Tutkimusaineistoni perusteella tieto- ja viestintäteknologian välityksellä tapahtuva kiusaaminen on yleistä, eivätkä haastattelemani opettajat ole omien sanojensa mukaan tietoisia läheskään kaikista Tut-kimusaineistoni perusteella tieto- ja viestintäteknologian välityksellä tapahtuva kiusaaminen on yleistä, eivätkä haastattelemani opettajat ole omien sanojensa mukaan tietoisia läheskään kaikista kiusaamista-pauksista. Kiusaaminen jatkuu tai pysyy näkymättömissä osittain siksi, koska sitä on vaikea havaita, ja osittain siksi, koska konkreettisia toimintamalleja kiusaamisen vähentämiseksi ei juuri ole. Yksittäiset opettajien tietoon tulleet kiusaamistapaukset ovatkin vain esimerkkejä laajemmasta ilmiöstä, jota tapah-tuu tässä tutkimuksessa kuvattua enemmän ja laajemmin. Kiusaamista tapahtapah-tuu runsaasti ilman tieto- ja viestintäteknologiaa, mutta keskityn tässä TVT:lla tapahtuvaan kiusaamiseen.
TVT:lla tapahtuva kiusaaminen tarkoittaa erään määritelmänsä mukaan TVT:lla välitettyä ta-hallisesti tuotettua harmia, vahinkoa, pelkoa tai uhkailua (Miller & Beyer 2013, 101; Price & Dalgleish 2010, 51). Kiusaaminen näkyy yleisemmin toisten ihmisten nimittelynä, häiritsemisenä, yhteisöistä ulos sulkemisena, toisina henkilöinä esiintymisenä sekä fyysisellä väkivallalla uhkailuna (Price & Dalgleish 2010). Monissa aiemmissa tutkimuksissa eri tutkijoiden käyttämät yleisemmät kiusaamisen määritel-mät kiinnittävät huomiota ihmisten väliseen loukkaavaan viestintään, provokatiiviseen käytökseen sekä kiusaamisen aiheuttamiin kielteisiin tunteisiin. Lisäksi määritelmät kiinnittävät huomiota kiusaa-miseen kestoon, tahallisuuteen, ryhmässä ilmenekiusaa-miseen sekä kiusaamisen aiheuttamiin valta-asetel-miin. (Herkama 2012, 20–21; Price & Dalgleish 2010, 51.) Jo kerta riittää kiusaamisen kokemuksen syn-tymiseen, mutta usein harmin ja vahingon aiheuttaminen on toistuvaa (Horowitz & Bollinger 2014, 17).
Kiusaamisen kokonaisilmiössä teknologiavälitteinen kiusaaminen on Ribblen (2015, 12) mu-kaan vielä suhteellisen uusi ilmiö. Sitä kuitenkin pidetään esimerkiksi Merle Horowitzin ja Dorothy Bollingerin (2014, 7) mukaan yhtenä nykyajan suurimmista ongelmista, joka koskettaa ihmisiä laajasti eri puolilla maailmaa. Tieto- ja viestintäteknologian vuoksi kiusaaminen on aiempaa helpompaa ja nä-kymättömämpää, koska kiusaaminen tapahtuu ajasta ja paikasta riippumatta (Horowitz & Bollinger 2014, 10). Esimerkiksi koulukiusaaminen ei tapahdu enää vain koulussa, vaan esimerkiksi erään haas-tattelemani opettajan kertomuksen mukaan oppilaiden välien selvittely jatkuu koulun ulkopuolella TVT:n välityksellä ja muualla tapahtuneet konfliktit puolestaan jatkuvat koulussa. Lisäksi kiusaamisen aloittaminen on TVT:n vuoksi aiempaa helpompaa, koska internetissä kuka tahansa voi ryhtyä kiusaa-maan. Lähes kaikilla on saatavilla siihen laitteet sekä valmiit ihmisten muodostamat verkostot, joissa he voivat levittää kiusaamiseen liittyviä teemoja. Viestintä tapahtuu usein nimimerkkien takaa, eikä siihen liity suurta kiinnijäämisen pelkoa. (Horowitz & Bollinger 2014, 8; Price & Dalgleish 2010, 51.)
