Ensinnä tahdomme tässä mainita esimerkin ammattikuntien yh- yh-teistoiminnasta oikeuksiensa puollustamiseksi luultua loukkausta

vas-taan maalaiskäsityöläisten puolelta. Y. 1769 valittivat räätäli-,

puu-seppä-,

liinakankuri-

ja suutariammattien

vanhimmat

maaherralle

*) Luetteloita käsityöläisistä on vielä tallella kumminkin vuosilta 1774, 1778 ja 1798, niinkuin ^myös viisvuotistaulu v:lta ^1805.

2) Leipureita ja teurastajia oli kumpaakin lajia 3 kappaletta aikakauden lopulla.

269

Yksityisten am-mattien väliset

riidat.

UUDEN TAPULIOIKEUDEN JA VÄLIMEREN-PURJEHDUKSEN AIKA.

kärsivänsä

elinkeinossaan

vahinkoa monilukuisilta

maalaiskäsityöläi-siltä.

Ainoastaan

seppä-, kankuri- ja lasimestariammatit eivät olleet osallisina tässä valituksessa, josta tutkinto pidettiin yleisissä kihla-kunnan-käräjissä sanottuna vuotena. Tässä tutkinnossa tuli ilmi ettei ollut syytä valituksiin. Ulvilassa ja Merikarvialla löytyi liki-maille G,OOO henkilöä, jotka

tarvitsivat

vaatteita ja kenkiä, eikä koko käräjäkunnassa ollut olemassa useampia kuin 9 räätäliä ja7 suutaria.

Jokaista räätäliä kohden tuli siis 700 ja jokaista suutaria kohden 800 henkeä. Mitä taasen puuseppiin tulee, löytyi ainoastaan yksi ainoa koko käräjäkunnassa, ja katsottiin tämän olevan välttämättö-män tarpeellisen, koska m. m. maanmiehelle kävi perin hankalaksi lähteä

kaupunkiin

teettämään karmia ja kehystä

maaseutulais-lasimes-tarin valmistamaan ikkunaan. Tämmöinen lasimestari oli näet

maa-seudulle

^saatu ^v:n ^17G5:n

valtiopäivillä.

Rahvas arveli _myös ettei sitä pitäisi kieltää tahtomasta tehdä jotakin erotusta pirttinsä ja navet-tansa oven välillä(„ej bordeförmenas att hafva någon skilnad på dörr för deras stufvor ochfähus“). Jälkimmäiset osasivat he itse^tehdä, mutta

edelliset, joita nyttemmin tehdään toiseen tapaan, on puusepän, vaan ei talonpojan

valmistaminen.

Sitäpaitsilian jokumaaseudullakin saat-taisi haluta puusepän malliintehdyn

ruumisarkun.

Tämän selvityksen johdosta, ja kun maalaiset pidättivät itselleen oikeuden saada pitää korkean esivallan heille antamat palvelijat, hyljättiin kaupunkilais-käsityöläisten valitukset muitta mutkitta ¹).

Mitenkätaasen yksityiset ammatit kiistelivättyöalojensa rajoista, huomaamme m. m.riitaisuudesta, joka 1790-luvullasyntyi puuseppien ja pyörämestarien välillä. Mestari Friman, puuseppä, oli pitemmän aikaa palvellut yleisöä valmistamalla kappirekiä ja muuta samankal-taista työtä, [»itäen sen

ammattiinsa kuuluvana.

Mutta tästä

jul-mistuivat pyörämestarit pahanpäiväisesti, he kun arvelivat kaiken vaunujen- jareentekoa

koskevan

työn olevan varsinaisesti heidän oi-keuttansa. Pitkällisen oikeudenkäynnin jälkeen lähtivät he voittajina taistelusta, ja oikeus kielsi Frimania 20 talarin sakon uhalla sen enempää ryhtymästä rekien valmistamiseen tai muuhun, mikä vaunu-sepän työhön kuuluu ²).

') Ali-Satakunnan tuomiokirja, Ulvilan käräjät */, 1770.

