Aamurusko N:o 2 1895 · DIGI

Aamurusko.

U:o

^2. Sortawalan

Gwankelisen

^Seuran

Lehtisiä

^{lapsille. 1895.}

Aamurusko.

6

>^

Kotini ariuas.

On ^{koti kallis,}

armahin

viiluilla

mickkusella.

Ia rattans se

^puhtahin

Tääll' lcinuiaapi lämpöisin 2iis, syyl' un

ricmahdclla.

Tää» tudin muistu milloinkaan Ci ^häädy unhccn alic:

Juo

^juiidii»

myroty»

pauhinaan, Tai ^unucn tyynen nautintaan

—

sciiraa

laiiiiallc.

Jos

maitta halli ^maailman Mun läyiyis ^matlaella, siiiii ludi» miiisiuu aiitiau»

7>a

isä», iiidi» raitahan 'Uia

lahdu»

aritiaoiella.

—

Oi luliiii,

sä

tliliaiitcn!

«un turiviosas' saa»

^olla,

lvic ci »virta

hiiiiuicn

Miia alle

siirmaii

^pyörtehcn:

Ma

seison

^kalliolla

. . .

Ei läällä iiiyrolyl rajiiiiiui, Ei »uälipiiiistat, pauhaa:

Tääll' ^lcmuic» hclllytauucl sui, Mi mielet lämmilellä »vuiTääll' ^{v v}

»

^{e a ja r a}

» h .

^aa!

^.

Minkä arwoinen

on

linnun

pesä?

Ajatteles peipposen, leppäkertun,

ras-

taan tai

kottaraisen

^{pesää, jossa on}

»viisi

poikasta. Kuteinns osoittaa, että jokainen linnnnpoita

tarmitscc

keskimäärin "><» tuut-

taa

päimässä

raivinnotseen,

jota tekee pe- sää

tuhti ^tuuttaa

päimässä. Linnun- puitien syöttämiucu

testaa

nuin 3N päi-

»vää, joten siic'

tanvitsnvat

^yhteensä

tonkkaa.

Joka

toukka syö

lehtiä

^{ja kuk-}

kasia

yhdessä päimässä

sen

^{»verran, »ii»la}

se itse

^painan. Otaksukaamme, että jota oukka syö omenapuiltamnic ainoastaan

yhdc» kuka» päiwässä, »ii» _nuo 75uli toiitlaa 30 päiivässä

olisilvat

syöiiccl 225UM» tlitlaa.

Jos olaksuuinlc,

että sadasta kiilasta »väittävä aiuoastaun yksi olisi ^{laittanut hedelmä», »ii»}

ulisi

^t»o

toiittapiNivi, jo»la yhdc» ainoa» ^pitkiiliu-

»iiil perhe käyltää ramiiiiluksccn, riislänyt mciiiä 22l><> ^umciiaa. 3ama kuskcc »iilä lvahiilluja, joita toukat ^tetemät wiljatas- iveilleuliiie.

>t»la ivui laskea, t»i»la paljun Iva-

hiutua isiin misiuille

ja lyliin tuiiuillc lual- lalluiiiat

ia

^pahal lyläiilapset ielemät, jutta

leiviiisi»

^ryöolämiit ja

hiiiviitäwät

^pittn-

liuiuje» pesiä?

Jota toiselle kuoppaa kaiwaa,

hän ^laukeaa fiiheu itse.

Isni!^kertomus lapsilleen.

Nii» wielä uli»

les!c»lasm»isc»a

lava,

lähdin

^lerra»

tuhdeil

lolverin

luussa

muolillaau. Tiellä iiili meiiä Masia»»

lailiiiiie»,

isäiillätö»!

^{luira, jota}

huisluiii

meille ysläiuälliseoli

hä»lää»sä

^{ja liillyi}

nicidä»

sciiraammc.

^{a»»oii!imc loi-}

ralic »ime» „Viurri," juula

se heti

^was-

!

liislelcmatla omisti

omalscc». Iloisesli

!

^hyppi

se

^{edellämme ja me}

hiiuniasimme

pia», ella

se usasi

^mo»ta

sumaa

^luirau-

lulislia. Emme jatsanccl wislata liiviä ja leppiä niin kauas, ellei Murri

ulisi

niitä löytänyt. Sylvien ivesiiätäkkujenki»

pohjalla toi

ha»

^tilvet

suussaan

^meille

talaisiil.

