Todennäköisyyksien arviointivirheet

Erityisesti Kahneman ja Tversky ovat tutkimuksissaan luokitelleet erilaisia heuristiikkojen aiheuttamia to-dennäköisyyksien arviointivirheitä ja päätösharhoja³⁵⁶. Todennäköisyyksien arviointivirheillä tarkoitetaan sitä, että tapahtuman toteutumisen todennäköisyyttä ei perus-teta puhtaaseen tilastotietoon, vaan siitä muodosperus-tetaan oma, harhaisesti virittynyt käsitys. Päätösharhoilla tarkoitetaan puolestaan sitä, että vaikka epävarman tapahtuman toden-näköisyys hahmotettaisiinkin oikein, yksilö ei kuitenkaan päädy valinnassaan siihen vaihtoehtoon, jonka odotettu hyöty on suurin.³⁵⁷

Tyypillistä todennäköisyyden arviointivirheille on se, että haitallisten tapahtumien toteutumisen todennäköisyy-det aliarvioidaan.³⁵⁸ Tähän on syynä se, että ihmiset suhtau-tuvat liian optimistisesti siihen, että heitä itseään voisi koh-data jokin haitallinen tapahtuma. Syynä optimismiharhaan (optimism bias) on se, että ihmiset uskovat, että haitallisen tapahtuman toteutumisen todennäköisyys on ylipäätään pienempi kuin se tilastojen mukaan on. Lisäksi he uskovat, että todennäköisyys joutua negatiivisen tapahtuman uhrik-si on heidän itsensä kohdalla pienempi kuin muilla keski-määrin.³⁵⁹ Liiallisesta optimistisuudesta on todettu kärsivän

356 Katso tutkimuksista esim. Tversky ja Kahneman (1973, 1974, 1981, 1982a, 1982b, 1986, 1991, 1992), Kahneman ja Tversky (1979, 1982), Kahneman, Slovic ja Tversky (1982), Weinstein (1980 ja 1987), Arnould ja Grabovski (1981), DeJoy (1989), Camerer ja Kunreuther (1989), Kahneman, Knetsch ja Thaler (1990) Kahneman (1992), Tversky ja Shafir (1992), Babock et al. (1996), Babock ja Loewenstein (1997), ja Slovic (1998), Kahneman (2003), Novemsky ja Kahneman (2005a), (2005b).

357 Jolls et al. (1998), 1524.

358Tversky ja Kahneman (1982).

359 Jolls et al. (1998), 1524. Katso myös tutkimuksista Arnould ja Grabovski (1981), 34–35; DeJoy (1989), 336–37 sekä Camerer and Kunreuther (1989), 566.

kuluttajien lisäksi myös asiantuntijoiden, kuten investoijien, analyytikkojen sekä yrittäjien.³⁶⁰

Liiallinen optimistisuus voi ilmetä myös siten, että ih-miset suhtautuvat liian luottavaisesti omiin mahdolli-suuksiinsa³⁶¹. Liiallinen luottavaisuus voi johtaa yliluotta-musharhaan (overconfidence bias). Yliluottamusharhalla tarkoitetaan sitä, että vaikka päätöksentekijä tietäisi tark-kaan tapahtuman tilastollisen todennäköisyyden, hän on liian luottavainen ja uskoo, että hyvät tapahtumat toteutuvat hänen kohdallaan tilastollista todennäköisyyttä useammin ja haitalliset tapahtumat taas tilastollista todennäköisyyttä harvemmin.³⁶² Liiallisesta luottamisesta omaan hyvään on-neensa voi olla seurauksena esimerkiksi se, että velallinen luottaa liikaa omaan kykyynsä selviytyä luotonmaksusta eikä katso tarpeelliseksi kiinnittää huomiota velan viiväs-tymisseuraamuksiin, jotka voivat myöhemmin osoittautua kohtuuttoman ankariksi.

