Aamurusko.
U:o
20. --K- Sortawalau Gwankelisen SeuranLehtisiä
lapsille. 1897.Aamurusko.
78
Lapsen runous.
Mä pieni olen lapsi maan Ia heiktomoimainen.
En tiedä kuinka
saatautaan
Mäpäästä taimaasen.
Oi, Jesusratas,kuinkahan
MäSulle iloisna, Sun armostasi ainian
Noin tuoda kiitosta?
Munkoto sydämmeni mä Sull' tahdon antaa. Oi! Sen tiedän, jollet auta sä, Ln mitataan mä moi.
Mut henkes puhdas kaunoinen Kun mua niarjelee,
Munsydäntäni halliten, Niin enmci pahaa tee.
Iakun näin kasteen
liitossa
Mä
pysyn
lujasti,Niin miimein miemun kuolema
Sun tytös, Isäni! N.N. P-n.
lesuKsen weren woima.
(Tähän tuma).
Vanha
sotilas,joka makasi
kuole-maisillaan, sanoi sairas »vuoteensa
»vie-ressä seisomalle
papille:„Olen
ollut ko-min
huolissani
tänä aamuna,mutta nyt
olen onnellinen. Näin
mahdottoman korkean
ja jyrkän »vuoren, jonka yli koe- tinkiimeta; mutta tun
kappaleenmat- taa
pääsin, kadotin jalan sijan ja syök- syinjälleen
alas. Väsyneenä ponnis-tuksista
ja puoleksimusertuneena
istuu-duin
itkemään. Muttasilloin
näinsuu-
ren meripisaran
putoaman muorelle, joka samassa katosi.
Vuori oli minun syntini, ja pisara, jokasille putosi,
olipisara
Kristuksen kallista
merta,joka huuhtoo
pois kaikki syntini."AuKa rakasti äitiänsä enin?
Ulkona oli kylmä, pimeä ja lumi
lankesi maahan suurina hiutaleina.
Mutta
sisällä huoneessa
oli lämmin ja hupaisa.Siellä istui äiti
liedensä ääressä
neljän lapsensa
kanssa. Nuorin,
Mau-no, oli
hänellä
sylissä,manhin
istuijakkaralla
hänen edessään
ja molemmatkeskimmäiset nojasimat
äidin tuoliamas-
ten.
„Oi äiti," sanoi
Mauno,hellästi
kie-toen kätensä
äidinkaulaan, „minä
ra- kastansinua
niin, niin, jotta—
—!"„Mmci
myös, minä myös!"Kuruhtimat toisetkin huutamaan.
»Mutta
minä rakastan enin," »väitti jakkaralla istumaJaakko, „sillä
minä olenmanhin
ja olensinua
kauemminrakastanut."
»Eipä, miuä rakastan enin",
sillä
minä olen
sinun
ainoa tyttäresi," ma- kuuttiHelmi
ja tarttui äidintasimarteen.
»Mutta
minä, ininä rakastansinua
niin, että
soisin karhun
tuleman repi- määnsinua,
jotta minäsaisin
heittäy-tyä mätiin
sinua
pelastamaan",kerskaili
8 muotias
Vilho,
jasitte hän oikaisihe
niin
rohkeasti
kuinolisi karhu
jokur-
kistanut ikkunasta
sisälle.
! Ia sitte he
kaikki neljä tarttuimat! ailiinsa
ja olimattukehuttaa hänet suu-
delmillaan.
Kun äiti
mihdoin
pääsi irtautumaanheidän
syleilystään, kysyihän:
„Lapset,sanokaapa
minulle,
mitä on rakastaa jotakuta?"»Rakastaa, — — rakastaa, se
on,kun
tuntee
sydämmessäänsemmoista,
että mielellääntahtoo
toistailahduttaa,"
sanoi Jaakko.
elle, »Melkeinpä niin!"
ivastasi
äiti.muu
»Se
onrakkautta,
kuntahdomme tehdä
,
olisemmoista,
joka toistailahduttaa,
maikkajoka !
meidän täytyisikinsentähden
jotakinuh-
!rata".
Keskustelu
keskeytyi,sillä
kirjeenkan- taja toikirjeen.
Kun äiti olisen
luke-nut,
istahti hän heti kirjoituspöytänsä
ääreen kirjoittamaanmastausta
jasanoi
lapsille:
„Minun
täytyyheti
mastatatähän
kirjeesen ja jonkun teistä täytyy juosta panemaan kirje laatikkoon!",5
><
Aamurusko.
795
Jaakko katsoi ikkunasta,
malkoinenlumimaippa peitti
kadun. Ia
kunhän
juuri oli
riisunut
saappaatkin yltään, oi, kninka ikäwää wetäci ne niidelleen jal-kaansa.
