porvariston karjalle, ja ankaramman huolenpidon kautta veräjistä ja aidoista saattoi karja kuljeskella vapaasti laitumella, tarvitsematta

pel-jätä sen

tunkeilemista

peltoihin. V. ¹⁷⁸⁷ päätettiin ^että, koska karja-laidun nyt on tullut peratuksi, paimenten ei enää tarvitsisi koko päivää olla karjan mukana, vaan ainoastaan aamuisin ajaa se laitu-melle ja iltaisin hakea se takaisin kaupunkiin. Sitä paitsi oli heidän

joskus ampuminen muutamia pistoolinlaukauksia, _sillä pelottaakseen

petoja.

Mitä tämän aikakauden karjastoon tulee,

tiedämme

siitä sangen vähän aikakauden varhaisemmalta puoliskolta. Mahdollisesti oli

1770-ja 1780-luvuilla tässäkin suhteessa näytettävänä jotakin

erinomaista,

vaikkumme lähteiden puutteessa tarkemmin tunne oloja. Ainakin

sanottiin

v. 1780 kaupungin sikolaumaan kuuluneen 500 eli 600

kappaletta, jota lukumäärää tämä karjalaji ei varemmin taikka myö-hemmin ollut

siellä

saavuttanut. Suurta karjarikkautta näyttää sekin seikka osottavan,

ettei laidunmaa

tahtonut

riittää tarpeeksi

^asti,

jonka

takia esim. loismiesten sallittiinpitää laitumella ainoastaan yksi lehmä,

mutta ei yhtään hevosta, sekä porvarit kiellettiin

vuokraamasta

pois niittyosuuksiaan irtaimelle väestölle, joka siitä vaan tulisi houkute-tuksi pitämään karjaa porvaristolle vahingoksi ‘). Mutta mitenkä

') Senohessa korotettiin karjalaidunmaksua, joka ^ennen oli ollut 6 run-stykkiä hevoselta, härältä, lehmältä, vasikalta ja sialta, sekä ³ runstykkiä lam-paalta, v. 1779 siten, että porvarientuli maksaa kaksinkerroin entiseen verraten,

283

Kalastus,

UUDEN TAPULIOIKEUDEN JA VÄLIMEREN-PURJEHDUKSEN AIKA.

asianlaita lienee ollutkaan 1780-luvulla, vannaa on että viisvuotis-taulu vuodelta 1805 näyttää että kaijasto ainakin silloin mahdol-lisesti supistuneena 1801:n vuoden palon jälkeen ^{ei ollut}

suu-rempi kuin se oli ollut edellisen aikakauden lopussa. Luetteloon on merkitty tasaisilla numeroilla 150 hevosta, 350 lehmää, 50 hiehoa ja 450 lammasta.

Verrattuna maanviljelykseen ja karjanhoitoon oli sitävastoin kaupungin kolmas maanmieselinkeino, kalastus, tällä aikakaudella vähenemässä. Muinoin niin kannattavaa

sillinkalastusta verkoilla

harjoittivat tosin yhä edelleen kesäkuulla ja heinäkuun alussa kau-punki- ja maalaiset Reposaaren salmen sisäpuolella, „mikäli niitä kukin pystyy saamaan", mutta sanotaan v. 1776

vähäisellä

voitolla. Tämän kanssa on yhtäpitävä myöskin se tieto maistraatin kertomuksesta vuodelta 1771, että silliä pyydetään verkolla Pohjan-lahdessa, mutta vähäisessä määrässä.

Mitä

silakankalastukseentulee,

sanotaan v. 1776, että „porvaristo monossa

osakaskunnassa,

myös muutamien

saaristolaisten

kanssa, harjoittaa silakankalastusta avoi-messa meressä ja Pohjanlahdessa, sekä jadoillaettä Idillä eli 15:llä

nuo-talla, joista suuremmat ovat 120 sylen

pituisia

ja 14kyynärän syvyisiä, ja joillamyös jokinmäärä

pikkusiikaa

pyydetään syksyllä. Nuottiaan varten ovat he

suurimmalla

vaivalla ja kustannuksella peranneet

äärimmäisten

karien luo mereen kelvollisia apajoita". Tämä silakan-kalastus tuotti,

tiedon

mukaan vuodelta 1771, vuosittain noin 40 tyn-nyriä. Tässä mainittakoon_myös että vuonna 1776 itsellinen

