Metsän vihreä kulta

Eurajokelaiset olivat käyttäneet metsiä mui-den rannikon asukkaimui-den tapaan, hakanneet halkoja, sahanneet lautoja ja veistäneet lehte-reitä. Mutta vaikka ^metsästäsaadut tulot olivat-kin tärkeitä, halkosylen tai lehterien hinta mää-räytyi käytetyn työn mukaan. Talonpoika sai korvauksen omasta panoksestaan ja kartano alustalaisten tekemästä työstä. Puulle ei lasket-tu hintaa, kun halot ja lehterit myytiin naapuri-kaupunkien tai Tukholman porvareille. Saha-teollisuuden 1870-luvun alussa alkanut voi-makas nousu muutti tyystin vanhan käytännön.

Sahat tarvitsivat suuria määriä tukkipuita eivät-kä voineet odotella, että talonpoika ennättäisi kaataa puut

luppoaikanaan.

Ne pyrkivät

osta-maan pystymetsää.

paikkasivat

kaatajat ja ajo-miehet ja^{maksoivat puusta} eivät työstä. Tämä oudoksutti vanhaan käytäntöön tottunutta

ta-lonpoikaa,

ja kun hänellä ei ollut tietoa puun todellisesta^arvosta, hän myi ^{sen usein}

pilkka-hinnalla.⁷⁸

Puun arvon nousu heijastui pitäjäyhteisöön monella tavalla. Eurajoella vuorineuvos L.M.

Björkenheim oli jo 1830-luvulta lähtien pyrki-nyt luvattoman metsänkäytön tyrehdyttämi-seen. Hän sai nyt rinnalleen pitäjän talonpojat.

Yhteiseksi päämääräksi tuli omavaltaisten hak-kuiden estäminen. Tähän arveltiin päästävän vaatimalla jokaiselta puutavaraa kuljettavalta kunnallislautakunnan esimiehen antama

todis-tus. Metsänomistaja sai kuukauden, _muut vain päivän voimassa olevan

passin.

Todistuksetta puuta kuljettanut menetti

he-vosensa, ajokalunsa ja kuormansa ja joutui maksamaan oikeuden kohtuullisiksi katsomat sakot. Mutta eurajokelaiset eivät pitäneet rikol-lisina vain ajajia vaan katsoivat, että todistuk-setta olevan kanssa asioinut syyllistyi myös ri-kokseen, ja asettivat tälle kahdenkymmenen markan uhkasakon.⁷⁷ Samansisältöisiin, käytän-nössä lähinnä torpparien ja muiden tilattomien metsänkäyttöä rajoittaviin ratkaisuihin päädyt-tiin muuallakin. Syynä oli vanhan ja uuden yh-teentörmäys, tilattomien haluttomuus luopua saavutetuksi etuudeksi katsotusta tavasta etsiä metsistä vapaasti polttopuita ^- ja miksei myy-tävääkin, jos maanomistajan silmä vältti.⁸⁰

Kokemäenjoen suiston muuttuminen 1870-luvun alussa merkittäväksi sahateollisuuskes-kukseksi toi puutavaran ostajat

nopeasti

myös Eurajoelle. Vuojoelta^{he eivätsaaneet} vastakai-kua. Axel Björkenheim ymmärsi isänsä tavoin metsän merkityksenmutta

piti

sitä vaalittavana aarteena, ei myytävänä. Suuri kartanotalous vaati jo sinänsä paljon puuta, halkoja,aidaksia, lautoja ja hirsiä. Metsän kaataminen oli siten välttämätöntä, mutta puita ei saanutkaataa mis-tä tahansa. Metsille oli laadittava tarkat hoito-suunnitelmat ja puut kaadettava niiden mukai-silta paikoilta. Puiden latvoja ei saanut jättää makamaan miten sattui, eikä aidaksiksi ja leh-deksiksi saanuthaaskata hyväkasvuisia puita.

