Diskurssien seuraukset

Analyysin lopuksi pohdimme sitä, millaisia seurauksia havaitsemillamme diskursseilla voi olla kansainvälistä suojaa hakeville ja saaneille. Kuten aiemmin on jo todettu, nämä seu-raukset tarkoittavat ennen kaikkea sitä, millaista kuvaa turvapaikanhausta ja -hakijoista hallituksen esitykset tuottavat yhteiskunnalliseen keskusteluun. Näillä hallituksen esityk-sissä rakennetuilla näkemyksillä ja uskomuksilla kansainvälisen suojelun hakemisesta ja sitä saaneista henkilöistä voi olla laajoja seurauksia esimerkiksi siten, että ne muovaavat ihmisten mielikuvia siitä, millaisia turvapaikanhakijat ovat ja millaisia toimenpiteitä turva-paikanhaun suhteen tulisi tehdä. Tavat, joilla turvapaikanhakua ja -hakijoita on kuvattu hallituksen esityksissä, voivat vaikuttaa kansalaisiin, mediaan ja poliittisiin päätöksen-tekijöihin. Hallituksen esitykset ovat myös oikeuslähteitä, joista saadaan tietoa muun muassa lainsäätäjän tavoitteista, ja niissä esitetty argumentaatio voi muuttua viranomais-ten käsissä oikeudelliseksi argumentaatioksi. Hallituksen esityksissä käytetty kieli saat-taa vaikutsaat-taa lain soveltajiin esimerkiksi heidän käyttäessään harkintavalsaat-taa sen suhteen, tuleeko turvapaikanhakijan kertomusta pitää uskottavana tai tuleeko hänen pelkoaan pitää objektiivisesti katsottuna perusteltuna.

Nähdäksemme diskurssit vahvistavat ja jälleen tuottavat kansainvälistä suojelua hakevien ja saaneiden epäinhimillistämistä toiseuttamista. Lisäksi ne tuottavat osaltaan pelkoa ja turvattomuuden tunnetta yhteiskunnassa. Epäinhimillistämistä ja siihen liittyvää esineel-listämistä vahvistaa esimerkiksi kasvudiskurssin puhe, jossa turvapaikanhakijoita verrat-tiin hallitsemattomiin luonnonvoimiin, jotka uhkaavat suomalaista järjestäytynyttä yhteis-kuntaa. Turvapaikanhakijoiden vertaaminen luonnonvoimiin kuten tulviin ja vir toihin olikin hyvin yleisiä Euroopassa vuoden 2015 ns. pakolaiskriisin aikaan.¹⁶⁵ Turvapaikan-hakijoiden vertaaminen uhkaaviin ja hallitsemattomiin luonnonvoimiin luo edellytyksiä turvattomuuden tunteelle ja erilaisten turvapaikanhakuun liittyvien kiristystoimien oikeut-tamiselle. Ne asettavat turvapaikanhakijat myös vastakohdaksi järjestäytyneelle yhteis-kunnalle, ikään kuin luonnonvoimaksi, jota vastaan hallitus on sekä pakotettu että vel-voitettu toimimaan. Kuvaamalla turvapaikanhakijamääriä kasvavana, hallitsemattomana ilmiönä luodaan edellytyksiä sille, että tätä kasvua ja ”turvapaikanhakijavirtoja”¹⁶⁶ tulee jotenkin hallita, ja että kiristystoimet ovat välttämättömiä hallinnan säilyttämiselle.

Myös tehostamisdiskurssi epäinhimillistää ja samalla esineellistää turvapaikanhaki-joita; he näyttäytyvät puheessa objekteina, massana, tavaroina ja rasitteina, jotka viran-omaisten tulee prosessoida turvapaikkajärjestelmässä mahdollisimman tehokkaasti.¹⁶⁷

