kaupungissa löytyvät mainittavammat tehtaat 1 )

') Kaupungin teollisiin laitoksiin saattaisi vihdoin ^{myös lukea} kahdeksan tuulimyllyä, joista pari toisella puolella jokea sijaitsevaa antoi eloisuutta mui-noin autioille Isonsannan- jaKriivarinluodoille, toiset sitävastoin olivat Hamp-pustenmäellä, Aittaluodossa ja muualla kaupungin maalla. Ne jauhoivat kaikki tullia vastaan, joka nousi 20:een ^{tai 24:ään}killinkiin valtiovelkaseteleitä tynny-riltä. Kaupungin hallioikeuden^alle kuului sitäpaitsi muutamia tehtaita maalla.

Tuorsniemen lasitehtaan omisti 1840-luvun alussa tehdastelija F. ^{Lehell, mutta} myöhemmin apteekkari Eicksten ja hänen perikuntansa, Sen valmistelmain määrä vaihteli (1840-luvulla) 4,000:n ja 6,000;n ruplan välillä vuodessa. Toisen lasitehtaan oli viskaali Wettberg etuoikeuskirjan ^{mukaan 3/}2 p:ltä 1835 aikonut perustaa Pietniemelle, mutta tehtaasta ei tullut valmista. Paperitehdas (omis-taja Juh. Liljeblad) ^oli perustettu Merikarvian Lankoskelle (erioikeus-kirjan nojalla ⁿ/7 pdtä 1840). Mikko Eostedtin (etuoikeus-kirjan ^{mukaan 26}/n ^pdtä

1828) Luvialla alkuunpanema kellonvalimo kuului niinikään kaupungin halli-oikeuden alle, samaten myös kolme vähemmän huomattavaa karttatehdasta, yksi Ulvilassa ja^kaksi Eurassa (v. 1845 mainitaan kartantekijät ^Mikko

Thur-man, Juhana ja Mikko Eosendahl). Maaseututeollisuushaaroista, joistakoitui 373

»Toostelijat<

Vanhat am-mattikunnat.

SUUREN LAIVANVARUSTUSTOIMEN AIKA.

Lähinnä tehtaanomistajia saivat sen ajan teollisella arvoastei-kolla „teostelijat“ eli „tehtaili)at⁴⁴ sijansa, he kuin suorastaan kuu-luivat hallioikeuden alle. Semmoisina merkittiin luetteloihin tavalli-sesti yllämainitut karttasepät, verkakankurit ja painurit ¹),

vaikkakin

heidän työpajansa toiselta puolen luettiin tehtaisiin. Niihin kuului-vat kellosepätkin, joidenlukumäärä oli aikakauden kuluessa kasvanut yhdestä neljäksi. Puheenalaisiin ammatinharjoittajiin tulee myös lukea; sukankutoja C. Rindell, jonka laitos oli toimessa ainakin vuosina 1814—1819; viskaali P. Wettberg, joka v. ¹⁸²⁸„oli päässyt halli- ja

teollisuusoikeuden

yhteyteen ilmapuntarien, lämpömittarien y. ^m. tehtailijana^44; soittimentekijä G. W. ^Nordlund, joka v. 1833 mainitaan kaupungin asiakirjoissa; sekä puusepänsälli A. Wellros, joka v. ¹⁸⁵⁰ pyysi lupaa saada kaupungissa valmistaa ja pitää kaupan

tulitikkuja,

jotenka hänen työpajansa

niinmuodoin

oli sit-temmin niin kuuluisan tulitikkutehtaan

vaatimaton

edeltäjä.

Mitä vihdoin tulee varsinaisiin

käsityöläisiin,

olivat ammatti-kunniksi

järjestetyt

elatuskeinot sekä enimmässä arvossa pidetyt

että myöskin

lukuisimmin

edustetut. Nikkarivirastoon, jonka

van-himpana suuremman osan aikakautta oli Aaprami Pothstcn, kuului ylipäätään noin kymmenen edustajaa. Samoin pysyi seppien ja nah-kurien luku joinkin määrin entisellään, vaihdellen

s:n

^ja 8:n

välillä.

Sitävastoin havaitaan sorvari-, räätäli- ja

suutariammattien

lukumää-rien itsekunkin jonkun verran vähentyneen, 12:sta, ll:sta ja ^10;stä (1815) ^{7:ään, 7;ään} ja ^6:een (1851). Suurin oli kuitenkin vähennys liinakankuri- ja hatuntekijä-virastoon

nähden.

