Kuolleisuuden vuotuiset vaihtelut olivat edelleen suuria. Yleisenä piirteenä oli

nälkä-vuosien rajun huipun ja nopean laskun jälkei-nen hidas nousu. Ja kuten syntyneisyyden koh-dalla vuosisadan vaihde merkitsi nytkin

kään-nettä, kuolleisuuden alenemista sekä Eurajoen ja muun maan välisten erojen kaventumista, saattoipa Eurajoen kuolleisuus nousta hetkelli-sesti jopa maan keskiarvoja korkeammaksi.

(Kuvio 3)

Vuotuisten vaihteluiden aiheuttajina olivat kulkutaudit. Pelätty isorokko talttui tosin hiljal-leen rokotusten myötä ja äityi vanhaan voi-maansa vain harvoin. Se tuli pitäjään

kutsumat-tomana vieraana helmikuussa 1874, oli

pahim-moillaan toukokuusta

heinäkuuhun

ja ^vei vuo-den aikana hautaan 44 eurajokelaista. Vierailu uusiutui ^vuonna 1882, mutta kun rokotus tuli seuraavana ^vuonna pakolliseksi, rokon valta taittui ja uusi sukupolvi kuuli sen tuhoista vain karuja kertomuksia. Lähes unohduksiin painu-nut vitsaus saattoi poikkeusoloissa _nostaa päänsä uudelleen. Eurajoella näin tapahtui vuo-sina 1918-1919,kun pakomatkalta palanneiden punaisten mukana tullut rokko yltyi täyteen voimaan ja vei 38 ihmisen hengen.²

Kuvio 3: Kuolleisuus laski nälkävuosien jälkeennopeasti ja tuntuvasti 1860-luvun alkua alhaisemmaksi.

Rokkoepidemioiden laantumisen vaikutukset näkyivät kuolleisuuden vuotuisten vaihteluiden tasoittumise-na. Isorokko muistutti kuitenkin vuosisadan lopulla voimastaan ja nosti Eurajoen kuolleisuuden

Satakun-taa jamuuta maatakorkeammaksi. Uuteen nousuun kuolleisuus yltyi sisällissodan aikana. Eurajoella so-dantuhoja täydensi vielä ankara rokkoepidemia.

Tuhka- ja tulirokko täydensivät isorokon tu-hoja.

Jälkimmäinen

^{vaati vuonna} 1877 yhteen-sä 22, edellinen 1880-luvun alussa 23 uhria.

Epidemiat antoivat eurajokelaisille kuitenkin tuolloin aina muutaman vuoden hengähdys-ajan.

1890-luvulla

^{tätä ei} suotu, vaan kuntaan levisi vuosikymmenen alussa neljä ja sittem-min vuonna 1897

pari

vuotta kyliä kierrellyt kuumetauti ja^sen kintereillä

pahanlaatuinen

tu-lirokko. Sen jälkeen kulkutaudit katosivat -mutta vain tullakseen takaisin elokuussa 1899.

Vuorossa oli ^tulirokko, ja kun ^se hellitti

otet-taan seuraavan vuoden tammikuussa, se oli vienyt hautaan 127 eurajokelaista.¹

Rokkojen ohella pitäjän riesana oli keuhko-tauti. Se vaati 1800-luvun loppuun ^mennessä 502 uhria, keskimäärin 16 henkeä vuodessa. Se ei jättänyt eurajokelaisia rauhaan ainoanakaan vuonna mutta oli

pahimmoillaan

vuosina 1886, 1891, 1895 ja 1897 ja nostamassanäin osaltaan 1890-luvun lopun kuolleisuuslukuja.⁴

Rokot vaativat uhreikseen etupäässä lapsia, esimerkiksi vuoden 1874 isorokko vei 39 ja vuoden 1899 tulirokko 92 alle

kymmenvuoti-aan hengen. Mutta lasten kuolemanvaara oli yleisestikin suuri, ja imeväiskuolleisuus jatku-vasti korkea. Se laski Eurajoella tosin äkillises-ti nälkävuosien jälkeen mutta nousi sittemmin uudelleen^- ei kuitenkaan enää 1800-luvun alun tasolle. Mutta kun käännekohta saavutettiin 1890-luvun lopulla, eurajokelaisten imeväis-kuolleisuus aleni

poikkeuksellisen nopeasti

ja laski 1900-luvun alun vuosina ensi kerran sa-dan promillen alapuolelle. 1910-luvun

lopun

pahat

epidemiat

käänsivät luvut uuteen nou-suun ja lähensivät Eurajokea muuhun maahan muttaeivät nostaneetlukuja^enäälähimainkaan

