Joensuun yliopiston fysiikan ja kemian laitokset muistuttivat toimintatavoiltaan ja tavoitteiltaan hyvin paljon Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun osastoja.
Lisäksi niiden piirissä käytiin Lappeenrannan osastojen tavoin neuvotteluita toi-minnan skalaarisesta fokuksesta ja osoitettiin selviä skaalavastarinnan merkke-jä. Sekä fysiikassa että kemiassa oli keskitytty 1970-luvulla kouluttamaan kyseis-ten aineiden opettajia opettajapulasta kärsineen Itä-Suomen tarpeisiin. Huutavin opettajakysyntä tulikin tyydytettyä 1980-luvun alkuun tultaessa, jolloin kyseisil-lä laitoksilla todettiin ”isänmaallisen tehtävän”, kuten fysiikan apulaisprofessori Pertti Ketolainen asian ilmaisi, tulleen täytetyksi ja päätettiin fokusoitua entistä vahvemmin kansainväliset mitat täyttävään perustutkimukseen. Käytännössä tämä tarkoitti julkaisemista kansainvälisissä tiedejulkaisuissa sekä osallistumis-ta muutenkin näiden universaaleiksi ja ei-paikallisiksi miellettyjen oppiaineiden piirissä käytyyn tieteelliseen keskusteluun.429 Yritysten kanssa tehtävä yhteistyö määräytyi puolestaan laitosten erikoistumisalojen mukaan. Koska optiikasta ja organometallikatalyyteista kiinnostuneita yrityksiä ei löytynyt yliopiston lähi-ympäristöstä, laitokset hakeutuivat yhteistyökysymyksissä Itä-Suomen ulko-puolisiin kaupunkeihin, missä näiden alojen osaamista oli jo ennestään.
Ajatus fysiikan ja kemian ikään kuin sisäänrakennetusta universaaliudesta ja kansainvälisyydestä sekä siihen liittyvästä ”paikan kiellosta” korostui myös Joensuun yliopiston fysiikan ja kemian laitoksilla. Kemian apulaisprofessorina 1980-luvulla toiminut Tapani Pakkanen totesi, ettei ole olemassa kansallista ke-miaa, vaan kyseessä on globaali aine. Joensuussa vuonna 1981 fysiikasta tohto-riksi väitellyt ja yliopistoon kymmenen vuotta myöhemmin apulaisprofessotohto-riksi
428 Kohvakka 2015b; ks. myös Kohvakka 2009.
429 Kohvakka 2015b; Joensuulaisten matemaatikkojen, fyysikkojen ja kemistien ”luonnolliseksi” miel-tämästä kansainvälisyydestä ks. myös Ronkainen & Ikonen 2015.
palannut Timo Jääskeläinen mainitsi puolestaan, että ulkomaisissa tiedelehdissä julkaiseminen oli ainoa keskeinen tavoite jo 1970-luvulla.430 Lausunnoista käy ilmi paitsi eräänlainen rajat ylittävä tieteenalakonsensus myös luonnontieteille tyypillinen fokusoituminen ja kaiken irrelevantiksi miellettävän poissulkemi-nen. Puhumalla fysiikan ja kemian universaaliudesta ja ylikansallisuudesta ja vuosikymmeniä jatkuneista traditioista he ikään kuin irrottivat oppiaineet ajal-lisesta ja paikalajal-lisesta kontekstista.431 Samalla he kuitenkin hyvin tarkkaan loka-lisoivat ja rajasivat sen, mistä laitoksilla oltiin kiinnostuneita ja mihin ongelmiin resurssit kannatti kohdistaa. Nämä rajankäynnit ja lokalisoinnin ilmentymät pe-rustuivat laitoksilla vallinneisiin epäsymmetrisiin valtasuhteisiin.432
Luonnontieteille tyypillinen tieteenalakonvergenssi horjui Joensuun yli-opistolla 1980-luvun puolivälissä. Tuolloin matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan päätoimiset tuntiopettajat ilmaisivat huolensa ainelaitoksilla – fy-siikan ja kemian ainelaitokset mukaan lukien – käynnissä olleesta toiminnan uudelleenskaalauksesta, joka muokkasi laitosten virkarakennetta lähestulkoon pelkästään kansainvälistä julkaisutoimintaa arvottavaan suuntaan. Laitosten tuntiopettajan virkoja muutettiin sisäisin järjestelyin tutkimusorientoituneiksi assistentin ja yliassistentin viroiksi. Näiden sekä kokonaan uusien virkojen täy-tössä painotettiin erityisesti julkaisutehokkuutta. Oli käytännössä sanomattakin selvää, että opetusorientoituneet tuntiopettajat pärjäsivät tässä kilvoittelussa huonosti.