Edellämainittu, tuo

kaupungin

vanhin ammattikunta, joka ajanjakson alussa käsitti aino-astaan kaksi mestaria, taukosi kokonaan olemasta jo v. 1813, ja

1830-luvulla häviää

luetteloista viimmeinen „liinakankuri“. Hatuntekijä-virastossa taasen, johon vielä v. ¹⁸²⁹ kuului yhdeksän jäsentä, oli vuosisarjan lopulla ainoastaan kaksi mestaria ja lakkasi sekin, muu-tamia vuosia myöhemmin (noin 1856), viimmeisen vanhimman Tuo-mas Lindqvistin poistuessa.

hyötyä kaupungin kaupalle, mainittakoon potaskanpoltto, jota harjoitettiin kaupungin pohjoispuolella olevissa pitäjissä. Tämän teollisuuden oli paikka-kunnalle ensin tuonut majuri Kaarle Yrjö Printz, jokaomisti maakartanon Sii-kaisissa, ja, kuten yllä mainittiin, oli potaska yhtenä kaupungin tärkeämpänä vientitavarana puheena-olevaan aikaan.

') Painunen luku kasvoi ajanjakson kuluessa viideksi. Kuitenkin näyttää ainoastaan Stenbergin painimo, joka oli kutomalaitokseen yhdistetty, ^luetun tehtaisiin.

374

Uusia amruat teja.

Käsityöläiset, jotka olivat ^am

rnattivirastoa vailla.

KASITYÖLÄISAMMATTIKUNNAT.

Älutta sen sijaan tuli aikakauden kuluessa kokonaista neljä

am-mattikuntaa

lisää, joskin

kaksi

näistä kesti ainoastaan lyhyen ajan. Jo v. ¹⁸¹² olivat savenvalajat ja leipurit

hallitusneuvostolta

^anoneet oikeutta omien ammattivirastojen

perustamiseen,

^mikä pyyntö kui-tenkin hyljättiin, „koska semmoista laitosta ei vielä ole maahan perustettu, josta ^voitaisiin ammattikirjoja antaa, ja

ammattiviraston

asettaminen

sitäpaitsi

^tuottaisi

yllämainituiden

käsitöiden alalla työs-kenteleville ainoastaan

kulunkeja,

^{jotka olivat turhia, kun}

kaupun-gissa

asujat savenvalajat ja

leipurit

^nauttivat porvarioikeutta muiden porvarietuuksien ohessa". Uudistaessaan hakemuksensa v. 1814 sai-vat leipurit tosin jälleen

kieltävän

vastauksen, syystä ^että heidän ammattinsa kuului niihin, jotka

kuninkaall.

käskykirjeen mukaan

n

^{jo pdtä v. 1804 olivat}

kaupungissa

vapaasti harjoitettavissa, ^mutta savenvalajat vastaanottivat

valtiovarain toimituskunnan

^kautta am-mattikirjansa v. ^1818. Kymmenen vuotta myöhemmin

muodostivat

kuparisepätkin oman ammattikunnan ja vähän senjälkeen

perustivat

niinikään kultasepät (18‘29) ja ^maalarit (1830) omat virastot. Mo-lemmat nämä ammattikunnat lakkasivat kuitenkin ^taas pian. Kulta-seppävirasto, jonka vanhimpana oli C. J. Rosnell, mainitaan ainoas-taan vuosina 1829—1833.

Maalariammattikunta

^{taasen esiintyy} asia-kirjoissa ainoastaan aikana 1830—1837.

Käsityöläis-elinkeinoista, joihin myös,

kumminkin ajottain,

lukeu-tui kolme

edustajaa,

muodostamatta kuitenkaan ammattikuntia, mai-nittakoon paitsi leipureita, joiden yritys järjestyä

omaksi

ammatti-virastoksi, niinkuin olemme nähneet, oli mennyt myttyyn, ja lasimesta-reita, jotka niinikään, kuten on ennen mainittu, aikaisemmin olivat

tuumailleet ammattikunnan aikaansaamista läkkisepät, satulasepät,

keltavalajat,

kirjansitojat, vaskisepät, vaunusepät, teurastajat, muu-rarimestarit ja tynnyrintekijät. Vähemmin kuin kolme edustajaa oli taas tavallisestikirjansitoja-,

hampunpunoja-,

hansikkaantekijä-, pyörä-mestari-, hevosenkengittäjä-, vaskuri-, neulaseppä-, peruukin tekijä-,

köydenpunoja-

ja tuolintekijä-ammateilla.

