Eri toimijat tekevät teknologioita ymmärrettäviksi puhumalla niistä eri tilanteissa eri ihmisille luoden samalla omia merkityksiään niille. Diskurssianalyytikko Eero Suonisen (1999, 21) mukaan puheella se-litetään omaa toimintaa ja toisten tekoja erilaisissa kulttuurisissa ympäristöissä. Ihmiset tulkitsevatkin puheessaan todellisuutta antamalla havainnoilleen erilaisia luokitteluja, kategorioita ja merkityksiä. Sa-malla he luovat ja uusintavat puheellaan kokemaansa todellisuutta. Erilaisissa puhetavoissa näkyvät ihmisten erilaiset odotukset todellisuudesta, tulevaisuudesta ja heistä itsestään. (Rocci 2009, 16, 32;
Wang 2009, 82.) Usein puhetapoja nimitetään diskursseiksi, jotka ovat Arja Jokisen ja Kirsi Juhilan mu-kaan (1999, 54) kulttuuriin vakiintuneita kielellisiä ilmaisukeinoja, jotka kertovat ihmisten käsityksiä joistakin asioista. Ne ovat syntyneet historiallisissa kielenkäyttöprosesseissa, joten niiden käyttöön liit-tyy kulttuurisia odotuksia sekä sosiaalisia normeja eri asioihin liittyvien puhetapojen hyväksyttävyy-destä. Lisäksi diskurssit ylläpitävät valta-asetelmia ja uusintavat olemassa olevia valtajärjestyksiä. Ne ovat samalla myös sidoksissa omaan aikaansa ja muuttuvat samaan aikaan ihmisten kokeman todelli-suuden muuttuessa. (Duszak 2009, 39; Juhila 1999, 170; Lwin & Teo 2014, 63; Suoninen 1999, 27.)
Diskurssit ovat sidoksissa sekä ympäröivään kulttuuriin että ihmisten henkilökohtaisiin tul-kintoihin todellisuudesta, koska kieli ja todellisuus ovat tiukasti toisistaan erottamattomia (Tiainen 2005, 32). Johanna Uotinen (2005, 52) kirjoittaa kulttuurissa olevista diskursiivisista käytännöistä, jotka säätelevät, mitä, miten, kenelle, missä ja milloin erilaisia diskursseja voidaan käyttää ja myös konkreet-tisesti käytetään. Sen vuoksi sama ihminen voi puhua samasta aiheesta eri tavoin jopa samassa tilan-teessa, koska hän puhuu asioista eri positioista ja suhteessa erilaisiin hyväksyttyihin puhetapoihin ja muihin ylläpidettyihin merkityssysteemeihin (Tiainen 2005, 17). Suonisen (1999, 26) mukaan erilaisten puhetapojen toisistaan erottaminen voi toisinaan olla vaikeaa niiden päällekkäisen limittymisen ja toi-siinsa yhdistymisen vuoksi. Diskurssien erot ja yhtäläisyydet muuttuvat ihmisten puheessa erilaisiksi kompromisseiksi, eivätkä asiat aina ole ihmisten omissa subjektiivisissa kokemusmaailmoissa ja tulkin-noissa niin jyrkkiä kuin ne ihmisten antamissa dikotomisissa tai stereotyyppisissä kategorioissa vaikut-tavat olevan. (Duszak 2009, 39; Jaworski & Coupland 2006, 3; Jokinen ym. 2016, 36.)
Hyödynnän diskurssien ajatusta, kun kuvaan tutkimuksessani, miten opettajat ja muut tutki-musaineistossani esiintyvät toimijat puhuvat tieto- ja viestintäteknologiasta ja sen käytöstä suhteessa vakiintuneisiin puhetapoihin. Samalla he luovat omia puhetapojaan suhteessa kokemaansa todellisuu-teen. Usein todellisuus luokitellaan dualistisen perinteen mukaan kaksijakoisesti ja erilaisiin ääripäihin esimerkiksi positiivisesti tai negatiivisesti. Aiemmista tutkimuksista onkin erotettavissa kaksi teknolo-giaan tyypillisesti liittyvää, toisilleen vastakohtaista puhetapaa, jotka olen nimennyt positiiviseksi ja negatiiviseksi teknologiadiskurssiksi (vrt. Zoë 1998, 29). Dualistisen ääripäiden väliin jää kuitenkin lu-kuisia erilaisia muita diskursseja, jotka rakentuvat suhteessa niihin. Yhdessä nämä väliin jäävät diskurs-sit voi nimetä esimerkiksi teknologian kulttuurintutkimuksen teoriaperinteeseen tukeutuen kesyttämi-sen diskurssiksi, koska ihmiset elävät diskursseissa ja valitsevat kuhunkin tilanteeseen sopivia puheta-poja. Ihmisten kokema todellisuus ei olekaan kovin usein vain positiivinen tai negatiivinen, mutta kak-sijakoiset ääripäät toimivat usein helppona tapana yksinkertaistaa todellisuutta.