Tuntiopettajat pyrkivät yhdessä muodostamaan skaalavastarintaa harjoitta-neen ryhmittymän muuttaakseen virantäytön pelisääntöjä opetustoiminnan pa-remmin huomioivaan suuntaan. Mikäli skaalavastarinta olisi johtanut tuntiopet-tajien intressejä palvelevaan lopputulokseen, fysiikan ja kemian laitokset olisivat todennäköisesti säilyttäneet territoriaalisen ja paikallisesti skaalautuneen luon-teensa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Sekä fysiikan että kemian laitoksilla henki-löstörakennetta kehitettiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alkupuoliskolla voi-maperäisesti ”korkeatasoisen tutkimushenkilöstön” suuntaan. Valtakamppailun lopputulos lisäsi laitosten yksiäänisyyttä ja nosti kansainvälisesti skaalautuneen logiikan käytännössä ainoaksi merkittäväksi fysiikan ja kemian (tutkimus)toi-mintaa ohjaavaksi logiikaksi Joensuussa.433
Yhteiskuntatieteiden piirissä Joensuun yliopistolla vallitsi 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa tieteenalalle tyypillinen moniäänisyys sekä ”kriittinen” tut-kimusote, joka kohdistui niin vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään kuin toisi-naan myös samaa tieteenalaa edustaviin kollegoihin. Yhteiskuntatieteet erotti kampuksella toimivista luonnontieteistä niiden vahva territoriaalinen suuntau-tuneisuus. Kansainvälisesti skaalautunut toiminta, etenkään tutkimuksessa, ei ollut yhteiskuntatieteilijöille vierasta, mutta kansainvälistyminen tarkoitti heil-le pääasiassa pinnalla olheil-leiden kansainvälisten tutkimusteemojen seuraamista, niistä ammentamista tai niiden soveltamista kansallisiksi ja alueellisiksi
miel-430 Kohvakka 2015b.
431 Vrt. Kuhn 1962, 48; Biglan 1973; Becher 1994.
432 Haraway 1991.
433 Kohvakka 2015b; ks. myös Kekäle 1997, 173–180; Clark 1998, 112–115.
lettäviin tutkimusongelmiin, jotka puolestaan tuotiin kansainvälisen tiedeyh-teisön tietoisuuteen sekä julkaisujen että ennen kaikkea konferenssien kautta.
Toisin sanoen yhteiskuntatieteisessä vallitsi yleisesti ottaen varsin harmoninen tasapaino eritavoin skaalautuneiden prosessien ja käytäntöjen välillä.434
Englantilainen maantieteilijä Peter J. Taylor väitti 1990-luvun puolivälissä, että valtiokeskeinen puhdasoppisuus (embedded statism) oli ollut 1900-luvun jälkipuoliskolla leimaa antavin piirre yhteiskuntatieteille. Hänen mukaansa yh-teiskuntatieteiden valtiokeskeisyys näkyi erityisesti tiedontuotannossa, jossa kansallinen (yli)korostui muulla tavoin skaalautuneiden poliittisten, taloudellis-ten ja sosiaalistaloudellis-ten prosessien kustannuksella.435 Taylorin varsin provokatiiviselle väitteelle löytyi jonkin verran tukea Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteistä.
