tukset
Lajien uhanalaisuuden arviointia ja seurantaa edistä-vän pysyedistä-vän ohjausryhmän (LAUHA-ryhmä) ehdotuk-set kohdentuvat uhanalaisten lajien suojelun ja lajien uhanalaistumiskehityksen pysäyttämisen kannalta kaikkein tärkeimpiin ja kiireellisimpiin toimenpiteisiin.
Ohjausryhmä katsoo, että niiden toimeenpanoon olisi ryhdyttävä viipymättä. Samoja aihealueita on esitelty ja kuvattu perusteellisemmin aiemmin toisaalla, var-sinkin Uhanalaisten lajien suojelun toimintaohjelmassa (Ympäristöministeriö 2017b). Uhanalaisuuden arvioin-tia ja seurantaa edistävä pysyvä ohjausryhmä (LAU-HA) kannattaa kyseisen toimintaohjelman ehdotusten toteuttamista ja kannustaa ehdotusten vastuutahoista ensimmäisenä mainittuja edistämään kyseisten toimen-piteiden toteuttamista viipymättä yhdessä muiden vas-tuutahojen kanssa.
6.1 Lajitiedon hallinta
1) Kehitetään ympäristöhallinnon yhteiskäyttöistä tietojärjestelmää niin, että se palvelee kaikkia laji-tiedon hallinnan tarpeita. Parannetaan lajitietojen laatua, saatavuutta ja käytettävyyttä.
Uhanalaisten lajien tiedonhallinnan kehittäminen on ensisijaisen tärkeää uhanalaisten lajien suojelutoimien suunnittelun, toteutuksen ja toimien seurannan kan-nalta. Toimien suunnittelun pohjaksi tarvitaan laaduk-kaat (ajantasaiset ja riittävän tarkat) ja luotettavat paik-ka- ja havaintotiedot uhanalaisten lajien tunnetuista
esiintymistä. Laadukkaat esiintymätiedot ovat tarpeen myös maa- ja vesialueiden käytön suunnittelussa sekä erilaisten arviointien ja raportointien pohjana (mm.
uhanalaisuuden arvioinnit, luonto- ja lintudirektiivien raportoinnit). Lisäksi on olennaisen tärkeää, että tiedot ovat keskeisten toimijoiden käytettävissä. Sekä tietojen kokoamiseen että niiden saatavuuteen ja käyttökelpoi-suuteen on kiinnitettävä huomiota, ja toimintamalleja on kehitettävä eri toimijoita hyvin palveleviksi.
Monien eliöryhmien uhanalaisten lajien tietoja on koottu eri lähteistä ympäristöhallinnon Hertta Eliöla-jit -tietojärjestelmään. Samalla on pyritty tarkistamaan tietojen luotettavuus. Teknisiltä ominaisuuksiltaan vanhentuneen Eliölajit-järjestelmän sijasta tavoitteena on siirtyä käyttämään ympäristöhallinnon lajitiedon pri-määritietojärjestelmänä Metsähallituksen kehittämää, ympäristöhallinnon yhteistä LajiGIS-tietojärjestelmää.
Sen ominaisuuksia ja käytettävyyttä kehitetään edelleen palvelemaan paremmin tätä käyttötarkoitusta. Tietojen ylläpito ja laadunvalvonta sekä pääosa tallennuksista tapahtuu primääritietojärjestelmissä, kuten LajiGISissa.
Tietojen digitoinnin yhteen järjestelmään tulee riittää.
Ympäristöhallinnon LajiGIS-käyttäjien koulutukseen ja käytön tukeen samoin kuin tiedon laadun hallintaan tulee varata riittävästi resursseja. LajiGISin kehittämis-työ primääritietokannaksi edellyttää yhteensä 190 000 euron rahoitusta vuosina 2019–2020. Lisäksi on jatkuva tarve ylläpitoon, koulutukseen, käytön tukeen, päivityk-seen, tietojen tallennukseen ja digitointiin, joiden kulut yhteensä ovat noin 250 000 €/v.