Ensimmäisen

turkkurinsa, mestari Anttoni Petrin'in, sai

kaupunki

^v. 1833. Jo

aikaisemmin

^oli

eräs sokurileipuri (v. 1818) asettunut

paikkakunnalle.

Porin ammattikuntiin kuului edelleen joukko

käsityöläisiä

naa-puri-kaupungeissa. Ainakin vielä alussa

puheena-olevaa vuosisataa noudattivat

^{puusepät Raumalla,}

Naantalissa

^ja

Kristiinassa

Porin

puuseppä-ammattikunnan

^{sääntöjä. Samoin} lienevät, jo 1700-luvun loppupuolella vallinneen tavan mukaan, Rauman

suutarit

^kuuluneet

kaupungin

ammattivirastoon. Sorvariviraston alaisina taasen

olivat

375

Käsityöläisten lukumäärä.

Ammattikunta laitos.

SUUREN LAIVANVARUSTUSTOIMEN AIKA.

sorvarit Raumalla (ainakin 1825), Uudessa-Kaarlepyyssä (ainakin 1825), Hämeenlinnassa (ainakin 1833).

Kaupungissa

tavattavista elinkeinoista, jotka eivät muodosta-neet omia

ammatti

virastoja, seurasivat taas enimmät Turussa olevien

ammattikuntiensa

johtoa, esim. vaunusepät (ainak. ^1817), lasimestarit (ainak. 1826), kirjansitojat (ainak. 1845) ja ilmoituksen mukaan keltavalajat. Kaupungin satulasepät näyttävät ensin seuranneen

vastaavan ammattikunnan johtoa Helsingissä, ^mutta nekin sittem-min joutuneet kuulumaan Turussa sijaitsevaan

samallaiseen

ammatti-kuntaan.

Ylimalkain

^oli

käsityöläisten kokonaislukumäärä

tänäkin aika-kautena nousemassa. Y. 1809 teki

niiden

luku 74 ammattilaista,

Kupariseppäviraston sinetti.

jotka pitivät työssä ²¹

sälliä

ja ³² oppipoikaa. V. 1852 oli niitä 106, jotka palveluksessaan pitivät ^{46 sälliä} ja 153 oppipoikaa. Keski-määrin laskettuna saattaa ylipäänsä otaksua kaupungin

mestarien

luvun tältä ajalta 100:ksi, alussa hiukan vähemmin, myöhemmin jonkun verran enemmän. Sällien luku oli kasvanut enemmin kuin kahta kertaa suuremmaksi ja nousi vihdoin puoleksi mestarien luku-määrästä. Näistä näkyvät ainakin räätälinsällit liittyneen jonkin-laiseksi yhdistykseksi, koska heillä oli oma sinetti.

Muuten olikäsky

öläis-elinkeino vielä

muuttumatta ammattikunta-laitoksen paneman pakon alaisena. Mestarit pysyivät sitkeästi erioi-keuksissaan; vanhat

nurkkamestareita

ja hutiluksia koskevat kunin-kaan. päätökset jaasetukset tulivattuontuostakinkäytäntöön, esim. v.

1814, jolloin maalarit jaräätälit

valittivat

syrjäisten tungeskelleen hei-dän elatuskeinoonsa; v. 1836, jolloin joukko

maalais-muurimestareita

oli alkanut

tehdä

työtä

kaupungissa,

kaupunkilaismuurareille

hai-376

Lausuntoja am-mattitaitosta

vastaan.

AMMATTILAITOS.

taksi; v. 1846 kun muuan henkilö, joka oli harjoittanut lasimestari-ammattia, hutiloimisesta tuomittiin 10:n talarin (=4 rupi. ⁸⁰ kop.) sakkoihin, j. n. e. Kun

hatuntekijä

^Kalin v. 1824, nojautuen vapau-teen, joka v. 1804 oli sallittu muutamille käsityöläisille kaupungissa, tahtoi luopua ammatistaan ja muitta mutkitta ruveta leipuriksi, he-rätti tämä aije tyytymättömyyden myrskyn leipurien yhteisessä lei-rissä, ja arvellen vuoden 1804:n asetuksen olleen ainoastaantilapäisen poikkeus-toimenpiteen estämään hätää syntymästä äskettäin poroksi palaneessa

kaupungissa,

^{he pontevasti} vastustivat oppimattoman tun-keilemista heidän

ammattiinsa.