Yhteiskuntapolitiikan professori Mikko A. Salo on muistellut, kuinka yhteiskun-tapolitiikassa ja sosiaalipolitiikassa julkaistiin vielä 1990-luvun alussa käytän-nössä pelkästään suomeksi. Julkaisemalla esimerkiksi englanniksi sosiaalipoli-tiikan tutkija ei Salon mukaan olisi täyttänyt sitä velvollisuutta, joka hänellä oli Suomea kohtaan.436
Toisaalta Joensuussa tuohon aikaan vaikuttanut maantieteilijä Anssi Paasi on kirjoittanut, kuinka yhteiskuntamaantieteessä ”radikaalit” joensuulaiset tutkijat
”yhteiskuntatieteellistivät” siihen asti luonnontieteisiin vahvasti kytkeytynyt-tä tieteenalaa. Heidän uudet radikaaleina pidetyt humanistiset, fenomenologi-set ja behavioristifenomenologi-set teoreettifenomenologi-set avaukfenomenologi-set sekä taipumus julkaista paljon myös suomenkielellä herättivät kritiikkiä luonnonmaantieteilijöiden ja jonkin verran myös kulttuurimaantieteilijöiden taholta. Kriitikkojen yksi keskeisin argumentti oli se, etteivät joensuulaiset olleet riittävän kansainvälisiä. Joensuulaiset vasta-sivat tähän kritiikkiin toteamalla, että kansallinen ja kansainvälinen eivät vält-tämättä ole tyystin vastakkaisia näkökulmia.437 Perttu Vartiainen esimerkiksi kirjoitti vuonna 1985 – väitöskirjaansa ja alan kansainvälistä keskustelua sitee-raten – kansallisessa maantieteenjulkaisu Terrassa tarpeesta luoda Suomeen ih-mistieteelliseltä perustalta nouseva ”yhtenäismaantieteellinen” suuntaus, joka tekisi ruotsalaisen ja yhdysvaltalaisen tradition tapaan pesäeroa luonnontieteis-tä ponnistavaan, abstraktiin systeemiteoreettiseen maantieteeseen, ja helpottaisi osaltaan ylikansallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa toimimista.438
Kansainvälisen ohella myös alueellinen ja paikallinen nivoutuivat yhteen kansallisen kanssa muodostaen tärkeän opetusta ja tutkimusta ohjaavan voi-man yhteiskuntatieteissä. Opetuksessa koulutusohjelmat rakentuivat maakun-nalliset resurssit mobilisoineen sosiaalityön ja aluesuunnittelun varaan. Myös tutkimuksessa alue ja alueella ilmenevät sosiaaliset ongelmat olivat jatkuvan teoretisoinnin kohteena. Yhteiskuntapolitiikassa lehtorina ja tutkijana 1980-lu-vulla toiminut Pirkko-Liisa Ahponen korosti, kuinka globaalista luonteestaan huolimatta yliopisto sijaitsee aina jossain. Hän halusikin tutkia kasautuneiden
434 Kohvakka 2015b; ks. myös Paasi 2005a; Ronkainen & Ikonen 2015.
435 Taylor 1996.
436 Kohvakka 2015b.
437 Paasi 2005a, 617–618.
438 Vartiainen 1985; ks. myös Paasi 2005a, 618.
sosiaalisten ongelmien takana olleita yhteiskunnallisia tekijöitä nimenomaan Itä-Suomessa, joka tarjosi oivaa empiiristä havaintoaineistoa yhteiskuntatutki-joiden käyttöön.439
Ehkä selkein kilpailukykylogiikkaa kohtaan skaalavastarintaa osoittanut ryhmittymä yhteiskuntatieteissä muodostui kuitenkin Karjalan tutkimuslaitok-sen yhteiskuntatieteiden osastolle, jossa rakennesosiologit Jukka Oksan ja Pertti Rannikon johdolla tutkivat Itä-Suomen syrjäkylien kehitysongelmia osana laa-jempaa yhteiskunnallista muutosta kohti kaupunkijohtoista markkinakapitalis-mia. Senhetkisiä kansainvälisiä maaseutusosiologian ja aluetutkimuksen para-digmoja noudattaen kylätutkijat korostivat kansallisen keskeistä merkitystä.440 Heidän mukaansa laajemmat yhteiskunnalliset rakenteet ohjailivat eri paikko-jen kehitysedellytyksiä Suomessa.441 Vetoamalla tutkimustensa kautta suoraan kansallisen tason poliitikkoihin kylätutkijat pyrkivät paitsi nostamaan syrjäky-lien kehitysongelmia laajempaan tietoisuuteen myös luomaan yleisempää maa-seutupolitiikkaa eräänlaiseksi vastavoimaksi uudelle kaupunkivetoiselle inno-vaatiopolitiikalle. Skaalapuhe tuottikin tulosta siinä mielessä, että yliopiston yhteistyöelimeksi perustettiin maaseutuinstituutti vuonna 1988 ja maaseututut-kimukselle laadittiin oma ohjelma, jonka toteuttamista vauhdittamaan saatiin maaseutututkimuksen erikoistutkijan virka vuonna 1990.442
Joensuulaiset kylä- ja maaseutututkijat olivat kylien sisäisiä kehitysehtoja ja kyläläisten oma-aloitteisuutta (paikallista) korostaneen, tutkimuksellista valta-virtaa edustaneen toimintatutkimuksellisen otteen kriitikkoja443. Heidän mu-kaansa lähestymistapa antoi liian pienen painoarvon kansallisille ja kansain-välisille yhteiskuntakehitystä ohjaaville rakenteellisille voimille.444 Nousevaan kilpailukykylogiikkaan varsin hyvin suhteutunutta toimintatutkimuksellis-ta otettoimintatutkimuksellis-ta edustivat eritoten Tampereen yliopiston aluetutkijat professori Lauri Hautamäen johdolla.445 Myös Joensuusta löytyi yhteiskuntatieteilijöitä, joiden tulkitsen, jos ei suoranaisesti ajaneen, niin ainakin paremmin sopeutuneen yhä laajeneviin kilpailukykyvaateisiin ja niiden edustamiin tavoitteisiin.
