Erilaisten sisältöjen tekijöitä ja niiden kuluttajia ei ole enää vuosiin voinut erottaa samalla tavalla toisis-taan kuin perinteisen joukkoviestinnän aikakautena, jolloin informaatiota lähetettiin yhdestä suunnasta suurelle joukolle (Kalliala & Toikkanen 2009, 18). Nykyään on tavallista, että lähes kaikki ihmiset osal-listuvat jollain tavalla sisältöjen tuottamiseen sosiaalisen median käytön suosion ansiosta ja kenellä ta-hansa on mahdollisuus osallistua sisältöjen tuottoon. Lisäksi sisällöt ovat yhä enemmän toisten ihmis-ten kanssa yhteisesti tuotettuja, koska sähköisessä muodossa olevia tekstejä on helppo muokata. (Kalli-onpää 2014; Redström 2012, 84; Sefton-Green 1998, 9.) Yhteisesti tuotetuissa sisällöissä tuottajat ja
ku-luttajat ovat usein joutuneet neuvottelemaan niille yhteisiä merkityksiä. Tekstiin sisällytetyt merkityk-set eivät kuitenkaan ole aina automaattisesti jaettuja tekstin tuottajien kesken, vaikka sisällöt suunnitel-taisiin yhteistyössä. Jakamattomat merkitykset aiheuttavat ymmärryskatkoksia ja konflikteja, joita puo-lestaan liittyy paljon myös erilaisten sisältöjen kuluttamiseen. Sen vuoksi samanlaisen ymmärryksen jakavien yhteisön jäsenten kesken on helpompi suunnitella ja tuottaa sisältöjä, koska ymmärryskatkok-set ovat heidän välillään pienempiä kuin muilla.
Sisältöjen tuottaminen kuuluu esimerkiksi Henry Jenkinsin ja hänen tutkijakumppaneidensa (2009, 8) mukaan laajempaan osallistuvaan kulttuuriin, joka on ollut vahvassa nousussa 2000-luvulla teknologioiden kehittymisen ja saatavuuden runsastumisen vuoksi. Myös opettajat ovat olennainen osa nykyajalle tyypillistä osallistuvaa kulttuuria, vaikka tutkimusaineistoni mukaan kaikki heistä eivät vielä osallistu muille jaettavien oppimateriaalien tuotantoon tai ole aktiivisia sosiaalisen median käyt-täjiä. Nykyisessä sisältöjen tuottamisen kulttuurissa opettajille tulee kuitenkin entistä suurempi tarve ymmärtää tekijänoikeuksia, koska TVT:n tarjoamien mahdollisuuksien vuoksi esimerkiksi oppimateri-aaleilla on aiempaa nopeammat mahdollisuudet levitä toisten ihmisten käyttöön. Outi Kallionpää (2014, 67) huomauttaa, että opettajien ei ole tähän mennessä tarvinnut ymmärtää kovin paljon teosten tuottoon liittyvien säännösten tuntemusta julkisesta virastaan huolimatta. Lisäksi Kallionpää (2015, 59) toteaa, ettei opettajien osallistuvuuden kulttuuria ole juuri tutkittu opetusmateriaalien ja opetuksen näkökul-masta, vaikka opettajat ovat usein olleet mukana tuottamassa oppimateriaaleja.