2) Maistraatin pöytäkirjat²⁴/ n 1794.—Ylläkosketetussa tapauksessavoi aja-tella olevan olemassarajoituksen kummankin riitapuolen määrätyiden työalojen vä-lillä, mutta vaikeampi ^onkäsittää millä perusteella kultaseppäKihlbom v. 1794 va-litti kärsivänsä ^sortoa ammatissaan kaupungin toisen kulta- jahopeatyöntekijän Wendischaun puolelta. Tämä oli, sanotaan valituskirjoituksessa,ruvennut val-mistamaan semmoisia kulta- ja hopeateoksia, joiden valmistelu oikeastaan

kuu-270

»Nurkkames-tari-ajot».

NTJRKKAMBSTARI-AJOT.

Useimmin esiintyvä ilmauma ammattivirastojen

toiminnasta

^oli nurkkamestarien takaa ajaminen. V. ¹⁷⁸⁴ oli räätälivirasto kuullut erään

pitäjänräätälin

saapuneenkaupunkiin ja sielläharjoittavan räätä-lintyötä. Pantiin toimeen nurkkamestariajo ja löydettiinkin etsitty istu-massa porvari Antti Lönnbladin luona, missä hän vaatteeksi leikattuaan parkkumiliivit juuriratkoili

verkatakkia.

Häneltä anastettiin sakset ja

kantanaskali,

työ korjattiin takavarikkoon ja ^onneton ^hutilus tuo-tiin oikeuden ^eteen. Tämä tuomitsi sakset ja kantanaskalin ynnä

työnalaisen

vaatekappaleen lankeavan viraston laatikkoon, mutta laski muuten miehen vapaaksi, „koska ei vanhojen

vaatteiden

rat-komista voi katsoa kuuluvan räätälivirastoon“. Y. 1782 ajoi suu-tari

virasto

takaa loismiestä Kaarle Sjöstrandia, joka oli tehnyt parin kenkiä, ja otti häneltä hänen pihtinsä ja naskalinsa vaan ilman syytä, sillä mies oli valmistellut omia kenkiänsä. Kun kaupungin palon jälkeen 1801 kaupungin puusepät eivät mitenkään riittäneet kaikkia palvelemaan, niin olivat useat porvarit talojensa sisustus-työssä käyttäneet loismiehiä ja maalta saapuneita työnhakijoita.

Tämä suututti kuitenkin

puuseppiä.

^He

valittivat

maaherralle vaa-tien ryhdyttäväksi toimiin näiden nurkkamestarien karkoittamiseksi.

Maistraatti, jonka lausuntoa asiassa vaadittiin,

myönsi

^porvarien

olleen pakotettuja turvautumaan ylimääräiseen apuun, mutta lupasi

sen ohessa yleisen tarpeen tauottua valvoa ettei semmoista tästä lähtien enää tapahtuisi.

Tämmöistä oli sen ajan

ammattielämä. Taitavinkaan

rajasuutari ei edes saanutkääntää vanhoja kenkiä, saati sitten tehdäuusia, sillä hän ei ollut asiapaperien kautta

suutariksi julistettu.

Kikä

kätevinkään

puutyöntekijä saanut valmistaa yksinkertaisinta huonekalua, puusepän-viraston joutumatta raivoon ja vaatimatta häntäkaupungista karkoi-tettavaksi. Vasta sen jälkeen kun käsityöläinen oli suorittanut

mes-tarinäytteensä, esim. tukantekijä „kukkaron“ eli peruukin „tämän paikkakunnan tarpeen mukaan⁴⁴^, kelloseppä kellon lyömävarusteineen, repeteereineen, värjäri tavanmukaisenväriyhdistelmän tummansinistä, punaista, vihriäistä ja mustaa j. n. ^e. janäiden näytteidentultua hy-väksytyiksi kateellisten ammattiveljien puolelta ja varustettua halli-ja teollisuusoikeuden leimalla, silloin saattoi hän ulottaa oman liikkeen, ja

sitäkin

vasta

pyrittyään

yhteyteen ammattikunnan kanssa. Muussa tapauksessa hän oli „nurkkamestari“ ja karkoitettiin ilman armoa lui Kihlbomille. Kun nyt molemmat ^olivatkultasepänammatinmestareita, näyt-tää olleen vaikeata päättää toisen tai toisen oikeuksista, jotenka maistraatti lienee osunut oikeaan, julistaessaan Wendischaun syyttömäksi.

