Tarvekalujen valmistus ja käyttö

Kivikaudella piti epäilemättä jokaisenpystyä valmistamaan käyttökelpoisia työkaluja ja kaikkea muutakin arkisessa elämässä tarvittavaa. Kaikki eivät tietenkään voineet joka asiassa ollayhtä taitavia, joten yhdyskunnan piirissä voi olettaa tapahtuneen tiettyä eri-koistumista. Työnjako miesten janaisten välillä lienee hyvin vanhaa: miehille kuuluivat kai ^mm. kivenkäsittely ja^puutyöt, naisille saviastiaintekoja pukujen valmistus.

Kiviesineiden teossa oli edellytyksenä raaka-aineen ^tuntemus: oli ^tunnettava kivilajien ominaisuudet, jottaosattiin valita kuhunkin tarkoitukseen sopivin. Kirveisiin jatalttoihin sen piti olla tiivistä ja lujaa, puuhun pystyvää ja käytössä ^{kestävää, mutta}toisaalta hel-posti muotoiltavaa. Sellaisia ovat monet liuskeet; Satakunnassa, varsinkinPyhäjärven seudulla ^oli kuitenkin diabaasi tavallisinta raaka-ainetta. Nuijiksi, joissa ei ^{ollut terää}

mutta joihinpiti tehdä reikä vartta varten, kelpasivat toisenlaiset kivet: gneissi, hiekkaki-vi javuolukivi.

Valittu kivenkappale muotoiltiin hahmolleen hakkaamalla sen reunoja iskukivellä.^Siinä saattoi noudattaa eri tapoja, jotkaosaksi riippuivat kivilajista, osaksi kai juontuivat van-hasta perinteestä. Suomusjärven kulttuurin alkeelliset ^kirveet samoin kuin esimerkiksi Jäkärlän kirveet tehtiin kaksipuolisella reunaiskennällä, ts. iskemällä kiven reunoja kum-maltakin puolelta, jolloin esineen kyljistä tuli ^terävät japoikkileikkauksesta

linssimäi-nen; kylkiä edelleen käsittelemällä poikkileikkaus saatiin soikeahkoksi tai nelikulmaista lähenevä.

Toinen tapa oli yksipuolinenreunaiskentä, jossaiskeminen tapahtui vain yhdeltä

puolel-ta. Sillä poikkileikkauksesta tuli puolisuunnikkaan muotoinen taikka puolipyöreäeli seg-mentin muotoinen. Näin on tehty esimerkiksi käyräselkäiset kourutaltat. Sädekivilius-keeseen eikumpikaan tapa oikein ole soveltunut, vaan siihen kehitettiin oma

tekniikkan-sa, pilstominen eli pitkittäisiskentä, jokanoudatti kiven luontaista lohkeamissuuntaa.

Isketyistä aihioista voitiin saada nelisivuisia vielä iskemällä tai hiomallakylkiä, mutta

myös sahaamalla. Sahoina on käytetty kovaakivilajia oleviakivilevyjä, joidensärmällä käsiteltävää kappaletta on hinkattu. Tällaisia sahojaon löydetty pari Kolmhaarasta, yksi Kokemäen Pispasta ja yksi Jämijärveltä.¹

Ennen myöhäiskampakeramiikanaikaa sahaus ei ^näytä olleen Satakunnassa kovin yleis-tä, sillä ^vain muutamissa ^kiveissä, taltoista jateelmissä näkyy siitä jälkiä.² Ehkä se on

1. Kolmhaara KM 13852:189 ja ^{15218:255;Pispa} KM 13786:107; Jämijärvi KM 8714:8. Edgren 1966, 141.

2. HäM 118:29kirves, Huittinen;SatM 10062 kirveenteelmä sädekiviliusketta,Kaankaanpää; Tyrvään M. teelmä, Kiikka; KM 13369:329 PunkalaidunRautionmaa.