1890-luvun lopun tasolle. (Kuvio 4)

Kuvio 4: Maan imeväiskuolleisuus laski muuta-maa vähäistä takaiskua lukuun ottamatta yhtä-jaksoisesti 1860-luvun jälkipuoliskolta 1920-lu-vun alkuun. Eurajoen lopputulos oli sama mut-ta kehityksen suunta polveilevampi. Sen ime-väisikäisten kuolleisuus oli nälkävuosia edeltä-neenä aikana tuntuvasti muuta ^maata alhai-sempi ja pysyi sellaisena, vaikka sen imeväis-kuolleisuuden vuosisadan lopulla havaittavissa oleva kasvu kavensikin eroa. 1890-luku käänsi luvut uuteen laskuun ja painoi Eurajoen ime-väiskuolleisuuden 1910-luvun alkuun mennessä poikkeuksellisen alhaiseksi.

Väkilukutaulujen mukaan 105 eurajokelaista -2,4 ^% kuolleista ^- menetti henkensä erilaisissa onnettomuuksissa. Luvuista käyvät ilmi suku-puoltenerot: miehet elivät vaarallisesti, he huk-kuivat kalamatkoillaan, hetappelivat ja murha-sivat toisiaan: junan alle jääneet yhteensä

Lähteet; ESA väkilukutaulut ja kuolleiden luet-telot 1866-1910.

Muutot

Muutto-oikeus jakoieurajokelaiset ^1800-luvun puolivälissä edelleen suojelustanauttiviin ja si-tä antaviin. Jälkimmäiset saattoivat _muuttaa vapaasti seurakunnasta toiseen, edellisten lähtö edellytti ennalta hankittua työpaikkaa, pestiä.

Tämä niin kutsuttu laillisen suojelun järjestel-mä kumottiin osin vuonna 1865 ^- lopullisesti palveluspakko poistettiin vasta vuonna 1883.

Mutta jotätä ennen vuonna 1879 kunnat olivat menettäneet oikeuden valita muuttajat eli käy-tännössä mahdollisuuden ohjata vaivaiskassan elätettäviksi tulevat muualle. Kun muuttojen

ainoaksi

ehdoksi jäi verojen maksaminen, ase-tukset merkitsivät tosiasissa rajatonta

muutto-vapautta.'

Eurajokelaiset käyttivät lain suomia etuuksia hyväkseen ^viimeiseen saakka ja hylkäsivät

epäkelvot

tulijat. Kovin usein keinoon ei tosin tarvinnut turvautua mutta muutamakin kerta pi-ti pi-tiedon elävänä jakarsi tulijoita. Nuhteetonta elämää viettävä sai muuttaa suhteellisen

va-paasti,

mutta rikollisia kunta ei halunnut vai-voikseen, ei vaikka näille olisi järjestynyt työ-paikkakin, ei esimerkiksi hyväksynyt ^Triipun isännän Eurasta pestamaa tunnetuksi rähisijäk-si mainittua

torpparia.

Mutta syntyperäinen eu-rajokelainenkaan ei päässyt ^takaisin, jos^{hän oli}

syyllistynyt uudessa asuinpaikassa rikoksiin.⁶ Kunnan kummallakin läänillä oli myös oikeus valitaasukkaansa, eikä muuttaminen Vuojoelta perintölääniin sujunut kivutta. Niinpä kun viisi häädettyä rälssiläänin itsellistä halusi muuttaa perintölääniin. kuntakokous epäsi pyynnön, koska anojat olivat "joutuneet jo vanhemmalle puolelle ikänsä ja koska he ovat parhaan aikan-saolleet frälssiläänissä”.⁷

Valintamahdollisuuden poistuminen helpotti

muuttamista.

