Milloin ja miten harjoitella soittosuoritusta mentaalisti?

Tästä tutkimuksesta käy ilmi, että ilmeisesti parhaan tuloksen mentaalihar-joittelulla muu sik ko saavuttaa käyttämällä sitä fyysisen harjoittelun tu ke na.

On vai kea kuvitella, et tä pel k kä mentaaliharjoittelu olisi riittävä hyvien tu-losten saa miseen, vaikka ky seessä oli si jo hyvinkin taitava muusikko. Muu-sikon kannalta eni ten mielenkiintoa herättänevät ne tu lokset, joiden mukaan mentaalisen harjoittelun suh teel linen teho on sitä suurempi, mi tä vai keam paa suoritusta harjoitellaan. Mentaaliharjoit telun oletettu hyöty perustuu aja tuk sel -le, että har joi tuksen määrän tulisi olla muusi kon työssä vain yksi oppimisen tekijä. Tär keämpi tekijä on harjoi tuk sen laatu, jolloin ky sees sä on muusikon tapa repre sen toida op pimisen kohteena olevaa aineistoa, sa moin hä nen oppi-misstrategian valintansa.

Se, missä vaiheessa työskentelyään muusikon olisi edullisinta käyttää mentaaliharjoit te lua on mie lenkiintoinen, mutta avoin kysymys. Tässä tutki-muksessa osallistujat edustivat kaik kia vaihtoehtoja. He mentaaliharjoittelivat teosta ”jo ennen kuin se on sor missa kaan”, siis alkuvaiheessa, mutta myös

keskivaiheilla, loppupuolella ja ennen kaikkea vii meis telyvaiheessa. Ur he i -lun osal ta on useita oletuksia siitä, että sijoitettuna har joit te lu jak son alkuun mentaa li har joittelu toisi parhaan tuloksen. Mu siikkiin liittyen Rubin-Rabson (1941a, 1941b) to teaa omien tutkimustensa pohjalta, että muistiinpainamisen kan nalta mentaalihar joittelu oli si edullisinta konkreettisen harjoitte lun kes-kellä. Vä hem män hyötyä mentaaliharjoitte lus ta näyttäisi olevan konkreettisen har joittelun lopussa. Mentaalinen harjoitus ennen lo pul lisen osaa misen tason saavutta mis ta mahdollisesti vä hentää konkreettisen harjoittelun tar vetta ja on mie lessä pysymisen kan nal ta yhtä tehokas kuin suurempi määrä konk reettista harjoittelua.

Men taa li harjoit te lu teoksen opiskelun alkuvaiheessa tuntuukin huonom-malta rat kaisulta, kos ka silloin soit ta jal la ei ole vielä tuntumaa sen enempää siihen, miltä musiikki kuulos taa kuin kinesteetti siä koke muk sia kaan. Tällöin edistymisen kannalta riittävien mieliku va represen taa tioi den luominen saattaa olla vai keaa. Ky seessä voi olla sama ilmiö kuin vas ta-al ka jalla mentaalihar-joit telun parissa, jolloin konk reettisen kokemuksen puuttuessa mie likuvat

”ilmeisestikään, uskoisin, eivät vain oi kein ota syn tyäk seen”. Tähän astiset ko-ke muk set viit taavat siihen, että men taaliharjoit telu ei näytä olevan te hokas ta, jos soitta jal la ei ole lainkaan fyy sistä koke musta uuden mo t orisen taidon op-pimisessa. Mie li ei il mei ses ti pys ty tul kit semaan ja suh teuttamaan ha vaintoja ja tapauksia muuhun kuin sellaiseen skee ma pohjaan, joka on muo dos tunut oma koh taisen kokemuksen kautta. Tämän nä kemyksen mu kaan voikin olettaa, että men taa li harjoit telu ei välttämättä sovi soittajina vas ta-al ka jil le. Oletusta tukevat myös urheilus sa tehdyt tut ki mukset. Tämä oletus tar vit see kuitenkin uut -ta tutkimus-ta, sil lä jatko tutki mus -ta ajatellen, alus-tavia kyselyitä omil-ta vas - ta-alka ja opiskelijoiltani tehneenä, en ole enää var ma, onko asia todel la näin. Nyt näyt täi sikin siltä, et tä vasta-alkajan on hel pompi käyt tää ”alkeel lisia” mieliku-via nuo tin nuk ses ta, rytmistä, kuu le mi sesta ja tuntemuksista kuin niillä, jot ka osaavat ”jonkin ver ran” en tuudestaan. Huip puo saa jil le men taaliharjoittelulla on luon nollisesti erilainen merki tys hie no ja koi suu des saan.

