Lapsuuden kyseenalaistava diskurssi

Tämän tutkimushankkeen poikkileikkaavana teemana on lakimuutosten vaikutukset kansain välistä suojelua hakevien ja saaneiden lasten asemaan. Lapsiin liittyvistä puhe-tavoista hahmottui tässä tutkimuksessa yksi diskurssi, jota nimitämme lapsuuden kyseenalaistavaksi diskurssiksi. Tällä diskurssilla on yhteyksiä muihin tässä tutkimuksessa havaittuihin diskursseihin etenkin yhdenvertaisuusdiskurssiin siinä mielessä, että näille molemmille diskursseille oli yhteistä kansainvälistä suojelua hakevien ja saaneiden erityis-kohtelun kyseenalaistaminen. Siinä missä yhdenvertaisuusdiskurssissa tämä tapahtui argumentoimalla yhdenvertaisen kohtelun puolesta, lapsuuden kyseenalaistavassa dis-kurssissa turvapaikanhakijalasten lapsuus, siihen liittyvä haavoittuvuus ja tämän haavoit-tuvuuden edellyttämä erityiskohtelu kyseenalaistettiin.

Yksi tapa, jolla lapsuus ja siihen liittyvä haavoittuvuus kyseenalaistettiin hallituksen esi-tyksissä, oli muiden tavoitteiden asettaminen lapsen edun täysimääräisen toteutumisen edelle. Kun muita tavoitteita asetettiin lapsen edun edelle, samalla siis kyseenalaistettiin lapsen edun toteutumisen tärkeys. Tämä on mielenkiintoista ottaen huomioon, että esi-merkiksi YK:n lapsen oikeuksien komitea on nimenomaan vaatinut, että lapsen etu asete-taan etusijalle suhteessa esimerkiksi maahanmuuttoon liittyviin poliittisiin ja hallinnollisiin tavoitteisiin.¹⁵⁵ Esimerkiksi perheenyhdistämisen toimeentuloedellytyksen laajentamista koskevassa hallituksen esityksessä 43/2016 vp esiintyi paljon puhetta, jossa turvapaikan-hakijalasten edun edelle asetettiin maahanmuuttoon liittyviä poliittisia tavoitteita:

154 HE 172/2014 vp, s. 23.

155 YK:n lapsen oikeuksien komitea, Joint general comment No.22 (2017) of the Committee on the Rights of the Child on the general principles regarding the human rights of children in the context of international migration, CMW/C/GC/3-CRC/C/GC/22, 16.11.2017, kohta 29.

Näyte 24:

”Yksin tulleiden alaikäisten hakijoiden rajaaminen toimeentuloedellytyksen ulkopuolelle vähentäisi päätöksentekovaiheessa ratkaistavia kysymyksiä, kun mahdollisuutta poiketa toimeentuloedellytyksestä lapsen edun tai poikkeuksellisen painavan syyn takia ei tar-vitsisi arvioida ja perustella päätöksessä erikseen. Toimeentuloedellytyksen puuttuminen alaikäisen yksin saapuneen lapsen ollessa perheenkokoaja saattaisi kuitenkin näyttäytyä maahanmuuttohalukkuutta lisäävänä vetotekijänä sekä altistaa lapsia hyväksikäytettä-väksi lähettämällä heidät yksin hakemaan turvapaikkaa. Tämän johdosta ehdotetaan, että perheenkokoajan ollessa yksin maahan saapunut alaikäinen toimeentuloedellytyksestä poikkeamisen mahdollisuus arvioidaan 39 §:n sisältämän lapsen edun tai poikkeuksellisen painavan syyn nojalla yksittäistapauksessa.”¹⁵⁶