Antti

Fa-gerlund pyysi

oikeutta

erään

kokemäkeläisen

yhdyskunnanpäämiehenä saada asettautua

alituiseksi

asukkaaksi jollekin saariston äärimmäi-sistä luodoista ja siellä harjoittaa kalastusta „boiseillä“ („boyser“) ja muilla uudenaikaisilla pyydyksillä; tämän yrityksen katsoi mais-traatti kuitenkin käyvän yli Fagerlundin tiedon, kyvyn ja taidon, jonka

takia

se ei maaherralle puolustanut hänen anomustaan ').

mutta kaikkien muiden kaupunkilaisten 4 killinkiä hevoselta, 2klkiä härältä, mullikalta, lehmältä, vasikalta ja sialta, sekä 1 klki lampaalta.

b

Maistraatin pöytäkirja ²% 1776. Mitä vihdoin tulee kalastukseen lah-dessa,oli uusia asetuksiaannettu ^14/n 1776 ja^u/i ^1771, janiissäolevien määräysten johdosta porvarit v. 1773muiden kalastuspaikkain omistajain kanssa tekivät sopi-muksen kalastaa sellaisella tavalla, ettäkalanpoikia ei vahingoitettaisi. Kuitenkin saattoivat naapurit yhä edelleen tunkeilemisillaan porvaristollevahinkoa, kalastaes-saan kaislalahdissaan jarannoillaan, etenkin Vähä-Ka^umalaiset, jotka Ulasourin luona omavaltaisesti kalastelivat porvariston vesillä, sekä Suosmereläiset, jotka väittivät erään Juhana III:n antaman kiijeen mukaan viita 1576 olevansa

oikeu-tettuja kalastamaan itse kaupungin ^rannassa. Kalavesiriidassa Yähän-Eauman kanssa oli kihlakunnanoikeus jov. 1755 antanut päätöksen, jonka mukaan

por-284

Kirkko KIRKOLLISET OLOT.

Jätämme täten selonteon kaupungin elinkeinoista tällä merkilli-sellä

aikakaudella. Ylläoleva

yleissilmäys lienee kyllin selvästi

saat-tanut ilmi sen aineellisen kehityksen, jonka alaisenakaupunki tähän aikaan oli. Että hengellisetkin pyrinnöt ja sivistysriennot yleensä kävivät rinnakkain tämän kehityksen kanssa, saamme seuraavasta huomata.

Kirkonkin alalla huomataan tällä aikakaudella uutta elämää, joka osottaa että kansan ^saama kirkollinen kasvatus jo itse seura-kunnassa alkoi kantaa kypsää hedelmää. Molemmat Lebellit, isä Mikael Lebell (1746—86) ja poika Freedrikki Lebell (1786—1819) olivat voimakkaita miehiä, jotka vanhempien aikojen Arctopolitanuk-sien ja Forteliusten tavoin innolla uurastivat yleisen

kansansivistyk-sen kohottamista. Siten päätettiin esim.

kirkonkouksessa

³⁰

/4

¹⁷⁹²

että vanhempien, jotka eivät opettaneet lapsiaan lukemaan sisältä sekä Lutheruksen pientä katekismusta ulkoa, tuli semmoisesta laimin-lyönnistä maksaa sakkoa 1 talari, mikä sakko laiminlyömisen

uudis-tuessa oli kaksinkertaisesti suoritettava.

Mitä muihin ^tänä aikakautena vallitseviin

seurakuntaoloihin

tulee, muistettakoon, että jumalanpalveluksiin nähden nytryhdyttiin

muuta-miin olojen

vaatimiin

muutoksiin. Vielä 17-sataluvunlopussa pidettiin Porin

seurakunnissa

^x) ruotsalaisia ja suomalaisiajumalanpalveluksia

joka

sunnuntai.

1770-luvulla huomattiin kuitenkin että ruotsalaisen seurakunnan jäsenet, joilla suomalaisissakin jumalanpalveluksissa oli penkkinsä itselleen varattuina, hyvin harvoin niitäkäyttivät. Tämän varistella oli oikeus kalastaa Ulasourin% rannassa samassa suhteessa^kuin he omistivat maata, kuitenkaan ei katiskoilla, ^vaan ainoastaan rysillä, ettei kalan nousu Rauman jokeen tulisi estetyksi. Ja hovioikeus näyttää v. 1785 vahvis-taneen Suosmereläisten oikeuden, koskapa raatimies Mentzer ^sai toimekseen kaupungin puolesta jatkaa tätä riitaa ja koettaa estää heitä heidän uskaliaista yrityksistään kaupungin kalavedessä.