Maistraattikin piti sopimattomana,

että Kalin niin

huikentelevaisesti siirtäisi

porvarioikeutensa yhdestä elinkeinosta toiseen.

Räätälinsällien sinetti.

Millä kannalla ammattimainen työ

ajanjakson

kuluessa yleensä oli, siitä ei ole tullut meille mitään tietoja,

ellemme

^ota huomioon

maistraatin

v. 1833 lausumia, etupäässä

ammattilaisia

^koskevia

sa-noja, nimittäin „etteivät samalla vireydellä ja huolella, kuin muilla paikkakunnilla on tavallista jaheidän oma etunsa vaatisi, toimi amma-teissaan". Varmaa on että tuota jo viimme vuosisadan lopulla huo-maamaamme valitusta käsityöläistavarain kalleudesta jatkui, ja että

ammattilaitos, poissulkemalla koko joukon henkilöitä mahdollisuu-desta itsensä elättämiseen, kävi yhä painostavammaksi.

Jo aikuisin julkilausuttun siellä täällä mielipiteitä, jotka tarkoit-tivat ellei koko

järjestelmän

perinpohjaista kumoamista, niin ainakin

, ,

sen supistamista. Jo v. 1819esiintoi läänin maaherra C. Mannerheim ammattipakon

lakkauttamisen

paraimpana keinona läänissä

sijaitse-vien

kaupunkien, erittäin Turun ja Porin, nostattamiseen siitä her-pouksesta, johon olivat joutuneet silloin vallitsevien epäsuotuisten

liikesuhteiden johdosta.

„Ammattipakko“, sanoo hän, „saattaa ^nyt

377

SUUREN LAIVANVARUSTUSTOIMEN ^AIKA.

usein

taitavan työntekijän

supistamaan toimensa jotenkin ahtaisiin rajoihin ja kokonaan pysymään erillään tuottavan elinkeinon

viljele-misestä, johonka yhtyisi hänen oma

toimeentulonsa

ja

käyttäjien

helposta

kelvollisen valmistekaan

saannista lähteväetu“ ’). Myöskin

ne lausunnot, joilla senaatti

vuosina

¹⁸¹² ja ¹⁸¹⁸

perusteli

leipu-reille antamansa kieltävän vastauksen

heidän

pyyntöönsä saada muo-dostaa ammattivirasto, osottavat ettei korkeimmassa paikassa niin-kään harrastettu

oltermannimahdin

enempää

lisäämistä.

Ammatti-virastojen perustaminen oli, sanotaan, turha, koskahan leipurit muu-tenkin nauttivat kaupungissa porvaruutta ja

muita porvarietuuksia,

ja soti sitäpaitsi kuninkaall. käskykirjettä vastaan vuodelta ^1804, se kun oli julistanut että teurastaja-,

juomanpanija-

ja

leipuriammatteja

saisi Porin kaupungissa ken hyvänsä

esteettömästi

harjoittaa, ilman edelläkäyviä oppivuosia ja muita

ammattiasetuksessa

määrätyltä ehtoja.

Myöskin kaupungin

maistraatti

vetosi

usein kuninkaall.

käsky-kirjeeseen

esiintulevissa

kohdissa edistääkseen

porvarioikeutta

hake-vien käsityöläisten parasta. Niinpä esim. katsoi maistraatti v. ¹⁸⁴⁴ kun värjärinsälli Mikko

Hellström

^{oli halli-} ja teollisuusoikoudclta saanut kieltävän vastauksen hakemukseensa päästä

kaupunkiin

värjä-illesi, kohtuulliseksi kumota tämän ratkaisun. Näin tehden maistraatti

m. m. nojautui „kuninkaall. päätökseen 9:ltäpäivältä lokakuuta ^1804, joka salli että kukin käsityöläissälli, olipa hän semmoisena työsken-nellyt lyhemmän tai pitemmän ajan, ken vaan voi esiintuoda

tyydyt-tävän mestarinäytteen, jota maistraatin,

asianomaisten

mieltä kuulus-teltuaan, on tutkiminen, saakoon kaupunkiin asettua

ia

ammattiansa viljellä».