^Mi» tiili Murrisia ^ja meisiä pian parhaimmat ystämät ja mc jauimmc

häncllclin

muilleipiiimme.

Wihdoin ^saawuinimc

mustikkamcisään, auriulumpaisieise» uiiicn ri»iccllä. kiellä löysinnuc ^anipiaiscn pesän ivicttäiviin ^lul- liun

laidassa.

^En ollut koslaan »viclii niitl

suurta

ampiaisin pcsiiä nähnyt. >>cti johtui mieleeni pahanilkinen ajatus. „«allc ja Wille, ^tulkaa tiinnc",

huusin

^minä,

„

täällä tapahtuu lysti lcmppu." Sitte

»valitsin suurcnlaiscn

^{pyörciin liivcn ja}

suustniuime

taitti siitä, ctlä Murrin ^pili periä tuo kiwi ampiaispesästä. Kiwipan-

ZamltrnsKo

7

X .^

tiin »vierimään ampiaispesää

luhti,

sittc piiästcttiin Murri irti. Aiwan ^oikein!

Ilusta haiikliicn kiiruhti

Murri kiweii ta- ivuittamaan ^juuri kun

se

tupsahti amvi- aispcsään. Wui Murri paran

hämmäs-

tystä ja säikähdystä, k»n kuku ^anipiais- parivi

lensi hänen turkkiinsa.

^Äiauroim-

nic Murrin kiireelle ^jaliikkeille, että olim- me pakahtua. Waan Pahaujuonincn ilom- me Päättyi ^pian

surkeasti. Kehcnkäs

Murri

hädissään

^{turMautui, ellei}

^meihiu,

sen

^{ystämiin. Kun näin} Murrin juokse- man meitä

tohti, huusin

pahaa ^aamistaen:

Wille, Kalle, jn

—

^{osukaa! Waan mitä}

auttoi juoksumme, ^pian oli Murri

seu- rassamme

^ja

samassa

hyökkäsi ampiaisia

suuri

joukko Murrin turkista meidän nis- kaamme. Kun ^{Murri näki,} ettei mcistn apua ollut,

keksi se itse

keinon ja hyppäsi symään nuitakuoppaan, joka oli täynnä wetlä ja

sutiisi »seila

^kertoja wede» alle.

Mnrrin

esimerttiä

^»oudatlaen hyppäsimme iiicliu »uiiakuuppaan pääslätsciiimc irli ampiaisista, jotta

surlciiiimalla

^taivalla

meitä ^pislimäl, »liiloin ^niskaan, »lilluin puslccn, milluin

täsilvarsiin.

Nanan inylleröimnie nuilahaudassa, ^en- nentliin

iviinicisel

ampiaiset

latsoiluat

^hy-

»uiitsi

^jättäänieitii

rauhaan.

Läpimärtiuä ja

likaisina ilousimme ^sille

^mutaknopan

äyräälle. Kasinot ja kädet oliwal aiwan turwoksissa, ja ampiaisen pistokset pultti- ivat tuin llili. Murri ^parka islui »uie-

ressäinnie. Sehän

^{oli aiman syytön}

^sii-

hen, niitä oli tapahtunut.

Msinkertaises- sn, uskollisessa mielessään

^ei

se

^mcidän-

kiiän pahanilkisyyltäninic läsiltä»yt, »vaan tilnti

häntäänsä huiskuttaen

nicitä liki ja nuoli niin

säälimäisrsti

»leidän tilriuottn- neitakäsiämme,

katsoen llslolliscsti silmiim-

me, ikääntliin

ulisi tahtonut sanoa:

^„Wui,

poikaparat, niiten pahasti meille »yt käwi!"

—

^Silloin

heräsi

nukkiuua omatuntoni ja minä

sanoin:

^~Pojat, tämä oli

tuhma

ja paha teko: me olemme täydellisesti ^an-

sainneet

^tämänrangaistuksen!"