ollutyleisempää kourutalttojen ^{kourun teossa;} tässä on usein sahattu teräosaan

vieretys-ten uurteita, joiden^välit sitten tasoitettiin. Satakunnasta ei ole tästäkään monia esimerk-kejä, ^mutta jäljet^ovat voineet kadota kourun viimeistelyhionnassa.³

Suodenniemen Pajuniemestä on kaksoistaltta, jonkatoinen terä on lähes puoliväliin loh-jennut ja lohkeaman reunan kohdalla on toisella lappeella pitkittäinen sahausuurre. Il-meisesti tarkoitus on ollut sahaamalla saada kapeampi ehyt taltta, ^mutta työ on jäänyt kesken.⁴

Myöhäiskampakeramiikan aikana tavallisten pienten liuske-esineitten valmistuksessa ^on sahaustakäytetty paljon. Siten on liuskelevyistä tehty pitkiä Pyheensillan tyypin nuolen-kärkiä ja siimanpainojaym.⁵

Vaikka valtaosa Suomen kivikautisista kirveistä ^onkin reiättömiä, osoittavat esimerkiksi Suomusjärven kulttuurin pallonuijat, että paksuihinkin kiviin pystyttiin tekemään reikä.

Ohuihin kiviin se voitiin saada aikaan hakkaamalla, mutta poraus eli kairaus oli tavalli-sintapa. Porana oli puu- tai luutappi, jota pyörittämällä, ^vettä jahiekkaaapuna käyttäen reikä syntyi. Mahdollisesti osattiinkäyttää jo joustaantamassa pyöritysvauhtia.

Pallonuijiensuppilomaiseksi muodostunutreikä ^{osoittaa, että} niissä porauson tapahtunut yhdeltä puolelta. Tavallisempaa kuitenkin oli kaksipuolinen poraus, ^jolloinreiästä tuli kaksoissuppilo. Keskeltä ahtaaksi jäänytreikä laajennettiin reiänväljentäjäksi nimitetyllä kivitapilla. Sellaisia ^on mm. Hinnerjoen Lammilasta, Köyliön Parkkilasta ja Nokian Tottijärven Pelttarista.⁶ Viimeistelynä reikä vielä ^hiottiin sileäksi. Hiomalla se voitiin tehdä ^myös soikeaksi ^tai nelikulmaiseksikin.

Vasarakirveskulttuurissa käytetty ontolla luulla tapahtunut putkikairaus säästi ^vaivaa, koska kulutettava alue jäipienemmäksi. Se periytyi myösKiukaisten kulttuuriin, joskin tämän piirissä on käytetty myös aikaisempaa täyskairausta. Putkikairaus on suoritettu yleensä ^kahdelta puolelta. Sen on täytynyt tapahtua tarkasti, jottareikä ei mennyt

vi-noon; harvoin siinä näyttäätulleen suuria ^virheitä. Myös vasarakirveitten reikää ^on

hiot-tu.

Esineiden viimeistely tapahtui yleensä hiomalla. Hyviä ^hioimia saatiin hiekkakivestä,

mutta myös ^monet liuskeet sopivat tarkoitukseen. Vesi jahiekka olivat tässäkin avuksi.

Hioimia on monenkokoisia ja -muotoisia. Nimenomaan kampakeraamisella ^{ajalla on}

3. HinnerjokiLammila, KM 6128:1 kourutaltan ^teelmä.

4. ^SatM 10070.

5. Edgren 1956,35-36. Sahausta onkäytetty myösKiukaisten kulttuurissa, esim. SatM 13394sahausjälkinen kiven-pala Uotinmäeltä.

