Aamurusko N:o 21 1897 · DIGI

Aamurusko.

U:n

21. ^-O- Sortawalan

Gwankelisen

^Veuran

Lehtisiä

^lapsille. -G- 1897.

Aamurusko

82

?-

Aotini

^armas.

lDn

_Minulla^{kuti kallis, armahin}

miekkosella.

Ia^rakkaus

se

^puhtahin

Tääll' leimuaapi lämpöisin Siis, ^syyt' on riemahdellll.

Tään kudin muistu milloinkaan Ei häädy uuheen ^alle;

Jos joudun myrskyn pauhinaan, Tai onnen tyynen nautintaan

—

Se

seuraa

kaikkialle.

Jos ^maittahalki ^maailman Mun täytyis ^matkailla, Niin kodin muistoo ainiaan Ia ^{isän, äidin} rakkahan Ma tahdon armastella.

—

Oikotini, sä^kultainen!

Kun turmissas

saan

^olla,

Niin mie^{ei mirta himojen} Mun alle

surman

^pnurtehen:

Ma seisun ^talliulla

. ^{. .}

Ei täällämyrskyt rajumoi, Ei mäkipuustat pauhaa;

Tääll'lemmen helktykannelsui.

Mi mielet lämmitellä moi

, , .

Tääll' ^unne^a jarauhaa!

polttopuiden ^Kauppiaita

Jerusalemissa.

(Tähän tuma).

Kuivassamme

^näemme

osan Jerusa-

lemin muuria ja

sen

läheisyydessä umo-

naisen

kauppatorin

Jaffaan

mieivän por- tin sisäpuolella.

Aasien

seljassa on äiti

poikinensa

kuljettanut

risutimppuja Jeru- salemin asukkaille myytämäksi.

Tuo- nempana näkyy

kaksi

^maimoa,

^{jotka tuo-} mat torille kaikellaisia

^{pyhän maan}

he-

delmiä, kantaen niitä

korissa

^{päänsäpääl-}

lä aiman

niinkuin siitä Josefinkin his- toriassa

^puhutaan.

— Paitsi tuollaisia hoikkia

^puun

otsia

^käytetään

Jerusale- missa

myöskin poltto-aineena

hiiliä,

joita poltetaan paljon

Jordanin ^rannoilla

^ui-

man

samalla taivalla tuin meillä

Suo-

messu. Aleisin

poltto-aine on

kuitenkin

kuiwllttu lanta.

Ruokaa keittäessä

^tai

paistaessa käytetään kuitenkin ainoas-

taan hiiliä. Kahdessa

paikassa eman-

teliumeissa

mainitaan

hiilimalkeaa.

^Kuka

lukijoistamme moi

sanoa ^missä

^paikassa?

AuinKa tuhlaajapoika palasi

Kotiinsa.

Erään

lesken

poika jätti

kotinsa, matkusti

pois ja

lankesi

^{synteihin, niin}

että äidin sydän oli

surusta

^haljeta.

Hän lankesi

yhä symemmälle ja

sairastui mihdoin setä

^«li aimun kuoleman kie-

lissä.

^Kun

hau huomasi ^loppunsa

^lä-

hestymän, kirjoitti

hän äidilleen, tun-

nusti syntinsä ja kysyi:

»Rakas

^äiti,

saanko

tulla kotiin kuolemaan?" Äiti ei lähettänyt kirjettä

mastaukseksi,

maan matkusti

heti

kuoleman poikansa tykö.

Kun

hän sitte

^{astui tämänkurjaan}

huo- neesen, riensi hän heti hänen »vuoteensa

ääreen ja syleili

setä suuteli

^poikaansa.

Ȁiti," sanoi

^poika

surullisella ^äänellä,

»älä

^minua

^suutele,

minä olen liian

huono sinun suudeltamaksesi!"

