• Ei tuloksia

Aamurusko N:o 18 1897 · DIGI

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Aamurusko N:o 18 1897 · DIGI"

Copied!
4
0
0

Kokoteksti

(1)

Aamurusko.

1!:

o

18. Sort.»wala:i Gwankelisen Seuran Lehtisiä.lapsille. --G- 1897

(2)

Aamurusko.

70

Oyurci puuuen.

yhdeksnnkymment' yhdeksän Inlell'

lantmashuoneessa

;

Mut kormen helmahan synkeän Ms erkani laumasta.

Pois kauas

se

eksyi harhaillen Jo hoidosta hellän paimenen.

„Sull' on yhdeksänkymmcnt' yhdeksän, Eikö siinätyllin ois?

„Ei", kuultiinpaimenen ääntämän

Ia kiiruhti korpeen pois,

„Mä etsiä tahdon, maikka lie Kuink' ahdas jakolkko kormen tie".

Mi Herramme kahlas «irtojen, Mä etsi painiin öin,

Ia mihdoin miimeinkilöysi

sen

Kadonnehcn tuskin töin; Hän kuuli

sen

kurjan huudonkni Ianääntymän lautan kiinni sni.

„Miksi muorelle tieon mcrinen Rakas, kallis Herrani?"

„Kas, siihen muos' meri paimenen, Kun lammast' etseili.—"

„Mi hallwoitti lätes armahat?"

„Nuo pistämät orjantappurat".

Ilös taimllstakohden

kohoaa

Ilohuuto kaikumin :

„K»itk' kaikki kiimassa iloitkaa, Jo lampahan saamutin!"

Ia enkelten riemulaulusoi:

„Io Kerrall' on morsionsa, oi!"

(Lauluja karitsan kiitokseksi).

Aolme merkillistä päänalaista.

(Kuwait johdosta.)

Eräs Englantilainen pappi

kertoo seumamaia. „Kerrnn tämin ivanhan

ystämäni Benjamin

Parsonin luona,

jota

makasi

kuoliiimuoteellnan. Kun ky- syin

häneltä,

kuinka

hän jaksoi,

magiasi

hän: „Minun

pääni lepää

rauhallisesti

kolmella päänalaisella, jotta

omat

ii ä- retön miisauS, ääretön moi- ma ja ääretön

rakkaus". —

Kuinka turmnllisia onkaan

elämässä

ja

kuolemassa

luottaa

Jumalan miisauieen,

moimaan ja rakkauteen!

Gt patfou puutu.

Ap. T. 26, 28.

„Alinn, ota

päälläsi ja istu lninun luonani tämä iliapiiimä,"

sanoi

18muo-

tins Marin ysiämnlleen,

joka

olipnri

muot-

in mnnhempi. Marin oli

muoleessn,

jn

hiinen

tnlpent

tnsmonsn

jn

heitto

ää-

nensä

ilinoiitimni

kärsimistä.

Alina oli

ierme ja moimnkas ja

sanoi

ystämälli-

sellii

äänellä:

„Minä

olen tullutkin istumaan

luonasi,

rakas lapsi.

Olisin

tullut jo

ennenkin,

muita

tohtori

on kiel-

tänyt."

„Olisin sinun

ioimonut tuleman kol- me päimää

aikaisemmin," sanoi

Maria.

„Olin

tomasti peloissani,

sillä

tuulin

iohiorin sanoman äidille,

että iauiini oli hymin määrällinen."

„sierro minulle,

mitä

Main iunsii,"

sanoi

Alinn

lempeästi..

„Peltäsin

niin koivin

kuolemani, sillä iuusin,

etten ollui »valmis.

Tohiori sa-

noo, eitä minä iulen paremmaksi nyi;

muita

tahdon

puhun näistä

asioisin si-

nun

kanssasi

nyi,

sillä

minun täytyy

tulla mnlmiitsi

tuolemnnu. Oi,

se

oli

hirmuisin

mania iäällä

kestimiitkonn

ja

tuntea, että jos taulani pöhöttyisi mielä

ivähä,

niin en

möisi

elää. Silloin muis- tin, kuinka me

siellä

meneretkellii olim- me

suuressa »vaarassa

ja

kuinka sinä

olit nimnn tyyni, jn

tun

jälesiiipäin ky- syin, eikö

olisi

ollui

hirmuisia hukkua, sanoit sinä,

että uskoii

lesukseen

ja tie-

sit,

että olit iurmniiunn

Hänessä,

maitta mikä tapahtuisi.