6. Hinnerjoki KM 6128:10;Köyliö ^KM 10114:5^{ja 6;} Tottijärvi KM 10575:21.

260

Kuva 74. Reiän tekoa.^Ylärivi:puolivalmis reikäkiviPomarkusta,kesken jäänyttäputkikai

raasta noormarkkulaisessa aseenpuolikkaassa ^jareiänväljentäjä Köyliöstä.^Alarivissävai nain ja keskeneräisen reikäkiven puolikkaat ^{Köyliöstä (KM 8663,} 1907:10. 10114:5

10869, 10867:59).^-519.^{- MV/R.}Bäckman 1991.

käytetty ^suuria hiontalaakoja, joidenpintaan on kulunut kehämäinen syvennys, kun esi-nettä on hiottaessakuljetettu kiertävässä liikkeessä sitä pitkin. Sellainen^{on mm.} Hinner-joenLammilasta ja HarjavallanKuusistosta. Pienissä hioimissa^{saattaa joskusolla} toises-sa päässä reikä tai lovet kantohihnaa ^varten. Niitä^on siis ^voitu pitää mukana liikuttaessa asuinpaikasta kauempana jatarpeen tullen teroittaa aseita ja työkaluja.

Suurehkoissa hiomakivissäon joskuspitkiä, pyöreäpohjaisia^uria, joiden leveys ^on 0.5

- 2^cm. Niillä lienee hiottu ^työkalujen kapeita kylkiä. Sellaisia on Kolmhaarasta, Lam-milasta, Kauttuan koulun asuinpaikalta ^jaKöyliön Tuiskulasta, siis Jäkärlän^ryhmän

pii-ristä, mutta myösKankaanpään Vähänkosken alueelta.⁷ Joissakin hioimissa taas on ka-peita teräviä uurteita, joitavoisi ajatellasyntyneen nuolenkärkiä hiottaessa. Kourutaltto-jenkourun viimeistelyyn ^ovat sopineet ohuehkojen hioinlevyjenreunat, jotkaovat

kulu-neet pyöreiksi.⁸

Vaikka tikkaus pinnan tasoitus-ja viimeistelymenetelmänä_on yleinen nimenomaan vasa-rakirveskulttuurissa, ei se Suomeen ole tullutvasta tämän mukana. Se tunnettiin jo esike-raamisena aikana^- pallonuijat^- ja^sitä käytettiin ^myös Jäkärlän kirveissä.

Kvartsin, piikiven ja porfyriittien käsittelyssä käytettiin toisenlaisia työtapoja; ^ne olivat liian^kovia hiottaviksi. ^Mm. eskimoiden keskuudessa on voitu ^seurata, miten niistä teh-dään esineitä ns. retusointi- eli nyrhintätekniikalla. Sopivankokoisen raaka-ainekappa-leen reunoista irroitetaan ^luu- tai sarvipuikolla painelemalla pieniä lastuja kunnes esine

- kaavin, nuolenkärki tms. ^- on valmis, jaretusoimalla siihen saadaan ^myös riittävän tasainen jausein koristeellisesti aaltoileva pinta. Porin komea piitikari on hyväesimerkki tällaisesta taitavasta piinkäsittelystä.

Nykyihminen, jokaon tottunut koneisiin ja tekniikkaan, kuvittelee helposti, että kivikau-della kaikkien esineiden javälineiden tekeminen on vaatinut suunnattomasti aikaa ja vai-vaa. Kokeellisesti ^on kuitenkin ^todettu, että käyttökelpoisenpiinuolen tai kivikirveenkin tekeminen käy muutamassakymmenessä minuutissa.

Työkaluissa jaaseissa ^on useimmiten ollutvarret jailman niitä esineiden

käyttötarkoitus-ta ja -tapaa ^saattaa olla vaikea ymmärtää. Varret ovat kuitenkin olleet puuta ^- joskus ehkä luuta tai ^{sarvea -} eikä niitä ^meillä ole saatu talteen. Silti niitä on voinut säilyä, esimerkiksi ^suossa, jamuutamissa löytötiedoissa ^mainitaan havaintoja ilmeisistä varren jätteistä, jopaaivan kokonaisistakin. Esimerkiksi Euran Kauttuan Kananalhon noin

met-rin syvyydestä^- siis ehkä haudasta ^- löytyneessä kirveessä ^sanotaan olleen puinen var-si. Valitettavasti löytäjä oli heittänyt sen menemään eikä^sen pituudesta tai muodosta ole tietoa.⁹

Muualta, mm. Tanskan suolöydöistä, on kuitenkin ^saatavissa esimerkkejä erityyppisten kiviesineiden varsista ja niiden perusteella voi päätellä, ^miten Suomessakin on voitu varttaa esimerkiksi reiättömiä kivikirveitä.

