val-linneeseen sääntelyvaltion ideologiaan ja logiikkoihin. Territorialisoitumista korostaneet valtiotilan kehittämisstrategiat ja politiikkalinjaukset olivat linjassa korkeakoulun omien alueellisesti ja paikallisesti skaalautuneiden logiikoiden kanssa. Joensuun korkeakoulu halusi kasvaa ja kehittyä vähintään keskisuurek-si monitieteisekkeskisuurek-si yliopistokkeskisuurek-si, joka kouluttaikeskisuurek-si pätevää opettajavoimaa ja virka-mieskuntaa kasvavan julkisen sektorin palvelukseen. Kansallisen ja alueellisen työvoimakysynnän tyydyttämisen lisäksi korkeakoulu halusi tutkimustoimin-nan – erityisesti Karjalan tutkimuslaitoksen – kautta osallistua Itä-Suomen syrjä-seutujen elvyttämiseen. Tämä näkemys edusti erityisesti korkeakoulun voimak-kaan rehtorin Heikki Kirkisen (rehtorina 1971–1981) katsantokantaa378. Kirkisen mielestä korkeakoulun piti työssään tukea vallinnutta yhteiskuntajärjestystä ja sen skalaarisia painotuksia, jotta korkeakoulun rakenteelliset kasvuambitiot to-teutuisivat.379
Joensuun korkeakoulun suhteellisen monitieteinen profiili ja sen takaama or-ganisatorinen heterogeenisuus tarkoittivat sitä, että korkeakoulun piirissä määri-teltiin toiminnan skaalapainotukset ja keskeisimmiksi katsotut sidosryhmät use-alla eri tavuse-alla. Heikki Kirkisen mukaan korkeakoulun täytyi olla rakenteeltaan riittävän monipuolinen, jotta se kykenisi palvelemaan monenlaisia intressejä. Eri laitosten lukuisin eri tavoin skaalautuneet logiikat johtivat korkeakoulun sisällä logiikoiden monilukuisuuteen. Toisin kuin Lappeenrannassa, Joensuun
korkea-377 Kohvakka 2015a.
378 Joensuussa ainoana hallintoelimenä toimi vuoteen 1975 asti hallintokollegio. Aluksi siihen kuului käytännössä koko 30–50 jäseninen opettajakunta. Vuoden 1972 uudistuksen jälkeen kollegion 14 jä-senestä puolet tuli opetusviranhaltioiden ja puolet opiskelijoiden joukosta. Vuonna 1975 uusi kolmi-kantaperiaatteeseen nojannut hallintoasetus synnytti 24 jäsenisen valtuuston korkeakoulun ylimmäksi päättäväksi elimeksi. Valtuuston tehtävänä oli hallituksen, rehtorin, vararehtorin ja osasto- ja laitos-neuvostojen valinta. 11 jäseninen hallitus puolestaan vastasi yleisestä hallinnosta, päätösten toimeen-panosta, määrärahaesityksistä ja talousarvioista sekä pääosasta henkilöstörekrytoinneista. Hallinnon sekavuus ja korkeakoulun pieni koko korostivat alkuvuosina rehtorin merkitystä. Ks. tarkemmin Makkonen 2004, 52, 65–66; Nevala 2009, 184–194.
379 Kohvakka 2013b; Kohvakka 2015a; vrt. KLKS 1970; KLKS 1976; KLKS 1979.
koulun johto ei kokenut tätä ongelmana 1970-luvulla. Päinvastoin, tätä kautta korkeakoulu kykeni luomaan suhteita laajassa mitassa, ja haalimaan mahdol-lisimman paljon tukea ja resursseja omille kasvupyrkimyksilleen.380 Joensuun korkeakoulun johto, rehtori Kirkinen etunenässä, uskoi toisin sanoen siihen, että logiikoiden monilukuisuus ja organisatorinen heterogeenisuus toimisivat selvä-nä etuna, kun korkeakoulu pyrki parhaansa mukaan sopeutumaan suhteellisen monimutkaiseen toimintaympäristöön ja sen esittämiin erinäköisiin vaateisiin.
Kuten organisaatioidentiteettejä tutkineet Stuart Albert ja david Whetten ovat todenneet, organisaatiot, jotka määrittelevät itsensä monin eri tavoin, saattavat näyttäytyä hyväksyttävämmiltä sellaisten ulkoisten sidosryhmien silmissä, joil-la on monia tarpeita ja intressejä.381
Joensuun korkeakoulun johdon piirissä koettiin lähestulkoon jokainen logiik-ka yhtä tärkeäksi. Korkeakoulun oli pyrittävä olemaan yhtä ailogiik-kaa niin alueellisesti sitoutunut, kansallisesti tärkeä kuin kansainvälisesti mahdollisimman tunnettu.