Silloin

pnnii

kätesi

taulani ympäri ja pyysit minun tule- maan

Hänen

tykönsä.

Ia

minä ajatte- lin

siiä silloin; mutta siite se unohtui sitsi, tun

olin niin komin

sairaana tes- kimiikkona." — „Nakas

Marin, olen »var- ma, että

Jumala

on lähettänyt tämän taudin muisiutillmaan

sinua

naisia

asi-

oista. Tänä päimänä

hän iahiosi,

että

sinä antaisit hänelle

sydämmesi jn iuli-

sii Hänen

tytönsä köyhänä syntisenä."

(3)

Aamurusko.

71

.^

„Kyllä,

Alina,

minä tiedän tuon

kaiken

ja

tahtoisin

iulla niin

onnelliseksi

kuin

sinä

olet. Mutta tnnnen, etten

jaksaisi

kestää

siskon

ja »veljien ja

serk-

kujen pilkkaa, en ainakaan ennen tuiu tulen

tvahmemmaksi."

„Oi

Maria, älä puhu tuolla tamoin",

sanoi

Alina, ja koetti puhua ystämalleen

lesuksen

rakkaudesta ja kuinka

autuasta

on

häntä Palmella.

Mutta

hän

ei

saa-

nut muuta wastausta

kuin: „Lupnnn sinulle, että

tahdon

näitä

ajatella."

„Ei

paljo puutu",

sanoi

Alina

su-

rumielisenä itsekseen,

kun

läksi.

Siiie

näki

hän hänet

monta

teriaa hänen

pa-

rantumisensa aitana; mutta

M.nialla ei näyttänyt oleman

halun tehdä

mar-

inaa päätöstä.

5

Wuosia kului,

ja tyiöi tuliivai eroi-

tetuksi loisistaan.

Alina tuli

onnelliseksi

papimomuaksi. Maria joutui myös um-

mistin;

muita

hänen

ystämiinsä

liesimiii

hymin

mähii hänen miehestään.

Kerran Alina hämmästyksekseen

sai

eräästä

hotellista sähkösanoman,

jossa oli

sanat: „Tule,

jos

mahdollista, ta-

paamaan ystiimiiäsi

Mariaa,

jota on

määrällisesti sairaana."

Muutamien

tun-

tien kuluttua oli Alina inns

terran ys- tämiinsä luona,

jonka

hän taas

löysi

snirasmuoieelta. Hiinen hehkumat

poskensa ja

kätensä, hänen

lyhyt hengi- tytsensii ilmoiiiimai kuinka

huono hän

oli.

„Kiiios,

eitä

iulit," sanoi hän. „Tie- sin,

eiiä

tllhioisit

iulla. Wiimc yönä

ajattelin, että olin kuolemoinen ja

hnln- sin

niin

sinua. Mieheni sanoo,

että olen pelkuri;

sillä

minun täytyy kertoa

sinulle,

että olen nainut epäilijän.

Hän sanoo,

ettei

hän

usko mitään tuleman kuoleman jälkeen, jn minä koetin uskon

samoin

ja

luulin,

että niin uskoin,

tunnes

tulin

sairaaksi.

Kun kuolema iuntui oleman

likellä,

pelkäsin,

sillä iunsin,

etin on

lu-

mnln jn eiiä

menisin Häntäkohtnnmnnn.

Nyt minä kumminkin olen paljoa pa- rempi. Mene nyt

muoiecseeu,

Alma rakkaani.

Tahdothan sitte hiiomcnna taas

puhua

kanssani

niinkuin

entisinä onnellisina

aikoina."

Samassa sairas sai tomemman koh- tauksen,

ja Alina

hoiti häntä

lempeästi.

Kun

hänellä

oli

rauhallinen hetki,

kysyi

Alina, elivätkö

he rukoilisi

yhdessä.

„Ci

uyt, Alina," minä olen hiljaa nyt, eikä ole hymä, että tiilen häirityksi.

Tulenhan

sitäpaitsi paremmaksi.

Huo-

menna me puhumme."

