VIII KIVIKAUDEN ELÄMÄÄ SATAKUNNASSA
9. Keitä olivat kivikauden satakuntalaiset?
Kuten joalussa on todettu, ei kivikauden väestöryhmistä voi käyttää nykyisiä kansalli-suusnimityksiä. Arkeologiset löydötkertovat vain kulttuurista, ei kansallisuudesta; kie-lestä ei ole konkreettisia todisteita eikä Suomen maaperästä ole säilynyt sellaista luuai-neistoa, jostavoisi tehdä päätelmiä asukkaidenfyysisistä ominaisuuksista.
Toisaalta onkuitenkin todennäköistä, että kulttuurin yhtenäisyys merkitsee väestöä, joka ainakintiettyyn määrään saakka on ollut myös kielellisesti ja geneettisesti yhtenäistä.
3. KM 16706.
4. Edgren 1966,42.
Kielessä jarodussa, kuten kulttuurissakin, on tapahtunut jatkuvasti kehitystä varsinkin silloin, kun ne ovat joutuneettekemisiin vieraan vaikutuksen kanssa.
Satakunnan vanhin asutus liittyy Suomessa syntyneeseen Suomusjärven kulttuuriin. Tä-män väestöaineksetnäyttävät olleen kahdenlaista alkuperää. Suomenlahden takaa tulleet
ovi, epäilemättä olleet europideja, muttaheidän kielestään ei kannata esittää edes arvai-luja. Toiseen, ehkä vähälukuisempaan ryhmään kuuluneet lienevätalkujaanidästä lähte-nyttä mongolidistaväestöä jaehkä juuriheistäon periytynyt se mongolidinen tekijä, joka esiintyy nykysuomalaistenkin geenistössä; ainakaanarkeologisestiei voi osoittaa
sellais-ta myöhempää itäistä vaikutusta, joka olisi voinut tuoda sen mukanaan. Vaikka muuta-mat sembraesineet tms. osoittavatyhteyksiä Uralilta, ovat ne harvalukuisia eivätkä vält-tämättä edes suoraa tietä saatuja. Tuon itäisenryhmän kielion voinut kuulua uralilaisiin kieliin taikka niiden edeltäjiin.
Satakunnan kulttuuri oli tässä vaiheessa yhtenäistä eikä siinä voi erottaatoisistaan poik-keavia ryhmiä. Äänisen viherliuskeestatehdyt esineet ja jotkut muutkin löydöt, kuten Huittisten vuolukivinen hirvenpää, osoittavat itäistä vaikutustaKarjalan suunnalta, mutta sillä tuskin on ollut suurta väestöllistä merkitystä. Sädekiviliuske ja pohjalaiset tyypit
taas liittyvät alueen sisäiseen liikehdintäänSuomusjärven kulttuurin levittyä pohjoiseen.
Läntisellä suunnalla ei tässä varhaisasutuksessa näytä olleen mitään osuutta.
Varhaiskampakeramiikan ilmaantuminen ei näytä aiheuttaneen suuriaväestönmuutoksia, vaan asutus on jatkunutkatkeamattomana Suomusjärven kulttuurista. Vähitellen, ehkäpä
tuon edellä eri yhteyksissätodetun ilmeisen sulkeutuneisuudenvuoksi, varhaiskampake-ramiikan piirissä alkoi eriytyä alueellisiaryhmiä, jollaiseksi Satakunnassakin esiintyvä
Jäkärlän ryhmä kehittyi. Tyypillisen kampakeramiikan levitessä se edustaa asutuksen paikallista jatkuvuutta.
Vaikka tyypillinen kampakeramiikka merkitsee ainakin jossakinmäärin uutta väestöä, ei tämä ollut kovin vierasta. Sen syntymäalueenahanpidetään Laatokan seutua, missä väestöpohja myös oli varhaiskampakeraamista. Nähtävästi sinne suuntautui idästä muut-toliikettä, mutta tämänkin lähtöalue kuului kampakeraamiseen kulttuuripiiriin eivätkä kuoppa-kampakeraamiset tulokkaat liene rodullisesti poikenneet sen ajan Suomen asuk-kaista.
Kielellinen muutos sen sijaan saattoi olla merkittävä; mahdollisesti juuri tässä vaiheessa suomalais-ugrilainen kielimuoto pääsi valtaan Suomessa ja Virossa. Aivan vierasta se tuskin oli aikaisemminkaan, mutta kielentutkijoiden mukaan sen varhaisempi tänne tulo ei tunnu mahdolliselta. Arkeologisissa löydöissä taas ei ole näkyvissä myöhemmin niin vahvaa muuttoliikettä, jokaolisi voinut muuttaa perusteellisesti kieliolot.