') Seurakuntaan kuului, paitsi kaupunkia, myös noin 80 manttalia maa-seurakuntaa. Ehtoollisvierasten lukumäärälaskettiin v.1792 kaupungissa l,soo:aan ja maaseurakunnassa l,2oo:aan henkeen. Kaupungin kappalainen, jonka palk-kana oli 27 riksiä pääsiäisrahoja sekä 4 tynnyriä jyviä kruunulta ja 14tynnyriä maaseurakunnalta, nautti senohessa edelleen elatusta Ahlaisten ja Noormarkun kappeliseurakunnilta; joista edellinen oli perustettu v. 1691, jälkimmäinen siitä erotettu v. 1749. Tosin ^olivat nämät kappelit, joillaoli sangen vähän apna kaupungin kappalaisesta, jovaremminsaaneet itselleen hyyväksytyksi päätöksen, jonka mukaan heidät „in casu existenti“vapautettaisiin ylläpitämästä kaupungin kappalaista, vaan kun heidän tätä seikkaakoskeva kirjeensä^oli kadonnut, pyysi-vät he uudelleen v. 1792 eroa Porin seurakunnan kappalaisesta, mutta hallitus, arvellen ettei kaupungin kappalaisen kehno palkka sietänyt vähentämistä, hyi-käsi heidän anomuksensa.

285

Uskonnolliset liikkeet.

UUDEN TAPULIOIKEUDEN JA YÄLIMEREN-PURJEHDUKSEN _AIKA.

kautta kärsivät suomalaisen seurakunnan jäsenet, joita oli monta kertaa suurempi lukumäärä, suurta ahtautta, jonka _takia päätettiin

että ruotsalainen seurakunta saisi erityiset penkkisijansa, kuitenkaan omistamatta niihin mitään oikeutta

suomalaisissa

jumalanpalveluksissa.

Kuitenkin oli ruotsalaisten määrä saada pitää kaksi ensimmäistä penk-kiä sekä miesten että naisten puolella, „jos _tahtovatkäydä suomalai-sessa puolipäivä-jumalanpalveluksessa ja etenkin iltakirkossa, jota harvoin pidetään

ruotsinkielellä".

1801:n vuodenpalon jälkeen pidet-tiin ruotsalaisia jumalanpalveluksia

ainoastaan

jokakolmas sunnuntai, paitsi suurinarukouspäivinä, pääsiäisenä, helluntaina ja jouluna, jol-loinka puolipäivä-jumalanpalvelus oli toimitettava molemmilla kielillä.

Samaten oli Sacklen jo v. 1763 ehdottanut, että koska ylen harvat, usein 2 eli kolme henkeä ainoastaan, jotkamyös ymmärsivät sekä ruotsin- että suomenkieltä, saapuivat ruotsalaisiin viikkosaar-noihin, käyden mieluummin

suomalaisissa

^nämätruotsalaiset viikko-saarnat, paitsi paastosaarnat, tykkänään lakkautettaisiin, „etenkin koska olisi pikemmin väärinkäytöstä kuin sielunrakennusta, jos vaatisi papistoa saarnaamaan tyhjille seinille ja menemään kirkkoon itse toisena eli kolmantena". Lebell valitti ettei lukuisammin saavuttu ruotsalaisiin saarnoihin, mutta ^suostui, jos kaikki läsnäolevat ruotsa-laisen seurakunnan jäsenet nyt yhtyivät Sackleniin, niiden lakkaut-tamiseen, kunnes ruotsalainen seurakunta

vastaisuudessa

voisi tulla lukuisammaksi'j.

Hengellisen elämän alalla alkoi muuten kaupungissa, etenkin

1770-luvulla,

tulla näkyviin vilkkaita vaikutuksia ajan uskonnollisista liikkeistä, lähinnä Anna Rogelin

Merikarvialla

pitämien saarnojen tuloksena. Samaten kuin tämä tunnettu naissaarnaaja alkoi porvari

Kustaa

Malmbergin tytär

Juliana

Malmberg, naimisissa kersantti

Söderborgin

^kanssa, kotonaan joka päivä pitää rukouksia kansalle.