Aikaisemmin on joollut puhetta, ^että Suomen kirveet ^voidaan jakaa^kahteen ryhmään, oikoteräisiin japoikkiteräisiin. Edellisissä teränlasku ^on kummallakin lappeella

saman-7. Edgren 1966, 139.

8. Esim.KankaanpääKM 2532:228; Kiukainen Uotinmäki SatM6344.

9. KM 14805. Ks. liite 2.

262

lainen, joten terä on sivulta katsoen jokseenkin keskilinjalla; jälkimmäisissäteränlasku on toispuolinen jaterä selvästi toisessa laidassa. Nimitykset johtuvatoletetusta teräna-sennosta. Oikokirves on kiinnitetty ^varteen niin, että terä on ollut varren suuntainen

ku-ten nykyisissäkin ^kirveissä; poikkikirveessä taas sen on oletettu olleen poikittain, joten

vartettu työkalu on muistuttanut kuokkaa.

Terän ^muotoei kuitenkaan aivan varmasti osoita varttamisasentoa. Hyvin usein poikkite-räisenkin kirveen toinen teräkulma on kulunut toista ^{enemmän, tavalla,} jokaviittaa

sii-hen, että se olisi ^ollut vartettuna oikoteräisesti. ^Erilainen teränmuoto ei ehkä merkitse niinkään erilaista varttamistapaa ^kuin perinteistä tekotapaa. Kaksipuolisella reunaisken-nällä saadaan helposti aikaan oikoteräinen, yksipuolisella taas poikkiteräinen kirves.

Mm. esikeraamiset alkeelliset kirveet sekä pohjalaiset jaJäkärläntyypin kirveet kuuluvat enimmäkseen edellisiin, joskaan teränlasku ei aina ole aivan symmetrinen; sen sijaan vasarakirveskulttuurintyökirveet ^ovatyleensävarsin täsmällisestitehtyjä. Enimmät kam-pakeraamisista ^kirveistä, joitaei ole tarkemmin tyypitelty, taas ovatenemmän tai vähem-män poikkiteräisiä, samoin Kiukaisten kulttuurin kirveet. Mahdollisesti oikoteräisyys meillä ^edustaa läntisempää, poikkiteräisyys taas itäistä perinnettä; esimerkiksi esikeraa-misenajan itäiset Ilomantsin tyypin kirveet jokatapauksessa ovat poikkiteräisiä.

Poikkiteräisten kirveiden varttuminenon käynyt esimerkiksi^niin, että varren päähän on jätetty uloke ^- oksantynkä ^-, johon^{terä on} sidottu jänteillä^{tms.; tässä on} ollut hyötyä terään tehdyistä sidelovistaja-uurteista. Yleinen tapa, jokaon sopinut kumpaankin terä-tyyppiin, on ollut ^se, että varren päähän on kaiverrettu reikä ja ^{terä on} kiilattu ^siihen;

lisävarmistuksena on voitu käyttää pihkaa tai hartsia. Usein on selvästi käytetty jotakin välikappaletta, sarvi- tailuuholkkia, jokaon upotettu varteen ja johon^{terä on} kiinnitetty.

Holkki lienee ollut ainoa mahdollisuus väitettäessä kaksiteräisiä kirveitä, joiden kum-massakin päässä on ollut ^terä. Ne ^ovat yleensä erimuotoiset^- toinen ^saattaa olla kouru-kin -ja tarkoitetut erilaiseenkäyttöön. Sopivanhoikin avullaterä on voitutarpeen tullen kääntää. Mahdollista ^on myös, että samaa terää on asentoa vaihtamallakäytetty milloin oiko- millointaas poikkiasennossa.