Mutta lukuunottamatta niitärajoituksia, jotka niinmuodoin pe-rustumalla vanhaan ruotsalaiseen asetukseen ^v;lta 1804 voitiin mää-rätä ammattipakon noudatettavaksi leipuri-, teurastaja- ja

juoman-panija-ammatteihin sekä muutamissa tapauksissa myöskin muihin käsi-työläiselinkeinoihin nähden, pysyi ammattivanhimman valta koskema-tonna kautta koko aikakauden. Aksiisienpoistamisella (1808) ^oli kui-tenkin ammattielämälle valmistettupysyväinen huojennus, jonkaohessa kaupungissa alinomaa kasvava liike antoi työtä mitä

erikaltaisim-') Myöskin silloin prokuraattori Gyldenstolpe katsoi, samoin kuin Man-nerheimkin, elinkeino- ja kaupankäynti-vapauden laajentamisen ansaitsevan erityistä huomiota maan taloudellisen tilan parantamiskeinona, mutta arveli että koska tämä asia koski osaksi yhden säädyn oikeudella ansaitulta etuoi-keuksia, osittain myöskin muutosta maan yleiseen lakiin, pitäisi se vastaisuu-dessa kokoontuvilla valtiopäivillä alistettaman ^maan säätyjen ratkaistavaksi.

378

Maanviljelys

Alueen lisäys MAANVILJELYS.

mille ammatinharjoittajille. Myös kotiteollisuutta,

etenkin

pumpuli-ja villakangasten kudontaa, harjoitti moni edukseen ja voitokseen.

Pori

kahdentoista

ammattivirastonsa kanssa

ei

siis

käsiteollisuuden

kehitykseenkään nähden suinkaan ollut vähäpätöisellä sijalla maamme

senaikuisten

kaupunkien joukossa. Talousseuran v. 1830 keräämien tilastollisten tietojen mukaan, oli Porissa silloin lähinnä Helsinkiä ja Turkua käsityöläisten lukumäärä suurin^l).

Likinnä kauppaa ja käsityöläis-elinkeinoja ^oli maanviljelys edel-leenkin kaupunkilaisten tuottavin elannonlähde. Varsinkin oli suu-rella osalla alhaisempaa väestöä aikaantulonsa tästä

elinkeinosta.

Lyhyt yleiskatsaus

kaupungin

maanviljelys-oloihin on meille lähem-min osottava puheena-olevan

ammatin

silloisenkehityksen jakannan.

Paitsi vuoden 181l:n lahjoitusta, oli kaupunki samaan aikaan saanut toisenkin vähäisemmän lisäyksen maahansa. Sittenkuin näet pormestari Sarin jo v. ¹⁸⁰⁷ oli osottanut laivaveistämön laa-jentamisen välttämättömän

tarpeelliseksi,

ja kaupungin edustaja Por-voon valtiopäivillä, _Juhana Ascholin, vieläkin huomauttanut sen

merkityksestä kaupungille, otettiin varvinala, melkoisesti suurennet-tuna, v. 1810 virallisesti vahvistettuun asemakarttaan kaupungin omaisuutena. Mitään erityistä lahjoituskirjaa eitätä seurannut, mutta esivallan vahvistama asemakartta katsottiin tässä suhteessa

riittäväksi.

V. 1814 toukokuun 18:na p:nä määräsi maistraatti

„laivaveistämön

väljennettäväksi siihen laajuuteen, jonka Hänen Keis. Majesteettinsa vahvistama kaupungin suurentamista tarkoittava asemakartta osot-taa“. Kun muutamat kaupunkilaiset, joilla oli

kaalimaita

ja muita istutuksia veistämön laajentamista varten määrätyllä maalla, tämän johdosta vaativat korvausta siitä mitä tällä tavoin menettäisivät, hylkäsi maistraatti mainitun _pyynnön seuraavalla

huomautuksella:

„Mitä asiaan

tulee kuului puheena-oleva ala alkuperäisesti Hänen Keis. Majesteetilleen ja Korkealle kruunulle ja kruununhakoja kos-kevan arentiajan _{päättyessä} kaupungilta,

hävisi

myös samalla sen

asujamilta

oikeus kaalimaidenviljelemiseen. Tämän johdosta ja koska H. K. M.

maistraatin

ajatuksen mukaan oli armossa

suvainnut

lahjoit-taa tämän maan veistämöpaikaksi, niin olisi se myös mainittuun tar-peeseen avoimena pidettävä ja pysytettävä eikä milloinkaan muuhun käytettävä,

mikä

sotisikin lahjoituksen tarkoitusta vastaan, johon kaupungin asukkailla ei ole valtaa mielin määrin tehdä muutoksia^{41 a}).

