Vanha Rauma eli ihmisten muistoissa rauhan tyyssijana. Siellä ei ollutsijaa kiistoille eikä kii-reelle. Kaikki elivät merenkulun säätelemän vuotuisenrytmin mukaan.Arki ja juhlakuluivat edellisiltä sukupolvilta saatuja perinteitä vain hitaasti muuttaen. Vanhaa idylliä haikailevien puheissa on viittauksia elämän ulkonaisiin muutoksiin. Ihmiset joutuivatvastatusten uusi-en asioidenkanssa, ennen kuin olivat
ennättä-neet sulattaa edellisiäkään. Juna, sähkö, puhe-lin, polkupyörä, auto muuttivat täysin ihmisten elinympäristön. Mikään ei näyttänyt pysyvän entisellään. Jopa vanhat tutut mitat katosivat.
Perunoita sai vielä kapoittain, mutta maitoa myytiin litroittain ja kangasta metreittäin. Uu-det nimitykset olivat tuskastuttavia. Moni kau-punkilainen ostikin kilometrin kahvia ja desilit-ran kangasta.1
Sähkön japuhelimen kaltaiset uutuudet
oli-vat lopulta mukautettavissa helposti ihmisten arjen osaksi. Hankalinta oli vanhan elämänta-van väistyminen. Ihmiset syntyivät 1800-luvun puolivälissä tietyn säädyn jäseniksi jaelivät sen asettamien vaateiden mukaisesti.Javaikka Rau-malla ei kenties ollut montaakaan todelliseen ylhäisöön kuuluvaa asukasta, sillä oli toki oma säätyläistönsä. Siihen kuuluivat kaupungin pa-pit jaopettajat, pormestari jamuut maistraatin virkamiehet, lääkäri, apteekkari, tullinhoitaja, postimestari, varakkaimmatkauppiaat sekä kul-taseppien kaltaiset arvostetut käsityöläiset.
Muutaman kymmenen hengen joukko pys-tyi luomaan oman seurapiirin, viettämään kes-kenään syntymä- ja nimipäiviä, kokoontumaan
toti- japunssilasin tai kahvikupin ääreen mutta se ei voinut eristäytyä muista kaupunkilaisista.
Se ei taannut riittävää yleisöä iltamiin ja kon-sertteihin. Ne oli järjestettävä kaikille. Juhlijat saivat kuitenkin säätynsä mukaisen kohtelun, niinpä säätyläiset pääsivät kesäkuun 1882
oh-jelmallisten iltamien päätteeksi kaivohuoneen saliin, mutta kansalle varattiin pala nurmea puiston perältä. Säätymääräsimyösiltamalipun
hinnan; herrat pääsivät palokunnan arpajaisiin markalla, rouvat puolta vähemmällämutta kan-sa jalapset 25pennillä.2
Käytäntö herätti ristiriitaisia tunteita. Toiset valittivat säätyläisille asetettujen maksujen kor-keutta. Jos herrojenoli maksettavaneljäkertaa enemmän kuin kansan, oli selvää, ketkä täytti-vät salin. ”Vast’edes toivomme
sisäänpääsymak-sut huveihin olevan jaetutparemmalla tasapuo-lisuudella!”3 Toiset pitivät erottelua loukkaava-na jaaikansa eläneensä. Miksi kansa oli ohjatta-va mahdollisimman etäälle kaivohuoneella tanssivista? Miksi sen oli tyytyminen kuhmurai-seen nurmikkoon ja vanhan pelimannin mu-siikkiin?4
Raittiusseura pyrki toteuttamaan kyselijöi-den toiveet keväällä 1885. Se poisti säätyerotte-lun mutta kantoi pääsymaksut edelleen suku-puolen mukaan määräytyvinä. Tuloksena oli seuran toiminnan osin lamauttanutriita. Herk-kätuntoisimmat rouvat kauhistelivat Maarian-päivän tanssiaisiin saapuneen kansan määrää.