Maantieteilijöistä Perttu Vartiainen puhui 1980- ja 90-lukujen taitteessa uu-desta, ikään kuin kaupunkien ja maaseudun parhaat puolet yhdistävästä seu-tuistumisesta, josta rakentuisi ”omaleimaisiin ja mahdollisimman monipuo-lisiin ja itsenäisiin perusyhdyskuntiin perustuva seudullinen kokonaisuus”.446 Hän jossain määrin kyseenalaisti siihen asti jatkuneen valtiojohtoisen aluekehitysmallin, jossa alueellinen kehittämispolitiikka vaati ensi sijassa valta-kunnallisesti toteutuvaa järjestelmää. Sen tilalle Vartiainen ehdotti paikalliselta tasolta käsin jäsentyvää monitasoista alueellista suunnittelujärjestelmää, jossa
439 Kohvakka 2015b.
440 Kumpulainen 2013.
441 Ks. myös Massey 1979.
442 Kohvakka 2015b; ks. tarkemmin Oksa & Rannikko 1988; Hakamies et al. 1991.
443 Toimintatutkimus on tutkimussuuntaus, jonka päämääränä on saada aikaan muutoksia sosiaalisis-sa toiminnoissosiaalisis-sa, mutta sosiaalisis-samalla tutkia näitä muutoksia. Jary & Jary 1991, 5.
444 Knuuttila & Rannikko 2008, 11.
445 Kohvakka 2015b; ks. hautamäkeläisestä koulukunnasta tarkemmin Kumpulainen 2013.
446 Vartiainen 1990b, 29.
valtion rooli rajoittuisi aikaisempaa enemmän puitteiden luontiin ja ohjailuun.
Toisin sanoen tässä uudessa mallissa verkostomaisesti toisiinsa kytkeytyneitä (kaupunki)seutuja tarkasteltaisiin niiden omista lähtökohdista ja paikkaan sido-tuista toimintaedellytyksistä käsin.447
Uudentyyppinen verkostoajattelu valtasi alaa myös yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan ja Karjalan tutkimuslaitoksen aluetaloustieteellisessä tutkimuk-sessa. Aivan kuten Vartiaisen hahmottelemassa mallissa, myös verkostotalou-den tutkimuksessa aikaisempaa merkittävämmäksi yhdyskuntajärjestelmän muutosta jäsentäväksi ja määrittäväksi jännitteeksi nousi paikallisen ja yleisen – viime kädessä globaalin – välinen suhde. Aluetaloustieteilijä Heikki Eskelinen oli 1980-luvun jälkipuoliskolla eturintamassa osallistumassa verkostoajatteluun nojaavan kaupunkipolitiikan kehittelyyn Suomessa. Hänen mukaansa uudessa aluepolitiikassa oli keskeistä liittää (ongelma)alueiden yritykset verkostomaisen teollisen ja taloudellisen järjestelmän dynaamisiksi osiksi niin paikallisesti kuin laajemmissa puitteissa. Tämä edellytti aluepoliittisten toimenpiteiden uudista-mista sopimaan paremmin joustavaan tuotantoon ja teknologiaan, sillä perin-teiset tuotannontekijöiden käyttöä subventoivat aluepolitiikan keinot oli van-hakantaisesti suunnattu tukemaan monitoimipaikkaisten yritysten tuotannon maantieteellistä hajauttamista.448
