hemmin, 21 /i 1825, vahvistettiin myös yhtäläinen sopimus kappalaisen

vaaleihin nähden kaupungissa, missä

tilaisuuksissa

kaupungin ääni-määrä olisi laskettava

kaksinkertaiseksi maaseurakuntaan

^verraten, jossa oli 35 manttalia, jotenka

kaupungin

^äänet siis vastaisivat 70:ää

manttalia, minkä ohessa ^muut vaaliin osaa ottavat maaseurakunnat omistamansa

manttalimäärän

mukaan antaisivat ^äänensä.

Mainittu

sopimus perustui vanhaan käyttötapaan ja oli

sovellettu

siihen suh-teeseen, jonka mukaan kaupungin asukkaat ja

maaseurakunnan

jäse-net ottivat osaa kaupunginkirkon

rakentamiseen

ja ylläpitoon ^1).

Kirkollisiin

oloihin nähden mainittakoon muuten että aikakau-den alussa vielä

havaittiin

jälkiä siitä hengellisestä liikkeestä, joka 17-sataluvun lopussa oli niin mahtavana vallinnut kaupungissa ja

sen

lähitienoilla.

^Oli nytkin ^nainen, joka

saarnoillaan aikaansai

herätyksiä laajoissa piireissä. ^Ollen

Ikälisistä

kotoisin oli hän vuo-den 1810:n jälkeen asettunut Poriin,

missä

^oli tunnettu „pikku muo-rin" („lilla mor“) nimellä. Kokouksia pidettiin

porvari

Olavi

Sun-delinin luona, ja niihin tulvasi nytkin ^väkeä lähempää ja kauempaa, joskin liike likimainkaan ei ollut yhtä laaja-alainen^{kuin Anna} Lager-bladin aikana.

Uudesta

herännyt hengellinen ^liike

turmeltui

myös-kin vähitellen

kaikellaisiksi

erheiksi, jotka

kuitenkin

tulivat tukahute-tuiksi

maltillisten

henkilöiden

vaikutuksesta

heränneiden omissa

riveissä

^2).

Papisto puolestaan uurasti samalla ahkeruudella kuin ^ennen

siveellisyyden

kohottamista jalukutaidon

edistämistä

^alemmissa sääty-luokissa.

Etenkin

oli

provasti

^tohtori

Ignatius

^{tunnettu innokkaana} kirkonmiehenä, joka osotti suurta huolenpitoa seurakunnan

hengelli-sen elämän kohottamiseksi.

Mitä kaupungin kouluihin tulee oli niille,

samoin

kuin useim-mille muille

senaikuisen

sivistyselämän ilmiöille, jonkummoinen py-sähdys, jos ei tahdo sanoa taantumus,

tunnusomaista.

Ennen on osotettu, mitenkä Porin koulu Kraftmanin ^toimesta, joka siellä ensin pani käytäntöön uudenaikaisempia

opetustapoja

ja oppiaineita, ^oli

') Kirkonkouksen pöytäkirjat ^5/3 1825 ja Senaatin kirje ²7a ^1821.

2 ) Akiander, Historiska upplysningar, ^{osa 11, s. 295.}

383

Gripenbergin laitos.

Triviaalikou-lussa vallitseva

klassillisuus.

SUUREN LAIVANVARUSTUSTOIMEN ^AIKA.

kohonnut yhdeksi maan etevimmistä oppilaitoksista sekä miten se Branderin rehtorikautena ylipäänsä oli edelleen astunut näin alotta-maansa uraa. Ja

vaikka

tämä suunta ei kauan jäänytkään triviaali-koulussa pysyväiseksi, näytti siltä ikäänkuin se jo olisi saavuttanut

jalansijaa paikkakunnalla, koska sinne aikakauden alussa sijoitettiin

maan ensimmäinen varsinaisessa merkityksessä reaalinen opisto.