Heidän kuultiin kuiskutelevan: vaikka kaikki maksavatkin lipuistaan saman hinnan, niin
tot-tahan jokaisenpitäisi tajuta, keille reaalikoulun
salion tarkoitettu.Riita jakoi kaupungin. Toiset pitivät rouvien käytöstä loukkaavana-kansalla oli oltava oikeus saapua sinne ja istua
‘parem-man väen’ rinnalla - ja asettuivat tukemaan hei-tä. Väittelyn säikäyttämä seura palasi säätyerot-telunnoudattajaksi.5
Sääty-yhteiskunta oli kuitenkin jo murene-massa. Suomen kielen puolesta taistelevat fen-nomaanit korostivat puheissaan kansan ja sen tahdon tärkeyttä. He tarkoittivat kansalla tosin aluksi maaseudun asukkaita, lähinnä talonpoi-kia. Kaupungeissa suomalaisuuteen oli tullut vieraita vaikutteita.Niissäkäytettiin ruotsin
kiel-täeikä niissäarvostettu kansanyksinkertaisia
ta-poja ja sarkanuttuja.Rauma oli mitä suurimmas-sa määrintällainen suomalaisuudesta
erkaantu-nut yhteisö. Se oli katsellut vuosisatojen ajan enemmän merelle kuin sisämaahan. Sen asuk-kaat tunsivat paremmin Itämeren alueen kau-pungit kuin Sisä-Suomen. Se vastasi kuitenkin fennomaanien haasteeseen hyväksymällä suo-men 1876 kunnallishallinnon kieleksi.
Muuta-matepäilivät päätöksen järkevyyttä. Miten kau-punkiin saataisiin kelvollinen lakimies
valtuus-ton sihteeriksi, jos ainoksi kieleksi jäi suomi?
Eikö Rauman olisi paraspysyärannikon muiden merikaupunkien tavoin ruotsinkielisenä?6
Rauma toteutti muitakin fennomaanien vaatimuksia. Se perusti suomenkielisen kou-lun ja kirjaston, saatiinpa kaupunkiin 1880-lu-vun alussa oma sanomalehtikin. Se toi uutiset samanlaisina ihmistentietoon ja tutustutti hei-dät maailman ihmeellisyyksiin. Raumalaiset olivat toki jo aiemminkin tietoisia vieraiden kansojen ja heimojen tavoista ja tottumuksis-ta, mutta nyt he saivat seurataEuroopan kruu-nupäiden elämää, lukea karmaisevista murhis-ta, katalista kavalluksista japahoista
onnetto-muuksista. Sanomalehdestä tuli uutisten tuoja jamielipiteiden muokkaaja.
Rauman Lehti arvosteli kirjoituksissaan ruotsinkielisensäätyläistön toimia jaesitteli
uu-sia aatteita. Se kiitteli vuonna 1887 kaupunki-laisten alttiuttaliittyä yhdistyksiin muttavalitteli innon nopeaa lopahtamista. Kaupunkilaiset
näyttivät vierovanyhdistyksiä“eläen itsekseen omaa omituista, ahdastajayleisiin harrastuksiin ulottumatonta elämää.”7 Torjuva asennoitumi-nen juontuivanhan, joväistymässäolevan kas-tilaitoksen ihannoinnistaja senmukaisten sopi-vaisuussääntöjen noudattamisesta. Pienessä kaupungissa kuitenkin tarvittiin yhteistyötä, ei
erottaviarajoja:8
Vanhojen kokemus, nuorten into, naisten toimeliaisuusjavabvempain tuki heikom-mille, kun kaikki ne sulautuvat, voimme uneksia jonkun yhdistyksen seisomisesta.
Sellainen voimayhdistysolisi muodostetta-va muista seuroistajayhdistyksistä riippu-mattomaksi, itsenäiseksi, kuitenkaan ei semmoiseksi, että se sulkisijoukostaan ke-tään kunnon ihmistä, olkoon hän raittiu-denystävä, palokuntalainen, ylhäinen tai alhainen, köyhä tai rikas. Mahtaneeko ollaylällistä,tavatonta,josajanelisi nuori-soseuraa taityöväenyhdistystäRaumalle?