6
Ohjausryhmän toimenpide-ehdotukset
Hietaruutulude (Rhyparochromus phoeniceus) elää eteläisillä kuivilla ja paahteisilla kentillä ja dyynihietikoilla. Lajin uhkana ovat avointen alueiden sulkeutuminen ja rakentaminen ja se on arvioitu vaarantuneeksi (VU). Kuva: Teemu Rintala
Rhyparochromus phoeniceus lives on the southern dry and sun-exposed fields and sandy dunes. Threatened by overgrowing and construction in open areas, this Heteroptera species is assessed as Vulnerable (VU). Photo: Teemu Rintala
dotukset
2) Välitetään eri tahojen keräämää lajitietoa toimijoil-le Suomen Lajitietokeskuk sen kautta. Varmistetaan Lajitietokes kuk sen toiminnan jatkuvuus.
Kaikkea uhanalaisten lajien tietoa ei ole jatkossakaan tarkoitus tallentaa LajiGISiin, sillä osalle lajeista tai la-jiryhmistä on olemassa muita primääritietojärjestelmiä.
Keskeisenä lajitiedon hallinnan ja saatavuuden paran-tamisen tavoitteena on luoda edellytykset jakaa lajitie-toa Suomen Lajitietokeskuksen Laji.fi-portaalin kautta.
LajiGISin sisältämää tietoa liitetään muuhun lajitietoon Lajitietokeskuksen tietovarastossa, jossa on myös muista primäärijärjestelmistä tulevaa uhanalaisten lajien tietoa.
Tietojärjestelmien teknisten käyttöominaisuuksien kehittämisen avulla arviointeihin ja raportointeihin käy-tettäviä resursseja voidaan tulevaisuudessa keventää.
Lajitiedon hallinnan kehittäminen edellyttää kuitenkin toimijoiden välisen yhteistyön tiivistämistä tietojärjes-telmien kehitystyössä, tiedon digitoimisessa, tallentami-sessa, kokoamisessa ja jakamisessa sekä tiedon laadun varmistamisessa. Aineistojen laatuluokitus järjestetään Lajitietokeskuksessa aineistokohtaisesti siten, että esi-merkiksi koordinoiduista seurannoista kertyvillä, var-mistetuilla havainnoilla ja kokoelmanäytteillä on korkea laatuluokitus ja varmistamattomilla havainnoilla alhai-nen laatuluokitus. Lajitietokeskuksen voimavaratarve on noin 400 000 €/v vuosina 2020–2023 (sisältää IT-kehi-tyksen, kokoelmatietojen digitoinnin, datanhallintatyön, työn johtamisen ja koordinoinnin).
6.2 Suojelu ja hoito
Uhanalaisten lajien turvaamistoimien priorisointi 3) Jatketaan alueellisia lajisuojelun priorisointineuvot-teluja ja toteutetaan kiireellisimmät turvaamistoimet valtakunnallisten ja alueellisten priorisointien sekä laji- ja elinympäristökohtaisten suojelu- ja hoitosuun-nitelmien pohjalta.
Uhanalaisten lajien ja niiden elinympäristöjen suojelu- ja hoitotoimien valtakunnallisesta ja alueellisesta priori-soinnista neuvoteltaessa vuosina 2012−2017 olivat muka-na vain luonnonsuojelulain mukaiset, kaikkein kiireelli-simpiä toimia tarvitsevat lajit ja vain niistä eliöryhmistä, joiden tiedot olivat ympäristöhallinnon Hertta Eliölajit -tietojärjestelmässä. Alueellista priorisointia tulee jat-kaa toimenpiteiden ja rajallisten resurssien tehokjat-kaan kohdentamisen varmistamiseksi ja neuvotteluja tulee laajentaa koskemaan myös muita lajiryhmiä. Neuvottelut ja esiintymispaikkakohtaisista toimenpiteistä sopiminen
tulee toteuttaa sidosryhmäyhteistyönä. Toimien priori-soinnissa tulee arvioida turvaamistoimien tarve etenkin kiireellisesti suojeltaville lajeille, erityisesti suojeltaville lajeille sekä luontodirektiivin ja lintudirektiivin lajeille.
