juomaveden puhtaus

Puhtaudesta tuli 1800-luvunlopulla terveyden-hoidon keskeinen vaatimus. Sen avullakäytiin taistoon kulkutauteja vastaan. Lääkärit

korosti-vat puhtaan ilman javalon tärkeyttä. Koulut ja sairaalat oli rakennettava ilmaviksi ^javaloisiksi, ihmisten asuntoihin oli saatava lisää valoa,

ylei-settilat olipidettävä puhtaina.Lääkärit levittivät ajatuksiaanlehtikirjoituksin. Toisena vaikuttaja-naolivatopettajat. He teroittivatpuhtauden tär-keyttä, kädet oli pestävä useita^kertojapäivässä, vaatteiden oli oltava puhtaita, hiuksista ei saa-nut löytyä ^täitä eikä korvan takaa saivareita.

Kansa olisen omanterveyden nimissä opetetta-va siistiksi.³⁰

Terveydenhoitolautakuntien oli vuoden 1879 asetuksen mukaan pidettävä kaiken muun ohella huolta juomaveden laadusta, elintarvikkeidenkaupasta ja vuokra-asuntojen kunnosta. Sen jäsenillä oli oikeus päästä pi-hoille, _asumuksiin jatyöpaikoille, tarpeen vaa-tiessa vaikka poliisien apuun turvautuen.³¹

Lautakunnan työtä ohjasi Raumalle ^vuonna 1883 ^hyväksytty terveydenhoitojärjestys. Käy-tännössäkaupunginlääkärin intovalvoa

puhta-utta ja hygieniaa merkitsi eniten. Huolenai-heet vaikuttavat pitkään vähäisiltä: maaseura-kunnanpuolelta tuotujaruumiita eisaanut säi-lyttää raatihuoneen viereisessä ^aitassa, ruu-mishuoneen lähellä sijaitsevan kaivon vesi oli tarkastettava jaKalatorin kaivon käyttö kiellet-tävä veden likaantumisenvuoksi.³²

Lääketieteenedistyminen jatiedon leviämi-nen muuttivat vanhoja asenteita. Lääkärit täh-densivät kulkutauteihin sairastuneiden tarkan hoidon ja eristämisen tärkeyttä, ^juomavesi oli keitettävä ja huoneet tuuletettava, sairas oli eristettävä ja hänenkäyttämänsä astiat ^ja vaat-teet oli puhdistettava huolellisesti. Ohjeita ^ei

aina noudatettu, mutta toistuvat määräykset ja ennen kaikkeapuheet basilleista kiinnittivät ih-misten huomion yleisen puhtauden ^ja siistey-den tärkeyteen. Raumalla asenteiden

muuttu-mistä vauhditti terveydenhoitolautakunnan ^ja sanomalehden^jasaumatonyhteistyö.

Terveydenhoitolautakunnan keskeinen huo-lenaihe oli teurastus. Hevosia, sikoja ^{ja nautoja} sai vuoden 1879 asetuksen mukaan ^teurastaa vain tarkoitukseen varatuillapaikoilla, mieluiten kaupungin rakennuttamassa teurastamossa.

To-dettujen puutteiden poistaminen edellytti am-mattitaitoisen eläinlääkärinpalkkaamista.Rauma oli valmis palkkaamaan tällaisenvuonna 1884 ja sai vaikeuksien jälkeen valtuustoa tyydyttävän miehen. Karl

Jernström

^{ei ollut käynyt kouluja}

mutta oli osoittanut taitonsa muilla tavoin.³³ Hän ei tyytynyt vain lääkitsemään,^vaan huolehti myös lihojen laadusta jaehdottiensi töikseen li-hantarkastuslaitoksen perustamista. Hän oli eri-tyisen huolissaan sianlihan trikiineistä mutta ei

saanutpäättäjiäpuolelleen.³⁴

Jernström

erosi kehnosta palkasta johtunei-denerimielisyyksien vuoksi ^joparin vuoden ku-luttua. Kaupunkiin ei saatu uutta eläinlääkäriä,

joteneläimetteurastettiinvanhaantapaan kau-pungineri puolilla olevissavajoissa. Eläinsuoje-luyhdistys kiinnitti huomiota teurastamon

tar-peeseen^vuonna 1905. ^{Se piti Raumaa} paimen-tolaiskannalla olevanajavaati teurastukseen pa-rempaa etiikkaa ^japuhtautta. Oli pöyristyttävää, että eläimet tapettiin hitaasti jatuskaatuottaen.

