Aamurusko N:o 22 1897 · DIGI

!

Aamurusko.

Gwankelisen ^Seuran

Lehtisiä

^{lapsille. 1897.}

Aamurusko.

86

Näy edelläni!

(Zinzendorf)

M

^{Jesus, edelläni}

,

^Käy tiellä^elämäni!

Sua

seuraan

misust'^am' Parasta paimentain.

Ah ^{taluta ja}

saata

Mua kohti ^kotimaata!

Joskoetusta suonet, Niin itse ^{moimaatuonet.}

Jos ^{päättein maimatsais,} Suo ett'en malittais.

Sill' kautta

surun,

waiwan Tääll' aina käy tie tuimaan.

Suu tarsimällisyys aina, Kun huulten taatat^painan,

Ann' ettänkantaisin

Myös kuurman toistenkin,

Murheessa

muislnin tässä, Ett' tirmoitus on lässä.

Ah ^johda, lesutseni, Sä itse askeleni, Mua tue harjumaista,

Wahwista

maipumaista,

Ia^{retken loputtua} Wierauhan ^{majaan mua.}

IMn pieni apulainen.

(Tähän kumu.)

Miksi luulettekaan,

että tämä pikku Älli

ensi siwulla

näyttää niin

iloisetta?

Näette,

miten

hän sitoo eteensä suuren

esiliinan —

urmatkaapa, mitä

hän ^tay tekemään?

Minäpä

sanon sen

^teille:

Alli

on niin

iloinen,

kun äiti tänään on

ensimmäistä kertaa uskonut hänelle

^hy-

min tärkeän toimen.

Hän saa

^näetyksi-

nään pestä

kuitti

astiat

aamiaisen

^jäl-

teen,

eitä

tuo olekaan mitään

pikkutyö,

kun

perheessä on paitsi

isää

^{ja äitiä}

neljä nuorempaa

siskoa ^kuin

^Alli.

Oi,

kuinka

tyttösestä _on

hauska

^ru-

meta

äitiä auttamaan!

Näettehän

^mi-

ten hänen silmänsä ^kiiltämät:

^pikku

sy- dän

on niin

temyt

ja toimoa täynnä!

Mutta kuinka äiti Uskalinakaan pan- na pienentyttönsänoin muikeaan ^työhön?

Alli on masta ⁸ muotias. Katsokaa,

asian

^{laita on}

se,

että

hän

kun on man-

hin

^{lapsista, on aina}

saanut

^olla

äidin apuna

kaikellaisissa

^pikku

töissä.

Ei

hän tosin

^aina

alussa

^{onnistunutniin}

hymin;

milloin

särkyi tuolta »vilkkaalta lapselta kuppi, milloin tipahti maitoa ja

murusia ^lattialle,

^kun

hän

syötteli pikku siskojaan,

milloin sattui

^erehdys

hänen toimittaessaan

^äidin

asioita

^puodissa.

Mutta

ivahingosta hän

^aina

»viisastui

— »vähän kerrassaan —

ja kun hywä

tahto

ja iloinen mieli

sen lisäksi

^enim-

mäkseen

^olimat

hänen uskollisina

^liitto-

laismaan,

niin ^harjaantui

hän

^päiivä

päimältä yhä enemmin.

Ȁiti, koska

saan

yksinäni pes- tä

lautaset?"

Tuon kysymyksen oli Ulli kymmeniä

kertoja

tehnyt

äidilleen; sillä saada

»yksinään" toimittaa niin tärkeää

tehtämää,

oli jo

monta

aikaa ollut

hä-

nen pyrintöjensä rakkain päämäärä.

»Sitten

^{kun pieni}

Halikkoni

^{on näyt-}

tänyt

minulle,

ettei kuppi enää

»itses-

tään"

putoa hänen kädestään",

oli äiti

mustannut

hymysuin.

Ia sitten

^oli

^pantu sellainen ^ehto,

^{että jos}

Alli

^puoleenivuo-

teen

ei

särkisi

^mitään

sekä

^muutenkin

koettaisi

^{olla niin} kiltti kui»

suinkin,

niin

saisi hän

^luman

tuohon

tärkeään toi- meen.

Pikku

^{tyttöne» oli}

uskollisesti

^koet-

tanut

parastaan ja äiti oli

tuon

kyllä

huomannut. ^Waikk'ei

mielä määräaika

ollutkaan

oikein umpeen kulunut, oli äiti

siis

^{tänä aamuna}

sanonut: »Tä-

nään täytyy Marin koko päimä

olla

macttteiden

pesussa. Tahtoisiko

^pikku

Allini nyt käydä pesemään

lautaset?"

»Saanko

^yksinäni

tehdä sen?"

oli tyttönen loistamin

silmin huudahta- nut.

»Kyllä,

kultaseni. Olenhan

^nähnyt,

miten olet koettanut parastasi

auttaes-

sasi

minua."

».

Aamurusko.

