”Eikä paluuta metsään enää ole”, väitti Pekka Kuusi tämän kirjoituksen alussa olevassa sitaatissa. Todelli-suudessa emme ole koskaan lähteneetkään sieltä. Filo-sofi Tere Vadén on kuvannut ihmisen riippuvuutta luonnosta metaforan avulla: Metsä pärjää omillaan, mutta talo on riippuvainen metsästä suoraan ja välil-lisesti pihan kautta. Se ei tule toimeen ilman pihaa ja metsää, joista sen on saatava kaikki resurssinsa – vaikka pakolla. (Vadén 2010, 13–14, 28–30.) Tarvit-semme ajattelutapoja ja toimintamalleja, jotka perus-tuvat tähän talon, pihan ja metsän kolmiyhteyteen – ja ymmärrykseen siitä, että pakolla ottaminen ei voi enää jatkua.
Ihmisolento on kaukana täydellisestä, ja ihmisen toi-minnan suuri ongelma on hajanaisuus, satunnaisuus
ja epäjohdonmukaisuus. Yhteiskunnan tasolla se voi merkitä sitä, että samaan aikaan tavoitellaan kestävää kehitystä ja yhtä kaikki esimerkiksi tuetaan ympäris-tölle haitallista toimintaa joko suoraan rahallisesti tai epäsuorasti verotuksella tai säädöksillä (ks. Lassila ym. 2014).
Poliittinen järjestelmä kamppailee jo ennestään sovit-taakseen yhteen ja rahoitsovit-taakseen erilaisia ja eri taho-jen ajamia tavoitteita. Ekologisten kriisien edellyttämä yhteiskunnallinen muutos tuottaa uusia menoeriä, jotka nykyisen ajattelutavan vallitessa kilpailevat sosi-aalimenojen kanssa. Tilanne on jakomielinen: halli-tukset taistelevat itseään vastaan.
Vastakkainasettelujen aika on kuitenkin ohi. Sen työntää sivuun sosiaali- ja talouspoliittisten sekä eko-logisten tavoitteiden synergian havaitseminen ja sen mukainen ympäristöpoliittisen ja muiden päämää-rien yhdentyminen. Tärkeintä on ymmärtää ilmas-tonmuutospolitiikan ja bkt-kasvun tuolle puolen menevän hyvinvointipolitiikan välinen yhteys. (Ks.
Giddens 2009, 8, 69−70, 85; Gough 2013, 5−6.) Merkkejä synenergian näkemisestä on jo: esimerkiksi Eurooppa 2020 -strategian lähtökohtana on EU:n kestävän kehityksen strategiassa esitelty integroiva lähestymistapa (COM 2013, 6). Samoin pääminis-teri Jyrki Kataisen hallitusohjelman (2011) mukaan
”kestävän kehityksen mukaiset tavoitteet otetaan huo-mioon kaikilla hallinnonaloilla”.6
Integraatio koskee myös sosiaalipolitiikkaa. Se löy-tää sukulaisuutensa ympäristöpolitiikan kanssa ja kehittyy sekä ekologiseen että sosiaaliseen kestävyy-teen tähtääväksi ekososiaalipolitiikaksi. Tällöin monet sosiaalipoliittiset käytännöt näyttävät toisenlaisilta kuin nykyisin (ks. esim. Fitzpatrick toim. 2014; Koch 2013; Wallimann toim. 2013). Ekososiaalipolitiikassa luodaan uusia tuottamisen, kuluttamisen ja sijoittami-sen malleja ja vaikutetaan niin tuottajien kuin kulut-tajienkin käyttäytymiseen. Siinä ravistellaan esimer-kiksi vallitsevaa ajatusta ihmisten kytkemisestä yhä
tiiviimmin palkkatyön ikeeseen (työn laadusta riippu-matta). Sen sijaan tavoite on lyhyempi työaika kulut-tamisen ja kasvihuonekaasujen vähentämiseksi ja elämänlaadun parantamiseksi. (Gough 2013, 8−9.) Joustavat työkäytännöt jakavat työtä useammille ja vapauttavat aikaa ihmisten mielekkääksi kokemalle tekemiselle. Sosiaalisesti ja ekologisesti hyödyllistä työtä, kuten hoiva- ja luontopalveluita, edistetään ja tuetaan. Myös resurssitehokasta yhteiskulutusta suo-sitaan. Ympäristö-, energia-, mainos- ja ylellisyysve-rot tuovat valtiolle tuloja ja vähentävät haitallista tuo-tantoa sekä resurssien tuhlausta.