^Vastauk-

seksi suuteli

äiti mielä kerran poikaansa ja kuumat kyyneleet maluimat pitkin

häne»

poskiansa. Sitte äiti

rupesi kokoilemaan

poikansa maatteita, harjasi, puhdisti

setä

lämmitteli niitä muikean

ääressä.

^Ȁiti,

mitä nyt aiot?" kysyi nyyhkien

poika.

Äiti tuli

muoteen

^ääreen,

simeli hellästi poikansa kiharoita

^ja

sanoi:

^{»nyt me}

läh-

demme

kotiin,

lapseni.

Hemonen,

joka toi minut tänne,

odottaa

meitä portai- den

edessä."

»Kotiin?

Äiti, kotiinko?" kysyi poika.

»Eikö

^tämä ole maan uni?"

»Ei,

rakas,

sairas

poikani, ei tämä ^ole

uni; sinä lähdet kanssani

läytääksesi uudelleen ko-

tisi

^ja

Jumalasi."

Kun

sitte

^{äiti oli}

^uuttanut

^poikaansa

pukeutumaan

ja tämä oli juonut kupin

1

Aamurusko.

⁸³

.^

äidin malmistumaa lämmintä teetä,

sa-

lmi äiti: »Nyt, poikani, nojaudu minuun,

nyt lähdemme

kotiin!"

Portaita

^alas

laskeutuessa sanoi

^poika:

»Äiti, näintö lesustin

^tulettua

^kadonnutta !

^lammasta

kotiin? Se on taimaan

esimakua,

että

sinä

^näin

^rakastut

^minua,

kehnoa

^poi-

kaasi!"

^Kun

he sitten

^tulimat

^kotiin,

niin oli

siellä

pojan entinen

huone

^jär-

jestetty

häntä

ivllstaanottamaan.

Ia

äiti istui

taas

poikansa

muoteen

ääreen, tarttui

hänen käteensä

^ja

siweli

^niinrak-

kaasti

hänen kuihtuneita

^postiaan

—

aimun niinkuin

hän

^{oli tehnyt}

silloin- kin,

kun tämä poika mielä oli uiman miaton, puhdas lapsi.

Ȁiti", sanoi

poika, »jos

Jumalakin rakastaisi

^niin-

kuin

sinä,

niin minä

heti rukoilisin,

että

hän lesuksen Kristuksen tähden antaisi

minulle syntini

anteeksi."

Äiti puhui: »Oi, lapseni, äiti ken- ties m oi

si unhoittaa

^poikansa

—

^maik-

ka ei

se suinkaan

^ole

luultamaa;

jaljos ei äiti moi

unhoittaa lastansa, kuinka

saatat ^uskoa,

^että

Jumala möisi sinut unhoittaa? ^Katso,

rakas lapsi-raukkani,

hän sanoo,

että

hän

^on

sinun käsiinsä

pyältänyt; j« me

luemme hänen

^pyhässä

sanassaan,

että

kun tuhlaajapoika

palasi

isänsä

^{tykö, niin ei}

isä sanonut hänelle

enään

sanaakaan hänen

synneistään, maan

lankesi hänen kaulaansa

^ja

suuteli häntä." Tähän mustasi

^poika:

^Ȁiti,

minäkin

tahdon nousta

ju palata

isäni

tykö:

hänen rakkautensa

^on

murtanut

minun sydämmeni, minä

tahdon

^olla

hänen."

Rakkaat lapset,

se sama emankeliumi, joka

teki tämän

tuhlaajapojan autuaaksi,

se sama

emankeliumi on

teillekin

tarjona.

Mutta kääntykää

murhain! Etsikää

^luo-

jaanne

nuoruudessanne, jott'ette saata itsellenne

^ja

'vanhemmillenne

^{niin pal-}

jon sydänsurua, jaettäjo

marhain

^moitte

antautua Vapahtajamme lesuksen

^Kris-

tuksen

palmelutseen

!