Niin, jaonhan
sitäpaitsi las-ku-esimerkkikin,
joka pitäisi lastenhuomi- seksi.
Vilho,
tuo äskenrohkea Vilho, hänkin katsoi ikkunasta
ulos!Huu —
siellä »vallitsi
pimeä yö.Vilho
pelkäsiuiva liikkua pimeässä,
sem»iinkin
ka-dulla, ja nyt tulla tupruutteli »vielä luuta.
Joka
nurkastahän
nyt luulikarhun
astumanesille, sillä
satukirjassa mainittiin ainakarhut
ja lumitoistensa
yhteydessä.
Kuu kirje oli malmis ja äiti kat-
sahti ympärilleen, hakien
pieniä apulai-staan,
niin»vallitsi huoneessa
juhlalli-nen hiljaisuus.
Jaakko
oli kokonaan mai- punutlasku-esimerkkiusä selmittälniseen.
Vilho
piirusteli kimitaululleen niinsuu-
rella harrastuksella,
ett'eihän kuullut
eikä nähnyt mitään, ja
Helmi
oli tamat-tomalla
ahkeruudella tarttunut sukkakuti- meensll.
Ainoastaan nuorin lapsistaseisoi talmitllmineissaan
»valmiina äiti- ään palmelemaan. »Äiti, ininä olen»valmis!"
sanoi hän
loistaminsilmin.
»Mutta
nyt on kylmä ja pimeä, uskal- latko mennä yksin?" kysyi äiti. »Oi, minärakastan sinua, äiti,
ja minäjuok-
sen
niin, niin nopeasti." »Hymä, menesitte,
rakas poikani,"sanoi
äiti liikutet- tuna, »ja minäseuraan akkunasta sinua silmilläni!"
Kun Mauno
riensi ulos,
kääntyi äiti hymyille» toisten lastenpuoleen jasanoi:
»Nyt olen nähnyt, kuka teistä minua enin
rakastaa! —
Rakastaa onilahut- taa
toistasilloinkin,
kuuse
kysyy meiltäuhria!"
Mikä
lesuksen sana sanoo samaa?
Mitä sanotaan.
Iso-äitini sanoi: »Kun
maanhei-
tän
silmäyksen
nuoren tytönHuonekalu-
jen
taakse
jaalle,
niin »voinheti sanoa,
mimmoinen
hän
on."Vanha
täti anneli:»Kun
maansaan nähdä hänen sukkakutimensa,
niin tiedänhänestä
jo riittämästi."Opettaja ivakuutti
nsein
näin:»Nuo-
ren tytön kirja on minun
silmissäni
par-hain
todistushänen
simistyskan»astaan,järjestyksen halustaan
ja kauneuden ais- tistaan."Rakas isäni sanoi: »Tahdon nähdä hänet
äkkiarivnamattahääräilemän ta- lousaskareissa, silloin hänen
pukunsa jakoko esiintymisensä puhuivat mitä
sil- mutta
kieltähänen luonteeuominaisuuk- sistaan."
Minun hymä äitini
lisäsi tähän hil-
jaisella
äänellä:»Minä tahtoisin nähdä, missä hänen Raamattuusa
on.Jos se
on heitetty syrjään manyojen koulukirjo- jen
kanssa,
tai josse
koreileekorukansissa,
niinsilloin
puuttuu juuri kaikilta kotoi-silta
hymeiltä. Mutta jos Raamattu on työpöydällähänen
enin kulunut kir-jansa,
niinsilloin
tiedän, ettähän ah-
keroipi pitää sydämmensäkin puhtaana synnin
tomusta
ja ettähän etsii Juma-
lan kunniaa." lÄp. 3. 17, II).
Rakas, nuori lukijani, mitä
sanoisi-
mat
sinusta isoäiti,
täti, opettaja,isä tahi
äiti??>
°?°°^
Paras todistus.
Eräs kauppamies ilmoitti kerran
tawitsewansa
juoksupoikaa. Sen johdosta tuli noin 50 poikaa tarjolle. Tästä jou- kosta»valitsi hän
lyhyessähetkessä
pojanja antoi toisten mennä.
Eräs kauftpamiehen ystämä
sattui
olemaan
konttorissa.
Kun pojat oliiuat menneet,sanoi
tämä ystämähänelle:
»Olen
utelias tietämään, millä perus-tuksella malitsit
juuri tämän pojan. Ei-hän hänellä
ollut mitääntodistuksiakaan,
kunsitä
ivastaantoisilla
pojillaoli.Aamurusko
80
„Siinä
erehdyt,"sanoi
kauppamies,„tällä pojalla
oli paremmattodistukset
tuin
kenelläkään toisista.
