vuotta yhdellä työmiehellä ja yhdellä tuolilla. Siellä valmistettiin

myös

pumpulimyssyjä

ynnä pumpuli- ja pellavasukkia.

Laitokseen

kuului yksi sälli ja yksi

villahuone

^{sekä kaksi} naispuolista

kehrää-jää. Mutta ¹⁷⁷¹ „seisautti Gottleben tehtaansa, laskien siitä saa-mansa hyödyn mitättömäksi**.

Villa- ja sukka-kutomo.

Flanelli- ja kassiaanikangaspainoa (perustettu 1767) piti _mestari Juhana Nyholm käyttäen työssä yhtä paininta ja kahta kukitus-muottia, mutta hänellä ei ollut (1778) mitään huomattavaa menes-tystä, „siihen nähden että yksiväriset kankaat nyt olivat tulleet käytäntöön*^4. Paino lakkasi pian eikä sitä

mainita

enää 1792.

Flanellipaino.

Verkatehdas. Yerkakutomatehdasta, jonka kankuri Aaprami

Törnbom

^{oli v.}

1778 pannut alulle

lammaskartano-osakasten

kustannuksella, piti ¹⁷⁷⁸ voimassa verankutoja Juhana Fjellman, jota työtä varten hänellä oli yhdet kangaspuut, 2 kisälliä, 2 oppipoikaa ja 4 kehrääjää. Y. ¹⁷⁷⁸

valmisti

^{tehdas 1,225 1/}2 kyynärää

hienompaa

ja karkeampaa ver-kaa villasta, joka osaksi oli lammaskartanosta, osaksi maanmieheltä ostettua. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, 1798, arvioittiin

val-mistelmain

määrä 620:ksi kyynäräksi raakaa tai 435:ksi kyynäräksi vanutettua verkaa, lajiteltuna erityisiin hienompiin ja karkeampiin kappaleisiin.

Yllämainittuihin

teoksiin oli mennyt ^{700 ®} villoja.

Verkakappaleet, joihin kudottiin valmistajan, mestari Fjellmanin puumerkki, varusti hallioikeus leimallansa.

Kauppias Henrikki Juhana Moliis oli 1775 pyytänyt saada pe-rustaa pultaanitehtaan, mihin sitä

kernaammin

suostuttiin, kun se kehottaisi ahkerammin viljelemään hamppua. Tehtaan toiminnasta

ei kuitenkaan

ole ohut asiakirjoista tavattavina sen enempiä tietoja.

Hamppukangas-tehdas.

Tiilitehtaat. Kaksi tiilitehdasta, _toinenKirsteininnokalla, toinen Hamppusten-mäellä, löytyi ainakin jo 1771. Y. 1781 alkoi

kuitenkin

^kuulua että

kaupungissa oli puute tiilistä. Tiilitehtaan omistajat Ascholin, Clou-berg ja

karvari

Kuhlberg

ilmoittivat

syyksi tähän että maistraatti

oli

rajoittanut

oikeuden

ottaa savea

kaupungin maalta. Maistraatti

Ensimmäinen saha.

Käsityöläis elinkeinot.

Tehdastelijat.

TEOLLISUUSLAITOKSIA.

selitti silloin kieltonsa tarkoittaneen ainoastaan ettei savenottoa var-ten saisi kaivaa kuoppia mihin tahansa, vaan tulisi kummankin teh-taan saada oma alueensa, josta saisivatottaa savea. Kolmannen tiili-tehtaan omisti sen lisäksi pormestari Sacklen Yähällä-Raumalla^1).

