Aamurusko N:o 20 1897 · DIGI

Aamurusko.

U:o

20. --K- Sortawalau Gwankelisen ^Seuran

Lehtisiä

^{lapsille. 1897.}

Aamurusko.

78

Lapsen runous.

Mä pieni olen lapsi maan Ia heiktomoimainen.

En tiedä kuinka

saatautaan

Mäpäästä taimaasen.

Oi, Jesus^ratas,kuinkahan

MäSulle ^iloisna, Sun armostasi ^ainian

Noin tuoda kiitosta?

Munkoto sydämmeni mä Sull' tahdon ^{antaa. Oi}! Sen tiedän, jollet auta sä, Ln ^{mitataan mä moi.}

Mut henkes ^{puhdas kaunoinen} Kun mua niarjelee,

Mun^sydäntäni halliten, Niin enmci pahaa tee.

Iakun näin kasteen

liitossa

Mä

pysyn

lujasti,

Niin miimein miemun kuolema

Sun tytös, Isäni! ^N.N. P-n.

lesuKsen ^{weren woima.}

(Tähän tuma).

Vanha

^sotilas,

^joka makasi

^kuole-

maisillaan, sanoi sairas »vuoteensa

^»vie-

ressä seisomalle

^papille:

^„Olen

^{ollut ko-}

min

huolissani

^{tänä aamuna,}

^{mutta nyt}

olen onnellinen. Näin

mahdottoman korkean

ja jyrkän »vuoren, jonka yli koe- tin

kiimeta; mutta tun

kappaleen

mat- taa

pääsin, kadotin jalan sijan ja syök- syin

jälleen

alas. Väsyneenä ponnis-

tuksista

ja puoleksi

musertuneena

^istuu-

duin

itkemään. Mutta

silloin

^näin

suu-

ren meripisaran

putoaman muorelle, joka samassa katosi.

Vuori oli minun syntini, ja pisara, joka

sille ^putosi,

^oli

pisara

Kristuksen ^kallista

^merta,

^joka huuhtoo

pois kaikki syntini."

AuKa ^rakasti äitiänsä ^enin?

Ulkona oli kylmä, pimeä ja lumi

lankesi maahan suurina hiutaleina.

Mutta

sisällä huoneessa

oli lämmin ja hupaisa.

Siellä istui äiti

liedensä ääressä

neljän lapsensa

kanssa. ^Nuorin,

^Mau-

no, oli

hänellä

^sylissä,

manhin

^istui

jakkaralla

hänen edessään

ja molemmat

keskimmäiset ^nojasimat

äidin tuolia

mas-

ten.

„Oi äiti," sanoi

^Mauno,

hellästi

^kie-

toen kätensä

^äidin

kaulaan, „minä

ra- kastan

sinua

niin, niin, jotta

—

^—!"

„Mmci

myös, minä myös!"

Kuruhtimat toisetkin huutamaan.

»Mutta

minä rakastan enin," »väitti jakkaralla istuma

Jaakko, „sillä

minä olen

manhin

^{ja olen}

sinua

^kauemmin

rakastanut."

»Eipä, miuä rakastan enin",

sillä

minä olen

sinun

ainoa tyttäresi," ma- kuutti

Helmi

ja tarttui äidin

tasimarteen.

»Mutta

minä, ininä rakastan

sinua

niin, että

soisin karhun

tuleman repi- mään

sinua,

jotta minä

saisin

^heittäy-

tyä mätiin

sinua

pelastamaan",

kerskaili

8 muotias

Vilho,

ja

sitte hän oikaisihe

niin

rohkeasti

^kuin

olisi karhu

^jo

^kur-

kistanut ikkunasta

sisälle.

! Ia sitte he

kaikki neljä tarttuimat

! ^ailiinsa

^{ja olimat}

tukehuttaa hänet suu-

delmillaan.

