Hävinneiden lajien määrä on useimmiten aliarvio, sillä monien lajien kohdalla on vaikeaa tai mahdotonta saada ajantasaisesti varmuutta lajien viimeisten yksilöiden tai esiintymien häviämisestä. Mikäli häviämistä on perus-teltua epäillä, mutta siitä ei toistaiseksi ole täyttä var-muutta, on laji sijoitettu luokkaan äärimmäisen uhan-alaiset (CR) tai kriteerin D2 perusteella luokkaan vaaran-tuneet (VU) ja lisätty luokkaan merkintä ”mahdollisesti hävinnyt”. Myös luokassa puutteellisesti tunnetut (DD) oleville lajeille merkintä voidaan tehdä. Kyseessä ei ole erillinen luokka vaan lisämerkintä, jota voidaan hyö-dyntää arvioinnin tuloksia tarkasteltaessa. Esimerkiksi viime aikoina huonosti kartoitetuilla alueilla kymme-niä vuosia sitten tavattuja lajeja tai vähän kerättyjen ja harrastettujen eliöryhmien lajeja asiantuntijat eivät ole arvioineet hävinneiksi, vaikka viimeisistä havainnoista olisi hyvinkin pitkä aika. Epäilyjä voi vahvistaa elinym-päristöjen taantuminen tai lajien tunnettu häviäminen muilta alueilta. Mahdollisesti hävinneet lajit on merkitty eliöryhmien Punaisiin listoihin uhanalaisuusluokan ly-henteeseen symbolilla •.
Suomesta mahdollisesti hävinneitä lajeja on 188, jotka kuuluvat yhdeksään eri eliöryhmään (taulukko 3).
Rei-lusti yli puolet näistä on luokassa äärimmäisen uhan-alaiset (CR). Eniten mahdollisesti hävinneitä lajeja on jäkälissä, 66 lajia ja sammalissa, 48 lajia. Myös kovaku-oriaisista, kaksisiipisistä (etenkin kärpäsistä) ja pisti-äisistä (erityisesti kätköpistipisti-äisistä), on kustakin noin parikymmentä lajia mahdollisesti hävinneitä. Muissa eliöryhmissä määrät ovat pienempiä tai kyse on vain yksittäisistä lajeista. Esimerkiksi putkilokasveista ai-noastaan kääpiöpaju (Salix arbuscula) on todettu mah-dollisesti hävinneeksi. Kääpiöpaju on havaittu viimeksi vuonna 1952, mutta sen ainoa tunnettu kasvupaikka Enontekiöllä on niin syrjäinen ja lajin tunnistaminen niin vaikeaa, ettei sen häviämisestä ole saatu täyttä var-muutta. Useimmille mahdollisesti hävinneille lajeille on kirjattu myös viimeisen havainnon ajankohta. Viimeksi 1800-luvulla havaittuja lajeja on 40, lähes kaikki jäkäliä ja sammalia ja useat niistä Pohjois-Suomesta. Suurin osa on 1900-luvulla viimeksi havaittuja lajeja. Mahdollisesti hävinneeksi merkityn lajin viimeisin havainto saattaa olla myös melko uusi, muutama jopa 2000-luvulta. Tun-netut tai seuratut esiintymät saattavat olla tuhoutuneet äskettäin, mutta luokittelua hävinneeksi ei pystytä te-kemään luotettavasti muun puutteellisen tiedon vuok-si. Hävinneiksi epäiltyjä lajeja on kaikissa arvioinnissa käytetyissä pääelinympäristöissä. Eniten mahdollisesti hävinneitä lajeja on kuitenkin metsissä (56 lajia), kulttuu-riympäristöissä (44) ja kallioilla (36).
Eliöryhmä
Organism group CR VU DD Yhteensä
Total
Sammalet Bryophyta 43 1 4 48
Putkilokasvit Tracheophyta 1 0 0 1
Sienet Fungi 4 0 1 5
Jäkälät Lichenes 16 0 50 66
Kovakuoriaiset Coleoptera 14 4 4 22
Pistiäiset Hymenoptera 16 0 4 20
Perhoset Lepidoptera 2 0 2 4
Kierresiipiset Strepsiptera 0 0 1 1
Kaksisiipiset Diptera 11 0 10 21
Yhteensä Total 107 5 76 188
Taulukko 3. Suomesta mahdollisesti hävinneiden lajien määrä eliöryhmittäin ja luokittain.
