Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun Energiatekniikan osastolla fokusoiduttiin realistisiksi miellettyihin suuriin voimalaitoksiin, kuten ydinvoimaloihin ja nii-den edustamaan teknologiaan. Osaston keskittymistä ydinvoimateknologiaan ja sen avainhenkilöstön (professorien) tarvetta liittää siihen rationaalisuuden ja rea-listisuuden, jopa ainoan järkevän energiamuodon leima voidaan selittää nimen-omaan ydinenergian hegemonisella asemalla niin Suomessa kuin muualla maa-ilmassa. Suomessa suurena kansallisena voimannäyttönä pidetyt ydinvoimalat olivat kaiken lisäksi tuolloin suhteellisen tuore ilmiö (neljä reaktoria kytkettiin verkkoon vuosina 1977–1980) ja ne nauttivat sitä kautta omaa uutuudenviehä-tystä.405 Tällaisessa tilanteessa ei ollut yllättävää, että sähkötekniikan professori Lauri Aura totesi vuonna 1980 aurinko- ja tuulienergian edustavan eksoottisia ja Suomen oloissa epärealistisia energiavaihtoehtoja, joihin korkeakoulun tutkijoiden ei kannattanut fokusoitua.406
Kyseisen logiikan valtioiden rajat ylittävästä voimasta on osoituksena se, että Auran näkemys edusti vallitsevaa katsantokantaa myös Länsi-Saksassa ja Yhdysvalloissa. Yhteiskuntatieteilijä Miikka Salon mukaan 1980-luvun Saksassa vallitsi yleisesti ottaen vastahakoinen ilmapiiri uusiutuvan energian edistämisel-le, joskin alan tutkimus- ja tuotekehittelyohjelmiin alettiin sijoittaa entistä enem-män julkista rahaa vuosikymmen edetessä.407 Energiakysymyksiin perehtynyt yhdysvaltalainen antropologi Laura Nader on puolestaan todennut, kuinka hän puolusti eräässä 1980-luvun alkupuoliskolla järjestetyssä energiakonferenssis-sa yksin näkemystä, josenergiakonferenssis-sa aurinkoenergialla oli merkitystä energiatuotannosenergiakonferenssis-sa.
Hänen mukaansa aurinkoenergiaa ei maininnut sanallakaan kukaan muu, ja mahdollisuudesta jättää ydinenergia pois tulevaisuuden energiavaihtoehtojen joukosta ei edes keskusteltu. Nader nimittikin ydinenergiaa 1980-luvun alun tabuksi, josta vaikeneminen tarkoitti käytännössä muiden energiavaihtoehtojen poissulkemista.408 Ydinenergiaa puolustaneet asiantuntijat olivat kiinnostuneita ennen kaikkea siitä, että energiatarjonta kattaisi jatkuvasti kasvavan kysynnän ja turvaisi osaltaan keskeisimmäksi katsottua päämäärää, talouskasvua.409