Hänen ystävättärensä Anna Lagerblad, joka v. 1770 oli ^muuttanut vanhempainsa kodista Siikaisista Poriin, asuen Söderborgien ^luona, antautui vielä korkeammassa määrässä uskonnollisen innostuksensa valtoihin ²).

„Mielikuvituksensa

lennossa liiteli hän korkeammissa

avaruuksissa, asettautui välittömään yhteyteen jumaluuden kaikkien

persoonani kanssa ja keskusteli heidän kanssaan kuten jokapäiväisen ympäristönsä kanssa".

*) Kirkkoraadin pöytäkirja ^3/4 1763.

2) Akiander: Historiska upplysningar j. n. e. 11, ss. 289—292; 111, ss. 176 ja ^seur. Hän kävi myös ahkerasti sairaiden ja murheellisten luona ja lohdutti heitä sanansa voimalla, tahi myöskin lukemalla jotakin hengellistä kirjaa, eten-kin Hollaziuksen Armon järjestystä. Anna Lagerblad kuoli v. 1811.

286

USKONNOLLISET LIIKKEET.

Juliana Malmbergin ja Anna Lagerbladin esimerkin mukaan alkoivat useat muutkin henkilöt, enimmäkseen naisia, kuten vaimo Sofia Rosnell, vaimo Maria Neckström, vaimo Anna Lönberg _y. m. ^1), saarnata yleisölle. Pian oli kaupungin seurakunta jaettu kahteen puolueeseen, „kääntyneisiin“ ja „kääntymättömiin“, ja helluntaina v. 1774 kokoontui monta sataa ihmistä paitsi kaupungista ja sen

ympäristöstä _myös etäisemmiltäkin seuduilta, Raumalta ja Uudesta-kaupungista, Loimaalta ja Tyrväästä, kuulemaan näitä outoja

saar-naajia.

Viranomaiset

sallivat

aluksi näitten kokousten häiritsemättä jat-kua, niin kauan kuin niitä voitiin pitää ainoastaan hyödyllisinä jumali-suudenharjoituksina. Mutta kun Lebell oli ^saanut kuulla että

saar-naajat olivat myöskin ottaneet muuttaakseen tavallisen rukoilema-tavan,

käski

hän ne

kuulusteltavikseen

²²/_f, 1774.

Hän

kysyi ^heiltä, luulivatko he Jumalan ja esivallan asettamaa saarnaa]avirkaa riittä-mättömäksi, koska olivat ruvenneet niin kalliiseen javastuunalaiseen virkaan. Myös Sacklen huomasi liikkeen sotivaksi yleistä järjestystä

vastaan. Hän sanoi kuulleensa Julianan ennustaneen että tämä kau-punki ennen maaliskuun loppua oli joutuva yleisen hävityksen alai-seksi, ja hänen ja muiden yöllisten saarnani johdosta Vähä-Raumalla oli hänen työväkensä päivillä laiminlyönyt työnsä ja askareensa.

Sekä häntä että Lebelliä lonkkasi myöskin että naiset, jotka olivat kielletyt esiintymästä seurakunnassa, saarnasivat, jahe huomauttivat kuudennusmiehiä pitämään huolta siitä, että kuninkaallista asetusta v:lta 1726 noudatettiin²).

Kuitenkin jatkui liike, kieltämättä

vaikuttaen

myöskin paljon hyvää. Nyt julistettu „evankeelinen“ oppi tarkoitti käytännöllisen kristillisyyden edistämistä. Kun joku muistutti ettei kansaa pitäisi ravita niin hatarallaruualla kuin heidänevankeliumillaan, vaan että sitä

oli

vaadittava

suurempaan vakavuuteen parannuksessa, vastasi Juliana lauman paraiten lihoavan, jos ei sitä suljeta liian ahtaaseen laidun-maahan. Molempien saarnaajien arvo kasvoi kansassa aikaa

voittaen

yhä enemmän. Sotavuosina ^{1788—90 maassa} vallitsevan yleisen kauhun aikana kirjoitti Anna Lagerblad näkynsä, kehottaakseen aseena Jumalan kädessä jona hän itseään piti kansaa

paran-nukseen, aikana, jolloin Jumalan vitsaukset uhkasivat maata ja kan-saa. Ja vielä suurempi oli Juliana Malmbergin arvo. Huhu tiesi kertoa, että hänen oli sallittu saarnatakuningas Kustaa llLnen teltan

') Miessaarnaajista mainitaan räätäli lisakki Lemberg, ^{| 1829.}

2) Kirkonkouksen pöytäkirja ^50/₆ 1774.

