Terveyden vaalijat

Apteekkari S. J. ^{Nyberg lahjoitti} Rauman kau-pungille 1810-luvulla maatilansa ^{jamääräsi, että} tilan tuotoilla olipalkattava lääkäri.Rauma täytti testamentin ehdot. Se palkkasi kaupunginlää-kärin jaedellytti, että tämä auttoi korvauksetta kaupungin vähävaraisia.¹ Muuten kaupunki huolehti asukkaidensaterveydestä vainkoleran kaltaisten kulkutautienuhatessa, perusti sairas-tupia, palkkasi hoitajia ja^antoi määräyksiä sai-raiden eristämisestä. Vuoden 1879 terveyden-hoitoasetus edellyttienemmän. Kaupunkiin oli nimitettäväterveyttävaaliva lautakunta sekä

tar-kastettava vuosittain asumukset ja takapihat, puodit, teollisuuslaitokset, käsityöverstaat ja niidenympäristöt.²

Asetuskiinnitti huomionnimenomaan

terve-ydenvaalimiseen. Sairaiden hoito jäiennalleen.

Lähin sairaala oliTurussa, muttamatkojen ja hoi-tojenkalleus piti sairaatkotona. Turkuun lähdet-tiin vain poikkeustapauksissa. Helpoiten

hoi-toon toimitettiin väkivaltaiset ja parantumatto-mat mielisairaat. Heidät vietiin Seilin vanhaan leprasairaalaan.Asetus eivelvoittanutkaupunkia

omansairaalanperustajaksi.Muutamatyksityiset pitivät tätäpahana puutteena jaryhtyivät kristilli-senrakkauden nimissä sairastuvan puuhaajiksi.

Aloitteen tekijänäoli Raumalle 1870 kaupungin-lääkäriksi tullut

Johannes

^Collan. Hän järjesti ilta-mia ja arpajaisia ja^saikootuksi sievoiseksi maini-tun alkupääoman^-lähes tuhat markkaa.³

Tohtori Collan muutti Raumalta vuonna 1880, ja sairaala unohtui. Kaupunki alkoi

kui-tenkin vaatia lääkäriltäänentistä enemmän. Se edellytti, että tämä oli kaupunkilaisten tavoi-tettavissa vähintään kaksi ^tuntia päivässä,

tar-kasti työpaikat, kevytmielistä elämää viettävät naiset ja sairastuneet vangit.⁴ Valtuusmiehet eivätpohtineet sairaalan perustamista. He tyy-tyivät tarjolla olleisiin mahdollisuuksiin,

eten-kin kun muuan yksityinen perusti kaupunkiin 80-luvun alussa sairastuvan,⁵ Se ^ei täyttänyt toiveita mutta siirsipäätökset vuosien päähän.

Kaupunkilaiset kiirehtivät ratkaisuja lahjoitta-malla sairaalan rakentamisrahastoon tuhansia markkoja. Kauppias

Johan

^{Ludvig Stenius}

an-toi 15 000 ^jahopeahäitään juhlinut].W Söder-lund 5000 markkaa.Kaupunki tyytyi laatimaan lausuntoja ^ja siirsi päätökset muihin varoja vaativiin hankkeisiin vedoten epämääräiseen tulevaisuuteen.⁶

Yksi lääkäri ei ennättänyt hoitaa kaikkia po-tilaita. Kaupunginlääkäri Hjalmar Nordling ky-seli, mitä tapahtuisi, ^joskaupunkiin tulisi kole-ran kaltainen vitsaus, ja vastaisi: suuri osa kau-punkilaisia jäisi hoidotta. Väkiluvun voimakas kasvu ruokki tohtorin huolta. Niinpä kun

rauta-tiejohtokuntaehdotti talvella 1898 toisen lääkä-rin palkkaamista, Nordling kiirehti tähdentä-mään asian tärkeyttä.' ^Mutta miksi hän ei