Muiden valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaisten lajien toimitarpeet arvioidaan alueellisten prioriteettien mukaisesti. Alueelliset priorisoinnit otetaan mukaan maakuntaohjelmiin ja maakunnallisiin rahoitusinstru-mentteihin.
Toimien toteutuksen apuna ovat priorisointien lisäksi laji- ja elinympäristökohtaiset suojelu- ja hoitosuunni-telmat. Luonnonsuojelulain 47 §:n tarkoittamia ohjel-mia on tarkoituksenmukaista laatia etenkin sellaisille lajeille, joiden suojelun järjestäminen edellyttää useiden eri tahojen yhteistyötä. Käytännön toimiin painottuvia alueellisia ja paikallisia toimenpidesuunnitelmia voi-daan laatia tarpeen mukaan tai ohjeistaa toimia laji- ja elinympäristökohtaisesti. Tarvetta voidaan arvioida turvaamistoimien priorisointineuvottelujen yhteydes-sä. Esimerkiksi joidenkin erityisten luontotyyppien, kuten harjujen ja joidenkin pienvesien hoitoa voitaisiin suunnitella uhanalaisen lajiston kannalta joko valtakun-nallisesti tai alueellisesti. Alueilla toimien suunnittelu voidaan kytkeä muuhun alueelliseen tai paikalliseen toimintaan ja toimien toteuttajat voivat olla mukana jo suunnitteluvaiheessa.
Tärkeys- ja kiireellisyysjärjestykseen asetettujen toi-menpiteiden toteutukseen ja sen edellyttämään suunnit-teluun ja neuvontaan tulee varata tarvittavat voimavarat sekä lajiasiantuntijoille että käytännön toimien toteut-tajille.
Uhanalaisten lajien ottaminen huomioon alueiden ja luonnonvarojen käytössä
4) Parannetaan edellytyksiä uhanalaisten lajien ja niiden elinympäristöjen turvaamiseen alueiden ja luonnonvarojen käytössä kehittämällä tiedonvaihdon käytäntöjä sekä lisäämällä neuvontaa ja yhteistyötä.
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (Valtioneu-vosto 2017) velvoittavat luonnon monimuotoisuuteen tähtäävien tavoitteiden ja sitä kautta uhanalaisten lajien huomioimiseen alueidenkäytössä. Merialueiden suun-nittelussa tulee ottaa huomioon meristrategiadirektii-vin (2008/56/EY) tavoitteiden mukaisesti ekosysteemi-en toimivuus (mm. Kaituri ym. 2017). Suunnittelussa tulisi ottaa huomioon myös merien uhanalaiset lajit (HELCOM 2013). Sisävesien käytön suunnittelussa on eri hallinnonalojen yhteistyönä sovitettava yhteen muun muassa vesivarojen hyödyntämisen, alueiden käytön,
ve-tukset
sipuitedirektiivin (2000/60/EY) mukaisten kansallisten vesienhoidon suunnitelmien ja muun vesiensuojelun, ympäristöterveyden ja sisäisen turvallisuuden tavoit-teita (Maa- ja metsätalousministeriö 2011). Yhtenä vesien kestävän käytön tavoitteena on vesien hyvän tilan saa-vuttaminen, mikä on useimpien uhanalaisten vesilajien kannalta erityisen tärkeää.