Kun näitä ajatuksia pohtii suhteessa noviiseihin, (johon kategoriaan esi-merkiksi suuri osa opet ta jankouluksessa olevista kuuluu), herää kysymys, tarvitaanko saman kaltaisia repre sen taatioita heidän ja ammattimuusikoiden kesken. Saattaa olla loppujen lopuksi niin kin, että vaa timaton har joitettu mu-siikkikappale voi toteutua ilman monimutkaisia ja voi makkaita re pre sen taa tiota soja. Selvältä tuntuu, että ”salaiset” representiotaatiot ovat vaikeitiota tutkia ja so -veltaa toi mivaan opetukseen. Ammattimuusikolla ne ovat kasvaneet ja muok-kautuneet lap suu desta saak ka jatkuvan harjoittelun myötä. Pelkkä opettajan tai annetun mal lin imi tointi ei voi olla syvällistä oppimista, sillä aina ei voi luottaa

”mikä on minulle hyvää, on sitä myös si nulle” -ajatukseen. Ja kuitenkin tuntuu mahdollista, että tai don hallit se mi sen ”alem malla” ta solla on mahdollista

hyö-dyntää tehottomampia, mutta kui tenkin mo nipuolisia kog ni tiivisia mekanis-meja. On myös osoitettu, että pelkät tekniset har joi tuk set eivät välttämättä pal-vele tekniikkaa ja musiikillisuutta. Oleellista on musiikin ”ym mär täminen” ja halu il mais ta musii kin ydinidea. (Vrt. Engeström 1984/suorituksen alkusolu.) Nämä musiikilliset pää mää rät syn nyt tä vät myös oikeat liik keet. (Winold et al.

1994.) Tämä on suuri haaste mentaa li har joit te lua opettavalle. Muusikot ja mu-siik kia opettavat ovat intuitiivisesti tietoisia musii killis ten re pre sen taa tioiden olemassaolosta. Hankaluutena on vain käsitteiden vaikeus, syste maat ti suuden ja sitä kautta optimaalisen käyt töönoton puute.

Kun kokeet mentaaliharjoittelun tehosta (Rubin-Rabson 1941a, 1941b) kohdis tui vat muu ta man tah din pituiseen ja suhteellisen yksinkertaiseen ma-teriaaliin, koetilanne ei vastan nut to del li suut ta, vaan oli oikeastaan etäinen to-dellisuudelle. Tällöin on myös vaikea mää ritellä Rubin-Rabsonin mainitsema

”lo pullisen osaamisen ta so”. Hänelle se tarkoitti ma teriaalin sujuvaa soitta-mista. Muusikolle ei pelkkä tällai nen mate riaalin hallitseminen rii tä. Se ei ole taiteellisen toi min nan päätepiste, vaan läh tö koh ta, josta taiteelliset ta voit teet ja niissä on nis tuminen alkavat. Toisaalta tä s sä vaiheessa on vaikea vetää yk si tyis-koh taisia joht o pää tök siä esi merkiksi juuri siitä, missä vai heessa työskentelyä men taa li har joittelu vai kuttaa posi tii vi sim min. Tämänkin työn haas tatelluilla oli erilaisia koke muk sia ja näke myksiä sitä, mis sä harjoitte lu vai hees sa heille it sel leen on eniten hyötyä men taa li har joit telusta. Kaiken kaik kiaan näyttäisi kuitenkin siltä, että vuo ro tellen fyysi ses ti ja mentaalisesti harjoit te lemalla saa-vutetaan parhaat lopputulokset.