Pulfdas sun>

Eräs

suuri

^mies

^sanoi: „ Päätin

^jo

lapsena,

etten

koskaan käyttäisi

semmai- sia

sanoja, joita en

»voisi lausua

^äitiui

läsnäollessa."

Tämä poika piti

sanansa

ja

hänestä

tuli jalo jakaikkien kunnioit- tama mies. Moni nuorukainen

möisi

ottaa

seuratakseen hänen

^{päätöstään ja}

esimerkkiään.

^Pojat

usein

^käyttämät

rumia ja raakoja sanoja, joita ei kos- kaan

saisi

käyttöäkään.

He

^luulemat,

että

se

^kuuluu

miehekkäältä,

ja että

se

tamallacm on yhtä

rohkeata

kuin kiroile- minen »vaikkei niin synnillistä.

Se on kuitenkin ruma tapa ja alen-

taa sen,

joka tekee

itsensä siihen

^syylli-

seksi

^jatäyttää

mähitellcn hänen mielensä

sopimattomilla ja

saastaisilla

ajatuksilla.

Se ivlllmistaa sitäpaitsi tietä

suurem-

mille synneille, jotka

»valitettaivasti

kyllä

»viime aikoina

omat

tulleet yhä tamalli-

semmaksi

^nikamme

nuorisossa.

Nuori lukija, marjele

suutasi

^kaikista

saastaisista sanoista

^ja

kieltäsi ^siitä,

^mikä

paha on!

Voidaksesi

^tätä

^tehdä,

^pitää

sinun

kuitenkin

rutoilla Herraa lesusta

^puh-

distamaan sydämmesi ja säilyttämään

sitä

^puhtaana,

sillä

^»sydammen

kyllyy- destä suu

puhuu."

pakanallinen

Kuningas ja Aerran

lesuksen

^palwelija.

Eräs pllkaullllinen kuningas

noudatti

kerran lähetyssaarnaajan

luokseen

^ja

maati

häntä uhraamaan

epäjumalille,

mutta

tämä

mustasi

päättämäisesti:

»Mi-

nun

kuninkaani,

tätä

»vaatimustasi

^en

»voi enkä

tahdo

täyttää." Tämä

mas-

tans ärsytti kuninkaan

»vihaan

^ja

hän huusi kiukkuisena ^: »Etkö sinä ^tiedä,

^että

sinun henkesi

^{on minun}

»vallassani

^ja

että minulla on malta

antaa tappaa

sinut.

Minä »vaan »viittaan

kädelläni,

ja

sinä

^{olet mennyttä} miestä."

Aamurusko.

84

>

»Kyllä

sen tiedän", ivastasi

^lähetys-

saarnaaja tyynesti,

»mutta salli

^minun

ensin

^kertoa

sinulle

^jotakin

setä tehdä sinulle

^{eräs kysymys. Oletetaan että}

yksi

sinun

palivelijoistasi joutuisi

»vihol-

listen

käsiin

^ja

he koettaisimat

»vietellä

häntä

^pettämään

sinut.

Mutta kuu ei

heidä»

yrityksensä onnistu, maan

hän

yhä

pysyy sinulle

uskollisena, niin

he riisumat hänet

^{alasti ja}

lähettämät hä-

net hämäisten

ja pilkaten

takaisi» sinuu luoksesi.

Tauo, oi kuningas, kuu

hau

näin palajaisi tykösi, etkö

silloin

^puet-

taisi hänlä

^parhailla

»vaatteillasi

^ja

etkö

häntä

palkitsisi kunnialla

siitä hä-

mäistyksestä, jonka

hän

^o»

^sinun tähtesi

kärsinyt?"

Kuningas

maslast

^ja

sanoi:

^»Kyllä

marinaan! Mutta mitä

se merkitsee

^ja

missä semmoista

on tapahtunut?"

