julkisuuteen sen huhun, että maallaolevat tilanomistajat Porin palon johdosta olivat mietteissä perustaa uuden palovakuutusyhtiön, koska

he panivat kaupunkien yhteydessä ollessaan liianpaljon vaaran

alai-seksi,

^jota ^seikkaa^„Helsingfors

tidningar"

kuitenkin näytti epäilevän.

„Toinen

kysymys on“ jatkaa mainittu lehti

„muutetaanko

^Pori, jolla tähän saakka on ollut lähes

kolme

peninkulmaa Reposaaren

’) Tähän komiteeaan ^kuului puheenjohtajana^rovasti, ^tohtori^Helien, vara-puheenjohtajana pormestari Clres Wahlberg, rahastonhoitajana raatimies C.

Duwahlt, jäseninä kauppiaat 1. Carström, K. J. Ek, Anttoni Björnherg, J. Sohi-mau, K. Nummelin, kapteeni H. A. Moliis, nikkarimestari A. Eostedt, maalari-mestari F. Hellsten, kultaseppämestari G. W. Mansner, ruukkumestari E. E.

Eosendahl, työmiehet G. Helenius, G. Lagerroos ja G. Stemvall. Notariuksena oli raastuvanoikeuden notarius ^J. Ekblom ja ^sittemmin kirjakauppias K. F.

Sjöblom. Tälle komiteealle sai kukin palon ^kautta vahinkoa kärsinyt ilmoittaa vahinkonsa suuruuden, ja nousi yksityisten komiteealle ilmoittamien menetysten summa 1,542,351:een markkaan 92:een penniin. (Kts.: Kertomuksia Porin kau-pungin historiasta, kirj. Kanerva, Satakunnassa 1890, N:o 79).

423

1853—50 vuo-sien sota.

SUUREN LAIVANVARUSTUSTOIMEN ^AIKA.

satamaan, perinpohjaisen palonsa jälkeen omaksi edukseen lähem-mäksi Reposaarta. Tästä kysymyksestä kuullaan paljon puhuttavan sitä ja tätä; mutta varmaa on että Oululaiset katuivat, kun he eivät jälelläolevien kellariholvien ja muiden pienempien esteiden takia muuttaneet kaupunkiaan ^1822:n vuoden palon jälkeen.“

Kun sitten oli

hiukan

toinnuttu palon jälkeen, aljettiin, uuden tonttien ja katujen järjestämisen tapahduttua, uudestaan rakentaa kaupunkia

entiselle

paikalleen. Mutta ennenkuin tämä

uudestara-kentamisen työ, josta edempänä saamme

tilaisuuden

tehdälähempää selkoa, oli ehditty loppuun suorittaa, tuli se pian, samoin kuin sa-mallaisissa oloissa oli tapahtunut 1698:n ja 1801:n vuoden tulipalojen

jälkeen, keskeytetyksi, tai ainakin

pitkäksi

^aikaa viivytetyksi sodan ja vihollisten etsimyksien takia. Lienee siis paikallaan tässä yhtey-dessä tehdä selkoa vähän aikaa palon jälkeen _syttyneen

itämaisen

sodan tapahtumista, mikäli ne koskevat Poria.

Ensimmäiset seuraukset sodan syttymisestä olivat että kaupun-gin suuri kauppalaivasto jäi toimettomaksi, jonka takia liikemiehet jo joutuivat kärsimään tuntuvia vahinkoja. Uusia laivoja ei raken-nettu, ja vanhat myytiin, mikäli voitiin ostajia saada.

Laivaveistä-möllä, samoinkuin Reposaaren luona, rakennettiin kanuuna

veneitä

venäläistä

merisotaväkeä

varten. Huhtikuun 12 p:nä ¹⁸⁵⁴

määräsi

Senaatti _osan

läntisen

prikaatin maan puolustukseksi asetettua souto-laivastoa varustettavaksi Porissa merimuonalla, laskettuna 825:lle miehelle, ja muutaman päivää myöhemmin tuli käsky pestata tarvit-tava soutomiehistö, 540 miestä, paikkakunnan

reippaimpia,

ran-nikkopuollustusta varten hankittuihin

kanuunaveneisiin.

Saman kuun ^27;nä päivänä huomasi kaupunki varmimmaksi palkata vahdin olemaan tähystämässä Yyterissä ja Reposaarella, ja toukokuun 9:nä p;nä asetettiin komiteea pitämään huolta kaupunkiin vievän

väyiän-suun sulkemisesta upottamalla siihen proomuja ja muita aluksia.

Jos kohta ei mitään enempää sinä vuonna tapahtunut oltiin kuiten-kin, tätenkuiten-kin, keskellä sotatapauksia.

Sillaikaa rakennettiin Luusourin luo pattereja, jotka tykitettiin neljällä vanhalla laivakanuunalla. Yläpuolelle asetettiin joelle kaksi lauttaa tervatynnyreilleen ja muine palavine aineineen, vaaran sat-tuessa, päästettäviksi vihollisen laivoja ^vastaan. Alapuolella taasen

suljettiin joki rautakettingillä.