On erilaisia käsityksiä myös siitä, pitäisikö suorituksen mentaaliharjoit-telun tapahtua to del l i sel la suoritus nopeudella vai hidastettuna. Suoritukset saattavat tuntua samanlaisilta, mutta nii den hermoratamalli on erilainen. Tä-män vuoksi hidastetun suorituksen mentaa li har joittelu ei urheilun edustajien mukaan välttämättä paranna suoritustasoa, eikä si ten ole tarkoituksenmukais-ta. Musiikin osal ta kui tenkin on todettava, että fyysisesti soi tet taes sa yleinen tapa on ensin soittaa harjoiteltava tehtävä hitaasti ja huolellisesti ja sitten vasta suo ritusnopeudella. Tämä koskee erityisesti teknisesti vaikeita paikkoja. Men -taa li har joit te lussa viisas suoritusnopeus määrittynee sen mukaan, minkä tyyp-pisiä mie likuvia muu sikko pystyy luomaan. Toisin sanoen kohdistuvatko ne esimerkiksi tek nis ten vai keuk sien voittami seen, teoksen yksityiskohtien tai kokonaisstruktuurin hahmot ta miseen tai esiin ty mistilanteeseen kokonaisuute-na. (Ks. Boscher et al. 2000).

Yleisesti oletetaan, että soittosuoritusta konkreettisesti harjoitettaessa jak-sotteleminen use aan ly hyt kestoiseen harjoituskertaan on yhtä pitkäaikaista harjoitusta tehokkaampi, ai na kin tiettyyn rajaan saak ka. Mentaaliharjoittelun osalta lienee sama tilanne, sillä ilman konk reettista nuottikuvaa ja soi tinta ei hyvin pitkäkestoista, monta tasoa sisältävää suori tus ta pystytä pitämään

mie-lessä kauan. Opeteltaessa mentaaliharjoittelun avul la mu sii kil lis ta, lyhytkes-toista tehtävää, se tulisi suo rittaa kokonaisena, sillä tällöin koko nais struk tuu ri yksityiskohtineenkin on hallittavissa. Muu sikkokohtaista lienee kui ten kin se, mi ten ly hytkestoinen määrittyy. Toisin sanoen, onko se esimerkiksi kahdek-san tahtia vai kah dek kahdek-san si vua. Sen sijaan pitkäkestoiset tehtävät tulisi jakaa sopiviin harjoi tus jak soi hin, jot ta au di tii viset, visuaaliset ja kinesteettiset mieli-kuvat muodostuisivat mah dol li sim man sel kei nä ja yksi tyiskohtaisina. Mahdol-listahan on yhdistää mielessään osaset koko nais suo ritukseen ja kont rolloida välillä todellisella instrumentilla, onko men taa li har joit telu ta pah tunut oi kein.

Tämä on erityisen oleellista silloin kun korjataan virheellistä suoritusta. Se on pys ty t tävä ottamaan erityistarkkai lun kohteeksi, ja sen tilalle on raken net tava oikea suori tus. Sit ten on harjoiteltava vain sitä ja lopuk si se on yhdistettävä koko nais suo rituk seen. Näyttää siltä, että ammat ti pianis tit jakavat vaikeita teh-täviä osiin; vähintäänkin harjoitellaan kriittisiä pisteitä. Kaiken kaik kiaan voi-taneen to de ta, että osiin ja ka minen tai kokonai suu den har joi ttaminen riip puu tehtävän laadusta, muu si kon omista luon teenpiirteistä, tie dol listen ele menttien ym mär tämisestä ja oppimis taus tast a. Kaikki seikat liittyvät toisiin sa.

Konkreettinen harjoittelu kuitenkin yksityiskoh tineen on tär keää. On myös mahdollista, et tä muu si kon kyky kontrolloida tun neas teik koaan en nen esi tystä ja sen ai ka na voi olla rat kai se va te ki jä onnistumisen ja epä onnistumisen välil-lä. Kaiken kaikkiaan on hyvä, jos ah dis tunut muu sikko pystyisi ym mär tämään, kuinka keho, mie li ja tunteet vai kutta vat toisiinsa mu sii kil lisen esiintymisen ja siihen valmen tautu mi sen yhtey dessä. Uskomalla mie lessä ta pah tuvaan eri laisten asioiden ”si säiseen kuu lemiseen” muu sikot saattavat pys tyä jopa löy t ä mään ali tajunnastaan asioita, jotka mah dol lisesti ovat vaikuttaneet aikai-sempiin esiin ty mi siin. Oman men taalisen työs ken tely tavan löytä mi nen tapah-tuu todennä köi sesti yrityksen ja ereh dyksen kautta.