Yksinkertaisesti sanottuna ekososiaalipolitiikan ja kestävän yhteiskuntapolitiikan tavoite on kaikkien olentojen hyvinvointi planetaarisissa rajoissa. Jos tähän halutaan pyrkiä ”hyvinvointitalouden” kei-noin, mikä ettei.
Viitteet
Kiitän Tuuli Hirvilammia kirjoitustani koskevista kommenteista.
1 Käsite viittaa siihen, että ihmisen toiminnan vaikutusten nykyinen mittakaava on niin suuri, että ihmisestä ja ihmis-yhteiskunnista on tullut globaali geofyysinen muutostekijä (ks. Steffen ym. 2007).
2 Jos paluuta kaivataan, palattakoon vaikkapa hyvinvointi-valtion isäksi mainitun William Beveridgen (1943, 33, 39–40) ajatuksiin: hän piti taloudellisten instituutioiden toiminnan keskeisenä kriteerinä sitä, käytetäänkö maapallon luonnonvaroja siten, että koko ihmislajin ja sen tulevien sukupolvien tarpeet otetaan huomioon.
3 Kielitoimiston sanakirja ja Uusi suomen kielen sanakirja.
4 Todellisten hyvinvointimittareiden kehittäminen on kuitenkin käynnissä (ks. esim. Hoffrén 2011), ja viime vuosina on valtioneuvostoa (VNK 2013, 16) myöten tuotu julki, että bkt ei ole hyvinvoinnin mittari.
5 Tästä saatiin viitteitä kyselyssä, jossa vastaajia pyydettiin määrittämään pitkäkestoisen hyvinvointinsa osoittimia.
He toivat esiin relationaalisia asioita: vieläkö joissa vaeltaa villejä lohia; vieläkö ikkunan avatessaan tuntee salvian tuoksun. (Meadows 1998, 2.)
6 Suuri riski kuitenkin on, että ympäristön tosiasiallinen painoarvo jää näissä integraatioissa pieneksi, samaan tapaan kuin sosiaaliselle on käynyt EU:n lähtökohtiin kuuluvassa talouden ja sosiaalisen synteesissä (ks. Palola 2010).
Kirjallisuus
Allardt, Erik (1976) Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Helsinki:
WSOY.
Andersson, Jan Otto (2010) ”Degrowth” – hallittu talouslasku. Talous ja yhteiskunta (4), 42−49.
Beveridge, William H. (1943) The Pillars of Security. London:
George Allen & Unwin.
COM (2013) 92 final. Ihmisarvoinen elämä kaikille:
köyhyyden poistaminen ja kestävän tulevaisuuden turvaaminen maailmanlaajuisesti. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle. Bryssel 27.2.2013.
Daly, Herman (1996) Beyond growth. The economics of sustainable development. Boston: Beacon Press.
Díaz, Sandra & Fargione, Joseph & Chapin, F. Stuart III &
Tilman, David (2006) Biodiversity Loss Threatens Human Well-Being. PLoS Biol 4(8): e277. doi:10.1371/journal.
pbio.0040277.
Dietz, Rob & O’Neill, Dan (2013) Enough is enough. Building a sustainable economy in a world of finite resources. London:
Routledge.
Edwards, Andres R. (2005) The sustainability revolution.
Portrait of a paradigm shift. Gabriola Island, BC, Canada:
New Society Publishers.
Eskelinen, Teppo & Sorsa, Ville-Pekka (2011) Hyvä talous.
Helsinki: Like.
Felber, Christian (2013) Näkyvä käsi. Kohti yhteishyvän taloutta. Suom. Aino Assmuth. Helsinki: Gaudeamus.
Fitzpatrick, Tony & Cahill, Michael (toim.) (2002) Environment and Welfare. Towards a Green Social Policy.
Houndmills: Palgrave Macmillan.
Fitzpatrick, Tony (toim.) (2014) International Handbook on Social Policy and The Environment. Cheltenham: Edward Elgar Publishing.
Fromm, E. (1960) Zen Buddhism and Psychoanalysis.
London: George Allen & Unwin.
Giddens, Anthony (2009) The politics of climate change.
Cambridge: Polity Press.
