Muu teollinen toiminta

Eurajoki tarjosi teollisuudelle monia etuja. Se sijaitsi hyvien purjehdusväylien lähellä, sen ta-lonpojilla oli myytäväksi liikenevää metsää, koskista oli saatavissa voimaa pienten laitosten tarpeisiin ja jokea pitkin päästiin pitkälle sisä-maahan. Se kiinnittikin 1870-luvulla liikemies-ten huomion, mutta ulkopuolisten mielenkiinto laimeni pian. ja kun eurajokelaiset eivät olleet

itsekään järininnostuneita, kuntaan ei syntynyt

vuosikymmeniin ^uutta teollista toimintaa. Kar-tano käytti tosin edelleen hyväkseen Saharin-koskea ja valmisti siellä tarvitsemansa puuta-varan ^mutta ei kehittänyt sitä ajan vaatimusten

mukaiseksi.

Lapijoen myllyjen yhteyteen oli myös liitetty sirkkeleitä japärehöyliä ^ja Irjan-teenkosken myllyssä oli vähäinen saha, mutta

teolliseksi näiden toiminta ei kehittynyt.

Rautatie toi mukanaan uusia tuulia. Niinpä muuan ilmajokelainen kävi talvella 1898 kat-sastamassa

Pappilankoskea.

Hän

suunnitteli

paikalle kehruuhuonetta, mutta hanke kariutui, ja

koski

sai teollisuutta

kaihoavien

mielipahak-si valuttaa voimansa hukkaan.¹⁰

Suurimman

mielenkiinnon kohteena oli Sydänmaa. Rauma-laiset tiilitehtaan omistajat Selim Nordberg ^ja Isak Viktor

Grönfors

olivat jo hetken

etsiskel-leet tehtaalleen uuttapaikkaa ^- vanhasta loppui savi. He totesivat nopeasti kylän edut ja

siirsi-vät tehtaansa ^vuonna 1898 Raumalta Sydän-maan Anttilaan. Täältä löytyi runsaasti tarkoi-tukseen hyvin ^{soveltuvaa savea, eikä}

työvoi-man saanti tuottanut vaikeuksia. Rakennustyöt käynnistyivät vuoden alkupuoliskolla. Tehtaan kolmessa uunissapystyttiin polttamaan kerralla 130 000 tiiltä, jakun toiminta alkoi sydänke-sän

päivinä,

tulos havaittiin hyväksi ^{ja savi}

erinomaiseksi.

Ensimmäiset tiilet lähetettiin Raumalle heinäkuun lopussa 1898.³¹

Tiilitehdas pääsi

nopeasti

hyvään vauhtiin, ja omistajat saattoivat antaa töitä kymmenille miehille. Vuonna 1900 tehtaalla työskenteli 23 miestä ja 5 naista ja siellä poltettiin vuoden mittaan 600 000 tiiltä. Paikalla tarvittiin

lisäksi

kymmeniä halkojen ja saven ajajia,

Grönfors

hakikin vuonna 1901 ensin ^sataa miestä ja sit-ten rajatonta ^määrää työntekijöitä. ^Tehtaan tuotteita mainostettiin erinomaisen hyviksi, ja alku vaikutti kerrassaan mainiolta.⁵² Kun Frans Lehtimäki

perusti

asemalle vuosisadan alussa toisen tiilitehtaan ja paikalle suunniteltiin vuonna 1901 vielä kaakeli- tai

porsliinitehdas-ta. Sydänmaasta näytti kehittyvän nopeasti kas-vavavilkas

teollisuuskeskus.

³³

Haavet

romuttuivat pian.

Sydänmaalle ^ei tul-lut kaakeli- ja

porsliinitehdasta,

eikä

raumalais-tenkaan toiminta sujunut ^{pitkään kitkatta.}

Vuonna 1904 tehdas myytiin huutokaupalla, mutta ostajaksi ^{ilmaantui sen entinen osakas,} nimensä

Koskelaksi

suomentanut Grönfors.³⁴ Hän piti tehdasta toiminnassa ^mutta tyytyi en-tistä pienempään tuotantoon ^- vuonna 1905 siellä

poltettiin

'vain’ 300 000 tiiltä. Kun Vuo-joki ^{Gods Oy:n} seuraaja Rauma Wood Ltd al-koi rakentaa

