vottelut (Kemppainen & Kaipiainen-Väre 2017). Monen vanhan havaintopaikan nykytila on saatu selvitettyä ja myös uusia havaintopaikkoja on löytynyt kiireellisesti suojeltavista lajeista. Metsähallituksen systemaattiset lajistokartoitukset suojelukohteilla ovat tuottaneet run-saasti uutta havaintotietoa alueilta, joista osa on ollut ennestään huonosti tunnettuja tai kokonaan tutkimat-tomia. Etenkin Pohjois-Suomen suojelualueilla eräiden uhanalaisten lajien kannat ovat osoittautuneet paljon aiemmin tiedettyä suuremmiksi. Ari Parnelan ja Harri Arkkion (2015) kattava Pirkanmaan kallioiden sammal-tutkimus on tuottanut uutta tietoa lajien esiintymisestä ja yleisyydestä. Uutta tietoa on kertynyt myös soiden-suojelun täydennysohjelman ja pohjavesialueiden kar-toituksissa. Uhanalaisuuden arvioinnissa tarvittavaa tietoa ovat tuottaneet sammaltyöryhmän ja ympäristö-hallinnon sekä yliopistojen ja kasvimuseoiden tutkijoi-den lisäksi erilaisiin hankkeisiin luontoselvityksiä teh-neet konsultit, luontojärjestöjen edustajat ja yksittäiset sammalharrastajat. Mielenkiinto sammalia kohtaan on selvästi lisääntynyt parissa vuosikymmenessä. Tähän on vaikuttanut sammalia käsittelevän määrityskirjallisuu-den lisääntyminen (Hallingbäck ym. 2006, 2008, Hemäärityskirjallisuu-denäs ym. 2014, Laine ym. 2009), sammaltyöryhmän laatimat Suomen sammalten ajantasaiset levinneisyystaulukot ja
retkeilytoiminta. Suomeen on saatu vanhempien asian-tuntijoiden tukemana useita uusia sammalharrastajia ja aloittelevia ammattilaisia.
Tieto Suomen sammalista on kasvanut paitsi maastos-sa, myös museonäytteiden parissa työskennellen. Tauno Ulvinen (Oulun kasvimuseo) ja Sanna Huttunen (Tu-run kasvimuseo) ovat määrittäneet uudelleen useiden sukujen ja lajien koko suomalaisen museomateriaalin.
Suomen puutteellisesti tunnettujen maksasammalsu-kujen tutkimushankkeessa Anna Oldén, Riitta Ryömä, Xiaolan He ja Sanna Laaka-Lindberg (Ryömä ym. 2013) määrittivät uudelleen osan kolmen maksasammalsuvun suomalaisesta museomateriaalista. Joidenkin sukujen ja lajien selvittämiseen on saatu apua ulkomaisilta sam-mal asi antuntijoilta.
Sammalten havaintotietoja on tallennettu etenkin ympäristöhallinnon Hertta Eliölajit -tietojärjestelmään, jossa on yli 23 000 sammalten havaintopaikkaa. Tämä aineisto on ollut merkittävin tietolähde uhanalaisuuden arvioinnissa. Hertasta puuttuvat kuitenkin edellisessä arvioinnissa elinvoimaisiksi arvioitujen lajien havain-not, sekä usein uhanalaisten lajien uusimmat havainnot.
Suomen Lajitietokeskuksen kautta oli tarkasteltavissa 105 000 havaintoa 830 sammaltaksonista. Pääosa havain-noista on Oulun kasvimuseon ja Kuopion luonnontie-teellisen museon kokoelmissa olevia, Kotka-kokoelmi-enhallintajärjestelmään tallennettuja näytteitä.
Arviointi
Uhanalaisuustarkastelussa on mukana 925 lajia ja lajinsi-säistä taksonia (taulukko 25). Muutama vuoden 2010 ar-vioinnissa mukana ollut taksoni, joka puuttuu Euroopan lajilistalta (ECCB 2016), jätettiin arvioimatta (NE) takso-nomisen käsityksen muuttumisen vuoksi (taulukko 27).