Table 3. The number of possibly regionally extinct species in Finland by organism group and category.
Tulokset
3.7 Lajien uhanalaisuus elinympäristöittäin
Metsät ovat tärkein uhanalaisten lajien elinympäristö.
Ensisijaisesti metsissä elää 833 uhanalaista lajia (31,2 % uhanalaisista lajeista) (taulukko 4, kuva 10). Uhan-alaisten lajien osuus arvioiduista metsälajeista on noin 9 % (kuva 12). Punaisen listan lajeista, joihin kuuluvat uhanalaisten (CR-VU) ja hävinneiden (RE) lisäksi myös silmälläpidettävät (NT) ja puutteellisesti tunnetut (DD) lajit, elää metsissä 2 133 lajia, mikä on 31,9 % kaikista Pu-naisen listan lajeista. Metsissä etenkin vaarantuneiden (VU) ja silmälläpidettävien (NT) lajien lukumäärät ovat korkeita. Arvioiduista lajeista metsälajeja on kaikkein eniten (42,4 %, kuva 12).
Punaisen listan lajien ja uhanalaisten lajien ensisi-jaisten elinympäristöjen osuudet ovat pääosin melko samankaltaiset (kuva 11). Ensisijaisista elinympäris-töistä perinneympäristöjen ja muiden ihmisen muutta-mien ympäristöjen lajien osuus on toiseksi suurin sekä uhanalaisilla (24 %) että kaikilla Punaisen listan lajeilla (19 %). Hävinneiden lajien osuus on perinneympäris-töissä ja muissa ihmisen muuttamissa ympärisperinneympäris-töissä huomattavan korkea, peräti 39,4 % kaikista hävinneistä lajeista (taulukko 4). Ensisijaisesti perinneympäristöissä ja muissa ihmisen muuttamissa ympäristöissä elää noin
viidennes kaikista arvioiduista lajeista ja niistä uhanalai-sia lajeja on 13,6 %.
Muissa kuin edellä mainituissa pääelinympäristöissä elää ensisijaisesti kussakin alle 10 % kaikista arvioiduista lajeista (kuva 12). Ensisijaisesti kallioilla ja kivikoissa esiintyvien Punaisen listan lajien lukumäärä on kolman-neksi suurin. Kallioiden uhanalaisten lajien osuus on 11,2 % uhanalaisista lajeista ja kallioiden arvioiduista lajeista uhanalaisia on 23,3 %.
Kallioiden ohella yhtä tärkeäksi uhanalaisten lajien elinympäristöksi ovat nousseet tunturipaljakat, joiden osuus uhanalaisten lajien ensisijaisena elinympäristönä on 11,6 %. Tunturipaljakoilla Punaisen listan lajien osuus on uhanalaisten lajien osuutta pienempi, noin 8 %. Sekin on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin tunturipalja-kan lajien osuus kaikista arvioiduista (3,6 %). Tunturipal-jakan arvioiduista lajeista peräti 37,9 % on uhanalaisia.
Punaisen listan lajeista noin 9 % elää ensisijaisesti rannoilla ja uhanalaisista lajeista 10,6 % (13,7 % arvioi-duista rantalajeista). Soilla ja vesissä sekä uhanalaisten että Punaisen listan lajien osuudet kaikista arvioiduista lajeista ovat samansuuntaisia, molemmat selvästi alle 10 %. Soilla uhanalaisten lajien osuus arvioiduista suo-lajeista on 10,6 % ja vesissä uhanalaisten osuus arvioi-duista vesilajeista on 7,2 %.
Ensisijaista elinympäristöä ei pystytty määrittele-mään 10 %:lle Punaisen listan lajeista. Uhanalaisilla la-jeilla elinympäristö on tuntematon alle 1 %:lla lajeista.
Kuva 10. Uhanalaisten lajien jakautuminen ensisijaisen elinympäristön mukaisesti.
Figure 10. Distribution of threatened species by primary habitat.
Kuva 11. Punaisen listan lajien jakautuminen ensisijaisen elinympäristön mukaisesti.
Figure 11. Distribution of red-listed species by primary habitat.