Horowitz ja Bollinger (2014, 16) korostavat, että aikuisten tehtävä on puuttua havaitsemaansa kiusaamiseen, kasvattaa nuoria kiusaamisen vastaiseen kulttuuriin ja ennaltaehkäistä kiusaamista omalla esimerkillään. Haastattelemani opettajat kuitenkin kertoivat, ettei heillä riittävästi mahdolli-suuksia puuttua lasten väliseen kiusaamiseen, vaikka heidän velvollisuutenaan on turvata oppilaille turvallinen oppimisympäristö sekä henkisesti että fyysisesti (Hakalehto-Wainio 2012b, 243; Perusope-tuslaki 628/1998 29. §; Sorvari 2010, 204). Kiusaaminen ei kuitenkaan lopu esimerkiksi pelkällä aikuisten kehotuksella sen lopettamiseen, mutta oppilaita voidaan rangaista perusopetuslain mukaisilla kurinpi-totoimilla, jos lapset käyttäytyvät epäasiallisesti. Toisaalta laissa ei erikseen ohjeisteta kurinpitotoimien soveltamista kiusaamistapauksissa (Perusopetuslaki 628/1998 35.–36. §.) Kurinpitotoimia ei myöskään voi soveltaa tapauksissa, joissa kiusaaminen tapahtuu koulun ja opetustilanteiden ulkopuolella (Män-tylä ym. 2013, 74; Sorvari 2010, 204).
Opettajien valta puuttua koulun ulkopuolisiin kiusaamistapauksiin on herättänyt jonkin ver-ran mediakeskustelua opettajan oikeuksista ja toimintavallan rajoista. Kiistaa aiheuttaa kodin ja koulun
välinen toimivallan jako, johon viittasin jo mediakasvatuksen yhteydessä. Joidenkin media-aineistos-sani kuultujen toimijoiden, esimerkiksi lasten huoltajien, mielestä opettajien pitäisi puuttua kiusaami-seen nykyistä enemmän. Haastattelemani opettajat puolestaan toivovat huoltajien puuttuvan lasten epäasialliseen käytökseen nykyistä enemmän. Lisäksi eräs haastattelemani opettaja kertoi, että oppilai-den huoltajien pitäisi olla nykyistä enemmän selvillä siitä, mitä lapset tekevät laitteillaan omalla vapaa-ajallaan. Myös media-aineistossani kehotetaan, että huoltajat ja lapset keskustelisivat yhdessä sopivasta TVT-käyttäytymisestä.
[K]oulu kannustaa kaikkia vanhempia keskustelemaan jälkikasvunsa kanssa käyttäytymisestä sosiaalisessa mediassa (HS 22.11.2016).
Lasten vapaa-ajalla tapahtuva kiusaaminen sosiaalisessa mediassa on esimerkiksi kiusaamista tutkinei-den Niina Mäntylän ja hänen tutkijakumppaneitutkinei-densa mukaan lähinnä huoltajien vastuulla. Huoltajat sallivat itse teoreettisesti antamallaan luvalla alle 12-vuotiaiden lastensa käyttää esimerkiksi Facebookia tai muita sosiaalisen median kanavia, joten myös vastuu on teoreettisesti heidän. (Mäntylä ym. 2013, 71–74.) Toisaalta kaikkien oppilaiden kotona ei välitetä, tiedetä tai osata puuttua kiusaamistapauksiin, joten opettajien on toimittava oppilaiden hyvinvointia ja turvallista oppimisympäristöä tukevalla ta-valla (Cassidy ym. 2009, 391).
Tutkimusaineistossani sekä opettajat että huoltajat pitävät toista toimijaa vastuunkantajana, vaikka toimijoiden keskinäisellä yhteistyöllä saataisiin aikaan hyödyllisempiä keskusteluja toisen osa-puolen syyttelyn sijaan. Molemmat toimijat ovat vastuussa lasten vastuulliseen TVT:n käyttöön ohjaa-misesta, koska he pyrkivät lopulta yhteiseen tavoitteeseen (deNoyelles 2013, 4). Vastuunjaosta kiistely ei kuitenkaan välity välttämättä opettajien arkeen. Haastattelemani opettajat nimittäin kertoivat, että he pyrkivät puuttumaan kaikkiin tietoonsa tulleisiin kiusaamistapauksiin, vaikka ne olisivat alkaneet kou-lun ulkopuolella. Haastattelemani opettajat kertoivat keskustelevansa ensimmäiseksi oppilaidensa kanssa tilanteista. Seuraavaksi he kertoivat ottavansa asiat puheeksi muiden lasten kanssa ja lopulta lasten huoltajien kanssa.
Haastateltava 4: No esimerkiksi sellasta on tapahtunu, mikä on sitten tapahtunu itsessään koulun ulkopuolella, mutta koska se koskettaa kuitenkin oppilaita, niin tämmösistä asioista on puhuttu. – – Jutellaan sen oppilaan kans ja juttelen vielä sen luokan kans.
