Aamurusko N:o 28 1899 · DIGI

Aamurusko.

N:o

28.

Sortawalan Gwankelisen Seuran Lehtisiä

^lapsille.

^N:o

^28.

Aamurusko

110

Tulipalo.

Mö hetkess' ^{päiwäts' muuttuu?}

Ei,

se

^{tulipalo on!}

lola hnnralt' ^rientää sinne

Apujoukko

summaton.

Kaikki_Nukkujiahuutaa,

hcrättääksee»

talossa, Koettaen »vapauttaa

Heitä ^{kuulo» »vaarasta.}

Ke» ci tnhtois" awuks lulla Weljclleusä hädässää»?

K»ka Kainin tnnss' maan »voisi

Ajatella itseään?

Muttaui,kuiuk' moni

suree

Dtsin

^{tätä elämää!}

Inukaiktisuude» ^turiunn Eimät

huoli

etsiä.

Kiliiikamoni kallis sicl»

Seisoo »vielä

»vaarassa:

Mutta tahtoo wiiwhtellä, Turhaan antaa »varoittaa!

Jos sä ^»uiclä syntiticllä Kuljeskelet maailmassa, Silloin tuolcmatll kol>dc»

Me»etkadotuksessa.

Silloin tulipalo raimuo

MtseZ

^ja

^musertaa

Piau clämäs: ^ja sinä Uinailet »vaan

rauhassa!

Wicl' on ^Wapnhtaja» täsi Sulle ojennettuna:

ttsko Icsutschcn, silloi»

Oletpclastcltuitn.

I

Tamou ja Pytias.

Ou

hymästi

tuuuettii tertoinus

kah-

desta

miehestä, ^jotka elimät

400 M. e.

Kr.

s. Heidän nimensä ^olimat

^Damon

ja

Pytias. Ne olimat korkeasti

si-

mistyneitä, niin sanottuja

filosofeja,

ju hymin lämpimiä ystämiä. Tapahtui

sitten,

että Damon tuli syytetyksi Dio- nysion, maan kuninkaan

edessä,

jostakin

rikoksesta,

joku

herätti

^kuuintauu

Mihnn.

Sillä ajalla oli kuninkailla

ihmisten

elämä

käsissään. ^Dionysius

^{nntoi käs-}

kyn, ettäDumonin piti kuoleman. Mutta enueittuin tuomio pantiin täytäntöön, pyysi

Damon,

että

hän ^saisi

^matkustaa

kotiin järjestämään pejhe-asiansa.

Ku- ningas

lupasi

hänen

^matkustaa

sillä eh- dolla,

että

hän

^panisi

toisen siksi

^uikaa

mankeuteeu, sellaisen, ^joka olisi

^mulmis

kuolemaan hänen

sijassaan, jos

hän

^ei

tnlisi takaisin

^{määrättynä} mestunspäi- wäuä.

Niin piuu kuin

Pytius sai

^{tästä tie-}

don, tarjoutui hän ^heti

^ottnmaau

^häueu

sijansa.

Hän ^tuli, heitettiin ivaitteuteeu,

ja Damon matkusti

perheensä

luo. Mes- tutlspäimä oli

tullut,

ju

Dumou.ei ol-

lut

mielä

plllannut.

Hänen

^{täytyi ni-}

mittäin mutkustull

meritietä,

^{ju oli ol-}

lut wllstatuuli

monta päimää. Mes- tausluma oli jo

malmistettn,

jolla

mes- tauksen

^piti

^tapahtua,

^ju

^kuningas

^istui

jo

istuimellaan lähellä

^{lamaa. Pytias}

astui

esiin. Hän

^pyytää

saadakseen sa-

noa muittumill suuojn kokooutuueille kat-

selijoille.

Se

hauelle

myöuuetääu.

„Istäwäni", suuoi ^hän,

^{„tämä on}

onnellinen päimä minulle.

En

^{ole ai-}

noastaan

halukas, maau

^iloiuen

saadak- seni

tuolla ystämäui

Dllmon'in

edestä.

Olen

kiitollinen

siitä,

että mastatuuli on estänyt

hänen tlltaisinttllousa. Huo-

menna

, hän

marinaankin jo on täällä.

Saatte

nähdä,

ettei

hän

mitään pahaa ole tehnyt.

Hän

^on

^rehellinen

^ja

su

kmiuiuu mies.

In

^{minä olen}

^iloinen,

että

suuu

^uiituumereui

pelastunkseui hä-

ueu

elämänsä.

Mestaaja, olkaa

hymä

ja

tehkää melmollisuuteuue".

Tuskin

olimut nämät

snuui lausu-

tut, enneittuiu etäältä kuului

huulo:

„

Estäkää mestuus".

Joukko

^meöiaus-

iumuu ympärillä kertoo

huudon. ^Ju

lttkoseu kultaisella

ääuellä luikuu tnus:

„Estäkää

mestuus". Äkkiä näkyy Tu- mu» hengästyneenä lähestyivun.

