Tutkimusaineiston esittely

Ottaen huomioon sen, että tutkimukseni tavoitteena on selvittää korkeakoulujen ja niiden sidosryhmien välistä vuorovaikutusta osana korkeakoulujen aluesuh-teiden kehitystä ja valtiotilan muutosta, olen kiinnostunut ennen kaikkea siitä, miten nämä toimijat näkivät ja kokivat korkeakoulujen tehtävän tilallisesta näkö-kulmasta. Voidakseni vastata tähän kysymykseen mahdollisimman luotettavasti olen päättänyt syventyä ”aineistotriangulaation” hengessä useisiin eri aineistoi-hin, etunenässä arkistolähteisiin, haastatteluiaineistoi-hin, lehtiartikkeleiaineistoi-hin, toimijoita koskettaviin historiateoksiin sekä muuhun kontekstoivaan tutkimuskirjallisuu-teen.²⁴⁰ Kuten historioitsija Alan Megill on todennut, eronteko ensisijaisten ja toissijaisten lähteiden välillä on välttämätön metodologinen nyrkkisääntö, jota historioitsijan ei pitäisi ohittaa.²⁴¹ Yksilöitäessä eri lähdemateriaaleja

muodosti-238 Ks. tarkemmin Kohvakka 2013a; vrt. Koskivirta 2010a; Björn 2014a.

239 Antonsich 2007; Vainikka 2015, 97.

240 Eskola & Suoranta 1998, 69.

241 Megill 2007, 50.

vat arkistoista, sanomalehdistä ja muista julkaisuista saatu aikalaislähdemateriaali tutkimukseni primääriaineiston haastattelujen jäädessä tutkimuskirjallisuuden ohella selkeämmin edustamaan sekundaarilähteitä.

Aikalaislähdemateriaaliin viittaamisen osalta jouduin valitettavasti tekemään kompromisseja, jotka jossain määrin vaikeuttavat tutkimusprosessin läpinäky-vyyden sekä tutkimustulosten luotettavuuden arviointia. Artikkelijulkaisujen rajatun pituuden (merkkimäärän) sekä maantieteen lehtien (Alue & Ympäristö/

Fennia) historiantutkimuksesta poikkeavan viittausjärjestelmän vuoksi en ole voinut kirjata arkistolähteitä yhtä tarkasti ja monipuolisesti kuin historiatieteis-sä on tapana. Tämän vuoksi viittauksia esimerkiksi korkeakoulujen hallitusten sekä tiedekunta- ja osastoneuvostojen pöytäkirjoihin ei artikkelijulkaisuissa ole niin paljoa kuin olisi ehkä toivottavaa.

Edellä mainitusta ongelmasta huolimatta arkistoaineisto tarjosi aikalais-näkökulman eri toimijoiden mielipiteisiin ja tulkintoihin tutkimuskysymyste-ni kannalta keskeisistä historiallisista tapahtumista. Orgatutkimuskysymyste-nisaatioiden välillä on usein eroa sen suhteen, miten ja kuinka yksityiskohtaisesti tapahtumia on kirjattu ylös ja säilötty jälkipolville. Erilaisten kokousten pöytäkirjat saattavat esimerkiksi olla hyvin ylimalkaisia ja vaieta kokonaan kokouksissa käydyistä, tapahtumia kontekstualisoivista keskusteluista ja näkökulmaeroista.²⁴² Tässä tapauksessa tutkittavien korkeakoulujen omat arkistot muodostivat varsin kohe-rentin, kattavan ja siten vertailukelpoisen aineistokokonaisuuden. Molemmissa tapauksissa päättävät hallintoelimet, hallitukset sekä tiedekunta-, osasto- ja lai-tosneuvostot, toimivat saman kaavan mukaisesti ja kirjasivat verraten yksityis-kohtaisesti ylös käydyt keskustelut ja tehdyt päätökset. Korkeakoulujen piirissä syntyneistä lähteistä olen hyödyntänyt pitkän aikavälin kehittämissuunnitel-mia, tulo- ja menoarvioesitysten virkaesityksiä, säännöllisesti laadittuja toimin-ta- ja taloussuunnitelmia, tutkimuspoliittisia ohjelmia, opetusministeriölle ja muille keskeisille sidosryhmille annettuja lausuntoja eri kehitysehdotuksista sekä työryhmämuistioita. Myös korkeakoulujen – usein rehtorin ohjaamana käyty – ulospäin suuntautunut kirjeenvaihto muodostaa yhden sidosryhmä-vuorovaikutusta kuvaavan aineiston. Ruohonjuuritason tunnoista antaa puo-lestaan hyvän kuvan tiedekunta- ja osasto/laitosneuvostojen kokousten pöytä-kirjat muistioineen ja liitteineen.