Haveissamme lähdimme ^sitte

^astumaan

kotia päin. Musia

muiaivesi

^tippuitvaat-

tcistanunc, jotka tuntuimat iiiin taiikeilta ja cpämiellyttiimiltä. Aänetöiuiä kuljiniuic kylää

tohti,

^ja sydämmessäuuue päätininte, ctiemiue enää tuskaa» harjuittaisi ilkeyttä, ci

hal>ui>itataan

luontokappaletta

kohtaan.

Jumala

^on

heikoissa ^wiilewä.

„ _Jumala

on

heiloissa

mäkcmä" ja

„

^{lasten ja} imcmäistcn

suusta

^olet

^sinä tiitotscn itsclles

Ivalniislanut"

sanotaan raanintussa.

^Äiiimä

sanat

toteutuimat erään lähetysascmantin

suhteen,

juta tänään ^un tärkeimpien juiikkuun luettama ja kuitenkin

saa uleuiassa

ulusluan kiiltää erästä kym- menlvuutiasta ^poikaa. Tämä ^{poika oli} rikkaitten

manhcmvain

^{lapsi, mutta}

^sairas,

hyivin

sairas. Hiin

^oli

sekä

kuullut pu-

huttaman

^että myöskin lukenut paljon pa- kanaparoista, ja

se

^{oli herättänyt}

hänessä halii»

^{tekemään jotakin}

heidän eteensä.

Eräänä ^päilvänä pyysi

hän

^{Paperia ja}

kynän. Sittc lirjoiili

hän

innuliaasli ^ja sulapcräisesti juutu» lippusia, anloi ^ne

wanhemmillecn

^{ja pyysi}

harlaasli hcilä lähctiämäiiu

uuu lippusel patanuillc.

Pie-

net paperipalaset

sisälsiiuät

^ainuastaun

har-

»voja sanoja. Multa kuinka

liiiuletuilsi

tulimatkaan

wanhemmat lukiessaan:

^„Ra°

kas pakanamics, rupea kristityksi!"

tahi

„Ratas patanamaiino, rupea kristityksi!"

tahi

^{taas „Rakas, rakas} pakanalapsi, ru- pea

sinäkin

kristityksi!"

Kun ^poikanen oli ^kuollut, elivät wan-

hemmat

»voineet olla kyynelsilmin muiste- lematta

hänen

^{pyyntöään,} ja nuo paperi- lippuset

kehoittiwat heitä alituisesti

^lap-

sensa

pyynnön täyttämiseen.

He

^päiitti-

wätti»

liihcttiiii

^omalla

kustannuksellaan

lähetyssaarnaajan pakanoille. Tiimiin

saar-

naajan johdatuksella onkin omistanut kris- tinuskon useampi

sekä

täysi-ikäinen että pakanalapsi kuin mitä tuo pieni ^poikanen ymmärsi ajatellakaan.

Ia se

lähetysase- ma, jonka nuo

suremat wanhemmat

^pe-

rustuvat, on nykyjään mitä

siunatliilnftia

ja suurimpia.

Aamurusko.

8

1 .1^

Pieni eläinrääkkääjä.

„Auui, joko Martti ^on tullut kotiin?"

~Io."

„Räitlu

siuä

^ju

hänet?" —

^„Eu."

„Mistas ^ticdiit

hiiucu

ju tuliin tul-

lcctsi?"

„Nissa ^un piiluuluuut uuuin

taakse."

Älä liioittele!

57^{i, äiti, kulu} lattia ^un läynuä ^»up- pineuluia."

-

^„Hy»vä, lapseni, miiiii tar-

wilse»

^juuri

lviisi lähi kuusi tiiuniltäälseui

tämä tanivn tnulaasen; avua

siis

niinlillc puuli

tusiuaa!" —

„Minä löydän »vaan k—a -i." ^„M»tta, lapseni, tnn luku lattia ^{on täynnä,} niin »voinet tai löytää minulle

siellä useamman

^tui»

lalsi."

—

^{„Oi, aili,}

tiedäthiiu,

^{ett'e» minä tar-}

tuiltanul jiiuri uiin."

„

Mntta »ii»-

hiin sinä

^tumminkin

sanuil. Jus

^udutat,

että

sinua

usluttaisiin, ^uiiu täytyy

siuun

ai»^a

sanoa

^{juuri siiä, miia tartuitut,}

sillä

mliuiuin ^{tiiy niin, että}

„luta

terran lelsitää»

Sitä aina arwellaan."