Se oli n. k. Gripenbergin Hämeenlinnassa edellisenä vuonna

avattu kasvatuslaitos, joka ^lokakuussa v. 1813 siirrettiin Poriin. Sen perustaja ja johtaja oli tuo opetustointa niin lämpimästi harrastava kapteeni ^0. H. Gripenberg, joka

ulkomaille tekemällään

opintomat-kalla oli tutustunut Pestalozzin aatteisiin ja järjestelmään. Laitoksen

tarkoituksena

oli „herättää, edistää ja voimassapitää uskonnollistaja siveellistä toimintaanousevassa nuorisossa, tavalla, joka johtaa perus-teellisiin, kaikille kansalaisille käyttökelpoisiin tietoihin Jumalasta, ihmisestä ja luonnostat Oppiaineista olivat etusijassa: uudet kielet, matematiikka, luonnontieto, historia, filosofia, siveysoppi ^')■ Kieli-opetusta harjoittivat käytännölliseen tapaan ulkomaalaiset opettajat, Ranskalainen Limouzin ja Saksalainen Ulrich

Opisto, yhtäaikaa käymä- ja asumalaitos,

saavutti

vähässä ajassa

suuren luottamuksen. V. 1815 nousi oppilasluku 26:een, mutta olles-saan loistavimmillaan kuuluu se kohonneen aina 47:een. Valitetta-vasti näki itsensä

kuitenkin

Gripenberg taloudellisista syistä pako-tetuksi jo ^{v. 1818 siirtämään} opiston Yoipaala-nimiselle maatilalleen Sääksmäkeen, missä se muutaman vuoden kaluttua kokonaan taukosi (1822) ²).

Gripenbergin laitoksenmuutettua paikkakunnalta pois oli myös-kin lopussa kaupungin kouluoloissa vallinnut uudisteleva suunta.

Sillä vanhassa

triviaalikoulussa

oli

edellisellä

vuosisadalla hiukan

syrjäytetty

klassillisuuden harrastus taasen asettunut kunniasi]alle.

Noita „hyödyn aikakautena⁴⁴ oppisuunnitelmaan otetulta aineita:

principia oeconomiae ja jurisprudentia

naturalis

y. ^m. ei enää luettu,

*) Oppiaineet olivat: kielet _(ruotsi, venäjä, ranska, saksa jalatina), las-kento, mittausoppi, maantieto, luonnonhistoria, luonnontieto (fysiikka jakemia, tähtitiede ja mekaniikka), yleisiä tietoja ihmisen ruumiillisesta ja siveellisestä luonnosta sekä tärkeimmät terveyden säilyttämistä^{koskevat säännöt, historia,} siveysoppi, uskonto ja musiikki.

2) Leinberg, En Petalozzis lärjunge. Ylipainos Pedag. aikakauskirjasta.

Opistossa käytettyinä oppikirjoina mainitaan: ^Lacroixn, N. Smidin, Mailerin, Beckmarkin teokset puhtaan matematiikan alalla, Steinin, Galettin, Heusin-gerin, Hartmanin, Silfverstolpen, Bergmanin, Insulinin ja Maletin, maantie-teelliset ja maailmanopilliset teokset; Mozellin ranskalaiset, Heinsiuksen

saksa-laiset ynnä Bröderin latinalaiset kieliopit.

384

Koulun rappeu luminen.

Kouluelämä,

TRIVIAALIKOLUN RAPPEUTUMINEN.

ja muiden

reaaliaineiden

valinta oli liian horjuva, jotta ne olisivat saattaneet ^olla vastapainona

kaikkihallitsevalle

klassillisuudelle.

„Yanha rehtori Johnsson" (1804—1839), tuo pieni laiha hopea-hapsinen ukko,

vanhanaikuisessa

puvussaan, oli vanhan koulujärjes-tyksen harras ihastelija. Hänen johdollaan antauduttiin etupäässä vanhoja kieliä opiskelemaan, ja etenkin hoiti hän itse heprean ope-tusta, tuon kielen, jolla kuten hän sanoi Jumala itse jahänen pyhät ^enkelinsä ovat puhuneet hoitipa sillä menestyksellä, että hänen lähin seuraajansa, hämmästyneenä oppilaiden

taitavuudesta

tässä aineessa, puhkesi sanomaan: täällähän itse

seinätkin

^puhuvat hepreaa" ^*).