Mutta

mainittavin

alotelma teollisuuden alalla oli kysymyksessä-olevaan aikaan tuo v. 1780 perustettu saha, jonka Jaakko

Waden

ynnä osakkaat asettivat Luusouriin. Tämä sahamylly, ensimmäinen laatuaan ^tässä moisista laitoksista nyt niin rikkaassa kaupungissa, ei ollut höyryn liikkeesen panema höyryn voima oli

silloin

^vielä meillä tuntematon, eikä veden, vaan se kävi tuulella („med väder“). Niinkuin sen alkuunpano oli ollut seurauksena uuden

tapulivapauden

synnyttämästä enentyneestä puutavaran kaupasta, niin näkyvät samoin 1780-luvulla sattuneet huonot kauppasuhteet aiheuttaneen sen siksensä

keittämisen.

Emme ainakaan

ole

asiakir-joissa tavanneet sen olemassa-oloa myöhemmin

kuin

v. 1784, jolloin

„Luusourin

sahamylly“ viimmeinen kerta mainitaan^2).

Ylläolevasta katsauksesta kaupungin tehtaisiin

käypi

täydelleen näkyviin mitenkä teollinen toiminta olikaupungissa kasvanut puheena-olevalla aikakaudella, edellisiin aikoihin verraten. ^Mutta myöskin varsinaiset ammattityöt kohosivat nyt, sekä ammatinharjoittajien lukumäärään että omaan merkitykseensä nähden, korkeammalle kehi-tysasteelle kuin mitä kaupungissa

aikaisemmin

^oli nähty.

Käsityöläisten joukossa tavataan ensi sijassa sen ajan luetteloi-hin merkittyinä ne, jotka suoranaisesti kuuluivat halli- ja teollisuus-oikeuden alle. Heitä kutsuttiin myöskin tehtailijoiksi eli teollisuuden-harjoittajiksi. Semmoisia olivat esim. yllämainitut verkakankurit ja

‘) Eräs lasitehdas Tuorsniemellä, johon pormestari Sacklen oli 1781 saa-nut erioikeuden, kuului myöskin kaupungin hallioikeuden alle.

2) Samassa yhteydessä tahdomme tässä mainita ne sahalaitokset, jotka siihen aikaan sijaitsivat kaupungin kauppa-alueen piirissä. Ne olivat Noormar-kun eli Sahakosken ja Ahlaisten eli Lampin sahat, kumpainenkin perustettu kauppahallintokunnan päätöksen mukaan ²⁸/₈ p:ltä _1753, paikkoihin, joissa kui-tenkin, kuten ennen on mainittu, jo aikaisemmin sahalaitoksia^oliollutolemassa.

Ne omistivat nyt maaherra Kappe, hovioikeudenneuvos ^N. Hasselbom ja kaup-pias Aad. Wittfootin perikunta Turussa. Sahoilla oli 22 hienoa hollantilaista terää 2;ssa raamissa ja valmistivat ^ne 650 ja550tolttia lautoja. Eräällä toisella sahalla Ahlaisissa, joka todennäköisesti oli sama kuin n. k. Oksjärven saha ja perustettu jo 1739, oli 8-teräinen raami ja oli se nytkauppias Inbergin poikain hallussa. Koskella omistivatLevanpellon kylänmiehet pienemmän sahan, joka oli varustettu yhdellä raamilla ja yhdellä terällä. Merikarvialla oli Lankoskella ja Lautajärvellä olemassa yhtäläisiä sahoja, kumpainenkin verolle pantu jo^'%

1739. Sitäpaitsi omistivat muutamat Turun kauppiaat sahan Luvialla. Kauem-pana sijaitsi Sääkskosken saha Huittisissa, verolle ^{pantu 12}/ 8 1761.

265

Kahdeksan am-mattivirastoa

UUDEN TAPULIOIKEUDEN ^-TA VÄLIMEREN-PUKJEEDUKSEN AIKA.

värjärit. Niihin kuului niinikään sukankntoja (mainittu 1801),

kar-tuaaninahkuri

ja kelloseppä, Henrikki Soitin, joka oli 1778 saanut

porvarioikeuden, ollen

niinmuodoin viimmemainitun

ammatin

ensim-Puuseppäviraston sinetti.

mäinen edustaja kaupungissa. Hän otti huolekseen raastuvankellon hoidon, saaden siitähyvästä

nautinto-oikeuden

erääseen niittyluotoon, jota sitten on nimitetty Kellosepänsääreksi („Urmakareholmen“).