Kunhän
tuli
konttoriin,
pyyhkihän
jalkansa ma- tolle jnsulki
omen jälkeensä. Siitä näin, ettähän
olisi
is t
i jah
ilo lel-line n.
Hän
jättiheti tuolinsa
mcm-halle, halivalle miehelle,
joka tulisisään.
Tämä
osoitti,
ettähau
oli kiltti jahuomaaiv
ai nen.Hän
ottiheti
lakin päästään, kun tuli
sisään,
jaivas-tasi
reippaasti kysymyksiini. Tämäosoitti,
ettähän
olikohtelias
jatar
k-kaamaiuen. Hän
otti ylös kirjan,jonka
martamasten
olin pannut lattialle, ja panisen
pöydälle,sitä
»vastaankaikkimnut
pojat astniiucitsen
ylitahi
sysä-simät sen
syrjään jaloillaan. Tämäosoitti
ajatusta.
Hän
odottikärsimällisesti,
kunneshällen mnoronsa
tuli, eikä tun- kenutesille,
tämäosoitti,
ettähän
on hy-»uci
ntapa
inen. Kun puhuinhänen kanssaan,
niinhuomasin,
ettähänen
»vaatteensa
olimat hymcisti harjatut,hänenkenkänsä
mustatut, pääkammattu jaham-
paat pestyt. Kun
hän
kirjoittinimensä,
näin, että
hänen
kyutensä olimat puhtaat eimätkä miistat liasta, niinkuin monentoisen
pojan, joka oli paremmin puettu kui»hän.
Minusta näinä omat todel- lakin hymiätodistuksia,
»vai mitäsinä sanot?
Mitä ivoinhcuuaita
poja:ta, kunhäntä
tarkastan 5 minuuttia, onsuu-
remmasta armosta, kuin kaikki hymät
todistukset,
mitkähänellä
moi olla mu- kanaan."piispa ja
Intiani
Eräs
hurskas
piispaIntiassa
ker-too seuraamaa.
Kerran tuliJuliani asuntooni,
ja niin piankuin hän
tulisisään, laskeusi hän
polmilleenjalkaini
eteen.
»Isäni", sanoi hän, »minä
olentämellyt 80 peninkulmaa
kiittääkseni
tei-tä rakkaudestanne Intianeja
kohtaan.
Minä olin rajamies, joku
asuin Duf-
muoreu takana.
Tiesin,
ettäkansani
olihukkumaisillaan. Joka
kerrankun kat- selin lastani, tunsin
sydäntäniahdista-
man.
Isäni sanoi,
että oliolemassa suuri Henki. Väliin
meninmetsiin
ja rukoi-lin tätä
suurta Henkeä auttamaan
mi-nua. Mutta en
saanut
mitäänmus-
tausta. Oli kuin
olisin seisonut
pi-meässä huoneessa
ja ojentanut kätenisaamatta
mistään kiinni. Kerran tuliIntiani
telttaani.Hän sanoi,
ettähän
oli
kuullut
teidän kertomanihmeellisen kertomuksen.
Te olittesanonut,
ettäsuuren Hengen Poika
oli tullut alas maan päälle »vapahtamaan kaikkiaihmi-
siä,
jotkatahtoimat
tulla pelastetuiksi, ja ettäsyy siihen, miksi
malkoinen mies oli näin paljon onnellisempi kuin pu- nainen, olisiinä,
ettähänellä
oli oikeatieto tämän
suuren
Hengen Pojasta."»Minuntciytyy
saadanähdä
tämämies",sanoin,
ja kamelin 25 peninkulmaa la-inatakseni
teitä. Muttate
olittesairaa-
na, etten
saanut
teitätcnuata. Silloin
kysyin,
missä saisin tamata
lähetyssaar- naajan. Kamelin mielä 20 peninkul- maa. Silloinhuomasin,
että lähetys- saarnaaja olisemmoinen
miesniin kuinminäkin.
Isäni,
olenollut hänen
luo-naan kolme kuukautta.
Hän
on kertonnt minulle tämänihmeellisen kertomuksen.
Minulla on kaikki sydcimmessäni. Ei ole pimeää
siellä
enää. Sydäm-ineni hymyilee nyt aina.
Ei ole mitään
muuta
tuinkerto- mus lesuksesta,
joka moi malaistaIn-
tiani»
tahi
muun syntisen pimeääsy-
däntä niin, että
se
aina moi hymyillä.Kuule köyhää mielelläsi, ja
wastaa häntä suloisesti
jasiweiisti.
Syr. 4, 8.Hintas helmiä.
EoNuwalo» lirjapauwzsa,1897.