Tutkimuksen kannalta relevanttien ulkoisten sidosryhmien arkistot ovat Joensuun ja Lappeenrannan kaupunkien osalta paitsi äärimmäisen laajat myös samalla tavoin järjestetyt. Sitä vastoin Etelä- ja Pohjois-Karjalan maakuntaliit-tojen ja kauppakamarien arkistointi on huomattavasti kirjavampaa. Karjalan maakuntaliiton ja kauppakamarin arkistot ovat järjestetty Pohjois-Karjalan maakunta-arkistoon ja niiden osalta saatu informaatio on varsin kattavaa ja hyvin järjestynyttä. Näihin verrattuna Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja kauppakamarin arkistot ovat asiasisällöltään sirpaleisempia, mistä on yhtenä osoituksena se, että maakuntaliiton papereita löytyy Mikkelin maakunta-arkiston lisäksi myös Lappeenrannan kaupunginarkistolta. Toisaalta

Etelä-242 Rojas 2010, 1268.

Karjalan kauppakamarin arkistoa ei ole järjestetty lainkaan, mikä vaikeutti aika lailla relevantin aineiston kartoittamista. Etelä-Karjalan osalta tilannetta parantaa kuitenkin yllättävänkin kattava, Lappeenrannan, Imatran ja Joutsenon muodostaman Etelä-Karjalan ydinalueneuvottelukunnan arkisto, josta käy hyvin selville maakunnan suurimpien kuntien intressit Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun suhteen.

Maakuntaliittojen ja kauppakamarien kohdalla tärkein lähteistö koostuu hallitusten, valtuuskuntien ja valiokuntien pöytäkirjoista ja lausunnoista sekä lähetetyistä ja vastaanotetuista kirjeistä. Tietoainekseltaan valtavien kaupun-ginarkistojen kohdalla päädyin ratkaisuun, jossa tutkin ensiksi tarkastelemieni korkeakoulujen ylläpitämät, tarkat päivämäärät sisältävät lehtileikekokoelmat ja poimin niistä tiede- ja korkeakoulupolitiikkaa sekä korkeakoulujen ja kaupun-gin kanssakäymistä koskevaa materiaalia. Mielenkiintoisten, kaupunkien ja kor-keakoulujen vuorovaikutusta (tai sen puutetta) käsittelevien viittausten tullessa vastaan tein pistoluonteisia interventioita kaupunginhallitusten ja -valtuustojen pöytäkirjoihin ja niiden liitteisiin. Tätä kautta saatu aineisto näyttelee kuitenkin hyvin pientä osaa kokonaisuudessa.