Metsät 31,2 % Forests
Perinneympäristöt ym. 24,4 % Rural biotopes and
cultural habitats Tunturipaljakat 11,6 %
Alpine habitats Kalliot ja kivikot 11,2 %
Rock outcrops and FSYPHIV½IPHW
Rannat 10,6 % Shores
Vedet 5,8 % Aquatic habitats
Suot 4,5 %
Mires Tuntematon 0,6 % Unknown
Metsät 31,9 % Forests
Perinneympäristöt ym. 19,4 % Rural biotopes and
cultural habitats Tunturipaljakat 8,2 %
Alpine habitats
Kalliot ja kivikot 10,4 % Rock outcrops and
FSYPHIV½IPHW
Tuntematon 10,0 % Unknown
Tulokset
Kuva 12. Arvioitujen ja uhanalaisten lajien jakautuminen
ensisi-jaisen elinympäristön mukaisesti. Figure 12. Distribution of assessed and threatened species by primary habitat.
Metsät
Forests
Perinne-ympäristöt ym.
Rural biotopes and cultural
habitats
Osuus (%) Proportion (%)
Tunturipaljakat
Alpine habitats ? Kalliot ja kivikot
Rock outcrops and boulder
½IPHW Rannat
Shores Vedet
Aquatic habitats
Suot Mires 50
45 40 35 30 25 20 15 10 5 0
Arvioitujen osuus kaikista arvioiduista,
Proportion of assessed specis of all assessed species
Uhanalaisten osuus elinympäristön arvioiduista lajeista,
Proportion of threatened species of assessed species in the habitat
Järvilohi ei ole varsinaisesti laji, vaan se on arvioitu omana muotonaan (Salmo salar m. Sebago) luokkaan äärimmäisen uhanalaiset (CR). Suomessa on jäljellä vain kaksi järvilohikan-taa Vuoksen ja Hiitolanjoen vesistöissä, joissa sen luontainen lisääntyminen on satunnaista ja vähäistä. Kuvassa on yksivuoti-as järvilohen poikanen. Kuva: Ari Savikko
The landlocked Atlantic salmon is not actually a species;
instead, it has been evaluated as a form of its own (Salmo salar m. Sebago) and placed in the category Critically Endangered (CR). Finland has only two populations left in the water bodies of Vuoksi and Hiitolanjoki, and even there the natural reproduction is occasional and slight. The picture shows a one-year-old salmon. Photo: Ari Savikko
Tulokset
Ensisijaisen elinympäristön lisäksi suurella osalla lajeista on myös yksi tai useampi toissijainen elinympä-ristö (taulukko 4). Laji saattaa elää eri elinympäelinympä-ristöissä eri vaiheissa elinkiertoaan tai sopivia elinpaikkoja löy-tyy eri elinympäristöistä. Esimerkiksi osa ensisijaisesti metsissä elävistä lajeista voi elää myös puistoissa ja puu-tarhoissa. Metsät ovat pääelinympäristöistä tärkein myös Punaisen listan lajien toissijaisena elinympäristönä. Ne ovat yhtenä elinympäristönä lähes puolelle uhanalaisista (43 %) ja yli kolmasosalle kaikista Punaisen listan lajeista (38 %). Perinneympäristöt ja muut ihmisen muuttamat ympäristöt ovat yhtenä elinympäristönä lähes yhtä tär-keitä uhanalaisille lajeille (37 %) ja muille Punaisen lis-tan lajeille (29 %). Yhtenä elinympäristönä kalliot ovat 14 %:lle, suot ja rannat kumpikin 13 %:lle ja tunturipal-jakat 11 %:lle Punaisen listan lajeista. Vesien merkitys Punaisen listan lajien toissijaisena elinympäristönä on vähäinen.
Elinympäristöjen luokittelu on hierarkkinen eli edellä esitetyt pääelinympäristöt on jaettu alaluokkiin lajien arviointiin tarkoituksenmukaiseksi katsotulla tavalla.
Arvioinnissa käytetyt elinympäristöluokat on kuvattu liitteessä 4. Elinympäristön luokittelua ei pystytty aina tekemään alemmille hierarkiatasoille asti, vaan osalla lajeista ensisijaiseksi elinympäristöksi kirjattiin pääelin-ympäristöluokka. Tämän vuoksi alempien hierarkiata-sojen lajimäärät luvussa 3.7 esitetyissä taulukoissa ovat suuntaa antavia. Seuraavissa kappaleissa arvioinnin tulokset eritellään tarkemmin elinympäristökohtaisesti.
Taulukko 4. Punaisen listan lajien määrät luokittain ja elinympäristöittäin ensisijainen ja toissijaiset elinympäristöt eriteltyinä.