302
Mistään suuresta kansainvaelluksesta yli Suomen jaBaltian ei tässäkään vaiheessa ole tarvinnut olla kysymys. Harvaan asutussa maassa on pienikin joukkovoinut vaikuttaa ratkaisevasti kieleen ja geeniperimäänkin.
Joka tapauksessa Jäkärlänkinryhmä sulautuityypilliseenkampakeramiikkaan ja muuta-man sadan vuoden ajan näyttää kulttuuri varsin yhtenäiseltä Suomen. Itä-Karjalan ja Baltian alueella.
Tuoyhtenäisyys on ehkä kuitenkin ollut vain pinnallista, sillätyypillisen kampakeramii-kan vaiheen jälkeen alueelliseterot tulevat taas näkyviin. Ehkä niitä oli olemassa koko ajankin, vaikka ne eivät näy arkeologisessa jäämistössä; useinhan heimojenväliset erot ilmenevät lähinnä murteissa, pukeutumisessa jne.
Joka tapauksessa Jäkärlän keramiikan entisellä alueellaesiintyy nyt myöhäiskampakera-miikka, sisämaassataas asbestikeraamisetryhmät, joillamyös on juuria varhaiskampa-keramiikassa. Sinänsä asbestin käyttö astiasaven sekoitteena oli vain tekninen uudistus
ja sen merkitys epäilemättä ylikorostuu tutkimuksessa, jollakeramiikka on keskeisintä tutkimusaineistoa. Pelkän keramiikan perusteella rannikon ja sisämaan välinen kulttuu-riero näyttää todellista jyrkemmältä, sillä esimerkiksi kiviesineistö kummankin piirissä
on jokseenkin yhdenlaista. Suuria kansallisia eroja keramiikka tuskin kuvastaa, mutta
tietynlaista heimojen muodostumistaon ehkä jotapahtunut.
Suomusjärvenkulttuurin jälkeenoliväestönkehitystapahtunut lähinnä kampakeraamisen piirin sisälläjavielä Pyheensillan ryhmälläoli kiinteäyhteys sisämaan asukkaisiinkuten kiviesineistö jakeramiikan koristelu osoittavat.
Lounais-Suomeen asettunutvasarakirveskulttuuri merkitsi kuitenkin vahvaa ulkopuolista tekijää, jonka vaikutuksesta maamme kulttuurikehitys tässä vaiheessa alkoi jakaantua kahdeksi toisistaan yhä enemmän etääntyväksi linjaksirannikkoasutuksen kääntyessä li-sääntyvässä määrin Itämeren piiriin, sisämaantaas pitäessä yllä entisiä itäisiä kosketuk-sia. Eikä kysymys ollut pelkästään kulttuurista, vaan myös kansallisesta jakielellisestä murroksesta.
Kielihistoriallisia ilmiöitäon yleensä vaikea yhdistää arkeologisiin löytöihin. Kuitenkin nykyisin pidetään vähintään todennäköisenä, että juurivasarakirveskulttuuri aiheutti suo-menkielen jalapin eriytymisen toisistaan.1
Näiden kielten yhteinen alkumuotoon ollut varhaiskantasuomi. Jouduttuaan balttilaispe-räisen kielen vaikutuksen alaiseksitämä jakaantuikantasuomeksi jakantalapiksi;
edelli-1. Esim. Carpelan 1984ja Sammallahti 1984.
sessä balttilaistenlainasanojen lukumääräon huomattavasti suurempi kuin jälkimmäises-sä. Noihin lainoihin sisältyy mm. maanviljelykseen ja karjanhoitoon liittyvää sanastoa
viitteenä siitäkulttuuriympäristöstä, mistäne on omaksuttu.
Balttilaissukuisena pidetyn, mahdollisesti maataloutta harjoittaneen vasarakirveskansan tulo Suomeen ja sulautuminen suomalaisugrilaiseen kampakeraamiseen väestöön sopii hyvinkonkretisoimaantätä kielihistoriallista tapahtumaa. Edellä on todettu, että Kiukais-ten kulttuurissa kampakeramiikan perintö näkyy vahvempana, jamyös alkuväestön kie-len voi olettaajääneenvoitolle. Vieraat ainekset muuttivat sitä kuitenkin niinpaljon, että se alkoi poiketa selvästi siitä kielestä, jotapuhuttiin vasarakirveskulttuurin alueen ulko-puolella. Se kehittyi siiskantasuomeksi; kantalappi jäiasbestikeraamisenväestön kielek-si. Lounais-Suomen asukkaisiin vasarakirveskulttuuri toi myös vahvan europidisen lisän, joka muualta jäipuuttumaan.
