Aamurusko N:o 26 1899 · DIGI

Aamurusko.

3Ko »«. sortawalan Gwankelisen Heuran Lehtisiä ^{lapsille. N:o}

^2«.

Aamurusko.

102

22Mu!2uIu.

i'»x/ ^{,l»»,,!//,»,,,/}

/«7/t>7» <v77,'<'//x, 7/<nx7<!//<»/ <»/,/<'<</<<<<,

/v'»7/7/7» x//x ~,/7 /«<,/»<»»,,», //<>///' /«7 /„,>,//,»>/,,

/</ »<'«/»/,<>'»,

////x7»»m/,',

/,'„/< x»»,/,<„, .1/»« ttttX/, /<»/»!/«„

l)/">7/w» x» /tt<v»»/l»/, i>7<»«xx«x7 x«»<»,»/.

7v7///,,7/» ^,'»/,«»x,

«/, ,>'//<»//,'/,,

07« ^x«x _«,// /,'«','/,x/, .77////<>,'/, /,^»/<!i'X<>X/.

.l/,,7/,7« /,«//«//», /,/<'»«/x/<^/, x//ck7<»»/,'/11/<>'»

/Ki7ox. ,'/'/,>>^//x<^<,,/,,

.

A77/»l»7»»l<> «//,vl<vl»

,»,<

«««' ^«//« »'»//,'/;'»//««.

,'«l/7x »//,

.7» ^/,»/, IVI/« ,l«,v7<//<«l

//>!«,«>' <V,/»/x/,Vl^/l, /?/«»/<«/</<l<i' »/,/«//,,<«,«/

.7« ^/,'»/, /1»777///,/ /</i/,v7<«l«<',

./«»/»,! ,'/,/<»< <7>>llllil>',

77//>'/>x /«//« x<w

>/</<!/, /»<,, _/?///// xi,7/// x,,/<</xv,<,

<'/!//</, ,7<«/»^//

1,

x^M-

Rohkeutta ^tysytään

lTähäu tutua,!

Laiival kulkemul

usein

pilkillä mut-

toilla amaraiu mullumerieu yli, jossa ei moneen unikkoon näy ^muala

eilsiukään.

täytyy aiua olla purjeita

hoilumassa

^{ja lnimaa} ohjuumussa.

Vaikka »nyrskykin

sattuisi

tulemaan ja lui- wa aaltojen keskellä

heitellään

^tänne

^sinne,

täytyy

heidän

olla mulmiit kiipeämään

»nuraportaita myöieu ylös mastoon purjeitu

asettelemnau. Tässä sitä

^kysy-

tään

rohkeutta!

^{Ei kukuan}

saa

^olla

pelkuri; ci kenkään

sun

miimytellä.

—

Kumassn näette

talsi

nuorukuistu

juuri

parhuullnnu kiipeämässä

mustossu ^myrs-

kyn

rnimotessu.

.«.^.

—

Mitcu huuajaa malmistetaau.

Ida

ju Mnrin

seisoimat

mehiläispe-

säu edessä ju kntselimnt mehiläisten

^uut-

teraa

toimintaa,

miten

he

tulimctt lentäen

pesää

kohden, tmtteusimut ahtaan

^omen

kautta pesää»,

tutosimut

silmänräpäyk-

seksi ^ju sitten

^taus ilmestyimät lentääk-

seen

^pois

—

^olemattn

sttmäuräpäystll-

kääu jouten.

„Näetkö Idn", snuoi Maria, „heillä

on

säärissään

pienet pullot, jotta omat täynnä teltuistu ainetta. Siitä raken- tumat

he ^kammiot,

^joihin

sitten

^kokoa-

mat makeaa huunjun".

„Minä e»l maan

tahtoisi ^mehiläinen

olla", mastllsi ^{Ida. „Minustu} olisi

tomiu itämä tuoda mami noin pieni mu- runen

terrassaan

^pesään.

Miksi he

^ei-

mät

sumalla

kertaa kokoa enemmän^tuota keltaista ainetta ju kaima

sitä selässään

pesäänsä?

Sehän ^olisi

niukumampuu, ja

sitenhän saisimcit he talonsa ^nopeam-

min

mulmiitsi".

„Maistiutto

huunjn

teistä hymälle, lapset?" kysyi

iso-isä,

joku äkkiarmau-

mllllu tuli

esille pensastosta.

„Oi muistuu, iso-isä, hunajaa

^syöm- me kernaasti. Mutta kerro meille jotain

mehiläisistä", hundahti

Mariu innois-

saan.

Iso-isä

^{mci pieuet tyttäret}

lehtimu-

juuu, istuutui penkille ju

asetti

^yhden

tytön kuuimulletiu polmelleen

sekä ^kertoi

AamnvusKo.

¹⁰³

heille,

milen

mehiläisel

mulmistumat

hunajaa.

„Näettekö,

milen pienillä työmehiläi-

sillä

^un

^säären kohdalla tomerrettu tulo,

ju jalassa on

heillä

pieni hurja. Nämä työtulut keralla mneltumat

he

^{nyt ke-}

dolle.