Varren pää on usein ollut paksu, jotensiihen tehty reikä ei ole heikentänyt sitä liikaa.

Se lisäsi ^myös painoa ja^tehosti iskuvoimaa.

Arkeologien käyttämät nimityksetkirves jatalttaonyleensä annettu sen mukaan, minkä-laiseen käyttöön esineet ^on oletettu tarkoitetun. Toisaalta esimerkiksi eteläsuomalainen tasataltta on tullut pelkäksi tyyppinimitykseksi, sillä monet niistä ovat niin isoja, että niitä on todennäköisestikäytetty kirveinä. Myös kookkaita kourutalttoja lienee vartettu

kirveen tapaan.

Kirveet jataltat eroavatkin toisistaan yleensä vain koon perusteella. Taltoiksi sanotaan

pienehköjä, ohuita ja kevyitä esineitä. Niiden varsista ei ole senkään ^vertaa tietoa^kuin

kirveitten. Nähtävästi niitäon käytetty ^{ilman varttakin,} lyömälläkantaan pehmeämmästä

kivestä, puusta tai luusta ^tms. tehdyllä ^vasaralla; mahdollisesti kantaa on suojattu nahal-la.¹⁰ Kaksiteräisiä taittoa ei kuitenkaan ole voitu käyttää näin ja sideuurteet ja -lovet merkitsevätvartettuja työkaluja.

Myös kaapimissa lienee yleensä ^{ollut varret,} sillä pelkästään ^sormissa pidellen niillä työskentely olisi epäilemättä ollut vaikeaa. Kaavinterä ^on voitu kiinnittää^varren päähän tai ^keskelle; viimeksi mainitussa tapauksessa sitä on käytetty kahdella kädellä. Eräältä eteläpohjalaiseltaKiukaisten kulttuurin asuinpaikalta ^on löytynyt litistetyyn hartsinkap-paleeseen _upotettu kvartsikaavin; hartsi taas on jäljistäpäätellen ollutkiinnitetty puisen varren keskiosaan. ¹¹ Samanlaisia lienevät olleet ^myös kynsitalttojen ja pikkutalttojen

varret.

Vartettuja ^ovat tietysti olleet myös keihäät ja nuolenkärjet. Ne on pistetty varren päähän tehtyyn halkeamaan jasidottu lujasti jänteillä;pihka tms. lienee ollut tässäkin ^tarpeen.

Työkalujen käyttöä on voitu seurata myöhäisilläkivikauden tasolla elävillä

luonnonkan-soilla, _muttasitä on myös kokeiltu omakätisesti. Niinpä on ^todettu, että esimerkiksi puun kaataminen kivikirveellä luistaa varsin hyvin, kun vain oppii sen oikean käyttötavan, jokapoikkeaa rautakirveen käytöstä. Kivikirveellä ^{on puuta} lyötävä toisenlaisessa kul-massa jakannosta tulee majavan jyrsimäämuistuttava.

Kirveet jataltat ovat olleet tarkoitettuja lähinnä puutöihin, mutta nekuten yleensä työka-lut lienevät olleetmonikäyttöisempiäkin.Kirveitä onehkä tarvittu suurriistaanyljettäessä japaloiteltaessa, taltoilla on voitu nylkeä pienempiä otuksia, perata kaloja, ^sijoitella puuesineiden pintaa, kaapia nahoistarasvaa jne. Nahanmuokkauksessaon käytetty kaa-pimia, joidenmäärä monillaasuinpaikoilla on hyvin suuri. Niilläon voitu käsitellämyös puupintoja.

Yleensä esineitäonteroitettu yhä ^uudelleen, mikä selvästi näkyy teränlaskun muuttumi-sena. Honkajoelta, Halme-Hietarannan esikeraamiselta asuinpaikalta on esimerkiksi pie-ni alkeellinen ^taltta, jonkateränlasku on hiottu hyvin jyrkäksi. Ville Luho on arvellut, että se olisi ollut sarvitupessa ja^hiottu siitä irroittamatta, mikä selittäisisen lähes tylpän terän¹². Harvemmin työkaluja on niin perusteellisesti loppuun käytetty.