Opetustoimen tekijänoikeuksia tutkinut Katariina Sorvari kirjoittaa, että tekijänoikeudet liit-tyvät lakitasolla teosten eli erilaisten sisältöjen tuottamiseen, niihin viittaamiseen sekä niiden jakami-seen. Tekijänoikeuslainsäädännön (404/1961) mukaan toisten tekemien teosten käyttämiseen tarvitaan lupa, joka hankintaan yleensä teoksen tekijältä tai teosten käyttöoikeudenhaltijalta. Käytännössä opet-tajat saavat opetuksessaan esimerkiksi siteerata muiden tekemiä tekijänoikeussuojattuja teoksia va-paasti ilmoittamalla alkuperäisen tekijän. Sorvarin mukaan tekijänoikeuslainsäädäntöä on yksinkertais-tettu tilanteissa, joissa tekijänoikeuksia sisältäviä teoksia käytetään yleishyödyllisiin tarkoituksiin, ku-ten opetukseen. Se tarkoittaa, että Opetushallitus on hankkinut kouluille yhteisen luvan, jolla koulut voivat kopioida laajasti erilaisia materiaaleja ilman jokaiselta teoksen tekijältä erikseen kysyttävää lu-paa. (Sorvari 2010, 70–75.) Toisaalta Ian Forsythin (1996, 109) mukaan pelkkä teosten käyttöön liittyvä hyvä tarkoitus ei tee niiden käytöstä automaattisesti hyväksyttävää ilman asianmukaista viittausta al-kuperäiseen teokseen, joten opettajien on ymmärrettävä edelleen käyttämiensä materiaalien luonne. Li-säksi niiden merkityksen ymmärtäminen on koko ajan entistä tärkeämpää, kun sisältöjen tuottajat ja kuluttajat ovat samoja henkilöitä ja monet teokset ovat avoimesti saatavilla verkossa. Tekijänoikeudet ovatkin oikeuskirjallisuudessa tehdyn tulkinnan mukaan kokonaisuudessaan monimutkaisia kysy-myksiä (Sorvari 2010, 70–75, 185–186). Niiden pohtiminen ei kuitenkaan ole mikään uusi tai suomalai-nen ilmiö, koska opettajien on aina pitänyt pohtia, millaista materiaalia he saavat käyttää opetuksessaan ja millä tavalla niihin pitää viitata (Secker 2010, 7). Myös haastattelemani opettajat pohtivat omien ker-tomustensa mukaan jonkin verran omassa työssään, voivatko he käyttää jotakin materiaalia opetukses-saan.
Tutkimusaineistoni perusteella opettajien tietämystä tekijänoikeuskysymyksistä pitäisi lisätä, sillä opettajien tietämys sallittujen ja kiellettyjen sähköisten materiaalien käytöstä tuntui olevan vielä jonkin verran epäselvää. He kertoivat erilaisia tarinoita esimerkiksi Youtuben käyttämisestä opetuk-sessa. Haastattelemani opettajat olivat omien sanojensa mukaan saaneet jonkin verran koulutusta teki-jänoikeuskysymyksistä, mutta sitä ei koettu riittävän monipuolisena tai laajana. Koulutuksen puute synnyttää jälleen opettajille tarpeen perehtyä asiaan itsenäisesti. Nykyään tekijänoikeuksista on suh-teellisen helppo saada tietoa, sillä muodollisen koulutuksen lisäksi opettajien on mahdollista tutustua tekijänoikeuksia pohtiviin käytännön oppaisiin10, joissa esitellään valmiita toimintamalleja erilaisiin ajankohtaisiin tekijänoikeuskysymyksiin. Tekijänoikeustietämyksen hankkiminen ja itseä mietityttä-viin kysymyksiin vastauksen löytäminen vievät kuitenkin opettajien aikaa, jota heillä ei näytä olevan
10 Esimerkiksi internetsivusto opettajien tekijänoikeuksista (https://www.opettajantekijanoikeus.fi/) tai oikeustieteilijöiden Tarmo Toikkasen ja Ville Oksasen (2011) Opettajan tekijänoikeusopas tarjoavat vastauksia konkreettisiin kysymyksiin, joita opetta-jat joutuvat pohtimaan siitä, mitä saa ja ei saa tehdä opettajan työssä tekijänoikeudellisia materiaaleja käytettäessä.
riittävästi käytössään. Opettajien tekijänoikeuskysymykset on myös Gonzalo Almerichin ja hänen tut-kijakumppaneidensa (2016, 121) mukaan koettu usein erityisenä rasitteena, sillä niiden ymmärtäminen tuottaa opettajille ylimääräistä tarvetta perehtyä niihin itsenäisesti tai osallistua aikaa vievään tekijän-oikeuskoulutukseen.
Opettajien on toisaalta helppo vedota tietämättömyyteensä monimutkaisista tekijänoikeuk-sista, jos niiden huomioitta jättämisestä jää kiinni (Ribble 2015, 42). Suomen rikoslain (39/1889 luku 49 1. §) mukaan se on kuitenkin rangaistavaa, jos se tehdään tarkoituksellisesti tai taloudellista hyötyä tavoitellen. Muissa tilanteissa tekijänoikeuksien huomioimatta jättäminen tarkoittaa vain rikkomusta, johon ei liity oikeuskirjallisuudessa esitetyn laintulkinnan mukaan kovin suuria seurauksia (Sorvari 2010, 183). Opettajien on kuitenkin toimittava luokassa julkisen virkansa vuoksi lakeja noudattaen, ei-vätkä he voi piiloutua mahdollisen tekijänoikeustietämättömyytensä taakse. Heidän on hankittava riit-tävästi osaamista tekijänoikeuksista, koska ne ovat merkittävä osa ihmisten arkea ja opettajien on pys-tyttävä kasvatustehtävänsä vuoksi valmentamaan lapsia erilaisten sisältöjen vastuullisiksi tuottajiksi, kuluttajiksi ja jakajiksi (ks. Norrena 2013).