Toive yhdistyselämän virkistymisestä toteu-tui 1890-luvun aikana. Nuorisoseura-aate osoit-tautui tosinelinvoimaiseksivaintakamaan maa-laiskylissä9, mutta työväenyhdistys saatiin ai-kaan helmikuussa 1892. Rauman Lehti iloitsi sen synnystä ja toivoi “olkoon sen lippuun ka-toamattomillakirjaimilla piirrettyEteenpäin! ja Rukoile jatee työtä!”.10
Saaliinko kaupunkiin näin kaikille avoin yh-distys? Ajan lähtökohdista katsoen vastaus on myönteinen. Kaupungin vanhat yhdistykset edellyttivät sitoutumista selkeään päämäärään, esimerkiksi raittiuden edistämiseen tai palo-suojeluun. Työväenyhdistyksen tavoitteiden katsottiin ulottuvan laajemmalle. Sen tärkeim-pänä tehtävänä oli työväen kasvattaminen oi-keutensa javelvollisuutensatunteviksi, omasta
elämästään vastuun kantaviksi kansalaisiksi.
Työläisten oli opittava kirjoittamaan ja laske-maan, heidän oli saatava perustiedot omasta
maasta ja maailmasta, heille oli avattava mah-dollisuudet tutustua kehittävään
kirjallisuu-teen. Yhdistyspyrki turvaamaan työkansan elä-män myösperustamalla erilaisiaapukassoja. Ta-loudellisen ahdingon lievittämiseen tähtäsivät
Raumalaisetjärjestivät ensimmäisenpurjehduskilpailun 1860-luvun jälkipuoliskollamutta hankkivat pur-jehdusseuran säännöille virallisen vahvistuksenvasta vuonna 1880. Purjehdusseurakutsui jäsenensä ja muut ystävänsä viihtymään erilaisissa juhlissa, kesäisin Iso-Hakuniinvuonna 1892 valmistuneessa
pavil-jongissa.Talvella purjehdusseura järjestiriemukkaita naamiaisia. Tammikuussa 1914 niiden vetonaulana oli huhu, jonka mukaan Raumalla nähtäisiin tangoa. "Helsingissä kuuluu sitä tanssittavanyhtä yleisesti kuin meillä jenkkaa.Me emme vielä ole edes nähneetsitähypättävän, kuulleet olemme japaljonsiitä leh-dissä lukeneet. No tähän taaskai sopii: ken elää, se näkee vielä tangoakin tanhuttavan." Tulivatkotangoa taitavat herra jafrouva' Raumalle ja jostulivat, niin miten heidän hyppelemisensäotettiinvastaan -se jää salaisuudeksi. Rauman museonkokoelmat.
myös 1890-luvun keskustelut oman kaupan
välttämättömyydestä..11
Yhdistys elvyttiRaumalla 1880-luvun lopulla toimineen niin kutsutun yleisen keskusteluko-kouksen. Se käsitteli erilaisia valtuuston päätet-täväksi tulevia asioita. Osanottajat olivat
etu-päässä työläisiä jaalustajatkaupungin päättäjiä.
Kokousten toivottiin lähentävän eri osapuolia, purkavan kaunoja ja ristiriitoja ja madaltavan yhteiskuntaluokkien välisiä raja-aitoja. Kansa kuulisi sielläpäättäjienperusteluita, japäättäjät oppisivat kuuntelemaan kansaa. Kokoukset he-rättivät ristiriitaisia mietteitä. Toiset pitivät niitä työväen kasvattajina ja sen henkisen elämän vir-kistäjinä, toiset väittivät, että niissä muhi viha ja
epäluulo. Niissä otettiin esille kipeitä asioita, niissä laadittiinvaltuustovaaleihintoinen lista ja niissä ilmeni haluttomuus olla tekemissä ‘her-rojen kanssa’.12