Joskusei esinettä ole hylätty, vaikka ^se olisi pahastikin särkynyt, vaan terä on korjattu perusteellisesti. Lohjennut kulma ^on voitu hioa ja pyöristää, täysin rikkonainen ^{terä on}

10. Matiskainen 1989^d, 23-24.

11. Meinander 1954a, 39-40, kuva 22b.

12. Luho 1967, 77.

264

Kuva 75. Ylärivissä vasarakirveitten kappaleista tehtyjä työkirveitäKannasta ja

Ikaalisis-ta. Toisessa viimeksimainituista näkyyvielä "valinsauma". toisen kylkiin on tehty> uurteet varteen sitomista ^varten. Honkilahdeltalöydetty ^reikäase on katkennut ja toiseen puolis-koon on tehty ^uusi reikä. ^(KM 2041:2^{, 2572:379,} 3059:2 ^ja 15512:132^{+181). -} 1/2. -MV/R. Bäckman 1991.

hiottu aivan tasaiseksi ^jateroitettu uudelleen. Näin ^on kourutaltastakin voinut tulla tasa-taltta^13. Myös reikäaseita ^{on korjailtu,} vaikka ^ne olisivat katkenneet reiän kohdalta.

Kolmhaaran Munasaarelta esimerkiksi^on kaksiteräinen suiponsoikea reikäase, joka on löytynyt kahtena kappaleena. Se on mennyt reiän kohdalta poikki ^jatoiseen puoliskoon on tehty uusi^reikä; ilmeisesti sitä^on ollut tarkoitus käyttää vielä yksiteräisenä.¹

13. ^Esim, Ikaalinen SatM 9156,Kankaanpää^SatM 8101. Kauvatsalta onpohjalaisesta taltasta muotoiltu kynsitaltta,

SatM2147. Uudestihionnalla onmyösvasarakirveskulttuurin oikoteräisistä työkirveistä ^tehtypoikkiteräisiä: Ikaa-linen KM 1905:38^{ja 2147:1,} Kukka SatM ^8751, Kiukainen SatM ^7198, Siikainen KM 2532:323.

14. Edgren 1966, 124.

Myösvasarakirveitä ^on korjailtu jausein ne ovat siinämuuttuneet varsin epämuotoisiksi-kin. Katkenneisiin ei tosin ole yritettykään uutta reikää, _mutta aina ei niitä kuitenkaan ole hylätty. Esimerkiksi IkaalistenRöyhiöstä löytyneeseen teräpuoliskoon on tehty ^urat, joiden avulla ^se ilmeisesti ^on kiinnitetty varteen yhä käytettäväksi.' ⁵ Joskus vasarakir-veitten teräkappaleista ^on tehty työkirveitä. ¹⁶

Virroilta on suippohamaraisen kirveen kappaleesta tehty iskukivi¹⁷, jonkalaiseen käyt-töön varsinaiset vasarakirveet eivät särkyneinäkään joutuneet.^Kiukaisten kulttuurin pii-rissä ^ovat työkirveitten jäännöksetpalvelleet useamminkintässä tehtävässä; mm. Uotin-mäeltä ^on kymmenkunta selvää kirveestä tehtyä iskukiveä, jollaisetkampakeraamiselta ajaltapuuttuvat.

Löydöt ^antavat kivikauden esineistöstähyvin yksipuolisen^{kuvan, koska} varmasti hyvin runsas orgaanistenraaka-aineiden käyttö kuvastuu niissä ^vain poikkeustapauksissa.

