Aamurusko.
1!:
o
18. Sort.»wala:i Gwankelisen Seuran Lehtisiä.lapsille. --G- 1897<«
Aamurusko.
70
Oyurci puuuen.
yhdeksnnkymment' yhdeksän Inlell'
lantmashuoneessa
;Mut kormen helmahan synkeän Ms erkani laumasta.
Pois kauas
se
eksyi harhaillen Jo hoidosta hellän paimenen.„Sull' on yhdeksänkymmcnt' yhdeksän, Eikö siinätyllin ois?
„Ei", kuultiinpaimenen ääntämän
Ia kiiruhti korpeen pois,
„Mä etsiä tahdon, maikka lie Kuink' ahdas jakolkko kormen tie".
Mi Herramme kahlas «irtojen, Mä etsi painiin öin,
Ia mihdoin miimeinkilöysi
sen
Kadonnehcn tuskin töin; Hän kuuli
sen
kurjan huudonkni Ianääntymän lautan kiinni sni.„Miksi muorelle tieon mcrinen Rakas, kallis Herrani?"
„Kas, siihen muos' meri paimenen, Kun lammast' etseili.—"
„Mi hallwoitti lätes armahat?"
„Nuo pistämät orjantappurat".
Ilös taimllstakohden
kohoaa
Ilohuuto kaikumin :
„K»itk' kaikki kiimassa iloitkaa, Jo lampahan saamutin!"
Ia enkelten riemulaulusoi:
„Io Kerrall' on morsionsa, oi!"
(Lauluja karitsan kiitokseksi).
Aolme merkillistä päänalaista.
(Kuwait johdosta.)
Eräs Englantilainen pappi
kertoo seumamaia. „Kerrnn tämin ivanhan
ystämäni Benjamin
Parsonin luona,
jota
makasi
kuoliiimuoteellnan. Kun ky- syinhäneltä,
kuinkahän jaksoi,
magiasihän: „Minun
pääni lepäärauhallisesti
kolmella päänalaisella, jotta
omat
ii ä- retön miisauS, ääretön moi- ma ja ääretönrakkaus". —
Kuinka turmnllisia onkaan
elämässä
jakuolemassa
luottaaJumalan miisauieen,
moimaan ja rakkauteen!Gt patfou puutu.
Ap. T. 26, 28.
„Alinn, ota
päälläsi ja istu lninun luonani tämä iliapiiimä,"sanoi
18muo-tins Marin ysiämnlleen,
joka
olipnrimuot-
in mnnhempi. Marin oli
muoleessn,
jnhiinen
tnlpenttnsmonsn
jnheitto
ää-nensä
ilinoiitimnikärsimistä.
Alina oliierme ja moimnkas ja
sanoi
ystämälli-sellii
äänellä:„Minä
olen tullutkin istumaanluonasi,
rakas lapsi.Olisin
tullut jo
ennenkin,
muitatohtori
on kiel-tänyt."
„Olisin sinun
ioimonut tuleman kol- me päimääaikaisemmin," sanoi
Maria.„Olin
tomasti peloissani,sillä
tuuliniohiorin sanoman äidille,
että iauiini oli hymin määrällinen."„sierro minulle,
mitäMain iunsii,"
sanoi
Alinnlempeästi..
„Peltäsin
niin koivinkuolemani, sillä iuusin,
etten ollui »valmis.Tohiori sa-
noo, eitä minä iulen paremmaksi nyi;
muita
tahdon
puhun näistäasioisin si-
nun
kanssasi
nyi,sillä
minun täytyytulla mnlmiitsi
tuolemnnu. Oi,se
olihirmuisin
mania iäälläkestimiitkonn
jatuntea, että jos taulani pöhöttyisi mielä
ivähä,
niin enmöisi
elää. Silloin muis- tin, kuinka mesiellä
meneretkellii olim- mesuuressa »vaarassa
jakuinka sinä
olit nimnn tyyni, jn
tun
jälesiiipäin ky- syin, eiköolisi
olluihirmuisia hukkua, sanoit sinä,
että uskoiilesukseen
ja tie-sit,
että olit iurmniiunnHänessä,
maitta mikä tapahtuisi.Silloin
pnniikätesi
taulani ympäri ja pyysit minun tule- maan
Hänen
tykönsä.Ia
minä ajatte- linsiiä silloin; mutta siite se unohtui sitsi, tun
olin niin kominsairaana tes- kimiikkona." — „Nakas
Marin, olen »var- ma, ettäJumala
on lähettänyt tämän taudin muisiutillmaansinua
naisiaasi-
oista. Tänä päimänä
hän iahiosi,
ettäsinä antaisit hänelle
sydämmesi jn iuli-sii Hänen
tytönsä köyhänä syntisenä."Aamurusko.