271

Ammattikunnat SackUnin

joh-don alaisina.

Seuraukset am-mattilaitoksesta

UUDEN TAPULIOIKEUDEN JA VÄUIMEREN-PURTEHDUKSEN AIKA.

kaupungista, ja hänen työkalunsa

lankesivat

^vastaavan ammattikun-nan laatikkoon.

t ^Varsinkin

pääsi yksipuolinen ammattikateus yhä suurempaan valtaan, sen jälkeen kun ammattikunnat olivat jääneet tuota aika-kauden alkupuolella heidän osakseen tullutta viisasta johtoa vaille.

Puhtaasta

asianharrastuksesta

rasittamatta

sen vuoksi vähääkään virastoja millään maksulla, _oli näet pormestari Sacklen itse ammatti-kuntien ensimmäisestä

perustamisesta

alkaen

istunut

puheenjohtajana kaikissa ammattioikeuksissa, „niissä ylläpitääkseen kuntoa ja

järjes-tystä“. Luultavasti tunsivat itsensä mestarit kuitenkin vähemmän vapaiksi tuon ankaran herran läsnäollessa, koska he mielellään haki-vat tilaisuutta vetäytyäksensä pois hänen valtansa alta. Niinpä suu-tarit

177 G ^kerran,

^kun ^pormestari ^{ei voinut} ^päivällä ^saapua

määrät-tyyn kokoukseen, käyttivät tätä seikkaa hyväkseen, kulkivat

vara-pormestari Souranderin asunnolle, pyytäen häntä rupeamaan heidän

puheenjohtajakseen,

^pormestari ^{kun oli} ^sanonut

„ei ehtivänsä

koko-naiseen viikkoon olemaan heidän

kokouksissaan

saapuvilla" („bivåna

deras möten“). Kokouksen loputtua huomasi kuitenkin Sourander herrain suutarien

vilpistelleen

(„umgåtts med flärd“), kun heidän huuliltaan oli päässyt semmoinen sana, etteivät koskaan enää tahdo pormestaria puheenjohtajakseen. ^Seuraus ^tästä yrityksestä sulkea pois pormestari hänen esimiehyydestään

viraston

istunnossa oli että mestarit hyväkkäät

tuomittiin

maksamaan melkoisia sakkoja, _syystä

että olivat osottaneet epäkunnioitusta esimiestänsä kohtaan. Sacklen

muistutti

^sen ohessa muita maistraatin jäseniä ettei heidän ilman hänen kehotustaan pidä sekaantua

ammattikuntien

asioihin, koska hän itse tahtoo virastoissa hallita, ne kun, mikäli hän on huoman-nut, „kylläkin semmoista valvontaa kaipaavat" ²). Vasta vanhoilla päivillään luopui pormestari tehtävästä, jonka hän tällä tavoin, epäi-lemättä käsityöläiselämälle hyödyksi, vapaaehtoisesti oli ottanut vai-vakseen, ja ^tästä ajasta lähtien, etenkin 1790-luvulla, alkavat myös vallitsevan ammattikuntalaitoksen varjopuolet yhä

selvemmin

^astua näkyviin.

Tuntuvin

^seuraus vallalla olevastajärjestelmästäoli se,^että yleisö usein kyllä sai tyytyä kehnoihin tavaroihin jakorkoihin hintoihin, jos nuo

kunnia-arvoiset

mestarit ylimalkain ensinkään sitä palvelivat.

Kun ^nämät nyt kaikki tyynni kutsutettiin maistraatin eteen, saatiin selville, ^että ainoastaan yksi heistä, Hagner, piti työssään kisällejä,

*) Maistraatin pöytäkirjat ²⁶/u ^1794.

2) Maistraatin pöytäkirjat ^u/s ^1776.

272

Myyntiveron-alaiset

elinkei-not.

Kuninkaallinen polttimo.

Veronalaiset elinkeinot, kunink. viinapolTtimo.

ja että toisia auttoivat vaan enemmän tahi vähemmän taitamattomat

oppipojat.