Yleisesti ottaen joensuulaisten (kaupunki)seutu- ja verkostotaloustutkijoiden ajattelu näytti sopeutuvan paremmin kilpailukykyvaltiollistumiseen kuin aktii-vista skaalavastarintaa osoittaneiden maaseutu- ja kylätutkijoiden tapa ajatella.449 Edellä mainittujen tutkijoiden sopeutumisessa kilpailukykylogiikkaan voidaan havaita jonkinlaista tarvetta ajatella uudestaan heidän edustamansa tieteenalan tilallista perustaa, jotta se – ja he sen edustajina – eivät menettäisi asemiaan sosi-aalista maailmaa muokkaavana tiedollisena voimana.450 Kylä- ja maaseutututki-jat sekä (kaupunki)seutuistumis- ja verkostotaloustutkimaaseutututki-jat perustivat tutkimuk-sensa territoriaaliseen otteeseen ja ”kriittiseen” tiedekäsitykseen. Kriittisyydessä on kuitenkin monta värisävyä, ja uskallan väittää, että kylätutkijoiden kohdalla tämä väri oli kirkkaampi, kun taas (kaupunki)seutu- ja verkostotaloustutkijoilla mukaan sekoittui annos haaleampia sopeutuvaisuuden ja soveltavuuden vivah-teita. Soveltavuus osoitti joensuulaisten uskoneen, että yhteiskunnan epäkohtien kuvaamisen ja analyysin ohella yhteiskuntatieteet voivat niin ikään olla väline epäkohtien muuttamiseen. Nämä muutospyrkimykset konkretisoituivat osoitta-malla vaihtoehtoisia kehityspolkuja ja mahdollisia tapahtumakulkuja451.
Kaiken kaikkiaan Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteiden logiikoiden mo-niäänisyys palveli hyvin yliopiston johdon vaalimaa humboldtilaista laajan humanistis-yhteiskuntatieteellisen sivistyksen strategiaa. Yhteiskuntatieteiden piiristä löytyi niin perustutkimuksellista kuin soveltavampaakin
osaamis-447 Kohvakka 2015b; ks. tarkemmin Vartiainen 1988; Vartiainen 1990b; Vartiainen 1991; Moisio 2012, 181–187.
448 Kohvakka 2015b; ks. tarkemmin Eskelinen & Virkkala 1989; Pyy 1989; vrt. Ruuskanen 2003, 41–45.
449 Vrt. Moisio 2012, 186.
450 Vrt. Taylor 1996, 1924.
451 Vrt. Niiniluoto 2001.
ta, niin syrjäseutujen ja vastakaupungistumisen puolestapuhujia kuin uu-den verkostomaisen (kaupunki)seutuistumisen kannattajia.452 Näitä toimijoita yhdistänyt ”kriittinen” ote merkitsi kuitenkin sitä, etteivät yhteiskuntatieteilijät olleet valmiita kirkastamaan alueelta ikään kuin valmiiksi annettua karjalaista omakuvaa siinä määrin kuin pohjoiskarjalaiset poliitikot ja elinkeinoelämän edustajat olisivat toivoneet.
7.3 TulkinnaT ja yleiSTykSeT
Tarkastelemistani tutkimustapauksista Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun energiatekniikan, konetekniikan ja tuotantotalouden osastot sekä Joensuun yli-opiston kemian ja fysiikan laitokset kehittivät toimintaansa hyvin samansuun-taisesti. Niiden strategisessa pitkäntähtäimen suunnittelussa ja jokapäiväisessä toiminnassa korostuivat realistisuutta tai rationaalisuutta huokuva akateemisen profession logiikka sekä pyrkimys deterritoriaalisuuteen opetuksessa ja tutki-muksessa. Osastot nojasivat toisin sanoen sellaiseen katsantokantaan, jonka kat-sottiin edustavan senhetkistä empiiristä käsitystä oikeasta.