He

^lentämät

^{kukkasesta toiseen,}

wiiwähtäwät hetkisen

ruuiuu tuoksun' wllllu

lehdellä,

tai metää liljan malkea

merho heitä

^puoleensa,

usein

^näemme

heidän

^istuman

mottutlasen

tuudittele-

massa

lutmussn, tuitta

lehmuksen

^kitt-

tuisteitullu.

Harjallaan

harjaamat

he kukkasista hienon

^kukknpölyu

säären koh-

dalla olemaan koloon ja latvoivat

sen

niin komaan että näyttää

siltä,

tnin

heillä olisi keltaiset

^pallot

säärissään".

„Niin,

me olemme ne jo

huomau-

neet",

huudahti ^Idn innokkaasti,

„mutta mitä tekemät

he sitten

noilla pul- loilla?

„He

miemät ne pesäänsä ju mulmis- tumat niistä

mahaa

yhdistämällä

niihin

mettä ja

hunajaa".

„Mutta

miten mulmistumat

he

^tuotu

makeaa hunajaa,

iso-isä?"

kysyi Maria.

„Mehiläisillä

on mielä erästyökalu,

iniusuu

uimittäiu. Sillä imeivät

he ^tut- tusistn

hunujau, jota tuomut

mähäsen

kerrussuuu

^pesässä olemiiu pieuiin kam-

mioihin, kennoihin.

^{Nämä oivnttuidot-}

kaasti

muhusta

malmistetut".

„Te huomaatte ^siis,

^että

^taunuttau

kerätä noita pieniä

keltaisia

^mahapallo-

sia

^ju

hunuju-pisaroita. Useiu

^kumuileu

mielessäni ^toto

^muailmlla

tuommoiseksi

mehiläispesäksi, jossa me

ihmiset

^olemme

mehiläiset. ^Jokaisen

^{meistä täytyy olla}

alvulliueu

hunnjnn malmistamisessu".

„Mutta, iso-isä,

miten

se

^on

mah-

dollistu?" kysyi

Ida.

„lokainen pieni

tehtämä,

^{junku me}

uskollisesti

^täytämme,

jokainen

rakkau-

denosoitus,

jotuineu ystämälliueu

sanu

on hunuja-pisuru, jonku

suloudesta ihmi- set

kernaasti nauttimat".

„Woimmekohllu

mekin malmistua

senlaistu

hiinajuu", kysyi

Marin.

„Koettataapa tyttäreni",

mustasi ^iso- isä. „ Vähitellen

keräytyneet

hnnaja-

pisurat täyttämät

mihdoin

^koko

mehiläis-

pesän. Niin täyttämät myöskin pienet rakkaudentyöt ja ystämällttet

sanat

^elä-

män

sulouoelluau.

Te ette moi

suuria aikaansaada,

mutta te moitte

snlostnttuu

joka päiiväu äidille ju

isälle, siskoille

^ja

ystämille,

setä

opettajille

koulussa

ole- malla

kuuliaiset,

ystämälliset ja

ahkerat

ju

siten ^olette amulliset

^{täyttämään}

hu-

uajulln

suurtn

mehiläispesää, maail- maa".

Ida

ja Maria päättimät nyl

seu-

rata opetusta, joitta

mehiläisten esi-

merkki

heille

^uutoi.

Pieui

lukijani, emmekö me päätä

samoin?

Erään äidin jäähywäissanat.

Oli

ihana suimuutaillllmu.

^Muttu

W:n perheessä

mullitsi suru.

^Rakas

äiti lepäsi

kuolinmuoteellaan. Juuri

oli

hän kutsunut ^toto

^perheensä

^luokseen

jättääksensä

heille

jäähymäiset. Siinä

he

^nyt

seisoimut

^kuitti

tyynelsiliniu, sy-

dammet

surun

^{mal taa}

mana; siinä seisoi

pikku uelimuotills

Katrikin,

joku ei mielä pystynyt

hetken

mukllivuuttll

käsittäuiään.

Kun

äiti oli heittänyt kuikille muille jää- hymäiset,

siuuuuuut heitä

^ja

lausunut toimousu ^tapaamansa heidät tuiiuaassu,

otti

hän

mielä pikku Katrin syliinsä, luski

kätensä siunuuioasti häueu

^pääusä

päälle ju

snuoi

^kääntyen

isän

^puoleen:

„Pidä

hymää

huolta Katrisiamme, hä-

nestä

saat muuhuutesi

^tuen".

Muutumill muosia

^{tämäu jälkeen}

matkusti

isä Amerittaan;

^unitta

sitä

^eunen

oli

hän

kertonut Kutrille äidiu kuolin muuteellauu

lnusuman ennustuksen

^ju

siu- uaukseu.

Siitä

hetkestä

^alkaen

tunsi Kutri,

että

hänellä isän suhteen

^{oli eri-}

tyinen ju painama

melmollisuus.

^Sen-

muoksi hän

^jo

kuhdemoistn muuhaua

Aamurusko.

104

l

läksi määrälliselle

merimatkalle maltame- ren yli

ollaksensa ^mieraassa maassa

isänsä

^luona. Tällä mutkalla

saamutti

luimun

hirmuinen

^myrsky.

