Soittosuorituksen skeemat

Saarinen (1998, 233–234) pohtii Immanuel Kantin varhaista skeemakäsitettä, jossa koros te taan, että tieto kos kee vain koettua. Tieto ei koske olioita sinänsä, vaan ko ke musta niis tä. Jotta koke mus olisi mielekäs, sen täytyy olla jäsentynyt. Saarinen kuvailee asiaa niin, et tei kokemus voi ol la räis ky vää ry kelmää toi -siinsa liittymätöntä impres sio nauhaa. Kui ten kin koke muk sen jäsen ty nei syys on mielen oma aikaansaannos, toisin sa noen tietoi suu den itsensä koke muk seen aset ta ma. Ei siis ole pie nintäkään mahdol li suut ta tietää, millai nen ti lan ne on ennen kuin mie lem me on jä sen tä nyt ilmiöt. Emme voi kurkistaa ver hon taak se ja tavoittaa olioita sinänsä. ”Kaik ki tieto edellyt tää käsitteen.” (Saarinen 1995, 146.)

Tässä tutkimuksessa skeemalla tarkoitetaan abstraktia tietorakennetta, joka vaikuttaa ha vain toihin, motorisiin toimintoihin, ajatte luun, emoo tioihin ja minä käsityk seen. Men taa li harjoittelun kannalta skeeman käsite on oleel linen,

sillä myös kuvittelun, mieli ku vituk sen ja mielikuvien voidaan olettaa synty-vän rele vantin skeeman virittymisen myö tä. Muu si kon työhön liitty vää poik-keuksellistakin koko nais valtaisuutta ajatellen tar vi taan monen lai sia skee mo ja.

(Anderson 1995, 155.)

Skeemat toi mivat uuden in for ma ation ym mär tä misen ja tul kinnan perus-tana. 1) Niiden va ras sa voidaan enna koida, miten tapahtumat todennäköisesti tu levat jat ku maan. 2) Ne oh jaa vat toimintaa ja toimivat tiedon mieleen palaut-tamisen läh tökoh tina ja puitteina. 3) As si mi laa tiossa uusi tieto sulautuu olemas-sa oleviin skeemoihin. 4) Kokemuksen assimi loin ti ai kai sempiin kokemuksiin merkitsee skeemojen täy den tymistä. 5) Skeema teo reet ti ses ti oppi mi nen hahmotetaan yhtäältä uuden tiedon assimiloitumisessa jo olemassa ole viin skee -moi hin ja toisaalta skeemojen akkodo-moitumisena, muuttumisena. Kyseessä on jat ku va ta pahtuma, jos sa uuden tiedon syntyminen tapahtuu. (Lehtinen &

Kuusinen 2001, 110; Piaget 1988, 120–142; von Wright 1986, 86.) Skeemat muodostavat men taa lis ten oh jei den ”kir jas ton”, jo ka auttaa jäsentämään uutta tietoa aiem min opittujen ka te go rioitten avul la (Cooper & Sweller 1987). Coo-per (1999, 11) korostaa, että tässä on kont ras ti auto ma ti saatioon, joka pro s e-duraalisena ak ti vi teet ti na vähentää tietoisen toi minnan ta soa.

Sensomotorinen suoritus pystytään vain harvoin toistamaan täysin sa man -lai se na. Jos jo kai nen yksittäinen liike – ei niitä kos keva yleisempi skee ma – täy-tyisi säilöä muis tiin, ka pasi teetti ei riittäisi. Yksilö pystyy kuitenkin tuotta maan mi tä hie nosyisim piäkin toi min toja, jotka sovel tu vat uusiin tilanteisiin ja vaa-timuksiin. Mitä suu rempi ko ke musten mää rä yksilöllä on, sitä monipuolisem-pi skee mas ta muo dostuu, ja sa mal la yk si lön kai ken lainen kapasiteetti kasvaa.

(Neisser 1982, 51–52.) Schmidt (1982, 493) korostaa, että skee ma on yhteys sen välillä, mitä ihminen on aset tanut toimintansa ta voit teeksi ja mi tä to del li-suudessa ta pah tuu. Harjoittelemal la mah dol li sim man monipuo lisesti erilaisia asioi ta tar peen mu kaan, tuotetaan kokemusten sarja, jol le skeema voi rakentua ja jonka poh jal ta suo rittajalla on pa rem mat mahdollisuudet op pia spesifejä tai-toja. Toi saalta skeema on näin yleistettävissä myös moneen eri tilanteeseen.