Kiukaisten kulttuurin alue jäikuitenkin vasarakirveskulttuuria paljon suppeammaksi
ni-menomaan Ylä-Satakunnassa jaHämeessä, jotkakivikauden loppuvaiheessa javarsinkin pronssikaudella liittyivät yhä kiinteämmin sisämaahan. Kulttuurissa vasarakirveskulttuu-rin jäljet näyttävät häviävän, mutta merkitseekö se samalla sitä, ettei tuosta aikanaan
täälläkin suhteellisen vahvanaesiintyneestä väestöstä ole periytynyt mitään myöhempiin asukkaisiin jakieleen. Se ei tunnu mahdolliselta. On syytä olettaa, että nykyhämäläisis-säkinon tätäainesta, kuten Hämeen nimessäon pohjallabalttilaisperäinen maata
tarkoit-tava sana.2
Vaikka kivikauden eri vaiheissa Satakuntaankin on ilmaantunut uusia asukkaita, ei aikai-sempi asutus ole hävinnyt näiden tieltä. Erilähtöiset ainekset ovat niin kulttuurissa kuin kielessä ja geeniperinnössäkin sulautuneet toisiinsa ja siirtyneetseuraaviin sukupolviin.
Siten osa Kiukaisten kulttuurin juurista ulottuu kampakeramiikan kautta alueen ensim-mäisiin asukkaisiinjatoisaaltatuo perimä on jatkunut myöseteenpäin, nykyaikaanasti.
Edellisestä lieneekäynyt ilmi, minkä vuoksi Satakunnan tai muunkaan Suomen
asukkai-ta ei ole syytä nimittää suomalaisiksi ainakaan vielä ennen Kiukaisten kulttuurin aikaa.
Tulkinnanvaraistaon, millointuota nimitystävoidaan ruveta käyttämään. Mikäli prons-sikaudellaSatakunnankinrannikolle ilmeisesti asettuneidensiirtolaisryhmienosuus myö-hemmässä kehityksessä katsotaan suureksi3 - sisämaassa heidän vaikutuksensa jäi ole-mattomaksi-, on vasta pronssikautta pidettävä suomalaisen kansallisuuden varsinaisena syntyaikana. Muussa tapauksessa voinee suomalaisista puhua jokivikauden lopulta läh-tien.
2. Vrt. Salo 1981,374-375.
3, Vrt. Salo 1981,424-435.
304
Yhtä vähänkivikautisiin väestöryhmiin sopii lappalais-nimitys. Vaikka varhaiskantasuo-men jälkeensisämaassa käytettyä kielimuotoa nimitettäisiin kantalapiksi, on asukkaiden samaistaminen pohjoisesta myöhemmin tunnettuihin saamelaisiin liian suoraviivaista.4 Etelä-Suomeen pronssikaudella levinnyt tekstiilikeramiikkalienee jokatapauksessa mer-kinnyt tekijää, joka pohjoisesta läheskokonaan puuttuu.
4. Vrt. Salo 1981, 354-359 ja369-376.
IX KIVIKAUDESTA
PRONSSIKAUTEEN
Ensimmäiset ihmiset saapuivat nykyisen Satakunnan alueelle mahdollisesti silloin, kun täällä saattoi oleskella vain Yoldiamerestä kohoavilla saarillaja mannerjäätikönviimeiset
reunat vielä ulottuivat Suomen puolelle. Varsinainenasutus alkoi kuitenkin syntyä vasta
Ancylusjärven rannoille, jolloin maa oli noussut jo niin paljon, että asuinpaikoissa oli valinnanvaraakin.
Asutuksen kehittymiseen on suuresti vaikuttanut maankohoaminen. Se on lisännyt jatku-vasti mannerta, nostanutmerestä saariajakasvattanut ne kiinni mantereeseen,
maadutta-nut lahtia, eristänyt järviä ja pidentänyt jokien juoksua. Hyljesaaliitten vuoksi ihminen hakeutui varsinkin meren rantaan, missä tällaiset muutokset tuntuivatyleensä eniten.
Yhden sukupolven oloissa ne tosin eivät paljoa merkinneet, mutta jovuosisadassa
mat-kat pyyntipaikoille saattoivat muuttua niin pitkiksi ja hankaliksi, että asuinympäristön vaihtaminen kävi tarpeelliseksi. Kaikkia entisiä asuinpaikkoja tuskin jouduttiinsilti hyl-käämään samallakertaa; monetniistä, esimerkiksi järvienrannoille jääneet,sopivat ehkä vielä pitkäänkin vuotuiskiertoon, vaikka asutuksen varsinainen painopiste siirtyikin. Har-voin rannikkoasuinpaikat ovatkuitenkin päässeet kovin pitkäikäisiksi. Joskus, niiden
ol-tua ehkä jo satojavuosia sisämaassa, on niilleasettunut uusia, toisenlaista elintapaa nou-dattaneita asukkaita, mutta näillä tuskin on ollut mitään suoraa yhteyttä edeltäjiinsä.