Yli 40-vuotiaiden tai työttä

ole-Kuvio 5: Eurajokelaisten muuttointo kasvoi räjäh-dysmäisesti hiljaisen 1880-luvun alun jälkeen. Se saavutti huippunsa 1890-luvunpuolivälissä ja kään-tyi talouden lamaa myötäillen lyhytaikaiseen mutta

selväänlaskuun.

vien ei tarvinnut enää pelätä tiukkoja kuuluste-luja, vaan jokainen^{saattoi toteuttaaaikeensa} ja etsiä parempia elinoloja. Muuttaneiden määrät kääntyivätkin 1880-luvulla selvään kasvuun.

Se näkyi ensin tulijoiden ja yleisen muuttanei-suuden lisääntymisenä ^mutta heijastui seuraa-van vuosikymmenen alussa myös lähtijöiden määrään ja nosti muuttaneisuuden tuntuvasti entistä korkeammiksi. (Kuvio ⁵⁾

Muuttopäätös edellytti tilaisuuden ohella tie-toa sekä uskallusta jättäätuttu arki. Tietoja eu-rajokelaisilla oli, asuivathan he kahden kau-pungin välissä ja

saattoivat

markkinapäivinä kuulostella kaupunkien tarjoamia mahdolli-suuksia. Niinpä kun talouden lama kääntyi ri-peäksi nousuksi 1890-luvun puolivälissä, eura-jokelaisten muuttointokin kasvoi. Pitäjä menet-ti jatkuvasmenet-ti asukkaitaan muttahoukutteli myös tulijoita ja piti _muuttoeron 1900-luvun alkuun saakka pienenä. (Taulukko 2 jakuvio 6)

Muuttoliikke sai 1800-luvun jälkipuoliskolla ja seuraavan vuosisadan alussa uusia piirteitä mutta säilytti pitkään myös vanhan muistoja.

Renkien ja piikojen liikkuminen hiljeni, eikä palkollisiin luettu 1900-luvun alun muuttajista kuin vajaa viidennes, ^{19 %. Muutos oli} tuntu-va, olihan puolet 1850-luvun tulijoista ja lähti-jöistä vielä piikojaja renkejä. 1900-luvun alus-sa innokkaimpia muuttajia ^(32%) olivat

itselli-set ja joutolaiset. Muuttoyksiköiden koko kas-voi samalla entisestään: 39 ^% muuttajista ja 44 ^% lähtijöistä oli liikkeellä yksinään,

tulo-muutonyksiköiden keskikoko oli 1,71 ja lähtö-muuton 1,80 henkeä.⁸

Muuttojen alueellinen jakaumamuistutti sitä vastoin menneestä. Muuttokenttä tosin laajeni, etenkin kun Vuojoen karjatalouskoulun oppi-laat tulivat maan eri puolilta, mutta muutot keskittyivät lähialueille eikä kaupunkien imu noussut 1800-luvulla erityisen suureksi. Kau-pungit näyttävät pikemminkin menettäneen suosiotaan. Ne olivat toki 1890-luvun alussa edelleen tuntuvia muuttotappioiden aiheuttajia.

Taulukko 2: Eurajoen muuttoliike ja muuttaneisuus vuosina 1866-1920.

Lähteet^: ESA muuttoluettelot vv. 1866-1900,SVTVI väestömuutokset 1900-1920.

Kuvio 6: Eurajoki kirjasi 1880-luvun puolivälin jälkeen entistä useampia muuttoja. Lähtijöitä oli enemmän, mutta muuttoerotolivat enimmältään vähäisiä. Suurimmillaan ne olivat 1890-luvulla sekä 1910-luvun lopulla.

muttayhäti vain neljännes (25 ^%) lähtö- ja vii-dennes (21%) tulomuutosta oli Eurajoen ja kaupunkien välistä. Muuttoliikkeen ydinalue käsitti lähinaapurit^- Kiukaisten, Euran, Lapin, Rauman maaseurakunnan, Luvian, Porin ja Rauman. Näihin suuntautui kolme neljäsosaa (74 %) tulo- jarunsas puolet (59 %) lähtömuu-tosta. Euran ja Kiukaisten kanssa muuttotase oli

positiivinen,

Luvian ja

Lapin

kohdalla tuli-joita ja lähtijöitä^oli yhtä paljon. Raumalle läh-dettiin jonkin ^verran enemmän kuin sieltä tul-tiin mutta Pori aiheutti suhteellisen suuret tap-piot.