⁸⁷

»^ Nyt Alli ilomielin

sitoo esiliinan

myötäisilleen ja pikku sydän sykähtelee innosta. Ne ^tunteet, jotka

siinä

tällä

hetkellä

liikkumat, oivat

kaikessa

lapsel-

lisuudessaan läheistä ^sukua

uiideu tun- teiden kanssa,

jolka

kerran elähyttämät

lesukien

opetuslasten sydäntä, kuu

hei-

dän rakas

mestarinsa heille lausuu:

»Hymiii,

sinä

hymä ju uskollinen pal- melija!

Vähän

päällä olit

sinä

^uskol-

linen, minä panen

sinut

paljon päälle:

mene

sisälle Herrasi

iloon!"

4^

Aavas saaviin.

»Kun

^{minä tulen}

^suureksi,

ⁿⁱⁱⁿ

tah-

don

rumeta

papiksi ja

saarnata ihmisille"!

Näin

huudahti

^pikku

Vilho

innostuneena

iso-äidilleen.

»Mikä

^mies

se

^pappi

sitte

^on?"

kyscisi

isoäiti.

»Etkö sitä

^tiedä,

iso-äiti!" suuoi Vilho

hämmästyen. »Pappihan on

semmoi-

nen mies, joka kertoo

ihmisille

^{mitä Raa-}

mattu

scmoo,

näin: »ja

sitte kolmanneksi"

—

^{ja kaikki}

ihmiset kuuntelemat häntä

niinHiljaan. Oi, kuinka

se olisi hauskaa!"

Iso-äiti

^hymyli.

»Olethan sinä

^kyl-

lin

suuri »voidaksesi

^{uytkin jo}

saarna-

ta."

»Minäkö, iso-äiti?

»Niin,

juuri

sinä!"

»Euköhän

minä knilenkin ole liian pieni, minä pelkään

etten

oikein

osaisi,"

puheli pikku

V.lho.

»Mitä sitte

^pappi

ensiksi

^{tekee, en-}

nenkuin

hän

^alkaa

saarnata?"

^kysyi

iso-

äiti.

»Hän »valitsee

tekstin, ja

sitte hän

rupeaa

sitä selittämään, mutta sitä

^en

minä

osaa."

»Kyllä

sinäkin sitä osaat. Katsos tässä

on hymä teksti:

»Olkaa

^keske-

nänne ystäiuälliset!"

»Mutta eihän siinä

^{ole mitään}

selittämistä; tarmitsee

^{»vaon olla}

^kaikille

ystämällinen ja

sillä se

on tehty."

»Sepä juuri onkin sopima

teksti

mi- nun pittu papilleni; minä

soisin,

että

sinä saarnaisit siitä ^toto

miiton."

»Saarnata toto »viikon,

kukapa

sitä möisi!"

»Etkö ^möisi

koettaa olla ystämälli- nen kaikille koko »viikon ajan?"

Vilho

^tuli

miettimäiscn näköiseksi

^ja

sanoi: »Mutta eihän se olisi saarnaa-

mista!"

»Kyllä se ^{olisi. Ia}

^{sepä juuri oli-}

sikin ^paras saarna.

Hymän papin täy- tyy juuri

saarnata

^näin,

sillä

^eimät

ih- miset muuten tee sitä,

mitä

hän saar-

nastuolista käskee."

»Voisinhan

minä koettaa",

sanoi Wilho ^hitaasti, »mutta

en minä ollut ajatellut

selluista saarnaamista."

»Sinun

^pitää

sillä

^tumalla

^muille-

kin

osoittaa,

mitä tuo märssy Raama-

tussa merkitsee",

jatkoi

iso-äiti.

Kun

sitte kohta

^{tämän jälkeen}

iso-

äidin kerä putosi

lattialle,

anneli

Wilho:

»se

ei ole ystämällistä ellen minä

heti

mene

nostamaan sitä

^ylös",

^juoksi

^ja

antoi kerän

iso-äidille. ^Samassa

^kuului

pikku

siskon

ääni omen takaa

: »Aukase!"

— »Tahdon

olla ystämällinen,"

sanoi Vilho ^itsekseen, sekä kiiruhti nuknsemaan

oivea pikku

siskolle.

»Tahdon

olla ystämällinen", urmeli

Wilho

edelleen ja antoi

leikkikalunsa

pikkusiskolle.

»Vilho,

mene

kutsumaan isä

^päuuäl-

liselle,

tuolla

hän

on pihalla," kuului äidin lempeä ääni.

»Tahdon

olla ystämällinen", ajatteli

Vilho ^taas

ja juoksi nopeasti äidin

käs-

kyä noudattamaan.

Pihalla

^{oli juuri}

manha

^ruotimummo

^kaatanut

^perunako-

rin ja

noukki

kyyryssä

selin

^peruuoita

takaisin ^koriin. »Tahdon

olla ystämäl- linen",

sanoi Wilho

^ja

kiiruhti ^auttamaan

ruotimummoa perimain poiminnassa.

Kului

sitte

miikko loppuun.

»Miten

miellyttää

sinua saarnaiuirka?"

^kysyi

iso-

äiti hymyillen.

Aamurusko.