Sisämaan asuinpaikkoja tunnetaan harvemmassa. Tämä kuvastanee osittain todellistakin tilannetta, meren vetovoimaa, muttaosaksi se ehkä johtuu myös siitä, että monilla jär-vialueilla muutokset ovat olleet vähäisempiä eikä paikkojen vaihtamiseen ole ollut sa-manlaista pakkoa. Sarsan tapainen tuhatvuotinen asuinpaikka-alue ei sisämaassa ole poikkeus, vaikka Satakunnasta ei muita sitä vastaavia ole löytynyt.
Luonnonhistoriaa käsittelevässä osassa Pentti Alhonen kertoo niistä jääkauden jälkeen seuranneistamuutoksista, joitaon tapahtunut ilmastossa jasen vaikutuksesta myös kas-villisuudessa. Hänen mukaansa Satakunnan metsittyminen on alkanut varsinaisesti vuo-den 7000 vaiheilla eKr., jollon mänty, ilmaston lämmettyä, pääsi leviämään siihenasti-siin harvakasvuisiihenasti-siin koivikoihin. Mahdollisesti ihminen juuri metsän mukana asutti maan: jovanhimmissakin löydöissäon paljonkirveitä, joillatuskin on ollutsuurta käyt-töä metsättömillä seuduilla.
306
Litorina-ajalle tultaessa männiköt muuttuivatlehtipuuvaltaisiksi sekametsiksi ja kivikau-den loppupuolella ilmaantui Satakuntaan vähitellen kuusikin. Tämä idästä levinnyt puu alkoi maakunnan sisäosissa yleistyä vasta kampakeraamisen ajan javasarakirvesvaiheen lopulla, mutta jopronssikaudelle tultaessa se antoi tummanvihreän sävynsä lähes koko alueen metsille. 1
Tämä kehitys vaikutti epäilemättä myös eläinkuntaan ja sen kautta ihmisiin: alkuajan männiköissä viihtyi ainakin osittain toisenlainen riista kuin "kivikauden suuren kesän”
lehtimetsissä jaloppuvan kivikauden kuusien keskellä. Pääosin eläinlajit kylläkin olivat samojakuin Suomessa myöhemminkin, mutta- täydennyksenä Satakunnastaedellä mai-nittuihin lajeihin- voi todeta, että Askolan esikeraamisilta paikoilta on löytöjä myös vil-lisiasta jametsäkauriista.2
Pyyntielinkeinojen vallitessa ihmisen vaikutus ympäristöönsä oli varsin vähäistä. Kaikki toiminta tapahtui lähinnä luonnon ehdoilla; pyrkimyksenä oli niihin sopeutuminen, ei niiden muuttaminen. Asuinpaikkojenvalintaan vaikuttivat ensisijaisesti hyvätriistamaat ja kalavedet; sitä parempi, jos lähiseudulta oli saatavissa työkaluihin jaaseisiin sopivia kivilajeja. Varmasti pidettiin arvossa myös pähkinälehtoja ja vesipähkinäesiintymiä.
Näin eläen ei ihminen jättänyt luontoon suuria arpia. Kota-aukioiden raivaaminen ei merkinnyt oikeastaan edes naarmua metsän kylkeen eikä harvalukuinen väestö yleensä pystynyt liikoja verottamaan metsiä ja vesiä. Joidenkin eläinlajien kohdalla pyynti on tosin voinut saavuttaa kohtalokkaatkin mittasuhteet - onhan pidetty mahdollisena, että ihmisellä on ollut osuutta grönlanninhylkeen häviämiseen Itämerestä - mutta sellaista lienee sattunut vain poikkeustapauksissa. Pyyntikansan keinoilla ei luonnon tasapainoa suuresti horjutettu eikä siihen ole ollut tarvettakaan.
Uusi vaihe ihmisen suhteessa luontoon alkoi, kun ryhdyttiin omaehtoisestituottamaan ravintoa. Paitsi että uudet elinkeinotkiinteyttivät asumista, ne mahdollistivat sen juurtu-misen myös uudenlaisille paikoille. Asuinympäristöäei valittuenää pelkästään pyyntinä-kökohtien perusteella, vaan siinä piti nyt ollaviljeltäväksi sopivaa maata sekä niittyjä ja lehdesmetsiköitärehujen saamiseksi.Peltojen jalaitumien raivaaminen kaskeamalla puh-koi metsiin aukkoja, jotkakarkoittivat riistan ja jatkuvasti laajenevinamuuttivat
maise-maa.