Yhdistys kauhisteli teurastuksen julkisuutta ja kaikkeen ehtivien pikkupoikien tungeksimista

verisen näytelmän seuraajiksi.³⁵

Anomus ^{ei johtanut toivottuun} tulokseen.

Parannuksia oli tosin odotettavissa, olihan

val-tuusto perustanut eläinlääkärin^viran. Eläinlää-käriksi nimitettyEino Hiilivirta tähdensi

teuras-tamonvälttämättömyyttä mutta sai valtuustolta vainlupauksia.Kun ratkaisut lykkääntyivät vuo-desta ^toiseen, hän hylkäsi tavanomaisen ano-muskielen ja^toikeväällä 1914 julkisuuteen suo-rasukaisen kuvauksen teurastuksen kauhuista:

teurastajien latojaei siivottuvuosikausiin, joten ne olivat mitä iljettävimpiä jasaastaisimpia lika-pesiä; lattiat olivat niljakkaan lian peittämiä, ja niiden alla löyhkäsi ^{veri ja} lanta. Teurasjätteet viskattiinkärpäsiäkuhisevaksitunkioksi, nyljetyt

169 Puhdas vesi ei ollut itsestään selvä ^asia lähimainkaan kaikille 1800-luvun lopun raumalaisille. Etenkin Ponsin alueen tilanne oli hankala. Asukkaiden oli kerättävä vettä mitä moninaisimmista paikoista.

Kau-punkiauttoiahdinkoon joutuneita,joskin yksi tynnyrillineneiriittänyt kovin ^monentaloudentarpeisiin.

Kaupungissaoli suuri joukko yksityisiä taikaupungin ylläpitämiä kaivoja. Niidenvesi oli parhaimmillaan yläkuvassa olevan Hauenkuonon kaivon kaltaista, huonoimmillaan kaivoihin jouduttiinviimeistään 1930-luvulla kiinnittämään kyltti: käyttö sallittu omalla vastuulla. Rauman museonkokoelmat.

ruhot tipahtelivat lattialle jahoukuttelivat puo-leensa tunkiolta lenteleviä kärpäsiä.³⁶

Toisena huolen aiheena oli lihojen myynti torilla. Kaupunki oli hankkinut myyjille asian-mukaiset myyntipöydät ^{mutta ei} huolehtinut niiden säilyttämisestä ^japuhdistamisesta. Niin-pä myyjät veivät maalaamattomat pöydät tori-päivänpäätyttyäpesemättöminä vaakahuoneen pihalle ja jättivät ne sinne odottamaan seuraa-vaa myyntipäivää. Pöydille jääneet liharippeet houkuttelivatpaikalle kärpäsiä ja lintuja, ja vaik-ka lihat ^näinkatosivatkin, vieraat jättivät

jälken-säpöydille.

Maistraatti edellytti, että lihat tuotiin torille puhtaaseen kankaaseen käärittyinä ja että ^ne pantiin puhtaan kankaan päälle myös torilla.

Käytäntö ^ei ollut vaatimuksen mukainen. Liha kääräistiin tavallisesti vanhaan huopaan, täkkiin tai mattoon japarhaassa tapauksessa harmahta-viksi kauhtuneeseenpellavalakanaan. Kun myy-jien hevoset olivat ahtaalla^torilla, maasta nou-sevapöly jalannan houkuttelematkärpäset lisä-sivät yleistä likaisuutta janostattivat

puistatuk-sia basilleita pelkäävien selkäpiihin. Asiakkai-denkin käytöksessä oli arvostelemisen aihetta:

he valikoivat lihaahaistelemalla, koskettelemal-la ^japainelemalla. Kun liha paloiteltiin kirveellä paikan päällä, arimmat ostajat pelkäsivät hen-kensä puolesta, joskaan eivät olleet varmoja, mikä oli vaarallisinta,kirvestä heiluttava ja toisi-naan hieman juopunut myyjä, lihaan jääneet luunsirut vai kärpästen ja muun likaisuuden

tuomatbasillit.³⁷

Muiden elintarvikkeidenkauppa ei

synnyttä-nyt yhtä kärjekkäitävalituksia. Kalakauppiaiden

väitettiin tosinunohtavanpöytiensä ja rattaiden-sa pesun, eikä torille leipiä myymään tulleiden tapa panna leivät suoraan kadulle miellyttänyt kaikkia.³⁸ Kauppapuodeissa ei myyty tuoreita

elintarvikkeita, mutta niiden järjestys ei ollut kaikkien mielen mukainen.Ongelmanaoli tunk-kaisuus, tupakanpoltto ja nuorisonkäytös:³⁹

llkeältä ^tuntuu varmaankin ^monesta, kun ^puotiinastuessaannäkeesen täynnä nuoria miehiä, lakki takaraivoilla tahi

toisella korvallisella syljeskellenpaikkaa valitsematta niin hulmuuttelevan tupak-kaa, että savussa tuskin toisiaan eroitta-vat, vaikka puodissa on naisväkeäkin, jol-le ^tuo tupakan katku on sekä haju- että

hengityselinten rasittamista.