ko-rostanut niinkään sairaalan kuin lääkärin tarvet-ta? Syynä näyttääolleenturhautuminen, olihan terveydenhoitolautakunnan aloite torjuttu

ty-lystivain vuotta aikaisemmin. Tohtorin ärtymys lisääntyi joulukuussa,kun valtuusto peräsi sai-raalan perustamissuunnitelmia. Hän purki har-minsa ironiaan: olivatko kaupungin raha-asiat

parantuneet merkittävästi vajaan vuoden

aika-na; miksisekiirehtivuotta aikaisemmin kalliina hylkäämäänsäsuunnitelmaa?⁸

Kaupungin ^naiset ottivat aloitteen käsiinsä japerustivat syksyllä 1898 sairaanhoidon edis-tämiseksi työskentelevän yhdistyksen. Sitä kutsuttiin myöhemminnimellä Sairaitten Ystä-vät, muttatoisinaan jopasamaan yhteyteen on päässyt pujahtamaan ^nimi Sairasten Ystävät.

Yhdistyksen kantavia voimia olivat Klara Hynen, Hilja Kaitila, ^Mimmi Nordling, Betty Granström, Agatha^Lindholm, Hilda Östman ja

Lydia Rancken. Yhdistyspyrki aluksi tukemaan köyhän kansan kodeissa vuodesta 1878 lähtien kiertäneen diakonissan työtä. Kaupunki mak-soi palkanviinavoittovaroista^muttaei

myöntä-nyt hänelle käyttövaroja. Jotta ^{hän olisi}

kyen-nyt lievittämään näkemäänsä puutetta ja

kur-juutta, yksityiset ^auttoivat häntä lahjoituksin.

Näin kerätyt varat jäivät pieniksi, joten pari-kymmentä naistaryhtyi valmistamaan köyhille

jaettavia vaatteita. TohtoriNordlingin ehdotus johtiheidät pian pohtimaan sairastuvan perus-tamista.⁹

Sairaitten^Ystävät piti sairastupaa väliaikaise-naratkaisuna. Raumalle oli mitä pikimmiten

pe-rustettava kunnallinen sairaala. Vapaaehtoiset

auttajat hankkisivat vain välttämättömiä koke-muksia jaluovuttaisivattietonsa jatarvikkeensa

muutamankoevuoden jälkeenkaupungin

käyt-töön. Sairastuvalle luvattiinyläkansakoululta va-pautuvat Blåsbackan tilat keväällä 1899.

Ratkai-su oliNordlinginmielen ^mukainen, muttavain mikälikyseessä oli väliaikainen sairastupa. Pysy-väksi sairaalaksi vanhan koulun “haaleilla

täy-tettyärakennusta”ei saisikorjata.¹⁰

Apteekkari Fredrik Wilhelm Hellsten (1824-1871) jatkoi isänsä jälkiä ja toimi Rauman apteekkarina vuodesta 1860 kuo-lemaansa saakka. Jälkipolvetmuistavat

hä-net ennen kaikkea Blåsbackan huvilan ^ja puutarhan lahjoittajana. Huvilasta tuli kaupungin ensimmäinen kansakoulu.

Si-jaintitulliaidan takana herätti pelkoja. Ne osoittautuivat turhiksi, mutta huvila

to-dettiin pian ahtaaksi. Koululle ^etsittiin syksyllä 1899 uudet tilat, ja Blåsbacka muutettiin sairaille suuren summan

lah-joittaneen Johan Ludvig Steniuksen ni-meä kantavaksi sairaalaksi. Augusta

Hell-sten valittiin miehensä edustajana kansa-koulun johtokuntaan. Hän vakiinnutti asemansa johtokunnassa ja samalla en-simmäisenä kaupungin luottamustoi-meenvalittuna naisena. Rauman museon kokoelmat.

