VI VASARAKIRVESKULTTUURIN VAIHE
1. Valloittajia meren takaa
Suomen myöhäiskampakeramiikanaikana Euroopan mantereellasyntyi liikehdintää, jon-ka vaikutukset tuntuivat Reiniltä Volgan mutkaan jaTonavalta Skandinaviaan ja Suo-meen. Noihin aikoihin ilmaantui tälle alueelle kulttuuriryhmiä, joiden tunnusomaisena piirteenä olivat taidokkaasti tehdyt reiälliset kivikirveet. Yleisesti katsotaan, että kysy-mys on ollut paimentolaisväestöstä, joka luonnonoloissa tapahtuneiden muutosten, esi-merkiksi pitkällisen kuivuuden pakottamana joutui jättämäänalkuperäiset laidunmaansa jahaki uusia mahdollisuuksia eri tahoilta. Koska rauhallinen siirtyminenolisi tuskin voi-nut levittää kulttuuria niin nopeasti niin laajalle,otaksutaan yleensä, että seolisi
tapahtu-nut sotaisin keinoin. Varsinaisina sota-aseina olisivat olleet nuo kirveet janiiden mukaan puhutaan sotakirveskulttuurista tai -kulttuureista.
Alkuperäisen sotakirvesväestön kotiseudusta jakansallisuudesta ei ole yksimielisyyttä.
Lähtöalue on ehkä ollutjossakinKeski- tai Kaakkois-Euroopassa. Kansallisuuskysymyk-sessä on viitattu indoeurooppalaisten kansojen leviämiseen, mistä kertoo mm.
heettiläis-ten tulo Vähään-Aasiaan juurikolmannella vuosituhannella eKr. Itä-Baltiassa sotakirves-kulttuuri merkitsisi varhaisten balttilaisheimojen, liettualaisten ja latvialaisten esi-isien, saapumista.
Toisaalta on esitetty myös, ettei sotakirveskulttuurien leviäminen olisi johtunutniinkään valloitusretkistä vaan lähinnä voimakkaasta kulttuuriaallosta, joka liittyi uskontoon ja uusiinyhteiskunnan muotoihin. Näin oletetaan nykyisin mm. Ruotsissa. 1
Suomeen uusi kulttuuri levisi vuoden 2500 jälkeen jailmeisen nopeasti se näyttää otta-neen hallintaansa maan lounaisimman osan linjalle Viipurinlahti-Tampere-Kokkola saakka. Meillä sitä nimitetään vasarakirveskulttuuriksi tai saviastioiden mukaan nuorake-raamiseksi kulttuuriksi.
Aikoinaan uskottiin Suomen vasarakirveskulttuuria ruotsalaislähtöiseksi, mutta yhtäläi-syydet Itä-Baltian löytöihinovat niin suuret, että käsitykset muuttuivat. Nyt pidetäänkin selvänä, että se tuli Suomenlahden yli.
1. Malmer 1962; 1965, 94. Suomen vasarakirveskulttuuri; Äyräpää 1973; Meinander 1984,39; Edgren 1970,62
2. Vasarakirveskulttuurin löydöt
Kampakeraamiseen esinevalikoimaanverrattunavasarakirveskulttuurinlöytöaineisto vai-kuttaa niukalta ja yksipuoliselta. Kiviesineet pääasiassa ovat vasarakirveitä jareiättömiä työkirveitä; talttoja tunnetaan hyvin vähän, pyyntivälineistöä ja koruja ei ollenkaan. Pii ei näytä olleenkäytössä jakvartsiakin on niukasti.
Kulttuurin nimikkoase on saanut nimensä vasaramaisesta hamarastaan. Muotonsa perus-teella niitäsanotaanmyösveneenmuotoisiksi vasarakirveiksi tai venekirveiksikin. Meiltä niitäon löydetty lähemmäs tuhat. Varsinaiset vasarakirveet jaetaankahteen päätyyppiin, tyyppeihin I ja 11, janämä vielä alatyyppeihin, jotkaosittain ovat päätyyppien välimuo-toja. 1
Tyyppi I edustaa vanhempaa muotoa, joka tunnetaan kaikkien sotakirveskulttuurien alueelta. Tyypillisimmillään se on pyöreälinjainen,poikkileikkaukseltaan soikea; vasara on nupiton. Selkäpuolella on usein terästä kantaan ulottuva kapea pitkittäiskohouma.