– – –
Haastateltava 1: Niin ne [kiusaamiset] on sitte semmosia, mihin ihan sitte siis vanhempien ja koulun tasolla yhteisesti puututaan. Että ne on aina vakavan keskustelun paikka.
Haastattelemani opettajat kokivat kiusaamiseen puuttumisen velvollisuudekseen vastuullisena aikui-sena, koska lasten näkökulmasta kiusaamiseen puuttuminen on tärkeää riippumatta kiusaamisen aloi-tuspaikasta. Haastattelemieni opettajien mukaan kiusaaminen ja monet muut lasten kokemat negatiivi-set kokemuknegatiivi-set tulevat heidän tietoonsa usein vasta, kun kiusaaminen on jatkunut pitkään. Ne tulevat heidän tietoonsa esimerkiksi joko suoraan oppilailta tai heidän huoltajiltaan. Osan opettajat huomaavat sattumalta, kun ovat läsnä lasten verkostoissa. Haastattelemani opettajat toivovat, että voisivat olla enemmän läsnä oppilaidensa keskusteluryhmissä ja sosiaalisen median ympäristöissä, joissa kiusaa-mista tapahtuu. Toisaalta sekään ei heidän mielestään vielä riitä ehkäisemään oppilaiden kokemuksia kiusaamisesta, koska haastattelemani opettajat kertovat kiusaamisen olevan niin yleistä. Haastattele-mani opettajat esittivätkin joitain arvailuja kiusaamisen yleisyydestä ja muodoista. Esimerkiksi eräs haastattelemani opettaja arvelee, että Whatsapp-sovelluksessa tapahtuvat kiusaamistapaukset ovat vii-koittaisia. Whatsapp-viestien välityksellä levitetään esimerkiksi pelottavia ja uhkailevia viestejä. Samat viestit leviävät myös muualla sosiaalisessa mediassa, tekstiviestien ja sähköpostien välityksellä.
Haastateltava 1: En tiä, kiertääkö se sosiaalisen median vai kännyköit-ten kautta tekstarina vai mikännyköit-ten, mutta semmosia pelottavia viestejä.
– – –
Haastateltava 4: Ja jos kiertää ihan Whatsappissa tai tekstiviestitse täm-mösiä kiertokirjeitä, niin siihen oon kans sitte puuttunu aina. Et sem-moset ei oo kovin fiksuja, koska jotkut herkimmät oppilaat ei tykkää, säikähtää semmosta.
Viestit ovat vuosikausia kiertäneiden ketjuviestien ja -kirjeiden kaltaisia uhkailuja, joissa kehotetaan lähettämään viesti mahdollisimman monelle ihmiselle eteenpäin tai muuten viestin alkuperäiselle vas-taanottajalle tapahtuu jotain kamalaa (ks. Hokkanen 2011). Kamala asia tarkoittaa usein huonoa onnea tai läheisen ihmisen kuolemaa. Osa pelottavista sisällöistä on rikkonut myös uutiskynnyksen muualla kuin tutkimusaineistossani niiden raakuuden vuoksi. Jos sisältöihin ei puututa, lapset voivat jopa tur-tua pelottaviin mediasisältöihin, mikä uhkaa Anu Mustosen (2004, 186) mukaan jopa lasten empatiaky-kyä.
Tutkimusaineistoni kiusaamiseen liittyvistä teemoista eniten huomiota saivat toisista ihmi-sistä luvatta levitetyt kuvamateriaalit. Media-aineistoni mukaan opettajat ovat joutuneet puuttumaan esimerkiksi oppilaiden harjoittamaan kuvaamiseen pukeutumistilassa. Opettajat olivat ottaneet känny-kät pois lapsilta estääkseen salakuvaamisen. Tällaisissa tapauksissa jo pelkkä pelko kuvaamiseksi jou-tumisesta vaarantaa tunteen turvallisesta oppimisympäristöstä, mutta nykylain tulkinnan mukaan op-pilailla on melko vahva oikeus kännykänsä hallintaoikeuteen. Kännykän pois ottaminen ei perustu tässä tapauksessa opetuksen häirintään liittyvään kurinpitorangaistukseen, mutta oppilaiden henkisen oppimisympäristön turvallisuuden heikkenemistä on pidetty opettajien keskuudessa todellisena ja kän-nykän ottaminen pois on koettu perusteltuna. Lisäksi kuvaamisen estäminen on parempi vaihtoehto kuin vähäpukeisista tai alastomista oppilaista otettujen kuvien leviäminen kaikkien nähtäville. Tilan-teen vakavuudesta huolimatta opettajat joutuvat tasapainottelemaan sen välillä, milloin heidän pitää toimia ja milloin he eivät saa toimia.