Mutta aika vaati jo koululta muuta kuin hepreaa ja latinaa.

Sitäpaitsi vaikuttivat muutamat muutkin asianhaarat siihen ettei koulun tointa enäil kaunistanut tuo vanhempina aikoina Porin oppilaitokselle tunnusomainen menestys. Turun kimnaasin perusta-misella (1830)

riistettiin

^kaupungin

triviaalikoululta

se suoraan yli-opistoon laskemisen oikeus, jonka se oli omannut perustamiscstaan asti. Tämä vaikutti nopean alenemisen oppilasluvussa. Myöskin oli tähän osaltaan syynä ^se

käytännöllisiin

jakaupallisiin harrastuk-siin kohdistuva suunta, jolle porvariston riennot yleensä olivat kään-tyneet, suunta, mikä saattoi useat vanhemmat omistamaan poikansa kauppa- ja elinkeinoalalle²). Eikä niinikään puhunut koulun puo-lesta liiallinen vitsan käyttäminen, johon muutamat

opettajista

-Fogelholm, Forsman ja Frosterus ottivat ryhtyäksensä, ja josta

kaupungin

vanhimmat, pormestari etupäässä, esiintoivat

valituksia

piispantarkastuksessa v. 1835 ^:!).

Asiain

näin ollen aleni hiukan 300:tta tekevä

oppilasluku, ^1820-luvun

^{lopussa, 82:een, niinkuin se}

oli triviaalikoulun viimme ^{vuonna 1841.} Sen ohessa huomattiin sieltä yliopistoon ⁴), ja ^1830:n vuoden jälkeen Turun kimnaasiin

lasketuiden

oppilasten, olevan hiippakunnan „muista kouluista saapu-neita tulokkaita heikompia" ^5).

Sillä viilin kun triviaalikoulu täten, työskennellen klassillisuu-don raskaan ilman painostamana, näki olemassa-olonsa toisen

vuosi-■) Kts. „Skoltidning“, marraskuun ja joulukuunnumerot v. 1848.

2) Triviaalikoulussa tähän aikaantavattukorkein oppilaslukuoli 218(1829).

3) Mainittujen valitusten johdosta pantiin ^toimeen kurinpitoa koskeva ohjesääntö, joka teki rangaistukset osaksi riippuviksi kouluneuvostosta. ^Asia ei tästä paljoa parantunut, syystä ^että oppilaat nyt ^saivat odottaa rangaistusta toimeenpano-päiviin asti. Ohjesääntö joutuikin kohta käytännöstä pois.

4) 1820-luvulla laskettiin akatemiaan keskimäärin ^{8 tai 9} oppilasta vuo-sittain.

s) Färling. Några grunddrag j. n. e. s. 27.

25 385

Ylä-alkeiskouln

SUUREN LAIVANVARUSTUSTOIMEN AIKA.

sadan lähestyvän loppuansa, pysyi myöskin sen sisällinen elämä koskematonna

kaikesta

ajan edistynnästä. Tapa että oppilaat talvi-seen aikaan tulivat kouluun kantaen halkotaakkaa kainalossaan ja itse sytyttivät roihun takassa palamaan oli kyllä jo heitetty ^sikseen, muttauseat muut vanhan ajan

„koulun

palvelustoimista⁴⁴ („opera servi-liora scholastica⁴⁴) elivät vielä edelleen täydessä käytännössä. Ainakin kerta viikossa oli

apoligistain

^määrä,

vahtimestarin

katsonnan alai-sina, lakaista koulusalin lattia. Samoin oli „patukka“ („klobba^4<),

tuo notkeista

koivunoksista

palmikoitte rangaistusase, joka tähän aikaan, jolloin vielä tunnustettiin oikeaksi väite: „kuta koulu ko-vempi,

sitä

pappi parempi⁴4, oli yksi koulun

etevimpiä

opetusväli-kappaleita,

varsinaisesti

apologistain valmistettava, jotka myöskin enimmin saivat tuta sen vaikutuksia. Joka aamu aikaisin tuli yhden oppilaan kustakin eri luokasta juosta kotiin asianomaisen opettajan luo ilmoittamaan tälle paljoko kello oli sekäerityisesti ^viitata

(„indi-cera⁴⁴) painavaan

7-lyöntiin,

jollointyön oli määrä alkaa.