Gough, Ian (2013) The challenge of climate change for social policy. A plenary lecture delivered at the Social Policy Association annual conference at Sheffield University, July 10 2013. <http://personal.lse.ac.uk/goughi/THE_
CHALLENGE_OF_CLIMATE_CHANGE_FOR_SOCIAL_POLICY.
pdf>. Luettu 20.12.2013.
Haapala, Jaana & Aavameri, Leena (2008) Omatuntotalous.
Helsinki: Talentum.
Heiskala, Risto (2009) Karl Polanyi, suuri murros ja substantivistinen talousantropologia. Julkaisussa Karl Polanyi: Suuri murros. Aikamme poliittiset ja taloudelliset juuret. Suom. Natasha Vilokkinen. Tampere: Vastapaino, 7−27.
Helne, Tuula & Hirvilammi, Tuuli & Laatu, Markku (2012) Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla. Helsinki: Kelan tutkimusosasto.
Helne, Tuula & Silvasti, Tiina (toim.) (2012) Yhteyksien kirja.
Etappeja ekososiaalisen hyvinvoinnin polulla. Helsinki:
Kelan tutkimusosasto.
Hiilamo, Heikki (2014) Mitä merkitystä on sosiaalipoliittisella tutkimuksella? Janus 22(1), 69–76.
Hoffrén, Jukka (2011) Todellisen hyvinvoinnin
seurantavälineen kehittäminen. Julkaisussa Ville Ylikahri (toim.) Onnellisuustalous. Helsinki: Vihreä sivistysliitto, 15−57.
Hämäläinen, Timo (2013a) Hyvinvointi. Julkaisussa Juho Saari (toim.) Suomen sillat tulevaisuuteen. Helsinki:
Kuluttajantutkimuskeskus, 209−234.
Hämäläinen, Timo (2013b) Towards a Sustainable Well-being Society. Sitra, Helsinki. <http://www.sitra.fi/julkaisut/
muut/Towards_a_Sustainable_Wellbeing_Society.pdf>.
Luettu 31.1.2014.
Jackson, Tim (2011) Hyvinvointia ilman kasvua. Rajallisen planeetan taloustiede. Suom. Jyri Raivio. Helsinki: HS Kirjat.
Joutsenvirta, Maria (2013) Uuden talouden liike luo talouteen vaihtoehtoja. Julkaisussa Christian Felber:
Näkyvä käsi. Kohti yhteishyvän taloutta. Suom. Aino Assmuth. Helsinki: Gaudeamus, 201–207.
Kiander, Jaakko & Lönnqvist, Henrik (2002)
Hyvinvointivaltio, sosiaalipolitiikka ja taloudellinen kasvu.
Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2002:20.
Koch, Max (2013) Welfare after Growth: Theoretical Discussion and Policy Implications. International Journal of Social Quality 3(1), 4–20.
Kuusi, Pekka (1961) 60-luvun sosiaalipolitiikka. Helsinki:
WSOY.
Lahti, Vesa-Matti & Selosmaa, Jenni (2013) Kaikki jakoon!
Kohti uutta yhteisöllistä taloutta. Jyväskylä: Atena.
Lainà, Patrizio (2013) Tuotannon rahateoria. Peruste (2), 16−23.
Lassila, Titta & Eriksson, Mikaela & Hennier, Katja ym.
(2014) Haitalliset tuet kestävän kehityksen esteinä.
Tukipolitiikan hinta meillä ja maailmalla. Helsinki: Suomen luonnonsuojeluliitto. <http://haitallisettuet.files.wordpress.
com/2013/11/sll-haitallisettuet-pdfjulkaisu-27022014.pdf>.
Luettu 26.5.2014.
Latouche, Serge (2010) Jäähyväiset kasvulle. Suom. Marja Ollila. Helsinki: Like.
Maliranta, Mika (2013) Kasvu ja tuottavuus. Julkaisussa Juho Saari (toim.) Suomen sillat tulevaisuuteen. Helsinki:
Kuluttajantutkimuskeskus, 104−129.
Maslow, Abraham (2011 [1962]) Toward a psychology of being. Blacksburg, Virginia: Wilder Publications.
Meadows, Donella (1998) Indicators and Information Systems for Sustainable Development. A report to the Balaton Group. The Sustainability Institute, Hartland VT, US.
<http://www.iisd.org/pdf/s_ind_2.pdf>. Luettu 3.5.2013.