Täten oli

veistämö

tunnustettu kaupungin omaksi lahjoitus, jonka

*) N. ^k. Böckerin kokoelma S. V. ^A:ssa,

■) Varvinkenttä arvioittiin v. 1816 9:ksi tynnyrinalaksi⁴³/ 4:ksi kapanalaksi.

379

Kruununha’at,

Peltojen pinta-ala.

SUUREN LAIVANVARUSTUSTOIMEN ^AIKA.

pätevyyttä kuitenkin myöhemmin on pantu

kysymyksenalaiseksi.

Yeistämön

ja Uuskaupungin välinen seutu kuului kuitenkin yhä kruunulle, ja kaupungin seurahuonetta rakennettaessa v. 1825, „luo-vutti K. Majesteetin

käskynhaltija

erityisesti siihen tilaa kruunun-maalla“ ¹).

Myöskin sallittiin kaupungin edelleen erityisillä osittain lyhem-mäksi, osittain pitemmäksi ajaksi määrätyillä ^arenneilla pitää n. k.

kruununha’at.

^{Jo Porvoon} valtiopäivillä oli kaupungin

edustaja,

JuhanaAscholin, vaalimiestensä tärkeimmäksi toivomukseksiosottanut että kaupunki, jonka kuten muistamme Ruotsin hallitus oli luovuttanut sen

„ikuisesta

arennista“, edelleenkin

pysytettäisiin

eh-dottomassa kruununmaan arentioikeudessaan. Siinä tapauksessa _että puheenalainen maa kaupungilta häviäisi, joutuisi tämä kärsimään, kaupunki ja

laivanrakennustoimi

ahdistetuiksi, yksityiset henkilöt kadottaisivat toivotut huolensa ja ahkeruutensa hedelmät ja

saama-miehet, jotka olivat itse viljelystyötä varten antaneet rahaa lainaksi, tulisivat kaikiksi aikoja

menettäneeksi

heille siitäannetun vakuuden Mitään

„ikuista“

^{arentia ei} enää myönnetty, ^mutta

valvomalla

etu-ansa huutokaupoissa pysyi kaupunki ^kuitenkin

yllämainitun

^sille

välttämättömän alueen omistuksessa.

Peltojen pinta-ala, jonka niinkuin

muistamme

^edellisen ajanjakson lopulla sanottiin tehneen noin840 tynnyrinalaa, lisääntyi kysymyksessä-olevanakin aikana puolellatoista sadallatynnyrinalalla.

Y. 1825 ilmoitetaan

kaupungin peltojen

vielä käsittävän ainoastaan noin 290 tynnyrinalaa sekä peruna- ja

kaalimaiden

50 tynnyrinalaa,

mutta v. 1844 arvioidaan viljellyn maan pinta-ala jo ^480;ksi ja v.

1850 512:ksi tynnyrinalaksi ^2).

Suurin osa näitä peltoja oli yhä yksityisten hallussa, ja niistä ei maksettu mitään veroja kaupunginrahastoon, lukuunottamatta pelto-verojyviä ja kymmenystä. ^Näitä

vanhoja

alkuperäisesti kruunulle

tulevia

veroja, joista puolet oli säädetty maistraatinpalkaksi, maksoi

‘) Muuta mainittavaa alueenlisäystä ei kaupunki tällä ajalla saanut. Ra-jatRuosniemeä, Hyvelää ja Toukaria vastaan käytiin uudestaan ^{v. 1831 erit} täin Ruosniemen rajaniityllä, Hyvelän ja Toukarinlahden ^luona ja Vähä-Raumaa ja Koivistoa vastaan v. 1832.

2) Myöhemmin tapahtuneessa kartallepanossa (1859) huomattiin kuitenkin peltojen ojineen ja teineen tekevän ainoastaan noin 464 tynn. alaa. ^Kun pormestari Ignatius v. 1841 ilmoitti kaupungin peltojen pinta-alan 649:ksi tynn.

alaksi, lienee hän tähän lukuun ottanut myöskin kruununha’anpellot, ja mah-dollisesti sitäpaitsi Ulasourin- ja Tommilanpellot.