Työväenyhdistys oli pitkään perustajiensa mielen mukainen. Se keskittyi paikallisiin asioi-hin, anoipyykkilaituria Otanlahteen sekä rahaa pitsinnypläyksen edistämiseen ja pohti eläin-suojeluyhdistyksen elvyttämistämuttapuhui sa-malla painokkaasti työväen elinolojen paranta-misesta.13 Se tähdensi asuntokurjuuden poista-misen välttämättömyyttä, halusi pitää maalaiset poissa kaupungin töistä ja suositteli pyhätyön kieltämistä sekätyöajan järjestämistä kymmen-tuntiseksi. Viimeiseen päämäärään päästäisiin,
jos työt alettaisiin seitsemältä aamulla ja
lopet-taisiinsamaan aikaan illalla jaannettaisiin kaikil-le kahden tunnin päivittäinen suurus-aika.14
Raittiusliike oli 1800-luvun Rauman kaltaisis-sa kaupungeissa kuitenkin kenties tärkein uu-den yhteiskunnan rakentaja. Sen ja heräävän työväenliikkeen tavoitteet olivat yhteneväiset:
työväki oli kasvatettava fennomaanien
periaat-teiden mukaisiksi kansalaisiksi. Tavoitteeseen pääsy näyttivaikealta. Työväenyhdistyksen toi-minta hiipui alun innostuksen jälkeen pariksi vuodeksi, 15 jaraittiusseuraa kalvoivat
keskinäi-set riidat. Yhtenä hajoittavana tekijänä oli
tans-si, mutta tärkeintä oli lopulta suhtautuminen työväkeen. Se oli aluksi mukanamutta jättäytyi nopeasti pois, ilmeisesti huhtikuun 1885 iltami-en aiheuttaman mielipahan vuoksi. Rauman Raittiuden Seurasta tulinäinsäätyläisten
yhtei-sö. Siellä päiviteltiin kansan juomahimoa ja kuunneltiinluentoja ‘alhaisemmankansan’ kas-vattamisen tärkeydestä. Seura näytti samalla etääntyvän myösuskonnosta jakarkotti näin ri-veistään muutamia jäseniä.16
Pahiten seuran elämää haittasi suhtautumi-nen jäsenten alkoholinkäyttöön. Kelpasivatko mukaanvaintunnetustiraittiit jasamalla kasvat-tajiksi kelpaavat vai hyväksyttiinkö jäseniksi myös juopon maineessa olevat mutta raitistu-maanpyrkivät?Kun Raittiuden Seuraei
hyväksy-nyt jäsenikseenmuutamaaviinasta eroon
pyrki-vää miestä, nämä päättivät perustaa raittiusseura
Hyödyn vuonna 1893.Tulokas elivajaanvuoden.
Osasen jäsenistäpalasi Raittiuden Seuraan,osa perusti raittiusseura Rauhan. Se toimi Raittiu-den Ystävien periaatteiden mukaisesti, mutta
raittiusliikkeen vanhaa johtoa arvostelleiden miesten MattiHelenius-Seppälän jaVäinö Voion-maan ajatuksia myötäillen.17 Se loitiiviit suhteet työväenyhdistykseen, kokosi kirjaston, ryhtyi työväenyhdistyksen kanssapuuhaamaan kipeäs-ti kaivattua taloa japiti yllä puhujaseuraa. Siellä käsiteltiin lähinnä erilaisia moraalikysymyksiä.
Maaliskuussa 1900 etsittiin vastauksia kysymyk-siin,“eikö olisi luovuttavatavasta tarttua toisten asioihinniihin kuulumatta”, ja“onko se oikein sivistynyt, jokahalveksiiomaa kansalaistaan hä-nenyksinkertaisenvaatetuksensa takia”.18
Raittiusliikkeen toimintatavat muuttuivat 1800-luvunlopulla. Raittiudenpuolestaoli jo ai-emminkin kerätty nimiä, mutta nyt laadittiin kieltolakia kiirehtiviä kansalaisadresseja, järjes-tettiin mielenosoituksia ja yhdyttiin lopulta vuonna 1898 juomalakkoon.Raumalla oli
par-haimmillaanyli kuusisataalakkolaista.