Tämän vuoksi Joensuun korkeakoulussa oli pyrittävä logiikoiden yhdistämisiin tai vähintäänkin niiden harmoniseen rinnakkaiseloon, mikä edellytti implisiit-tistä ymmärrystä siitä, kuinka eri logiikat suhteutuvat toisiinsa, jotta kyettäisiin välttämään logiikoiden väliset konfliktit. Logiikoiden moniäänisyys toimisi myös eräänlaisena työkalupakkina, josta voitaisiin ammentaa vastauksia, kun korkeakoulu kohtaisi erilaisista konteksteista sitä kohtaan osoitettuja odotuksia ja vaatimuksia.382 Säilyttämällä logiikoiden monilukuisuus korkeakoulu toivoi kykenevänsä ylläpitämään hyvät suhteet korkeakoulun rakenteellisen kasvun kannalta katsottuna kaikkein kriittisimpään sidosryhmään, opetusministeriöön, jonka normatiivisesta ohjeistuksesta ja resurssivirroista korkeakoulu katsoi olevan äärimmäisen riippuvainen. Joensuun korkeakoulu kykenikin luomaan toimivat suhteet opetusministeriön avainvirkamiehiin, kuten kansliapäällikkö Jaakko Nummiseen, korkeakoulu- ja tiedeosaston osastopäällikkö Mikko Niemeen ja toimistopäällikkö Seppo Kiiskiseen.383
Joensuun korkeakoulu onnistui rakenteellisen kasvun tavoitteissaan, kun se sai oppituoleja jo olemassa oleville laitoksille sekä kasvatti tieteenalojensa mää-rää siinä määrin, että korkeakoulun nimi muuttui vuonna 1984 monitieteisyyttä ilmentäväksi yliopistoksi. Kasvustrategia oli perustunut korkeakoulun kykyyn käyttää monialaista rakennetta ja monilukuisia skalaarisia logiikoita välineinä, joiden kautta sen onnistui päästä mukaan kasvun kannalta keskeisiin monis-kaalaisiin korkeakoulupoliittisiin prosesseihin. Tämä yleismaailmallisuuteen ja kaikenkattavuuteen tähdännyt skaalatyö johti 1980-luvun alun Joensuussa terri-torialisoituneeseen yliopistoon, joka oli voimakkaasti suuntautunut virkamies-ten ja opettajien koulutukseen ja sitä kautta julkisen sektorin kyltymättömiltä näyttäneiden tarpeiden tyydyttämiseen.384
380 Kohvakka 2015a.
381 Ks. Albert & Whetten 1985.
382 Pratt & Foreman 2000, 32, 34; ks. myös Alexander 1996.
383 Kohvakka 2013b; Kohvakka 2015a; ks. myös Nevala 2009.
384 Kohvakka 2013b; Kohvakka 2015a.
Joensuun korkeakoulun muuttuminen yliopistoksi oli monella tapaa käänteen-tekevä murroskohta, joka heijastui myös organisaation kehittämisestä ensisijassa vastanneen johdon strategisiin valintoihin ja skalaarisiin logiikkoihin. Toimintaa vahvasti paikalliseksi ja alueelliseksi skaalannut rehtori Heikki Kirkinen astui sivuun virastaan vuosikymmenen alussa, ja häntä seuranneet rehtorit, kemian professori Pentti Mälkönen (1981–1984) ja kansantaloustieteen professori Kyösti Pulliainen (1984–1990), olivat enemmän kiinnostuneita parantamaan opinah-jon kansainvälistä tunnettuutta ja tieteellistä tasoa. Yliopiston johdossa tultiin siihen johtopäätökseen, että siihen asti hajautetun hyvinvointivaltion ehdoil-la julkista sektoria tukemaan kehitetty ”opetuskorkeakoulu” ei vastannutkaan parhaalla mahdollisella tavalla nousevan kilpailukykyvaltiollistumisen ja sen uudella tavalla skaalautuneiden logiikoiden mukanaan tuomiin vaatimuksiin.