Rukoile

Herralla

^apun

^wuidalscsi

^aina

pysyä

tutuudessa,"

Mitä muurahaiset ^opettamat

meille.

Muuau mies

seisahtui

eräänä päimänä hajoitetun muurahaispesän »viereen ^ja»iäti

siinä

^pienen

muurahaisen,

^joilta molem- mat ^takajalat olimat »vahiugoittuuect, mut-

ta jotakumminkin tuetti

parastansa, saa-

duksensa

^korjuuseen

turmalliselte

^paikalle

picuoisiaan.

Ia

raajariktoisen raukan ^on- nistuikin auttaa kymmenen ^{pientä muura-}

haista.

^Mitä

ihmeellinen

testämäisyys!

Usein

^{on tämä}

muurahaisen

^testäiväi-

syys tehuittanut

^ihmisiä, jotta jo olimat cpätoimoon

antaumaisillaau, uusiin

^pon-

nistuksiin

^ja

saanut

^{aikaan tärkeämpiä}

seu-

rauksia, kuin kukaan

olisi

»voinut aamis-

taataan.

Erään

kuuluisan

^{kuninkaan, nimeltä}

Timur, juka

sodassa

^oli tullut »voitetuksi, täytyi paeta ja piiloutua muutamaan man-

haan

^{raunioon, jossa}

sitten sai

^»viettää

monta tuutia yksin.

Alakuloisena

^ja lan- nistuneena

makasi hän

tolvalla maalla ja mietti onnetonta, tuimutunta

tilaansa.

^Sil-

lain

huumasi hän »vieressänsä

^{pienen muu-}

rahaisen,

^jota

laahasi

^oman

itsensä

^ko-

toista

esinettä.

Hiljalleen ^pääsi

se

^tien

luo ^{ja toetti} tiimetä

sille.

^Mutta kuor- ma oli liian ^rastas,

muurahaiucn tellahti

uurin. Siitä

huolimatta

^{ryhtyi pieni}

eläin ^niiteen yritykseen, mutta yhtä

huo-

llolla meucstytscllä. Timur

katseli

^nluu-

rahaista

yhä liiutymämmällä

huomiolla,

sillä

eläin ci luopunut toimosta, että mii- meinlin

onnistuisi. Mä

^{uudelleeu ja}

taasen

uudelleen loetti

se. ^{Knnsi t}

^ym-

m entä y

h

^{d ek}

s ^a

^»l kertaa tuetti

se,

ja yhtä munta ^kertaa

tellahti se tataisin.

Vielä

seitsemänuen tymmcuenucu

^terran

tuetti

se

^ja

—

^{uilnistili. Timnr}

sanoi

jälestäpäin ystäluilleen: ^„3ämä pieni tapalis

rahtaisi

minun mieltäui."

Ha»

^{oli pieneltä}

mnurahaisclta

^oppinut

test

a »v a

i

syy

t t

a,

ja

sitä

un

sutaisen

täytynyt uppia, juta un

saanut

^{aitaan jo-}

takin

maailmassa.

Sen

tähden

^jos

tah-

domme hyödyttää

kanssaihmisiämme,

niin tulee meidän ^oppia testäwaisyyttä: ^me

emille

saa sanoa

^{mistään, joka näyttää}

meistä

»vaikealta:

^{mi nä enM} o^i. Ei,

Jumalan

amulln ^ja testäwäisyydellä pää-

semme

^nielin

tarkoituksemme

^perille.

Kaamatun lauseita.

Itämä

luontokappaleen

iliiwöitse-

»uys odottaa

Jumalan

^{lasten ilmoi-}

tusta, toiwossa,että ^myös

itse

luonto- kappale pitää

turmeluksen

^orjuudesta

wapaalsi tuleman

Jumalan

lasten kun- nian wapautecn. Ruum. 8, ^1!)—21.

Wanhurslas armahtaa

^juhtaansa,

mutta

jmnalattoman sydän on

halu-

ton. San. 12. ^10.

Hint»³Penniä.

Sortawalan kirjapainossa, 1885.