Edellä mainittujen osastojen ja laitosten fokusointia painottavassa ajattelu- ja toimintatavassa oli yhtymäkohtia kuhnilaisen paradigmanäkemyksen kanssa, jonka mukaan niin kutsutun normaalitieteen tai tieteen tasapainotilan vallites-sa on löydettävissä yksi hegemoninen paradigma (logiikka) eli tutkimuksesvallites-sa ja opetuksessa vallitseva ideaalinen ja rationaalinen tapa toimia sekä nähdä ja arvot-taa asioita. Tutkimillani teknillis-taloudellisilla ja luonnontieteellisillä osastoilla ja laitoksilla haluttiin tietoisesti luoda kapea näkökulma todellisuuteen ja keskit-tää rajalliset resurssit varsin suppeaan ongelmien kentkeskit-tään. Tämä taas vaikutti siihen, minkälaisista kysymyksistä osastojen ja laitosten tutkijat ja opettajat oli-vat kiinnostuneita, ja minkälaiset kysymykset jäivät puolestaan perifeerisiksi tai kokonaan irrelevanteiksi.453 Tilallisessa ja skalaarisessa mielessä epäolennaiseksi osoittautuivat kaikki ne paikallisesti (maakunnallisesti) skaalautuneet ja paikal-lista (maakunnalpaikal-lista) ulottuvuutta vahvistavat prosessit, jotka uhkasivat viedä resursseja kansallista ja kansainvälistä kilpailukykyä vahvistavilta hankkeilta.
Joensuun yhteiskuntatieteissä vallitsi kuhnilaisessa mielessä useita paradig-moja (logiikoita), mikä heijastui myös tutkimuskohteen luonteen skalaarisena moniulotteisuutena. Yhteiskuntatieteilijöiden tapa tutkia ja julkaista pääasiassa yksin lisäsi entisestään tieteenalan moniäänisyyttä ja -skaalaisuutta. Heidän jou-kostaan löytyi niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisesti skaalautu-neiden tilallisten representaatioiden edustajia, joista eräät olivat astetta ymmär-täväisempiä kilpailukykyaspekteille kuin toiset. Samaten eräät heistä antoivat suuremman painoarvon valtiolle sosiaalisia ja alueellisia kysymyksiä ratkovana voimana, kun taas toiset olivat valmiita skaalaamaan kehitysvastuuta enemmän paikallisille ja alueellisille toimijoille.
452 Vrt. Agnew 1993; Mann 1996.
453 Vrt. Kuhn 1962; ks. myös Kekes 1976, 84.
Tarkastelemani tieteenalayksiköt olivat eittämättä jokainen tarkoitushakui-sia (strategitarkoitushakui-sia), määrätietoisesti tiettyyn päämäärään tai päämääriin pyrkiviä toimijoita. Päämäärä(t) olivat kuitenkin aina yksiköiden sisällä käytyjen, joskus hyvin kiivaiden neuvottelujen ja valtakamppailujen tulosta. Lappeenrannassa ja Joensuun fysiikan ja kemian laitoksilla nämä kamppailut johtivat hävinnei-den näkemysten – jopa niitä esittäneihävinnei-den ihmisten – poissulkemiseen, kun taas Joensuun yhteiskuntatieteissä moniäänisyys ja eri tavoin skaalautuneiden logii-koiden monilukuisuus olivat valtakamppailuista huolimatta vallitseva käytäntö.
Tämä on ennen kaikkea osoitus siitä, että korkeakoulujen, niiden yksikköjen ja niissä toimivien yksilöiden skaalatyö voivat yhtä hyvin johtaa tai olla johtamatta institutionalisoituihin sosiaalis-tilallisiin päämääriin. Näin ollen lähestymis-tapani painottaa pikemmin toiminnan ja prosessien kuin lopputulosten mer-kitystä. Tätä toimintaa puolestaan värittävät onnistumiset ja epäonnistumiset, muutokset ja (skaala)vastarinnan ilmentymät. Lähestymistapani toisin sanoen tekee sosiaaliseen kanssakäymiseen väistämättä liittyvän ”kitkan” näkyväksi ja osaltaan ehkäisee käsitystä ylivoimaisen vahvoista, herooisista ja aina menes-tyksekkäistä toimijoista.454
454 Lawrence et al. 2009, 11; Fraser 2010, 344.
8 Muutoksen koko kuva laajemmassa kontekstissa
8.1 lappeenRanTa ja joenSuu oSana