Aamurusko N:o 24 1899 · DIGI

Zl.o

^24.

Sortawalan Gwankelisen Keuvan Lehtistä

^lapsille.

U

^{o 34.}

Aamurusko.

94

Sokean ^{pojan laulu.}

Jumala, uinu

Oi,

tntsu

^pientä lastasi!

2ä, »oka ^{teit mnlkcudeu,} Mlilt' utit wnlo» silmien.

Oi, auta, kärsiwäisesti Ett' tyydy» niva usnnui.

Wnikt' silmä,,i out slilkeuut, Mull'rauha» ^{ulct antanut.}

Wnikk' suusta, leilliäc»moi, En nähdä ^{aurinkoa, oi} Taan siunausta enemmin

s!uin uätewislä muniliu

Wnikt' woininn^eiou katsella, Voi» ajatella taiwastn.

Mä ^tiedän, siellä ^näönkin Sä kerrn» nunnt takaisin.

Siell' äitinikin nähdä

saan.

Hoitajani armiaan.

<5>

Paras ^{joulu ilo.}

„Tiedätkus, Martti", sanoi

^Ellimel-

jelleen nmutninin ^päimiä eunen

joulun,

„sehäu

^on

ihan

^{marmn, että on}

^paljon hauskempi

aulaa kuiu ottun".

„Niin, siitähän

oli puhe miime

sun-

niintLinci pyhäkonliissatin, kyllä minä

sen

tiedän".

«Martti,

koetetaanpas nyt

seurata

tuotu hymää ueuivou. Me

saamme

jonlnksi

niin paljon lnhjoja, ju

ouhau

tuo

ihmeen hauska — miliähä»

^tuntui-

sikaan

joulu ilman joululahjoja!

—

Muttu »vielä huuskempuu on minustu kuitenkin

saada tehdä

joululahjoja

isälle

ju äidille

ju siskoille".

„Kyllu!" makuutti Martti loistamin

silmin.

„Oi, kninkll minusta oli

huuskn

miime jouluna, kun aili

amnsi

^paketin

ju

sev ^sisästä

^tuli

^esiiu

tuo leipälumu, jouku minä

itse

olin meistänyt ja höy- lännyt!"

„Nii»,

m!iislau kyllä, kuiuku

silloin

olit

mielissäsi,

Martti. Mutta nyi

minä tällä kertaa olen keksinyt joinkin aimun uuttu. Kaikkein

hauskiutu

ou kait antaa joululahjoju

sellaisille

^rau-

koille,

joilla ei miuilenole mitään

hnus-

kna joulu-iltaun".

„Woi, Elli,

etkö

muista,

että Anni

Aho

pyhäkoulussa kerran

kertoi,

että tänä

jouluna

ei

hän

mnrmuunkuau

saisi

^»ni-

laan

joulupuilla,

kuu

hänen isänsä

^kuoli

ju äidiu täytyy olla miernilteu luona työssä.

Ia

^nyt

se

pikku ruukku

lisäksi

taittoi jalkuusu!"

«Kuules, Martti,

laitetaanpa Au- nille joulupuu".

Tliumustll toimeen. Elli ju Martti

hniikkimut

^pienen

siemän ^kuusen,

^ripusti-

wul

sev oksille

omenoitn ja

lahjoja ju

udollimut ilomielin

loulu-iltan.

Sillä Malin pikku Anni

— _hän

^oli

tosin

kymmenen muodeu

muuha,

^nmttu pieni ja

laiha

^kun

hau

^oli

ivnrtuloltaau.

näytti

hän

paljoa nuoreminultn

—

^istui

köyhässä

kodissouu

melkein kaiket päimät yksinään. Wälistä kämi aika pitkäksi,

muttn euinimätieen oli

hän

^{hymin tyy-}

tymäinen ju

humitteli

^kiltisti

itsekseen katselemalla

milloin jääkukknsiu, joita pnkkunen knmnili

iktunulusille,

milloin

tulisia hiiliä ^liedessä,

^jotka

hehkuen tiilsimät

muodostellen mitä eriskummalli- sin,pia

rakennuksia

toruiueeu ju huippui- neen.