Luuesineitä ^on joskus joutunut^tuleen, mutta palaessaan ne ovat yleensä murentuneet niin pieniksi, ettei pysty sanomaan, mitäne ovat olleet. Usein sirpaleissa näkyy koriste-lua.¹⁸

Muutamilta paikoilta on esineiden paloja enemmälti.¹⁴ Honkajoen Halme-Hietarannan esikeraamiselta asuinpaikalta niitäon kaksitoistaja joukossa^onvoitu todeta ainakin tasa-taltan jakapean kourutaltan jäännökset.²⁰ Neosoittavat, että luusta^on tehty tällaisia työ-kalujakin. Yleisempiä löytöjä ovat nuolenkärkien katkelmat, joista osa vastaa

muodol-taan Pyheensillan tyypin liuskenuolia.²¹ Ehyt luunuolion tullut joestaKöyliön ^Ehtamon Nummen asuinpaikan kohdalta; se muistuttaa leveähköjä litteitä liuskenuolia.²² Lisäksi luusta on tehty ainakin neuloja ja korujakin.

Saviastioiden tekoon soveltuvaa savea ei ole kaikkialla ^jasellaisetesiintymät vaikuttivat ehkä osaltaan asuinpaikan valintaan. Astiasavea ^on kuitenkin ^{voitu kuljettaa}ehkä hyvin-kin kaukaa.²³

15. KM 2041:2.

16. IkaalinenKM 3059:2, Karvia 2572:379.

17. KM 2101:206.

18. Esim. Ruovesi YlistaloKM 9272:80,palalitteästä viivakoristeisesta esineestä.

19. Esim. Harjavallan Hiittenharjusta ainakin 12sirpaletta.

20. ^KM 12257:184^ja380. Luho ^1967,78 ^jaTl XXVEI ja2

21. Esim. Honkilahti KolmhaaraKM 15218:135(ruotokatkelma); Harjavalta Hiittenharju KM 20493;22, 32, 40,41, 42; Harjavalta Lyytikänharju KM 13842;29, 471; Vammala HaapakallioKM 10657:171.

22. KM 13223.

23. Alhonen-Väkeväinen 1981; Edgren 1982, 45-46.

Kuva 76. Porin Santakankaan nuorake-raamisesta ^astiasta tehty piirros esit-tää. miten se on tehtykapeista toisiinsa pantatuista savivöistä. Siten tehtiin myöskampakeraamisetruukut. ^-3/8. -T. Edgren 1981.

Puhtaasta savesta ei kunnollisia saviastioita^{saatu aikaan, vaan} kestävyyden lisäämiseksi siihen oli sekoitettava ^hiekkaa, kivimurskaa jne. ^Nämä sideaineet ovat vaihdelleet eri kulttuureissa jaeri aikakausina^jasitenne ^ovat apunakeramiikkaryhmäämääritettäessä.

Pienet kupit muovailtiin yhdestä savimöhkäleestä. mutta suurempia ruukkuja tehtäessä käytettiin yleensä ns. vyöhyketekniikkaa. Kampakeraamiset astiat koottiin 4—6 cm

levyi-sistä savivöistä, jotka liitettiin toisiinsa. ^Tämä tapahtui ponttaamalla; ^vyön alareunassa oli ^ura, johonedellisen vyön ohennettu yläreuna upotettiin. Liitoskohdat tasoitettiin

sit-ten kummaltakin puolelta.

Koska koristelu tehtiin painanteilla, ei savi ^ole sitä^{ennen saanut}kuivua liikaa. Nähtäväs-ti ainakin ^suuretruukut ^onkoristeltu aina sitä ^mukaa, kun ^{vyöhyke on saatu}paikoilleen;

silloin tällöin ^näet särkyneestä liitoskohdasta näkyy pontin aitakinkoristelua, jokaon jäänytpiiloon seuraavaa vyötä liitettäessä.²⁴

Kookkaan ^jasuhteellisen ohutseinäisen astian valmistus ^onvaatinut^taitoa, koska sisällä-kään ei ole ollut mitään tukea. Sisäpuolella^on usein sormenjälkiä, kun kuoppia

painet-taessa on sormellapidetty vastaan, jottaseinämä ei puhkeaisi.