Vielä kivikaudella tällainen toiminta oli Satakunnassa vähäistä. Kuitenkin josilloin alkoi siirtyminen uuteen elämänmuotoon, missä ihminen yhä enenevässä määrässä muokkasi ympäristöään omien tarkoitustensa mukaiseksi.
I Ks. edellä Alhonen s. 70; myös Salo 1981, 22-23.
2. Matiskainen 1989e, 44.
Esihistorian kausijako on tutkijoiden laatima tukirakenne, joka helpottaa inhimillisen kulttuurikehityksen hahmottamista jaantaa sille ajallisiakiinnekohtia. Sitä eikuitenkaan pidä käsittää niin, että kehitys olisi edennyt kaudesta toiseen äkillisinähyppäyksinä. Ne ilmiöt, joihin arkeologit perustavat kausijaon, ovat yleensätulosta hitaasta kehityksestä, johonaikalaiset tuskin ovat kiinnittäneet suurta huomiota. Vasarakirveskulttuurin tulon kampakeraamisen väestön pyyntimaillevoi kyllä olettaa poikkeukselliseksi
mullistuksek-si, mutta muuten kehitykseen ei näytä sisältyneen suurta dramatiikkaa. Sellaista ei ole myöskään kivikauden japronssikauden vaihteessa.
Rannikon Kiukaisten kulttuurin tärkeimmät kaukoyhteydet suuntautuivat Itämeren alueelle: nimenomaan Ruotsin kanssa oltiin tekemisissä enemmän kuin koskaan aikai-semmin. Tätä tietä saatiin kosketuksia myös pronssiin.
Tanskassa ja Skånessa oli Manner-Euroopasta tullutta metallia jo ennen vuotta 2000 eKr., mutta varsinaisen pronssikauden katsotaan siellä alkaneen vasta 1600/1550 eKr.
Suomen vanhimmat läntiset metalliesineetovat vuoden 1500 vaiheilta jasitä seuraavilta
vuosisadoilta; niihin kuuluu mm. Nakkilasta löydetty keihäänkärki.3 Niiden perusteella Suomen pronssikausi katsotaan useimmiten alkavaksinoin 1500 eKr. Löytöjä on kuiten-kin vielä niin harvassa, että kivikauden japronssikauden rajan voi yhtä hyvin sijoittaa
myöhäisempäänkin ajankohtaan; Unto Salon mukaan se on Satakunnassa vasta
1300/1200eKr.4 Tällainen tulkinnanvaraisuus kuvastaa varmasti todellistatilannetta, sitä
muutaman sadan vuoden mittaista siirtymävaihetta, jonka aikana aluksi lähinnä ylelli-syystavarana saadut metalliesineet vähitellen saavuttivat merkitystä myös arkielämässä.
Satakunnan sisämaassa ovat loppuvan kivikauden löydöt vähäisiä. Ainoa Kiukaisten kulttuuriin liittyvä asuinpaikka on Kangasalan Sarsa, mutta asbestikeraamista asutusta ei tunneta ollenkaan. Vasarakirvesvaiheen jälkeensiellä lienee kuitenkin itäinen vaikutus lisääntynyt, sillä pronssikaudella se joselvästi kuuluu itäiseen kulttuuripiiriin. 5
Kivikauden kuluessa tapahtunut kehitys johtisiis Suomen jakaantumiseenkahdeksi kult-tuurialueeksi, joidenväestöt, vaikkakin olivat yhä monin sitein sukua keskenään, poik-kesivat toisistaan kielellisessä ja fyysisessäkin perimässään. Ratkaisevinta osaa tässä -todettakoon se vielä kerran - näytteli vasarakirveskulttuuri.
Olihan joaikaisemminkin ollutvastakohtaisuutta, mikä näkyy Jäkärlänryhmän ja tyypil-lisenkampakeramiikan sekä etenkinmyöhäiskampakeramiikan jaasbestikeramiikan
koh-3. Salo 1981, 35.
4. Salo 1981, 446.
5. Salo 1981, 358, 376,377-379.
308
dalla, mutta kehitys oli kulkenut jokseenkintasatahtia eikä esimerkiksi elintavoissa ollut oleellisiaeroja. Merellisetyhteydet, jotkatoivatyhä enemmän kulttuurivaikutteita Skan-dinaviasta ja muualtakin Itämeren alueelta, vilkastuttivat rannikon kehitystä ja liittivät sen länsieurooppalaiseen kulttuuripiiriin. Siihen verrattuna sisämaa jäi vanhoilliseksi.
Perinnäiset yhteydet itään eivät samassa määrin pystyneet uudistamaan kulttuuria, joka lisääntyvästä metallinkäytöstä huolimatta pysyi vielä vuosisatoja lähes kivikautisella ta-solla.