Kun äiti

mihdoin

pääsi irtautumaan

heidän

syleilystään, kysyi

hän:

^„Lapset,

sanokaapa

minulle,

mitä ^on rakastaa jotakuta?"

»Rakastaa, — — ^rakastaa, se

^on,

kun

tuntee

sydämmessään

semmoista,

että mielellään

tahtoo

^toista

ilahduttaa,"

sanoi Jaakko.

elle, »Melkeinpä niin!"

ivastasi

^äiti.

muu

»Se

^on

^rakkautta,

^kun

tahdomme tehdä

,

^oli

^semmoista,

joka toista

ilahduttaa,

maikka

joka !

meidän täytyisikin

sentähden

^jotakin

uh-

!rata".

Keskustelu

keskeytyi,

sillä

kirjeenkan- taja toi

kirjeen.

Kun äiti oli

sen

^luke-

nut,

istahti hän heti kirjoituspöytänsä

ääreen kirjoittamaan

mastausta

ja

sanoi

lapsille:

„Minun

täytyy

heti

^mastata

tähän

kirjeesen ja jonkun teistä täytyy juosta panemaan kirje laatikkoon!"

,5

><

Aamurusko.

⁷⁹

5

Jaakko katsoi ^ikkunasta,

^malkoinen

lumimaippa peitti

kadun. Ia

^kun

hän

juuri oli

riisunut

saappaatkin yltään, oi, kninka ikäwää wetäci ne niidelleen jal-

kaansa.

^{Niin, ja}

onhan

sitäpaitsi las-

ku-esimerkkikin,

joka pitäisi lasten

huomi- seksi.

Vilho,

^tuo äsken

rohkea ^Vilho, hänkin katsoi ^ikkunasta

^ulos!

^Huu —

siellä »vallitsi

^{pimeä yö.}

Vilho

^pelkäsi

uiva liikkua pimeässä,

sem»iinkin

^ka-

dulla, ja nyt tulla tupruutteli »vielä luuta.

Joka

^nurkasta

hän

^{nyt luuli}

karhun

^astuman

^esille, sillä

satukirjassa mainittiin aina

karhut

^{ja lumi}

toistensa

yhteydessä.

Kuu kirje oli malmis ja äiti kat-

sahti ympärilleen, hakien

pieniä apulai-

staan,

niin

»vallitsi huoneessa

^juhlalli-

nen hiljaisuus.

Jaakko

oli kokonaan mai- punut

lasku-esimerkkiusä selmittälniseen.

Vilho

piirusteli kimitaululleen niin

suu-

rella harrastuksella,

ett'ei

hän ^kuullut

eikä nähnyt mitään, ja

Helmi

^{oli tamat-}

tomalla

ahkeruudella ^tarttunut sukkakuti- meensll.

Ainoastaan nuorin lapsista

seisoi talmitllmineissaan

»valmiina äiti- ään palmelemaan. _»Äiti, ininä olen

»valmis!"

sanoi hän

^loistamin

silmin.

»Mutta

^nyt on kylmä ja pimeä, uskal- latko mennä yksin?" kysyi äiti. »Oi, minä

rakastan sinua, äiti,

ja minä

juok-

sen

^{niin, niin} nopeasti." »Hymä, mene

sitte,

rakas poikani,"

sanoi

äiti liikutet- tuna, »ja minä

seuraan ^akkunasta sinua silmilläni!"

Kun Mauno

riensi ^ulos,

kääntyi äiti hymyille» toisten lasten^puoleen ja

sanoi:

»Nyt olen nähnyt, kuka teistä minua enin

rakastaa! —

Rakastaa on

ilahut- taa

toista

silloinkin,

kuu

se

kysyy meiltä

uhria!"

Mikä

lesuksen sana sanoo samaa?

Mitä sanotaan.

Iso-äitini sanoi: »Kun

^maan

hei-

tän

silmäyksen

nuoren tytön

Huonekalu-

jen

taakse

^ja

^alle,

^{niin »voin}

heti sanoa,

mimmoinen

hän

^on."