Tiedepolitiikassa korostuivat kansainvälisyys ja teknologiset innovaatiot, minkä lisäksi aluepolitiikassa keskityttiin entistä vahvemmin kaupunkiseutujen kilpai-lukyvyn parantamiseen vähitellen avautuvassa taloudessa.385
Joensuun yliopiston johdon retoriikassa olikin havaittavissa selviä uudel-leenskaalauksen merkkejä. Esimerkiksi rehtori Pulliainen viestitti vuosikym-menen jälkipuoliskolla useaan otteeseen pohjoiskarjalaisille, ettei yliopisto ollut mikään konsulttifirma, joka tekee kaikkea sitä, mitä maakunta vaatii. Yliopiston selvää asennemuutosta helpotti se, että muututtuaan yliopistoksi organisaation intensiivisin kasvun kausi oli takanapäin, mikä vähensi yliopiston resurssiriip-puvuutta alueellisiin sidosryhmiin päin. Suunnanmuutos ei käynyt kuitenkaan vastalauseitta.386 Maakuntaliiton johdolla alueelliset sidosryhmät osoittivat sel-viä skaalavastarinnan merkkejä, kun he lähettivät vuonna 1986 omia, yliopis-ton kehittämiseen liittyviä toiveitaan opetusministeriölle neuvottelematta asi-asta ensin yliopiston johdon kanssa. Alueella oltiin pettyneitä ennen kaikkea siihen, ettei yliopisto kyennytkään suurissa määrin tarjoamaan aluetalouden kehitystä tukevia palveluita tutkimuksessa ja opetuksessa. Toisaalta maakun-nan maaseutuvaltaisilla syrjäseuduilla oltiin huolestuneita kaupunkivetoisesta aluepolitiikasta ja toivottiin yliopistolta vastauksia kurjistumiskehityksen pa-toamiseen.387
Loppujen lopuksi Joensuun yliopisto ei ollut valmis hankkiutumaan eroon yliopiston toimintaa ohjaavasta alueellisesta logiikasta. Tällaiseen logiikan deinstitutionalisoitumiseen johtavaan skaalatyöhön olisikin eittämättä liitty-nyt suuria vaikeuksia ja riskejä. Pitkälti toista vuosikymmentä jatkunut suh-teellisen intensiivinen vuorovaikutus Pohjois-Karjalan ja alueen sidosryhmien kanssa oli luonut sellaista kitkana toimivaa historiallista polkuriippuvuutta, mistä irrottautuminen olisi ollut äärimmäisen vaikeaa. Mikäli alueellises-ti skaalautunut toiminta olisi alusta pitäen ollut selvemmin perifeerisempää ja marginaalisempaa, siitä eroon pääsemisestä ei välttämättä olisi tarvinnut maksaa yhtä kovaa hintaa. Näin ei ollut kuitenkaan asianlaita, joten yliopisto
385 Kohvakka 2013b; Kohvakka 2015a; ks. myös KLKS 1983; KLKS 1987; Nevala 2009.
386 Kohvakka 2015a.
387 Kohvakka 2013b.
päätti edelleen nojautua monitieteiseen profiiliinsa ja sen tarjoamaan eri tavoin skaalautuneiden logiikoiden monilukuisuuteen. Se halusi kuitenkin osoittaa samanaikaisesti opetusministeriölle halukkuuttaan toimia edelläkävijänä ja pilottiorganisaationa eräissä schumpeterilaista kilpailukykylogiikkaa noudat-tavissa hajautetun päätöksenteon ja resurssien allokoinnin (könttäsummabud-jetointi) kokeiluissa.388
Työnjako yliopiston eri yksikköjen välillä lisääntyi, kun yliopiston johto pyr-ki yhtä aikaa sekä tukemaan tiedekuntien ja laitosten kansainvälistymiskehitys-tä389 että vahvistamaan jo ennestään alueellisesti ja paikallisesti skaalautuneiden yksiköiden, kuten Karjalan tutkimuslaitoksen alueellista profiilia tuomalla sen kehittämistä ohjaavaan johtokuntaan yliopiston ulkopuolisia jäseniä mm. maa-kuntaliitosta ja seutukaavaliitosta. Tutkimuslaitoksen piirissä toteutettiin myös lukuisia alueellisesti skaalautuneita tutkimushankkeita. Nämä hankkeet sekoit-tuivat hybridimäisesti tutkimuslaitoksen perustutkimuksellista otetta ja kan-sainvälistä vaikuttavuutta korostaneeseen logiikkaan, jolloin näiden eri tavoin skaalautuneiden logiikoiden välille ei syntynyt merkittävää ristiriitatilannetta.