163

Rauman kaupunginlääkärit

1.kaupunginlääkäri

Collan, Johannes ^1870-80

Domander,Axel 1880-89 Nordling, Hjalmar 1889-99 Pitkänen,Kustaa 1899-1905 Loveson, Karl 1906-20

2.kaupunginlääkäri

Lindgren, Karl 1898-1905 Hansson,Edvin 1905-08 Rapola, Juho ^1908-27

Entinen kansakoulu korjattiin sairaalaksi ja vihittiin tarkoitukseensa marraskuun 28. päivä-nä 1899.¹¹Yhdistyksen ^naisetvalmistivat potilai-den tarvitsemat pito- ^javuodevaatteet,

pestasi-vat palvelijan ja sairaanhoitajan jalaativat sairaa-lan säännöt. Potilaiden oli kohdeltava sairaalassa työskenteleviä hyvin, noudatettava annettuja määräyksiä,pestävä aamuisin kasvonsa ^ja käten-sä ja kammattava hiuksensa. He eivät saaneet

tuoda sairaalaanväkijuomia tai tupakkaa, eivät mennä omin lupinsa toisiin huoneisiin ^ja

pois-tua sairaalan pihamaalta. Sairaanhoitajan odo-tettiin käyttäytyvän levollisesti, täyttävän lääkä-rin ohjeet jahoitavanhyvin sairaalan omaisuutta

- tähän häntä ohjasi myös velvollisuus korvata kolmasosa särjettyjenvälineidenarvosta.¹²

Sairaitten Ystävät katsoi tehtävänsä päätty-neen ensimmäisen viisivuotiskauden

umpeu-tuessa. Sairaala oli toiminut moitteita. Sen kuu-sitoista sairaansijaa eivät olleet ^aina täynnä,

mutta potilasmäärät kasvoivat vuosittain. Sai-raala oli tarpeellinen jasellaisenakaupungin yl-läpidettävä jahoidettava laitos.Yhdistys valmis-tautui luovuttamaan sen varusteineen ja varoi-neen kaupungin hoitoon, mutta valtuusto piti parhaana vanhankäytännön jatkumista.

Yhdis-tys taipui päättäjien tahtoon, etenkin kun

val-tuustototeutti sen toiveen japalkkasi _sairaalaan

toisen hoitajan.¹³

Yhdistyksen halukkuus jättääsairaala kau-pungin hoitoon oli ymmärrettävä. Sairaalan

käynnistäminen vaati pariltakymmeneltä naiselta todellisia uhrauksia. Työtä oli runsaas-ti, vaikka naiset saattoivat ^turvata tohtori Nord-lingin apuun. Yhdistys sai työstään lämpimiä kiitoksia mutta joutui syksyllä 1900 vastaa-maan epäileviin kysymyksiin. Olivatko naiset unohtaneet alkuperäiset tavoitteensa? Oliko heidän huomionsa kiinnittynyt liikaa

sairaa-laan, olivatko kodeissa sairastavat jääneet oman onnensa nojaan? Arvostelijateivät patis-telleetkaupunkia sairaalanylläpitäjäksi. Vaati-mukset kohdistettiin palkatta toimiville naisil-le: heidän oli ^jaettava huomionsa ^entistä pa-remmin kahdelle taholle.¹⁴

Blåsbackassa ei hoidettu kulku- ja suku-puolitauteja sairastavia.

Jälkimmäiset

lähetet-tiin Turkuun tai ^Poriin, edellisille perustettiin

tarpeen vaatiessa oma sairaala. Näin menetel-tiin vuonna 1892,kun Venäjältäkiiri ^tietoja ko-leranlähestymisestä. Kulkutauteja sairastaville vuokrattiin tilat mahdollisimmanhalvalla, kun-nes kaupunki rakensi vuoden 1908 kurkkumä-täepidemian jälkeen pysyvän kulkutautisairaa-lan.¹⁵ Sinne ei otettu tuberkuloosiin sairastu-neita. Nämä olivat etupäässä ^kotona, mutta