Sorvariviraston sinetti.

Lähinnä näitä

välittömästi

^halli

oikeuden

^alle alistettuja ammatteja seurasivat ne, jotka muodostivat omat ammattikunnat omine ammatti-vanhimpineen ja laatikkoineen.

Semmoisia virastoja olivat liinakanknri-, suutari-, puuseppä- ja räätälivirastot. Niihin kuului 5, 6 tai 7 mestaria kuhunkin, paitsi

266

Käsityöläiset, jotka^olivat

am-matti virastoa vailla.

AMMATTIVIRASTOT. KÄSITYÖLÄISIÄ ILMAN AMMATTIYIRASTOA.

ammattivanhimpia. Aikakauden kuluessa lisääntyi niiden luku kui-tenkin neljällä uudella ammattikunnalla. Kun kaupungissa jo v.

1792 oli viisi karvaria ja neljä sorvaria, niin päätettiin

kauppa-hallintokunnalta

pyytää ammattiviraston asettamista näitä

ammat-teja varten. Kolmea ^vuotta myöhemmin, 1795, jätettiin maistraattiin

tämmöinen

anomus myöskin kaluseppien ja hatuntekijäin puolesta.

Kaikki nämä ammatit saivatkin

viimmemainittuna

^vuonna asianmu-kaiset ammattikirjat. Mutta kun ammattikunnaksi

järjestyminen

^tuotti määrätyltä kustannuksia, joista

asianomaiset

viimmeiseen asti vetäy-tyivät pois, eivät mestarit pitäneet kiirettä vanhimpansa valinnalla.

Vasta pormestarin ja raadin heitä useita kertoja muistutettua, järjes-tettiin uudet

virkaoikeudet

^alussa vuotta 1797. Sorvarit velvoitet-tiin sen ohessa I0:n riksin sakon uhalla, 14:npäivän kuluessa laitta-maan

itselleen

^asiaan

kuuluva

arnmattilaatikko ¹).

Näiden virastojen alle kuuluivatkäsityöläiset niissä naapurikau-pungeissa, jotka omalla

paikkakunnallaan

^puuttuivat

tämänkaltaisia

ammattilaitoksia. Tahdomme tässä ainoastaan johtaa mieleen mais-traatin v. 1764 Kristiinan, Rauman ja Uudenkaupungin

maistraateille

lähettämän kirjeen, joka sisälsi

kehotuksen

^{näiden kaupunkien} käsi-työläisille pyrkimään Porin ammattikuntien kanssa samaan yhteyteen.

Varma onkin että puusepät ja suutarit Raumalla tähän

aikaan

nou-dattivat vastaavien porilaisten ammattikuntien sääntöjä ‘“0. ^Niinikään saattoivat käsityöläiset

etäisemmissäkin

kaupungeissa seurata Porin ammattikunnan johtoa. Niinpä kuuluivat esim. Pietarsaaren

sorvarit

v. 1800 sorvariviraston alle Porissa.

Päinvastoin

kuuluivat

taas ne Porin käsityöläiset, joidenka elatuskeinolta puuttui ammattikuntaa omassa kaupungissa,

samallai-sen laitoksen alle toisella paikkakunnalla. Ennenkuin sorvarien, kaluseppien ja hatuntekijäin ammattikunnat perustettiin,

seurasivat

näiden elinkeinojen harjoittajat

vastaavien ammattikuntien

johtoa

Turussa.

Myös

leipurit

kuuluivat mainitussakaupungissa sijaitsevaan ammattikuntaan. Samoin kultasepät, joiden töitä sen ohessa,

tar-kastusleiman

panoa varten, kaksi maistraatinjäsentä valvoi, ja oli

') V. 1805 pyysi maistraatti myös ammattikirjaa lasimestareille, joiden lukumäärä silloin näyttää olleen ^4. Mutta ^{kun 2} niistä ^ennätti kuolla, ennen-kuin asia ^oli kauppahallintokunnassa päätetty, peruutettiin hakemus.