Pohjois-Karjalan ja Kymen lääninhallitusten sekä niin ikään valtiovaltaa edustavien hallituspuolueiden ja ministeriöiden (opetusministeriö ja kauppa- ja teollisuusministeriö) aikalaisnäkemyksiä olen nostanut esiin erilaisten julkaisu-jen kautta. Lääninhallituksen näkökannat korkeakoulutukseen ja tutkimukseen käyvät ilmi alueellisten kehittämissuunnitelmien sekä teollisuus- ja koulutus-polittiisten ohjelmien kautta. 1970–80-luvuilla valtaa käyttäneiden hallitusten ohjelmat alue-, tiede- ja korkeakoulupoliittisine tavoitteineen löytyvät puoles-taan kootusti sähköisenä versiona verkosta valtioneuvoston sivuilta. Kehityksen suuntaviivoja ovat määrittäneet myös opetusministeriössä laaditut ja valtioneu-voston vahvistamat viralliset korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelmat, joista merkittävimpinä voidaan mainita korkeakoululaitoksesta säädetyt lait vuosilta 1966 ja 1986. Näiden ohella olen käynyt läpi tutkimusajanjaksolla an-netut, tutkimuskysymysten kannalta relevantit asetukset sekä julkisuuteen saa-tetut komiteamietinnöt, muistiot, katsaukset, ohjelmat ja päätökset. Sekä ope-tusministeriön että kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalaan kuuluneista tiede- ja teknologipoliittisista kysymyksistä on mahdollista saada tietoa tuon ajan julkaisuista, erityisesti komiteanmietinnöistä.

Erilaiset mielipidekirjoitukset ja muistelmat puolustavat paikkaansa tarjo-amalla eri avainhenkilöiden näkemyksiä niin tiede-, korkeakoulu- kuin aluepo-liittisiin ja kansainvälistymistä kosketteleviin kysymyksiin. Samaan kategoriaan asettuvat myös tutkimustehtäväni kannalta merkittävien mielipidejohtajien, Joensuun korkeakoulun rehtori Heikki Kirkisen ja Lappeenrannan kaupungin-johtaja Jarmo Kölhin henkilökohtaiset arkistot. Tässäkin tapauksessa mielipide-kirjoitukset, muistelmat ja henkilökohtaiset arkistot tarjoavat rikasta tutkimus-materiaalia pääasiassa johtotason henkilöistä, mikä tosin väistämättä vääristää tutkimuskohteesta saatavaa kuvaa. Toisaalta johtotason henkilöt ovat usein äärimmäisen hyvin verkottuneita henkilöitä, joilla on pääsy valtaa tuottavien

sosiaalisen (verkostot, vuorovaikutuksen synnyttämä luottamus), kulttuurisen (tieto, taito, kokemus) ja taloudellisen pääoman lähteille, ja sitä kautta kykyä saa-da aikaan muutoksia²⁴³.

Organisaatiotutkimuksen piirissä tällaisia kyvykkäitä johtajia on nimitetty

”institutionaalisiksi yrittäjiksi” (institutional entrepreneur), jotka ovat paitsi ha-lukkaita myös pystyviä ajamaan intressejään erilaisten toimintaa ehdollistavien institutionaalisten järjestysten puristuksessa ja saamaan sitä kautta aikaan muu-tosta niiden keskuudessa.²⁴⁴ Vaikka tämä näkemys on tuonutkin arvokasta uutta näkemystä tutkimuskentälle, sitä on aiheesta kritisoitu eräänlaisen ”sankari-viitan” asettamisesta yksittäisten henkilöiden harteille ja heidän irrottamisesta institutionaalisesti määritellystä kontekstista.²⁴⁵ Liian heroistinen näkökulma ei ole ollut mitenkään vieras historiantutkimuksenkaan kentällä, joten olen eri-tyisesti aineistotriangulaation ja verkostonäkökulman kautta pyrkinyt parhaani mukaan välttämään tätä sudenkuoppaa tutkimuksessani.