„Clavarius

^44,

muuan ovella seisova apologista, joka avasi opettajille sekämyös

rehtorinluokkalaisille

^{oli sen} ohessa velvoitettu pitämään silmällä raastuvankelloa ja

kuuluvalla

äänellä antamaan tiedoksikellonlyönnit:

„hora

nona⁴⁴ (kello yhdeksän),

„decima

⁴⁴ (kymmenen) j. n. e. teh-tävä, joka koulun saatua oman kellon rajoittui sunnuntaisoittojen ilmoittamiseen huutamalla „prima“, „secunda“, „tertia vice singulit⁴⁴ (yksi, kaksi, kolme).. „ostiarius“, eräs rehtorinluokkalainen, jonka asiana oli opettajienpoissaollessa

järjestyksen

ylläpitäminen koulussa, kulki vitsa kädessä luokasta ^luokkaan, usein aika kovakätisesti jael-len ojennuksiansa. Jokaisella luokalla tuli sitäpaitsi „primuksen^4t (ensimmäisen luokalla) ottaa selvä

telmivistä

(„strepentes“) naura-vista („ridentes“) _y. m. ja ilmoittaa ne rangaistaviksi, jonka ohessa

„longuksen“ (s. o. „ultimus“ ⁼ viimmeinen luokalla) oli

opettajan

sisäänastuessa pyhkiminen pöytä pölystä puhtaaksi ^1).

Muunnos, joka ei ollut niinkään vähäpätöinen merkitykseltään, tapahtuitosin kaupungin kouluoloissa, kun vanhatriviaalikoulu, ^oltuaan kokonaista kaksi

vuosisataa

^Satakunnanctevimpänä sivistyksenahjona, asetuksella ²¹/«:pltä 1841 muutettiin neli hiekkaiseksi

ylä-alkeiskouluksi,

samalla kun

apologistaluokka

siitä erotettiin omaksierityiseksi laitok-seksi ala-alkeiskoulun nimellä. Kuitenkaan ^tämä koulun ulkonaisen järjestyksenmuutos ei

välittömästi

^tuonut mukanaan mitään huomatta-vampaa muuttumusta sen toimitapaan ja olemukseen nähden.

') A. Warelius, Muistelmia Porin koulusta, sisältyy «Tervehdykseen" v.

1881, sekä ^Nordlund, Skolförhållanden.

386

Vanhoja koulu-tapoja.

Hattukuikue.

Vannetanssi.

YLÄ-ALKEISKOULU. VANHOJA KOULUTAPOJA.

Ensi aikanaan näkyy

ylä-alkeiskonlu

astuneen triviaalikoulun jälkiä. Oppilasluku, pysytellen aluksi 80:n ja 90:n välimailla, nousi kuitenkin 1840-luvun lopussa jonkun verran yli ^100:n. Kun tuomio-provasti J. A. Edman toukokuussa v. 1848 toimitti piispantarkastusta, katsoi lian itsellään olevan syytä muistuttaa, että „oppilaitoksessa tosin ilmeni edistymistä parempaanpäin, vaan että sentarkoittama ja tarkoitettava päämäärä vielä oli kaukana^44, jotenka hänen vakuu-tuksensa mukaan Porin alkeiskoulu oli takapajulla ainakin

osasta

muita

hiippakunnassa olevia alkeiskouluja. Mainitusta lausun-nosta tekivät opettajat ^valituksentuomiokapituliin, joka arvatenkaan ei voinut huomata

rehtorin

tai muiden koulun opettajien ansain-neen tarkastajan yleisissä sanoissa lausumaa moittivaa arvostelua,

mutta ei myöskään voinut kieltää,

„ettei

^{nykyistä parempi} kanta olisi ollut koulussa sekä mahdollinen ^että toivottava^{44 ').}