^Kuitti

^mcit-

tustujut, jopa laimumäestö jn kapteeni- kin pitimät perikadon uiman ^marinana.

Oi kuinka moni

mutkustamaisista

^mään-

teli

käsiään ^ja huusi

epätoimon maltuu- muim! Se oli

heille

^uiman

^selma,

^ett'-

eiivcit

he

^aamua

^{näkisi, maan löytäisi-}

mät

hautansa

^multumeren

^aalloissa.

Mutta

Katri

yksin, oli tyyni jn lemol- linen.

Joku mlltkustumllisistu ^luuli,

^ett'ei

hän

^{ymmärtänyt muurnn}

suuruuttu

^ja

anneli

ioelmollisuudekseen huomuuttuu häntä ^siitä, sanoen: ^{~Eltö tiedä,}

^että

me kaikki olemme kuoleman omat".

Mutta Katri

ei

säikähtänut,

maan

mus- tasi lemollisesti:

^„Emme me yiitu,

sillä

^minun

^pitää

^päästä

isäni

^{luo Ame-}

rikani!."

Ju he

^eimät

hukkuneet.

^Kun

uuniu

koitti,

oli myrskykin tauonnut,

—

meri lepäsi uimun tyyueuä, ainoastaan myrskyn maininki liikutteli laiivuu.

Katri ei mielestään koskaan ennen ollut uähnyt väin

ihunull

^{aamuu. Mutta}

matkustajat sanoimnt hänelle: „

^Sinun

uskosi

^ju

rukoukseksi

omat meidät pelus- taueet".

Kahdeksuutoistu manhanu

^kertoi

^Kutri

tästä tapauksesta ja

huomautti,

^ett'ei

hän

^mitenkään

silloin saattanut ^uskoa,

että

Herru sallisi ^luiman hukkuivuu,

kostu äiti oli

sanonut,

että

hänestä

^piti

tullll

isän munhuuden

tnti.

Uskollisesti

^Kuiri

sittemmin

^täyttikin

äidin

toimomuksen

^ju

hoiti hellästi

^man-

huu ^isääusä,

^kunnes

lumuln hänet

^kor-

susi ^tykönsä.

^Eikä

^Kutrikaan

^enään

mäellä

uskossa,

maan

„uäkemisessä", sillä hänkin

^un

^jo Herrun

tykönä tai-

Maassa.

Hän ^myi itsensä.

Talonpoika »nyi eräänä ^päimänä

kuormallisen wiljciu kaupungissa.

^Viljaa punnittaessa

asettui hän itsekin

^petolli-

sesti

ma'alle kuormineen

seisomaan.

^Kun

se

oli tehty, meni

hän

purkamaan kuor-

maansa

^{ja toi}

sitte ^rekensä

punnittaivaksi, muttu

silla

^kertaa

^hän

^{ei enään}

itse ^as-

tunut maakuuu. Ostaja

kutsui sitte miehen ^luokseen

^ja

maksoi

täyden puiuon mittaan

Miljasta.

Talonpoika pisti

rahut taskuunsa

^{ju nuuroi}

purrassuun sille,

että

hän

ⁿⁱⁱⁿ

^sukkelasti

^oli

osan-

nut pettää

miljlltlluppiaan. Mtämälli- sesti ^kasti

tauppins talonpoikaa istu- maan ja

keskusteli hänen kanssaan

^muo-

dentulosta,

karjan

hinnoista

^{y. m.}

Mutta

talonpojalle

alkoi istuiu käydä

kuumaksi, ja

tärkeiden

asiain tähden suuoi hau täytymäusll kiiruhtaa

^kotiiu.

„Ei sniukulln", sanoi

^kauppias,

^„eihän

se

^{moi tiillu}

kysymykseenkään; olenhan

minä äimän täyden puiuon mukaan

os-

tanut teidät ju

nillksunut

ivuutimaune

hiiinun.

^{Nyt olette}

^{minun, ja omaisuu-}

teni

kuussa

menettelen minä niinkuin

tahdon".

Talonpoika

heräsi huomaamauu,

että

hän

todellakin oli

myynyt itsensä

^{ja tun-}

nusti

katumaisena rikoksensa.

^Tämän

jälteen

ei

hän

^enään

^tostaan

^punnitut-

tnnut

itseään kuormansa kanssa.

Rutkuut

lapset! moui

ihminen

^ja

muni

luvsttin

^{»vyö todellakin}

^itsensä,

wattk'ei jnuri tällä tamullu.

lokaineu,

jota

mulehtelee,

pettää, kiroilee,

murns-

tllll ja punee

sillä

^inmullu

^kunniunsu, ju

tämän

sekä tulemuiseu elämänsä

^toi-

mon

nlttiiksi, hän

^myy

itsensä synnille ja saatanalle. Ia

^maikka

hän

^ei

suukkuun siitä

^mitään

^muksun,

ⁿⁱⁱⁿ ostaja pitää lujasti kiinni

sitoumuksesta

^eikä

tahdo

päästää

saalistansa

^irti.

Wiipurin Uusi ^{Kirjapaino 1899.}