Poltto lienee tapahtunut avotulella; mitään uuneja ei ainakaan ole löytynyt. Lämpötila on ollut varsin ^alhainen, suunnilleen400°, jausein savi on sisältä jäänyt harmaaksi ja huonosti palaneeksi.²⁵

24. Vikkula^(1981, 22)^onolettanut, ettäkoristelu olisi tehty vastaastian tultua valmiiksi.Mikäli näin olisi,savitäy tynyt pitää riittävään kosteana loppuun asti. Ainakin ^{joskuspinta on}joka tapauksessa koristeltu vaiheittain.

25. Esim. Edgren 1982, 43.

Myös nuorakeramiikkaa on valmistettu vyöhyketekniikalla, mikä näkyy hyvin Porin Santakankaan astiasta.^26Astiat ovat yleensä ohutseinäisempiä kuin kampakeraamiset ja savi on hyvin palanutta.

Kampakeraamiset suippopohjaiset^astiat eivät tietenkään ole pysyneet pystyssätasaisella alustalla. Sen sijaan pohjan muoto on soveltunut hyvin pehmeään hiekkaan ja ^tukeva

asento on saavutettu, jos niitä varten on kaivettu sopiva kuoppa. On ^myös mahdollista, että ne ovat roikkuneet jonkinlaisessa_punotussa "verkkokassissa”.²⁷

Varsinkin suurissa ruukuissa näkyy harvoin jälkiä^siitä, että niitä olisi pidetty keittoas-tioina; veden kuumentaminen tulisijan viereen sijoitetussa ^astiassa, kuten Leppäaho on arvellut edellä mainitusta Kolmhaaran ^liedestä, on tietenkin ollut mahdollista. On ^myös pidetty mahdollisena, että niillä olisi voitu keittää pistämällä veteen kuumia ^kiviä; siten on keitetty puuastioissakin.^2H Voi kuitenkin ^olettaa, että sellaisessa puuhassa olisi

astioi-ta helposti särkynyt.

Yleensäruukkujen pääasiallisin käyttö lienee ollut elintarvikkeiden varastointi. Ainakin kiinteiden ainesten säilytykseen ne ovat olleet sopivia, samoin esimerkiksi

hylkeenras-van. Miten vesi on pysynyt usein varsin huonosti poltetuissa jahuokoisissa^astioissa, on epävarmaa, mutta esimerkiksi sisäpintaa rasvaamalla niistä ehkä on saatu vedenpitäviä-kin.

Varastoruukkuja on voitu pitää kokonaan maahan kaivettuina. Siten olisi ymmärret-tävissä selvästi kokonaisinamaan sisässä olleet javastaroutimisen jakasvin juurten rik-komat astiat.^Koska suurten astioidenkuljetus paikasta toiseen on ollut^{hankalaa, on}

nii-tä voitu ^myös jättäätalteen kausiasuinpaikoille odottamaan paluuta.

Savelle onkeksitty astioiden lisäksi oikeastaan hämmästyttävän vähän käyttöä. Savesta tehdyt ihmiskuviot, idolit, on jo mainittu ja niiden merkityksestä puhutaan edempänä.

Muutamilla kampakeraamisilla paikoilla on pieniä savipalloja, jotka selvästi on tarkoi-tuksella tehtyjä, ja Kraviojankankaalta on pieni reiällinen savihelmikin; joskus esiintyy

myös epämuotoisiksi puristeltuja savenpaloja, jotka lienevät joutuneet sattumalta

tu-leen.²⁹Epämääräisiä savikokkareitaon joskusvasarakirveskulttuurinkin paikoilla; ^niiltä, joskaan ei Satakunnasta, on savilusikoidenkin sirpaleita.³⁰

26. Edgren 1981.

27. Esko Sarasmo onesittänyt kirjeessään tämänkin mahdollisuuden.

28. Pälsi ^1916, 118.

29. Edgren 1966, 114;Edgren 1982, 64-66.

30. Edgren 1971, 43^t4.

268

In document Satakunnan historia I,1 · DIGI (sivua 114-124)