Vuorineuvos Lars Magnus Björkenheim kuoli joulupäivänä 1869. Hänen ensimmäisen per-heensä lapset olivat jo aikuisia jasaaneet osan-sa isän perinnöstä. Toisen avioliiton esikoinen, Carl AxelFredrik, oli isän kuollessa 25-vuotias
Carl Axel Fredrik Björkenheim syntyi Turussa 5.2.1843. Hän perehtyi hyvin tulevaan isännyy-tensä hankkiutumalla ensin Kalmarin Överu-min ruukin oppilaaksi ja siirtymällä sitten 1861 Ultunan maatalousoppilaitokseen. Hän valmis-tui agronomiksi 1863, kierteli jonkin aikaa tu-tustumassa englantilaiseen maatalouteen ja otti kotiin saavuttuaan hoitoonsa suvun pohjalaiset tilat. Carl Axel avioitui syksyllä 1869 Sigrid
Lo-visa Charlotta von Juhtiin kanssa ja liittyi va-rakkaan turkulaisen vuorineuvos Johan von Ju-lmin lähipiiriin. Hänen isänsä vuorineuvos L.
M. Björkenheim kuoli saman vuoden joulukuus-sa. Perinnönjako toimitettiin vuonna 1875, ja Carl Axel sai Vuojoen ja Näsen ruukin. Hän oli isänsä veroinen viljelijä ja piti Vuojoen jatku-vasti mallitilana - tämän merkkinä on vuonna
1891 myönnetty maanviljelysneuvoksen titteli.
Patruuna osallistui aktiivisesti kunnalliselä-mään ja oli aatelissäädyn jäsenenä vuosien
1872-1899 valtiopäivillä. Hän jätti Eurajoen Vuojoen lakon jälkiselvittelyjen aikana ja kuoli 21.4.1907. Åbo Akademin kuvakokoelmat.
agronomi mutta perehtynyt hyvin niin ruukkien kuin isojen tilojenkin hoitoon. Isä
testamenttasi
hänelle Vuojoen kaikkine siihen kuuluvine maineen sekä Perniön Näsen ruukin ja karta-non. Täysvaltaiseksi isännäksi Axel Björken-heim tuli vasta 1875; siihen saakka maat ja mannutolivat äidin hoidossa.52Axel Björkenheimistäkehittyi isän veroinen patruuna. Hän asui Vuojoella ja paneutui kou-lutuksensa suomalla tietämyksellä ja innolla sen kehittämiseen. Kartanon maita ei enää li-sätty; nyt oli olennaisintatuoton parantaminen.
Vuojoki eli vuosisadan lopulla rauhaisaa su-vantokautta, japatruuna oli maillaan kiistaton herra. Hän tiesi, mikä oli milloinkin parasta ja mihin kukin kykeni. Vuoden 1905 lakkoviikot muuttivat kaiken. Ikuiseksi kuviteltu auvoisa rauha järkkyi. Patruuna ei tuntenut enää
alusta-laisiaan eikä ymmärtänyt näiden puheita ja vaatimuksia - eikä halunnut isännöidä karta-noa. Mutta eivät uudetasenteet lopulta yllätyk-sellisiäolleet, patruunaei vain tulkinnut oikein ajan merkkejä. Eurajoen vuoden 1882 syyskä-räjien pöytäkirja ilmaisee asian ytimekkäästis':
"Herra Björkenheim on oman käden oikeudella mainitun maan (= erään vesijättöalueen) itsellensä anastanut eikä näytä, ihmeellistä kyllä, ottavan tätä meidän aikaan oudollista tekoa hävetäksensäkään.
Näin tuntuupi siltä juuri kuin uneilisi hän vielä ele-levänsä sinä aikakaunna, jolloinka kaikenlainen vä-kivalta oli luvallista. Ei näy hän olevan tietoinen, että maailmassa on ainakin sen verta edistytty, jotta aatelistonkin oikuille kun ne rupeavat voimassa olevia lakia ja asetuksia vastustelemaan, saataan antaa säällinen tolansa, eikäannetaniitten enää olla omissa oloissaan kuin ennen vanhaan.”
