Aamurusko N:o 1 1895 · DIGI

Aamurusko.

U:c»

^{1. Sortawalan}

Ewantelifen

^SeuranLehtisiä ^{lapsille. 18!)5.}

Aamurusko

2

Minnn tähden!

Herra, niintä rattanden Mna

lohtaan osoitit,

Knn Sn

itscs

^riitin

Piinsfa

Miiiiin tälldaⁿ

uhrasit:

sinn Sa lähdit

Isäs

^liietä,

Äutnndcsla tailvahan,

Palivellakses ^maailmaosa

?)lönlalsutt>ina lvaan!

Minun ^tähden, niiniin

tähden

Astuit, Herra, tai>vaasta

!

Minun ^tähden, niinnn

tähden

ja

«^ulinUha!

Minun tähden, jotta ^ininun

ilmalscsi saisit

^Sa,

Minnn, turjan, »vedetyksi

Puulchcs

^ja

—

^pelastaa.

Minnn

tähden! - Icfu, lefn,

Minut ota

umatfef'!

Silmäili ja liiielen' tamma Maailniasta pnolehes

!

Anna Sinuun uskoudun säililleni

lailcsfa!

Tinnll' ^elää tahdon, ^Herra, Sinun olla

kuollessa.

—e —o

—s.

lesus ^knoli finnn ^edestäsi, isä!

(Katso lunmci,)

Cc niics, ^josta teille nyl lcrro», uli löyhä,

sanlicn

köyhä niics.

Tosin häneltä

ei

ruutaa

pnnttlinnt, eitä ^hymiä ivaattcila ja

hänellä

oli myöskin kaunis,

mnhkca,

afiUltu, Ivaan kuitenkin uli

hän

^köyhä

—

samic»

löyhä. Sillä

hänellä

^{ci ollnl rau-}

haa

sydämmcsfään,

fcn ^ivnotsi

^että

^hän mielcsfään

oli tapinasfa

Jumalala

^ivas-

taan. Totta ^on,että

hän

^oli

^faannt

^pal-

jun loivaa tulca.

ttnsin

luuli

hänen

^»oai-

munfa, sitic seurasi

äitiä lapsi

toisensa

^pe-

rästä, kunnes kaikki ^paitsi yksi ainoa ^pieni tyttö, nimeltä Anna, ^uliwat, kntcn toiwo- tun mies

sanoi,

»peitetyt

hantansmaan

nmltaan." Ennenkään ci ollut

hiin

^oitcin

Jumalaan

^{uskonut, mutta nyt}

hänen

^yl-

peä sydännnensä kolonaan katkeroitui ja

paheni

Jumalan

johtoon, ja

usein sanoi

ha»

Jumalaa »vääräksi

^ja Hilmaksi, loska Hän ^uli

häneltä

^riistänyt

^hänen

^talliini

nial

aarteensa.

Mutta ^{löyhin ja} wihcli-

äisin

on

ihminen

silloin,

tun hiin

^antaa

pahan

wihulliscn

^{ryöslää iljiitään nston}

isälliseen

raitautccn ja io-iulli

seen

^johtoon.

Waan tuon köyhän

miehen

^piti wielä tulla

rikkaaksi

ja

onnelliseksi

^ja

sen ^»vnotsi

otti

Jumala hänellä

^pois

hänen

^lemmik-

kinsä,

hänen »viimeisen

^{lapsensa. Anna}

olikin jo kanan

sairaslannt.

^slun

sairas

lapsi eräänä

Päiwiinä

näki

isänsä

^uttawan

työkalunsa

esille, sanoi

^ha»:

~ 7ttä,

^{anna uiiniille}

kaksi sileätä

^puu-

palasta."

Ifä

^{antoi, mitä tyttö} pyysi.

„Nyt, isä,

aseta

tämä Piin poititiaiii

toisen

^päälle ja lyö nanla läpi molempien."

Ziiin syntyi risti.

„Ifä, ota snnri lyijykynäsi, ^jollaaina piirrät merkit piuihiui, ja kirjoita

sillä

ristiin:

»lefus

luolt

sinun ^edestäsi, ts«."

kyyneleet tuntilvat

isiin ^silmiin;

^mut-

ta

hän

^ei

tahtonut

lapscnsakaan

mieliksi

kirjoittaa

sellaista,

mitä

hän

^{ei iiskonut,}

ja

sentähdcn sanoi hän

^{pienelle tytölleen:}

»Tyttöni, niitä sanoja en niinä lvoi kirjoittaa."