Uhanalaisten lajien riittävän tarkat, ajantasaiset ja luo-tettavat tiedot (ehdotus 1) ja niiden sujuva käytettävyys mahdollistavat uhanalaisten lajien ja niiden elinympäris-töjen huomioon ottamisen elinympäriselinympäris-töjen suojelussa ja hoidossa, vesi- ja maa-alueiden käytön suunnittelussa, maa- ja metsätaloudessa, rakentamisessa ja muussa toi-minnassa. Uhanalaiset lajit tulee ottaa huomioon myös lupatarpeiden arvioinnissa, lupaprosesseissa ja valvon-nassa. Tämä edellyttää entistä yhteensopivampien ja helppokäyttöisempien tietojärjestelmien kehittämistä ja tiedon saatavuuden tehostamista. Uhanalaisten lajien huomioon ottaminen edellyttää myös eri eliöryhmien elinympäristövaatimusten huomioon ottamista sekä neuvonnan, ohjeistuksen ja eri toimijoiden välisen yh-teistyön lisäämistä.
Uhanalaisten lajien elinympäristöjen tilan parantaminen ja suojelun tehostaminen
5) Laajennetaan METSO-ohjelmaa metsien lisäksi muihin elinympäristöihin, ensivaiheessa soihin ja lintukosteikoihin lajiston uhanalaistumiskehityksen pysäyttämiseksi.
METSO-ohjelman avulla on edistetty menestyksellisesti metsäisten elinympäristöjen lajien ja niiden elinympä-ristöjen suojelua vapaaehtoisilla, ekologisesti tehokkail-la keinoiltehokkail-la. Valtioneuvosto on hyväksynyt ohjelman jatkamisen vuoteen 2025 saakka (Valtioneuvosto 2014), mutta ohjelman tavoitteiden saavuttaminen edellyt-tää nykyistä suurempia rahallisia ja henkilöresursseja METSOn toteutukseen. Lisäksi METSO-ohjelmaa olisi tarpeen laajentaa koskemaan myös muita elinympäris-töjä, joissa vapaaehtoisin keinoin ja elinympäristöjen en-nallistamiseen, kunnostukseen ja hoitoon panostamalla olisi saavutettavissa kustannustehokkaasti huomattavia monimuotoisuushyötyjä. METSOn mukainen toimin-tamalli sopisi hyvin soiden ja lintukosteikkojen sekä niiden lajiston suojelutason ja tilan parantamiseen sekä suojelualueilla että niiden ulkopuolella, mukaan lukien lintukosteikkojen yhteydessä olevat luhdat ja rantaniityt.
Näissä elinympäristöissä elää paljon uhanalaista lajistoa, mutta myös tietopuutteita on edelleen paljon. Siten myös lajiston tutkimukseen ja seurantaan tulisi ohjelmamuo-toisesti panostaa.
Erittäin uhanalaisen (EN) haahkan (Somateria mollissima) taan-tuminen on voimakasta etenkin kannan ydinalueella lounaissaa-ristossa. Laji kärsii etenkin lisääntyneestä pesivien naaraiden saalistuksesta. Hautoviin naaraisiin kohdistuvaa saalistuspai-netta voidaan yrittää vähentää suojaavien tekopesien avulla.
Kuvaaja: Antti Below
The decline of the Endangered (EN) Somateria mollissima is steep, especially in the population’s core area in the southwestern archipelago. The species suffers, in particular, from the increased preying on nesting females. Effort can be made to reduce this pressure on brooding females by introducing protective artificial nests. Photo: Antti Below Korukeräpallokas (Agathidium pulchellum) on pienikokoinen ikimetsien kovakuoriainen. Sen elinympäristöä ovat tuoreet, usein kosteapohjaiset, vanhat kuusivaltaiset kangasmetsät.
Vaarantunutta (VU) korukeräpallokasta uhkaavat lahopuun ja vanhojen metsien väheneminen. Kuva: Petri Martikainen Agathidium pulchellum is a small beetle living in old-growth forests. Its habitats are old mesic, spruce-dominated heath forests, often on moist soil. The Vulnerable (VU) species is threatened by the decrease in decaying wood and old-growth forests. Photo: Petri Martikainen
dotukset
Hertta Eliölajit -tietokannan mukaan (tilanne 7.1.2018) vuoden 2010 arvioinnissa uhanalaisiksi arvioitujen laji-en nykyisistä tunnetuista esiintymispaikoista noin kol-mannes on lakisääteisesti perustetuilla suojelualueilla.