Kumartucii kalpcau ystämiinsä yli,

sanoi

Alina:

„M'i asia

Inpun

minulle,

rnkknnni! rukoile sydiimmesi pohjasin:

Herra,

pelasta minut, minä

hutun."

„Sen iohdon", »vastasi

Marin piiiii-

iämiiisestt. „Siiii

juuri

inrmitsen

; muiin

olen liian

heitto

ajattelemaan paljoa."

Useampiin

tnnleihin

ei Alina moi-

nut nukkua: hän

ajaitcli

manhaa

ysiii-

määnsä

ja

hänen sielunsa

waaraa.

Wih-

doin

hiin

mäsynecnii maipui symiiän

uuecn. Muita

samassa

hoitajatar

he-

rätti

hänet, sanoen,

eitä Maria oli tul- lut

huollommnksi

jn kysyi

häntä.

Silmäys

snirnnsen osoitti heti,

että

kuolema oli läsnä. Alina

snutcli hä-

ueu poskeansa, muita ei ollui euiiii was-

tausta. Hänen huulensa

liikkuiivai ja Alina »voi kuulla

simat: „Herra,

pelas-

ta."

„Oliko

»väsynyt sielupnrtn tullut Wn- pnhtnjnnsn tykö yhdennellätoista

hetkel-

lä, kysyi Alina kertn kerrnltn kotimnt-

klllln,

»vni oliko

»uiimeisccn sankka

niin-

kuin kuningas Ägrippn'lln,

„ettei

paljo puut»?"

Mitä rakkaus »vaikuttaa

Köyhällä mainiolla

>ttinnssn

oli

tns-

mniinninc», jotn

snntti hänelle suurin

tuskin jn oli hciige» mnnrnlline».

Hän

oli

kuullut lähctyMariinnjllnroumaota, joka

möisi

parnntnn inntin jn päätti

etsiä

(4)

Aamurusko.

72

°

häntä

päästäkseen mapaaksi iaudistann.

Tyttärensä pojan

seurassa

kameli

hän

pitkän maitan lähetysasemalle. Kun rouma, jota ymmärsi

läiitetaiioa,

oli

tut-

tinnt

häntä, sanoi hän: „Uston,

ettii ie

»voitte tulla paratuksi, multa ainoastaan

sillä ehdolla,

että tasmannainen

leika-

taan pois.

Kiinlllaiswllimo parka

sanoi olemansa halullinen siihen.

Leikkaus

onnistuikin

hymin,

mutta

näyttäytyi, ettätarmittiin terme pala

lihaa sen sijalle, joka

leikat-

tiin pois. Rouma kysyy pojalta: jah- datko antaa leikata palan

käsimarrestasi?"

Waikka maha masteilmielisesti suostui

poika

siihen mummonsa tähden.

Mutta

kun

terme liha somitettiin haamaan, huu-

mattiin

se

liian pieneksi.

Silloin lähe- tyssaarnaajan

roiuvll paljasti oman kä-

tensä

ja

leikkasi siitä sen

palan

lihaa,

mikä miela puuttui. Kun kiinalaismai- mo näki

»valkoisen ihon omassa tum- massa ruumiissaan, huudahti hän:

„Nyt ymmärrän, mikä on

tuonut

teidät tänne. Rakkaus

meihin

on teitä pa- koittanut. Ennen

luulin,

että

te

olitte

tullut

meidän tykömme

ansaitsemaan, rahaa tahi

»voittamaan

jotakin

maa-

miehiltäni, mutta nyt

minä näen, että

se

on

rakkaus, joka

ou

saattanut

teitä

»vuodattamaan merenne minun edes- täni."

Kun iiimä uskowainen romun

sitten

puhui tietämättömiin pakanamnimon

tnnssn lesuksesta,

jota on lunastanut meidät

merelliilln,

tuunteli

hän halulla

ja uskoi

siitä hetkestä,

ja miernnn rou-

ivnn Wnpnhinjn iuli

häneiitiu

Wnpnh-

tnjlltsccu.

Sen mnituttimat ne muutn- mni mcrcnpisnrai,

jotta

trisiitiy rouma ratkaudcsta

uhrasi kärsimän sisarensa edestä,

ja jotka

hänelle

olimai moimnl-

lisin

todisius

Jumalan

rakknudestn,

joka asui häueu

sydämmessiiän. Se on juuri iäinci rakkaus, jota on oikea läheipssnar-

naaja,

jota

leivittää

Jumnlnn

mnltnkun-

tnn

jn »voittlln

sieluja inimaalle.