165 Petersson – Kainz 2017.

166 Esim. HE 43/2016 vp, s. 22.

167 Ks. myös Petersson – Kainz 2017.

Inhimillistävää puhetta, jossa lukija olisi asetettu turvapaikanhakijoiden asemaan esimer-kiksi tuomalla esiin turvapaikanhakuun liittyvä raskas ja epävarma elämäntilanne, puoles-taan esiintyi hallituksen esityksissä vähän. Epäinhimillistävään puheeseen liittyy kiinteästi toiseuttava puhe, jossa kansainvälistä suojelua hakevat ja saavat henkilöt merkitään jollain tapaa ns. normaalista poikkeaviksi ja vähempiarvoisiksi.¹⁶⁸ Tuottamalla mielikuvaa turva-paikanhakijoista ns. meistä normaaleista suomalaista poikkeavina, ja samalla myös vähem-män ansaitsevina, voidaan myös oikeuttaa heidän poikkeava kohtelu. Toiseuttamiselle on tyypillistä myös toisen kuvaaminen yhtenäisenä ja muuttumattomana.¹⁶⁹ Turvapaikan-hakijat ilmenivätkin diskurssien puheessa varsin yhtenäisenä ja historiattomana ryhmänä, sillä hallituksen esityksissä esiintyi hyvin vähän puhetta, jossa olisi esimerkiksi tuotu esiin se, millaisten erilaisten tilanteiden vuoksi ihmiset hakevat turvapaikkaa. Turvapaikanhaki-joiden kuvaaminen ns. toisena, historiattomana ja äänettömänä massana, onkin tyypillistä turvapaikanhakijoiden kuvaamiselle, oli sitten kyse mediasta tai jopa kansainvälisistä avus-tusjärjestöistä.¹⁷⁰ Kuitenkin se, että hallituksen esityksissä ei ole avattu turvapaikanhaun taustalla olevia moninaisia tekijöitä ja syitä, voi vaikuttaa puutteellisten käsitysten syn-tymiseen turvapaikanhausta. Lisäksi myös lapsia koskevan puheen seurauksena voidaan nähdä toiseuttaminen; turvapaikanhakijalapset esiintyivät lapsuuden kyseenalaistavassa diskurssissa muista, esimerkiksi suomalaisista lapsista poikkeavina lapsina, joiden lapsuus ei ole samanlaista kuin muiden lasten lapsuus eikä näin ansaitse samanlaista suojeluakaan.

Silloin kun turvapaikanhaun ja -hakijoiden moninaisuutta tuotiin jollain tapaa esiin halli-tuksen esitysten perusteludiskursseissa, se esiintyi lähinnä sen kautta, miten heitä jaotel-tiin ns. aitoihin ja epäaitoihin hakijoihin eli niihin, jotka eivät pyri hyväksikäyttämään turva-paikkajärjestelmää ja todella voivat ansaita turvapaikan, ja niihin, jotka väärinkäyttävät jär-jestelmää eivätkä ansaitse turvapaikkaa. Turvapaikanhaku näyttäytyi siis toimintana, jota harjoittavat aidot ja epäaidot hakijat. Turvapaikanhakijoiden kehystäminen aitoihin, tai ansaitseviin ja ei ansaitseviin, ns. valeturvapaikanhakijoihin, ei sekään ole uutta Euroopan tasolla, vaan esimerkiksi Isossa-Britanniassa tällaiset jaottelut ilmaantuivat jo 1990-luvul-la.¹⁷¹ Hallituksen esityksissä tuotettu jako aitoihin ja epäaitoihin turvapaikan hakijoihin oli hyvin dikotominen ja alttius tulla määritellyksi epäaitona hakijana näytti olevan var-sin matala, koska esimerkiksi jo pelkkä uuvar-sintahakemuksen jättäminen heijasti hakijoi-hin epäilyksen turvapaikkajärjestelmän mahdollisesta väärinkäytöstä. Turvapaikanhaun

168 Toiseuttamisen käsitteestä ks. esim. Olli Löytty, Toiseuttamista ja tilakurittomuutta, teoksessa Olli Löytty (toim.), Rajanylityksiä. Tutkimusreittejä toiseuden tuolle puolen.

Gaudeamus 2005. s. 7–26.

169 Löytty 2005, s. 11–13.

170 Liisa Malkki, Speechless Emissaries: Refugees, Humanitarianism, and Dehistoricization, Cultural Anthropology 11(3) 1996, s. 377–404.

171 Rosemary Sales, The deserving and the undeserving? Refugees, asylum seekers and welfare in Britain, Critical Social Policy 22(3) 2002, s. 456–478.

kehystäminen toiminnaksi, jota harjoittavat aidot ja epäaidot hakijat, johtaa turvapaikka-järjestelmän ymmärtämiseen turvapaikka-järjestelmänä, jonka tehtävänä on ennen kaikkea pyrkiä tun-nistamaan väärillä motiiveilla turvapaikkaa hakevat eikä esimerkiksi tarjota turva paikkaa kaikille sitä tarvitseville. Tällaisen puheen voidaan nähdä haastavan käsitystä siitä, että turva paikkajärjestelmä toimii eri perusteilla turvattomuutta kokevien henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksien turvaajana.