2) V. ^{1769 oli} raumalainen puuseppä Pietari Hammarström Porissa julis-tettu mestariksi ja ^v. 1775 pyysi maistraatti viimmemainitussa kaupungissa suutariammatin puolesta Rauman maistraattia kahdelta siellä oleskelevalta mes-tarilta perimään heidän suorittamattomat neljännesmaksunsa vuosilta 1772 ja

1773, 6 talaria vaskirahaa kumpaiseltakin vuotta kohti.

267

UUDEN TAPULIOIKEUDEN ^JA VÄLIMEREN-PUR TEHDUKSEN AIKA.

lieiflän määrä

neljästi

vuodessa lähettää hopeakaavetta näytteeksi

tarkastuskonttooriin

Tukholmassa. Toisinaan saattoivat käsityöläiset myös joutua

noudattamaan

ammattikunnan määräyksiä jossakin hyvin

etäisessä kaupungissa.

^Niinpä esim. kuului nuoranpunojaHalin ¹⁷⁷⁹

ammattikuntaan

^Geflessä.

Kuului asiaan että käsityöläisten, jotka olivat

toisessa

kaupun-gissa vaikuttavan ammattikunnan jäseniä, tuli siellä hakea mestari-oikeutta ja siellä valmistaa mestarinäytteensä. Mutta päästäkseen vaivalloisista matkoista ja kustannuksista, hankkivat he usein mais-traatin kautta oikeutta saadakseen kotona suorittaa mestarikokeensa.

Niinpä sai sorvarinsälli Henrikki Asplöf (1784) Turun virastolta luvan sorvarimestari Juhana Wallmanin valvonnan alaisena, kotona isävai-najansa työpajassa valmistaa mestarinäytteensä, jona ^olipystypuinen

tammesta tehty rukki varustettuna kolmella rullan yli ulottuvalla siivellä („en uppståndig spinnrock af ek med tre vingar öfverrullen").

Sen jälkeen kun Wallman ja maistraattikin olivat hyväksyneet hänen mestarinäytteensä, antoi

viimmemainittu

^hänelletodistuksen, jonka

no-jassa

hänellä

oli oikeus ilmoittautua Turussa sijaitsevalle sorvarivi-rastolle mestarikirjan saantia varten. ^Samaten

hankittiin

1791 kalu-sepän sällille Jooseppi Ekmanille lupa saada kotona tähän tarkoituk-seen laittamassaan työpajassa mestariteokseksi

raudoittaa

kohvertti, ja määräsi

maistraatti

katsontamestareiksi mestarit Olavi

Ekmanin

ja Matti Beckmanin. Kun

köydenpunoja

^{Halin v. 1779 oli} varustanut erään, kaupungin

laivaveistämöllä

rakennetun, ^noin

120-lästisen priki-aluksen

miltei kaikella

siinä

tarvittavalla taakelilla ja touvilla, pyysi maistraatti Geflen köydenpunojavirastolta, että hänelle annettaisiin mestarikirja vaatimatta sen enempää mestarinäytettä suoritettavaksi,

„syystä että maistraatti tahtoisi huojentaa tänne asettuvien ammatti-laisten vaivoja ja kulungeita“.