Toisaalta ihmiset voivat myös luottaa liikaa omiin ky-kyihinsä. Esimerkiksi oman edun harhalla (self service bias) tarkoitetaan sitä, että ihmiset tulkitsevat saatavilla olevaa in-formaatiota tavalla, joka palvelee heidän omia intressejään tai ennakkokäsityksiään ^363. Ihmiset voivat luottaa liikaa myös omiin aikaisempiin kokemuksiinsa, vaikka ne olisivat hyvin vähäisiä³⁶⁴. Liiallinen luottamus yhdistettynä rajalliseen in-formaatioon voi kuitenkin olla vaarallinen yhdistelmä, sillä osapuoli olettaa tuntevansa kyseisen asian, eikä lähde sen vuoksi etsimään lisää informaatiota.³⁶⁵ Ihmiset ovat yleensä luottavaisempia sellaisten tapahtumien suhteen, joita he luu-levat voivansa kontrolloida kuin tapahtumien, joita he eivät usko voivansa kontrolloida. Kontrolloimisen harha (illusion

360 Katso tutkimuksesta Herzel et al. (2002), Easterwood ja Nutt (1999), Palich ja Bagby (1995) ja Madsen (1994).

361 Hynes (2004).

362 Agner (2006), 5, joka perustaa väitteensä tutkimukseen Lichtenstein et al. (1982), 315–316.

363 Oman edun harha ilmenee esimerkiksi omien kykyjen ja mahdollisuuksien yli-arviointina. Oman edun harhalla on vaikutuksensa esimerkiksi siihen, vievätkö osapuolet sopimusriitansa oikeuteen asti vai pyrkivätkö he sovittelemaan sen oi-keuden ulkopuolella. Babock et al. (1996).

364 Camerer (1995), 594–595.

365 Garvin (2005), 318. Katso myös Nutt (1993) ja Pressman (1998).

of control) voi kuitenkin johtaa virheelliseen valintaan, sillä ihmiset saattavat uskoa voivansa kontrolloida täysin heistä riippumattomia tilanteita.³⁶⁶ Esimerkiksi takaaja voi suostua liian suureen takausvastuuseen sen tähden, että hän uskoo voivansa kontrolloida päävelallisen luotonhoitokykyä.

Arviointivirheet voivat johtaa myös siihen, että epä-varman tapahtuman todennäköisyys yliarvioidaan.

Tutkimuksissa on havaittu, että jos ihmiset joutuvat jälkikä-teen arvioimaan sitä, millä todennäköisyydellä esimerkiksi tapahtunut vahinko olisi voitu ennakoida, ihmisillä on tai-pumus yliarvioida todennäköisyys. Ihmiset voivat jopa pi-tää tapahtunutta väistämättömänä.³⁶⁷ Tällä niin kutsutulla jälkiviisausharhalla (hindsight bias) voi olla vaikutusta myös tuomarin päätöksentekoon. Tuomari joutuu usein arvioi-maan jälkikäteen sitä, miten todennäköisenä jonkin tapah-tuman todennäköisyyttä olisi etukäteen tullut pitää. Koska tuomari tietää vahingon jo tapahtuneen, saattaa hän jälki-viisausharhan vuoksi pitää todennäköisyyttä todellisuutta suurempana.³⁶⁸ Esimerkiksi sovitteluharkinnassa jälkikä-teisen kohtuuttomuuden perusteella tuomari voi jälkiviisa-usharhan vuoksi tulla siihen tulokseen, että olosuhteiden muutos olisi ollut osapuolten ennakoitavissa jo sopimusta solmittaessa, minkä vuoksi hän ei ryhdy sovittelemaan koh-tuutonta ehtoa.

3.3.3 Prospektiteoria ja systemaattiset päätösharhat Heuristisesta päätöksenteosta johtuvat päätösharhat voi-vat olla syynä siihen, miksi yksilön valinta epävarmuuden vallitessa poikkeaa odotetun hyödyn teorian ennustuksista.

Kahneman ja Tversky (1979, 1992, 1996) havaitsivat tutki-muksissaan, etteivät ihmiset aina valitsekaan sitä

vaihto-366 Langevoort (2000), 149–150 toteaa, että yksilöillä on pyrkimys yliarvioida omat kykynsä ja mahdollisuutensa, jolloin suhtautuminen omaan paremmuuteen ruokkii optimismiharhaa ja kasvattaa tunnetta siitä, että riskit ovat hänen itsensä kont-rolloitavissa. Myös yrityksissä voidaan havaita yliluottamusta, joka ilmenee siten, että omaa yritystä pidetään kilpailijoita vahvempana, jolloin kontrolloimisen harha korostuu.

