opetuskieli tulisi vaihtaa suomeksi. Edelleen Heiden oli katsonut, että Savonlinnaan tulisi sijoittaa viisiluokkainen reaalilyseo yhdessä kolmiluokkaisen alkeiskoulun kanssa, jossa molemmissa suomi olisi opetuskielenä. Näiden lisäksi Kuopioon tulisi sijoittaa seitsemänluokkainen tyttökoulu ja J_yväskylään neliluokkai­

nen vastaavanlainen oppilaitos. Heidenin lausunto osoitti jo kokonaisuu­

dessakin sitä, että fennomaanit olivat saaneet kenraalikuvemöörin vaih­

doksen mukana arvokkaan tukijan koulutuspolitiikalleen. (Heikkilä 1985, 63).

Jo 1880-luvulle tultaessa oli yhteiseksi tavoitteeksi h_yväksytty suo­

menkielisen oppikoulun laajentaminen. Edellisellä vuosikymmenellä

yk-sityisten oppikoulujen ylläpitäminen oli osoittautunut ainoaksi mahdolli­

suudeksi laajentaa suomenkielisen ylioppilastutkintoon johtavaa koulu­

tusta, koska valtion virallinen koulupolitiikka suosi ruotsinkielistä oppi­

koulua. Tarkastelukauden alussa suurin osa tyttökouluista oli yksityisiä.

Valtion ylläpitämät oppilaitokset olivat lisäksi kaikki ruotsinkielisiä. Vuo­

teen 1883 mennessä oli perustettu kaikkiaan 13 suomenkielistä yksityistä tyttökoulua. Kokemus oli osoittanut niiden tarpeellisuuden. Suomenkieli­

nen tyttökoulu tuli kokemaan 1880-luvulla erityisen edistysaskeleen viiden valtion ylläpitämän oppilaitoksen muodossa ja yksityisten koulujen val­

tionavun vakiintumisena.

Edellä mainittu osoittaa, että fennomaanien ensisijainen tavoite oli perustaa uusia suomenkielisiä oppikouluja eri puolille maata. Samalla he pyrkivät koulutuspolitiikassaan näkemyksensä mukaan takaamaan me­

nestykselliset opinnot yliopistossa siten, että suosivat klassista sivistystä.

Tällä tavalla koulutuspoliittisissa linjauksissa kielikysymyksiin yhdistyi myös kysymys reaalisivistyksestä ja klassisesta sivistyksestä.

In document Ylioppilastutkinnon muotoutuminen autonomian aikana (sivua 141-145)