Sairas ^lapsirukoili

isäänsä

^kirjoitta-

maan, _ivaan

turhaan, —

eikä kuitenkaan

turhaan,

lapsensa ^pyyntöä

isä

ci »voinut

unhottaa. Hän

ajatteli mitä

hän

^ennen

nnorempana oli Raamatusta lukcuut.

Hän

mnisti lukeneensa, ^että

lesus

^{tuuli jaettä}

Hän

kuoli muitten edestä. Waan kenen edestä? ttitö

hänenkin edestänsä?

">,US

hiin ^ulisi

^aiuanniit

Xiaamattunsa,

ⁿⁱⁱⁿ

ulisi hän

wuiiuit litteä 2 ,<tor. 5, 1>:

„Hän on kaikkien edestä kuollut."

Waan

Jumala

Ivoi

ihmisten

^sydiim-

niiii ohjata ^ja Hän

tctcc sen

^{omalla la-}

ivallaan.

Aamurusko

³

Anna tuoli.

Ia

isä-parka jäi aiiva»

yksinänsä. Kun lian

innrheissaan

^tnli

Annan haudalta, otti l»au tuon ^pienen

puuristin jälleen käteensä, ^jos hän tuitcntin

olisi

tehnyt ^Annalle

mieliksi

^ja

kirjoittanut ristiin, mitä

hauen

^lapsensa

pyysi. Vaan »voiko

hän

»vieläkään

sitä

kirjoittaa? Kuolema, ijantaittisuus, tuo- mio, taimas ja

helmetti

^altiiimat

haueu eteensä. Ia

^tuo

Mahma

^{mies »vapisi ja}

pelkäsi kuolemaa, johon ^pieni Anua niin

rauhallisesti

ja tyynesti oli ^{mennyt »Is-}

tossa

Vapahtajaansa. Vaan ^jos

Jesus

oli

hänenkin

^{edestään kuollut,}

eihän hä-

nenkään

silloin

^tarminnnt tuolemaa ^pel- jätä. Hän otti

Raamattunsa esille

^ja

altoi lukea.

Eräänä ^piiiiuänii nicni

hän

^{taas An-}

nan

haudalle

^{ja otti}

sen

pienen puuristin mukanaan. Einnc tultnaan ^otti

hiin ^esille

kyniinsä ja ^kirjoitti ristiin

: Icsus

kuoli

sinun

^edestäsi, i

s

^ii.

Nyt uskoi

hiin

^nämä

sanat

^fydämmcs-

täiin ja

sai rauhan ^Jumalan kanssa.

Min tuli tuosta ytsinäiscstii,

wiheliiiifestä michcstii

»vielä onnellinen

Jumalan

^lapsi,

jota uskoi, ettii

lesus

^oli

hänenkin tiih- tcnsä

kuollut ja ylösnoussut, ja

sen »vuoksi

myöskin ilolla odotti aikaa, jolloin

lesns häntäkin

^{oli noutama} ijankaikkisecn clii-

miiiin.

- Joko sinäkin

»voit

nskossa

kirjoittaa:

»Icsus

^{tuoli minnn} edestäni." Koeta jos »voit

sitä totnndcssa tehdä.

. .

l.

Olkea

za ^wa,en

^pnoll.

Pieni ^hurskas,

^mutta

unhottalvaincn

tyttö tuli alinomaa uudestaan

äitinsä

^luo

ja tysyi: ^»Äiti, mitä ^on oikea ja mikä

»vasen ^käsi?" Wihdoin

^äidin

kärsiwiilli- syys

loppui ja

hiin sanoi unhottawaiselle

lytöllccn: „Nyt en cnäii rupea

sanomaan

sinulle, mitä oikea ja mikä

wasen

^{on, et-}

hiin sinä sitii

kuitenkaan muista."

—

^Sil-

loin ^rnpcsi tyttö katkerasti itkcmiiiin jarv- tuili äitiään:

»Rakas

^äiti,

sano

^minulle

iuielii yhden ainoan kerran, mitä on oikea,

mitä

»vasen täsi."