Millennium Ecosystem Assessment (2005) Ecosystems and Human Well-being: Synthesis. Island Press, Washington, DC. <http://www.unep.org/maweb/documents/
document.356.aspx.pdf>. Luettu 20.11.2013.
Palola, Elina (2010) Sosiaalipolitiikka Lissabonin
strategiassa. Julkaisussa Sakari Hänninen & Elina Palola &
Maija Kaivonurmi (toim.) Mikä meitä jakaa? Sosiaalipolitiikka kilpailuvaltiossa. Helsinki: THL, 27–52.
Pantzar, Mika (2013) Kansakunnan varallisuus. Julkaisussa Juho Saari (toim.) Suomen sillat tulevaisuuteen. Helsinki:
Kuluttajantutkimuskeskus, 154−175.
Pasanen, Jarna & Ulvila, Marko (2010) Vihreä uusjako.
Fossiilikapitalismista vapauteen. Helsinki: Like.
Polanyi, Karl (2009 [1944]) Suuri murros. Aikamme poliittiset ja taloudelliset juuret. Suom. Natasha Vilokkinen.
Tampere: Vastapaino.
Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 2011.
<http://valtioneuvosto.fi/hallitus/hallitusohjelma/pdf/
fi.pdf>. Luettu 22.1.2014.
Rockström, Johan & Steffen, Will & Noone, Kevin ym. (2009) A safe operating space for humanity. Nature 2009; 461:
472–475.
Rouhinen, Sauli (2013) Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Julkaisussa Juho Saari (toim.) Suomen sillat tulevaisuuteen. Helsinki:
Kuluttajantutkimuskeskus, 373−408.
Sailas, Raimo (2014) Uhkapeli maapallon tulevaisuudesta kovenee. Helsingin Sanomat 14.1.2014.
Schor, Juliet B. (2010) Plenitude: The New Economics of True Wealth. New York: Penguin Press.
Sitra (2013) Kestämätön käy kalliiksi. 10 teesiä kestävään talouteen. <http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/
Kestamaton_kay_kalliiksi.pdf>. Luettu 20.1.2014.
Steffen, Will & Crutzen, Paul J. & McNeill, John D. (2007) The Anthropocene: Are Humans Now Overwhelming the Great Forces of Nature? Ambio 36 (8), 614−621.
Urry, John (2013) Ilmastonmuutos ja yhteiskunta. Suom.
Jyrki Vainonen. Tampere: Vastapaino.
Vadén, Tere (2010) Kaksijalkainen ympäristövallankumous.
Helsinki: Books on Demand.
Wake, David B. & Vredenburg, Vance T. (2008) Are we in the midst of the sixth mass extinction? A view from the world of amphibians. PNAS 105, 11466–11473.
Wallimann, Isidor (toim.) 2013. Environmental Policy is Social Policy − Social Policy is Environmental Policy:
Toward Sustainability Policy. New York: Springer.
Weber, Max (1990 [1904]) Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Suom. Timo Kyntäjä. Porvoo: WSOY.
VNK (2013) Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko:
kestävällä kasvulla hyvinvointia. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 18/2013.
Ylikahri, Ville (toim.) (2011) Onnellisuustalous. Helsinki:
Vihreä sivistysliitto.
YM (2014) Suomi jonka haluamme 2050 – Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. <http://www.ym.fi/
fi-FI/Ymparisto/Kestava_kehitys/Kestavan_kehityksen_
yhteiskuntasitoums>. Luettu 10.1.2014.
Johdannoksi
Tässä kirjoituksessa olen antanut itselleni luvan kir-joittaa kahdesta näkökulmasta. Osin kirjoitan varsin abstraktisti joistakin filosofisista ja käsitehistorialli-sista kysymyksistä. Osin kirjoitan kantaaottavasti ja subjektiivisesti poliittisen osallistujan näkökulmasta.
Annan paikoitellen näiden näkökulmien sekoittua toi-siinsa. Alussa esitän joitakin skeptisiä huomioita siitä, mitä ”hyvinvointitaloutta” koskevalla keskustelulla voidaan saada aikaan. Toivon, että epäilevät huomioni ja kirjoitukseni keskeneräisyys eivät estä lukijaa näke-mästä kirjoituksessani myös halua osallistua rakenta-vasti keskusteluun hyvinvointitaloudesta, hyvinvoin-nista ja hyvästä taloudesta.