Patruunan oivana apuna oli vuodesta 1884 lähtien Evon metsäkoulusta valmistunut Hen-rik Wirtanen. Hänen oli taivutettava

alustalai-set hylkypuiden käyttöön, ^estettävä karjan päästäminen metsiin jaopetettava, että halkoja ja

rakennuspuita

sai kaataa vain osoitetuista

paikoista

eikä koskaan myytäväksi. Tehtävä oli vaikea, olivathan eurajokelaiset tottuneet ajat-telemaan, ettei kirves tee loppua kartanon met-sästä.⁸¹

Talonpojat eivät olleet yhtä ehdottomia.

Ensimmäiset tukkipojat ilmaantuivat Eurajoelle 1870-luvulla. Heitä ei otettu vastaan hurraten. He aiheuttivat häiriöitä, rikkoivat jokivarren rauhan eivätkä pitäneet riittävästi silmällä tukkeja. Tunnelmat olivat kyräileviä eikä kahnauksiltakaan vältytty. Ajan mittaan tukkilaisiin totuttiin, tarjosivathan keväiset uitot^{työtä myös}oman pitäjän miehille. Kun viimeiset lautat soljuivat merelle 1950-luvun alussa, tunnelmat olivat haikeat, vaikka Nolponkoskelle kuvaan ryhmittyneen Väinö Vaitomaan viimeisen uiton miehet vielä hymyilevätkin. Jokivarsi menettiyhden varman kevään merkin yläjuoksulta ei ollut enää odotettavissa Tauno Palon kaltaisia sanka-reita. ^Eurajoenkunnan kokoelmat, Elis Vaitomaa.

Heillä oli 17 848 hehtaarin ^metsät ja vaikka he veivät 1880-luvun alussa markkinoille etupääs-sä halkoja, lautoja ja lehtereitä, he möivät myös metsälohkoja kaadettaviksi. Tämä ei kiinnittänyt vielä helposti huolestuvan kruu-nunvoudin huomiota⁸², mutta vuosikymmenen lopulla pitäjästä kuului avoimen huolestuneita, mennyttä haikailevia ääniä^{8 ':} "Nuoruuteni aika oli vasta alku metsien raiskaamiseen

paikka-kunnallamme. Silloin olivat metsät täynnä suu-ria puita, mäntyjä, kuusia ja haapoja. ^{Nyt on}

toisin. Melkein kaikkialla näkee vaan harvaa pientä ^metsää, hirret kun ovat myydyt

kaup-piaille

ja sahoille. Lieneekö tuosta molemmat, ostaja ja myyjä rikastuneet? Se vaan on var-maa, että metsä ^monesta talosta ^on niin hävin-nyt, ett'ei ^saa talo itsekään kaikkia tarpeitansa omasta metsästä. Ennen olivat metsät täynnä

roskapuita,

joita köyhät saivat maksutta. Nyt on tilattomillapuute

polttopuusta.”

Mutta

tilat-tomatkin

hyötyivät; he saivat uusia ansiomah-dollisuuksia ja osansa yhteisestä ^{hyödystä84:}

"Moni on talon hinnankin metsästä saanut ja veloistansa päässyt. Työmiehille ^{on metsäin} hakkaamisessa ollut parhaat työpalkat, jotta ovat voineet perheensä elättää ja mimmoisia voittoja lienee sahojen ^{patruunat saaneet,} kos-kapa tuhansia sinnetänne lahjoittelevat?"