Odotuk-set jäivättoteutumatta. Viinankulutusei laske-nut, mutta lakkolaiset tunsivat marsseillaan ja kokouksissaan joukkovoimantenhon. Raittius-seuroistatulikin näinä 1890-luvun lopun
vuosi-na työväen käyttämä jamuun yhteisön hyväk-syttämä vaikuttaja. Osa raittiusliikkeen
johtajis-tapiti juoppouttakorostetusti
yhteiskunnallise-nailmiönä. Liikkeen vanhat johtajateivät
hyväk-syneet tulkintaa, mutta se vastasi kaupunkien työväen ajatuksia ja oli osaltaan herättämässä työväkeäpoliittiseen tietoisuuteen. 19
Rauman työväenyhdistys anoi ja sai useina vuosinaosansaviinavoittorahoista. Kesällä 1898 kaupungillelevisi kuitenkinyllättävä huhu:
val-tuusto aikoi hylätä yhdistyksen anomuksen.
Huhu osoittautuipaikkansa pitäväksi. Valtuusto perusteli kantaansa yhdistyksen linjan
muuttu-misella, “työväenasiaa tälläkin paikkakunnalla
onryhdytty ajamaan siihensuuntaan,että häiri-öitäyhteiskunnalle siitä voi pelätä seuraavan”.20 Ratkaisu herätti kummastelevia kysymyksiä.
Työväenyhdistys ei hyväksynyt päätöksen pe-rusteluita, eivätkä ymmärtäjät saaneet liioin ti-laa Rauman Lehden palstoilta, olihan sen
pää-toimittaja yhdistyksen silloinenpuheenjohtaja.
Vastauksia tivannut nimimerkki E.H. piti selvä-nä, että kaupunki suhtautui torjuen yleistä
jär-jestystäuhkaaviinpyrintöihin. Mutta eihän Rau-man työväenyhdistys ollut tempautunut mu-kaan työväenliikkeen uusiin tuuliin! Miksi sitä rangaistiin? Miksi sen apurenkaalta evättiin
muutaman sadan markan avustus? Miksi rait-tiusseurojen ja työväenyhdistyksen yhteisesti suunnittelemalta talolta vaadittiin takaisin sille
joluvattu tuki?21
Rauman Lehden kummastelevista kirjoituk-sistakäyvät ilmivaltuuston pelot.
Joidenkin
työ-väenyhdistyksen jäsentenarveltiin kyllä ajatele-van asioistaeri tavalla-varovainen luonnehdinta kätkeneeajatuksen sosialististen oppien
suodat-tumisesta yhdistykseen. Lehden julkaisemassa vastineissa viitattiin myös yhdistyksen väitettyyn haluttomuuteen tukahduttaa eräitä lakkohank-keita.Ajatus oudoksuttikyselijöitä, sillä
243
Kaupunginlääkäri A. G.Domander ehdotti syksyllä 1885 työkansalle tarkoitetun uimahuoneen rakenta-mistasatamaan, painolastilaiturin eteläpuolelle. Valtuustotorjui esityksen, koska "uimahuonetta tuskin käyttäisivätmuutkuin lapset".Jokaisenuimahuonetta kaipaavan uskottiin rakentavan sellaisenitse. Yhtei-siä varoja ei moiseen tarkoitukseen tule käyttää! Mutta kun pastori Wegeliustoi seuraavanakeväänä sa-mansuuntaisenehdotuksen, valtuustotaipui jasuositteli 'ovellavarustetunriisumahuoneen'
rakentamis-ta Otanlahteen. Uimahuone jäi sittemmin hoidotta jaoli pian perin siivottomassakunnossa. Kun kesällä 1893perustettuRauman Urheilijatja paikallinen sanomalehtikin korostivat ajanmukaisenja siistin uima-lan tarvetta, valtuusto päättikeväällä 1902 rakennuttaa Otanlahteen veden korkeussuhteisen lavan me-reen hyppäämistä varten'. Päätös oli aiheellinen, keräsihän pelkästään uimanäytösOtanlahteen joukoit-tain katsojia. Rauman museonkokoelmat.