„Tuolln

luillu marmunukiu kiil- tää pyhä lerusuleini, jolla on

luiualun

kirkkaus!" ajatteli Auni.

„

_{Siellä on}

nyt

isä

kultu.

Mitenhän siellä

^tai-

Ivaassa

joulua mietetääu?" Auui mui- pui niin

näihin »nietteisiin,

ettei

huo-

»uauuutknnn,

etiä

hiilet mähilelleu ^mus-

teuimut, niin että knmnri

kohtu

^{oli ai-}

wuu pimeä. Ei

hän sitätääu ^huomuu-

uut, etla askeleita kuului porsiunsia, enuenkuiu ättiä o»oi uukeni ju^pieni

kuusi

kynttilöilleen poimineen tnotiin

hänen eteensä.

Woitte marinaankin armain,

kutka

sen ^loimut?

^Mutta

lottohan

^ur-

muutte seutiu,

teideutä

silmät

^tuikkein

iloisimpinu loistimnt

sinä hetkenä,

An- ninko mvi Martin ja Ellin?

joulua, pikku

Auui", lermehtimäi

^lnpsei.

«Tämäii kliusen

olemme korislnneei Marta mnsteu

sinulle, Anui",

selitteli

Aamurusko.

⁹⁵

Martti,

„ja katsoppas, miten

omenia

sen oksilla

^on?

Pikku siskot

omat ostaneet ne omilla

säästörahoil-

lacm!

Ia

tämän

nuken, joka riippuu!

latmassa,

ou Elli lahjoittanut

sinulle.

Oletko

iloine»,

^Anni?"

—

„Kiitos,

Elli!"

sanoi

Anni

hehkumin!

poskin,

„

Mutia mikä tämä on?"

Hän huomasi

^eräällä

^oksalla

^riippu-

mau

sinikantisen ^mihon,

^jotenkin

saman-

laisen

kuin meillä

kouluissa

käytetään.

„Niin, se

^näyttää päältäpäin kirjoi-

tusmiholta,

eikö totta?"

sanoi ^Martti,

näyttäen

samalla

hymin salaperäisettä.

„

Mutta katsoppas

sen sisään!"

Anni

aukaisi mihon

^ja

^näki,

^että

sen

lehdet

^{olimattäynnä}kauniita kukkakortteja

>

ja muita kumia. Lapsilla kun ei

ollnt!

rahaa

^ostaa Anuille oikeata kumakirjaa,!

olimat

selminueet

^pulasta

^niin,

^{että ta-}

Mallisen mihon lehtiin

olimat liistaroi

!

neet

kaikenlaisia

^{kumia ja}

onnentouvo-!

tuskottteja, jotka

he

^aikojeu

^kuluessa oli-!

wat nimi- ja syntymäpäiwikseen

saaneet.

„Woi,

kuinka

hauska

^{! Nyt}

saan

^aina

kutsua

näitä kauniita

kumia,

kun niin

usein

^{olen yksin}

totona", iloitsi

^{tuo pieni}

!

suiras.

„Kuiteu tämän on Elli

keksinyt",!

puheli Martti edelleen.

„Hän se ensiksi !

sanoi,

että on autuaampi antau kuin ottuu,

ja silloiu

rumettiin yhdessä

ho»t-

»»uamuan

sinulle

joulukuusta, Anni".

Elli oli aimuii häpeissään,

tun

wel- jensä niin paljon

kiitteli häntä,

^mutta

sydämessään oli

hän

komin iloinen

näh- dessään,

miten

Amiin silmät

^loistimat

kuusen „ Autuaampi

^kynttiläin

malossu.

on ^antau kuin oltua",

!

toisteli ^pikku

sairas. „Muttu kuultua,

Elli ja

Martti,

juuri

silloin

^{tuin tetn-!}

litte,

ajattelin

itsekseni,

että on niinko-

!

min

hauskaa ^ju

iloista myöskin ottaa

i

wastaau

lumullln

hymiä

lahjoja.