71.^
„Kyllä,
Alina,
minä tiedän tuonkaiken
jatahtoisin
iulla niinonnelliseksi
kuin
sinä
olet. Mutta tnnnen, ettenjaksaisi
kestääsiskon
ja »veljien jaserk-
kujen pilkkaa, en ainakaan ennen tuiu tulen
tvahmemmaksi."
„Oi
Maria, älä puhu tuolla tamoin",sanoi
Alina, ja koetti puhua ystämalleenlesuksen
rakkaudesta ja kuinkaautuasta
onhäntä Palmella.
Muttahän
eisaa-
nut muuta wastausta
kuin: „Lupnnn sinulle, ettätahdon
näitäajatella."
„Ei
paljo puutu",sanoi
Alinasu-
rumielisenä itsekseen,
kunläksi.
Siiienäki
hän hänet
montateriaa hänen
pa-rantumisensa aitana; mutta
M.nialla ei näyttänyt olemanhalun tehdä
mar-inaa päätöstä.
5
Wuosia kului,
ja tyiöi tuliivai eroi-tetuksi loisistaan.
Alina tulionnelliseksi
papimomuaksi. Maria joutui myös um-
mistin;
muitahänen
ystämiinsäliesimiii
hymin
mähii hänen miehestään.
Kerran Alina hämmästyksekseen
sai
eräästä
hotellista sähkösanoman,
jossa olisanat: „Tule,
josmahdollista, ta-
paamaan ystiimiiäsiMariaa,
jota onmäärällisesti sairaana."
Muutamientun-
tien kuluttua oli Alina inns
terran ys- tämiinsä luona,
jonkahän taas
löysi
snirasmuoieelta. Hiinen hehkumat
poskensa ja
kätensä, hänen
lyhyt hengi- tytsensii ilmoiiiimai kuinkahuono hän
oli.
„Kiiios,
eitäiulit," sanoi hän. „Tie- sin,
eiiätllhioisit
iulla. Wiimc yönäajattelin, että olin kuolemoinen ja
hnln- sin
niinsinua. Mieheni sanoo,
että olen pelkuri;sillä
minun täytyy kertoasinulle,
että olen nainut epäilijän.Hän sanoo,
ettei
hän
usko mitään tuleman kuoleman jälkeen, jn minä koetin uskonsamoin
jaluulin,
että niin uskoin,tunnes
tulinsairaaksi.
Kun kuolema iuntui olemanlikellä,
pelkäsin,sillä iunsin,
etin onlu-
mnln jn eiiä
menisin Häntäkohtnnmnnn.
Nyt minä kumminkin olen paljoa pa- rempi. Mene nyt
muoiecseeu,
Alma rakkaani.Tahdothan sitte hiiomcnna taas
puhuakanssani
niinkuinentisinä onnellisina
aikoina."Samassa sairas sai tomemman koh- tauksen,
ja Alinahoiti häntä
lempeästi.Kun
hänellä
olirauhallinen hetki,
kysyiAlina, elivätkö
he rukoilisi
yhdessä.„Ci
uyt, Alina," minä olen hiljaa nyt, eikä ole hymä, että tiilen häirityksi.Tulenhan
sitäpaitsi paremmaksi.Huo-
menna me puhumme."
Kumartucii kalpcau ystämiinsä yli,
sanoi
Alina:„M'i asia
Inpunminulle,
rnkknnni! rukoile sydiimmesi pohjasin:
Herra,
pelasta minut, minähutun."
„Sen iohdon", »vastasi
Marin piiiii-iämiiisestt. „Siiii
juuriinrmitsen
; muiinolen liian
heitto
ajattelemaan paljoa."Useampiin
tnnleihin
ei Alina moi-nut nukkua: hän
ajaitclimanhaa
ysiii-määnsä
jahänen sielunsa
waaraa.Wih-
doin
hiin
mäsynecnii maipui symiiänuuecn. Muita
samassa
hoitajatarhe-
rätti
hänet, sanoen,
eitä Maria oli tul- luthuollommnksi
jn kysyihäntä.
Silmäys
snirnnsen osoitti heti,
ettäkuolema oli läsnä. Alina
snutcli hä-
ueu poskeansa, muita ei ollui euiiii was-
tausta. Hänen huulensa
liikkuiivai ja Alina »voi kuullasimat: „Herra,
pelas-ta."
„Oliko
»väsynyt sielupnrtn tullut Wn- pnhtnjnnsn tykö yhdennellätoistahetkel-
lä, kysyi Alina kertn kerrnltn kotimnt-
klllln,
»vni oliko»uiimeisccn sankka
niin-kuin kuningas Ägrippn'lln,
„ettei
paljo puut»?"Mitä rakkaus »vaikuttaa
Köyhällä mainiolla
>ttinnssn
olitns-
mniinninc», jotn
snntti hänelle suurin
tuskin jn oli hciige» mnnrnlline».
Hän
olikuullut lähctyMariinnjllnroumaota, joka
möisi
parnntnn inntin jn päättietsiä
Aamurusko.