Lajinsisäisistä taksoneista otettiin mukaan lähinnä jo edellisessä arvioinnissakin (Syrjänen ym. 2010) muka-na olleet Euroopan lajilistalla olevat taksonit. Yhteensä 67 Suomessa tavattua, pääasiassa lajinsisäistä taksonia jätettiin kokonaan luokittelun ulkopuolelle. Joitakin äs-kettäin erilleen jaettuja lähilajeja arvioitiin edelleen yh-dessä. Uusia taksoneita on edelliseen arviointiin verrat-tuna 25. Pääosa näistä on Suomesta edellisen arvioinnin jälkeen löytyneitä uusia lajeja, jotka ovat todennäköisesti kasvaneet maassa jo pitkään. Edellisessä arvioinnissa oli mukana 906 taksonia.
Arviointi tehtiin alkuvuoden 2017 ja kevään 2018 vä-lisenä aikana. Jokainen taksoni esiarvioitiin ja kaikki paitsi selvästi elinvoimaiset (LC) lajit käsiteltiin yhtei-sesti työryhmän arviointikokouksissa. Pääosan arvioin-neista tekivät sihteeri Riikka Juutinen, puheenjohtaja
Kimmo Syrjänen sekä Metsähallituksen edustajat Terhi Korvenpää ja Tiina Laitinen. Arvioinnin pääasialliset tietolähteet olivat Hertta Eliölajit -tietojärjestelmä sekä Kotka-järjestelmään digitoidut museonäytteet. Arvioin-tia haittasi etenkin Luonnontieteellisen keskusmuseon sammalnäytteiden alhainen digitoimisaste. Museoiden kokoelmanäytteitä ei käyty manuaalisesti läpi, kuten edellisten arviointien yhteydessä oli tehty. Tietojärjestel-miin tallennettujen havaintojen lisäksi joidenkin lajien arvioinnissa käytettiin edellisten arviointien yhteydessä koottuja tietoja, tutkijoiden laatimia museonäytelistauk-sia keskeneräisistä taksonomisista selvityksistä, Global Biodiversity Information Facility (GBIF) -portaalissa ole-via havaintotietoja Suomen ulkopuolisissa kokoelmis-sa olevista näytteistä ja Suomen uhanalaiset kokoelmis-sammalet -kirjan tietoja. Useimpien uhanalaisiksi luokiteltujen lajien esiintyminen, uhanalaisuusluokka ja arvioinnin perusteet Ruotsissa ja Norjassa käytiin läpi.
Suomessa noudatettiin samoja periaatteita ja määri-telmiä kuin samaan aikaan käynnissä olleessa IUCN:n vetämässä Euroopan sammalten uhanalaisuusarvioin-nissa. Näitä olivat yksilön, voimakkaan pirstoutumisen, erittäin suurten kannanvaihteluiden, rajantakaisen vah-vistuksen sekä luokkien hävinneet (RE) ja puutteellisesti tunnetut (DD) määritelmät. Tästä syystä useimmat lajit arvioitiin nyt eri tavoin kuin edellisessä vuoden 2010 arvioinnissa ja monien luokka muuttui. Etenkin voima-kasta pirstoutumista ja erittäin suuria kannanvaihteluita tarkasteltiin huomattavasti aiempaa tiukemmin IUCN:n ohjeiden mukaisesti.
Esiintymis- ja levinneisyysalue laskettiin Kew Gar-densin GeoCAT-työkalulla. Kriteerien tiukemman tul-kinnan vuoksi tässä arvioinnissa vain harva taksoni (74) on uhanalainen B-kriteerin perusteella, vaikka levinnei-syys- tai esiintymisalueen pinta-ala alittaisikin kriteerin raja-arvot. B-kriteeri oli yhdessä D-kriteerin kanssa käy-tetyin kriteeri edellisessä arvioinnissa.
Euroopan sammalten uhanalaisuuden arvioinnissa kannustettiin arvioimaan yksilömääriä, mitä Suomen sammalten edellisessä arvioinnissa oli tehty vain har-voin. Yksilön määritelmä muutettiin kaikille lajeille samaksi 1 x 1 m -ruuduksi, jolla laji kasvaa. Tämä yk-sinkertaisti suuresti yksilömäärän arviointia. Kriteeri C nousikin arvioinnissa käytetyimmäksi kriteeriksi (631 taksonia), myös D-kriteeriä käytettiin usein (154 takso-nia). Monen lajin uhanalaisuusluokka nousi yksilömää-rään perustuvien kriteerien käyttöönoton vuoksi.