367 Katso Fischoff (2003), 304–306, 331.

368 Rachlinski (2000), 98. Kamin ja Rachlinski (1995) havaitsivat tutkimuksessaan, että 24 % kohderyhmästä piti etukäteen arvioituna ehkäisytoimenpiteitä välttämät-tömänä, mutta jälkikäteen 75 % kohderyhmästä tuli siihen tulokseen, että ehkäisy-toimenpiteisiin ryhtymättömyys oli katsottava tuottamukseksi.

ehtoa, jonka odotettu hyöty on korkein. Jotta voitaisiin en-nustaa entistä paremmin sitä, miten ihmiset todellisuudessa tekevät valintansa epävarmuuden vallitessa, Kahneman ja Tversky kehittivät odotetun hyödyn teorian rinnalle pros-pektiteorian. Prospektiteoria poikkeaa rationaalisen valin-nan teoriasta siten, ettei se ole normatiivinen malli ideaa-lisesta päätöksenteosta, vaan se on empiirinen teoria, joka kuvaa yksilön todellista käyttäytymistä³⁶⁹.

Prospektiteorian mukaan yksi syy siihen, miksi osapuo-let eivät valitse vaihtoehtoa, jonka odotettu hyöty on kor-kein, on kehysvaikutus (framing effect).³⁷⁰ Tällä tarkoitetaan sitä, että jos samanlaiset vaihtoehdot esitetään eri taval-la, yksilöt päätyvät erilaisiin ratkaisuihin.³⁷¹ Kahneman ja Tversky havaitsivat, ettei päätöksentekijän valinta epävar-muuden vallitessa riipu ainoastaan kilpailevien vaihtoehto-jen absoluuttisista odotusarvoista, vaan myös siitä kumpaan suuntaan vaihtoehtojen odotusarvot poikkeavat vertailuar-vosta. Jos ihmisten on tehtävä valinta varman saatavan ja odotusarvoltaan samansuuruisen vaihtoehdon kesken, ih-miset käyttäytyvät riskiaversiivisemmin ja valitsevat var-man vaihtoehdon. Sen sijaan, kun valinnan kohteena ovat odotusarvoinen menetys ja varma menetys, samat yksilöt käyttäytyvät riskihakuisemmin ja valitsevat mieluummin odotusarvoisen menetyksen kuin varman menetyksen.³⁷² Toisaalta Kahneman ja Tversky havaitsivat, että yksilöi-den preferenssit kääntyvät vastakkaisiksi, kun yksilöiyksilöi-den on tehtävä valinta varman vaihtoehdon ja hyvin pienellä todennäköisyydellä toteutuvan vaihtoehdon välillä. Jos toi-sena vaihtoehtona on hyvin pienellä todennäköisyydellä toteutuva hyöty, yksilöt käyttäytyvät riskihakuisesti ja va-litsevat sen. Sen sijaan, jos toisena vaihtoehtona on hyvin pienellä todennäköisyydellä toteutuva tappio, ihmiset käyt-täytyvät riskiaversiivisesti ja valitsevat varman tappion.³⁷³

369 Gutherie (2008), 61–62.

370 Tämän ilmiön havaitsi ensimmäisenä Maurice Allais (1953), joten sitä kutsutaan myös Allais’n paradoksiksi.

371 Gutherie (2008), 6 toteaa, että rationaalisen valinnan teoriassa sen sijaan ihmis-ten odotetaan suhtautuvan sekä voittoihin että tappioihin joko riskiaversiivisesti tai riskineutraalisti.

372 Katso Tversky ja Kahneman (1981), 453 ja (1986), S257.

373 Katso tutkimuksesta lähemmin Tversky ja Kahneman (1992), 306.

Kehysvaikutusta voidaan käyttää tietoisesti hyväksi pu-kemalla vaihtoehdot erilaiseen asuun. Esimerkiksi tuomio-istuimen ratkaisut saattavat vaihdella sen mukaan, millä tavoin asia esitetään tuomarille.³⁷⁴ Kehysvaikutusta on tut-kittu myös sovittelun yhteydessä. Koehenkilöt päätyivät so-vitteluun, jos sovitteluratkaisu esitettiin siten, että arvo ylitti vahingon määrän. Sen sijaan, jos sovitteluratkaisu esitettiin siten, että sovitteluarvo jäi alle vahingon määrän, henkilöt