Jollei

^tuosta

tupakoimisesta sen pahempaa olisi, voisi sen suvaitsevaisuudesta ihmisheikkouksia kohtaan kestää. Mutta muistakaamme kauppapa/velija raukkoja! Ihmisiä ne ovat nekin ja^semmoisina

kohdeltavia...

Sekakaupassa polttoöljyn, rasvojen, hie-noksi jauhettujen värien, terpetin, tupa-kanlehtien ja ^muutamien

ruokatavaroi-denkin välttämätön piteleminen turmelee tuntuvasti ilmaa. Tässä ilmassaon kaup-papalvelijan liikkuminen 11 vieläpä 12

tuntia vuorokaudessa.Näinollenvaatii jo ihmisrakkauskinsäästämään häntä

tupa-kansavun tuottamastakiusasta ^ja tervey-den ^vaarasta.

Karl Lovesonin tulo kaupunginlääkäriksi, entistä parempi tietoisuus likaisuuden^vaaroista sekä Rauman nopea kasvu terävöittivät

tervey-denhoitolautakunnantoimintaa. Lautakunta ei kokoontunut järin^usein mutta pohti eläinlää-kärin ja terveyspoliisin kertomuksissa esitetty-jenepäkohtien poistamista. Tuloksena oli vuo-den 1910^{ohjesääntö}ruokatavarakaupan järjes-tämisestä. Se edellytti myyjiltä ^ja valmistajilta ehdotontapuhtautta. _Lihat jaleivät oli suojatta-va, myyntipöydät oli maalattava ja pestävä ^ja kaikki ^jätteetkoottava niille varattuihin säiliöi-hin. Asiakkaalle sai antaa maistiaisia mutta hy-pisteltyä tai maistettua erää ei saanut panna myytävän^tavaran joukkoon.Voista ^sairaapaista maistiaispalan^vain myyjäntarjoamalla tikulla, ^ei asiakkaankynnellä.⁴⁰

Sääntöjen muuttuminen noudatetuksi käy-tännöksi vei aikaa. Torilla olisi tarvittu valvon-taa, mutta terveyspoliisin virkaa oman työnsä ohella vuodesta 1891 hoitaneen kaupungin vahtimestarin aika kului tarttuvia tauteja sairas-tavien asuntojendesinfiointiin. _{Työmäärään}

tus-kastunut vahtimestari anoi 1913 toimien eriyt-tämistä. Toive ^{toteutui seuraavan} vuoden alus-sa. Seurauksena oli terveystarkastusten

tehos-Uiminen. VirkaannimitettyPaulLindegren kier-sikuukausittaintorilla, makkaratehtaissa,

leipo-moissa jaruokatavarakaupoissa ja antoi tiukko-ja ohjeita. Likaiset räsymatot oli viskattava lei-pomoiden lattioilta, myymälöihin oli tuotava

sylkykupit, työhuoneissa ei saanutyöpyä ja ruo-katavaraa käsitteleviltä oli vaadittava lääkärin terveystodistus. Lindegren katsasti tarkoin toril-le tuodut tavarat. Hän takavarikoi huonot^leivät, laihan jalikaisenmaidon, nahistuneetjuurekset sekä leimaamattoman lihan. Tiukka tarkastus tuotti tuloksia ^javähensi ruokatavaran käsitte-lystä jasäilytyksestä ^annetuthuomautukset har-vinaisiksipoikkeuksiksi.⁴¹

Raumalaiset olivat sukupolvien ajan

kanta-neet juomavetensähyviksi tunnetuista

kaivois-ta. Hällströmin pihakaivon vesi oli vuosikym-menienajankelvannut sekäapteekkarin valmis-tamiin rohtoihin että kahvinsa makua tarkkaile-ville routarkkaile-ville. Hyväävettä saatiinmyös vaivaista-lon, Blåsbackan jalyseon kaivoista. Vettä tuntui

1800-luvulla riittävän^kaikille, etenkin kun pyy-kit oli^tapanapestä ^jahuuhtoa kesäisin Otanlah-den rannalla. Vaikeudet alkoivat 1900-luvun alussa ^jakärjistyivätkuivan kesän 1909 aikana.