Keisarillisen Suomen senaatin toukokuun 1878 päätös asetti Eurajokivarren asukkaat vie-lä yhden uuden ilmiön eteen; jokeen

ilmaantui-vat

ensimmäiset

tukkilautat. Ne aiheuttivat pelkkiä harmeja, tukkivat kymmenien tuhan-sien lauttoina jokiuoman, hankaloittivat liikku-mista jakalastusta, uhkasivat hajoittaa Pappi-lankosken sillan ja kuluttivat joen rantoja -syksyllä Kirkonkylän jokiranta^{vieri 360} met-rin matkalta veteen. Tätä oli tapahtunut ennen-kin, _mutta uittoväen

piittaamattomuus

ja halut-tomuus rakentaa puomeja^rannan pahiten uhat-tuihin kohtiin joudutti ^sortumia ja^edellytti va-hinkojen

korvaamista.

⁸⁵

Kymmenien uittomiesten ilmaantuminen jo-kivarren kyliin aiheutti muitakin harmeja. Hei-dän väitettiin käyttävän

vapaa-aikansa

kortin-peluuseen, yöjalassa kulkuun ja juopotteluun.

Uittomiehet

osasivat työnsä mutta olivat pereh-tyneitä kaikkiin paheisiin ja kulkivat vakaan länsisuomalaisen kansan kiusaksi kylillä

melu-ten ja omistajan elkein.⁸⁶

Valtaviin mittoihin metsänmyynti paisui kui-tenkin vasta vuosisadan vaihteen aikoihin. Tal-vella 1898 sanomalehdissä aletaan etsiä jo työ-voimaa: sata miestä puutavaran ^- eurajokelai-sittain kupiikin ^- vetoon Hankkilan Juuruksen metsästäRaumalle. Ja jostämä ei tuottanut toi-vottua tulosta, tehtiin tiettäväksi, että hevos-miehen

päiväpalkka

nousi kymmeneen mark-kaan.⁸⁷ Työtä tarjottiin kaikkialla. Sala miestä

ja hevosta sai työtä tukinajossa Kuivalahdelta Kaunissaareen, Huhdan Vanha-Simulassa oli tarjolla parrujen

veistoa.

Väkkärässä kaivattiin palkinveistäjiä, Eurajoen asemalla ostettiin

kä-sinsahattuja lankkuja.⁸⁸ Uusi ja vanha eli rin-nakkain, ja kova kysyntä takasi perinteistenkin

taitojen säilymisen. Palkkien veistäminen, hal-kojen hakkaaminen sekä lehtereiden ja seipäi-den

valmistaminen

^oli

elinvoimaisinta

Kuiva-lahdella.⁸⁹

Metsänmyynnin seuraukset näkyivät 1910-luvun alussa eurajokelaisessa ^{maisemassa90:}

”Junan kiitäessä Eurajoen seudun ohitse näkee matkustaja silmäillessään vaunun ikkunasta oi-kealle ja vasemmalle ainoastaan autioita^maita, jotkaennen olivat arvokkaiden metsien peitos-sa.

Varmaankin

^jokaisen ajattelevan ohikulki-jan rinnasta ^nousee huokaus jakysymys; näin-kö saadaan tehdä ja hävittää maamme kansal-lisomaisuutta?”

Mutta huokauksia ei ^kuultu, ja ^kehitys

no-peutui

1910-luvun puolella. Vauhdittajina

oli-vat Vuojoen uudet omistajat.

Helsinkiläiset

lii-kemiehet eivät ryhtyneet maanviljelijöiksi.

Heitä kiinnostivat Vuojoen ^mainiot, 8 370 heh-taarin ja vuoden 1907 arvion mukaan ^3,1 mil-joonan markan ^metsät. Heidän

perimmäisenä

tarkoituksenaan ei ollut puukaupan käyminen vaan sahan

perustaminen

joko Eurajoen suis-toon Verkkokarin paikkeille tai Raumalle. Jäl-kimmäinen vaihtoehto voitti ja Vuojoki Gods vuokrasi jo tammikuussa 1912 Raumalta

Sam-paanalanlahden

pohjoisrannan. Rakennustyöt

alkoivat helmikuussa ^- ja Vuojoella käynnis-tyivät suuret metsätyöt. Uusi saha tarvitsi

raa-ka-ainetta!