Opettajat eivät voi estää kaikkien kuvien leviämistä ja myös oppilaiden vastuu teoistaan säi-lyy heidän nuoresta iästään huolimatta. Sitä korostavat erityisesti internetiin levinneet sisällöt, jotka saattavat jäädä sinne pysyvästi. Internetiin päätyneet sisällöt tulevat asianosaisten tietoisuuteen usein vasta pitkän ajan jälkeen, jolloin niistä vastuussa olevia toimijoita on jo liki mahdoton tavoittaa ja saattaa vastuuseen. Vaikka alakouluikäiset ja muut alle 15-vuotiaat eivät ole samanlaisessa rikosoikeudellisessa vastuussa kuin aikuiset, he voivat silti syyllistyä rikoksiin, kuten kunnianloukkaukseen tai yksityiselä-mää loukkaavan tiedon levittämiseen (Mäntylä ym. 2013, 69–71; Rikoslaki 39/1889 luku 24 8.–10. §).
Haastattelemani opettajan mukaan tarpeeksi vakavissa tapauksissa oppilaiden toiminta ei enää kuulu koulun ja opettajien vastuulle, vaan tilanteista tulee poliisiasioita.
Haastateltava 2: Tää [kiusaamisasia internetissä] on poliisijuttuja aina nää, että nää ei koululle kuulu.
Toisin kuin täysin suullisesti tapahtuneessa kiusaamisessa TVT-välitteisestä kiusaamisesta jää todisteet laitteiden muistiin. Se on ehkä ainoa etu, joka kiusaamisen TVT-välitteisyydessä on. Todisteiden avulla kiusaamisesta tulee sekä kiusatulle että kiusaajalle julkista, mutta anonyymiyteen ja nimimerkkeihin perustuvat sosiaalisen median kanavat vaikeuttavat syyllisten saamista selville. Sosiaalisessa mediassa levinneen sisällön perusteella on vaikeaa tuottaa seuraamuksia asianosaisille, kun otetaan huomioon myös suhteellisuusperiaate eli asianosaisten alaikäisyys ja syyllisten vaikea yksilöiminen. Vaikka louk-kaavien ja asiattomien sisältöjen lataajat voidaan lopulta jäljittää riittävillä aikaresursseilla, kiinni jää-neet henkilöt eivät ole automaattisesti samoja henkilöitä kuin sisältöjen tuottajat ovat alun perin olleet.
Jonkun kuvaamat tai muuten tuottamat sisällöt ovat voineet esimerkiksi kiertää jo oppilaiden sisäisissä viestiketjuissa, jolloin kuka tahansa viestiketjuun osallistuneista henkilöistä on voinut ladata sisällön avoimeen verkkoon tai levittää sitä uusissa suljetuissa viestiketjuissa tai verkostoissa ennen sisällön siirtymistä kaikille julkisille sosiaalisen median alustoille. (Ks. Kauppi & Pörhölä 2009, 54.)
Kiusaaminen ei rajoitu tutkimusaineistoni mukaan pelkästään oppilaiden väliseksi toimin-naksi, vaan myös opettajat joutuvat kiusatuiksi TVT:n välityksellä. Tutkimusaineistossani yksi opetta-jiin kohdistunut ja eniten huomiota saanut kiusaamisilmiö on ope ragee -haasteen nimellä tunnettu opettajiin kohdistunut salakuvaaminen. Haasteeseen liittynyt keskustelu käytiin pääasiassa media-ai-neistoni ulkopuolella, mutta myös media-aineistossani kerrottiin, mistä ilmiössä oli kyse.
Ope ragee -haasteessa ideana on saada opettaja menettämään malt-tinsa, videoida tilanne ja julkaista tallenne sosiaalisessa mediassa (HS 22.11.2016).
Opettajan suuttumusta kuvaava ragee viittaa nuorisokielen sanaan, jolla tarkoitetaan raivoamista ja suuttumista. Media-aineistossani kerrottiin, että joskus sanaa käytetään myös ironisessa käyttötarkoi-tuksessa. Alkuperäisen ope ragee -videon tapauksessa ei kuitenkaan ollut kyse sanan ironisesta merki-tyksestä, koska opettaja oli menettänyt malttinsa ja käyttäytynyt epäasiallisesti ja epäammatillisella ta-valla (Hallintolaki 434/2003 9. §). Seurasin tapauksen herättämää keskustelua jo ennen kuin se rikkoi uutiskynnyksen varsinaisessa media-aineistossa. Ope ragee -haaste sai alkunsa, kun erään tahallisesti ärsytetyn opettajan epäasiallisesta käyttäytymisestä salaa kuvattu video levisi sosiaalisessa mediassa.