Tämä ns. valinsauma lienee peräisin sotakirveitten esikuvina olleista valetuista metalli-kirveistä -tähän aikaan kupari japronssi jotunnettiin etelässä. Kiveen jäljennettynäsen tarkoitus on ollut lähinnä koristeellinen.
Tästä "mannermaisesta”kantatyypistäsotakirveskulttuurin eri haaraumat kehittivät kukin omiamuunnoksiaan, jotkasaattavatpoiketa suurestikin toisistaan. Siten esimerkiksi suo-malaisia, ruotsalaisia ja virolaisia ei hevin sekoita toisiinsa.
Suomalaista muotoilua edustaa tyyppi 11. Sen selkäpuoli on alapuolta huomattavasti kaa-revampi jakuperampi ja muodostaa tämän kanssa terävän kylkisärmän; poikkileikkaus
on segmentinmuotoinentai harjavakin. Valinsaumaonyhätavallinen. Vasaraosa levenee nuppimaiseksi ja ulkonee usein alaspäin. Terän alaosa muodostaa terävän nipukan ja yhdessä kaartuvan selkälinjankanssa se tekee kirveen sivukuvan symmetrisen käyräksi.
Reikää ympäröi alhaalla matala holkkimainen "varsiputki”.
Varsinaisiin vasarakirveisiin kuuluviksi ei lasketa ns. suippohamaraisia reikäkirveitä.2 Nimensä mukaisesti ne ovat kantaan kapenevia ja tavallisesti niissä erottuu vähäinen nuppi. Sekä selkä että alapuoli ovat kuperia, jälkimmäinen yleensä enemmän, ja usein harjavia; kyljet ovat terävät tai aivan kapeat. Varsiputki esiintyy joskus. Terä kaartuu alhaalla taaksepäin ja saattaa muodostaa matalan, lähelle reikää ulottuvan harjan. Nämä kirveet ovat kehittyneet virolaisista vasarakirveistä janiiden katsotaan meillä
merkitse-1. Europaeus 1922, 104.
2. Soikkeli 1912.
202
Kuva 49. Vasarakirveitä Satakunnasta. Vasemmalta: tyypiltään mannermainen Tampereelta suomalainen Merikarvialtajasuippohamarainen Parkanosta. Neljäs, Kangasaita, on ruotsa-laista tuontitavaraa(KM 2532:332,14084, 4046,ja29).217.-MV/R.Bäckman
1991.
vän viimeistä, vasarakirveskulttuurin lopulla tapahtunutta muuttoaaltoa Suomenlahden takaa.
Kirvestyyppien ikäsuhteita kuvastavat myös niiden raaka-aineet.3 Vanhimmissakivilajit
ovat sekalaisia:yleisiä ovat diabaasit, gneissi ja uraliittiporfyriitti. Sitä vastoin suomalai-sen tyypin kirveet ovat lähes poikkeuksetta diabaasista tehtyjä. Jos jätetääntyyppiin I vivahtavat välimuodot pois, onvarsinaisen tyypin II edustajista noin 90 % nimenomaan satakuntalaista oliviinidiabaasia. Suippohamaraisista kirveistä taas kolmannes on tehty uraliittiporfyriitistä, ja myös sädekiviliuske, jotavarsinaisissa vasarakirveissä eiole kos-kaan käytetty, on suhteellisenyleistä, diabaasitaas harvinaista.
3. Laitakari 1928;Äyräpää 1973, 196.
Vaihtelevat kivilajit tuntuvat viittaavan väestöön, jokaei vielä oikein tunne paikallisia mahdollisuuksia vaan vasta etsiskelee sopivimpia raaka-aineita. Uraliittiporfyriitti on Virossa tavallista ja ilmeisesti Suomessakin pyrittiin hakemaan juuri sitä. Meillä on esiintymiä etenkin Kalvolan-Tammelan alueella ja siirtolohkareita suuressa osassa Etelä-Suomea, janiille löytyi nyt käyttöä.
Pian kuitenkin havaittiin diabaasienkäyttökelpoisuus ja jo kirvestyyppien I jaII välimuo-doista alkaa suuri osa olla nimenomaan satakuntalaisesta oliviinidiabaasista.Tämä tiivis ja hienojakoinen kivilaji, jota esiintyyaikaisemmin mainitulla Satakunnan
diabaasialueil-la, havaittiin parhaaksi kirvesaineeksi, niin että kotimaista tyyppiä ei juurimuusta val-mistettukaan.