287

Koulu

Kieliolot kou lussa.

UUDEN TAPULIOIKEUDEN JA VÄEIMEREN-PURJEHDUKSEN AIKA.

ulkopuolella kuninkaan maassa-käynnin aikanajaettähän olisaanut

lu-van esteettä jatkaa hartausharjoituksiaan. Hänen elinaikanaan nautti-mansa yleinen suosio osottautui siinäkin, että hänen

maahanpanijnisis-sään, v. 1799, syvän liikutuksen vallitessa oli läsnä kaupungista ja

läheiseltä

maaseudulta kokoontunut harvinaisen lukuisa kansajoukko,

muiden

muassa myöskin muutamia kaupungin arvohenkilöistä.

Mitä taasen kouluun tulee, työskenteli se yhä edelleen Kraft-manin ulottamaa tietä. Kolleegain luokilla oli jo Strelingin „gram-matica latina" (latinan kielioppi) tullut käytäntöön jakaen jotenkin tasaisesti oppilasten ajan Lutheruksen katekismuksen ja Hubnerin raamatunhistorian kanssa. Konrehtorin luokka ahkeroi kreikan- ja hepreankielen

oppimista

^{(„studium graecum et} hebraicum") jakuului sen lukujärjestykseen sitäpaitsi Euklideen alkeet, Yossiuksen

reto-riikka, Hiibnerin Ruotsin historia ja

Tuneldin

maantieto, jonka ohessa Cornelius Noposta ja ^Ciceron valittuja kirjeitä seliteltiin. Rehto-rinluokkalaiset vihdoin opiskelivat Benzeliuksen teologisia kysy-myksiä, Plenningin logiikkaa ja Yoltematin valtiohistoriaa, selittivät Ovidiusta,

Justinusta

ja Phsedrusta, sekä saivat sitä paitsi tutustua luonnonhistoriaan ja talousopin alkeisiin^!). Eräässä luultavasti v.

1803 kansleriyhdistyksen sihteerin toimittamassa selonteossa Turun hiippakunnan kouluista mainitaan erityisesti että Porin koulussa, paitsi

triviaalikouluissa

tavallisia oppimääriä, luetaan hiukan luonnon-historiaa ja

ruotsinkielen

^kielioppia Sahlstedtin ^mukaan, josta siis käy selville että Kraftmanin

1740-luvulla

toimeenpanemaa

järjestel-mää vielä seurattiin. Oppilasten lukumäärä oli, tiedon mukaan v:lta 1803, tavallisesti 150, ja ylikin.

Ruotsinkielen taitamattomuus oli yhä edelleen monille oppilaille pahana esteenä opintojen menestymiselle. Kielikysymys oli m. m.

helmikuussa 1774 kouluntarkastajan ollessa puheenjohtajana ^taasen, kuten monta kertaa ^ennen, kouluneuvostonkäsittelyn alaisena. Tuo-miokapitulille oli ilmoitettu että suurin osa apologistaluokan oppilaita olivat „niin perin taitamattomia ruotsinkielessä, etteivät sitä edes ymmärrä". Tarkastaja huomautti sentähden välttämättömyytenä „että täkäläiset koulupojat keskenään eivät puhuisi muuta kuin ruotsia, koska he luultavastikin alituisen harjoituksen kautta pian ja oikein oppisivat tätä kieltä käyttämään". Tällöin todistivat opettajat

että oppilaita aina oli vaadittu puhumaan ruotsia. Kuitenkin huo-masi tarkastaja olevan syytä „mitä ankarimmin sanoin varoittaa

*) Äbo tidningar v. 1772, ^n;o 32, s. 253 ja 254

288

Kirjastoja luon-nontieteellineⁿ

kokoelma.

KOULU.

koulun suomalaista nuorisoa käyttämään kaikkea mahdollista ahke-ruutta ruotsinkielen oppimiseen¹⁴ *).