eihän työväenyhdistys milloinkaan, tähän asti, ollut kannattanut ‘streikki-principiä’, vaan päinvastoin jäsentensä mieliin te-roittanut, että ainoa mahdollisuus työvä-estön tilan parantamiselle on se, että työ-mies koettaa raitistua ja sivistyä, ja että kohteliaisuudenja sovinnollisuuden peri-aatteellaon olevia epäkohtia ennen kaik-kea koetettavapoistaa, eikä väkivallalla.22 Lakko tarkoittanee juomalakkoa,sillä vaikka lakon päämäärä oli sinänsähyväksyttävä, lakko-laisten toimintatavat olivatpoikkeuksellisen
nä-kyviä jakuuluvia. Kevätmarssi muuttui Raumal-la vappupäivän häpeäksi kävelyretkeksi; muual-la muual-lakkomuual-laiset kantoivat yleistä äänioikeutta vaa-tivia julisteita. Lakon liittyminen työväenliik-keen osaksi riitti herättämään valtuuston epä-luulonyhdistyksen linjanmuuttumisesta.23
Perusteltua syytä valtuuston nihkeyteen ei
ollut. Rauman työväenyhdistys oli edelleen va-kaasti vanhalla kannallaan. Se päätti kesällä
1896 pysyä Työväen valtuuskunnan jäsenenä, vaikka ei voinut yhtyä sen linjanvetoihin. Kun valtuuskunta lakkautettiinvuonna 1899,
rauma-laiseteivät liittyneet Turussa perustettuun työ-väen puoluehallintoon, koska “ohjelmassa
ole-vat tuulentuvat eivät täkäläistä työväenyhdistys-tä miellyttäneet”. He eivät liioin hyväksyneet Työmies-lehden kirjoittelua ja Matti Kurikan
“harhaan johtavaa työväenasian ajotapaa”.24 Rauman Lehti oli varauksetta yhdistyksen
taka-na, kiitteli sen itsenäisyyttä jayhtyi
vastalauseit-ta vuosikertomuksen laatijan ajatukseen: “Hil-jainen, vakava jarauhallinen työskentely kyllä kantaa aikanaanhyviä hedelmiä, jotavastoin in-toileva ja yltiömäinen haaveilu useimmissa ta-pauksissa johtaaperin huonoihin tuloksiin”.25
Työväenyhdistys suhtautui valtuustoon kun-nioittavasti. Se pyrki anteeksi anoen kumoa-maan valtuuston epäluuloja ja ilmoitti tavoit-teekseenyksilöitten auttamisen. Parempaan
tu-levaisuuteen päästiin vain, mikäli yhteiskunta korosti kaikkinaisen itsenäisyyden aatetta ja auttoi ihmisiä tämän itsenäisyyden saavuttami-sessa.26 Työväki esiintyi kirjelmissä kasvatusta vaativana oppimattomana joukkona. He olivat raa’an ruumiillisen työn tekijöitä, he elivät päi-vän kerrallaan, heidän siveelliset käsityksensä olivat heikot ja he unohtivat velvollisuutensa perhettään jayhteiskuntaakohtaan.2' Työväen-yhdistys ei lähettänyt valtuustolle vaatimuksia vaan nöyriä, ennakkoluulojamurtamaanpyrkiä anomuksia.
Työväenyhdistyksen ja raittiusseurojen rin-nalla toimi muita kansan kasvattajia, Raumalla lähinnä Rouvasväenyhdistys sekä Sairaitten Ys-tävät. Kumpikin puhui kansan sivistämisestä
mutta herätteli ennen kaikkea säätyläisperhei-den naisia, harjaannutti heitä itsenäiseen toi-mintaan. Yhdistyksissä ei piilouduttu miesten selkien taakse! Ne toivat naiset päättäjien rin-nalle, mutta vain yhdistyksen omaan piiriin.
Muuten Rauma säilyi miehisenä. Kunnallisiin luottamustehtäviin oli vuoteen 1906mennessä valittu kuusi rouvaa jayksi neiti. Kaikki olivat kaupungin säätyläistön edustajia, paikkansa
miehensätaiperheensä ansioin saaneita. Rouva Augusta Hellsten oli kansakoululautakunnan
it-seoikeutettu jäsen- olihan hänen miehensä lahjoittanutkoululle Blåsbackan tontin.