Amerikan-siirtolaisuus ilmaantui Eurajoelle 1890-luvun lopulla. Se alkoi hiljaa ja varoen ja

Taulukko 3: Eurajoen muuttokentän ydinalue vuosina 1890-1894.

Tulo-/ Tulo- Lähtö- Muutto-lähtöalue muutto muutto ero Naapuripitäjät

Eura 63 47 +l6

Kiukainen 74 60 +l4

Lappi 33 34 ^- 1

Muu Turun ja

Porin lääni 86 159 ^- 73

Muu Suomi 19 38 ^- 19

Ulkomaat 2 ^- +2

Kaupungit 88 144 ^- 56

Maaseutu 322 424 -102

Muuttoja

yhteensä 410 568 -158

Lähteet^: ESA muuttoluettelot 1890-1894.

paisui

^{muun maan} mittoihin 1900-luvun puo-lella. Eurajokelaiset havahtuivat vuosisadan vaihteen aikoihin kummastelemaan ^nuorten in-toa lähteä Amerikan Kultalaan ja kyselivät:

jääneekö ^{armas Suomemme autioksi, onko}

nuorten paettava merten taakse ”idän hyisiä myrskyjä”?

Kysymykset esitettiin helmikuun manifestin synnyttämissä tunnelmissa heti ensimmäisten siirtolaisten lähdettyä. Sittemmin asiaan ei pa-lattu vuosikausiin, eivätkä eurajokelaiset käsi-telleet siirtolaisuutta sen paremmin kuntako-kouksissa kuin sanomalehdissäkään. Niinpä he ohittivat huomiotta siirtolaisuuden ensimmäi-sen huippuvuoden 1906 ja 90 pitäjäläiensimmäi-sen läh-dön valtameren taakse. Muuttoinnon toinen nousu vuosina 1909-10 sekä 143 miehen ja naisen lähtö jäi niin ikään huomiotta. Mutta kun lähtijöitä löytyi vielä vuonna 1916, tark-kailijat kyselivät, miksi lähteä, kun kotipitäjä tarvitsi kaikkia ja tarjosi jokaiselle työtä ja lei-pää. Kysymys oliaiheellinen, menettihän Eura-joki 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana siirtolaisina 445 ja tilaston kattamina vuosina 1893-1920 yhteensä 608 henkeä eli keskimäärin 22-23 henkeä vuosittain.⁹

Vuosina 1900-1912 siirtolaisiksi lähteneiden 487 eurajokelaisen kotikylät.

Auvi 9 Koivuniemi 20 Rikantila 13 Hankkila 27 Kuivalahti 61 Saari 4

Huhta 30 Köykkä 7 Sydänmaa 43

llavainen 10 Lapijoki 31 Tahkoniemi 2 Irjanne 49 Lavila 12 Taipale 20

Kainu 4 Linnamaa 22 Tarvola 6

Kaukomäki 27 Lutta 9 Vaimala 1 Kaukonpieli 5 ^{Mullila 18 Vuojoki} Kaunissaari 12 Pappila ^- Väkkärä 3 Kirkonkylä 32 Pihlaus 3

Eurajokelaiset sairastuivat ankaraan Amerikan-kuumeeseen 1890-luvun lopulla. Valtameren taakse lähtevät olivat enimmäkseen tilattoman väestön poikia ja tyttäriä, mutta mukana oli myös talollisten lapsia. Lännen Kuitataan _suuntaavat menivät ensinjunalla Hankoon, nousivat Halliin menevään laivaan, matkasivat Englan-nin halki Liverpooliin jaahtautuivat Amerikan linjan laivoihin. Runsaan viikon merimatkan jälkeen edessä oli uusi elämä. Suomalaiset päätyivät yleensä vähäistä ammattitaitoa vaativiin töihin, naisista tuli kotiapulaisia, miehet menivät kaivoksiin, metsätöihin ja rakennuksille. Moni eurajokelainen pysähtyi lännen suuriin savot-toihin, tekemään samoja töitäkuin kotonakin. Vain puiden koko ja lisääntynyt omanarvontunne erosivat enti-sestä. Nyt oltiin herroja, syötiin vehnästäjakuvattiin _uuttaeloa ruusuisin sanoin:

"Suomessa olin Jaska vaan Jahalparenkimies;

Nyt misteriksi mainitaan, Se enkelskaa on^-yes^” tai:

"Saatjäädä Kitusuomehen Silakankylkeen kai:

Syö Maisan leivän vehnäsen Nyt sanon vain: ku pai.^”

Kuva Eurajoenkunnan kokoelmat, Arvo Nikmo.