Hän

ustuu meötauslnivnlle.

Hän syleilee ys-

Aamurusko.

¹¹¹

>

tämäänsä ^Pytiasta, sanoen,

kuinka on-

nelliselta hän

^tuntee

^itsensä,

^{kuu tuuli}

kääutyi jn

se

^tuli

hauelle mahdolliseksi

saapuu

oikeaan aikaan pelastaakseen

ha-

uen

elämänsä. ^„Ia

^nyt",

lisäsi ^hän,

„olen

Mlttmis

kuolemaan".

„Los

en

saa

^kuolla

sinun edestäsi", sanoi Pytias, „rukoilen

kuninkaalta ln- paa

saada

^kuolla

sinun kanssasi.

^Sillä

minulla ei ole mitään

halua

^elää

^tässä

maailmassa sitten

kun ystämäni Ta-

mo»,

jota miu olen

rakastanut,

on

sen

jättänyt".

Tämä liikutti kuniugusta uiiu pul- jun, että

hän

urmoiiti Damon'iu

jn

tuli

itse siitä Päimästä

^näiden

knhden

^jalon

miehen

lämpimäksi ystämäksi.

Niin _ou

lesuskiu, liunuluu Poika,

meitä

rakastanut, sillä hau

^antoi

^ulos

itsensä

meidän edestämme.

Ketä meidiiu tulee Palmella?

Eräällä kiuiuttllllllu oli

miuisteri,

^joka oli kuluttanut

sunrimnillli osun ^elämäs-

tään

hänen

pulmeluksessaan. Ministeri tuli

sairaaksi,

ja kun

hän tunsi

^kuolemnn

lähestymän, pyysi

hän ^kuningasta

^tule-

maan

luoksensa.

Tämä tuli ju löysi

ys- täivänsä museutuueeun

^ju

surulliseuu.

Kummustuueeua tästä

kysyi hau:

„Miutätähdeu

^muodatat

siuä

^uiiu

paljon

kyyneleitä

ja

olet niinlemutun?"

„Woi, herru

tuuiugns",

mustasi sai- ras,

poimittakaa

uiiu,

että ^miunn

kärsi-

miseni

luppnivnt".

„lospu muun

moisin", mustasi

^ku-

uiugns.

„Hywä", jatkoi suirns,

„estä

sitte»,

otteu minä kuole

tähän suirnuteeui".

Vielä mnrheellisempuuu mustasi

^ku-

uiugus: „Rukus ystämäni,

sinun ^pyyn- töäsi

^{en moi} täyttää".

„Woi, herra kuningas", jatkoi sairas,

„

toimittakaa kuitenkin

»iin,

että ^minuu

sieluni saa nähdä Jumalan ^taswot, silloin kun ruumiini muuttuu tomuksi".

Surun

mattaumana ivastasi

^kunin-

gns: „Minkätähdeu

^pyydät

sinä

^mi-

nulta

semmoista,

jota en

moi

^antaa

si-

nulle?"

Silloin kääntyi kuolema niiden

puo- leen,

jotka olimat

hänen muoteensa ^ym-

pärillä, ja

sanoi:

^{„Nyt ymmärrätte}

syyn

minun

»nurheeseni: ^Minä

^olen

uhran- nut

koko elämäni

ihmisen

palmelukseen,

joka

ei moi minua auttaa

hädän ^päimänä,

enkä ole etsinyt

häntä, jolla yksin

ou moima pelastaa".

Opettakoon tämä

meille,

kuinka tär- keätä on jo alusta päättää

ja tietää,

ketä me

tahdomme ^Palmella,

^niinettemme

hukkaa

nuoruntemme

muosia ^palmeluk- seeu, jota sitten saamme

^katna

tahi hä-

lvetä.

Herra Jesus

on ninoa oikea

mes-

tari

ja Herra, ^jonka

palmeluksessa

saat

tuntea

pysymäistä onnea, sillä hän

^on

ainoa,

joka moi auttaa

kohtaamissa

^mai-

keuksissa, ainoa, joka

moi pelastaa

syu-

uistä

ja

tuulemasta

ja

joka kerran antaa lapsilleen elämän kruunun.

Kuluta piklu Kaarina moitti

tiusautseu.

Mnriu ju Kauriun olimat puuturhussu

leikkimässä.

Siellä uittimät

he

^nunpuriu

puuturhnssu

isou

^{kauniin oinenuu, juku}

oli niin

lähellä,

että

he

^helposti

olisimat

woineet

sen

^{ottuu. Muttu}

he tiesimät kumpikiu,

että

sellainen olisi

synti. Ome-

nahan

oli naapurin oma.

Marialla

ei ollut

haluakaan ^siihen,

^{»nnttapikku Kaa-}

rina

luusi heti suuren _huluu suada se

kuuuis oineiln.

Hän tahtoi

^{maan ottaa}

pienen palan

siitä,

ajatteli

ha».