2.4.1 Positiivinen teknologiadiskurssi
Positiivinen teknologiadiskurssi on muodostunut yleisesti kaikenlaisiin teknologioihin liitetyistä posi-tiivista ominaisuuksista, joita niiden käyttöön on yhdistetty historiallisesti eri aikoina. Positiivisen tek-nologiadiskurssin ytimessä on ymmärrys teknologian soveltumisesta ratkaisuksi kaikkiin asioihin ja arjesta selviytymiseen (Cohen-Blankshtain & Rotem-Mindali 2016, 9; Slack & Wise 2005, 12–13).
Tekno-logioiden hyödyllisyyttä tarkastellaan erityisesti ajan säästön, tehokkuuden, kilpailukyvyn ja tuotta-vuuden lisäämisen näkökulmista (Hale 2016, 213; Nieminen 2016, 20). Positiivinen teknologiadiskurssi on läheistä sukua teknologiselle determinismille, jossa teknologia ymmärretään alati etenevänä voi-mana ja sosiaalisesta kontekstistaan riippumattovoi-mana ihmisten toiminnan ohjaajana (Kiilakoski 2012, 13).
Teknologioiden käyttämiseen liitettyjen positiivisten ominaisuuksien korostuminen yhdistyy jo yli 200 vuotta sitten usein teolliseksi vallankumoukseksi kutsuttuun tapahtumaketjuun sekä moder-nin kaupallisuuden syntyyn (Lawn & Grosvenor 2005, 8). Toisaalta Hannu Niemisen (2016, 25) mukaan teknologiaan liittyvä edistysusko on ollut vasta viimeiset 20 vuotta tiukasti sidoksissa ajatukseen tek-nologian tuottamasta paremmasta elämänlaadusta ja elämän tehostumisesta. Kukaan ei kuitenkaan voi sanoa, mistä modernin ajanjakson positiivinen teknologiadiskurssi alkaa ja mihin se päättyy, mutta po-sitiivisten ominaisuuksien liittäminen digitaalisuuteen ja teknologisoitumiseen näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen 2010-luvulla samalla tavoin kuin jo 1990-luvulla tietoyhteiskuntapuheen ni-mellä ylläpidetyssä diskurssissa (Niiniluoto 1997; Uotinen 2005).
Uskomukset teknologioiden aikaansaamasta paremmasta elämästä ja yhteiskunnasta ovat juurtuneet ihmisten mieliin, koska kaikenlaisen teknologian yhteiskuntaan integroitumisen uskotaan luovan parempaa tulevaisuutta (Cuban 2001, 29). Esimerkiksi teknologian yhteyttä hyvinvointiin tutki-neiden Kartik Ganjun ja hänen tutkijakumppatutki-neidensa (2016, 426–427) mukaan runsaasti teknologisoi-tuneissa yhteiskunnissa on parempi bruttokansantuote, joka puolestaan vaikuttaa epäsuorasti ihmisten väliseen tasa-arvoon, terveyteen, koulutukseen ja kulutustottumuksiin. Myös etnologi Jukka Jouhki ku-vaa tutkimusartikkelissaan, miten korealaisessa kulttuurissa teknologia ja teknologian käyttö liitetään parempaan ja rikkaampaan elämään. Positiivisella teknologiadiskurssilla voidaan pönkittää jopa kan-sallista identiteettiä. Jouhki puhuu esimerkiksi korealaisista teknonationalisteista, jotka haluavat iden-tifioitua teknologiayhteiskunnan hyviin ominaisuuksiin. Samassa kontekstissa teknologiaa markkinoi-daan ihmistä lähellä olevana ja jopa ihmisistä huolehtivana toimijana, jolloin teknologia näyttää olevan ratkaisu lähes kaikkiin arkipäivän ongelmiin. (Jouhki 2012, 109–115.)