Näytteessä 24 lapsen edun täysimääräisen toteutumisen edelle – eli sen, että alaikäiset rajattaisiin toimeentuloedellytyksen ulkopuolelle kategorisesti – asetetaan ”maahan-muuttohalukkuuden” vähentäminen. Lasten mahdollisuus saada poikkeus toimeentulo-edellytyksestä jätetään yksittäistapauksiin kohdistuvan harkinnan varaan. Näin ollen tässä näytteessä ja koko hallituksen esityksessä turvapaikanhakijalapsilta edellytetään lähtö-kohtaisesti samanlaista vastuunottoa kuin täysi-ikäisiltä. Tämä turvapaikanhakija lapsiin kohdistuva edellytys perheen toimeentulon varmistamisesta on vahvasti ristiriidassa sen kanssa, mitä saman ikäisiltä lapsilta edellytetään Suomessa muutoin. Yllä olevassa sitaatissa tätä seikkaa kuitenkin häivyttää parannusdiskurssiin liittyvä puhe, jossa tode-taan, että alaikäisten rajaaminen toimeentuloedellytyksen ulkopuolelle voisi ”altistaa lapsia hyväksikäytettäväksi lähettämällä heidät yksin hakemaan turvapaikkaa”. Samai-nen kohta näytteessä 24 sisältää lisäksi oletuksen siitä, että lasten potentiaalisia hyväksi-käyttäjiä ovat heitä lähettävät, lasten omat perheet.¹⁵⁷ Toimeentuloedellytyksen asettami-nen koskemaan lapsia esitetään näin ollen siis lasten asemaa parantava seikkana, vaikka siinä samalla tullaan kyseenalaistaneeksi turvapaikanhakijalapsien oikeus hyvään lap-suuteen ja heidän lapsuutensa ylipäätänsä.

Myös lasten asumisvelvollisuutta koskevassa hallituksen esityksessä 133/2016 vp tehtiin punnintaa lapsen edun ja muiden intressien välillä. Tässä hallituksen esityksessä pun-nittiin esimerkiksi aiemman HE 172/2014 vp hyväksymisen yhteydessä esitettyä valtio-neuvoston lausumaa, jonka tavoitteena oli laajentaa säilöönottokielto koskemaan kaik-kia maasta poistettavia, ilman huoltajaa olevia lapsia, eli nostaa lasten säilöönoton ikä-raja 18-vuoteen. Mutta kuten perheenyhdistämisen toimeentuloedellytystä koskevassa

156 HE 43/2016 vp, s. 23.

157 Myös vapaaehtoisen paluun järjestelmää ehdottaneessa HE:ssä lasten vanhemmat esitettiin vastuullisina lapsen tilanteen mahdolliseen heikkenemiseen ja vastaanottopalve-luiden ulkopuolelle jäämiseen, jos vanhemmat eivät suostu noudattamaan viranomaisten arviota siitä, että paluu kotimaahan on turvallista (HE 170/2014 vp, s. 34).

hallituksen esityksessä, myös tässä esityksessä päädyttiin siihen, että lapsen edun täysi-määräisen toteutumisen edelle – eli sen, että alaikäisten säilöön ottaminen kiellettäisiin kokonaan – laitetaan viranomaisten tarpeet sekä muita ”ulkomaalaislain mukaisia tavoit-teita” kuten maasta poistamisen turvaaminen:

Näyte 25:

”Turvaamistoimia määräävien viranomaisten näkökulmasta säilöönotolle on edelleen selvä tarve viimesijaisena turvaamistoimena ulkomaalaislain mukaisten tavoitteiden, erityisesti maasta poistamista koskevan päätöksen täytäntöönpanon turvaamiseksi. Säilöönoton kieltämisen sijasta tulisikin pyrkiä lasten säilöön ottamisen vähentämiseen uusia, vaihto-ehtoisia turvaamistoimia kehittämällä.”¹⁵⁸

Asettamalla säilöön ottamisen kieltämisen edelle muita tavoitteita kuin lapsen etu, turva-paikanhakijalasten oikeudet tulevat jälleen kyseenalaistetuksi tässä hallituksen esityk-sessä. Lisäksi säilöön ottamisen kieltämisen sijasta esityksessä esitettiin, että lasten säilöön ottamisen vähentämiseen ”pyritään” muilla keinoin, mikä ilmentää, että lasten säilöön ottamisen vähentämistäkään ei esitetty esityksessä ehdottomana tavoitteena.

Turvapaikanhakijalapsien lapsuuden kyseenalaistaminen tulee esiin lisäksi lasten ikää koskevassa puheessa, jota esiintyi sekä HE 133/2016 vp:ssä että HE 172/2014 vp:ssä.

Näiden esitysten puheesta välittyi kuva, jossa vain alle 15-vuotiaat ovat todella lapsia ja 15–17-vuotiaat lapsia, joita voidaan kohdella eri tavoin kuin muita alle 18-vuotiaita.