Taantumiseen liittyvää A-kriteeriä käytettiin aiempaa harvemmin ja tiukemmin (19 taksonia). A-kriteerin käyt-töön edellytettiin tutkimuspohjaista tietoa
elinympäris-tön taantumisesta ja taantumisen edellytettiin kohdistu-van tunnettuihin esiintymiin, ei vain lajille tyypilliseen elinympäristöön. Edellisessä arvioinnissa A-kriteerillä oli päädytty etenkin NT-luokkaan, nyt kriteerillä nostet-tiin lajeja myös uhanalaisiksi. Pääasiallisesti A-kriteeriin liittyvät uhanalaisuuden arviot perustuvat pymistä riippuvaisilla lajeilla jo havaittuun lumenvii-pymien sulamiseen (Niittynen 2017) ja metsälajeilla varttuneiden ja uudistuskypsien metsien tilastolliseen uudistamisprosenttiin valtakunnan metsien inventoin-nin (VMI11) tulosten perusteella (Luonnonvarakeskus 2018). A-kriteerin käyttöä pohdittiin etenkin sellaisten lajin kohdalla, jotka ovat yleisiä tai joiden yksilömäärää ei tietopuutteiden takia kyetä arvioimaan.
Sammalten sukupolvien pituuksina käytettiin samoja arvoja kuin edellisessä arvioinnissa, jolloin sukupolvien pituuksista oli käyty keskusteluja Ruotsin ja Norjan ar-vioinnista vastaavien asiantuntijoiden kesken (Halling-bäck 2009). Uusille lajeille sukupolven pituus katsottiin edellisen arvioinnin yhteydessä tehdyltä pohjoismaiselta listalta tai lajin puuttuessa siltä, vertaamalla sitä elinkier-tostrategialtaan ja kasvualustaltaan samankaltaiseen la-jiin. Lähes kaikki aiemmin hävinneiksi (RE) arvioidut lajit palautettiin uhanalaisiksi (etupäässä luokkaan CR).
Useita lajeja on etsitty, mutta ei riittävästi esimerkiksi epätarkan kasvupaikkatiedon vuoksi ja nyt katsottiin, että niiden ei voida epäilyksettä sanoa hävinneen Suo-mesta. Osa näistä lajeista on havaittu Suomesta viimeksi yli sata vuotta sitten. Samoin tiukentui puutteellises-ti tunnettujen (DD) lajien arvioinpuutteellises-ti. Useiden vanhojen DD-lajien epävarmuus ei ollut riittävän suurta (LC−CR) ja ne arvioitiin johonkin muuhun luokkaan. Toisaalta luokkaan DD sijoitettiin useita muita lajeja kasvaneen epävarmuuden vuoksi.
Uhanalaisuus
Suomen 905 arvioiduista sammaltaksonista puolet, 55 % on elinvoimaisia (LC) (taulukko 26). Uhanalaisiksi luo-kiteltuja (VU, EN, CR) on 312 taksonia, 34 % lajistosta.
Silmälläpidettäviä (NT) on 60 taksonia, 7 % lajistosta.
Epäilyksettä hävinneenä (RE) pidetään vain yhtä lajia, pohjankahtaissammalta (Distichium hagenii).
Useimmilla uhanalaisilla lajeilla on useita uhanalai-suuden syitä ja uhkatekijöitä. Niitä ei ole arvioinnin yhteydessä laitettu tärkeysjärjestykseen, mutta pieniä osapopulaatioita uhkaavat satunnaistekijät mainitaan yhtenä uhkatekijänä 76 %:lla uhanalaisista sammalista, ilmastonmuutos 34 %:lla ja metsien uudistamis- ja hoi-totoimet 26 %:lla. Monien maankäyttömuotojen kuten laidunnuspaineen muutosten, umpeenkasvun, metsä-taloustoimien sekä ravinnelaskeuman vaikutuksia sam-malten osapopulaatioihin ei tunneta kunnolla.
Uhanalaiset sammalet eivät jakaudu elinympäristö-luokkiin samassa suhteessa kuin niissä on sammallajeja.