Satakunnan diabaasin käytössä ei turvauduttu irtolohkareisiin, vaan pääasiassa sitä lou-hittiinsuoraan kiintokalliosta. Toistaiseksi louhospaikkoja ei kuitenkaan ole onnistuttu paikallistamaan.
Useimmiten vasarakirveet ovat niin hyvätekoisia, että niiden valmistuksen on täytynyt olla ammattimaista työtä. Todennäköisesti louhosten lähelläon ollut pajoja, joissa eri-koistuneet kivisepät niitä kalkuttelivat ja joistaniitä onkuljetettu koko Suomen vasara-kirveskulttuurin alueelle.
Kirveitten teko aloitettiin hahmottelemalla sopivankokoinen raaka-ainekappale iskukivel-lä haluttuun muotoon, jonka jälkeenpinta tikattiin tasaiseksi. Sitten oli vuorossa reiän teko; se oli kriittinen vaihe, jossakirves saattoi katketakin. Reiän alkuon tehty tikkaa-malla matala syvennys, kuten monesta satakuntalaisestakin teelmästä nähdään.4 Varsi-nainen poraus tapahtui putkimaisella välineellä, kai ontolla luulla, vesi jahiekka apuna.
Poraa pyöritettäessä se kulutti kiveä kehämäisesti ja jättikeskellä tapin, jokavälillä voi-tiin napata poikki.5
Kun reikä oli onnellisestisaatu valmiiksi, jäljelläolienää viimeistelytikkaamalla ja hio-malla. Myösreikä hiottiin aivan sileäksi ohuella kvartsiini- tai hiekkakivipuikolla.6 Vii-meinen silaus ehkä annettiin hankaamalla pintaa nahalla janiin komea vasarakirves oli enää vartta vailla.
Vasarakirveitten löytöalueon sangen jyrkkärajainen jaulkopuolisia hajalöytöjä on hyvin vähän, tyyppiä I ehkä hiukanenemmän kuin nuorempaatyyppiä. Suippohamaraisia
kir-4. KM 3878 Eura (Ailio 190911. 15 kuva 10), KM 13367 Jämijärvi, 13702 Karvia.
5. Esim. KM 1907:10 Noormarkku (suippohamaraisen puolikas; Ailio 190911, 123kuva 53), HäM 1183:15 Kinner-joki;RauM 1597:22Hinnerjoki (Europaeus 1911,kuva 6).Kiukaisten Uotinmäeltä onporaustappi KM 4275:57, joka kuitenkin on Kiukaisten kulttuurin ajalta.
6. Euran Naarjoelta olevasta kirveestä KM 269 puuttuu vain tämä viimeistely.
204
Kuva 50. Puolivalmiita vasarakirveitä Jämijär-veltä, Eurasta ja Kar-viasta; viimeksi
maini-tut pienikokoisia. Kai-kissa vain reiän alkua ja pinta hiomatta(KM
13702, 3878 ja13367).
-1/2.-MV/R.
Bäckman 1991.
veitä, joidenpääalue on tosin sama kuin vasarakirveitten, esiintyykuitenkin useammin myös sisämaassa jaetenkin LaatokanKarjalassa. Vaikuttaa siltä, ettei vasarakirveitä ole ainakaan kulttuurin kukoistusaikana joutunut paljoavieraitten käsiin. Neolivat ehkä hei-mon tunnus, jotamuille ei luovutettu. Tyypin I jasuippohamaraisten kirveitten esiinty-mistä Laatokan seudulla voisi ajatella kulttuurin ensimmäisen javiimeisen aallon mai-ninkeina sopivaa asuinympäristöä etsittäessä.
Myös työkirveet tehtiin diabaasista. Ne ovat reiättömiä ja yksinkertaisia, sekä
muodol-taan että poikkileikkaukseltaan suorakaidetta läheneviä oikokirveitä. Niiden pituus on keskimäärin 8-12 cm; yli 15 cm ja alle 6 cm mittaiset ovat poikkeuksia. Leveys on yleensä hiukan vaille puolet pituudesta, paksuus taas 1/2-1/3 leveydestä. Kyljet ja lap-peet ovat hiukan kaarevat jakuperat, siten että levein japaksuin kohta on lähempänä terää.