Kesäkuun 30 p:nä ¹⁸⁵⁵ päättivät

kaupungin

^vanhimmat, ^sen johdosta että vihollinen, joka nykyään oh käynyt Uudessakaupun-gissa ja Kristiinassa, oli lausunut uhkauksia myöskin ^Poria vastaan, jolta kaikki puollustus puuttui,

kenraalikuvernööriltä

pyytää niin 424

»Sopimus,^x

1853—56 _vuosien sota. sopimus.

suuren

sotilasvoiman

paikalle komentamista, _{että se} riittäisi viholli-sen

estämiseen

tulemasta kaupunkiin parkaaseilla pitkin kulkuväyliä.

Senohessa tehtiin päätös että kaikki

lastiveneet

ja kuljetusalukset, joita ei välttämättömästi tarvittukaupungissa, mitäpikimmin olisivat toimitettavat pois sen läheisyydestä.

Heinäkuun alussa saapui sitten kaupunkiin pienempi sotilas-voima majuri Bruunin johtamana, sekä myöskin

kenraalikuvernöörin

tiedonanto että kaupungin

asukkaat

saisivat luvan, jos niin kahlasi-vat, tarttua aseisiin yhdessä sotamiesten kanssa auttaakseen viholli-sen torjumista.

Kuitenkaan

he eivät saisi toimia omin päin, ja eri-tyisesti jaetuissa osissa, vaan tulisi heidän alistua paikalla komenta-van sotilaspäällikön

käskettäviksi.

Tätä lupaa käyttikin osa

kaupunki-laisia,

jotka sijoitettiin Luusourin luo rakennettuihin pattereihin ‘).

Vihollinen olikin jolähellä. Heinäkuun 17 p:nä anasti

„Flickan“

nimisen jahdin Isokarin ulkopuolella ranskalainen fregatti „l)'Assas“, jolloinka laivuri, vastaukseksi kysymykseen oliko Pori linnoitettu ja oliko siellä sotavoimia, ilmoitti ettei hän tosin tiennyt kanuunain lukumäärää, mutta kaupungin puollustusvoimana oli hyvinkin 16,000 miestä. iholliset tekivät

kuitenkin

^matkan

pohjoiseenpäin

ja pala-sivat vasta 23:na p:nä

heinäkuuta

Säpinkarille, josta alkoivat panna toimeen

maallenousuja

siellä täällä

saaristossa

ja Yyterissä varus-tautuakseen muonalla.

Elokuun 9:stä päivästä 1855 tuli vihdoinkin

ratkaiseva

päivä.

Silloin teki näet vihollinen

pienempiä

väyliä pitkin

hyökkäysliikkeen

kaupunkia vastaan. Pelko tapahtuvasta ryöstöstä sekä tieto

sota-väen

riittämättömyydestä

näyttää joalusta alkaen lamauttaneen puol-lustuksen. Luusourin päällikkö määräsi ennenkuin edes oli ehtinyt syntyä mitään laukausten vaihtoa paiskattavaksi nuo neljä kanuunaa mereen ja vetäytyi sotilaista ja vapaehtoisista muodostettuine ko-mentokuntineen Poriin. Siellä luultiin pommituksen olevan odotetta-vissa;

ruiskut

pidettiin valmiina

mahdollisesti

^syntyvän ^tulipalon

') Porilaisen vapaehtoisen pataljoonan, myöskin „punssipataljoonaksi"

kutsutun, leirielämästä Luusourilla, kts. Kertomuksia Porin kaupungin histo-riasta, kirj. Kanerva, Satakunnassa 1890, n:oissa 53, 54 ja 58. Eräs siinä ker-rottu tapaus ei todista hyvää Luusourin väenurhollisuudesta. Muutamana kau-niina päivänä nähtiin veneen tulevan jokea ylös, kokassa joku kummallinen esine, joka kimalteli auringon valossa. Ei epäilemistäkään. Se oli tietysti vi-hollinen suuri kanuuna muassaan. Ääretöin hämmästys Luusourilla. Kaikki valmiit kiitämään, minkä jaksoivat, käpälämäkeen. Ja tuo viholliseksi luultu

olikin vaan rauhallinen ruumissaatto, kanuuna vaan äsken ^maalattu ruumis-arkku, joka kiilsi auringon säteissä.

425

Kaupungin so-dan kautta kär-simät vahingot.