Käsityöläisistä, jotka eivät kaupungissa

muodostaneet

omia

am-mattikuntia, mainittakoon: kultaseppiä (2), kirjansitojia (1, ¹⁸⁰⁴ 2), vaskenvalajia (1), kupariseppiä (1), tukantekijöitä (1), lasiseppiä (2), säämyskäntekijöitä (1), hansikkaantekijöitä (1, mainittu 1770-luvulla), satulaseppiä (1 1770-luvulla, 2 1790-luvulla), pyörämestareita ₍₁

1770-luvulla, 2 1790-luvillla, 1 1800-luvunalussa), muurimestareita (1

1770-luvulla, 2 1790-luvulla), nuoranpunojia (1), köydenpunojia (1, myö-hemmin 2), tynnyrin tekijöitä (2), hevosenkengittäjiä (2 1790-luvulla), maalareita (1), savenvalajia (2), keltavalajia (1 1801), läkkiseppiä (1

1801). Sitäpaitsi hakivat myös seuraavat ammatinharjoittajat jo puheena-olevaan

aikaan toimeentuloansa

kaupungissa,

vaikkeivät

■268

Käsityöläisten lukumäärä.

Ammattilaitos.

KÄSITYÖLÄISTEN LUKUMÄÄRÄ. AMMATTILAITOS.

heidän lyhyestä

paikkakunnalla

olostaan päättäen siellä menesty-neet: naistenräätäli, nauhantekijä,

kampamestari,

^{neulaseppä 1).}

Y. 1774 oli kaikkiaan 48 ammattilaista, jotka pitivät työssä ¹⁴ sälliä ja 13 oppipoikaa. 1778 olivat asiaa koskevat luvut ^48, sja

21. Kahtakymmentä ^vuotta

myöhemmin,

^{1798, oli} käsityöläisten kokonaislukumäärä enentynyt 73;ksi, jotka palveluksessaan pitivät

17 sälliä ja 42 oppipoikaa. ^Näiden lukujen

lisäksi

tulivat kuitenkin vielä

vahnistusveron-alaisten

^ammattien harjoittajat, joita 1774 kau-pungissa oli olemassa 12 ja 1798 25.

Yiimmemainituista

elinkeino-laisista mainittakoon, paitsi olutkapakoitsijoita, leipureita ²⁾ ja

teuras-tajia, myöskin „kahvinkeittäjä" („kaffekokare“) ja „viininlaskija“

(„vintappare“).

Palon jälkeen ^{v. 1801 väheni}käsityöläisten lukumäärä 78:sta, johon se nousi

äskenmainittuna

^vuonna, 64:ään ^{v. 1802.} Sukanku-toja, läkkiseppä, värjäri ja keltavalaja, menetettyään palossa työpa-jansa, eivät isoon aikaan näy enää päässeen voimiinsa, niitä kun ei mainita luetteloissa lähinnä

seuraavina vuosina. Viisvuotistaulun

mukaan viita 1805 oli kuitenkin lukumäärä jälleen kohonnut, jopa

ylemmäksikin

palon-edellistä määrää, ja osotti se silloin84 mestaria,

31 sälliä, ³¹ työrenkiä ja 4 oppipoikaa.

Mitä

käsityöläiselämään

^muuten tulee, niin oli

ammattikunta-laitoksella nyt kultaiset päivänsä. Kaikessa ilmeni tarkoitus käyttää ammattikunta-asetuksenmääräyksiä

mahdollisen

suurimmaksi

voitoksi.

Milloinnäemme

kaikkien

kaupungin ammattikuntienesiintyvän yhtei-sesti maaseudun käsityöläisiä vastaan, jotka,kuten he arvelivat, teki-vät kaupungin

ammattilaisille

yhtä suurta haittaa, kuin milloinkaan

maalaiskaupustelijat

kauppiaille ja porvareille. Milloin taasen ta-paamme toisen ammatin ja elinkeinon haarniskassa toista vastaan, riidellen siitä, kuinka pitkälle kunkin toimivalta lain mukaan ulottuu.

Milloin vihdoin huomaamme

ammattikunnat

tai yksityiset mestarit ajamassa takaa laittomia kilpailijoita ^eli kuten heitä

tavallisesti

nimitettiin „kurjia nurkkamestareita". Luokaamme silmäys tähän-kin puoleen ajan elinkeinoelämää.

Ensinnä

tahdomme tässä mainita

esimerkin ammattikuntien

In document Porin kaupungin historia (sivua 25-30)