Augus-ta oli kansakoulunjohtokunnassa vuodesta 1887 lähtien. Hänelle uskottiinsittemmin myös vaivaishoitohallituksen ja lyseon johtokunnan
jäsenyys, jotenhän oli kunnallisten luottamus-toimienperusteella arvioituna 1900-luvun
alus-sa Rauman tärkein nainen.28
Raumalaiset tapasivat toisiaan myös muissa yhdistyksissä. Vuonna 1879 perustettu purjeh-dusseura kutsui kaupunkilaisia vesille kilpaile-maan, se palkitsi hyviä veneitä ja järjestiiloisia naamiaisia.Se niveltyi kaupungin perinteisiin ja poikkesi täysin raittiusseuroista, työväen- tai
rouvasväenyhdistyksestä. Seei kasvattanut kan-saa vaan asetti sen lähtöviivalle ja ilmoitti 15-vuotisjuhlassaan järjestäneensäkilpailuja myös talonpoikaiselle kansalle.29
Joukko
nuorukaisia perusti kaupunkiin talvella 1893 luistinklubinja raivasi kanaaliin luistinradan. Urheiluinnostus johti muutamaa kuukautta myöhemmin voi-misteluseura Rauman Urheilijoiden perustami-seen.30 Nuoret miehet saivat näin mahdollisuu-den kokeillakykyjään anomustentekijöinä, ra-hankerääjinä jakilpailuiden järjestäjinä.Ajan virtaukset ulottuivat myös kirkkoon.
Sen asema ei ollut 1800-luvun jälkipuoliskolla yhtävakaa kuin ennen. Kansa olitosin edelleen uskonnollista jakävi sunnuntaisin jumalanpal-veluksissa, mutta sivistyneistöoli vieraantumas-sa. Se eipitänytkirkon arvomaailmaaenää oma-naan. Tämä näkyy Rauman Lehden palstoilla vaikenemisena. Toimittaja saattoi kirjoittaa kir-kon ahtaudesta, luonnehtia kerran kuukaudes-sa pidettyjä ruotsinkielisiä jumalanpalveluksia turhiksi, valitella kirkkosalin huonoa kuntoa ja murehtia vanhan hautausmaan rappiota. Käsit-telemättä jäivätkirkolliset vaalit, kirkkoherraksi tai kappalaiseksi ehdolla olleiden sopivuus ja seurakuntalaistenintokäydä äänestämässä.
Hil-jaisuus eiollut kenties niinkään välinpitämättö-myyttä kuin varmuutta siitä, että valituksi tuli seurakunnan mieleinenmies,vuonna 1890 Wil-helm Kaitila ja vuonna 1903 Kaarle Helenius.
Raumalaiset tunsivat hyvin kummankin, olivat-han he palvelleet seurakuntaa kappalaisina jo useanvuodenajan.
Rauman kirkkoherrat
Ljungberg, FransMauritz 1844-1886 Possen, Selim,Ferdinand 1888-1890
Kaitila, Wilhelm 1893-1903
Helenius,Kaarle 1906-1931
Kappalaiset
Hirvinen, Salomon 1869-1881
Wegelius, Henrik 1881-1888
Kaitila, Wilhelm 1888-1893
Helenius,Kaarle 1893-1906
Peltonen, Juho 1897-1916
Wuorinen, Juhana 1906-1918
245
Frans Mauritz Ljungberg(1806-1886) oli Rauman kirkkoherrana
vuodes-ta 1844kuolemaan saakka elirunsaan neljän vuosikymmen ajan. Hän liittyikummankin avioliittonsakautta Suomen tärkeimpiin aatelissukui-hin -jaoli Raumalla merkittävä lähinnä näistä ansioistaan. Toisena hänet Rauman historiaan liittävänä tekijänä on hänen kahden tyttärensä toi-minta.Emmiohjasi raumalaisiamusiikinmaailmaan, jaEva kirjoitti Rau-maa jaraumalaisuutta ylistäviä kirjasia. AinaLähteenojan Rauman histo-riakorostaa Ljungbergin merkitystä henkisen vireyden nostattajana,mutta
ajan kunnallista toimintaa koskevissa lähteissä kirkkoherra on näkymä-tön. Hänenvaikeaselkoinenkäsialansa näkyyvainkansakouluun liittyvis-sä asiakirjoissa.
Hänen seuraajansa Selin Ferdinand Possen (1845-1890) oli virassa vap-pupäivästä 1888 vuoden 1890tammikuuhun ja jäietäiseksi, etenkin kun hän olitullessaankinvieras: hän tuliRaumalleVampulasta.