<?»rtam»lantiljllpllinols»,»887.

Aärsimätöu

„Liisu tulta, ota

pittu

»veltto het- keksi

syliisi",

pyysi

Anni

sisko.

Liisu

iuli

kärsimättömiin näköiseksi

ja

huokasi:

„Oi,

moih!"

„Pitelithän häntä

niin

mielelläsi

tä-

nä aamuna,

tun

minä pesin astioita, joti'et

itse sitä olisi

tarminnut

tehdä.

Nyt minun täytyy puhdistaa

isiiu

uut-

tu",

sanoi

Anni

sisko.

„Täytyy kai minnn",

murisi Liisu

ja pani pois kirjansa. Mutta kun

hän sitte

otti pikku meikon, teki

hän sen

niin

äreästi ja

puuttuivalla hellyydellä,

että pikku lveikko alkoi itkeä ja ojensi

kätensä

Annille.

Oliko

Liisulla

syytä »valittaa

siitä,

että pikku »veikko rakasti enemmän An- nia kuin

häntä itseään?

Jos tahdomme

tulla

rakastetuiksi,

niin täytyy meidän

itsemme

myöskin

osoittaa

rakkautta.

Huonot

talvai.

Eräs iniinni elätti

terran

nuoria jalopeuraa, maan ei pitänyt

huolia sen

kesyttämisestä, kosta

hän

ajatteli, ettei

siitä

mitään maaraa

olisi.

Mutta jalo- peura kasmoi päimä päimältä ja

sen

moimat lisiiiiniylivlli, kunnes

se terran

raimostuueena heitiiiysi intianin päälle ja repiisi

hänet

kappaleiksi.

Samalla

taivalla käy

usein

huonojen

jn syntisten tapojen

kanssa. Jos

niitä

ei

ajoissa

moiieta ja kutisteta, niin

saa-

mat ne

semmoisen

mallan ylitsemme, että me joudumme niitten orjiksi, em- mekä moi ivavlluttia niitten mallasta.

Ole

seniiihden heti

alusia

Maroillasi jokaisin

pahan tapaa wnsinnn, maitta

se

aiman miattomalia näyttäisikin, jn jos niiei,eiiei moi

siiä

moittaa, niin pyydä

apua

Herralta lesutselta,

älätci lattaa ennen tuin

tunnet iisesi

mapaaksi

sen

mallasta.

Paha

lapa turmelee hy-

t. Wiis.

4, 12.

Hiliti»3 penuiii.

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Kerran tuli Juliani asuntooni, ja niin pian kuin hän tuli sisään, laskeusi hän polmilleen

hestymän, kirjoitti hän äidilleen, tun- nusti syntinsä ja kysyi: »Rakas äiti, saanko tulla kotiin kuolemaan?&#34; Äiti ei lähettänyt kirjettä mastaukseksi, maan matkusti

tään&#34; putoa hänen kädestään&#34;, oli äiti mustannut hymysuin. Ia sitten oli pantu sellainen ehto, että jos Alli puoleen ivuo- teen ei särkisi mitään sekä muutenkin

Jos Anni Päimäpniste leikittelee huoneessaan, niin etsit turhaan sieltä Anni Pilmisäätä; tahi kun Anni Pilmisää pannaan muoteesen, niin ei.. Anni Päimäpllistetta ole missään

Aho pyhäkoulussa kerran kertoi, että tänä jouluna ei hän mnrmuunkuau saisi »ni-!. laan joulupuilla, kuu hänen

ju murhetta. Se oli poika, hymä ju ra- kastettu poika. Kun isä näki hänet, tahtoi hänen sydämmensä haljeta mur- heesta, luuttu mitä hän moi muuta tehdä. kuin rukoilin pojun

Joku mlltkustumllisistu luuli, ett'ei hän ymmärtänyt muurnn suuruuttu ja. anneli ioelmollisuudekseen huomuuttuu häntä siitä, sanoen: ~Eltö

kärsi, hänen kättensä työt, uni, jota häntä wirtisti, ilot ja kärsimiset, jotta häntä liituttimut, ystämyys, josta hän.. nautti, meri, jota hän hikoili