Uhanalaisten lajien ensisijaisissa elinympäristöissä ko-rostuvat tunturit (36 % uhanalaisista lajeista) ja kalkki-kalliot (16 %). Noin puolet kummankin elinympäristön sammalista on uhanalaisia. Myös metsissä ja Itämeren rannoilla on suhteessa paljon uhanalaisia sammalia. Sen sijaan ihmisen muokkaamissa ympäristöissä ja soilla on suhteessa vähemmän uhanalaisia lajeja. Suo- ja vesisam-malten uhanalaisuus on kuitenkin todennäköisesti aliar-vioitu. Monet lajit muodostavat näissä elinympäristöissä laajoja kasvustoja ja yksilömäärä Suomessa saattaa olla suuri, mutta populaatio kuitenkin pitkällä aikavälillä taantunut, ja osalla edelleen taantuva. Runsaiden mutta taantuvien lajien arviointiin soveltuvaa A-kriteeriä ei voitu puuttuvien aineistojen ja resurssien takia yleensä käyttää.
H0=&>,=2" IJ( IKL (JK M(7J
N"%/"/"55"$327'
N"0@,"-2.&>,=2" (ML (O( L(P )L7K
Q"01./"55"$327'
C-2,&@30&>,=2" ( ( L )P7P
R,233-/6'7'!&2"$ S() SP) MPJ M)7L
Ylivoimaisesti suurin sammalten luokkamuutoksen syy on muuttunut arviointikriteerien käyttö eikä luokan nousua tai laskua pidä tulkita aidoksi muutokseksi lajin tilanteessa. Uhanalaisten sammalten populaatioissa on käynnissä aitoja muutoksia, enimmäkseen heikkeneviä kehityssuuntia, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen ja maankäyttöön sekä luonnonvarojen hyödyntämiseen (mm. pohjaveden otto, ojitus, metsänkäsittely, peltomai-den muutokset, suojelualueipeltomai-den laadullinen heikkenemi-nen). Näiden merkitys uhanalaisuusluokan muutoksessa jää kuitenkin yksilömääritelmän muutoksen varjoon.
Todellisten muutosten esiin saaminen edellyttäisi lajien uhanalaisuuden arviointia takautuvasti nyt käytetyillä määritelmillä.
Ilmastonmuutoksen vaikutuksia pystyttiin ottamaan aiempaa paremmin huomioon. Työryhmällä oli käytös-sä luontotyyppien uhanalaisuusarviointia varten tehty mallinnus lumenviipymien jo havaitusta sulamisesta (Niittynen 2017), minkä perusteella lumenviipymis-tä riippuvaisten lajien uhanalaisuutta voitiin arvioida A-kriteerin perusteella. Toisaalta ilmastonmuutoksen aiheuttamia uhkia ja populaation vähenemistä muissa tunturielinympäristöissä, metsävyöhykkeestä puhumat-takaan, ei pystytty puuttuvien aineistojen takia arvi-oimaan. Monilla sammallajeilla odotetaan tapahtuvan taantumista muuttuvien kilpailuolojen ja hydrologisen tilanteen, pidentyvän kasvukauden sekä lämpenevästä ilmastosta johtuvien suorien fysiologistenkin vaikutus-ten takia. Taantumisen voimakkuutta ei kuivaikutus-tenkaan suu-rimmassa osassa tapauksia pystytty arvioimaan.
Suojelu, seuranta ja tutkimus
Sammallajiston kartoituksia pystytään tekemään tai teettämään resurssien vähäisyyden vuoksi hyvin rajal-lisesti ja niissä keskitytään usein vanhojen paikkojen etsimiseen. Kartoituksia tulisi lisätä etenkin suojelualu-eiden ulkopuolella. Uhanalaisen lajiston tilan seuranta
suojelualueiden sisällä kaipaa myös kehittämistä. Vaikka sammalissa on paljon erityisesti suojeltavia lajeja, vain muutaman lajin uhanalaistumiskehitystä on pystytty hidastamaan rajausten avulla. Erityisesti suojeltavien lajien rajauksia on syytä tehostaa, ja jo valmistellut ra-jausesitykset tulisi viedä päätökseen. Lajisuojelun alueel-liset priorisointineuvottelut ovat auttaneet jäsentämään ja priorisoimaan tunnettuihin kiireellisesti suojeltavien sammallajien kasvupaikkoihin kohdistuvia tieto- tai suojelutarpeita. Resursointi neuvotteluissa sovittujen toimien toteuttamiseen on kuitenkin ollut riittämätön.