405 Ks. tarkemmin Michelsen & Särkikoski 2005.
406 Kohvakka 2015b.
407 Salo 2015b, 32.
408 Nader 1981a.
409 Nader 1981b, 5; Melosi 2010.
Tätä talouskasvun tukemiseen liittyvää argumenttia kuultiin säännöllisesti myös Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun energiatekniikan ja taloustie-teen asiantuntijoiden suusta. Esimerkiksi tuotantotalouden professori Juhani Jaakkola piti vuonna 1984 tuulimyllykyliä Suomen oloissa romanttisena haavei-luna. Tuulivoimalat tulisivat enimmilläänkin rajoittumaan joihinkin saaristo- ja tunturiolosuhteisiin, eikä tuulienergiaa tultaisi syöttämään valtakunnan verk-koon sen vähäisyyden, epätasaisuuden ja kalleuden vuoksi. Hänen mukaansa tunteilulla ei ollut asiassa sijaa, ja viime kädessä olisi kyse kylmän realistisesti ajateltuna hiilen ja ydinvoiman välisestä kilpailusta, joista jälkimmäinen tulisi voittamaan paremman taloudellisuuden, kotimaisuusasteen ja ympäristöystä-vällisyyden vuoksi.410 Samansuuntaisen näkökannan toi julkisuuteen energiatek-niikan osaston energiatalouden professori Risto Tarjanne vuonna 1991. Hänen mukaansa ydinenergia oli tuolloin käytännössä ainoa realistinen, koeteltua tek-niikkaa ja kustannustehokkuutta ilmentävä energiavaihtoehto Suomessa.411
Ydinenergian ja suurten voimalaitosten puolustuksella oli myös omat tilalli-set seuraamuksensa. Niitä perusteltiin energiaintensiivisen vientiteollisuuden suurella energiatarpeella, ja kyseinen teollisuus sijaitsi pääasiassa urbaanissa Etelä- ja Länsi-Suomessa. Suuret voimalaitokset johtivat monopolisoituvaan kulttuurikehitykseen energiantuotannossa, mikä edisti jo ennestään kiivasta kaupungistumiskehitystä.412 Suuritehoisiin voimalaitoksiin perustunut keskitet-ty energiahuolto merkitsi sitä, että sen tuottamaa sähköä ja lämpöä täykeskitet-tyi siir-tää pitkiä matkoja suurille käyttäjäjoukoille, mikä oli erityisen kallista Suomen kaltaisessa harvaanasutussa maassa.413 Jo pelkästään tämän vuoksi oli järkevää tukea kaupungistumista, jopa metropolisoitumista. Monille insinööritaustaisille teknokraateille tiiviisti asutetut kaupungit ja metropolit edustivat 1980-luvulla länsimaisen yhteiskunnan korkeinta tieteellis-teknillistä kehitystä, mihin kes-kittyivät resurssit, rakentaminen ja kulutus. Kasvavat metropolit ja suuret ener-giajärjestelmät tukivatkin toinen toisiaan. Kaupungistumisen edetessä ja metro-polien kasvaessa myös energiajärjestelmien oli kasvettava.414
Edellä kuvattu kehityspolku sai toki vastaansa omat kriitikkonsa, uusiutuvia energiamuotoja (bio-, tuuli- ja aurinkovoima), hajautettua energiahuoltoa ja sitä kautta myös hajaantuneempaa valtiotilaa tukevan ”skaalavastarintaliikkeen”. Myös Energiatekniikan osastolla vaikutti 1980-luvulla niin kutsuttu suurnopeusteknii-kan tutkimusryhmä, joka apulaisprofessori Jaakko Larjolan johdolla kehitti uutta pienikokoista, hermeettistä, öljyvapaata ja suureen pyörimisnopeuteen perustuvaa pienoisvoimalakonseptia.415 Sen katsottiin soveltuvan erityisen hyvin palvelemaan esimerkiksi biokaasulla tuotettua hajautettua energiahuoltoa, joka tilallisessa mie-lessä olisi mahdollistanut hajauttavan lokalisoinnin nousun jonkinlaiseksi vasta-voimaksi keskittävälle kaupungistumis- ja metropolisoitumiskehitykselle.