Vanha

täti anneli:

»Kun

^maan

saan nähdä hänen sukkakutimensa,

niin tiedän

hänestä

jo riittämästi."

Opettaja ivakuutti

nsein

^näin:

»Nuo-

ren tytön kirja on minun

silmissäni

^par-

hain

^todistus

hänen

simistyskan»astaan,

järjestyksen halustaan

ja kauneuden ais- tistaan."

Rakas isäni sanoi: »Tahdon nähdä hänet

äkkiarivnamatta

hääräilemän ^ta- lousaskareissa, silloin hänen

^{pukunsa ja}

koko esiintymisensä puhuivat mitä

sil- mutta

kieltä

hänen luonteeuominaisuuk- sistaan."

Minun hymä äitini

lisäsi tähän hil-

jaisella

äänellä:

»Minä tahtoisin ^nähdä, missä hänen Raamattuusa

^on.

Jos se

on heitetty syrjään manyojen koulukirjo- jen

kanssa,

tai jos

se

^koreilee

korukansissa,

niin

silloin

^puuttuu juuri kaikilta kotoi-

silta

^hymeiltä. Mutta jos Raamattu on työpöydällä

hänen

enin kulunut kir-

jansa,

niin

silloin

^{tiedän, että}

hän ah-

keroipi pitää sydämmensäkin puhtaana synnin

tomusta

ja että

hän etsii Juma-

lan kunniaa." lÄp. 3. 17, II).

Rakas, nuori lukijani, mitä

sanoisi-

mat

sinusta ^isoäiti,

täti, opettaja,

isä tahi

^äiti?

?>

°?°°^

Paras ^todistus.

Eräs kauppamies ilmoitti kerran

tawitsewansa

juoksupoikaa. Sen johdosta tuli noin 50 poikaa tarjolle. Tästä ^jou- kosta

»valitsi hän

^lyhyessä

hetkessä

^pojan

ja antoi toisten mennä.

Eräs kauftpamiehen ystämä

sattui

olemaan

konttorissa.

Kun pojat oliiuat menneet,

sanoi

tämä ystämä

hänelle:

»Olen

^{utelias tietämään,} millä perus-

tuksella malitsit

^{juuri tämän pojan. Ei-}

hän hänellä

ollut mitään

todistuksiakaan,

kun

sitä

^ivastaan

toisilla

pojillaoli.

Aamurusko

80

„Siinä

erehdyt,"

sanoi

kauppamies,

„tällä pojalla

oli paremmat

todistukset

tuin

kenelläkään toisista.

^Kun

hän

tuli

konttoriin,

pyyhki

hän

jalkansa ma- tolle jn

sulki

omen jälkeensä. Siitä näin, että

hän

^oli

si

ⁱ

^{s t}

^{i ja}

h

^{ilo lel-}

line n.

Hän

^jätti

heti tuolinsa

^mcm-

halle, halivalle ^miehelle,

^{joka tuli}

sisään.

Tämä

osoitti,

että

hau

oli kiltti ja

huomaaiv

^{ai nen.}

Hän

^otti

heti

lakin päästään, kun tuli

sisään,

jaivas-

tasi

reippaasti kysymyksiini. Tämä

osoitti,

että

hän

^oli

kohtelias

^ja

^tar

^k-

kaamaiuen. Hän

otti ylös kirjan,

jonka

martamasten

olin pannut lattialle, ja pani

sen

^pöydälle,

sitä

^{»vastaankaikki}

mnut

pojat astniiucit

sen

^yli

tahi

^sysä-

simät sen

syrjään jaloillaan. Tämä

osoitti

ajatusta.