Raumalaiset tunsivat Wilhelm Kaitilan (1853-1903) vuodesta 1888 lähti-enkappalaisenaan ja valitsivat hänet kaksivuottamyöhemminlähes yk-simielisesti kirkkoherrakseen. Kaitila hoiti tehtäviään antaumuksellisesti
ja oli mukana sekä rukoushuoneyhdistyksen että ja pakanalähetyksen toiminnassa. Häneltäriitti aikaa myös muuhun. Hänoli vuosina 1890-1900 valtuustossa jaosallistui papiston edustajanavuosien 1897,1899ja 1900valtiopäiville.Kaitila sairovastin arvon vuonna 1896.
Kirkkoherran viran hoitajaksi tuliKaitilan kuoleman jälkeen seurakun-nankappalaisena vuodesta 1893 palvellut Kaarle Helenius(1859-1931).
Hänet valittiin kirkkoherraksi 1770 äänellä,kahdelle muulle ehdokkaal-le jäi vaivaisetyhdeksänääntä.Seurakuntasaipaimenen, "jonka puoleen onvoinut luottamuksella kääntyä”. Häneltä riitti aikaa jatarmoa myös kunnallisten asioiden hoitoon: hän oli valtuustossa kolme vuosikymmentä (1891-1921), parina vuonna sen puheenjohtajana ja pitkään
varapuheen-johtajana. Helenius nimitettiin rovastiksi vuonna 1908. Rauman museon kokoelmat.
Papiston jaseurakuntalaisten suhteet säilyi-vät Raumalla kitkattomina. Kirkkoherrat ja kap-palaiset olivat näkyvästi mukana yhteisön
elä-mässä, kunnallishallinnossa, kouluissa ja yhdis-tyksissä, Kaitila myös valtiopäivillä papiston edustajana.Läheisiä suhteitaosoittaamyös kau-punkilaisten pyyntösaada pastori Helenius nel-jännellevaalisijallevuonna 1903 jakaikkien ää-nienkeskittäminen hänelle. Kaitila jaHelenius eivät kuuluneet herätysliikkeiden johtajiin, he olivat sovittelijoita jatavallaan opillisten
kiisto-jen yläpuolella. Luterilaiseen seurakuntaelä-mään kiinteästi kuulunutyhtenäisyys oli kuiten-kin säröilemässä. Voimakkaatherätysliikkeet ei-vät hyväksyneet kaikin osin kirkon julistusta vaan pyrkivät kokoamaan kannattajansa suuriin joukkotilaisuuksiin. Niissä saivat esiintyä vain liikkeenomatmiehet, sekä papit että maallikot.
Monen seurakuntalaisen henkisenä rippi-isänä ei ollutkaanenää kotiseurakunnan kirkkoherra taikappalainen. 31
Rauman ympäristössä vankan aseman
saa-nut rukoilevaisuus säilytti pitkään tiiviin yhtey-den kirkkoon. Se oli luonteeltaan vanhaan pi-täytyvää eikä hyväksynyt lähimainkaan kaikkia
1800-luvunlopun uudistuksia. Rukoileva kansa suhtautui arvellen kansakoulujen tuloon eikä pannut hevin lapsiaan opintielle. Raumalaiset saivat lukea lehdestään kirjoituksia läheisen maaseudun rukoilevaisten jakansanopetuksen ystävienkiistoista muttavälttyivät itse
vastaavil-ta väittelyiltä. Pahiten kirkon ja rukoilevaisuu-den suhteita hiersi kirkollistenkirjojen uudista-minen. Raumalaiset valitsivat talvella 1880 eri-tyisen komitean tarkastamaan uuttavirsikirjaa.
Komitea tutkaili kirjan kieltä jasisältöä kolmen vuoden ajan eikä päätynyt yksimielisyyteen.
Senkolme jäsentäpiti uuttatekstiä erinomaise-na, muuthalusivat pitää kiinnivanhastakirjasta,
Senkolme jäsentäpiti uuttatekstiä erinomaise-na, muuthalusivat pitää kiinnivanhastakirjasta,