Liite 1. Nuorakeramiikka Satakunnassa
Alastaro. -Mälläinen Kalamäki. Asuinpaikka, noin 500 palaa ainakin 20 astiasta, lisäksi mm. työkirves, kaiv. Ailio 1903. Ailio 190911, 1-5,Edgren 1970, 87. - Mälläinen Rajala Körrinpelto/Vampula Hanhikoski.
Asuinpaikka, astianpala Vampulan puolelta, samoilta paikoin myös vasarakirves ja pala toisesta, kolme työkir-vestä ja olkakirves(Mälläinen Konkka), esikeraamisialöytöjä, kaiv. Ailio 1903. Ailio 190911, 5-9.- Hanhijo-ki Perämaa. Asuinpaikka vai uhri? Koristamaton pohjaton astia mudasta 90 cm syvyydeltä (?),läheltä työkir-ves. Soistuneen järvenrantaa. Edgren 1970, 89.
Eura. -Naaijoki Rauvola. Hauta? Koristamattoman astian paloja sekä vasarakirves hiekkamaasta 0,5-1 m syvyydeltä. Edgren 1970, 89.- Vahe Kuivarinta. Hauta vai uhri? Nuorakoristeinen astiasorastan. 40 cm sy-vyydestä. Edgren 1959, 36; 1970, 89. - HonkilahtiLepparo. Asuinpaikka, kohovyökoristeisen astian paloja, kaksi vasarakirveenpalaa. Edgren 1970, 89-90.- Honkilahti Koski Ns,-talo. Hauta ? Luotettavalta tuntuvan tiedon mukaan hiekanotossalöytynyt "tasapohjainen kukkaruukun kokoinen” saviastia ja "silmällinen kivivasa-ra”. Samasta paikasta kai myös vasarakirves (Tampere, Lindellin kok. 92). Europaeus 1911, 82.
Hämeenkyrö.-Parila Peltoniemi. Asuinpaikka? Nuorakoristeista keramiikkaa ja vasarakirves hiekkakuo-pasta. Huurre 1983a,93; Edgren 1970, 90. -Parila Linnaseinä. Asuinpaikka. Astianpaloja ja kaksi työkirves-tä pellosta. Huurre 1983a,93; Edgren 1970, 91.
Kangasala. -Sarsa Pohtio ja Sepänjärvi, Asuinpaikka, keramiikkaa ainakin 33 astiasta. Koskimies 1968;
Edgren 1970, 87-88.
Kiikoinen. -Uusi-Jaara. Hautavarhaiskampakeraamisella asuinpaikalla. Keramiikkaa ja vasarakirves n. 1 msyvältä, kaiv. Äyräpää 1927. Äyräpää 1956, 21; Edgren 1970, 88.
Kokemäki. -Kraviojankangas. Varhaiskampakeraamiselta asuinpaikalta nuorakeramiikkaa ja työkirves. -Vallila Pispa. Kampakeraamiselta asuinpaikalta nuorakeramiikkaa ainakin kahdesta astiasta. Luho 1961, 5;
Edgren 1970, 89. -Kuurola Lehtiniemi. Asuinpaikka (?),koristamatonta keramiikkaa ja vasarakirveen pala.
Edgren 1970, 89. Myös hauta (?): vasarakirves SatM 128958 noin metrin syvyydeltä.
Kultaa. - Joutsijärvi Rauhala. Asuinpaikka myöhäiskampakeraamisella asuinpaikalla. -Levanpelto Santa-Nokki. Asuinpaikka, pala epävarmaa keramiikkaa.
Köyliö. -TuiskulaKolisoja. Kampakeraamiselta asuinpaikalta nuorakeramiikkaa (KM 13019:46)
Lempäälä. -Aimalankangas Littunen. Hauta, jossa on ollut ehkä kivikehä. Keramiikkaa, vasarakirves ja työkirves. Kaiv. J. Voionmaa 1935. Edgren 1970, 91.
Loimaa. -Metsämaa Kallio Uusitalo. Asuinpaikka (?);keramiikkaa ja työkirves hiekanotossa. Edgren 1970, 91.
Merikarvia. -Kuvaskangas. Asuinpaikka, hautoja(?).Kuvaskankaan itäpäästä, Hirvenkuoppa -nimiseltä alueelta, missä kunnalla ja valtiolla onsuuret hiekkakuopat, on löydetty ainakin kuusi vasarakirvestä, löytösy-vyydet 30 cm- 2,5 m (?). Alueelta on myös asuinpaikkaan viittaavia sirpaleita, mm. pari keramiikanmurua (KM) 17460: 1,3). Näiden saviaines muistuttaa nuorakeramiikkaa,muttatoisen palan sisä(?)pinnassa on tälle vierasta lyhyiden soikeiden painanteiden muodostamaakoristetta. Alueella on voitu asua jokampakeraamisella ajalla, sillä meren ollessa 60 m tasolla se on ollut lähes 2 km pituisena kapeana saarena.