Positiivisessa teknologiadiskurssissa korostuvat yhteiskunnallisten hyötyjen lisäksi ihmisten teknologioiden käytöstä saamat hyödyt. Siinä painotetaan esimerkiksi teknologian luomia rajoittamat-tomia vapauden ja demokratian mahdollisuuksia, jotka syntyvät nopeista tietoverkoista ja ihmisten vä-lisistä yhteyksistä (Dorrestijn 2012, 222–223; Saari & Säntti 2018, 451). Teknologioiden käyttäminen no-peuttaa ympäri maailmaa tehtävää yhteydenpitoa, eikä yhteyden pitämistä ole konkreettisesti sidottu mihinkään tilaan tai paikkaan (Cohen-Blankshtain & Rotem-Mindali 2016, 9). Myös tiedon hakeminen, jakaminen sekä siirtäminen toimivat nopeammin ja tieto on saatavilla välittömästi joka paikassa (Doueihi 2011, 12; Ribble 2015, 24).
Nykyisenkaltainen laaja teknologian käyttäminen on tullut mahdolliseksi vasta 2000-luvulla mobiililaitteilla, mutta kaikkialla läsnä olevan teknologian (ubiquitous) käsite on peräisin jo 1980-luvulta.
Sen kehittäjänä pidetään usein Mark Weiseria. (Mousa 2013; Weiser ym. 1999.) Kaikkialla läsnä olevan teknologian ja internetin käytön ajatellaan luovan yhteiskuntaan ainakin tehokkuutta, koska kaikki ih-miset ovat oletettavasti jatkuvasti saatavilla (always online/always on) (Baron 2008; Kaasinen ym. 2005, 347; Laitinen ym. 2007b, 42–44). Esimerkiksi älylaitteiden uskotaan useiden tutkijoiden mukaan helpot-tavan ihmisten elämää, koska kaikkien oletetaan olevan yhä enemmän koko ajan tavoitettavissa ja val-miina kommunikaatioon toisten ihmisten kanssa niiden välityksellä (Cohen-Blankshtain & Rotem-Min-dali 2016, 9; Mousa 2013; Weiser ym. 1999).
Yleinen TVT:n olemassaolo erilaisten yhteiskunnallisten instituutioiden osana tai erilaisten toimintojen suorittamisen edellytyksenä luo kulttuurintutkija Noora Talsin mukaan kulttuurista, sosi-aalista ja arkista painetta käyttää TVT:aa mahdollisimman monissa tilanteissa. Kulttuurinen paine tar-koittaa, että yksilöt kokevat välttämättömäksi käyttää TVT:aa, koska muut samat yhteisön jäsenet käyt-tävät sitä jatkuvasti. Kulttuurinen paine syntyy siitä, kun vain TVT:aa käyttämällä pärjää erilaisten ar-kielämän toimintojen suorittamisessa. Esimerkiksi tarve käyttää sähköisiä viestintäkanavia yhteiskun-nan virallisissa palveluissa ilman muita annettuja vaihtoehtoja, kertoo TVT:n käyttämiseen liittyvästä kulttuurisesta paineesta. Lisäksi tarvetta teknologioiden käyttöön ylläpidetään diskursseissa, joita levi-tetään mediassa ja jokapäiväisissä keskusteluissa. Sosiaalinen paine TVT:n käyttöön syntyy tilanteista, joissa ei haluta jäädä omien sähköisillä viestimillä ylläpidettyjen sosiaalisten verkostojen ulkopuolelle.
TVT:aa tarvitaan usein keskusteluihin ystävien ja tuttavien kanssa ja uusien yhteyksien solmimiseen.
Lisäksi se tekee yhteydenpidosta helppoa kaikilla oletettavasti olemassa olevien laitteiden vuoksi. Ar-kinen paine puolestaan syntyy tilanteista, joissa teknologia helpottaa jokapäiväisiä toimintoja. Siinä tek-nologia tuo arkeen nopeutta erilaisten toimintojen suorittamiseen. (Stald 2008, 145; Talsi 2014, 65–66.)