Haastattelut ovat myös yksi keino lisätä näkökulmien diversiteettiä; niiden kautta saadaan kuulluksi ”tavallisen” ihmisen ääni.²⁴⁶ Haastattelut ovat yleensä saaneet sekundaarilähteen leiman historiantutkimuksessa, koska ne ovat vain harvoin tuotettu historiallisten tapahtumien yhteydessä tai välittömästi niiden jäl-keen.²⁴⁷ Mitä pidempi ajallinen välimatka tapahtuman ja muistamisen välillä on, sitä skeptisemmin historioitsijat ovat suhtautuneet muistitiedon arvoon lähtee-nä.²⁴⁸ Arkistoaineistoa pidetään luotettavana yleensä sen ”tahattomuuden” vuoksi;

sitä ei ole katsottu synnytetyn kertomaan meille jotain tiettyä versiota historiasta, vaan se on syntynyt historiallisten tapahtumien yhteydessä, osana ”normaalia elämä䔲⁴⁹. Monen historioitsijan mielestä tämä kriteeri täyttyy nostalgian ja mui-den äänien (esim. median) ”saastuttaman” haastatteluaineiston ja muun muistitie-don kohdalla huonosti, minkä vuoksi muistitieto soveltuu parhaiten tukemaan ja täydentämään dokumentteihin ja asiakirjoihin nojautuvaa tutkimusta.²⁵⁰

Yllä kuvatut määrittelyt muistitiedon asemasta pätevät myös omas-sa tutkimuksesomas-sani, minkä vuoksi luen muistitiedon sekundaarilähteisiin.

Sekundaarisuutta ei kuitenkaan pidä tulkita mitenkään muistitietoa ja muisti-tietotutkimusta (ml. oral history) vähätteleväksi. Päinvastoin, koen muistitiedon tärkeäksi keinoksi lisätä tutkimuksen moniäänisyyttä ja demokraattisuutta, ku-ten monet muistitietotutkijat tiivistävät tutkimussuuntauksen edut.²⁵¹ Toisin sa-noen sitä kautta nousee esiin kertojan tai silminnäkijän kokemukset ja tulkinnat tapahtumien merkityksestä. Lisäksi tutkimukseni ajallinen rajaus kattaa suh-teellisen läheisen menneisyyden, mikä osaltaan lisää muistiedon faktista luo-tettavuutta.

243 Bourdieu 1986.

244 diMaggio 1988, 3; Maguire et al. 2004, 657.

245 delmestri 2006; Meyer 2006.

246 Tosh 2010, 316.

247 Vrt. Jordanova 2006, 95.

248 Kalela 2000, 90.

249 Megill 2007, 25.

250 Caunce 1994; Tosh 2010, 319–323.

251 Ks. esim. Kalela 2006, 72; Peltonen 2010, 136.

Muistitietoon kriittisesti suhtautuva saattaisi korostaa tässä yhteydessä jäljel-le jäävää ongelmaa eli muistelijan taipumusta selittää asiat jälkiviisaasti parhain päin ja valikoiden²⁵². Tähän ongelmaan voidaan vastata nojautumalla historioit-sijoiden, erityisesti mikrohistorioitsijoiden tapaan katsoa muistitiedon taakse ja tulkita lähteitä toisinaan päinvastaisella tavalla kuin mikä on niiden alkuperäi-nen sanoma.²⁵³ Toisin sanoen joskus on tärkeämpää huomata se, mistä lähteet vaikenevat kuin se, mitä ne ilmaisevat eksplisiittisesti. Mikrohistorian uranuur-tajaa, Carlo Ginzburgia soveltaakseni: se, että muistitieto ei ole objektiivista, ei vielä tarkoita sitä, että se olisi täysin hyödytöntä.²⁵⁴ Ei pidä unohtaa, että subjek-tiivisuus leimaa myös kirjallista aineistoa. Hedelmällisempää onkin aina kysyä:

miksi asiat muistetaan niin kuin muistetaan, kerrotaan niin kuin kerrotaan ja kirjataan ylös niin kuin kirjataan.²⁵⁵

Olen hyödyntänyt tässä tutkimuksessa sekä itse tekemiäni haastatteluja (23 kpl) että Joensuun yliopiston suullista historiaa (12 kpl)²⁵⁶ ja 40-vuotishistoriaa var-ten tehtyjä valmiita haastatteluita (5 kpl)²⁵⁷. Haastateltavien joukossa on rehtorien ja hallintojohtajien lisäksi muita johtotehtävissä (dekaanit, osastojen ja laitosten johtajat) olleita professoreita, riviprofessoreita ja apulaisprofessoreita, lehtoreita, tutkijoita, yliassistentteja, assistentteja, suunnittelijoita ja laboratorioinsinöörejä.