Kuitenkin esimerkiksi lapsen oikeuksien sopimuksessa lapseksi määritellään kaikki alle 18-vuotiaat henkilöt. 15–17-vuotiaiden lasten erilaista kohtelua pidettiin kuitenkin perus-teltuna esimerkiksi säilöönotossa, silloin kun halutaan esimerkiksi turvata turvapaikka-menettelyn ”hallittu läpivienti”:

Näyte 26:

”Säilöönotto ei sellaisenaan kuitenkaan ole aina lapsen edun vastaista, vaan sillä voidaan myös turvata lasta koskevan menettelyn lainmukainen ja hallittu läpivienti.”¹⁵⁹

Näytteessä 26 ilmeneekin jälleen muiden turvapaikkaprosesseihin liittyvien tavoitteiden kuin lapsen edun priorisointi. ”Hallittu läpivienti” viittaa siihen, että lasten säilöön ottami-sen jatkamiottami-sen taustalla on vaikuttanut etenkin halu tehdä turvapaikkaprosesseista mah-dollisimman helposti hallittavia ja sujuvia viranomaisten näkökulmasta. Lisäksi sitaatissa

158 HE 133/2016 vp, s. 15.

159 HE 133/2016 vp, s. 8.

annetaan ymmärtää, että vain säilöönotto mahdollistaisi menettelyn ”lainmukaisen” läpi-viennin, vaikka lapsia koskevien menettelyiden toteuttaminen lainmukaisesti on varmasti mahdollista myös ilman säilöönottoa. Yllä olevalla sitaatilla onkin todennäköisesti tavoi-teltu hyväksyttävyyttä lasten säilöönoton jatkamiselle.

Sen lisäksi, että hallituksen esityksissä 15–17-vuotiaiden lasten eriarvoista kohtelua ver-rattuna nuorempiin lapsiin kuvattiin hyväksyttävänä ja tarpeellisena, turvapaikanhakijoi-den lapsuus ja nuoruus sekä näihin liittyvä haavoittuvuus esitettiin asioina, jotka päättyvät yksiselitteisesti 18 vuoden ikään. Hallituksen esityksissä annettiin myös ymmärtää, että se, milloin henkilö on lapsi ja milloin hän on aikuinen, on mahdollista tehdä täsmällisesti ja luotettavasti:

Näyte 27:

”Jos on olemassa ilmeisiä perusteita epäillä oleskelulupaa Suomessa hakevan henkilön iästään antamien tietojen luotettavuutta, voidaan hänelle tehdä lain 6 a ja 6 b §:n perus-teella oikeuslääketieteellinen tutkimus iän selvittämiseksi. […] Jos henkilö kieltäytyy tut-kimuksesta, häntä kohdellaan 6 a §:n 3 momentin nojalla täysi-ikäisenä, jollei kieltäyty-miselle ole hyväksyttävää syytä. Henkilön iän ollessa epäselvä häntä kohdeltaisiin lähtö-kohtaisesti lapsena, eikä häntä näin ollen otettaisi säilöön, jollei oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella saada riittävän selkeää näyttöä täysi-ikäisyydestä. […] Iän epäselvyys ei kuitenkaan voisi olla esteenä säilöön ottamiselle tilanteessa, jossa on ilmeistä, että henkilö on selvästi täysi-ikäinen, eikä hänen todellinen ikänsä voi mitenkään vastata hänen ilmoit-tamaansa ikää.”¹⁶⁰

Yllä olevassa näytteessä lukijalle annetaan siis kuva, että henkilön iän määrittely luotet-tavasti on mahdollista, vaikka turvapaikanhakijoiden iän määrittelyyn on todettu liitty-vän useita epävarmuustekijöitä.¹⁶¹ Vaikka sitaatissa todetaan, että oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella ei välttämättä saada riittävän selkeää näyttöä henkilön täysi-ikäisyydestä, suomalaisten viranomaisten on kuitenkin mahdollista päätellä, että henkilö on ”selvästi täysi-ikäinen” eikä ”hänen todellinen ikänsä voi mitenkään vastata hänen ilmoittamaansa ikää”. Sanoilla ”ilmeisiä perusteita”, ”selvästi” ja ”voi mitenkään” vahvennetaan viestiä siitä, että iän määrittelyssä voidaan lopulta tehdä kiistattomia johtopäätöksiä. Säilöönotosta päättävien viranomaisten oma näkemys asetetaan näin ollen lopulta oikeuslääketieteen asiantuntijoiden arvioiden edelle. Lisäksi kun viranomaisilla on näkemys siitä, että henkilö on ”selvästi” täysi-ikäinen, tällä voidaan poiketa sitaatissa aiemmin mainitusta säännöstä,