380

Yksityisten omistusoikeus

Peltojen tuot-tama sato.

Karjasto SATO .TA KARTASTO.

muuten kukin

mielensä

jamakunsa mukaan ¹). Y. 1831 mitattiin tosin peltomaa uudestaan siinä tarkoituksessa, että saataisiin selville ^sen pinta-ala sekä myös „kuinka laajaa

omistusta

kukin siinähallitsee, jotta peltovero suoritettaisiin tasaisesti peltojen tynnyri- ja kappaluvun mukaan eikä kuten tähän asti

riippuisi

mielivaltaisista ilmoituksista“.

Mutta omistajat näyttäytyivät „aivan vähän halullisilta olemaan läsnä toimituksessa", ja mitään oleellista parannusta ei liene toimenpide sentähden

aikaansaanut.

Kaupunginkassan tuloarviossa tältä ajalta ei tavata muita peltoarenteja kuin ^ne, jotkaikivanhan tavan mukaan suoritettiin Pärnäisten tiluksista, sekä _ne, jotka 1700-luvun lopussa olivat

säädetyt

silloin sulalle otetuista uutisviljelyksistä Nevan (Måsa) ja Kissanmäen luona²). Myöskin sanoo Ignatius v. 1841 että kau-pungin peltomaata viljelevät useat kaupunkilaiset säädettyä

pelto-veroa vastaan, „paitsi osasta peltoja, joita kaupunkilaiset täydellä

omistusoikeudella

hallitsevat".

Millä menestyksellä porvaristo tähän aikaan maatansa viljeli,

emme

lähemmin

tunne. ^Mutta näytti siltä ikäänkuin maanviljelys ei enää olisi antanut yhtä hyviä tuloksia kuin „hyödyn aikana". Kenties oli syy

osittain

siinä,

etteivät porvarit

kuten

maistraatti

^{v. 1833} näki olevan aihetta huomauttaa samalla toimella, kuin muualla oli tavallista, „harjoitelleet elinkeinojansa".

Kaikkien

peltojen

yh-teensä arveltiin ilmoituksen nojalla vdta 1824 6:nen jyvän mukaan tuottavan ^lähimain 600 tynnyriä

vuosittain.

Tupakan- ja hampun-viljelys oli milteipä kerrassaan tauonnut: ilmanalan ankaruuden takia pääsi tupakka

harvoin

tuleentumaan, ja kaupungin hiekkaisilla pelloilla viljelty hamppu ei

tullut

tarpeeksi öljymäistä, jotenka se ei

kelvannutkaan touviaineeksi.

Mutta kaupungin peruna- ja kaali-maista

korjattiin keskimäärin

^6- tai 7,000 tynn. potaatteja, 50 kuusi-kymmenikköä kaalinkeriä ja ¹⁰⁰ tynnyriä juurikkaita, jotapaitsi kau-pungin ryytimaissa kasvatettiin

kaikellaisia

kyökkikasveja sekäjonkun

verran hedelmäpuita ja

maijapensaita.

^{Y. 1850} ilmoitetaan kau-pungin pelloilla viljeltyjen viljalajien antavan seuraavan

jyvämää-rän: rukiin 7:nen, ohran

s:nen

ja kauran 9:nen jyvän.

Niittyjen pinta-ala laskettiin tällä aikakaudellal,4oo:ksi tynnyrin-maaksi ³). Karjastoon ilmoitetaan v. 1810 kuuluneen 175 hevosta,

’) Aikakauden alussa näkyvät puheena-olevat verot lasketun suoritetuiksi likisuunnille

12:11 a

pyyhkäistyllä kapalla tynnyrinalaa kohden.

2) Luonnollisesti olivat niinikään kaupungin vuokraamat kruununha’an pellot kaupunginrahaston hyväksi arennille ^annetut.

3) Saaristoluodot mitattiin -/4 1810 ja tekivät silloin 866 tynnyrinalaa 20^x/i ^kapaualaa.

381

Kalastus.

Kirkollisiaoloja

SUUREN LAIVANVARUSTUSTOIMEN AIKA.

400 lehmää, 50 hiehoa ja ³⁰⁰ lammasta.