Saariluoma (1988b) kuvailee skeemaa abst raktina tie torakenteena, jossa muis tettavan asia tyypin elementtien järjestys on kuvautu nee na. Skeema si-sältää muis tettaviin esinei siin ja asioihin liitty vän yleisen tiedon struktuurin, jolloin voidaan ajatella, et tä ih mi nen pai naa mieleensä asiat ske maat tisessa muodos sa. Tämä merkitsee sitä, että yksi tyis koh dat ka toavat ja käytetään hy-väksi asioiden yleis tä, skemaattista rakennetta. (Emt., 89–90.) Pianonsoittoa ajatellen tämä on toimiva selitys. Muutoin esimerkiksi pianoresitaalin liit ty -vää noin sataatuhatta liikettä ei voisi toteuttaa, puhumattakaan mo nista muis ta soit to suo ritukseen liittyvistä tekijöistä. Kos ka skeemat kehittyvät ko ke muksen myö tä ja itse kun kin kokemukset poik keavat muiden koke muksista, yksilöt ovat väistä mät tä keskenään erilaisia. Havaitse mi nen on seurausta skeeman ja

tar jolla olevan tiedon vä lisestä vuo ro vai kutuk ses ta. (Elliott 1995, 51–52; Föl-des 1950, 31–32; Krumhansl 2000; Marks 1998.)

Näköaistin kannalta ratkaisevia kognitiivisia rakenteita ovat ennakoivat skeemat, jotka val mistavat ha vaitsijaa hyväksymään tietynlaista tie toa kai -ken tarjolla olevan muun tie don si jasta. Näin ne oh jaa vat näkemistoimintoa.

Kuuloon liittyvä auditiivinen skeema toi mii siten, että sen tiedon pohjalta, jota kuun te lija on jo aiemmin saanut (esimerkiksi me lo diasta), kehittyy uusia valmiustiloja sen suhteen, mi tä seuraa jatkossa. Nimenomaan kuu lo en na koin -nit ohjaavat siihen, ettei kuulla ai noas taan hälyääniä vaan jäsentynyttä mu-siik kia. (Neisser 1982, 24–30.) Numminen (2005, 106) edus taa mää ri telmää, jonka mu kaan ”sisäinen kuuleminen mää ri tel lään mielen kyvyksi ab strak tien rep resentaatioiden avul la havaita, muistaa, vertailla ja yh distellä tonaalisia ja ryt misiä hah moja, vaikka ei kuu lekaan musiikkia sillä hetkellä. Si säi sen kuu-lemisen kog ni tiiviset ra kenteet kehittyvät toistuvista musiikin kuuntelun ja har-joittamisen koke muk sis ta.”

Motorisen skeeman merkitys on luonnollisesti soittotapahtumassa ensiar-voisen oleellinen ja se luodaan harjoittelemalla toimintaa. Schmidt (1982, 48) esittää motorisen skeeman muo dos tuvan muistiin niiden tal len tu nei den aikai-sempien liiketuotosten ja lihassu pis tus pa rametrien suhteista, jotka tuot tivat sen. Skeeman perusteella valitaan sopivat pa ra metrit seu raavaa liikettä varten.

On suotuisaa harjoitella toimintaa monella eri tavalla, koska si ten skeema on yleistet tävissä moneen eri tilanteeseen.

Skeemat, jotka vastaanottavat tiedon ja ohjaavat uuden etsintää, ovat ha-vaitsemiseen liit ty viä. Tämä tarkoittaa tapahtumisen seu ran taan kuu luvan kai-kenlaisen tiedon et si mistä ja vas taanottamista aistipiiristä riip pu mat ta sekä kaiken saa ta villa olevan tiedon yh dis tämistä ko konaisuudeksi. Toimintaskee-ma puolestaan voidaan ym mär tää yleistyneenä ja ke hit ty vänä mielen ra ken tee-na, jonka soveltaminen tuottaa jä sentyneen suorituksen. (Marks 1998; Neisser

& Libby 2000.)