^Mmm

Jumala

auttoi

häntä

moittamaan kiu-

sauksen;

^{ja kuu}

hau maha sen

^jälkeen

istui

ruttuun äitinsä

polmellu, kertoi

ha»

tästä

kiusauksesta.

„Sinä

^et

moi uskoa, äiti,

kuiutu pn- uaiueu

ja kaunis

omena oli.

Se näytti

siltä,

että

se maistuisi

ⁿⁱⁱⁿ

^{hymin. Kuta}

Aamurusko.

112

tuuemmin

sitä ^katselin, sitä

^punaisem-

malta

se

^näytti

^{ja sitä}

^enemmän

^sain

halua

muistuu edes pieui

pula.

Muttu

tiesi»,

että

se

oli määrin. Silloin muistin rukoilla.

Jumalaa

^nuttuinaan

minua. Laskin polioilleni

ja

rukoilin pienen

rukouksen

^:

„liimalu, autu

^minuu,

etten ottaisi

^omenaa.

^Jumala,

^auta

minua,

etten

sitä katsoisi

ja ettei minulla

ulisi

ⁿⁱⁱⁿ

suurta hnluu siihen". ^{Ia Ju-}

mala auttoi

miuua,

äiti.

Tiedätkö,

että

Hau

auttoi minua. Miuullu ei ollut

sitteu

^olleittnnu

hnluu ^laisella

^omenaa.

Eu mälittänyt

siitä

^ullenkuau.

Ju

^miuä

ulin niin

iloinen,

niin ^{iloinen. Minä}

jnoksin sieltä

^pois

^ju

oli» uiiu ouuelli- ueu. Eikö

Jumalu

ollut hymä, joku nuttoi miuua? Äiti, eikö

hau

^ollut

hymä?"

Niiiu kertoi pikku

Kuuriuu,

ju rakas aili

suuteli

pieuokuistu ja kiitti sydnm-

messää» ^Jumalaa,

^että

Hau

^oli

^tehnyt itsensä tunnetuksi

^jn

rnktnnisi ^lnpseu sy-

dämmelle.

<^)^

Kuiuta parahiteu moi tehdä

hywää?

Opetlnjutnr kysyi kerrnu oppilnnllnnu:

Mileu ivoil purnhileu

lehdä

^hyivnn?

Helke»

mielillyääu

suuoi

pieuokuineu:

„Silen, eltä

ilse

ole» niinlttui jn hymä lyltö kui»

mahdollistu".

^{Se oli hymn}

muslnus.

Pnrus

^{lupu iel> dii hyivää}

ou

itse

ollu hyivn.

«<^"

Molok, Aillmouilaistcii ^epä- jumala.

Me luemme

Rnnmnuiösn lKnlso

²

Ku». 1»), '!> muulniilislu

»vuuheumiisln,

jottu olimut niin

komusydämmisiä,

etla

he

^untoimut

lnstensn

käydä tulen kantta Molokille. Tämä Molok oli maskinen

kuma,

jolla oli

härän

^pääju

miehen käsi-

marret, ojennetnl malmiina

ottamaan mastaan lahjoja. Lapsi asetettiin

^epä-

jumalan

eteen,

joka

oli ontto ja tuli oli

sytytetty sen ^alle,

^että

se

tuli tuliknu-

mntsi.

Sitten pappi otti lapsen jn nutoi

sen

^{Molotin polttamiin}

täsiioarsii».

Samulla

soitettiin rämisemiä suittotoueitn

hälweiitääkseen ^siten

pienen minttoma»

kärsijä» huntuja. Näin lapset

uhrattiin,

että

munhemmat suistivat siuuuukseu

tältä

hirmuiselta

jiuunlultn muulle per-

heelleen !

Kuinka

kiitollisia pitäisikään

Suomeu lasten

olla,

^kun

he

^omat

^{syntyneet sellai-}

sessa ^maussa,

^jossa

Jumalan sanan

maltens paistuu

! ^Jos he olisimut ^syu-

tyueet

putunullisessu muussa,

uiiu

he

teuties

olisimut

tulleet heitetyiksi joittuu Moluk'iu polliumiiu

täsimarsiiu. ^Ia

kuinka

ahkeria

^teidän

^pitäisi

olla rutoi- lemuuu niiden luste» puolesta, jottu elämät

„kiiolemnu

murjo»

maassa!"

Wastaus

kysymyksiin

Aamuruskon 2?

u:ssu.

l.

Mooses

^{ju Eliu}

kirknsl»l',e»

»vuorella.

2. Kyyhtyue» öljypm,»

lehii suussu.

»Mous.

8, ll»>.

.«..H..

Äinistolause.

Parempi o»

»uiihn Minhurttmidessa

l»i»

snnlis

»vääryydessä.

Sn»!. !>!, ^!>, Hintn ^2pcuuiä.

Wiipuri» llusi ^{Kirjapamu 1899.}