Nokia. -Tottijärvi Myllykylä Pelttari, Asuinpaikka ja hautoja. Paloja ainakin kahdesta astiasta, kaksi vasa-rakirvestä ja työkirves hiekanotossa. Kaiv. Pälsi 1937. Edgren 1970, 88.
Noormarkku.-Rudanmaa Koivuniemi. Asuinpaikka. Koristamaton astian reunapala (KM 17502:1). Muita löytöjä mm. kaksi käyrää liuskeveistä (ks. s. 186).
Pomarkku. - Honkakoski Patokoski. Varhaiskampakeraamiselta asuinpaikalta nuorakeramiikkaa (KM 17228:7).-Kk Herramäki. Asuinpaikka. Koristamaton astianpala(KM 17231:1).
310
Pori.-Lattomeri Santakangas. Hauta; vasarakirves japiirtokoristeisen astian paloja. Edgren 1981.
Säkylä. - Vähä-Säkylän Kolerikiventie. Varhaiskampakeraamiselta asuinpaikalta nuorakeramiikkaa (KM 22870:2).
Tampere. - Messukylä Vuohenoja Kokinpelto. Asuinpaikka, paloja ainakin 23 astiasta. Kaiv. E. Sarasmo 1967. Edgren 1970, 90; Salo 1988, 70-72.-Teisko Kämmenniemi. Asuinpaikka. Koristeettomia astianpaloja.
Koekaiv. P. Honkanen 1981. Salo 1988, 142-143.
Vammala. -Liekolankatu. Pitkäaikaiselta asuinpaikalta mm. nuorakeramiikkaa, Kaiv. M. Schauman ja A.
Kehusmaa 1970. Vikkula 1987, 95. -Tyrvää Haapakallio. Pitkäaikaiselta asuinpaikalta epävarmaa nuorakera-miikkaa. Kaiv. Äyräpää 1937,P, Sarvas 1960.1962. Vikkula 1987, 99. -Karkku Kuutin Selkäsaari. Asuin-paikka?Rannasta veden kuluttamia keramiikan muruja(KM 12326:1).Saarestamyös suippohamarainen reikä-kirves.
Äetsä. -Kiikka liivi Ala-Pappila. Asuinpaikka ?Nuorakeramiikan palan(KM 9570:1) löytöpaikka epävar-ma. Voi olla Mottisen pellosta, josta on tarkemmin ajoittamattomia asuinpaikkalöytöjä.-Koppolainen. Kera-miikan muruja esikeraamiselta asuinpaikalta(KM 11682:1).
(Vampula, ks. Alastaro)
Liite 2. Mahdollisia vasarakirveskulttuurin hautoja Satakunnassa
Eura. -Vahe Lähdekorpi. Vasarakirves (KM 13639)sorakuopasta läheltä Kuivarintaa ja Lähdekorven ajoit-tamatonta asuinpaikkaa (Ailio 190911, 13-14), josta kerrotaan löytyneen keramiikkaakin. -Kauttua Kananal-ho. Vasarakirves (KM 14805)noin 1 m syvältä. Kertoman mukaan siinä oli ollut puinen varsi, joka oli heitet-ty pois. - Naarjoki Petäjäponas. Vasarakirves (KM 13129) hiekkakuopasta. - Sorkkinen Kotila Kolimäki.
Vasarakirves(KM 13394)hiekkakuopasta. - Hinnerjoki Kaunisnummi. Sorakuopasta pari vasarakirvestä sekä asuinpaikkalöytöjä. Europaeus 1911, 81. Toinen kirveistä löytynyt Riikm maalta noin 1 m syvyydestä.
Huittinen. -Sampu Vähä-Käki Riposuo. Hiekanotossa kaksi vasarakirvestä ja kaksi työkirvestä. Edgren 1970, 35. -Raijala Kankare. Vasarakirves (KM 10303)sorakuopasta 75 cm syvältä.
Hämeenkyrö. -Heinijärvi Yli-Raukola. Vasarakirves hiekkakuopasta 2,5 kyynärää syvältä. Huurre 1983a,
85. -Kyröskosken harju. Vasarakirves sorakuopasta. Huurre 1983a,89. - Vesajärvi Salo. Työkirves 60 cm syvältä santakuopasta. Huurre 1983a,98.
Jämijärvi.- Vihu Perämäki. Vasarakirves santakuopasta 5 korttelin syvyydeltä. Edgren 1970, 37.