^„3auopas,

miutatäh-

den

tahdot

niin Malttamattomasti ^tietää, mikä oikea ja

»vasen

^{on?" kysyi äiti.}

Pieni

tyttö

»vastasi:

„Ettös, äiti,

itse

^kertonut,

että Herra

Jesus »viimeisenä

^päimänä

asettaa

^»vuohet

masemmalleusa

^ja

lähettää

viita ijantaittiseen tuleen, mutta ^lampaat oikealle

kädellensä

^{ja uiitä} hän

kutsun

ijankailtiseen iloon?

105

^en

silloin

^tie-

täisi, ^»uita oikea ^ja

»vasen

^{on, niin}

^»voisin

joutua »vuohien jouttoon ^ja uiideu

kanssa tadotutseeu!"

Kyyneleet tulimat äidiu siliuiiu, ^luu hän tämän ^tuuli, ja

hän sanoi tärsimällisesti,

mikä oikea ja

Masen

oli, kuuues ^pieui tyttö

osasi

^ne

^toisistaan

eroittaa.

On todella tärkeätä

kaikissa

elämän eri

tiloissa osata

eroittaa oikeaa ^ja »va-

senta. ^Useat ihmiset

^{elämät jatuolemat}

ajattelematta näitä

asioita.

Lapsen rukous.

Kuu olin äsken ^matkalla, jouduin yöksi erään tuttaman taloon.

Illallisella

istuimat lapset ^tuin

miheriöitsemät

^öljy-

pnnnotsat Pöydän ympärillä; pian

sen

^jäl-

keen menimät

he

^maata. Silloin kuulin, kuinka talon

tuusimuotias

^{pieni tyttö,}

polmillaan

tapansa

mukaan rukoili näin:

„Rakas

Jumala!

Olet antanut meille tänäpäimänä niin hymän päimän, minä kiitän

sinua siitä.

Siunaa rakasta

isääni

ja ^äitiäni, vittu »veikkoa ^ja

siskoa

^ja»van-

haa

^piisaa. Siunaa mummoa ^ja ukkoa ja tätiä ja enoja. Älä ^{päästä tänä yönä} myrskyä pauhaamaan, että

se ^setä,

joka on meillä yötä,

saisi rauhassa

^maata.

Lohduta

^naapurin lasta, joka ^on niin murheissaan, kuu

hänen ^äitinsä

^tuuli.

Älä auna niin paljon

ihmisiä

tuolla, »vaan tee

heitä

^ennemmin

termeeksi.

^{Anna »vil-}

jaa taas kasmaa

Arolassa

^ja

kaikissa

^muis-

sa

^kylissä,

^missä

^rakeita

satoi.

^Minä

olen pieni lapsi ja minun »voimani ^un

heitto: tahtoisin

ⁿⁱⁱⁿ mielelläni tulla au- tuaatsi, ^{»vaan en} tiedä miten! Amen!"

Zamuruslio

4

Kuinla liillitlaiva tuo ^{lapsc» rv-}

tuus

!

Miten

finii

^rutoilct, fydiimmcstäfitö,

»vai luetto

rutoutfcsi

^ainoaslaa» a>attelr- uiatlomasti ulkoa ?

Osoita minnlle tie.

Muil'

ufuita,

^ui Jumala, Tie, jula tlilcc läydä.

3iiU »tculvuttas en totoa Mii clfyiväiucu ^löydä.

Muu ^jalkani Sa ^johdata, i»ie tielle

sille

saata,

Joll'

^{ci woi Ivaani}

lohdata : —

Oi .vcrra, lastas auta!

Jos

ytsiu jään mii ^luttcmaan, En kotin.aata löydä

:

Ai»» ^ruula» ctsyssissä ivaan

.tturwcosa

täytyy läydä.

3>is larlu, Herra, tälccui, Miia

liiulscf'

^tulii»

faala.

Puis

puisla laitti iiäliiiii:

Oi ^Herra, laslas aiita!

lutialaiueu ^taru.

Eräällä liiniillaalla oli poika, joka^m pesi juumaau ja pahasti elämään

huono

jen tomerien

tanssa.