Puhe, jossa tehdään kategorisointeja aitoihin ja epäaitoihin hakijoihin, voi olla lisäksi hai-tallista siinä mielessä, että turvapaikanhakijoilla voi olla perusteltuja syitä hakea turva-paikkaa, vaikka heidän esittämänsä syyt eivät istuisi tiukasti jo osin vanhentuneena pidet-tyyn YK:n pakolaissopimukseen.¹⁷² Esimerkiksi Zimmermannin tutkimus toi esiin, että turvapaikanhakijoiden joukossa voi olla henkilöitä, joiden elämää sota tai vaino ei uhkaa suoraan, mutta heidän mahdollisuutensa selviytyä elämässä voivat olla merkittävästi hei-kentyneet lähtömaan yleisen väkivaltaisen tilanteen ja sodankäynnin vuoksi. Vaikka hen-kilön esittämät syyt eivät sopisi tiukasti pakolaisuuden määritelmään, turvapaikanhaun taustalla voi olla perusteltuja syitä, vaikka niitä ei lainsäädännössä sellaisiksi olisi tunnistet-tukaan.¹⁷³ Raja perusteltujen ja perustelemattomien turvapaikkahakemusten välillä ei siis ole välttämättä niin selkeä kuin analysoiduissa hallituksen esityksissä, ja usein myös julki-suudessa, annetaan ymmärtää.

Lisäksi hallituksen esitykset sisälsivät puhetta, jossa kyseenalaistettiin henkilöiden omat kokemukset esimerkiksi suojelun tarpeesta. Tällainen puhe luo puolestaan edelleen edel-lytyksiä sille, että turvapaikanhakijoiden omiin kokemuksiin ja kertomuksiin suhtaudutaan lähtökohtaisesti epäilevästi niin kansalaisten kuin viranomaisten keskuudessa. Puheen seurauksena turvapaikanhakijoiden huoli omasta turvallisuudestaan puolestaan näyttäy-tyy epäuskottavana. Kieltämällä hakijoiden omien kokemusten relevanssi ja nostamalla suomalaisten viranomaisten arviot ns. oikeaksi tiedoksi myös osaltaan vaimennetaan turva paikanhakijoiden omaa ääntä ja toimijuutta, ja samalla puhe rakentaa kuvaa suo-malaisista viranomaisista erheettöminä, oikeita ratkaisuja tekevinä tahoina. Diskurssien seurauksena diskurssien vastaanottaja eli tekstin lukija tuli asemoiduksi viranomaisnäkö-kulmaan. Tällä tarkoitamme sitä, että koska ehdotettuja muutoksia perusteltiin ennen kaikkea viranomaisten näkökulmasta, myös diskurssien vastaanottaja asemoitiin

172 Esim. Cornelis D. de Jong, Opinion: The legal framework: The convention relating to the status of refugees and the development of law half a century later. International Journal of Refugee Law 10(4) 1998, s. 688–699; Joan Fitzpatrick, Revitalizing the 1951 Refugee Convention. Harvard Human Rights Journal 9 1996, s. 229–254; Lewis W Marshall, Toward a new definition of ’refugee’: Is the 1951 Convention out of date? European Journal of Trauma and Emergency Surgery 37(1) 2011, s. 61–66.

173 Susan E. Zimmermann, Reconsidering the Problem of ’Bogus’ Refugees with ’Socio-economic Motivations’ for Seeking Asylum. Mobilities 6(3) 2011, s. 335–352.

tarkastelemaan turvapaikanhakua ja -hakijoita viranomaisnäkökulmasta eikä esimer-kiksi turvapaikanhakijoiden näkökulmasta. Tämä seuraus liittyy etenkin sujuvoittamis- ja selkeyttämisdiskurssiin, jossa hallituksen esitysten ehdotuksia perusteltiin sillä, että ne

”sujuvoittavat” ja ”selkeyttävät” säännöksiä ja turvapaikkamenettelyjä. Diskurssin puheessa sujuvoittaminen ja selkeyttäminen tarkoittivat kuitenkin sujuvuutta ja selkeyttä viran-omaisten kannalta eikä sujuvuutta ja selkeyttä esimerkiksi turvapaikanhakijoiden kan-nalta. Myös tehostamisdiskurssin puheen seurauksena voidaan nähdä diskurssien vastaan-ottajien asemoiminen tarkastelemaan ehdotettuja muutoksia viranomaisnäkökulmasta.