Maistraatti nyt teroitti heidän mieleensä, että jolleivät vastaisuudessa suuremmalla

toimeliaisuudella

kuin tähän saakka pal-vele yleisöä, „ei maistraattikaan enää ole salliva ammatin ahdistaa

nurkkamestareita“.

Ja lopuksi olivat myösne kaikki, jotkatekivätkauppaa

myynti-veronalaisilla

tavaroilla, kutenkapakoitsijat, teurastajat, leipurit, „kah-vinkeittäjät“, vieläpä kaupungin kalastajatkin alituisesti teoissaan ja toimissaan sidottuina sääntöihin ja taksoihin, eikä yleisö suinkaan

vähimmin

^kärsinyt noiden luonnottomastikohotettujen hintojen takia.

Olipa

alinomaista

kokeilemista myyntiveron erilaisilla koontitavoilla.

Milloin oli se maksettava myyntiverokamarissa, milloin (v;sta 1774) tullikamarissa tullattaessa juomanpanoa ja leipomista varten tuotuja jyviä Oi milloin annettiin se arennille. Y. 1777 vuokrasi raatimies O. J. Ihon der

myytävistä

juomista maksettavan valmistusveron kol-meksi vuodeksi maksaen ²⁰ hopeariksiä. Mutta v. 1783 tuli käsky uudestaan asettaa myyntiverot valvonnan^alaisiksi, jollei edullisempia vuokratarjoomuksia tehtäisi. Matami Helena Tocklin tarjosi ^silloin, sovittuaan muiden kapakoitsijani kanssa, ainoastaan välttääkseen es-teitä ja pakkoa, mikä voisi seurata

tullivirkamiesten

valvonnasta, 20 talaria 10

killinkiä vuotista

arentimaksua 6:n vuoden ajaksi, vaikka hän luuli ettei tätä myyntiveroa

virkamiesten

valvonnan kautta kos-kaan saataisi kohoamaan sellaiseen summaan.

Mutta kaikki aikaisemmat kokeet myyntiveron alalla oli kuiten-kin voittava kruunun kuuluisa yritys itse ottaa viinanpoltto hal-tuunsa. Y. 1777 rakennettiin Aittaluodolle kuninkaallinenpolttimo ²).

100 miestä Porin jalkaväkirykmentistä komennettiin tähän korkeasti hyödylliseen työhön ja majoitettiin kaupunkiin, joka lähes sataan vuoteen ei ollut

kärsinyt

moista rasitusta. Tuolla rannassa räjähy-tettiin kiviä, tehtiin salvutöitä ja paalutettiin, niin

ettei

lohikalakaan

1) V. 1771 oli määrä maksaa myyntiveroa 5 _*/3 hopeaäyriä tynnyriltä, ku-ten 1756:n vai myyntiverojärjestys määräsi. Y. 1776 muutettiin myyntivero-asetus sellaiseksi, että kapakoitsijaa jokaisesta juomanpanoon käytetystä tynny-ristä tuli maksaa 17²/3 äyriä. Y. 1777 ilmoitti tullimies Tordelin pano- ja ka-pakoimisveron lähinnä edellisinä ^vuosina nousseen ^noin 43:een hopeatalariin, leipomaveron 20:een talariin, teurastusveron 7;ääntalariin jakalastusveron 12:een äyriin mainittua rahalajia. Kun Tordelin v. 1777 oli laiminlyönyt

myyntivero-määräyksen voimaanpanemisen, mikä olisi melkolailla kohottanut juomanpano-veron tulosta, sai hän siitä hyvästä ottaa vastaan ankaria moitteita.

2) Parooni Hastfer oli ottanut huolekseen polttimon rakentamisen; ^tähän

laitokseen oli kuuluva 8 360:n kannun vetoista rankkipannuasekä 4 150:n kannun selityskattilaa.

273

Kuninkaallisen polttimon

lak-kaaminen.

UUDEN TAPULIOIKEUDEN JA VÄLIMEREN-PUR.TEHDUKSBN AIKA.

uskaltanut nousta

kruununlaitoksiin,

^jonka tähden valitettiin ettei lohikalastus ollut

miesmuistoon

^ollut ⁿⁱⁱⁿ ^{kehno kuin} tänä vuonna ^').