Vesipula koetteli erityisenpahoin uusia asunto-alueita, esimerkiksi Lonsin alueella^asuvat jou-tuivat keräilemään talousvetensävuonna 1913

avo-ojista jasuolammista.⁴²

Huolen aiheena ei ollut pelkästään veden riittäminen vaan myös ^sen laatu. Kaivot

uhkasi-vat likaantua osin käyttäjien piittaamattomuu-den vuoksi. ^Ei ollut niinkään harvinaista, _että kaivosta otettiin vettä ämpärillä, ^jollaoli hetkeä aikaisemmin tuotu pihalle talouden jätevedet.

Jos^{kyseessä oli}pumppukaivo, likainenastia pi-lasi vain ^hakijan talouden juomaveden, mutta

jos vesi nostettiin suoraan kaivosta, likainen as-tiasaastutti koko kaivon. ^Syvintähuolta aiheutti

jokiveden saastuminen. Pilaisiko se kaupungit kaivot? Kaikki eivät näyttäneet ymmärtävän jo-kiveden vaarallisuutta ^vaan käyttivät sitä varoi-tuksistahuolimatta, etenkin jos^asuivat nahka-tehtaanyläpuolella."¹³

Poikkeuksellisen kuivan kesän 1909^muistot

olivat vielä valtuuston muistissa, kun insinööri Bernhard Gagneur tutkaili valtuuston haluk-kuutta rakentaa vesijohto. Vastaus oli

periaat-teessa myöntävä, mutta ratkaisu muista kau-pungeista ^saatuja tuloksia odottamaan siirtä-vä.⁴⁴ Kun kuvernööri patisteli Raumaa

muuta-man kuukauden kuluttua likaviemärin rakenta-jaksi,valtuusto jättiasian vesi- ja viemärilaitok-sen rakentamista valmistelevan komitean

poh-dittavaksi. Se keskittyi vesilaitoksen suunnitte-luun ja toi valtuustolle joidenkin kuukausien kuluttua geologien lausuntoihin ^perustuvan tiedon: Raumalta ei löydyriittävästi pohjavesiä vesijohtolaitoksenrakentamiseksi.⁴⁵

Insinööri Gagneur oli kuitenkin toiveikas.

Hän pystyisi tyydyttämään raumalaisten

veden-tarpeensekä nytettävielä,kunkaupungissa

oli-si 12 000 asukasta. Laskelmat perustuivat ole-tukseen, että^yksi asukas käytti vuorokaudessa 50 litraa vettä. Komitea totesi huolestuneena laskelmien keskittymisen pelkkiin määriin;

Gagneur lupasi 600 kuutiota^vettä mutta ei vii-tannut sanallakaan veden laatuun. Kaupunki teki epäilyksistä huolimattasyksyllä 1912

sopi-muksen 600 kuutiota hyvää pohjavettä vuoro-kaudessa tuovienkaivojenrakentamisesta. Insi-nöörin laskelmat näyttivät aluksi saattavan muut asiantuntijat häpeään, sillä kaivoon tulvi vettä jopaodotettuaenemmän. Monet kaupun-kilaiset riemuitsivat: vesihuolet^{ovat ohi, ja} Rau-ma sai oivallista vettä halpaan hintaan!

110 ^jäilyhyeksi, sillä vedenpinta laski muuta-man viikon kuluttua. Toisen kaivon rakentami-nen toi vain hetkellisen avun. Vastoinkäymiset eivät lannistaneet ^Gagneuria. Mutta kun pum-pattu vesimäärä jäi keväällä 1914 kahteen kol-masosaan sovitusta määrästä, raumalaisten usko hiipui.⁴⁶ Gagneur ilmaantui Raumalle yl-lättäen vielä kesällä 1916. Kaupunki oli valmis

ottamaan kaivot vastaan ja jättämään tälle ^jo maksetun palkkion. Gagneur halusi yllättäen jatkaakoepumppauksia javaati uusia maksuja.

Tähänei oltuvalmiita,etenkin kunkaupungissa

raivosi samaan aikaan vaarallinen, uusista kai-voista alkunsa saaneeksi epäiltyvatsatauti.⁴⁷

171

In document Rauma idylliä ja tehokkuutta 1875–2000 2. OSA (sivua 36-40)