”riskeerasivat” valitsemalla oikeudenkäynnin sovittelurat-kaisun sijaan.³⁷⁵

Toinen odotetun hyödyn teoriasta poikkeava havainto on se, että ihmiset liioittelevat mielessään sitä, miten hy-vin pieni näyte edustaa koko populaatiota, josta näyte on otettu. Ilmiötä voidaan kutsua pienten numeroiden laiksi (the law of small numbers). ³⁷⁶ Kahneman ja Tversky päät-telivät havainnosta, että ihmisillä on taipumus aliarvioida lähtöarvojen merkitystä eri vaihtoehtojen arvioinnissa.³⁷⁷ Ihmiset saattavat tukeutua liian vahvasti johonkin saata-villa olevaan tai annettuun lähtöarvoon, olipa tämä miten mielivaltainen tahansa. Tätä ilmiötä kutsutaan ankkuroi-tumiseksi (anchoring).³⁷⁸ Ankkuroituminen epärelevanttiin lähtöarvoon voi johtaa virheelliseen johtopäätökseen. Syynä tähän on se, että kun lähtöarvoon on kerran ankkuroidut-tu, omaa arviota on vaikea enää riittävästi sopeuttaa suh-teessa lähtöarvoon, vaikka uutta informaatiota tulisikin³⁷⁹. Ankkuroitumista on käytetty hyväksi markkinoinnissa.

Esimerkiksi, jos alennus rajoitetaan koskemaan kolmea

374 Rachlinski, (2000), 754.

375 Katso tutkimuksesta lähemmin esim. Korobkin ja Gutherie (1994) ja Babcock et al. (1996).

376 Vertaa Bernoullin suurten numeroiden laki, jonka tarkoituksena on toistaa ko-etta mahdollisimman monta kertaa, jotta tapahtuman todennäköisyys voitaisiin arvata mahdollisimman tarkkaan. Ilmiö tunnetaan myös uhkapelissä (gambler’s fallacy), sillä ihmiset olettavat, että jo muutaman kerran noppaa heitettäessä pitäisi tulla sunnilleen saman verran kruunuja ja klaavoja, joten jos peräkkäin on tullut useita kruunuja, veikataan seuraavaksi klaavaa.

377 Tversky ja Kahneman (1971), 105–109 ja (1993), 343–344.

378 Katso tutkimuksesta lähemmin Tversky ja Kahneman (1974), 1124 sekä Kahneman (1992).

379 Esimerkiksi, kun eräässä eksperimentissä kysyttiin opiskelijoilta, miten paljon oppikirjat keskimäärin maksavat, ne, joille annettiin jokin korkea lähtöarvo, antoi-vat huomattavasti korkeampia hinta-arvioita kuin ne, joille mitään lähtöarvoa ei annettu. Rachlinski (2003).

kappaletta yhtä ostajaa kohden, yliarvioivat kuluttajat hel-posti oman tarpeensa.

Kolmas odotetun hyödyn teoriasta poikkeava havainto on se, että ihmiset mittaavat saman asian arvoa eri tavalla eri asiayhteyksissä. Odotetun hyödyn teorian mukaan ihmisten tulisi verrata vaihtoehdosta saatavaa rajahyötyä sen rajakus-tannuksiin riippumatta tavasta, jolla hyöty tai kustannukset syntyvät.³⁸⁰ Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että yksi-lö arvostaa jotakin asiaintilaa enemmän, jos hän pitää sitä vallitsevana tilana. Tätä ilmiötä kutsutaan vallitsevan tilan harhaksi (status quo bias). Vallitsevan tilan harhan vuoksi ihmiset pitäytyvät mieluummin vallitsevissa kulutustottu-muksissaan, vaikka siirtymiskustannukset olisivat alhai-sia.³⁸¹ Syyksi tähän arvellaan sitä, että vaikka kilpaileva vaihtoehto olisi parempi, ihmiset ovat haluttomia ryhtymään toimintaan aikaansaadakseen muutoksen vallitsevasta tilas-ta, koska muutos vaatisi ylimääräisiä ponnisteluja.³⁸²

Toisena syynä siihen, miksi ihmiset pitäytyvät mieluum-min vallitsevassa tilassa, arvellaan olevan tappion kaihtami-sen (loss aversion). Tappion kaihtamisessa on kysymys siitä, että yksilö reagoi menetyksiin voimakkaammin kuin vas-taavan suuruisiin hyötyihin, kun vertailukohtana pidetään vallitsevaa tilaa. Ihmiset esimerkiksi pitävät tietyn raha-summan menetyksestä aiheutuvaa mielipahaa suurempana, kuin vastaavan summan saaminen tuottaisi heille mielihy-vää. Koska ihmiset pyrkivät voimakkaasti välttämään mene-tyksiä, he pitäytyvät mieluummin vallitsevassa tilassa kuin valitsevat vaihtoehdon, joka merkitsee muutosta siitä.³⁸³