Hän

^odotti

kärsimällisesti,

kunnes

hällen mnoronsa

tuli, eikä tun- kenut

esille,

tämä

osoitti,

että

hän

^{on hy-}

»uci

ntapa

inen. Kun puhuin

hänen kanssaan,

niin

huomasin,

että

hänen

»vaatteensa

olimat hymcisti harjatut,hänen

kenkänsä

mustatut, pääkammattu ja

ham-

paat pestyt. Kun

hän

^kirjoitti

^nimensä,

näin, että

hänen

kyutensä olimat puhtaat eimätkä miistat liasta, niinkuin monen

toisen

pojan, joka oli paremmin puettu kui»

hän.

Minusta näinä omat todel- lakin hymiä

todistuksia,

»vai mitä

sinä sanot?

^{Mitä ivoin}

hcuuaita

poja:ta, kun

häntä

^{tarkastan 5} minuuttia, on

suu-

remmasta armosta, kuin kaikki hymät

todistukset,

mitkä

hänellä

moi olla mu- kanaan."

piispa ja

Intiani

Eräs

hurskas

^piispa

Intiassa

^ker-

too seuraamaa.

^{Kerran tuli}

Juliani asuntooni,

ja niin pian

kuin hän

^tuli

sisään, laskeusi hän

^polmilleen

^jalkaini

eteen.

»Isäni", sanoi ^hän, »minä

^olen

tämellyt 80 peninkulmaa

kiittääkseni

^tei-

tä rakkaudestanne Intianeja

kohtaan.

Minä olin rajamies, joku

asuin Duf-

muoreu takana.

Tiesin,

että

kansani

^oli

hukkumaisillaan. Joka

^kerran

^{kun kat-} selin ^lastani, tunsin

^sydäntäni

ahdista-

man.

Isäni ^sanoi,

^{että oli}

olemassa suuri Henki. ^Väliin

^menin

metsiin

^{ja rukoi-}

lin tätä

suurta Henkeä ^auttamaan

^mi-

nua. Mutta en

saanut

^mitään

^mus-

tausta. Oli kuin

olisin seisonut

^pi-

meässä huoneessa

ja ojentanut käteni

saamatta

^{mistään kiinni.} Kerran tuli

Intiani

^telttaani.

Hän ^sanoi,

^että

hän

oli

kuullut

teidän kertoman

ihmeellisen kertomuksen.

^{Te olitte}

^sanonut,

^että

suuren ^Hengen Poika

oli tullut alas maan päälle »vapahtamaan kaikkia

ihmi-

siä,

jotka

tahtoimat

tulla pelastetuiksi, ja että

syy siihen, miksi

malkoinen mies oli näin paljon onnellisempi kuin ^pu- nainen, oli

siinä,

että

hänellä

^{oli oikea}

tieto tämän

suuren

Hengen Pojasta."

»Minuntciytyy

saadanähdä

^tämämies",

sanoin,

ja kamelin 25 peninkulmaa la-

inatakseni

teitä. Mutta

te

olitte

sairaa-

na, etten

saanut

^teitä

^{tcnuata. Silloin}

kysyin,

missä saisin ^tamata

lähetyssaar- naajan. Kamelin mielä ²⁰ peninkul- maa. Silloin

huomasin,

että lähetys- saarnaaja oli

semmoinen

^{miesniin kuin}

minäkin.

Isäni,

olen

ollut hänen

^luo-

naan kolme kuukautta.

Hän

on kertonnt minulle tämän

ihmeellisen kertomuksen.

Minulla on kaikki sydcimmessäni. Ei ole pimeää

siellä

^{enää. Sydäm-}

ineni hymyilee nyt aina.

Ei ole mitään

muuta

tuin

kerto- mus lesuksesta,

joka moi malaista

In-

tiani»

tahi

muun syntisen pimeää

sy-

däntä niin, että

se

aina moi hymyillä.

Kuule ^köyhää mielelläsi, ja

wastaa häntä suloisesti

^ja

siweiisti.

^{Syr. 4, 8.}

Hintas helmiä.

EoNuwalo» lirjapauwzsa,1897.