SUUREN LAIVANVARUSTUSTOIMEN AIKA.

sammuttamiseksi ja osa asujaimia valmistautui pakoon. Sillä välin lähti pormestari

vihollisen

luo ja teki hänen kanssaan jonkinlaisen sopimuksen, jonka kautta höyrylaiva „Sovinto“ ja joukko lasti-veneitä sekä muuta omaisuutta luovutettiin mikä toimenpide kui-tenkin herätti suurta tyytymättömyyttä kaupungissa. Koska kuiten-kin nyt oli huomattu että paikkakunnalle sijoitettu pieni sotavoima ei ollut

riittävä

^estämään ^vihollista nousemasta monia joenhaaroja myöten kaupunkiin, ja koska

peljättiin

uutta paloveroitusta, pyysi

maistraatti

^uudelleen

joukkojen

vahvistamista, jonka ohessa, majuri Bruunin esityksestä, päätettiin panna Lana- ja Kokemäensaarenväy-lissä sekä, jos se tarpeelliseksi katsottaisiin, myöskin Raumanväy-lässä toimeen tukki- ja

kiviupotuksia.

Kaupungin arkisto päätettiin erityisissä sitä tarkoitusta varten valmistetuissa laatikoissa lähettää

Friitalaan

Ulvilan pitäjään, siellä toistaiseksi säilytettäväksi.

Mitään uutta hyökkäystä ei kuitenkaan enää tapahtunut ja seu-raavana vuonna tehtiin rauha. Kaupungin suoranainen sodan kautta kärsimä vahinko

arvioittiin

hiukan yli 70,000 ruplan ja epäsuora-nainen noin 83,000:een, tähän kuitenkaan lukuunottamatta mitä kau-pan ja elinkeinojen

seisahduksen

kautta oli menetetty. ^Vihollinen oli _ottanut, paitsi

antautumisessa jätettyjä

^aluksia, ² suurempaa ja

pienempää

laivaa,

kaikkiaan

521

lästiä.

Laivasto, joka ennen sotaa oli noussut

s,ooo:een

^lästiin, oli supistunut

1,723:k5i.

Siten oli eteenpäin menevä kauppakaupunki viiden vuoden ku-luessa ensiksi palon kautta _menettänyt suuremman osan rakennuk-siaan ja

irtaimistoaan

ja sitten sodan kautta suuremman osan lai-vastoaan.

Väestökin

oli vähentynyt tuhatkunnalla ihmisiä ja köyhäin

lukumäärä

^noussut tuohon erittäin korkeaan numeroon 427:ään hen-keen. Siten ei Porin

kaupungin

tila itämaisen sodan loputtua ollut

juuri paljoa parempi kuin se oli ollut aikaisempien tulipalojen ja

rauhattomuuksien

älkeen.

Vuoden 1852:n palo ja sitä seuraava sota ovat siten luonnolli-sinapäätöskohtina sillekaupungin

historian

aikakaudelle, jota olemme merkinneet nimellä „suuren

laivanvarustustoimen

^aika“.

Merkitys-tään maan suurimpana laivanvarustuspaikkana ei kaupunki enää ollut

takaisinvoittava.

Mutta tällä aikakaudella

saavuttamiaan

aineel-lisia tulolähteitä oli sen lähinnä kiittäminen jälleenkohoamisestaan onnettomuuksien jälkeen. Kysymyksenä oli kuitenkin tokko Pori,

enää omistamatta maan suurinta kauppalaivastoa, voisi ylläpitää

mer-kitystään yhtenä maan etevinimistäkauppakaupungeista. Että tähän vaadittiin kaupungin kaupalle leveämpi pohja, kuin sillä siihen saakka

oli ollut, huomasivat täydelleen senaikuiset kaupunkilaiset, ja kau-426

KAUPUNGIN SODAN KAUTTA KÄRSIMÄT ^VAHINGOT.

pungin edellinen

historia

^osottaa tarkalleen missä tämä pohja etu-päässä olisi haettavana. 15-satalnvun hämäläiskaupan muisto ei ollut koskaan täydellisesti himmentynyt, huolimatta 16-sataluvun

vastuksista

ja huolimatta kaikista kaupanvalvonnan rajoituksista.

Siitä on todisteena m. m. se valpas harrastus millä kaupunkilaiset

17-sataluviillä

ja vielä tämän vuosisadan alussa seurasivat

kosken-perkauksia

Kokemäenjoessa, joidenka luultiin voivan entiselleen pa-lauttaa kaupungin katkaistun yhteyden luonnollisen

kauppa-alueensa

kanssa. Nytkin, kun taasen oli haettava uusi pohja kaupungin vas-taiselle kehitykselle, tunkeusi kysymys parannetuista kulkuyhteyk-sistä sisämaan kanssa

välttämättömästi

etualalle. Jo v. 1850 pyysi

maistraatti maaherralle

antamassaan kertomuksessa kaupungin tilasta saada ilmoittaa, „että ainoa tunnettu keino

hyvinvoinnin

kasvamiseen

kaupungissa

^on ^yleisen Tampereelle vievän maantien valmistamisesta riippuva vilkkaampi liikeyhteys sisämaan kanssa“.

Täten oli se muutamalla sanalla ilmaissut kieltämättä tärkeimmän kysymyksen, jonka tämä aikakausi jätti lähinnä

seuraavalle

^ajalle rat-kaistavaksi.

427

In document Porin kaupungin historia (sivua 188-192)