72
°
häntä
päästäkseen mapaaksi iaudistann.Tyttärensä pojan
seurassa
kamelihän
pitkän maitan lähetysasemalle. Kun rouma, jota ymmärsi
läiitetaiioa,
olitut-
tinnthäntä, sanoi hän: „Uston,
ettii ie»voitte tulla paratuksi, multa ainoastaan
sillä ehdolla,
että tasmannainenleika-
taan pois.
Kiinlllaiswllimo parka
sanoi olemansa halullinen siihen.
Leikkausonnistuikin
hymin,
mutta
näyttäytyi, ettätarmittiin terme palalihaa sen sijalle, joka
leikat-tiin pois. Rouma kysyy pojalta: jah- datko antaa leikata palan
käsimarrestasi?"
Waikka maha masteilmielisesti suostui
poika
siihen mummonsa tähden.
Muttakun
terme liha somitettiin haamaan, huu-
mattiin
se
liian pieneksi.Silloin lähe- tyssaarnaajan
roiuvll paljasti oman kä-tensä
jaleikkasi siitä sen
palanlihaa,
mikä miela puuttui. Kun kiinalaismai- mo näki
»valkoisen ihon omassa tum- massa ruumiissaan, huudahti hän:
„Nyt ymmärrän, mikä on
tuonut
teidät tänne. Rakkausmeihin
on teitä pa- koittanut. Ennenluulin,
ettäte
olittetullut
meidän tykömmeansaitsemaan, rahaa tahi
»voittamaanjotakin
maa-miehiltäni, mutta nyt
minä näen, ettäse
onrakkaus, joka
ousaattanut
teitä»vuodattamaan merenne minun edes- täni."
Kun iiimä uskowainen romun
sitten
puhui tietämättömiin pakanamnimon
tnnssn lesuksesta,
jota on lunastanut meidätmerelliilln,
tuuntelihän halulla
ja uskoi
siitä hetkestä,
ja miernnn rou-ivnn Wnpnhinjn iuli
häneiitiu
Wnpnh-tnjlltsccu.
Sen mnituttimat ne muutn- mni mcrcnpisnrai,jotta
trisiitiy rouma ratkaudcstauhrasi kärsimän sisarensa edestä,
ja jotkahänelle
olimai moimnl-lisin
todisiusJumalan
rakknudestn,joka asui häueu
sydämmessiiän. Se on juuri iäinci rakkaus, jota on oikea läheipssnar-naaja,
jota
leivittääJumnlnn
mnltnkun-tnn
jn »voittllnsieluja inimaalle.
<?»rtam»lantiljllpllinols»,»887.
Aärsimätöu
„Liisu tulta, ota
pittu»veltto het- keksi
syliisi",pyysi
Annisisko.
Liisu
iulikärsimättömiin näköiseksi
jahuokasi:
„Oi,moih!"
„Pitelithän häntä
niinmielelläsi
tä-nä aamuna,
tun
minä pesin astioita, joti'etitse sitä olisi
tarminnuttehdä.
Nyt minun täytyy puhdistaa
isiiu
uut-tu",
sanoi
Annisisko.
„Täytyy kai minnn",
murisi Liisu
ja pani pois kirjansa. Mutta kun
hän sitte
otti pikku meikon, tekihän sen
niinäreästi ja
puuttuivalla hellyydellä,
että pikku lveikko alkoi itkeä ja ojensikätensä
Annille.
Oliko
Liisulla
syytä »valittaasiitä,
että pikku »veikko rakasti enemmän An- nia kuin
häntä itseään?
Jos tahdomme
tullarakastetuiksi,
niin täytyy meidänitsemme
myöskinosoittaa
rakkautta.Huonot
talvai.Eräs iniinni elätti
terran
nuoria jalopeuraa, maan ei pitänythuolia sen
kesyttämisestä, kosta
hän
ajatteli, etteisiitä
mitään maaraaolisi.
Mutta jalo- peura kasmoi päimä päimältä jasen
moimat lisiiiiniylivlli, kunnes
se terran
raimostuueena heitiiiysi intianin päälle ja repiisi
hänet
kappaleiksi.Samalla
taivalla käyusein
huonojenjn syntisten tapojen
kanssa. Jos
niitäei
ajoissa
moiieta ja kutisteta, niinsaa-
mat ne
semmoisen
mallan ylitsemme, että me joudumme niitten orjiksi, em- mekä moi ivavlluttia niitten mallasta.Ole
seniiihden heti
alusiaMaroillasi jokaisin
pahan tapaa wnsinnn, maittase
aiman miattomalia näyttäisikin, jn jos niiei,eiiei moisiiä
moittaa, niin pyydäapua
Herralta lesutselta,
älätci lattaa ennen tuintunnet iisesi
mapaaksisen
mallasta.
Paha
lapa turmelee hy-mä
t. Wiis.
4, 12.Hiliti»3 penuiii.