Patruuna ei halunnut mukautua ajan vaati-muksiin. Hän
valmistautui
luopumaan ennem-min Vuojoesta. Patruunan kuolema keväällä1907 herätti Eurajoella sekä pelkoja että toivei-ta. Kummankin taustalla oli perikunnan vasta-hakoisuus. Vanhan patruunan Bertel-poikaa oli koulittu uudeksi isännäksi, annettu Lavila
har-joitustilaksi jarakennettu komea asuinkartano, mutta hän ei mielinyt uudessa tilanteessa isän-näksi.
Perikunnan haluttomuus jäädä Eurajoelle nosti eurajokelaisten mieliin ajatuksen maiden
lunastamisesta.
Kun alustalaiset saivat kuulla, ettäperikunta
vaati maista vain 4,5 miljoonaa markkaa, he esittivät valtiolle kartanon lunasta-mista ja myymistä pitäjän tilattomille. Lähtö-kohtana oli Vuojoen 13 039 hehtaarin maiden eli 1 886 hehtaarin peltojen, 1 332 hehtaarin niittyjen, 8 380 hehtaarin metsien sekä 1 441 hehtaarin joutomaiden lunastaminen jajakami-nen 800 tilaksi. Näin valtio olisi voinut viedä eteenpäin ajan vaatimusta: maata maattomille.
Alustalaiset tähdensivät samalla toisen vaihto-ehdon haittoja. Jos maita ei lunastettaisi, peri-kunta myisi ne yksityisille. Tämä merkitsisi kartanon mainioiden metsien säälimätöntä hak-kaamista ja eurajokelaisten joutumista puuta-varayhtiöiden alustalaisiksi.54
Alustalaisten esitys herätti
ristiriitaisia
tun-teita. Siitä tuli nopeasti puolueiden välinen kiistakapula. Rauman seudun vanha- januor-suomalaiset olivat aluksi yksimielisiä. Maat oli lunastettava ja rahat löydettävä55:
"Varoja on monasti riittänyt vähemmän tärkeisiin hankkeisiin. Ylempien säätyjen tarpeita on kylliksi muistettu. Ryhdyttäköön nyt toden teolla paranta-maanniiden asemaa,jotka korpia peraten, soita rai-vaten työnsä avulla raivaavat maatamme viljely-kuntoon!”
Sosialisteille alustalaisten esitys oli karvas pala56:
"Vuojoen ja Lavilan alustalaiset aikovat rakentaa tulevaisuutensa pyhän porvarillisen omistusoikeu-den laholle ja mädäntyneelle perustukselle. Heovat tähän asti olleet ns. taksvärkkiorjuudessa, nyt he antautuvatveikaorjuuteen. Mutta miksi? Minkätäh-den tuo vuosikymmenien sairas, nääntymykseen asti kidutettu maa-orjalauma juuri nyt, kun kaik-kien maidenköyhälistölle häämöittää toiveikkaam-pi tulevaisuus, tarttuu valmiiksi punottuun
hirtto-nuoraan ja heittäytyy kaksinkertaiseen vaaraan, ni-mittäin maa- ja rahakeinottelijain helmaan? Silmät auki maalaistoverit näkemään ne syvyyden kuilut, joita löytyy omistusoikeuden sileältä näyttävän pin-nan alta! Toimikaa siihen suuntaan, että saatte omistaa kaiken sen, mikä tuottavan työnne perus-teella teille oikeudenmukaisesti kuuluu.”