Huolimatta Porin koulun, tämän ajanjakson kuluessa, näkemistä muutoksista, se kun oli sekä menettänyt yliopistoon laskemisoikeuden (1830) ^että myöskin suunniteltu alkeiskouluksi (1841), oli kuten olemme nähneet ^— siellä noudatettu opetustapa ja järjestys kuitenkin jäänyt entiselleen. Niinpä pysyi vielä moni vanha koulutapakin muuttumattomana, yhden ja toisen ainoastaan

vastahakoisesti

väis-tyessä uusien olojen tieltä. Näihin

viimmeksimainittuihin

kuului esim.

tuo n. k:n

valedicentien

(s. o. hyvästi jättävien eli koulusta eroavien) riemukulku. Oli nimittäin

triviaalikoulun

aikana ollut tapana että eroavat oppilaat, juhlapukuun puettuina, päässä sieltä täältä lainatut, erikuosiset ja eri-ikäiset korkeat silkkihatut, somistetut

sormenlevyi-sillä vihreillä, tuulessa liehuvilla nauhoilla, kävelivät

parittain

^ja käsikynää katua ylös, toista alas. Kahden vuosisadan kuluessa oli

kau-punki tottunut tähän näytelmään,

joka

sen kautta oli saavuttanut jonkummoisen loukkaamattomuuden, ja jostaei niin helposti tahdottu luopua. Niinpä jatkoihin rehtori, senjälkeen ^kuin yliopistoon päästö oli lakannut, vielä muutamia vuosia eroavien oppilaiden kimnaasiin nimittämistä samaan tapaan kuin hän ennen oli laskenut

heidät

aka-temiaan. Täten jatkui näitä

omituisia hattukulkueita

1830-luvun keski-vaiheille asti, jolloin ne kuitenkin vähitellen

taukosivat

ja

vaipuivat

unheeseen²).

Kauemmin kuin

hyvästijättäjien

^riemukulku säilyi lusijuhlan vietto,

Lucianpäivän

^{edellisenä iltana, 13;na p:nä} joulukuuta, jolloin nuoriso laskettiin joululomalle. Juhlan loistokohtana oli

verral-') Färling, Några grunddrag j. n. e. s. 31.

2 ) Nordlund, Skolförhållanden, ss. 93—9ti.

387

Koulun läpikäy neitä eteviä kaupunkilaisia

SUUREN LAIVANVARUSTUSTOIMEN AIKA.

lisesti suuremmoinen juhlavalaistus ynnä siilienliittynyt vannetanssi, joka suoritettiin kaiuttaessa latinalaisia koululauluja, osasta joulu-virsiä, osasta lauluja eri sisällystä. Se oli yksinkertaista kaksiäänistä laulua, joka opittiin ainoastaan korvakuulon mukaan. Tavallisesti alkoivat esitykset

virittämällä

^verkalleen javirsitahclissa riemulaulua:

„ecce

^{novum gaudium, ecce novum mirum“, ja} loppuivat

nopeapol-kuisesti

sujuvaan koululauluun: _„o scholares, voce pares, jammecum

concinite

j. n. e.“ Yhtä yksinkertainen kuin laulu oli tanssi, jota suorittaessaan osaaottajain eri laulunosottamassa tahdissa oli määrä as-tua käytävään, mikä muodostuiriveihin asetettujen oppilasten pystyssä pitämistä vanteista, ja jälleen ulos toisesta päästä, käyden jokatoinen oikealle, joka toinen vasemmalle. Laulujen lomissatarjoiltiin virvok-keita, omenia ja konvehtia,

tilaisuuteen

saapuneelle yleisölle, jonka

joukossa nähtiinkaupungin

arvomiehet

juhla-asussa,venäläisiä upsee-reita koreissa univormuissa, naisia ajan kuosien vaatimissa puvuissa.

In document Porin kaupungin historia (sivua 146-151)