Joidenkin ihmisten on jopa vaikea olla käyttämättä TVT:aa omassa elämässään erilaisten pai-nekokemuksien vuoksi, vaikka heillä olisi samaan aikaan halua vastustaa sen käyttöä (Slack & Wise 2005, 28). Esimerkiksi TVT:n opetuskäyttöä tutkinut Aharon Aviram (2000, 347) kuvaa TVT:n käyttöä yleisesti välttämättömäksi, koska se on otettava osaksi omaa elämää joka paikassa ja tilanteessa erilais-ten asioiden toteuttamiseksi. TVT:n sisällyttäminen joka paikkaan ja tilanteeseen on myös ollut monien tutkijoiden näkemysten mukaan tavoiteltavaa, koska TVT:n käyttämättä jättäminen leimataan helposti teknologiakehityksen vastustamiseksi (Hand 2008, 34; Harwood & Asal 2007, 73). Eri yhteyksissä yllä-pidetty positiivinen teknologiadiskurssi toimii tulkintani mukaan lähes mainospuheen lailla, koska tek-nologian ajatellaan luovan ihmisille uusia tarpeita, joihin se jopa itse vastaa. Positiivinen teknologiadis-kurssi ei kerro teknologian haitoista tai ongelmista, vaan lähinnä korostaa sen hyviä puolia samalla tavoin kuin jokin varsinainen teknologiatuotteen mainos.
2.4.2 Negatiivinen teknologiadiskurssi
Kaikki ihmiset eivät suhtaudu teknologiaan ennakkoluulottomasti ja varauksettomasti, koska kaikille teknologian käyttäminen ei ole mahdollista tai he eivät halua käyttää sitä. Teknologiaa vastaan ollaan asettumassa yhä aktiivisemmin sen mahdollisten haitallisten ominaisuuksien tai omiin arvoihin sopi-mattomuuden vuoksi. Esimerkiksi pelot teknologian aiheuttamista työpaikkojen katoamisista tai teko-älyn kehittymisestä ihmistä älykkäämmäksi toimijaksi aiheuttavat pohdintaa teknologian soveltuvuu-desta kaikkiin tarkoituksiin (esim. Paananen & Kuoppala 1998, 12; Virnes 2014). Lisäksi teknologian käyttäminen on koko ajan yhä valvotumpaa ja alttiina kontrolloinnille, koska siitä jää usein jokin jälki esimerkiksi lokitietojen tai sivuhistorian muodossa. (Siegel 2008, 11, 66–67; Slack & Wise 2005, 32–33.)
Toisin kuin positiivisessa teknologiadiskurssissa, negatiivisen teknologiadiskurssin mukaan teknologia ei sovi käytettäväksi kaikkiin tilanteisiin. Siinä muistutetaan, että erilaiset tekniset ongelmat ovat merkki teknologian heikkouksista (Nieminen 2016, 20). Kun kaikkia teknologialle suunniteltuja toimintoja ei pystytä käytännössä eri syistä toteuttamaan käyttöön kohdistuvasta tarpeesta huolimatta, sen olemassaolo näkyy ulospäin kielteisesti tulkittavana riippuvuutena (Dorrestijn 2012, 222–223). Riip-puvuus liitetään teknologian jatkuvaan käyttöön ja erityisesti tilanteisiin, joissa teknologian käyttö hait-taa muuta elämää (Poikolainen 2011, 194). Teknologiariippuvuudesta puhuminen on myös yksi tekno-logiakriittisyyden merkki. Esimerkiksi teknologian ja kulttuurin yhteyttä tutkineet Jennifer Slack ja Macgregor Wise toteavat teknologiariippuvuuskeskustelun aiheuttavan ihmisten tyytymättömyyden lisääntymistä ja heikentävän uskoa teknologian kaikkivoipaisuuteen (Slack & Wise 2005, 39).