Alueisiin ja aluetutkimukseen liittyvät dilemmat herättivät yleistä kiinnostusta aina läänitasolta ylikansallisiin tutkimusta rahoittaneisiin instituutioihin, ku-ten Euroopan tiedesäätiöön (European Science Foundation).390 Tämä tarkoitti sitä, että alueelliselle ja paikalliselle annettiin merkityksiä poikkiskaalaisesti ja ylikansallisesti, mikä ei ainakaan vähentänyt niiden merkittävyyttä eri toimijoi-den silmissä.
Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun tavoin myös Joensuun yliopis-to oli vuonna 1984 valmis perustamaan oman koulutus- ja kehittämiskeskuk-sen tarjoamaan täydennys- ja uudelleenkoulutusta Itä-Suomen aikuisväestölle.
Joensuussa oli kuitenkin pidemmät perinteet tällä alalla, sillä Joensuun korkea-koulu oli ollut Tampereen yliopiston kanssa edelläkävijöitä niin kutsutussa avoi-messa korkeakouluopetuksessa. Ensimmäiset – Iso-Britannian Open University -mallista esimerkkiä ammentaneet – avoimen korkeakoulun nimellä kulkeneet koulutushankkeet alkoivat Joensuussa jo vuonna 1972, mitä pidettiin luontevana sen vuoksi, että korkeakoulu miellettiin tuolloin yleisesti juuri alueellisen tehtä-vän kautta.391 Uusi koulutus- ja kehittämiskeskus vain vahvisti (reinstitutionali-soi) tätä jo varsin pitkään jatkunutta alueellisesti skaalautunutta kehityspolkua.
Merkille pantavaa on myös se, että päinvastoin kuin Lappeenrannan teknillises-sä korkeakoulussa, Joensuun yliopistossa täydennyskoulutuksen kehittämisen yhteydessä ei puhuttu toiminnan kustannustehokkuuden tärkeydestä. Tämäkin on yksi osoitus siitä, ettei monitieteisen yliopiston johdossa koettu samassa mää-rin eri tavoin skaalautuneiden logiikoiden välistä ristiriitaa kuin erikoistumis-polkua vaalineen teknillisen korkeakoulun avainpaikoilla.392
388 Kohvakka 2015a; Hölttä & Pulliainen 1996; ks. myös Asetelma 1. tämän väitöskirjan alaluvusta 2.2.
389 Ks. tarkemmin Ronkainen & Ikonen 2015.
390 Kohvakka 2015a.
391 Avoimen korkeakoulun historiasta Suomessa ja Joensuun korkeakoulun edelläkävijän roolista siinä ks. Haltia 2012, 85, 95–103.
392 Kohvakka 2015a.
Humanististen ja yhteiskuntatieteiden, erityisesti opettajankoulutuksen vahva asema Joensuun yliopistossa vaikutti keskeiseltä osin siihen, että Joensuun yliopis-to aktivoitui teknologiakeskuskysymyksessä myöhemmin kuin Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu, puhumattakaan Oulun yliopistosta. Yhtäältä yliopis-ton johto ilmaisi vuonna 1985 rehtori Pulliaisen suulla opetusministeriölle huolensa siitä, että korkeakoulupolitiikassa teknilliset tieteet ja tietojenkäsitte-lytieteet olivat saaneet turhankin keskeisen aseman.393 Toisaalta samaan hen-genvetoon yliopisto totesi itse, ettei se nähnyt tarpeelliseksi muuttaa ”pehmei-siin” tieteenaloihin vahvasti nojaavaa profiiliansa. Rehtori Pulliaisen mukaan yliopiston ydintehtävä olisi myös jatkossa sivistyksellinen. Hän näki panostuk-sen humanistiseen sivistykseen ja kulttuurin vaalimiseen varmana sijoitukse-na minkälaisissa tulevaisuuden oloissa hyvänsä, vaikka luonnontieteellisen ja teknillisen tiedon tarve korostuikin senhetkisessä tietoyhteiskunnassa.394 Tätä taustaa vasten ei ollut yllättävää, että yliopiston ja elinkeinoelämän tutkimus- ja tuotekehitysyhteistyötä varten perustettu Joensuun Tiedepuisto toteutui niinkin myöhään kuin vuonna 1990 ja kärsi tämänkin jälkeen useamman vuoden ajan käynnistymisvaikeuksista.395
Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että kilpailukykyvaltiollistumisen omi-naispiirteisiin ja seuraamuksiin varsin huonosti valmistautunut Joensuun yli-opisto joutui 1980-luvun aikana tarkistamaan monilukuisten logiikkojen välistä hierarkiaa. Paikallisesti ja alueellisesti skaalautunut logiikka menetti asemiaan kansainvälisesti skaalautuneille ja tutkimustoiminnan tehokkuutta korostaneille tavoitteille ja käytännöille. Monessa kohdin paikallisesti tai alueellisesti skaalau-tunut logiikka joutui toissijaiseen asemaan. Toisin sanoen se ei saanut enää jaka-matonta ja varauksetonta hyväksyntää yliopiston johdon, tiedekuntien ja laitosten piirissä.396 Tästä huolimatta yliopiston johto ei ollut valmis tyystin hylkäämään sille alusta pitäen sälytettyä alueellista roolia. Suomalaisten korkeakoulujen parantunut resurssitilanne mahdollisti menettelytavan, jossa aikaisempaa vähempiarvoisemmaksi mielletty mutta mahdollisesti tulevaisuudessa jälleen kerran strategisen arvonsa osoittava alueellinen logiikka säilytettiin osana yliopiston opetus- ja tutkimustoimintaa sekä tulevaisuuden suunnitelmia.