Kuuiugas »varoitti paitaansa, mutta

turhaan.

Silloin antoi

hän

^panna poikansa

rautoihin

^{ja mistata}

synkeää»

maukihuoiieesen.

^Siellä

sai

^tu-

ninkaa» ^poika olla nnmta pitkää »vuotta.

Kärsimykset synnyttiwiit

hänessä ^tatumut-

sc»

^ja

ha»

tcti paranitutsen

eutisistä

^pa-

heistaan.

^{>lun kuningas}

sai sen

^tuulla,

kiisti hau ^päästää poikansa mapaaksi.

Waa» kusta kuninkaan poika tiimiin tuuli, pclMlyi

hiin ^suuresti

^ja

lähetti isälleen

sanansaattaja»

fanumaan: Puitasi

ei

tah-

do

luaiitihuonccsta

^lahteä,

sillä wantihiio- neesfa

^{on hiin pääofyt} ioapaatsi pahoista

himoistaan

^ja

^hän

pcltäii, että hiin maa- ilmaosa

ihiiiistcn

tcstcllii jälleen

nioisi

joutua lvicttclytsicn ^ja enlistcn pai»ciltcusa ivaltaan.

Zilloiu

liilsui

luuiugas poitaufa ciccu fii,

asclti

hiiucu

talccnfä

^{astia», joka} oli rc»»ojaan myöten täynnä öljyä, ja läski tcrämäliä uiiclalla ivarnstctun Ivarlijan ajettua

toifcn

^oilcallc,

toifcn luuscmmallr

puulcllc tuniulaa» poitaa. Sittc

sauui tiiiiiuiias

^{pojallcc»: laupunsii»}

!

läpi ja kanna öljyastia

kädessäsi

^{: ivaan}

ticdii, ctlii ivartijat

heti

tcrämäliä iniclal laa»

tattaiscmat ^sitiulta

^{kaulau, jos pisa-}

rataau öljyä

asliaslasi

^ivuotaa

maahan."

ttuniutaan poila lähti ^liillcmaan

tau-

puuliiu läpi. Klaupunaissa oli maritinat jg

kansaa

oli tuolla. Mutta tu- ninkaan ^poika ei

tohtinut ^katsoa

^{ympäri^}

Ivaan

silitiänsä

^pili

hän

lakkaamatta ti.ntynccuä ulu,ast,aan, ctlc. ul,y^w»ulay>

"'"""'«

^y'.

ha»

^{,aap>„ tala.,,»}

k.uuntaan lulnaan. ly,l„^{taan: ~Ä>l,ta} nait laiipiiiuussa?"

t.»»».ias

^vu,a

Pu,la -

ivastasi:

^{c» »äh»yt} mitää»."

fc

^uli mahdullisla,

v»ha»

^mark-

kinat ja paljuu

»ähtä»vää

taupulusisfa?"

fauoi

tliiliiiliae.

Puita »»asiasi:

^~!,!uol-

cma»i

uhalla

^cu nstaltaiUit kääntää ^puis siimiäni öljyasliasta, ju»ta

afctit

täfii»,."

„Puika»i", sa»oi ^silloiu

^{tuniuiias, „»ui-}

uä lahjoita»»

sivulle

^»vapautesi takaisin, kiinnitä

silmäsi sieluusi

ja »varjele

sitä

yhtä

huolellisesti

tuin äsken öljyastiaasi, niin cimät

tiusaulset saa sinua »valtaansa."

Kyynelsilmin kiitti kuninkaan ^poika

isäänsä häue»

kalliista opetuksestaan. Kalliiuipaua

aarteeuaau »vaali

hau ^sieluaan

^{ja pääsi}

»vielä

isänsä

^jälleen

kansansa tuuiukaatsikiu.

Hlaamatun llys»„N!ilisiä.

sl)ksi

Jaakobin

^pojista.

Eräsprofttll.

liläspakanain jumala,

Äailillll nllillä «n

sama

nimi. Vlilii

se

^o»?

Totisesti hiin

kantoi meidän

sairan- temme

^j» meidän tipumme l,iin sälytti

Päällensä. les.

^{53, l.}

Hiota 3Pe,!!,,».

S«t»n,!,l!m 1^1,',.