Mutta

paras

kaikista

lahjoista

ou

kuitenkin!

Jumalan suuri joululahja, Jesus Kris-!

tus". !

Martti ju Elli

kutsoimai ihmeissään Annin iloisia

kasmoju eimätkä mirtta-

!

neet

sanaakaan. Heistä

^{tuutin aiman}

siltä

^kuin

olisimat

^olleet

^kirkossa,

ⁿⁱⁱⁿ

juhlalliselta

ja hiljaiselta.

Pieni ^sairas

Anni oli pitänyt

heille joulusaarnan.

Kuusen

kynttilät tuikkimat niin

iloisesti,

tuntui aiman

siltä

^{tuin ne}

olisimat

jokikinen puolestaan

tähän

^viennillä

lausuneet: „Amen".

Samassn

tuli Annitt äiti totiin

ja

lapset

slliioimat

^hymästit,

tiiruhtaen

omuii

kuusensa

^lno.

He suimat sinäkin

iltana monta

joululahjaa,

muttu joka kerta kun

uwasiivat

^uuttu pakettia, kai- kui

heidän

sydämessään Annin heikko ääni, joku toisti:

„Paras

joululahja ou kuitenkin

Jesus

Kristus!"

«

^{?^»^.}

Lapsen rukous.

Synkkänä myrskyisenä yönä

heräsi

äiti. Tuuli minkui koivnsti ju rankka

sade

pieksi ikkunoita. Silloin kuuli äiti pieuen tyttärensä hiljaisenäänen:

„lu-

mala, suojele

isää, äitiä,

pikku Siiriä!

Jumala,

suojele pieniä lintuja met-

sässä! ^{Hymä Jumala taimaassa,}

^Siiri

rakastaa

sinua!" — ^{Ia sitte}

pikku Siiri muipui

sikeään, rauhalliseen

^uneen.

7>^

Walhe.

Eräs myöhemmin

sangen _kuuluisa

henkilö ^tertuo

lapsuutensa ajoilta

seuraa-

man tapauksen:

„Olvi

noin 5wuodeu

Mlliihu,

kuu eräänä iltapäimänä olin

sisareni ^kanssa mierailemussa

^uaapuri-

talossa.

Wilkns lapsi kun

oliii,

niin

Puhelin

^{paljon ja}

silloin

^tulin

sanoneeksi

muun

muassa

pienen

malheenkin. ^Oma-

tuntoni

soimasi

^minua

heti ^siitä, tahdoin

paikalla tunnustaa

sen, muttu

minulta puuttui

rohkeutta siihen.

^Menimme

sitten ^kotiin,

^muttu riittamii poltti

si-

Aamurusko.

96

l

sallinen

^{luli. „Mikä}

sinulla

^on?"

kysyi

äitini,

jota

huomusi

ruubattomuu-

teui,

^„oletko

sairas?" —

„Eu",mustu-

siu,

eikä

sillekään

ollut minulla

rohkeutta tunnustaa

rikostani.

Ju

tuskani

sin- ivuoksi

^ivuau tusiuoi, kunnes

mihdoin

jonduin oikein

knumeesen

ju minul knn- netliin

ivnotcesen.

^Äiti istui muoteeui äärceu

—

^{nyt en enää jaksanut}

hillitä itseäni,

purstuhdiu itkuun ja

käsiäni

Määunellen kerroin

mihdoin

^äidilleni

koko tapahtuman. Minut mielii» naa- puritaloon,

jossu sain tehdä

tunnustiit-

seui; heti katusi

kuumeeni ju

ruuhu

^pa-

lasi

rintaani" „Tämäu

tapuutseu

jäl-

keen",

kertoi

hän ^edelleen,

^„on

mulhet-

telija aina niielestäni ollut kmnalimpia

ihmisiä

^ja

malhe

kauhistuttulvimpiu syntejä".

Mitä Jumala tetee, se ^on

hywin tehty.