Kaikenkattavuuteen tähdännyt strategia ja varsin laaja tieteenalapohja tarjosivat yliopiston johdolle mahdollisuuden säilyttää niin paljon joustavuutta ja vaihtoehtoja päätöksenteossa kuin mahdollista.397 Selvästi huonommassa resurs-sitilanteessa tällainen käyttäytymismalli ei todennäköisesti olisi ollut toteutetta-vissa.
393 Kohvakka 2013b, 316; ks. myös Pulliainen 1984.
394 Kohvakka 2015a; ks. myös ”Sivistyneistön kasvatus yliopiston perustehtävä.” Karjalainen 24.2.1985.
395 Kohvakka 2015a; ks. tarkemmin Lautanen & Saukkonen 2002; Vartiainen & Viiri 2002.
396 Vrt. Pratt & Foreman 2000, 28.
397 Vrt. Albert & Whetten 1985; Ashforth & Mael 1996.
6.3 TulkinnaT ja yleiSTykSeT
Tässä pääluvussa keskityin siihen, kuinka korkeakouluorganisaatiot pyrkivät strategisiksi miellettävillä valinnoillaan muokkaamaan rakennettansa ja toimin-taansa haluamaansa suuntaan. Yksi keskeinen väittämä on se, että huolimatta 1970- ja 80-luvuilla vallinneesta vahvasta valtiokeskeisestä hallintajärjestelmäs-tä398 ja sidosryhmäverkostojen ohjaavasta otteesta tarkastelemani korkeakoulut kykenivät olemaan suhteellisen tavoitteellisia (strategisia), itse asettamiinsa päämääriin pyrkiviä toimijoita. Pääluvun toinen keskeinen väittämä on puoles-taan se, että näillä korkeakoulujen tavoitteilla ja valinnoilla oli omat skalaariset ja tilalliset seuraamuksensa. Toisin sanoen tuottaessaan skalaarisia seurausvai-kutuksia skaalatyön kautta korkeakoulut ikään kuin muotoilivat toimintaansa ohjaavia skalaarisia logiikoita, jotka olivat enemmän tai vähemmän ristiriidassa ulkoisten sidosryhmien vastaavien logiikoiden kanssa, ja jotka tukivat tietyn-laista valtiomuotoa ja tietynlaisia politiikkakäytäntöjä.399
Pääluvun tulokset antavat myös viitteitä siitä, että samansuuntaiset odotuk-set ja vaatimukodotuk-set eivät johtaneet täysin yhteneviin (konvergentteihin) käyttäy-tymismalleihin.400 Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun kohdalla voidaan havaita, että yksi skalaarinen logiikka dominoi muiden logiikoiden jäädessä selvästi perifeerisempään asemaan. Korkeakoulu halusi olla pienehkö mutta te-hokas erikoiskorkeakoulu, joka pyrki fokusoitumaan myös tilallisesti. Se oli de-territoriaalisuuteen tähtäävä korkeakoulu siinä mielessä, että se teki yhteistyötä globaaleilla markkinoilla toimineiden suurten yritysten kanssa ja pyrki saman-aikaisesti parhaansa mukaan välttämään resursseja hajauttavia, alueellisesti ja paikallisesti skaalautuneita tehtäviä – toisin sanoen monilukuisten logiikoiden synnyttämää ristiriitaa. Tietyissä kohdin korkeakoulun täytyi antaa periksi ta-voitteissaan, mutta yleisesti ottaen sen onnistui noudattaa strategiaansa varsin hyvin sekä korkeakoulun kannalta hankalalla 1970-luvulla että sen intressejä paljon paremmin palvelevalla 1980-luvulla.