Todellisuudessa suojelualueet ovat ylikorostuneet ha-vainnoissa, koska kartoituksia on kohdennettu eniten suojelualueille ja etenkin maan eteläosiin. Suojelua tu-lisi tehostaa etenkin niissä elinympäristöissä, jotka ovat uhanalaisten lajien kannalta erityisen tärkeitä. Näitä ovat muun muassa Etelä-Suomen lehdot ja vanhat metsät, joissa on monipuolista järeää puustoa ja lahopuuta, suot ja muut kosteikot, rannat sekä pienvedet kuten lähteet ja virtavedet. Lajien luontaisten leviämismahdollisuuksien lisäämiseksi tulisi huolehtia kohteiden riittävästä koosta ja kytkeytyneisyydestä. Esimerkiksi kääpien kannalta suojeltujen metsien tulisi olla vähintään 20 hehtaarin suuruisia (Junninen & Komonen 2011).
Lajien ja niiden elinympäristöjen suojelun ja hoidon lisäksi tulee kehittää erilaisia etäsuojelun (ex situ) kei-noja (mm. Miranto 2017). Nämä menetelmät voivat olla tarpeen erittäin harvinaisten ja harvalukuisten lajien turvaamiskeinoina silloin, kun esiintymispaikkojen ja elinympäristöjen suojelu ja hoito eivät yksin riitä.
Elinympäristöjen tilan parantaminen
6) Tehostetaan elinympäristöjen ennallistamista, kun-nostuksia ja hoitoa uhanalaisten lajien suojelemiseksi.
Uhanalaisuusarvioinnin tulosten pohjalta ohjausryhmä korostaa hoito- ja ennallistamistoimien lisäämisen tar-vetta erityisesti soilla ja muilla kosteikoilla sekä sisäve-sissä. Luonnontilaisten suoalueiden kuivuminen ympä-röivien ojitusten vuoksi edellyttää soiden vesitalouden palauttamista reuna-alueiden ojia tukkimalla tai ympä-röivien alueiden kuivatusvesiä soille ohjaamalla, etenkin jos alueella edelleen esiintyy uhanalaisia tai muita suo-jeltavia lajeja. Sisävesillä tulee ehkäistä rehevöitymistä ja sen seurauksena lisääntyvää umpeenkasvua. Lintu-vesien kunnostuksia tulisi tehostaa. Tunturipaljakan lajiston uhanalaistumiskehitys on huolestuttava, mutta siellä ennallistamisen ja hoidon keinoin ei tilanteeseen voida merkittävästi vaikuttaa. Tuntureilla tulisi määri-tellä kestävä porolaidunnuksen taso etenkin lajistollises-ti arvokkailla alueilla. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia tunturilajistoon tulee seurata.
Suomessa metsälajiston määrä on suuri, ja myös uhan-alaisia lajeja on lukumääräisesti paljon metsissä. Tämän vuoksi myös metsänhoidon käytäntöjä tulisi kehittää uhanalaiset lajit ja niiden vaatimukset paremmin huo-mioon ottaviksi. Lisäksi tarvitaan suojelualueverkoston
kehittämistä koskevia toimenpiteitä. Metsissä on edel-leen keskeistä turvata vanhojen metsien ja puiden sekä lehtipuu- ja lahopuujatkumon säilyminen. Tämä on eri-tyisen tärkeää lukuisten jäkälien ja selkärangattomien eläinten kannalta. Kulotusten ja polttojen avulla voidaan tehokkaasti lisätä elinympäristöä uhanalaisille lajeille.