Asiakirjat, etenkin kouluoikeuspöytäkirjat, säilyttävät muuten

muistoja monesta

senaikuisen

kouluelämän sisäisestä seikasta. Milloin oli poikain pahanelkinen pilkanhalu

häirinnyt

järjestystä koululla, niinpä esim. silloin kun apologista Aspia tunnille saapuessaan ter-vehti oppilas

Torrlund

äänekkäällä määkymisellä, mikä oli

tekstinä

seuraaviin mustalle taululle kirjoitettuihin sanoihin: „musta pukki, valkoinen parta" ²). Milloin olivatkoulunuorisoa, sen viettäessä

koulu-talolla Kuninkaallisen Majesteetin nimipäiviä

«tanssilla

^ja muulla sille sopivalla huvilla^44, häirinneet kreivi Possen palvelijat, jotka

olivat

ampuneet pistoolinlaukauksia etehisessä ja heittäneet kiviä ikku-nasta sisään³). Milloin olivat kouluhuoneen seinät laskeuneet niin paljon, että ikkunaruudut olivathaljenneet jauuni revennyt. Milloin saattoi tapahtua että katto alkoi vuotaa keskellä tuntia, jolloinka pojat saivat lupaa ja lähetettiin noutamaan turpeita ^{lähimmältä} nur-melta sillä auttaakseen vahinkoa.

Koulun kirjastoon kuului v. 1772 70 nidosta ja²⁵ karttaa. Sitä-paitsi oli laitos hiljan hankkinutitselleenneljäpallokarttaa, joista kaksi

oli suurinta lajia, mitä Upsalassa

valmistettiin.

Aina näihin aikoihin saakka ei koululla vielä ollut minkäänlaista luonnontieteellistä ko-koelmaa, mutta kun oli ^huomattu, minkä haitan tämä puute tuotti

luonnonhistorian opetukselle, olivat

rehtori

ja konrehtori pitäneet huolta semmoisen kokoelman hankkimisesta, johon jolaskettiin kuu-luviksi 700

näytekappaletta

kivikunnasta ja ⁶⁰⁰ kasvikunnasta. Tä-män kasvikokoelman keräämistä sanotaan opistaan monen tieteen alalla yleisesti tunnetun porilaisen piirilääkärin tri Bergmanin melkoi-sesti edistäneen⁴).

') F. I. Färlingin Några grunddrag tili Björn eborgs skolas historia, ^s. 20.

) 55 55 55 55 55 55 55 55 55 21

3) Maistraatin pöytäkirja 11/n 1792.

4) Äbo Tidningar ^v. 1772, n:o 32, s. 252 ja 253. —Opettajain palkat, jotka 16-sataluvulla olivat^tehneet,rehtorin 150,konrehtorin 100,kummankin kolleegan 39, myöhemmin 48, ja alkeisopettajan 1. apologistan 50talaria, kannettiin tällöin, kuninkaallisen kirjeen ^{mukaan 4/*} piitä 1762,kruunun arvioimisen mukaan, jy-vissä, niin että rehtori sai ⁶⁶ tynnyriä 21'/a kappaa, konrehtori 44 tynnyriä 14

2/

3 kappaa, molemmat kolleegat yhteensä ³⁴ tynnyriä 21 Vs kappaa, apologista 22 tynnyriä ^{7 l}/9 kappaa. Sitäpaitsi sai ^rehtori teinirahoja 20, konrehtori 18, kolleegat, toinen 25, toinen 27 sekä alkeisopettaja 35 talaria. Paitsi näitä sääntömääräisiä palkkoja oli rehtorilla heinätai•pe i k se e11 pieni merensaari, joka tuotti aarnin vuoteensa, sekä 6:n kapanalan peltotilkku, ja muilla opettajilla kul-lakin kapanala kaupunginmaata kaalitarhaksi, mutta virkataloja tahi vuokra-rahoja ei opettajain palkkaetuihin kuulunut.

19

289

Tamperelaiset ja ^koulu.

Muistettavia

kaupunkilaisia

Alempi koulu ehdolla.

UUDEN TAPULIOIKEUDEN JA VÄLIMEREN-PURJEHDUKSEN AIKA.

Kun 1801:n vuoden palo hävittikoulutalon,

anoivat

Tamperelai-set

triviaalikoulun muuttamista

^heidän kaupunkiinsa. Tähän panivat

In document Porin kaupungin historia (sivua 44-51)