410 Jaakkola 1998, 135–139.
411 Kohvakka 2015b.
412 Massa 1982; Sarmela 1982.
413 Kohvakka 2015b.
414 Sarmela 1982, 78–79; ks. myös Melosi 2010; Valentine & Sovacool, 2010.
415 Kohvakka 2015b; ks. myös Larjola et al. 2010.
Suurnopeustekniikka ei kuitenkaan ollut noussut energiatekniikan osaston toiminnan keskiöön 1990-luvun alkuun tultaessa. Päinvastoin, korkeakoulun vallitsevana mielipiteenä oli vielä tuolloin se, että hajautettu energiahuolto eli keskittyminen aurinko-, tuuli- ja biovoimaan johtaisi ruralisoitumiseen, ihmis-ten muuttoon maaseudulle, mitä ei suinkaan pidetty toivottavana kehityspolku-na. Kestikin aina 1990-luvun jälkipuoliskolle ennen kuin suurnopeustekniik-ka nousi selvemmin energiatekniisuurnopeustekniik-kan osaston painopistealaksi. Tällöin myös suurimmat teknologiset ongelmat olivat tulleet selätetyiksi Teknillisen korkea-koulun ja yrityskumppaneiden kanssa tehdyissä kokeissa, ja suurnopeusteknii-kan ympärille alkoi nousta vakavasti otettavaa liiketoimintaa bio- ja tuulivoima-lateknologian ympärille.416
Konetekniikan osastolla kehitys johti niin ikään yhden dominoivan logiikan ympärille rakentuneeseen ajattelu- ja toimintatapaan, kun osastolla päätettiin 1980-luvun alkupuoliskolla keskittyä palvelemaan suomalaista konepajateolli-suutta. Päätös tehtiin kuitenkin vasta äänestyksen jälkeen. Sitä ennen vaihtoeh-tona oli mahdollisuus laajentaa osaston toimintaa mekaaniseen puunjalostuk-seen. Suuntautumisvaihtoehdon kannattajat – osaston johtaja, professori Erkki Niemi ja häntä tukeneet opiskelijat – näkivät sen keinona korjata virhe, joka oli syntynyt, kun korkeakoulua perustettaessa ei ollut huomioitu Kaakkois-Suomen puunjalostukseen nojaavan talousalueen tarpeita.417 Äänestystä edeltänyt neuvottelutilanne edusti eräänlaista esiparadigmaattista vaihetta, jossa kilpailevat koulukunnat kävivät keskustelua siitä, voitaisiinko erilaiset logiikat jollain tavoilla nivoa yhteen osaksi osaston toimintaa.418
Tällainen logiikkojen monilukuisuus ei kuitenkaan käynyt vielä tässä vai-heessa päinsä. Uutta suuntautumisvaihtoehtoa vastustanut opetus- ja tutkimus-henkilöstön enemmistö perusteli näkökantaansa siihen asti johdonmukaisesti jatkuneella erikoistumiskehityksellä, joka oli luonut osastosta suhteellisen kiin-teän, kansallisestikin merkittävän konepajateollisuutta palvelevan kokonaisuu-den. Erikoistumispolun vaalijat halusivatkin olla nimenomaan kansallisesti – ja myöhemmin myös kansainvälisesti – merkittäviä toimijoita kapealla alal-laan. Tätä kehityspolkua vahvistamaan osaston onnistui saada korkeakoulun ensimmäinen suuri monivuotinen tutkimusprojekti laserhitsaukseen, jonka miljoonarahoituksesta vastasi pääasiassa Tekes. Laser-projektin merkittävyyttä perusteltiin ennen kaikkea uuden teknologian tuomalla myönteisellä imagolla ja tutkimusprojektin kautta toivon mukaan syntyvillä kontakteilla ulkomaisiin teknillisiin korkeakouluihin.419
Tilallisessa ja skalaarisessa mielessä 1980-luvun puolivälistä vuosikymmen loppuun kestäneen suurhankkeen tulokset palvelivat – odotetusti – kansain-välisen teknologiayhteistyön edistämistä. Tutkimusprojektia johtaneen pro-fessori Tapani Moision mukaan hankkeen kautta Lappeenrantaan onnistuttiin lyhyessä ajassa luomaan osaamisen keskittymä, jota pyydettiin mukaan
kan-416 Kohvakka 2015b; ks. tarkemmin myös LTKK 1986.
417 Kohvakka 2015b.
418 Vrt. Kuhn 1962.
419 Kohvakka 2015b.
sainväliseen yhteistyöhön, kuten pohjoismaiseen laserpintakäsittelyprojektiin ja Euroopan yhteisön rahoittamaan laserpinnoitus- ja tuotantoteknologiahank-keeseen. Elinkeinoelämäyhteistyössä hankkeesta hyötyivät suuret kansain-välisillä markkinoilla toimineet metalli- ja konepajateollisuusyritykset, kuten Valmet ja Rauma-Repola, joilla kummallakaan ei ollut merkittävää laserhitsa-ukseen perustuvaa tuotantoa korkeakoulun välittömässä toimintaympäristössä.