Tekijänoikeuskysymystietämystä tarvitaan esimerkiksi oppilaiden koulussa tekemien tehtä-vien julkaisemiseen ja jakamiseen erilaisissa konteksteissa, koska oppilaat tuottavat koulussa tekijänoi-keudet saavia teoksia. Tekijänoikeuslaki (404/1961 14. §) mahdollistaakin oppilaiden tuotoksien käyttä-misen opetustoiminnassa tai opetuksen välineenä tilapäisesti. Sorvarin mukaan se tarkoittaa, että esi-merkiksi oppilaiden tekemää musiikkia voidaan tallentaa ja myöhemmin kuunnella. Tekijänoikeussää-döksen mukaan teokset pitää kuitenkin hävittää käytön jälkeen, joten Sorvari ei koe oppilaiden omien tuotosten hyödyntämistä kovin tarkoituksenmukaisena opetuksen välineenä. Materiaaleja ei voi käyt-tää esimerkiksi eri vuosina tai eri opetusryhmille ilman niiden tekijän lupaa. (Sorvari 2010, 13, 70–71.) Niitä ei voi myöskään julkaista tai käyttää ilman lupaa oppituntien ulkopuolella. Pelkkä luvan kysymi-nen oppilaalta ja häkysymi-nen huoltajaltaan häkysymi-nen tuotostensa julkaisuun ei vielä riitä, jos oppilas itse ei ym-märrä luvan kysymisen tarkoitusta ja teosten julkaisemisen mahdollisia seurauksia esimerkiksi teosten internetissä pysyvyyden ja leviämisen näkökulmista. Kerran internetiin ladattua materiaalia ei välttä-mättä saa pois verkosta, vaikkei kukaan olisi enää vastuussa internetsivustojen päivittämisestä ja yllä-pidosta (Siitonen 2004, 118).
Haastattelemieni opettajien mukaan oppilaiden tekemiä teoksia ja tehtäviä ei ole laitettu vielä kovin paljon yleiseen jakoon kouluyhteisön ulkopuolisten henkilöiden nähtäväksi, mutta niitä on näy-tetty toisille oppilaille ja julkaistu koulun sisäisillä alustoilla. Haastattelemieni opettajien puheesta te-kemäni tulkinnan mukaan opettajat pitävät suljettuja julkaisuympäristöjä parempina kuin kaikille avoi-mia sosiaalisen median alustoja. Erään haastattelemani opettajan mukaan myös oppilaiden huoltajat pitävät usein parempana, etteivät lapset julkaise liian henkilökohtaisia asioita avoimissa ja julkisissa ympäristöissä.
Haastateltava 5: Lapset on sitä mieltä, että kaiken saa julkasta, mut van-hemmat sit taas ei oo.
Huoltajien huoli näyttää koskevan enimmäkseen oppilaiden vapaa-ajalla tuottamia ja jakamia sisältöjä, joiden valvontavastuu on ensisijaisesti huoltajilla. Liisa Ilomäen (2008, 66) mukaan sisältöjen jakoa ja tekijänoikeuksien noudattamista valvoo kuitenkin myös koko kollektiiviympäristö. Esimerkiksi plagi-oinnin, eli toisten tekemien teosten luvattoman käytön, valvonta on helpompaa tilanteissa, joissa toi-minnan tarkkailijoita on useita (Littlejohn & Pegler 2007, 15; Ribble 2015, 42). Myös TVT:n tuomat mah-dollisuudet sekä helpottavat plagioinnin tunnistamista että antavat siihen uusia mahdollisuuksia (Un-derwood & Farrington-Flint 2015, 124–125). Tekijänoikeuskysymyksiin liittyvät valvonnan ongelmat ja niiden helppo väärinkäyttö lisäävät tarvetta kiinnittää entistä enemmän huomiota ihmisten tekijänoi-keusosaamiseen sekä tekijänoikeuksien opettamiseen. Haastattelemani opettajat kertovat, että lasten taidoissa on runsaasti kehitettävää. Vastuullisen toiminnan merkitys kasvaa koko ajan, koska lähes kaikki tuottavat, kuluttavat ja jakavat omalla vapaa-ajallaan sosiaalisessa mediassa erilaisia sisältöjä.