Kangasala. -Kk Vainio. Vasarakirves n. 90 cm syvältä. Luho 1949, 39.
Kankaanpää. -Vihteljärvi Puuska. Vasarakirves (SatM 7108) 60 cm syvältä. Saman talon maalta toinen-kin vasarakirves ja työkirves(KM 3847 ja 8055:5). - Vihteljärvi Peltomäki. Työkirves (SatM) metrin syvyy-destä.
Kokemäki. -Harola Mölkkäri Pirkkinäisten ahde. Vasarakirves ja työkirves sorasta80 cmsyvältä. Edgren 1970, 37. -Kakkulainen Kalomäki. Vasarakirves (KM 6504) metrinsyvyydestä hiekkakuopasta. Alueella myösrautakautista kalmistoa. -Pumpola Selkämetsä. Vasarakirves (SatM 5506) sorakuopasta metrin syvyy-destä.
Köyliö. -Kepola. Vasarakirves (KM 12876) hiekkamaasta metrinsyvyydestä.
Lempäälä.-Pyhältö Hytylä. Suippohamarainen kirves (KM 13766)40-45 cmsyvältä.
Noormarkku. - Ei tarkempaa löytöpaikkaa. Punaisesta hiekkakivestä tehdyn suippohamaraisen kirveen kappale (SatM 15249)noin metrinsyvyydestä.
Pomarkku. Honkakoski, ei tarkempaa löytöpaikkaa. Vasarakirves (SatM 1035)2 kyynärää syvältä.
Punkalaidun .-Ei tarkempaa löytöpaikkaa. Vasarakirveen kappale (KM553c)noinkyynärän syvyydeltä.
Vesilahti. NarvaKivijärvi. Työkirves (HäM 1262:24)pienestä hiekkakummusta 1,5 m syvyydestä. Samas-sayhteydessä oli havaittu saviastianpaloja ja hiiltä. Kivikoski 1935, 35.
312
Liite 3. Mahdollisia vasarakirveskulttuurin asuinpaikkoja Satakunnassa.
Eura. - Naaijoki Vainio. Kaksi työkirvestä ja tasataltta (RauM 1680:1-3).- Sorkkinen Vaaniin Neittamo.
Vasarakirves ja iskoksia (KM 3272:8, RauM 1597:10). Europaeus 1911, 81.-Turajärvi Vuorenmaa Työkir-ves (KM 3640:4),iskoksia. -Luvalahti Koivulahti. Työkirves (KM 17248).-Pappila Kouttinen. Olkakirves, työkirves ja kirveen teelmä (KM 14794:1-3). - Hinnerjoki Mäki-Mattila. Kaksi kirveen kappaletta (HäM 1183:16-17). -Honkilahti Kolmhaara. Lähes olkakirveeksi tikattu työkirves(KM 15218:254) "Pohjoiskukku-lan” alueelta on ainoa selvä vasarakirveskulttuurin esine.
Honkajoki. -Vataja Perävainio. Olkakirves(SatM 10415)asuinpaikka-alueelta. Kertoman mukaan
koskes-tavasarakirves.
Hämeenkyrö. -Mahnala Nikkilä. Asuinpaikalta työkirves. Huurre 1983a, 65, 91. -Herttuala Kahila. Eri-ikäisten löytöjen joukossa mm. työkirves. Huurre 1983a, 65, 86. - Järvenkylä Uusitalo. Työkirves. Huurre
1983a, 65, 87. -Vesajärvi Iso-Muotia Esikeraamisten löytöjen ohella vasarakirves. Huurre 1983a,65, 96.
Ikaalinen. -Karttu Kauppila, Asuinpaikka-alueelta mm. kolme työkirvestä (KM 2085:2 sekä SatM 9151 ja 10314).
Jämijärvi.- Vihu Sauvaniemi. Mm. työkirves (SatM 10253) ja hukkaan joutunutreikäkirves (Ailion tark.
kert. 1910).
Kankaanpää. - Niinisalo Paininko. Kaksi vasarakirveenkappaletta (KM 1941:1,2). -Veneskoski Vähä-koski Paratiisipelto. Runsaslöytöiseltä asuinpaikalta mm. työkirves (KM 3392:2).
Kiikoinen. - Jänesniemi. Suippohamarainenreikäkirves (?)(SatM 7057).-Kuorsuma Koivula. Mm. kak-si työkirvestä (SatM8683, 8738).
Kiukainen. -Köylypolvi Vanha-Kutun. Vasarakirves (KM 11686)ja toinen hukattu. -Köylypolvi
Kiukainen. -Köylypolvi Vanha-Kutun. Vasarakirves (KM 11686)ja toinen hukattu. -Köylypolvi