Myöskään lajikohtaisten suojeluohjelmien laatimista edes kriittisimmin suojelun tarpeessa oleville sammal-lajeille ei ole käynnistetty.
Etenkin rantojen ja tunturien uhanalaisten lajien seu-ranta on ollut hyvin puutteellista. Näissä elinympäris-töissä on vaikeasti määritettäviä sukuja ja lajeja, joiden tilan selvittämiseksi tarvittaisiin systemaattisia kartoi-tuksia ja seurantoja. Useiden lajien viimeisin havainto on yli 50 vuoden takaa, eikä nykyistä yleisyyttä tai levinnei-syyttä tunneta. Ilmastonmuutoksen vaikutusten seuran-ta lumenviipymillä tulisi käynnistää välittömästi. Tarve todettiin jo edellisessä Punaisessa kirjassa. Esimerkiksi Skotlannissa lumenviipymien sammalyhteisöjen seuran-taa on tehty jo 90-luvulta lähtien (Royal Botanic Garden Edinburgh 2018). Lisää tietoa kaivataan myös suojelualu-eilta lahopuita ja vanhoja haapoja kasvualustanaan käyt-tävän lajiston kannan tilasta ja kehityksestä. Pohjaveden käytön ja muiden maankäyttömuotojen vaikutukset läh-teisten elinympäristöjen sammallajistoon lämpenevässä ilmastossa kaipaavat myös seurantatutkimusta.
Paitsi maastoselvityksiin, lisää voimavaroja tulisi varata myös useiden sukujen tai hankalien lajiparien museomateriaalin uudelleenmäärittämiseen sekä näy-tetietojen digitoimiseen. Joissain tapauksissa näyttei-den määrittämiseen tarvittaisiin Suomen ulkopuolisten asiantuntijoiden apua.
!"#$#%%&'()*'+",,"$-"%.&/01/',2232'$#&%0--"0/*
!"4$1'()*'5#,413'&6'437&897-1'-":"'47';"-1<&37*
=> ?= >5 @A 5! BB C? 5D 5>
C19-0.",,"$1-E'
F37&897-" G HI JK LJ IM (( MNI M N
O"%.".",,"$1-E'
O"3;9"/-0&897-" K MN (G MG GJ GM GG( ( J
+"3P0.",,"$1-E'
D/-9&;13&897-" K G K K K K G K K
Q9-11/.2'E'!&-"$ G GMM HG NN )K ML IHJ L GL
Kiitokset
Sammalten uhanalaisuuden arviointia ovat kommentein ja havaintotiedoin tukeneet muut sammaltyöryhmän jä-senet: Reino Fagerstén, Xiaolan Hé, Tapani Sallantaus, Outi Vainio ja Risto Virtanen. Näytetietojen toimitta-misesta ja keskeisestä yhteistyöstä kiitos Oulun, Kuo-pion, Turun, Jyväskylän ja Helsingin kasvimuseoiden henkilökunnalle. Seuraavat tutkijat ja asiantuntijat ovat tarjonneet merkittäviä uusia havaintotietoja, määritys-apua tai kommentteja uhanalaisuuden arviointiin: Harri
Arkkio, Kjell Ivar Flatberg, Sirkka Hakalisto, Esa Han-konen, Lars Hedenäs, Teppo Häyhä, Iiro IHan-konen, Krister Karttunen, Essi Keskinen, Nadya Konstantinova, Tuomo Kuitunen, Timo Koponen, Heribert Köckinger, Sanna Laaka-Lindberg, Olli Manninen, Tarja Marsh, Anna Oldén, Kati Pihlaja ja Juhani Räsänen. Kiitokset myös Suomen Sammalseuralle yhteistyöstä ja maastoretkistä, sekä Helsingin ja Vantaan kaupungin ympäristötoimelle lahokaviosammalen inventointitiedoista.
!"#$#%%&'()*'+#,"-./$0"'$-.0"$0"'1&-.0/0#0'0"%.&,-0*
!"2$/'()*'!"3"'4/5&6/7'84&5'09/':/7';-.0*
;"<- =9","$"-.##.>
$#&%%"'(?@?
:/7';-.0'A"0/B&4C' (?@?