Kaikilla ihmisillä ei edelleenkään ole samoja mahdollisuuksia käyttää teknologiaa, mutta po-sitiivinen teknologiadiskurssi unohtaa sen yleisesti lisääntyvien teknologioiden, kuten älypuhelimien, käyttömäärien kasvun vuoksi (ks. Tenhunen 2014, 158). Globaalilla tasolla ihmisten mahdollisuuksiin käyttää teknologioita vaikuttavat esimerkiksi heidän varallisuutensa ja kussakin käyttöympäristössä olemassa olevat tietoverkot (Siegel 2008, 11, 66–67). Yleisesti ihmisten välisiä eroja siinä, millaiset mah-dollisuudet heillä on teknologian käyttöön, kuvataan käsitteellä digitaalinen (kahtia)jakautuminen (di-gital divide) tai digitaalinen kuilu. Mediatutkija Last Moyo (2009, 123) huomauttaa, että digitaalisen jakautumisen käsite on laajentunut tarkoittamaan kaikenlaisia tekijöitä, jotka rajoittavat TVT:n käyttöä.
Aiemmin käsitteellä viitattiin vain tietokoneiden saatavuuteen tai internetin käyttömahdollisuuksiin, mutta nyt se liitetään myös ihmisten välisiin osaamiseroihin (van Dijk 2013, 29). TVT:aan liittyvät käyttö- ja osaamiserot ovat yksilöllisiä, ja niihin liittyy usein ikä, sukupuoli, käyttökokemukset ja kou-lutus (Abu-Shanab & Al-Jamal 2015, 94; van Dijk 2013, 30). Lisäksi ihmisten mahdollisuuksiin käyttää teknologioita vaikuttavat konkreettisesti teknologioiden fyysinen sijoitteleminen ja ihmisten fyysiset ja psyykkiset rajoitteet (Ribble 2015, 24). Digitaalinen jakautuminen syntyy kuitenkin rakenteellisella ta-solla eri ympäristöjen vaihtelevista poliittisista, taloudellisista, sosiaalisista, kielellisistä ja kulttuurisista tekijöistä (Gunter ym. 2009, 5; Moyo 2009, 124). Monien tutkijoiden mukaan digitaalinen jakautuminen
saa lopulta aikaan erilaisten tekijöiden vuoksi ihmisten välistä epätasa-arvoa ja näennäisdemokratiaa (Assing & Calé 2013, ix; Dorrestijn 2012, 222–223; Slack & Wise 2005, 53, 57, 97). Silloin negatiivista teknologiadiskurssia voi pitää perusteltuna ja todellisuudesta syntyneenä.
2.4.3 Teknologian kesyttämisen diskurssi
Teknologioille annetut merkitykset asettuvat käytännössä usein positiivisten ja negatiivisten ääripää-kategorioiden välille, koska sekä ihmisten teknologioiden käyttökokemukset että asenteet teknologioita kohtaan ovat vaihtelevia. Johanna Uotisen mukaan yhteiskunnan mikrotasolla on tilaa kaikenlaisille teknologian käyttäjille, kuten teknologian suurkuluttajille, keskitason käyttäjille tai jopa teknologian käytöstä totaalikieltäytyjille. Toisaalta suomalaisen yhteiskunnan vahva teknologisoituminen samaan aikaan kuitenkin lähes pakottaa kaikki yhteiskunnan jäsenet hankkimaan osaamista sen käyttöön, mikä rajoittaa ihmisten mahdollisuuksia luopua teknologioista kokonaan.