Hurskas

^mies

^Itämailla

^tuli

^terran

aasineen

^erään tciupumttu portiu ulko- puolelle.

Portti

^{oli jo}

^suljettu,

^eikä

kitkuun

tuhtoilut

^enää

sitä muukalaiselle

aukaista.

Nälkäisenä ju janoisena

täytyi

hänen

^yöpyä

tuiivnsulla.

Muttu

hau sanoi itsekseen:

^„Mitä

^{Imnala tekee,}

se

^on

^hymin

tehty", ju paneutui rau-

hallisesti

^leivolle.

Aasi seisoi häueu mieressääu

^ju

^lyhty Paloi

^pään

^pohjissa.

Tuuliuispää tuli

ja sunimuttt ^lyhdyu.

„Mitä Jumala ^tekee, se

ou hymiu tehty",

sanoi

maettajaiiune

ju nukkui

pimeässä.

Mu pimeydessä hiipi

julopeuru ju raa- teli

aasia,

mutta ei

huomannut

^miestä

pimeyden

tähden. „ _Tiesinhän miuä", suuoi

^tämä herättyään,

„että

^mitä

Ju- mala

^tekee,

se

^ou

^hymin

tehly!" Sitten

hän

^meni

^kaupungin

^porttia

^kohti, se

^oli

nyt

amoinnu;

^{muttu kun}

hän

^astui

^si-

sälle, oli kaupunki tyhju;

rosmot olimat yön

kuluessa

hyökänneet kaupunkiin ju

joto

tappaneet

tahi ottaneet tuupungiu llsukkulli

^muugeitsi,

hän

yksiu pelastui.

—

„Nii»l todellukiu",

sanoi hän

^nytlii-

kutettuna, ^„

kaikki,

kaikki on hymä, mitä

Jumala

^{tekee, ja}

^ettemme sitä ehtoolla

ymmärtäisikään, niin uumu meille kmu- minti» kaikki

selmittää!"

Nusi ^awain.

„Täti", huudahti

muuan pieni tyttö,

„»!!inä luulen löytäneeni

umaimen,

joka aukaisee

ihmisen

^{sydämiä ju}

heitä

^hy-

mänsuopeiksi tekee.

Tiedäthän, armas

täti, että

tnn

hymä

lumula

otti

luokseen

muuhempuui, oli

heillä

^tarmis

^ihmisiä,

jotka

heidän

pienestä, köyhästä tyttäres- tään

huolta

pitäisimät".

— ^„MM

^amaiu

se

on?" kysyi täti.

—

^„Oi,

^se

^{on muun}

pieni

sana; täti, koetahan

^urmutu

se!"

—

Muttu täti ei ollut mitään urwuuja.

— ^„Se

on: pyydän!"

sunoi

^lapsi;

„eli toisin:

oltau niin hymä.

Jos

minä

kansakoulussa suuon

^jollekin

suu-

remmalle tytölle: ole hymä junäytä mi-

nulle,

miten

sitä tahi

^tätä

^tehdään,

ⁿⁱⁱⁿ

mustaa

hän:

^kyllä! ja auttaa minua.

Ia

jos miuä

toiselle sanon:

^minä

pyy- dän,

ole niin hymä ja tee

se ^minulle,

uiin

tekee

hän sen,

jos

hän ^moi.

^Muttu

... hymyilethän siuä

^ja

katselethau

^mi-

nua uiman niinkuin äitiui

katseli ^ja se

on kumminkin

parus

kaikesta!"

huu-

dahti

^tyttö ja hyppäsi, kyyneleet

silmis- sänsä, tätinsä

kuulllllu.

Selitys

kysymykseen

²³

N:ssci.

1

Josef,

2

Eli,

3 Filippus, 4 Ti- moteus, 5 Amos

— lestä.

—

>"V^3«'—

Muista

Herruu ^lesuksen suuosa: „lmtualimfti

ou

antaa tuin

ottaa". (Ap. ^t. 20, 35).

Wiipurin Uusi Kirjaftaiuo, 1899.