Välttämättömät esteettömyystodistukset an- kaan saattanut nousta vuoteen 1920 mennessä nettiin lähes yksinomaan Amerikkaan,

Yhdys-valtoja ja Kanadaa sen

paremmin

erottelemat-ta. Miehet läksivät tiennäyttäjiksi. ^{Heitä oli}

1900-luvun kolmen ensimmäisen vuoden muuttajista 85 ^%. Muuttajat olivat enimmäk-seen 22-27-vuotiaita, mutta mukana oli myös joitakin yli 40-vuotiaita sekä vastikään

rippi-koulun päättäneitä. Matkaan lähteneet olivat etupäässä kylien itsellis- ja torppariväen paris-sa kasvaneita, _mutta toki lännen kultamaat houkuttelivat talollistenkin lapsia ^- heitä oli lähtijöistä vajaa viidennes (18 ^%).'°

Väestön määrä

ja ^rakenne

Eurajokelaisiin perheisiin syntyi

vuosien

1866-1920 välisenä aikana 9 155 lasta. Kun niistä kuoli samanaikaisesti 5 815 henkeä, pitä-jä sai luonnollisen väenlisäyksen myötä 3 340 uuttaasukasta. Sen asukasluku olisi tämän

mu-Taulukko4: Eurajoen kirkonkirjojen mukainen väkiluku vv. 1865-1920.

Vuosi Väkiluku Vuosi Väkiluku

1865 4 291 1895 5 501

1870 4 104 1900 5 547

1875 4 414 1905 5 836

1880 4 708 1910 6 172

1885 4 945 1915 6 555

1890 5 321 1920 6 407

Huom! Kirkon- ja henkikirjojen mukainen väkiluku poikkeaa hieman toisistaan, esim. vuonna 1920 Eura-joella oli 6 195 henkikirjoitettua ja 6 029 läsnäole-vaksi ilmoitettua asukasta. Tässä on yhtenäisyyden vuoksikäytetty pelkästään kirkonkirjoja.

Lähteet'. TMA ESA väkilukutaulut 1865-1900; STV 1900-1920.

7 631 henkeen. Näin ei kuitenkaan käynyt, sil-lä Eurajoki ^menetti muuttajina 1 185 henkeä ja hyödynsi vain kaksi kolmannesta luonnollisen väenlisäyksen suomista mahdollisuuksista ^- ja

pääsi

1920-luvun alussa 6 407 hengen väkilu-kuun.

Tarkasteltavan ajanjakson alku ja ^{loppu oli} huolestuttavaa: kummankin viisivuotiskauden korkea kuolleisuus käänsi väkiluvun laskuun.

Mutta koska väkiluku kasvoi 1800-luvun vii-meistä vuosikymmentä lukuun ottamatta tasai-sesti,

keskimäärin

^{1,0- 1,5 % vuodessa,} eura-jokelaisia oli 1920-luvun alussa lähes puolta (49 ^{%) enemmän} kuin vuonna 1865. Kasvu-vauhti oli hivenen Turun ja Porin lääniä(52 %)

ja selvästi maaseudun yleistä (64 %) tasoa hi-taampaa.

Eurajokelaisväestön demografiset piirteet säilyivät 1800-luvun jälkipuoliskon ajan kuta-kuinkin ennallaan, ja Eurajoki oli jatkuvasti

syntyperäisten paikkakuntalaisten _asuttama.