Kolmivuotiskaudelta

1848

—5O sanotaan hevosten lukumäärän nousseen 332:een, sekä lehmäin 526:een _'). Vieläpä laskettiinmyöhemmin kaupungissa olevan 600:etta hevosta. Tuo suuri lisäys vetojuhtien lukuun nähden, joka ei Po-rissa konsanaan ollut kohonnut niin korkealle kuin silloin, lienee

aiheutunut siitä, että suuri osa porvareita tähän aikaan „ajureina“

rupesi käymään rahtimatkoilla kuljettaen kauppamiesten tavaroita Tampereelle ja muihin ylimaan paikkoihin.

Mitä vihdoin tulee kalastukseen, jolla muinoin oli niin tärkeä osa kaupungin elinkeinojen historiassa, näkyy se olleen vähenemään päin. Tosin sanotaan vielä v. 1823 silakanpyyntiä harjoitettavan

„nuotalla, verkoilla ja jadoilla“ („nötter, nät ooh sköt“), mutta sillin-kalastuksen kerrottiin jo v. 1819 olleen vähäpätöisen. Kuitenkin

jatkettiin vielä kauan tapaperäisiä

kalastusretkiä Kallon

nuottapai-kalle²). Joka juhannusilta tulivat osakkaat, joiden joukossa _useita kaupungin mahtavimpia porvareita, 12:ssa veneessä alas saaristoon.

Purjeista, 24 luvultaan,

rakennettiin

yhteinen teltta, jossa koko osa-kaskunta vaimoineen ja lapsineen etsi suojaa öiden varaksi. Se oli tilapäinen yhteiskunta pienissä piirteissä; porvari Sohlströmiä ni-mitettiin „kuninkaaksi", »pidettiin raastupaa", ja

»viskaalin"

ilmi-annosta tuomittiin huolimattomat

»sakkoihin"

^kaikki tottumuksia, joita todennäköisesti tuki vuosisatojen tapa ja pitämys ³).

Tehtyämme selkoa kaupungin elinkeinojen tilasta kulumassa olevan vuosisadan edellisellä puoliskolla, on vielä tehtävä katsahdus myös kirkon ja koulun toimintaan tällä ajalla.

Kirkollisen seurakunnan ulkonaiseen järjestykseen katsoen ryh-dyttiin nyt

toimenpiteisiin,

jotka tarkoittivat kirkollisissa vaaleissa noudatetun menettelyn lähempää määräilyä ja suunnittelua. Sen joh-dosta että oli nostettukysymys Porinkaupunkiseurakunnalle tulevasta

') Lähinnä edellisellä vuosikolmikolla (1845—47) ^oli hevosten keskimäärit tehnyt 254 ja lehmien 412. Vielä 1860 oli 510 hevosta.

2) V. 1817 heinäkuun 29;nä p:nä annetun päätöksen mukaan oli kaupunki saanut oikeuden kenenkään häiritsemättä kuten ennenkin yhdessä maanomis-tajan kanssa harjoittaa sillin- ja silakankalastusta nuotalla Kallon karin luona, jokakuului Yyterin ratsutilan alle, tarvitsematta suorittaa osaviljaa, maanomis-tajan nautittua 2 vapaapäivää ensimmäisen apajan vetoa varten. Tämä kalastus annettiin sitte arennille kaupunginrahaston hyväksi.

3) Porvaristo anoi v. 1817

»saadakseen

^vielä puuttuvien julkisten raken-nusten pystyttämisapuna kaupungin alalla kaikkina vuoden aikoina käyttää kahta lohi- ja siika-apajaa“ anomus, jokakuitenkin lienee hyljätty, se kun loukkasi sekä kruununkalastusten vuokraajien että yksityistenkin

kalastusten-omistajien oikeutta.

382

Koulu KIRKKO TA KOULU.

äänestysoikeudesta Ulvilan maaseurakunnan ^suhteen,

silloin

^{kun koko} kirkkoherrakunnassa oli

kirkkoherran-vaali

tapahtuva,

vahvistettiin

v. 1823 yleisessä

kirkonkokouksessa

^16:na p:nä helmikuutasanottuna

vuonna asiassa tehty sopimus, jonka ^mukaan kaupungin äänestys-oikeus puheena-olevassa

vaalissa

oli katsottu vastaavan 48:n mant-talin osalle tulevaa äänestysoikeutta maalla. Kaksi vuotta

In document Porin kaupungin historia (sivua 136-146)