⁹¹

Vuojoen metsistä toimitettiin Rauman sahal-le vuoden 1912 aikana yli 400 000 tukkia ja muutapuuta yhteensä 0,67 milj. markan arvos-ta. Vauhti ei hiljentynyt, ja Vuojoki tuotti sa-han tarpeisiin vuosina 1912-14 yli ^miljoona tukkia ja runsaasti muutapuutavaraa:

sahatukkeja ^{I 212 496}

kpl

ratapölkkyjä 32 562 kpl

sähköpylväitä 14 336 kpl

paperi-ja propsipuuta 41 592 m'

halkoja 43 628 m

1

Puutarvaran arvo oli Vuojoen tilikirjojen mukaan 1,87 milj.markkaa, joten kolmen

vuo-Vuojoen mainiot metsät muuttuivat 1910-luvulla valtaviksi savotoiksi: ”Ei Eurajoella ole sellaista souvia ollut, eikä siitä täyttä kuvaa voi saada sivullinen, joka ei silloin täällä ollut. Kun keväällä maksettiin Rantaperessä ti-li kouraan uittomiehille, sanoivat vanhat jätkät, monissa savotoissa käyneet, etteivät he missään olleet nähneet sellaista miesmäärää kerralla tilijonossa. Se oli rajua aikaa kolme, neljävuotta. Puuta kaatui ja sellaista puu-ta, että sitä saadaankin meidän päivinämme Rauman seudulta hakea.^” Tokimaan radan varteen rakennettu Silmäksen metsäkämppä oli päiväsaikaan kuitenkin hiljainen, eikä sen vierellä ollut edes valtavista hakkuista muistuttavia tukkimääriä. Satakunnan Museon kokoelmat.

den metsätulot kattoivat yli puolet Vuojoen os-tohinnasta.⁹²

Uudet omistajat muuttivat Vuojoen ^metsät valtaviksi työmaiksi. Björkenheimin perikun-nan viimeisen vuoden metsäkaupat olivat jo tuoneet metsiin neljäsataa tukinajajaa. Eurajo-kelaiset päivittelivät maailman ^menoaja olivat vakuuttuneita, ettei pitäjäkokisi kuunaan mois-ta. Mutta uusi kevät toi saloille alun kuudetta

sataa hevos- sekä kaksi sataa jalkamiestä, ja kuumeinen

toimeliaisuus

valtasi pitäjän. Met-sissä kaatuivat Vuojoen ikihongat, jokirantaan

johtavat tiet olivat täynnään tukkikuormia vetä-viä hevosia ja eurajokelaiset saivat kesällä ensi kerran käteensä tilipussin ^- niitä ostettiin työ-maiden tarpeiksi 5 000 kappaletta.

YlEympäriinsä leijui juuri kaadetun puun -rahan ^- haju. Verkkokarin laitureita parannel-tiin, ostettiin proomuja puutavaran kuljettami-seksi Raumalle, ja kun kartanon pohjoisimpien metsien puutavaraa ei saatu muuten edullisesti

lastauspaikalle,

omistajat rakennuttivat Verk-kokarista Tokimaan saloillejohtavan

kapearai-teisen rautatien. Tännekin palkattiin runsaasti

väkeä: miehet kaatoivat talvella ^puut, naiset ja lapset kantoivat kesällä oksiaetäämmälle, jotta veturista sinkoavat kipinät eivät sytyttäisi ^niitä tuleen. Heinäkuun

lopulla

rautatie oli ennättä-nyt kolmentoista kilometrin päähän Kuivalah-den tienristeykseen. Valmistuttuaan ^rata oli 23 kilometrin pituinen.⁹¹

Mutta puuta tarvitsivat ^muutkin, Eurajoella eniten Kaunissaaren saha ja A. Ahlström ^Oy.