Toisin sanoen osasto palveli jo ennestään kilpailukykyisiä yrityksiä ja alueita, eikä pyrkinyt skaalaaman toimintaansa mitenkään alueelliseksi ja paikallisek-si. Konetekniikan professori Tapio Lakso sanoi suoraan vuonna 1989, että kor-keakoulun ja konetekniikan osaston tehtävänä ei ollut nostaa alikehittyneen itäsuomalaisen konepajateollisuuden tasoa, vaan päinvastoin kouluttaa osaavia henkilöitä sinne, missä heille oli kysyntää – tässä tapauksessa siis teknologisesti kehittyneeseen Etelä- ja Länsi-Suomeen.420
Konetekniikan osasto ei voinut kuitenkaan toimia aivan niin vapaasti kuin se ehkä olisi halunnut toimia. Kuten edellä on käynyt jo ilmi, Kaakkois-Suomen metsäteollisuuspaikkakuntien työttömyyskurimus kasvatti korkeakoulua koh-taan kohdistunutta painetta eli institutionaalista tiheyttä, mikä pakotti sen skaa-laamaan profiiliansa alueellisemmaksi. Konetekniikan osaston osalta tämän alueellisen sosiaalistamisen konkreettisin osoitus oli jo kertaalleen torjutun me-kaaniseen puunjalostuksen suuntautumisvaihtoehdon perustaminen osaston yhteyteen vuonna 1993. Sen kautta oli tarkoitus tukea kansallisen metsäkluste-rin ja sen yhtenä selkärankana toimineiden Kaakkois-Suomen tehdaskompleksi-en kansainvälistä kilpailukykyä. Korkeakoulun rehtori Juhani Jaakkola puki sa-noiksi myös monen konetekniikan osaston opettajan ja tutkijan mielipiteen, kun hän totesi, ettei korkeakoulu ollut asiassa ”ensimmäinen päällepainaja”. Paineet opetuksen laajentamiseksi tulivat hänen mukaansa teollisuudesta, poliitikoilta ja lääninhallituksesta. Lopulta asiassa päästiin kompromissiin, ja syksyllä 1993 korkeakoulussa aloitti opintonsa alkuperäistä suunnitelmaa huomattavasti pie-nempi kymmenen opiskelijan joukko. Lopputulos ei siis suuremmin horjuttanut konetekniikan osaston opetus- ja tutkimustoiminnan kansallisesti ja kansainvä-lishakuisesti skaalautuneiden skalaaristen logiikoiden asemaa hierarkian hui-pulla.421
Tuotantotalouden osaston opetuspainotteista toimintaa väritti vahvasti suoma-laisen elinkeinoelämän kansainvälistyminen 1980-luvun edetessä. Tätä suotui-saksi miellettyä kehitystä seuraillen ja sitä parhaimman mukaan tukien osasto ohjasi toimintaansa ja virkarakennettansa yritysperustaiseksi. Osaston opetusta ja orastavaa tutkimusta ei toisin sanoen määrittänyt perinteisen (kansan)talous-tieteen tavoin valtiokeskeisyys. Päinvastoin, kun fokus kiinnitettiin yrityksiin ja markkinoihin, ne kiinnitettiin sellaisiin sosiaalisiin ja kulttuurillisiin suhteisiin,
420 Kohvakka 2015b; ks. myös Lappeenrannan laseritutkimus tehnyt läpimurron Eurooppaan. Etelä-Saimaa 15.6.1989.
421 Kohvakka 2015b; ks. myös LTKK haluaisi mekaanisen puunjalostustekniikan opetusta. Helsingin Sanomat 23.2.1992. Mekaanisen puunjalostuksen merkitys korkeakoulun toimintastrategioissa kasvoi hetkeksi 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, jonka jälkeen sen asema muuttui jälleen perifee-risemmäksi. Ks. tarkemmin Kohvakka 2009.
jotka skaalautuivat ylirajaisesti. Tuotantotalouden osaston kansainvälisyysha-kuisuus kohdistui erityisesti Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen suuntaan.422
Etenkin 1980-luvun jälkipuoliskolla ja 1990-luvun alussa osaston yrityspe-rustaiseen taloustieteeseen haettiin vaikutteita pohjoisamerikkalaisesta kauppa-korkeakoulutraditiosta. Tarkoituksena oli ennen kaikkea ammentaa esimerkkiä korkeakoululla vuonna 1991 aloitettavaan kauppatieteiden opetukseen ja tut-kimukseen.423 Yhdysvallat näyttäytyi tuohon aikaan suomalaisille kaupallisen alan ja liikkeenjohdon korkeakouluille tavoiteltavana malliesimerkkinä. Tätä on viimeaikaisissa tutkimuksissa selitetty korkeakoulujen kasvaneella tutki-musorientoituneisuudella ja tarpeella lisätä näkyvyyttä ja julkaisutehokkuutta kansainvälisesti tunnetuilla julkaisufoorumeilla, joita yhdysvaltalainen tutki-mustraditio tuohon aikaan dominoi. 1980-luvun aikana alan yhdysvaltalainen tutkimuskirjallisuus lisääntyikin Suomessa räjähdysmäisesti eurooppalaisen tutkimuskirjallisuuden kustannuksella.424
Tämä näkyi myös Lappeenrannan tuotantotalouden osaston tutkijoiden ja opettajien skaalapuheessa. Tuotantotalouden professori, rehtori Juhani Jaakkola esimerkiksi hyödynsi ahkerasti 1980-luvulla maailmanmaineeseen nousseen strategisen liikkeenjohdon tutkija Michael Porterin kehittelemää yritysten kil-pailukykyteoriaa perustellessaan julkisuudessa Lappeenrannan teknillisen kor-keakoulun tarvetta erikoistua (differentioitua) ja valita tarkasti ne areenat, joissa se halusi osoittaa kilpailukykyään.425 Kansainvälistä taloutta ja yritysten teoriaa opettanut kansantaloustieteen lehtori Kalevi Kyläheiko kävi puolestaan vuonna 1990 opintomatkalla tutustumassa Yhdysvaltain johtaviin kauppakorkeakou-luihin. Kyläheiko kirjoitti kokemuksistaan havaintopäiväkirjamaisen julkaisun.