kun ^tauti äityi 1900-luvun alussapahaksi

vitsa-ukseksi, vanhat keinot eivätauttaneet. Tervey-denhoitolautakuntakorosti vuodesta 1908 läh-tien keuhkotautiin sairastuneiden asuinhuo-neiden desinfioinnin tärkeyttä. Vaikka monet

noudattivatohjetta, epidemia ei toennut. Kos-ka tuberkuloosinvastustaminen näytti edellyt-tävän asenteiden muuttumista, Raumalle pe-rustettiin 1909 tuberkuloosin

vastustamisyh-distys.¹⁶

Yhdistys levitti valistavia kirjasia, lähetti va-rattomia potilaita parantoloihin ja haaveili

oman huoltolan rakentamisesta. Tavoitenäytti

toteutuvanvuonna 1913,kun raumalaiset osal-listuivatennen näkemättömällä innolla yhdis-tyksen arpajaisiin. Satakuntalainen osakunta herätteli maakuntaa samanaikaisestiyhteisen parantolan perustajaksi jakutsui Rauman Ko-kemäellä keväällä 1913 pidettävään

neuvotte-lukokoukseen.¹⁷ Rauman

tuberkuloosinvas-tustamisyhdistys piti vielävuonna 1914^kiinni

omasta huoltolasta, mutta joko maakunnalli-nen hanke ^tai yhdistyksen sihteerinrouva Siiri Peltosen ero lamaannutti toiminnan ^ja siirsi huoltolan toteutumattomien haaveiden jouk-koon.¹⁸

Terveydenhoitolautakunta^antoi vuosikerto-muksissaan tarkkoja tietoja ^eritauteihin sairas-tuneiden ^jakuolleiden määristä. Yksi jäi kuiten-kin käsittelemättä: mielisairaus. Se liitettiin pi-kemminkin vaivais- kuin terveydenhoidon alaan kuuluvaksi. Asenteiden muuttuminen toi mielisairauden 1900-luvun alussa hiljalleen

ter-veydenhuollon ^piiriin ja herätti keskustelua mieleltään järkkyneiden puutteellisista, usein olemattomista hoitomahdollisuuksista.¹⁹

Mielisairaat pyrittiin sijoittamaan elätteelle tai vaivaiskartanoon.

Jälkimmäisessä

^{he saivat}

elää ^joko muiden asukkien joukossa ^tai par-haassa tapauksessa erillisessä ^osastossa. Rau-malla heille varattiin ^vuonna 1898 kuusi

huo-netta. Heitä ei pyritty hoitamaan, ainoastaan elättämään kuukaudesta ^ja vuodesta toiseen.

Heidän kaitsijakseen palkattiin muuan suutari.

Ratkaisua pidettiin onnistuneena; mies pystyi käsittelemään hankalatkinsairaat ja^voikorjata väliajatvaivaiskartanon hoidokkienkenkiä.²⁰

Mielisairaita hoidettiin vain valtion laitoksis-sa, mutta niihin oli pitkät jonot. Uudet hoito-muodot edellyttivät ajanmukaisiaparantoloita.

Raumalaiset lähettivät edustajansa Kokemäellä keväällä 1905^pidettyyn kokoukseen. Tarkoituk-sena oli pohtia turhiksi käyneiden kasarmien muuttamista mielisairaalaksi. Hanke ei toteutu-nut, jaRauma päätyi talvella 1913 ^varaamaan kaksitoista sairaansijaa Lounais-Suomen piiri-mielisairaalasta. Kaupunki oli sisäistänyt vuo-den 1905 kokouskutsuun liitetyn saatekirjeen viestin: ”vuoteenomainen vanhus, sairas, raaja-rikkoinen, vieläpä viaton lapsikin pystyy valitta-maan huonoa ^hoitoa, mutta kuka kuuntelee mielisairaan valituksia, miksi mielisairas jäte-tään hoidotta, vaikka kyseessä on ihmisen kal-leimman omaisuuden, hänen ymmärryksensä valon himmeneminen.”²¹

In document Rauma idylliä ja tehokkuutta 1875–2000 2. OSA (sivua 30-33)