Silloin sanoi lähetyssaarnaaja: »Kat-

so,

tämän minun

maallisen ruumiini

ja pukuni

sinä

moit minulta

riistää; mutta

minulla on

rikas,

hymä

Herra,

joka

sitte

minut pukee

ihanaan

pukuun ju kruu- naa minut

ikuisella

kunnialla."

Lähetyssaarnaajan

juhlallinen tyy- neys teki symän

muikutuksen

pakanalli-

seen ruhtinaasi»,

ja

mahan

mietittyään,

sanoi hän ^{: »Mene,}

minä lahjoitan

sinulle henkesi!"

AuKa ^oli onnellisin.

»Arwatkaa,

kuku on

onnellisin ^niistä,

jotka tänään olen nähnyt,"

sanoi ^isä, ottaen

molemmat pienet poikansa

Pal-

milleen.

»Kuka se

^oli,

isä?" ^kysyimät

^nämä

innokkaasti.

»Sen saatte itse

armata."

»Minä sen tiedän", sanoi

^Kalle.

»Se

oli pieni poika, joka oli rikas ja oli

saanut

koko pussillisen

karamelleja

ja piparitattuja."

„Ei," sanoi ^isä, »hän

^ei

^{ollut rikas,} eitä

ollut

saanut karamelleja

eikä pipa-

rikukkuja."

»Minä

^arinaan, että

se

oli poika,"

sanoi ^Heitti,

»joka aina toiivoi

tulemansa isoksi;

ininä luule», että

hän

^oli

iso

^ja

ajoi polkupyörällä."

„Ei," sanoi

isä,

»hän

^{ei ollut}

^iso,

eikä

hänellä

ollut polkupyörää. Mutta kun etle »voi arivata, pitänee minu»

kertoa

se

teille. Minä olin aamnlla kai- molla kylän ulkopuolella, kuu paimeu tuli juottamaan lampaitaan. Ne tuli- mat pitkän matkan takaa ja olimat mel- kein menehtyneet janosta.

M'i

^lam-

paista eimäsyinyksestä jaksanut tuukeutua

esille

juomaa», »vaan heittäytyi alaspö- lyiselle tielle. Köyhä poika, joka

se»

^»aki,

kiiruhti

kaimolle ja täytti

lakkinsa

^rait-

tiilla »vedellä ja meni

sitten

laminasrau-

tan

luo, joka

halukkaasti

joi »veden.

Tätä

hän

^{teki monta}

^kertaa,

^kunnes

eläin

parta

mirtistyi

noustakseen

^jn

seu-

ratakseen

toista laumaa,"

»Mimärsikö

^lammas

kiittää?"

kysyi Kalle

ihmeissään.

»Sitä

en kuullut,"

sanoi ^isä,

^mutta

pienen pojan kasmot toistuvat rieumZta ja olen »varma

siitä,

että

hän tunsi sitä iloa,

jonka muitten auttaminen

tuottaa mukanansa."

Kuolema

lapsi.

Pieni kuolemaisillaan

olema lapsi ivuikeroi

komissa tuskissa. M'äkkici hän

»vaikeni ja jäi Hiljaan kuuntelemaan.

»Oletko

»väsynyt?" kysyi äiti.

„En", ivastasi

lapsi,"

mutta

minä odotan hy- mää paimenta, josta opettaja pyhäkou-

lussa

^kertoi.

Hän ^sanoi,

^että

lesns kantaa

sylissään pienet lapset

taimaasen."

Kultajymiä.

Kunnioita isääsi ^ja äitiäsi työllä, puheella ja kärsimällisyudellä.

Mpeä ihminen^tekee itsellensäpaljon pahaa.

Toimellinen ihminen ^oppii mielellänsä Ju- malan

sanaa.

Mpeä sydän ei teemitään hymää.

Nuhtele ensin itseäsi ennenkuin muita.

Laista ihminen ^{on kuin kiwi, juka}

loassa

makaa. (Sir.k).

L»lt<!walan lirinpoinozsa, 1887. Hintn^llpenuiii.