=9","$"-.##.>
$#&%%"'(?@D :/7';-.0'A"0/B&4C'
(?@D
E##0&%./,' .CC :/".&,'8&4'A"0/B&4C'
A9",B/
!"#$%&'()*+$)#,-)$,F'1-/,,"4%"."55"$ G! GH IF'J
!"#$%&')$.$/&F'0K44K%"."55"$ G! GH IF'J
0)123'4,*2/#-)$52*-)23'6"4*'%*#/&3*%,*F'.-$5#9--4/,."55"$ L= > M
0)123',2(&4$62"&-23F'4#.&,C.0C9--4/,."55"$ NN ;O J
7*48&"#9$&'&::$%$,F',&0%&1-90-."55"$ NN > M
7*48&"#9$*""&'*"*.&%,F'.-4&4"90#."55"$ NN GP I
71)-#3%$23'813*%#481""#$/*,F'%#4#$/96Q."55"$ G! ;O R
;$6)&%23'&62-$:#"$23F'0"-B"%C,.-."55"$ G! ;O J
;$481,6$23':#"$#,23F'5#,"."55"$ G! ;O J
<$,,$/*%,':#%-&%2,F'6/$$"5&,."55"$ G! ;O I
=13%#,-#323'(#)*&"*F'1&9<",1"9%#4"."55"$ O: > I
=)$33$&':2,6#"2-*&F'1"$<"%%"%-6-."55"$ PG GP I
>13*%#,-1"$23')*62)+$)#,-)23F'%"$$-&1"9%#4"."55"$ G! ;O J
?$&*)$&':&"6&-&F'.-411-"95",."55"$ PG GP I
@#48#9$&'A2)*%,$,F'1&4&,$&6-."55"$ NN GP M
@#48#9$&'32)3&%$6&F'0#4<",$&6-."55"$ NN GP J
B%6#48#)2,'*"#%.&-2,F'-.&0-9%#."55"$ NN ;O I
C*""$&'*%/$+$$:#"$&F'$-#.%"$"1"."55"$ G! ;O I
C8$"#%#-$,'6&4$""&)$,F'1-%%#$Q97/."55"$ G! GP I
C-168#,-#323'&)68&%.*"$623D',#&%%#9--4/,."55"$ G! ;O M
C)*$,,$&'52&/)&-&'.#2.1*'814*)(#)*&F'0#,0#4-9--7/,."55"$ NN ;O I
C-*)1.#%*2)23'#+&-23F'1C4.0K."55"$ G! GH J
E*"$.*)$&'/$+*),$:#"$&F'-7Q,9-0#."55"$ G! ;O I
Summary
There are 917 bryophyte species in Finland, in addition to which several dozen subspecies and varieties are known.
The assessment of bryophyte species includes 925 taxa, of which 25 are new since the previous assessment.
New information on the taxa to be assessed has been accumulated from several sources since the previous assessment, and a number of new species have been discovered in Finland. The evaluation of threatened species was hampered by the large amount of observation data and information systems. The assessment criteria were applied differently from the previous assessment, which had a major effect on the end result. The backdrop to this change was a European evaluation of the threat status of bryophyte species, which was being carried out simultaneously with the Finnish evaluation by the European Committee for Conservation of Bryophytes (ECCB) and IUCN.
One half of Finnish bryophytes, or 55%, were classified as Least Concern (LC). A total of 312 taxa were classified as threatened (CR, EN, VU), accounting for 34% of the species. The category of Near Threatened (NT) includes 60 taxa, or 7% of the species. Random factors putting small sub-populations at risk are cited as a threat
factor for 76% of threatened bryophytes, while climate change is cited for 34%, and forest regeneration and management for 26%. Fells and calcareous rock outcrops are highlighted as primary habitat for threatened species, and approximately one half of the bryophyte species in both habitat types are threatened. A relatively large number of threatened bryophyte species are also found in forests and along the Baltic Sea coastline. The threat status of mire bryophytes has probably been underestimated due to a lack of information related to the application of the criteria. The trends of threatened bryophyte species cannot be assessed based on changes in the Red List categories. By far the most significant reason for changes in the categories for bryophytes is changes in the way the assessment criteria are applied.
More inventories of bryophytes should be carried out, and conservation efforts should be intensified. The organisation of bryophyte conservation is hampered by a lack of resources in the environmental administration and at natural science museums. The monitoring of threatened species on shores and fells, in particular, has been very inadequate overall. Systematic inventories and monitoring would be required in order to study the status of the difficult-to-identify and often small bryophyte species occurring in these habitats.