Uhanalaisten lahopuulajien elinvoimaisten populaati-oiden säilyminen edellyttää kullekin lajille soveltuvan lahopuun jatkuvaa alueellista ja ajallista saatavuutta, eli lahopuujatkumoa. Sen ylläpitämistä voidaan edes-auttaa elinympäristöjä ennallistamalla ja hoitamalla, suojelualueiden kokoa kasvattamalla ja huolehtimalla lahopuuresurssien saatavuudesta talouskäytössä olevis-sa metsissä. Joidenkin huonosti levittäytyvien ja korkeas-sa häviämisriskissä olevien lahopuulajien säilymistä on tarvittaessa mahdollista auttaa siirtoistutuksin. Menetel-miä sienten kasvatukseen laboratoriossa siirtoistutuksia varten on jo olemassa (mm. Abrego ym. 2016). Metsäta-lou dessa on kehitetty ohjeistusta (Kaukonen ym. 2018, Saaristo & Vanhatalo 2016, Äijälä ym. 2014) ja toiminta-tapoja (Saaristo ym. 2010) uhanalaisten lajien ja niiden vaatimien rakennepiirteiden huomioon ottamiseksi eri-laisissa metsäelinympäristöissä. Näiden toimenpiteiden myötävaikutuksella noin 30 aiemmin uhanalaista metsä-lajia pystyttiin nyt arvioimaan joko silmälläpidettäväksi tai elinvoimaiseksi.
Jatkuvaluonteisia hoitotoimia on pystytty tehosta-maan etenkin perinneympäristöissä ja merenrannoilla, joiden hoidettu pinta-ala on suurin Perämeren ranni-kolla. Hoitotoimet eivät kuitenkaan ole olleet riittävän laaja-alaisia ja vaikuttavia, jotta lajiston uhanalaistu-miskehitys olisi onnistuttu pysäyttämään. Hoitoa tulee tehostaa etenkin eteläisten merenrantaniittyjen ja hiek-karantojen umpeenkasvun estämiseksi. Maatalousym-päristöissä tulee turvata monimuotoisten elinympäris-töjen säilyminen muun muassa putkilokasvien ja niillä elävien monien hyönteislajien säilymiseksi. Laajempien elinympäristöjen lisäksi uhanalaisten lajien kannalta on merkityksellistä kiinnittää huomiota myös pienempi-piirteisiin elinympäristöihin, kuten pihakedot, juoma-lammikot ja pientareet.
Luonnonsuojelualueverkoston laadukas ylläpito ja hoito on lajiston pitkäaikaisen säilymisen kannalta kes-keistä, ja siihen tulee olla tarvittavat edellytykset. Tärke-ää on muun muassa jatkaa haitallisten vieraspienpetojen pyyntiä lintuvesillä, kurtturuusun poistoa merenran-tojen rantaniityiltä ja hiekkarannoilta ja jättipalsamin torjuntaa lehtojen hoidossa sekä estää jokirapukantoja uhkaavan täpläravun leviäminen. Ilmaston lämmetessä vieraslajien torjunta tulee entistä tärkeämmäksi muun
tukset
muassa merialueilla. Hoitotoimien suunnittelun ja to-teutuksen pohjaksi tarvitaan riittävät tiedot lajien esiin-tymisestä, tilasta ja elinympäristövaatimuksista, laji- ja elinympäristökohtaiset suojelu- ja hoitosuunnitelmat sekä valtakunnalliset ja alueelliset priorisoinnit. Hoito-toimien vaikutusten seurannasta tulee huolehtia.
7) Tehostetaan erityisesti suojeltavien lajien luon-nonsuojelulain 47 §:n mukaisten rajauspäätösten laatimista.
Erityisesti suojeltaville lajeille on tehty 243 luonnon-suojelulain 47 §:n mukaista, edelleen voimassa olevaa rajausta (Suojelualuetietojärjestelmä, tilanne 9.10.2018).
Lisäksi asiantuntijatyönä on tehty vielä toteuttamatto-mia rajausehdotuksia. Rajausten tarve vaihtelee lajeittain ja kohteittain, mutta pienialaisia kohteita, joille rajaus sopisi hyvin suojelukeinoksi, on huomattavasti toteutet-tua enemmän. Uhanalaisten lajien suojelun alueellisen priorisoinnin yhteydessä tulee arvioida rajausten tarve laji- ja paikkakohtaisesti.
6.3