Table 4. Numbers of red-listed species by category and habitat.
Elinympäristö Ensisijainen
elinympäristö
Yh- teen-sä
Toissijainen
elinympäristö
Yh- teen-sä
Kaikki
yhteen-sä
Habitat type Main habitat Total Secondary habitat Total Total
both
RE CR EN VU NT DD RE CR EN VU NT DD
Metsät
Forests 88 118 250 465 754 458 2133 15 37 88 101 146 32 419 2552
Suot
Mires 6 23 26 71 109 45 280 2 12 40 77 109 18 258 538
Vedet
Aquatic habitats 15 23 51 82 154 131 456 1 16 21 44 36 9 127 583
Rannat
Shores 35 48 113 122 208 82 608 5 19 58 72 95 18 267 875
Kalliot ja kivikot Rock outcrops and boulder fields
15 96 96 106 147 233 693 1 12 50 61 74 35 233 926
Tunturipaljakat
Alpine habitats 4 69 110 130 156 80 549 0 16 36 45 95 19 211 760
Perinneympäristöt ym.
Rural biotopes and cultural habitats
123 111 267 274 374 146 1295 14 53 132 158 258 58 673 1968
Elinympäristö tuntematon
Habitat unknown 26 1 5 10 10 617 669 669
Tulokset
3.7.1
Metsät
Suomen maapinta-alasta on metsätalousmaata noin 86 %. Metsätalousmaasta on metsämaata 77 % ja kitu-maata 9 % (Luonnonvarakeskus 2018b). Metsäkitu-maata, jossa puunkasvu on vuodessa yli 1 m3/ha, on noin 66 % maapinta-alasta. Kitumaihin sisältyy muun muassa vä-hätuottoisia kallio-, laki- ja tunturimetsiä. Lakisääteisiä suojelualueita on metsä- ja kitumaan pinta-alasta 10,6 % ja talousmetsien monimuotoisuuden suojelukohteita 1,5 % (Luonnonvarakeskus 2016). Nämä metsien suoje-lualueet ovat kuitenkin jakautuneet maantieteellisesti hyvin epätasaisesti. Valtaosa suojelluista metsistä eli noin 19 % on Suomessa (Lappi, Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa). Etelä-Suomessa vastaava osuus on noin 5 %. Noin 87 % suojelluista metsistä on valtion omis-tamia.
Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa koko maan tasolla arvioiduista metsäluontotyypeistä kaksi kolmasosaa arvioitiin uhanalaisiksi (CR, EN tai VU) ja viidennes silmälläpidettäviksi (NT) (Kouki ym. 2018).
Uhanalaisten metsäluontotyyppien osuus on suurin Etelä-Suomen lehdoissa ja kangasmetsissä. Erotetuista 40 metsäluontotyypistä 15 oli lehtoja, 19 kangasmetsiä ja kuusi metsien erikoistyyppejä.
Tässä lajien uhanalaisuuden arvioinnissa käytettiin edellisen lajien uhanalaisuusarvioinnin (Rassi ym. 2010) tapaan karkeampaa ja lajiston arviointiin paremmin so-veltuvaa elinympäristöjakoa (ks. luku 7 ja liite 4) kuin luontotyyppien arvioinnissa. Metsäisissä elinympä-ristöissä tunturikoivikoista erotettiin omaksi luokaksi tunturikoivulehdot (aiemmin ”tunturikoivikot (sisältää myös lehdot)”). Itämeren ja sisävesien rantametsät on kä-sitelty rantojen yhteydessä (luku 3.7.4) ja metsälaitumet perinneympäristöjen ja muiden ihmisen muuttamien ympäristöjen yhteydessä (luku 3.7.7).
Suojelualueen läheisyydessä sijaitseva nuori haapalehto on arvokas alue sekä pohjakerroksessa ja haavan rungolla eläville lajeille että haapajatkumon turvaamisen kannalta. Kookkaat haavat ovat monelle uhanalaiselle lajille välttämättömiä, mutta nuoria haapoja on monin paikoin aiempaa vähemmän kasva-massa. Kuva: Kimmo Syrjänen
The young aspen grove located near the conservation area is a valuable area both for species living in the substratum and for safeguarding the continuity of aspens. Large aspens are necessary for many threatened species, but the number of growing young aspens has declined in many locations.
Photo: Kimmo Syrjänen
Tulokset