Yliopistojen ulkopuolisisten sidosryhmien edustajista haastateltujen joukossa on entinen Pohjois-Karjalan maaherra, Pohjois- ja Etelä-Karjalan maakuntaliittojen en-tiset toiminnanjohtajat, Joensuun entinen apulaiskaupunginjohtaja, Etelä-Karjalan kauppakamarin tietoliikennevaliokunnan entinen puheenjohtaja, yksi entinen opetusministeri ja kaksi opetusministeriön entistä osasto/toimistopäällikköä.

Korkeakouluissa työskennelleiden osalta itse tekemieni puolistruk-turoitujen haastatteluiden haastattelurunko sisälsi kolme osa-aluetta.²⁵⁸ Haastattelutilanteessa pyysin haastateltavaa kertomaan ensin omasta työhisto-riastaan ja työnkuvastaan. Tämän jälkeen esitin hänelle kysymyksiä itse korkea-kouluorganisaatiosta ja siinä tapahtuneista muutoksista. Kolmanneksi pyysin haastateltavaa pohtimaan omassa työssä ja korkeakouluorganisaatiossa tapah-tuneita muutoksia suhteessa laajempiin muutoksiin institutionaalisessa toimin-taympäristössä (yhteiskunnassa). Ulkoisten sidosryhmien osalta haastatteluti-lanne oli avoimempi, eikä sitä ollut sidottu tiukkaan formaattiin.²⁵⁹ Yhteisenä nimittäjänä haastateltavilla oli oman työnimikkeen tai luottamustoimen kautta korkeakouluun syntyneen suhteen pohdinta; millaisia odotuksia heillä oli kor-keakouluja kohtaan ja kuinka hyvin nämä odotukset täyttyivät heidän mieles-tään. Haastattelujen kesto vaihteli noin puolesta tunnista puoleentoista tuntiin ja ne on litteroitu sanasta sanaan siten, että litteroinnista jätettiin pois kontekstiin liittymätön puhe, täytesanat ja ylimääräiset äännähdykset.

252 Vrt. Kalela 2006, 76.

253 Ks. esim. Levi 1998, 74–75.

254 Vrt. Ginzburg 1992, xvii.

255 Kalela 2006, 75.

256 Ks. Makkonen 2004.

257 Ks. Nevala 2009.

258 Puolistrukturoidusta haastattelusta ks. Hirsjärvi & Hurme 2000.

259 Avoimesta haastattelusta ks. Hirsjärvi & Hurme 2000.

Joensuun yliopiston kohdalla hyödyntämiäni valmiita haastatteluja voidaan leikkimielisesti nimittää sekundaariaineiston sekundaariaineistoksi. Niissä on luonnollisesti omat rajoitteensa, sillä toisin kuin itse tekemäni haastattelut, val-miit haastattelut on tehty aikanaan hieman toisenlaisia tarkoituksia varten ja toisenlaisten tutkimuskysymysten viitoittamana. Toisaalta jo tehtyjä haastatte-luja ei ole niin sanotusti tutkittu loppuun. Esittämällä omien käsitteideni kautta kysymyksiä valmiille aineistolle kykenin saamaan haastatteluista yllättävänkin paljon relevantteja osavastauksia omiin tutkimuskysymyksiini. Valmiit aineistot säästivät myös työtunteja, jolloin kykenin kohdistamaan resurssejani vaativan poikkitieteellisen lähestymistavan kehittämiseen.²⁶⁰