Siitä muodostui ilmiö, joka haastoi oppilaat ympäri Suomea mukaan salakuvaamiseen. Monet oppilaat innostuivat ärsyttämään omia opettajiaan, ja toiset oppilaat olivat valmiina kuvaamaan opettajan suut-tumusta. Lisäksi jotkut oppilaat yllyttivät muita Whatsapp-sovelluksessa liikkuneiden pikaviestien vä-lityksellä, jolloin toiminnasta alettiin puhua haasteena. Haasteeseen osallistuminen on saattanut näyttää lapsista hauskanpidolta, ja opettajien suuttumus on voinut tuntua lapsista jopa haasteessa onnistumi-selta. Opettajille kokemus puolestaan ei ollut kovin positiivinen, koska he joutuivat tilanteessa syste-maattisesti suunnitellun kiusaamisen uhreiksi.
Opettajat eivät voi kieltää oppilaitaan kuvaamasta oppitunnilla, koska opetuksen kuvaami-nen on sallittua opetuksen julkisuuden ja kuvaamisen ilmaiseman sananvapauden näkökulmista (Pe-rustuslaki 731/1999 12. §; OKV/732/1/2010). Yleisten hyvien tapojen mukaan siihen pitäisi kuitenkin ky-syä lupa, mutta useinkaan sitä ei kysytä. Opettajien pelko salakuvatuksi joutumisesta johtaa siihen, että opettajien on tarkkailtava koko ajan omaa käytöstään. He eivät voi koskaan tietää, milloin he joutuvat kuvauksen kohteeksi sekä ammattinsa että yksityiselämänsä näkökulmista (ks. Harcourt 2015). Uuden-lainen opetuksen ja opettajan työn julkisuus tekee opettajien työstä haavoittuvaisempaa, koska sosiaa-lisessa mediassa saadun julkisuuden takia opettajat joutuvat tarkkailemaan omaa toimintaansa. Toi-saalta ope ragee -haasteen tapauksessa opettaja on itse harjoittanut asiatonta kielenkäyttöä, vaikka opet-tajien pitäisi pystyä koko ajan toimimaan julkisen virkansa vuoksi asiallisesti ja neutraalisti (ks. Hallin-tolaki 434/2003 9. §). Myös media-aineistossani haastateltu hallinnollinen auktoriteetti muistuttaa vah-vasta opettajien työn läpinäkyvyyden vaatimuksesta, koska opettajien on pystyttävä ylläpitämään oma julkisen tehtävänsä mukainen asiallisuutensa tilanteesta riippumatta.
Pelko kiusatuksi tulemisesta saa kuitenkin aikaan valta-asetelman, jossa ohjaillaan potentiaa-lisia kiusaamisen kohteita haluttuun suuntaan. Monessa tutkimuksessa (mm. Cuban 2001; Lindén 2010;
Sefton-Green 1998, 10–11) onkin nostettu esiin, että opettajien auktoriteetti kärsii TVT:n tuomisesta ope-tuskäyttöön. Opettajien auktoriteetti jopa katoaa tilanteissa, joissa jollakin oppilaalla on valta vaikuttaa opettajan maineeseen ja kunniaan tuottamalla heille häpeää. Opettajaan kohdistuvalla kertaluontoisel-lakin kiusaamistapauksella on pitkälle vaikuttavat seuraukset (Kauppi 2011, 57). He voivat menettää työnsä aiempaa helpommin, kun eivät enää täytä opettajien julkiselle viralle asetettuja vaatimuksia.
Opettajista kuvatut ja julkaistut videot tunkeutuvat syvemmin opettajan yksityisyyden tilaan ja rikko-vat sitä, vaikka kyse on julkisen opetuksen ja julkisen toimijan kuvaamisesta (Kauppi & Pörhölä 2009, 54). Opettajien toiminnasta tulee heistä julkaistujen videoiden vuoksi aidosti julkista aiemman puolijul-kisen toiminnan sijaan, koska kuvattujen videoiden vuoksi kaikki pääsevät näkemään heidän toimin-tansa. Lisäksi kulttuurinen mielikuva opettajista muuttuu, kun heidän toimintansa asetetaan julkisesti nähtäväksi. Irtisanotulta opettajalta on mennyt maine, ja hänen uskottavuutensa opettajana on kärsinyt.
Opettaja ei itse välttämättä lakkaa olemasta ammatti-identiteetiltään opettaja, mutta hän voi kokea hä-peää omasta epäasiallisesta toiminnastaan.