Kaikki yksityinen viinanpoltto kiellettiin ja asukkaita käskettiin lu-kitsemaan sinetillä pannunsa, hattunsa ja piippunsa ja panemaan^ne hyvään talteen kellareihinsa. Mutta päästäkseen tuon tuostakin näyt-tämästä pannuja sekä kaupungin- että tullivirkamiehille, ja etteirotat tahi pahanilkiset henkilötvahingoittaisi sinettejä, pidettiin _parempana pyytää noille kallisarvoisille kapineille sijaa raastuvassa, jonne ne sitten sijoitettiin arestikamariin, mikätätä tarkoitusta varten oli varus-tettu kaksinkertaisilla lukoilla. Ken siis tahtoi pitää kapakkaa, hänen täytyi polttimosta tilata se määrä, jonka ^luuli saavansa myydyksi vuoden kuluessa. Kaikki kapakat jaettiin 4:ään luokkaan, „matami Tocklinin kapakasta⁴⁴ ^alkaen, joka asetettiin ylimmäksi ensi luokkaan, aina alas kestikevariin saakka, mikä yksin laskettiin neljänteen luok-kaan. Joka kapakka sai maaherralta erityisen lupakirjan ja kyltin.

Ja

^että menekki ei ollutkäynyt entistään ainakaan vähemmäksi, selviää siitä, että kun kaupungin ^v. 1772 ei oltu katsottu tar-vitsevan s:ttä kapakkaa enempää, sillä nyt oli niitä kymmenen, ja

että nämät kymmenen kapakoitsijaa, jotka ensin luulivat kaupungin ei voivan nauttia noin ^2,ooo:ttakannua enempää, kuitenkinpäätti tilata lähes 3,000; sitäpaitsi 35 porvaria vielä lisäksi tilasi jotenkin yhtä paljon ²^). Seuraavana vuonna, 1778, enennettiin kapakoiden

luku-määrä 13:een, vaikka heikkoja vastaväitteitä oh tehty „että kristilli-syys ja hyvät tavat kieltävät sen että kehotuksilla ylellisyyteen ja pahoihin tapoihin lisätään kuninkaallisen polttimon menekkiä⁴⁴^.

Missä määrin tämä

viinatulva

^olikaan yhteiskunnan eduksi, jääköön sanomatta. Varmaa on että kun kruunu kymmenen vuoden kuluttua (1787) päätti lakkauttaa ^liikkeen, tunsiporvaristo saaneensa aihetta ilmaisemaan kiitollisuuttaan kruununpolttimon lakkauttami-sesta ³), jaettäkaikki talonisännät, sittenkuin 270:n riksin arentia vas-taan oli kymmeneksi vuodeksi saatu kotitarvepoltto-oikeus takaisin,

riensivät

raastupaan ottaakseen taasen haltuunsa lukitut pannunsa, piippunsa ja hattunsa. Kun arenti kymmenen vuoden kuluttua uu-distettiin, ottivat viinanpolttamisen tehtäväkseen eri osakkaat, jotka

taasen perustivat polttimon ⁴^).

1) Maistraatin pöytäkirja ¹⁸^/₁₀ 1777.

2) , ~ j5 ,/

9 1777.

3) „ » % 1787.

4) Kaupungin polttimon omistivat v. 1803 everstiluutnantti Kaarle Stjemvall ja luutnantti Kustaa Claren vuokraajina. ^{He saivat} silloin ²⁵⁸⁹ riksiä 6 killinkiä ³ runstykkiä korvausta sen takia kärsimästään vahingosta,

274

Kaupungin maa.

»Alituiset aren-nit».

„IKUISET“ ARENNIT.

KAUPUNGIN MAA.

Mutta jättäkäämme jo kysymys käsityöstä ja^sen yhteydessä ole-vista elinkeinohaaroista. Me olemme ylläolevasta huomanneet am-mattien harjoittajani lukumäärän kaupungissa aikakauden kuluessa

olleen suuresti lisääntymässä, samatenkuin heidän työlisäkin merki-tys oli ^suurennut. Kakdeksine ammattikuntineenjatuottaville myynti-veroineen täytti kaupunki hyvin ne vaatimukset, joita 1770-luvun

lopussa ^voitiin ^asettaa maaseutuiseen teollisuuspaikkaan.