Diskurssien seurauksena voidaan pitää turvapaikanhakijoiden ja kansainvälistä suojelua saaneiden lähtökohtaisesti muita ryhmiä heikomman aseman kyseenalaistamista. Tämä seuraus liittyy etenkin yhdenvertaisuusdiskurssin puheeseen, jossa kansainvälistä suoje-lua hakevat ja saavat rinnastettiin asemaltaan muihin henkilöryhmiin, kuten Suomen kansalaisiin. Tällöin kansainvälistä suojelua hakevien lähtökohtaisesti heikompaa asemaa, joka johtuu heidän pakotettuun muuttoon liittyvästä tilanteesta, ei välttämättä tunnis-teta, mikä voi heikentää heidän pääsyä erilaisiin heille kuuluviin oikeuksiin. Lisäksi kun yhdenvertaisuus diskurssissa turvapaikanhakijoiden erityiskohtelu on kuvattu tavalla, joka antaa olettaa sen olleen aiemmin jollain tapaa perusteetonta, yhdenvertaisuus diskurssin puhe voi myös edelleen lisätä viranomaisten, lainsoveltajien ja muiden tahojen epäi-lyä näitä aiemmin erityisiä ”etuuksia”¹⁷⁴ saaneita ryhmiä kohtaan. Kansainvälistä suojelua hakevien ja saaneiden erityiskohtelun tarpeen kyseenalaistaminen kävi ilmi myös lap-suuden kyseenalaistavasta diskurssista, jossa turvapaikanhakijalapsista tuotettiin kuvaa lapsina, joiden suojelun tarve eroaa muista lapsista. Lapsuuden kyseenalaistavassa dis-kurssissa myös turvapaikanhakijoiden lapsuus itsessään asetettiin kyseenalaiseksi esimer-kiksi heidän ikänsä arviointiin liittyvällä puheella. Samalla myös turvapaikanhakijalapset tulivat kuvatuiksi turvapaikkajärjestelmän mahdollisina väärinkäyttäjinä, jotka pyrkivät huijaamaan viranomaisia antamalla väärää tietoa iästään. Lapsuuden kyseenalaistavan diskurssin seurauksena onkin kuva turvapaikanhakijalapsista lapsina, joiden lapsuus, siihen liittyvä haavoittuvuus, erityiskohtelun ja suojelun tarve voidaan kyseenalaistaa.

Diskurssit voivat myös vahvistaa käsitystä siitä, että vähimmäistaso liittyen kansain-välisen suojelun saamiseen on hyväksyttävää ja riittävää sen sijaan, että kansainvälinen suojelu olisi asia, jossa tulisi tarjota mahdollisimman kattavaa ja vähimmäistason ylittä-vää suojaa. Tätä näkemystä kansainvälisen suojelun saamisesta tuotti etenkin kansain-välinen vastaavuus diskurssin puhe, mutta myös muiden diskurssien kuten väärinkäyttö- ja yhdenvertaisuusdiskurssien puhe, voidaan nähdä tällaista näkemystä tukevana puheena.

Lisäksi diskurssien seurauksena voi olla se, että ehdotettujen lakimuutosten kansain välistä suojelua hakeville ja saaneille mahdollisesti aiheutuvat negatiiviset seuraukset käyvät

174 HE 2/2016 vp, s. 12.

vähemmän ilmeisiksi. Tällainen seuraus voidaan liittää etenkin parannusdiskurssiin, jossa useita kansainvälistä suojelua hakeville ja saaneille epäedullisia lakimuutoksia esitettiin heidän asemaansa parantavina. Myös sujuvoittamis- ja selkeyttämisdiskurssin puheen seurauksena voidaan nähdä lakimuutosten kansainvälistä suojelua hakeville ja saaneille epäedullisten vaikutusten häivyttäminen, kun lukija asemoidaan tarkastelemaan laki-muutoksia viranomaisten kannalta. Häivyttämisen seurauksena lakimuutosten mahdollisia negatiivisia seurauksia ei ole välttämättä tunnistettu valmistelun aikana.