Affekti on Colmanin (2001, 9) mukaan emootio tai subjektiivisesti ilmais-tu ilmais-tunnetila, ku ten iloi suus, surullisuus, pelko tai viha. Ruohotien (2002, 75) mukaan affekti on tunne, jo ka koh distuu tiettyyn objektiin tai ideaan. Affek-tin ulottuvuuksia kuvaavat käsitteet tun ne, mie liala ja temperamentti. Marks (1998) korostaa, että tun ne tilan täy tyy olla voi mak kaasti po sitiivinen silloin, kun esi t täjän luoman skeeman ja to dellisen esityksen vä lil lä on täy dellinen samanvertaisuus jois sakin suurta taitoa vaa ti vissa suo ri tuk sissa (kuten esi mer-kiksi taitoluistelussa tai pia non s oi tossa). Näis sä esiintyjien esteettinen taju on riip pu vai nen täy dellisesti aktivoi tu neesta esiin tymisen skee mas ta.

Erinomaisen suorituksen aktiivinen kuvittelu voi vaikuttaa tai to skee maan jopa enemmän kuin varsi nainen suorittaminen. Tämä on seurausta siitä tosi-asiasta, että suoritus on epä täy dellinen. Skee ma sen sijaan voi tulla

täydel-liseksi. Kuviteltu täydelli nen suori tus pa ran taa skeemaa edelleen toivottuun suun taan ja voimistaa sitä onnistumisen motivoivalla tun teella ja ilolla. Tä mä teoria se littää Marksin (emt., 21) mukaan ne loistavat tulokset, joi ta on saa-vutettu mentaalihar joittelulla, erityisesti niillä henkilöillä, joilla on voimakas ku vitte lu kyky.

Lehtonen (1998, 38) kuvaa viulutaiteilija Isaac Sternin suhdetta mu siik-kiteok seen. Kuvauksen mukaan mu sii kin syn taksin muodostamat ”tyhjät skee-mat” odot tavat si tä, että taiteilija täyttää ne omil la merkit yk sillään ja rakentaa niiden tarinal lisen sisällön omis ta kokemuksistaan ja ajattelus taan. Mikä on siis spesifi dynamiikka, jo ka saa men taa li har joittelun toimimaan? Mentaalihar-joittelu saattaa olla strategia, joka on riip pu vai nen jo omak sutuista skeemoista.

Driskell, Copper ja Moran (1994) to tea vat, että ”men taa li har joittelu voi olla tehokkainta – kaiken muun pysyessä muut tu mat to ma na – jos yk silö saa ske -maattista tietoutta ennen fyysisen taidon harjoittamista. Seu raus täs tä oli si sii nä, et tä men taa lisen harjoituksen vaikutukset suhteutettaisiin yksilön eks pert tiy den tai novii siu den tasoon. Varsinaisen eksperttiyden saavuttaneet todennä köi ses ti huo maa vat men taa li har joi tuksen tehon olevan voimakas. Heidän skeemansa pystyvät jo mah dol lis tamaan nii den asioi den kä sitteellistämisen, ylläpitämisen ja toiminnan tason, joita men taa li harjoittelu edel lyttää. Vastakohtaisesti, tai-doissaan noviisit, saattavat huo ma ta, et tä men taa lihar joit te lu hei ken tää heidän oppimistaan, koska heiltä puuttuu ohjeis ta van ma te riaa lin tarpeel li nen käsit-teel listämiskyky ja sitä myötä kyky mentaaliseen har joit teluun.”

Informaation prosessoinnissa on Ruohotien (2002, 96) mukaan kyse tiedon jäsentymi sestä kognitiivisiksi struktuureiksi, skeemoiksi, kognitiivisiksi rep-resentaatioiksi, tuo tos sys teemeiksi ja toimintaverkoiksi. Kaartinen (2005, 77) toteaa, että musiikki itsessään on kognitiivinen prosessi, joten on johdonmu-kaista ajatella, että edellä mainittu kuvaa myös musiikin oppimista.

Kuviossa 1 yhteenvetona skeemojen ja representaatioiden vä li nen vuo ro-vai ku tus. Tä män ku vaamani mallin mukaan skeemat mahdollistavat ulkomaa-ilman esiin tymistavan mie les sä, ja toi saalta representaatiot muokkaavat skee-mavarastoa ulkois ten ärsykkeiden pai nees sa. Skee ma varas toa voidaan sovel-taa myös kuvittelussa, jolloin syn tyy mieliku via.

Erilaiset representaatiot

kinesteettisen, auditiivisen, visuaalisen yms.

kuvittelun tuotoksena perustuvat skeemoille ja voivat myös muokata niitä

Mielikuvat representaatioina asiantilojen ja muiden

ilmiöiden esiintymisen tapa mielessä

ulko-maailma

Skeemat

Kuvio 1. Yhteenvetona luonnostelma skeemojen ja representaatioiden välisestä vuo-rovaikutuksesta