Joensuun korkeakoulussa/yliopistossa korostui puolestaan monitieteisyys ja sitä kautta logiikoiden monilukuisuus. Ensi alkuun korkeakoulu kehitti itsestään territoriaalisesti suuntautunutta toimijaa, joka pyrki tyydyttämään niin kansal-lista kuin alueelkansal-lista opettaja- ja virkamiespulaa. Näin ollen korkeakoulun muut-tuessa yliopistoksi vuonna 1984 se oli hyvin vahvasti julkiseen sektoriin ja ha-jautettuun hyvinvointivaltioon sitoutunut toimija. Se joutuikin Lappeenrannan teknillistä korkeakoulua suurempiin vaikeuksiin skaalatessaan toimintaansa uudelleen vastaamaan paremmin nousevaa markkinavetoista kilpailukykylo-giikkaa. Monet rakenteet ja käytännöt olivat kuitenkin tulleet niin pysyviksi edellisellä vuosikymmenellä, ettei yliopisto voinut päästä niistä käytännössä eroon, vaikka olisi halunnut. Toisin sanoen yliopiston täytyi sulauttaa uudet sosiaalis-tilalliset strategiansa ikään kuin perintönä seuraaviin tilallisiin ja
ska-398 Autio 1993; Autio 1997; Eskola 2002.
399 Kohvakka 2015a.
400 Ks. Hay 2000, 512.
laarisiin rakenteisiin ja logiikkoihin, mikä monipuolisti ja monimutkaisti orga-nisaatiota entisestään.401
Edellä kuvatun organisaatiotason analyysin jälkeen on vuorossa väitöskirjan viimeinen empiirinen osio. Siinä analysoin niitä erinäköisiä tapoja, joiden kautta osastot, laitokset, tutkimusryhmät ja yksittäiset tutkijat työskentelivät luodak-seen, puolustaakseen tai horjuttaakseen skalaarisia logiikoita. Näillä skaalatyön muodoilla oli myös omat – vähintään epäsuorat – vaikutukset valtiotilan muu-tokseen Suomessa. Mielestäni tämä ruohonjuuritason näkökulma on perusteltu useastakin syystä. Yliopistojen ja korkeakoulujen leimallinen ominaispiirre on perinteisesti ollut niiden sisäinen löyhäsidonnaisuus, mikä tarkoittaa sitä, että tiedekunnat, osastot, laitokset ja tutkimusryhmät toimivat ikään kuin omina or-ganisaatioinaan.402
Myös tarkastelemallani ajanjaksolla ja tutkimieni korkeakoulujen kohdalla keskushallinto, rehtori ja hallintovirasto, ainoastaan loi suuntaviivat korkea-koulujen kehittämiselle, mutta se ei kyennyt ohjaamaan suhteellisen itsenäis-ten opetus- ja tutkimusyksikköjen jokapäiväistä opetus- ja tutkimustoimintaa.
Korkeakouluissa harjoitettu työ olikin mitä suurimmassa määrin lokalisoi-tunutta: sitä tehtiin logiikoiltaan, kulttuureiltaan ja alakulttuureiltaan enem-män tai vähemenem-män erilaisissa perusyksiköissä, kuten yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa ja Karjalan tutkimuslaitoksen yhteiskuntatieteellisellä osas-tolla sekä fysiikan ja kemian laitoksilla (Joensuun yliopisto) tai energiateknii-kan, konetekniikan ja tuotantotalouden osastoilla (Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu).403 Tarkastelemalla näiden ruohonjuuritason yksikköjen sisäistä kehitystä ja toimintaa 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa minun on mahdollista saada entistä kattavampi kuva siitä, miten korkeakoulut muuttavat (tai jättävät muuttamatta) aluesuhteitaan. Tätä kautta kykenen tavoittamaan korkeakoulun sisäisen kehityksen dynamiikan, sen ”orgaanisen kulun”404 ja suhteuttamaan sitä valtiotilan muutokseen.
401 Vrt. Brenner 2004a; MacLeod & Jones 2007; MacKinnon 2011.
402 Hölttä 1995, 48–49; ks. myös Kuoppala 2014.
403 Vrt. Becher & Trowler 2001; Välimaa 2008.
404 Ks. Clark 2004, 2.