Siinä hän toivoi yhdysvaltalaiselle traditiolle tyypillisen ”aidon” tulosvastuu- ja tehokkuusajattelun, jossa käytännössä kaikki toiminta asetettiin markkinates-tiin, laajenevan myös Suomeen ja Lappeenrantaan. Tässä kilpailuhenkisyyttä huokuvassa mallissa ei ollut sijaa opetuskursseille ja tutkimussuuntauksille, joille ei ollut kysyntää ja jotka eivät täyttäneet riittäviä ulkoapäin asetettuja laa-tukriteerejä.426
Yksi tuotantotalouden osastolla eräänlaiseen markkinatestiin 1980-luvun lopulla joutunut tutkimusyksikkö oli SEV-tutkimusryhmä. Vuonna 1975 tapah-tuneen perustamisensa jälkeen tutkimusryhmä ei ollut kasvanut muutamaa tutkijaa suuremmaksi, koska osasto halusi osoittaa uudet lehtorin, yliassisten-tin ja assistenyliassisten-tin virat teollisuustalouden, materiaalitalouden ja teollisuusyritys-ten kansainvälisteollisuusyritys-ten toimintojen suuntautumisvaihtoehdoille. SEV-ryhmän on-gelmaksi koettiin sen vahvan alueelliseksi skaalautunut toimintalogiikka sekä turhan käytännönläheiseen selvitystyöhön pohjautunut julkaisutoiminta, jotka palvelivat vain välillisesti osaston pitkäntähtäimen suunnitelmia.427
422 Kohvakka 2015b; ks. myös Hodgson 1993; vrt. Pihkala 2001.
423 Kohvakka 2015b; ks. myös Kohvakka 2009.
424 Seeck & Laakso 2010, 42; Alajoutsijärvi et al. 2012, 350.
425 Kohvakka 2015b; vrt. Porter 1980.
426 Kohvakka 2015b; ks. tarkemmin Kyläheiko 1991.
427 Kohvakka 2015b.
Myös muilla osaston yksiköillä oli alueellisiksi tai paikallisiksi miellettäviä tehtäviä, joista voidaan mainita Kymen läänin (metsä)teollisuudelle tehdyt dip-lomityöt sekä lyhytkestoiset, alueen aikuisväestölle osoitetut täydennyskoulu-tuskurssit. Nämä tehtävät eivät olleet kuitenkaan leimaa-antavia piirteitä osas-ton toiminnassa eivätkä etenkään strategisessa suunnittelussa. Päinvastoin, liian alueelliseksi skaalautunut toiminta uhkasi osaston enemmistön mielestä hajottaa rajallisiksi miellettyjä resursseja ja häiritä osaston ensisijaisia kansainvälistymis-pyrkimyksiä tutkimuksessa. Näihin argumentteihin vedoten osasto päätti vuon-na 1989 korkeakoulun johdon tuella ajaa vähitellen alas SEV-tutkimusryhmän toiminnan. Päätös merkitsi sitä, että muiden tarkastelemieni osastojen tapaan myös tuotantotalouden osasto pyrki tilanteeseen, jossa sen toimintaa sääntelisi mahdollisimman paljon vain yksi kansainvälishakuisesti skaalautunut logiik-ka.428
7.2 joenSuu: monilukuiSTen ja -ääniSTen