88

»Kyllä

se

^on

hauskan," ivastasi Vil- ho, »mutta

minä lnulen, että kaikilla on

ollut sama

teksti tällä

miikolla, sillä

kaikki

omat olleet

minulle niin ystämäl-

lisiä."

Etkö sinäkin,

pikku lukijani,

tahtoisi

harjoittaa tämmöistä

saaruatoutta?

Herran

^enkelit

^ympäri

piirittänmt

niitä,

jotka

Häntä

^{pelkääwät.}

Kun luemme Apostolein Teoista

Pie-

tarin

ihmeellisen

pelastuksen ivankeu- desta, niin kysymme

ehkä: »Onko

^»vielä

nytkin enkelejä,

jotka

meitä pelastamat ja suojelemat?

—

On murinaan!

Lähe-

tyshistoriu

saattaa

meille kertoa todis-

tuksen siitä.

^Kuulkaapll

esim. seuraa-

ivaa. Eräs lähetyssaarnaaja oli perhei- neen

suuressa »vaarassa. Pakanat

^oli-

mat

päättäneet

murhata heidät. Ia he sauttoimut

^tuulla

»vihollistensa

^räy-

häcimää

^melua

asuntonsa

läheisyydessä.

Putoa

ei ollut ajatteleminenkaan. Sil- loin

lankefimat he

kaikki polwilleen ju uskoimat

itsensä taimaallisen Isän

^käteen.

Ia ^katso,

pakanain melu

hälmeni

^{ja mur-}

haajain

joukko hajosi mähitellen. Toisena

päimänä

suimat he

^kuulla

syy» tähän äkilliseen käänteeseen.

Kun pakanat ni- koimat hyökätä

tähän ^huoneesen,

ⁿⁱⁱⁿ

näkimät

he,

että koko taloa piiritti mie-

koilla

marustettu, »valkopukuinen

joukko.

Pelmon

maltaamina hajosimat

he ^kaikki, eimätkä

uskaltaneet enään palata. Me

tiedämme,

keitä nämä

aseelliset miehet

olimat: ne olimat

lehoman

^»näkemät

sankarit.

^{l2Kun. 6, 17).}

AoettaKaa tehdä ^samoin!

»Täti,

kerro »neille jotakin

hämärci- hetkellä,

äiti

sanoo,

ett'ei mielä sytytetä lamppua, enkä minä kuitenkaan enään näe mitään

tehdä,"

puhui pikku Katri.

»Tulkaa

^{tänne, lapset,}

katsotaan

^em-

mekö

möisi ^jollain

^lailla

hämärissä hu-

mitteleita,"

sanoi

^täti.

»Voitteko sanoa

minulle jonkun

A:lla

alkaman raama-

tullisen

nimen?" Kyllä,

»Adam!"

^»Hy-

ivä, entä

B.llä alkaman?" —

^„Benju-

min!"

»Ia

^DM?"

»Daniel!" »Anna

minun

lausua E:llä

alkama

nimi", huusi Juuso miereisestä ^huoneesta, »Elsa!"

Ia

näin me käniimme läpi

toto aat-

koiston. Ennenkuin

huomusimmekaun

^oli

tullut

aiman pilkkoisen pimeä ja

meillä

oli ollut hymin hupaisa

hämarähetki.

Koettakaa

tehdä samoin!

—

^{3^<s}

—

Missä ^omat sinun ^syntisi!

Kantaako

Jesus sinun

syntiäsi, wui lepäälvätkö ne »vielä

sinun hartioillasi?

Eihän

minun turminne

sitä ^todistaa,

^että

sinussa

^{on syntiä,}

senhän sinä ^tiedät;

mutta missä ^omat

syntisi nyt? Omatko ne

lesuksen

luona mai omatko ne mielä

itselläsi?

^{Oi, jospa}

Herra saisi

^painuu

symälle sydämmeesi tämän

sanan ^: »Her-

ra pani

kaikki

meidän syntimme

hänen päällensä"!

(les. 53, 6). Omistatämä

sana, uskalla siihen,

ja:

»joka uskoo, hä-

nellä on iankaikkinen elämä."

Meidän pyhäkouluissamme tainnee löytyä pieniä tyttöjä ja poikia, jotka

sa-

noisiivllt rlltastllmunsu ^lesusta,

^jos

heil-

tä

sitä kysyisi; mutta missä ^omat

^ne

tytötja pojat,

jotta wihaawat syn-

t

i ci

kaikissa muodoissa?

Kultajymiii.

Tyhmän huulet

saattamat

^toran.

Panettelijan

sanat

^{oivat kuin} hnamat ^jame- nemät symälle

sisuksiin.

Joka ^{laiska on työssänsä,} hän ^on

sen

^mcli,

jata wahintvll ^tekee.

Petollinen ^{sydän on}kauhistus ^Herralle, Wäärä ihmiuen

saattaa

^{riidan; ja}panettelija tekee ystäwäl eripuraisiksi.

(Sal. San.) Hinta2penniä.

Sortawalan kirjapainossa, ^1897.