Eurajoki, Rauma, Eura ja Kiukainen kävivät yhdistynein voimin toimiin Vuojoen lunasta-miseksi ja varustivat lähetystön
taivuttamaan
Helsingin päättäjiä. Kunnat totesivat, etteivät mitkään periaatteelliset seikat estäneet ostoa.Senaattorit ottivat lähetystön vastaan ymmärtä-vin sanoinmutta valittelivat valtion varojen vä-hyyttä.'7 Tämä nousi seuraavina viikkoina
mie-lipiteiden
jakajaksi. Toisaalla kyseltiin, oliko oikein sijoittaa yhteen pitäjään miljoonia mark-koja valtion varoja, toisaalla varoiteltiin Lau-kon tapahtumista ja korostettiin valtion mah-dollisuutta ehkäistä vastaavat tapahtumat täällä ennakolta.Valtiopäivät käsittelivät ostoa
maaliskuussa
1908.Vanhasuomalaisten
välikysymykseen vastannut senaattori Karl Ignatius suhtautui asiaan kielteisesti. Hän tähdensi valtion varat-tomuutta jakyseli, miten alustalaiset ylipäätään kykenisivät maksamaan maansa, eihän kaikilla kartanon tiloilla ollut edes rakennuksia. Ja mi-hin rakennukset pystytettäisiin? Pelloilleko, jolloinhaaskattaisiin hehtaareittain hyvää maa-ta? Toisenaperiaatteellisena
vaikeutena oli metsä. Oliko asiallista käyttää sen ostamiseen kaksi miljoonaa markkaa? Mitä valtio tekisi kartanoiden miljoonan markan arvoisiksi luoki-telluilla päärakennuksilla? Asiaa voitaisiin se-naattorin mielestä harkita vain, mikäli valtio saisi lunastaa pelkästääntorppien
ja lampuotiti-lojenkäytössä olevat maat.'8Paikallisella tasolla senaattorin väitteet oli-vat
helposti
torjuttavissa. Kaikki olivat valmiit myöntämään, että lilanne oli tukala. Alustalais-ten maat olivat hajallaan ja niiden järkiperäi-nen viljeleminen vaikeaa. Niityt olivat etäällä-niille ei voitu laskea edes karjaa laiduntamaan työtavat olivat vanhakantaisia ja yhteistoi-minta kehittymätöntä. Ajatus vain alustalaisten käytössä olevien maiden lunastamisesta oli tä-män vuoksi mahdoton. Ei alustalaisia niin au-tettaisi, eikä vanhaa hajaannusta lopetettaisi!
Yhtä perättömiä olivat väitteet rakennusten pystyttämisestä parhaille pelloille. Kyllä Eura-joella metsänlaitoja ja puiden peittämiä saarek-keita löytyi.'9 Vanhasuomalaiset saivat kysy-myksestä oivan vaalivaltin ja käyttivät sitä nuorsuomalaisten harmiksi ahkerasti
hyväk-seen. He leimasivat väitteet lunastuksen kan-nattamattomuudesta turhaksi varovaisuudeksi ja korostivat Vuojoen metsien erinomaisuutta mutta toivat samalla julki suurimman uhkan:
jos valtio ei lunastaisi maita,
perikunta
myisine ulkomaalaisille keinottelijoille.60
Eurajoen kunta käsitteli asiaa maaliskuun lo-pulla. Aloitteen tekijänä oli Maalaisseura ja pontimena asian tärkeys. Kunta paneutui asi-aan tosissasi-aan ja laati kartanosta tarkan selvi-tyksen:
- Vuojoen peltojen arvovaihteli 200-1 000 ja Lavilan 200-900 markkaan hehtaarilta, eli pellot olivat 2,47 miljoonan arvoiset.
- Kasvava metsä arvioitiin 50 markaksi/ha, yhteensä 0,42 miljoonaa.
- Kartanon metsissä oli 14 jalankorkeudelta mitattujavähintään 8 tuumaapaksuja tukki-puita 501 470 (3.72 markkaa kappale), vä-hintään 7 tuuman tukkeja 452 387 (70 pen-niä kappale), ja 7-3 tuuman tukkeja 2 485 000 kappaletta (42
penniä
kappale) ja tukkipuiden arvo 3,32 miljoonaa markkaa.- Kartanon kiinteistöt arvioitiin miljoonan.
Kaunissaaren saha-alue 100 000 sekä karta-nonkosket 46 000 markan hintaisiksi.
Kartanon arvo nousi laskelmien mukaan 7,25 miljoonaan, joten vaadittu 4,5 miljoonan hinta oli edullinen. Muusta kuntakokous ei ol-lutkaan yksimielinen. Osa paikalla olleista kat-soi, että kunnan oli tartuttava tilaisuuteen ja
Vuojoen uusien omistajien edustajat kävivät talvella 1914tutustumassapaikallisiin olosuhteisiin -ja saattoivat olla tyytyväisiä. Satakunnan Museon kokoelmat.