Kun nyt siirrymme tekemään selkoa kaupunkilaisten n. s.

maanviljelijä-elinkeinoista, emme voi olla edeltäpäin tekemättä sitä muistutusta, _että nämätkin puheenaolevalla aikakaudella saavuttivat kehitysasteen, jota täydellä syyllä voi verrata siihen varttumiseen,

mikä oli painanut tuntomerkkinsä kaupungin kaupallis- ja teollisuus-pyrintöihin. Tosin ei meillä ole tältä ajalta merkittävänä mitään

alueenlisäystä kaupungille, ^siinä merkityksessä, että sen omaama maa

lahjoituksen tahi onnellisesti päättyneiden rajariitain kautta olisi entistään

suuremmaksi

laajennut. Rajariitoja esiintyi tosin naapurien, etenkin Vähä-Raumalaisten, kanssa isojaon johdosta, mutta näiden ottelujen tulos oli tuo tavallinen, että kummaltakin puolen katsottiin olevan aihetta ensi tilassa alottaa riita uudelleen ^x^).

Muuten on muistettava että kaupungilla tälläkin aikakaudella oli hallussaan melkoinen arentimaa lahjaksi saamansa alueen lisänä.

Se oli kuten muistamme edellisellä aikakaudella saanut lähei-set kruununmaat alinomaiseen käyttövaltaansa. V. 1727 olise siten

10:ntalarin vuotuista arentimaksuavastaan saanut pystyaidan itäpuo-lella sijaitsevat kuninkaanha’at „ikuiseen omistukseensa¹⁴^. Y. 1756 oli se ennen mainitun

lammaskartanon rakentamisen

ja ylläpitämisen ehdolla samoin saanut kaikki joessa ja sen suulla sijaitsevat kruu-nunsaaret, niiden joukossa myöskin Aittaluodon ja Isonsannan, ali-tuiselle arennille 300:n hopeatalarin vuotuista maksua vastaan. Ja vaikka se sittemmin v. 1766 lammaskartanon puutteellisen tilan johdosta oli selitetty menettäneen viimmemainitun arennin, oli se kuitenkin v. 1770 saanut tämän uudistetuksi.

että viinanpolttaminen Kuninkaallisen Majesteetin määräyksestä^olilakkautettu.

Asetuksen mukaan 15:ltä p:ltä heinäkuuta 1802 ^{tuli näet}kaupungin asukkaiden vastata viinanpolttimomaksusta, joka oli sovitettava sen väkilukunumeron jäl-keen, mikä kaupungissa tulipalon jälkeen vielä saattoi olla olemassa.

') Myös Koiviston omistajan^kanssa tahtoi porvaristo 1770-luvulla ^alottaa rajariidan, joka ei kuitenkaan koskenut kaupungin omaa maata, vaankaupungin

vuokraamia kuninkaanhakoja. Mutta tämän riidan ehkäisi, porvariston suureksi tyytymättömyydeksi, maistraatti, joka tässä suhteessa piti 1728:n vuoden raja-tuomiota säntillisenä jaselvänä, eikä antavan syytä eri selityksiin.

275

Kruunu alkaa panemaan aren-nin pysyväi-syyttä

kysymyk-sen alaiseksi.

UUDEN TAPULIOIKEUDEN JA VÄLIMEKEN-PURJEHDUKSEN AIKA.

Kumpikin arenti oli siten jos edellyttää että ehdottäytettiin rajoittamaton aikaan nähden; ne olivat kuten siihen aikaan sanottiin

„ikuisia“.

Enemmän kuin kuudenkymmenen vuoden ajan, eli kolmatta miespolvea, oli kaupunki jo pitänyt hallussaan kruununhakoja; enemmän kuin kolmekymmentä vuotta

Aittaluo-donmaita

ja kruununsaaria.

Vaikkei

^porvaristo ^mitenkään

voinut

In document Porin kaupungin historia (sivua 30-37)