160 HE 172/2014 vp, s. 32.

161 Anna-Maria Tapaninen, Rajalla laboratoriossa: iän arviointia, iän määrittämistä ja ikä-määräyksiä. Tiede & Edistys 3/2018, s. 216–237.

jonka mukaan epäselvissä tilanteissa henkilöä kohdeltaisiin lapsena. Lisäksi oikeuslääke-tieteellisestä tutkimuksesta kieltäytyminen ”ilman hyväksyttävää syytä” johtaa automaatti-sesti henkilön kohteluun täysi-ikäisenä, mikä ilmentää sitä, että tutkimuksesta kieltäytyvän oletetaan automaattisesti antavan väärää tietoa iästään.

Tämän puheen seurauksena on, että iän määrittelyyn liittyvät epävarmuudet lopulta kiis-tetään ja viranomaisten arvio henkilön iästä nostetaan varmimmaksi tiedoksi ohi hakijan oman ilmoituksen ja oikeuslääketieteellisten tutkimusten. Puheessa näkyykin selvästi iän määrittelyyn liittyvien epävarmuuksien häivyttäminen, minkä Tapaninen on havainnut olevan tyypillistä suomalaiseen iän määrittelyyn liittyvässä päätöksenteossa.¹⁶²

Kokonaisuudessaan hallituksen esityksiä koskevan lapsipuheen seurauksena turvapaikan-hakijalapsista muodostuu kuva muista lapsista poikkeavina lapsina, joita voidaan koh-della eri tavoin verrattuna muihin lapsiin. Tämä käy ilmi siitä, että turvapaikanhakijalapsilta odotetaan hallituksen esityksissä suurempaa kypsyyttä ja vastuunottoa kuin suomalaisilta ikätovereiltaan, mitä kuvastaa etenkin heitä koskemaan asetettu perheenyhdistämisen toimeen tuloedellytys. Lasten odotettiin siis hankkivan koko perheen toimeentulon, mitä ei odoteta suomalaisilta lapsilta, vaan päinvastoin, alaikäisten työnteko on sallittu vain tiettyjen rajoitusten puitteissa (Laki nuorista työntekijöistä 998/1993). Myös lasten ikää koskeva keskustelu ilmentää turvapaikanhakijalasten erilaisuutta lapsina. 15–17-vuotiaita turvapaikan hakijalapsia ei pidetty perusteluissa täysimääräisesti lapsina, vaikka kansain-väliset velvoitteet tätä edellyttäisivätkin, vaan heidän kohdallaan lapsen edun toteutumi-sen edelle asetettiin muita tavoitteita.

Lopuksi on syytä huomauttaa, että kaikki lapsia koskeva puhe hallituksen esityksissä ei kuitenkaan ollut paikannettavissa lapsuuden kyseenalaistavaan diskurssiin, mutta niistä ei muodostunut myöskään muuta selkeää diskurssia.¹⁶³ Tätä muuta lapsia koskevaa puhetta oli lähinnä hallituksen esityksissä, joissa lapsia käsiteltiin vähemmän verrattuna niihin hallituksen esityksiin, joissa oli lapsuuden kyseenalaistavaan diskurssiin liittyvää puhetta. Lisäksi tätä muuta lapsipuhetta saattoi luonnehtia tietynlainen muodollisuus ja mekaanisuus.¹⁶⁴

162 Tapaninen 2018.

163 Hallituksen esitykset, joissa esiintyi lapsiin liittyvää puhetta, jota ei kuitenkaan ollut pai-kannettavissa lapsuuden kyseenalaistavaan diskurssiin, olivat: HE 170/2014 vp, HE 218/2014 vp, HE 266/2014 vp, HE 24/2018 vp ja HE 273/2018 vp.

164 Esimerkiksi HE 218/2014 vp, jolla ehdotettiin toimenpiteitä niin sanotun menettely-direktiivin täytäntöönpanemiseksi, sisälsi paljon puhetta, jossa raportoitiin mekaanisella tavalla direktiivin sisältö, se, miten kansallisessa lainsäädännössä on säädetty samasta asiasta, ja edellyttääkö direktiivin täytäntöönpano kansallisen lainsäädännön muutoksia.

Hallituksen esityksen lapsia koskevassa puheessa joko siis lähinnä todettiin, että direktiivi