Raumalle

uusia

teollisuuslaitok-sia, se

kiinnostui

Sydänmaan tiilitehtaan

tar-joamista

mahdollisuuksista

ja osti sen vuonna 1916. Se jatkoitoimintaansa Rauman Tiiliteh-das Oy:nä. Puutavarayhtiö ^ei pyrkinyt laajentu-maan uudelle alueelle. Se tarvitsi tehdasta vain uusien laitosten

rakentamiseen

ja nosti tämän vuoksi sen tuotantokykyä ^- ja myi ^sen raken-nustöiden päätyttyä 1922 laitoksen

pitkäaikai-selle työnjohtajalle Oskar Ruohopitkäaikai-selle.³⁵ Kun Sydänmaan tiilitehtaat saivat 1910-luvun lopul-la rinnalleen uusia yrittäjiä, tiiliä valmistettiin vähäisessä määrin myös Lapijoella, Vuojoella, Taipaleessa ja Vaimalassa.³⁶

Huhdan Joensivunsuon oivatturvevaratkokosivat lähiseudun isännät niiden nostajiksi. He pyrkivät aluk-si vain tarvitsemansa kuivikkeen tuottajikaluk-si muttatotesivatpian suon mahdollisuudet ja muuttivat osuus-kunnan 1916 Sammalkuivike Osakeyhtiö Turve-nimiseksi yhtiöksi. Sen pääomaksi määrättiin 5 000 markkaa ja osakkeen hinnaksi 25 markkaa mutta osakkeiden numerointi syyskuussa 1917 viittaa muu-hun. Kun Yhtiöjärjestys saatiin kesällä 1919 vahvistetuksi,pääomaksi tuli 4 000 markkaa mutta osakkeen hintapidettiin ennallaan.

Huhdan turvesuolla oliparhaimmillaan 20-25 henkeä. Miehet leikkasivat turpeen 15x30 sentin suuruisiksi 10-14 sentin paksuiksi paloiksi. Ne kuljetettiin kuivatuspaikalle pienillä lavoilla ja koottiin hieman kumahtaneina harvahkoiksi suunnilleen metrin korkuisiksi keoiksi. Kun päällimmäiset turpeet olivat kuivia, ne kannettiin paareilla riukuseinäisiin varastosuuleihin. Keon kosteat turpeetkäännettiin ja koottiin uudeksi keoksi. Turpei-den kantajina olivat naiset ja kekojen kokoajina nuoret poikaset ja tytöt. Työvaiheet pysyivät 1960-luvulle saakka samoina, mutta kun turvetta alettiin käyttää kasvuturpeeksi, se kannettiin lavoilla vain suuriin aumoi-hin. Kantajina olivat edelleen naiset. Eurajoen kunnan kokoelmat. Esa Viitala.

Rautatien tulo herätti sydänmaalaiset pohti-maan myös sahan perustamista. Asiasta kiin-nostuneet kokoontuivat talvella 1898 Yrjölään ja päättivät rakentaa kylään höyrysahan." Saha käynnistyi 1900-luvun puolella _mutta niin var-kain, ettei siitä kerrottu edes sanomalehdissä.

Sen hoitajana ja pääasiallisena omistaja oli Yr-jölän isäntä. Sahan paikallinen merkitys oli huomattava, tuonihan se lautoja ja lankkuja asukkaiden tarpeisiin, mutta suureksi sen liike-vaihto ei paisunut. Sahausta ja puutavaran

ja-lostusta harjoittaneen liikkeen toiminta päättyi kommandiittiyhtiön purkamiseen vuonna

1919.'⁸

Sukupolvi toisensa jälkeen oli arvostanut Eurajoen laajoja soita heinäntuottajina. kunnes 1800-luvun oppineet iskostivat ihmisten mie-liin kuvan suosta hallan pesänä. Sieltä nousivat kohtalokkaat hallat, _mutta sen uumenissa oli myös hyvää kasvuvoimaa. Suot oli tämän vuoksi kuivattava jamuutettavapelloiksi. Vuo-sisadan lopun maatalousneuvojat puolestaan

Turvesuolla tarvittiin useita varastosuuleja, kuvaan niistä on ^saatu seitsemän. Valokuva K.Havas. Eurajoen kunnan kokoelmat.

korostivat soiden monipuolista hyödyntämistä.