Yleisen liikkuvuuden kasvu toi pitäjään tosin entistä enemmän muualla syntyneitä, ^mutta vielä ei tarvinnut kantaa huolta pitäjän

muuttu-Kuvio 7: Eurajoen väkiluku kasvoi 1860-luvun näl-kävuosien aiheuttaman taantuman jälkeen 1910-lu-vun puoliväliin saakka. Nousu oli myös varsin jyrk-kää, vain 1890-lukuloivensisitä hetkeksi.

misesta: neljä viidestä (80 ^%) asukkaasta oli vuonna 1920 paljasjalkaisia, ^{eikä osuus ollut} viimeksi kuluneiden vuosikymmenten ^aikana laskenut kuin kolme prosenttia. Pitkä rauhanai-ka tasasi myös sukupuolirakenteenerot niin, et-täkun pitäjässä^{oli vuonna} 1860 tuhatta miestä kohti 1 074 naista, vastaava luku oli

vuosisa-dan taitteessa I 012. Mutta koska siirtolaisiksi lähtevät ja vuoden 1918 uhrit olivat suureksi osaksi miehiä, Eurajoki naisistui uudelleen ja tuhatta miestä kohti oli ^vuonna 1920 1 096 naista."

Ikärakenteen muutokset olivat myös vähäisiä¹²:

yli 0-14-v. 15-29-v. 30-64-v. 65-v.

1875 35,2 ^% 24,8% 35,9% 4,1%

1900 34,1% 26,5% 33,5% 5,9%

1920 35,4% 25,6% 32,7% 6,3%

Luvut osoittavat väestön lievää

vanhenemis-ta, vaikka lasten osuus ^on pysynytkin samana.

Siirtolaisuuden

sekä vuoden 1918 aiheuttamat lovet ovat nekin nähtävissä, mutta poikkeamat ovatpieniä ja ikäpyramidi edelleen alaspäin le-venevä ja jatkuvaa vakaata väestökasvua enna-koiva. (Kuvio 8)

Vuosi 1875

Vuosi 1900

Vuosi 1920

Kuvio 8: Eurajokelaisten ikärakenne muuttui puolen vuosisadan mittaan vain vähän. Viisivuotiskausittain tarkasteltuna on tosin havaittavissa, että alle 5-vuo-tiaiden määrä oli 1920-luvun alussa pienempi kuin seuraavien ikäluokkien ja että ikäpyramidin jalka näytti näiltä osin pahaenteisen kuroutuneelta.

Taulukko 5: Eurajoen kylien henkirjoitettu väestö vuosina 1865, 1900 ja 1919.

1865 1901 1918

94 104 108

Auvi

114 135 141

Hankkila

Huhta 166 280 322

87 132 107

Ilavainen

Irjanne 333 485 550

92 95 63

Kainu

216 315 275

Kaukomäki

273 308 338

81 134 155

237 276 348

12 45 57

3 845 5 647 6 228

Kasvavan väestön alueellinen jakaumakin pysyi 1800-luvun

puolella

lähes ennallaan ja useimpien kylien väkiluku kasvoi asukasluvun yleisen nousun mukana. Vasta 1900-luvun alun vuosikymmenet eriyttivät kylien kehityksen.

Kuivalahden voimakas kasvu päättyi, ^{ja kylän} asukasluku osoitti laskun merkkejä. Sydän-maassa suunta oli päinvastainen: kylä ^kasvoi ja

voimistui

^{muuta pitäjää}

nopeammin.

Mullila, Huhta ja Irjanne

kasvoivat

myös suhteellisen

ripeästi

ja muodostivat Sydänmaan jälkeen kunnan toisen

kasvukeskuksen

^{- kolmantena} oli eurajokelaiseen perinteeseen soveltumaton Kaunissaaren sahayhteisö. (Taulukko 5)

Väestön alueellinen jakauma oli epätasainen, pitäjässä oli muutama suuri sekä monta pientä ja keskikokoista kylää. Kuivalahti oli muita suurempi ja säilytti väkiluvun jähmettymisestä huolimatta asemansa. Eurajoen asutus keskittyi pitäjän ^pohjois-jakoillisosiin, kuuluivathan Ir-janne, Huhta, Mullila, Kaukomäki ja Sydän-maaKuivalahden ohella suuriin kyliin ^- niissä asui lähes joka ^toinen eurajokelainen (47-48 %). Eurajoen alajuoksunKirkonkylä ja Vuojoki ^sekä Lapinjokivarren Lapijoki olivat keskikokoisia mutta muuten pitäjän ^alaosan

asutus pirstoutui pienehköiksiyksiköiksi.

Lähde: TMA Ulvilan henkikirjoittajan ark., Eurajoen henkikirjat.

Tilat, torpat

In document ill it (sivua 25-35)