Sillä ei ollut kuitenkaan täällä metsiä eikä ^se voinut ryhtyä Vuojoen omistajien kaltaisiin hakkuisiin, mutta sen perustaja ^oli ostanut Kauttuan ruukin vuonna 1873 ja saanut näin

haltuunsa sen laajat metsät. Yhtiö kaatoi niitä keväällä 1912 Vuojoen tavoin ja osti puita

ta-lonpojilta, ^{ajoi ne} Eurajoen rannalle ja oli osal-taan lisäämässä metsä- ja talviteiden vilskettä.

Vuonna 1906 perustetun Euran paperitehtaan toiminnan laajentuminentoi mukaan uusia piir-teitä. Kun puuta ei voitu kuljettaa Eurajokea

pitkin

ylöspäin, ^tehdas käytti hyväkseen Rau-man-Peipohjan rautatietä.⁹⁴ Mutta kun sekään ei tyydyttänyt omistajia, yhtiö ryhtyi Vuojoen esimerkin mukaisesti suunnittelemaan Kairan pysäkiltä Kauttualle johtavaa rullarataa. Tar-koituksena oli koota puu uittamalla Kairan

py-Vuojoen uudet omistajat^-Nestor Toivonen ja Paloheimon veljekset ^-aloittivat keväällä 1912 rautatien raken-tamisen Verkkokarista Tokimaan saloille. Radan alkupää oli käytössä jo seuraavana kesänä. Sinne hankittiin Tampereen Pellavatehtaalta kolme kuvan esittämän kaltaista veturia pässiä^, kuten eurajokelaiset niitä kut-suivat. Ne kuljettivat 12 tunnin vuoroissa tukkeja Verkkokariin. Eurajoen Kotiseutuyhdistyksen kokoelmat.

säkille ja kuljettaa ^se sieltä vaunuilla tehtaalle.

Yhtiö vuokrasi Karrasta

lastauspaikan

mutta

jätti radan rakentamatta. Oli kannattavampaa rakentaa rata Kauttualta Kiukaisiin ja lastata Kartalle uitettu puutavara junaan Raumalle kuljetettavaksi.⁹⁵

Eurajoen on sanottu kehittyneen vuoden 1912 alussa Villiksi Länneksi, jossa palkan-maksajan ulottuvilla piti olla revolveri. Luon-nehdinta saattaaolla sattuva, muttaonko se oi-keutettu? Ajan sanomalehdissä sitä ei käytetä.

Niissä valitellaan elämän maallistumista, nuo-rison kurittomuutta ja juoppouden lisääntymis-tä, mutta syytä ei vieritetä metsätyömaiden nis-koille. Ne ja niiden muualta tulleet työntekijät esiintyvät

päinvastoin

lehdissä kummastutta-van vähän. Huomiotta muutos ei sujunut,mutta huolen aiheet olivat muualla. Vanha polvi su-reksi ajan merkkejä^96: "Mitä siitätulee, kun pi-täjän miehet, pappeja lukuun ottamatta, ja iso-jen taloiso-jen isännätkin juoksevat rahan perässä ja jättävät pellot heitteille? Entä sitten, kun metsä loppuu, ollaanko silloin leivättä?”

Vuojoella metsänvartija Wirtanen murehti hakkuiden seurauksia. Hän oli vaalinut metsiä vuosikymmeniä, haastanut oikeuteen jokaisen yhdenkin tukkipuun luvatta kaataneen ja

katse-li murhemiekatse-lin metsien raiskaamista.⁹⁷ Wirta-nen kuoli vuonna 1915 mutta saattoi jotätä en-nen todeta,kuinka liikemiehet käyttivät hyväk-seen hänen ja^{vanhanpatruunan vaivannäön}

tu-lokset ja jättivät Vuojoen kehittämättä. Näin luotiin pohja Rauman

puutavarateollisuudelle,

mutta sitäkö vartenkartanon metsiä oli säästet-ty ja hoidettu?

In document ill it (sivua 88-93)