Neuvottelua, jossa ihmiset sovittavat kulloinkin tarvitsemansa teknologiat omiin henkilökoh-taisiin käsityksiinsä, kokemuksiinsa, tunnetiloihinsa ja käyttötarkoituksiinsa, nimitetään kulttuurintut-kimuksessa ja mediatutkulttuurintut-kimuksessa teknologian kesyttämiseksi, kotiuttamiseksi tai kotouttamiseksi (eng. domesticate). (Uotinen 2003, 351). Erilaisia suomenkielisiä nimityksiä käytetään toistensa rinnalla, mutta valitsin tähän tutkimukseen kesyttämisen, koska teknologioiden käyttö tapahtuu laajemmin kuin vain kotiympäristöissä (ks. Talsi 2014, 22–23). Kesyttäminen on metafora ihmistä tottelevalle teknologi-alle. Käytännössä se tarkoittaa, että ihmiset osaavat käyttää teknologiaa omassa arjessaan (Uotinen 2005;
Talsi 2014, 22–23). Sen vastapuolella on villi teknologia, jota ei osata käyttää tai joka ei sovellu omaan arkeen. Kesyyntyessään teknologioista tulee metaforisesti jopa osa perhettä, kuten villieläimistä tulee kesyyntyessään kotieläimiä. Silloin ihmisten ja teknologioiden vuorovaikutussuhdetta voi kuvata jopa tiiviiksi. Se on lähellä riippuvuussuhdetta, vaikka kumpikin tulee toimeen hetken omillaan. Yhteiskun-nan teknologisoitumisen vuoksi ihmiset kohtaavat paljon tilanteita, joissa he tarvitsevat teknologiaa ar-jesta selviytymiseen. Teknologian kesyttäminen onkin usein tarpeen, jotta erilaisia toimintoja voidaan toteuttaa. Kesyttämisen diskurssissa teknologian ei kuitenkaan uskota hallitsevan ihmisten toimintaa, vaan se toimii enemmän ihmisen palvelijana ja ihmiselle hyödyllisenä työvälineenä. (Berker ym. 2006, 2–6.)
Antropologi Johanna Ylipullin mukaan teknologian on sopeuduttava kesyttämisessä sekä käyttöympäristöönsä että ihmisten henkilökohtaisiin käyttötapoihin. Kesytetty teknologia on siis so-peutunut ihmisellä kulloinkin oleviin käyttötarpeisiin, eikä se aiheuta ristiriitoja ihmisten toiminnassa.
Teknologiat integroidaan kesyttämisessä ihmisten jokapäiväisiin tarpeiseen, minkä jälkeen ne kantavat käyttäjiensä arvoja ja merkityksiä. Kesyttämisessä teknologia omaksutaan sen kanssa tehdyssä vuoro-vaikutuksessa ja neuvotteluissa kuitenkin kokonaisuudessaan myös mahdollisine virheineen ja hyvine puolineen. Toisaalta myös ihmisten on sopeutettava oma toimintansa teknologian ominaisuuksiin ja muokattava teknologian käyttöympäristöä sen ominaisuuksien ja omien tarpeidensa mukaan, jolloin kyse on jatkuvasta neuvottelusta ihmisten ja teknologioiden välillä. Neuvottelut tulevat merkitykselli-siksi erityisesti silloin, kun ihmisten tarpeet teknologioiden käyttäjinä muuttuvat ajallisen ja paikallisen kontekstin vaihtuessa, jolloin teknologioiden kesyttäminen ei ole pysyvä ominaisuus. (Sørensen 2006, 46–47; Ylipulli 2015, 51–52.) Teknologiat on kesytettävä tarvittaessa uudelleen, koska ne voivat villiin-tyä. Toisin sanoen ihmisten on esimerkiksi hankittava lisää osaamista teknologioiden käyttöön sekä teknologioiden että tilanteiden muuttuessa. Teknologioiden kokonaisvaltainen kesyttäminen jääkin joissain tilanteissa vain niiden käytön hetkellisen onnistumisen varaan. Toisaalta jollakin tavalla ihmis-ten tarpeisiin ja käyttötarkoitukseen sopimattomat teknologiat jäävät käyttämättä, eikä niistä tule kos-kaan kesyjä ja ihmisten toimintaan soveltuvia. (Berker ym. 2006, 2–6.) Lisäksi Johanna Uotinen (2005, 115) huomauttaa, että edelleen on ihmisiä, joille teknologian käyttö ei ole itsestään selvää niiden yhteis-kunnallisesta olemassa olosta huolimatta ja ihmiset kesyttävät teknologiaa jatkuvasti lisää. Samaan ai-kaan teknologioita jää runsaasti kesyttämättä, koska teknologioiden suunnittelijoiden ja niiden käyttä-jien antamat merkitykset eivät kohtaa teknologiaan sisällytettyjen ominaisuuksien muokkausmahdolli-suuksista huolimatta. Teknologioita on kuitenkin kesytettävä jatkuvasti uudestaan uusiin käyttötarkoi-tuksiin, koska teknologioiden ja niiden sosiokulttuuriset käyttöympäristöt muuttuvat jatkuvasti.