Kartanossa suomutaa olikin käytetty jo pitkään

maanparannusaineena,

mutta kuivikkeena sekä lannan ja virtsan sitojanase ilmaantui kartanon navetoihin _vasta 1910-luvun alussa. Uusi käyt-tö toi Lamminsuolle keväällä 1912 turpeennos-tajat ja pehkusuulit. Turvetta nostettiin aluksi lähinnä kotitarpeiksi mutta pian heräsi myös ajatus tehtaan käynnistämisestä.'⁹

Hankkilassa

päästiin

vauhtiin vuonna 1914.⁴⁰ Kunnan koillisnurkassa havahduttiin parin vuoden kuluttua. Aloitteen tekijänä olivat Huh-dan isännät. Turpeen

nostopaikaksi

valittiin Lähteenmäen Joensivunsuo. Täälläkin pyrittiin

ensin

pelkästään

oman tarpeen tyydyttämiseen mutta kun suo antoi mahdollisuuksia

enem-päänkin.

osuuskunta muutettiin vuoden 1916 lopulla turvetta myyntiin nostavaksi osakeyh-tiöksi, siitä tuli Sammalkuivike Osakeyhtiö Turve. Sen toiminta ei tyydyttänytkaikin ajoin mukaan lähteneitä, mutta tyytymättömyyden synnyttäjänä oli lähinnä _tuotannon riittämättö-myys. Vuonna 1919 yhtiö päättikin kaksinker-taistaa nostoalueen ja rakentaa suolle uusia haasiosuuleja sekä suunnilleen 300 metrin mit-taisen suulit ja tehtaan yhdistävän radan. Kun tehtaalle saatiin 1920-luvun alussa vielä höy-ryn voimalla toimiva paalauskone, sieltä

saatet-Tiilenlyöntiin kelpaava savi pehmitettiin puisessa tynnyriä muistuttavassa kranassa. Sen suunnilleen kolmen tuumanpaksuisissa seinämissä ja sen sisässä kiertävässä akselissa ^-trokkelissa ^- oli 15 sentin rautapiikkejä.

Ne vaivasivat kranaan lapioidun saven, hiekan ja veden sopivaksi massaksi. Tronkkelin kiertäjänä oli hevo-nen.Kuvassa olevassa Nestori Virsiheimon tehtaassa hevonen oli jo tehnyt työnsä ja miehet siirsivät massan kottikärryissä tiilenlyöjien käyttöön tehtaan sisäosiin. Satakunnan Museon kokoelmat.

tiin lähettää myyntiin päivittäin jopa 150 paa-lia. Turpeen nosto työllisti kesäkautena par-haimmillaan parikymmentä henkeä, etupäässä naisia ja nuoria poikasia. Tehdas oli toiminnas-sa 1950-luvun alkuvuosiin asti.⁴¹

Eurajoen liittyminen teollisuus-Suomen osaksi näytti 1910-luvulla väistämättömältä.

Sen kohtalo oli vaakalaudalla kahteen ottee-seen, ensin 1910-luvulla, kun Vuojoen omista-jat alkoivat suunnitella suursahan perustamista.

He totesivat Eurajoen ^edut, saataisiinhan puu-tavara uitetuksi jokisuuhun, jossa heillä oli jo

valmiina tarkoitukseen kelpaavaa maata sekä suuryhtiön pääkonttoriksi

mainiosti

soveltuva

Vuojoen kartano. Mutta vaikka sijoituspaikaksi suunnitellun Verkkokarin todettiin soveltuvan hyvin satamaksi, Rauma veti lopulta pisimmän korren. Sillä oli valmis satama, työväkeä ja

muut kaupungin edut. Toistamiseen Eurajoen mahdollisuuksia punnittiin ^vuonna 1916, kun Rauma Wood Ltd pohti selluloosatehtaan ra-kentamista. Alustavien suunnitelmien toteutu-minen olisi merkinnyt 20 000 tonnia tuottavan laitoksen sijoittamista Verkkokarin seudulle.

Yhtymä pyörsi kuitenkin päätöksensä, vei teh-taan Raumalle ja jätti Eurajoen vain raaka-ai-neen tuottajaksi.⁴²

In document ill it (sivua 133-138)