Vallitsevan tilan harhan liittyy läheisesti myös varalli-suusvaikutus (endowment effect). Varallisuusvaikutuksella tarkoitetaan sitä, että yksilö arvostaa hänellä ennestään olevia hyödykkeitä korkeammalle, kuin millä hän olisi valmis

hank-380 Tämä ilmiö on todettu useissa tutkimuksissa, esimerkiksi Kahneman ja Tversky (1979), Tversky ja Kahneman (1991) ja Kahneman et al. (1990, 1991). Toisaalta ih-miset eivät esimerkiksi mittaa kaikkea arvoa rahalla, vaan käyttävät erilaisia tun-nearvoja mitatessaan tavaroiden ja palvelusten arvoa. Starmer (2000), 337–339.

381 Samuelson ja Zeckhauser (1988), 33–37 ja Ritov ja Baron (1992), 49–50.

382 Moshinsky ja Bar-Hiller (2005), 34.

383 Katso tutkimuksesta lähemmin Kahneman ja Tversky (1979) sekä Tversky ja Kahneman (1991).

kimaan vastaavat hyödykkeet.³⁸⁴ Varallisuusvaikutuksen olemassaolo sotii Coasen teoreemaa vastaan. Coasen teo-reeman mukaan, jos transaktiokustannuksia ei ole, sillä ei ole väliä, kummalle osapuolelle oikeus alun perin annetaan, sillä osapuolet voivat allokoida sen uudelleen vapaaehtois-ten neuvottelujen avulla³⁸⁵. Korkeat transaktiokustannuk-set eivät kuitenkaan näyttäisi olevan yksistään esteenä sil-le, miksi resurssit eivät allokoidu markkinoilla tehokkaasti.

Varallisuusvaikutuksen johdosta se osapuoli, joka omistaa hyödykkeen, pyytää siitä korkeampaa hintaa kuin vastapuo-li ovastapuo-lisi valmis maksamaan, joten vaihdantaa ei tapahdu.³⁸⁶ Varallisuusvaikutukselle on ominaista se, että se on hyvin tilanneriippuvaista³⁸⁷. Varallisuusvaikutusta näyttäisi kui-tenkin lieventävän kokemuksen lisääntyminen. Listin (2003) tekemän empiirisen tutkimuksen mukaan varallisuusvaiku-tus heikkeni sen mukaan kuin osapuolten kokemus kaupan-käynnistä markkinoilla kasvoi.³⁸⁸

Ihmisten haluttomuutta siirtyä pois vallitsevasta tilas-ta voidaan perustella myös sillä, että väärän vaihtoehdon valinta aiheuttaa yksilöissä ristiriitaisen olotilan (cognitive dissonance). Ristiriitaisella olotilalla tarkoitetaan jännitet-tä, joka syntyy siijännitet-tä, että yksilö samanaikaisesti tekee kaksi eri havaintoa, jotka ovat keskenään epäjohdonmukaisia.³⁸⁹ Ihmiset pyrkivät tietoisesti välttämään ristiriitaista olotilaa.

Ristiriitaisen olotilan välttämisen on havaittu alkavan jo en-nen varsinaisen päätöksen tekoa. Tämä näkyy tutkimuksissa siten, että ihmiset nojautuvat alustavaan informaatioon niin lujasti, että he hylkäävät myöhemmin esitetyn päätöstä vas-taan puhuvan informaation³⁹⁰. Ristiriitaisen olotilan välttä-misestä on kysymys myös siinä, että ihmisillä on taipumus hakea päätöksensä jälkeen vain sellaista informaatiota, joka tukee ja vahvistaa heidän tekemäänsä valintaa. Haittana on

384 Katso tarkemmin tutkimuksesta Thaler (1980, 1992) , Kahneman et al. (1990 ja 1991) sekä Plott ja Zeiler (2005).

385 Coasen teoreemasta lähemmin Coase (1960) sekä Posner (2003), 57, 69.

386 Katso Thaler (1992), 63. Katso myös Knetsch ja Sinden (1984).

387 Korobkin (2003b), 1241.

388 List (2003), 46–51,53, 58–62.

389 Aronson (2002), 179. Katso kognitiivisesta dissonanssista Akerlof ja Dickens (1982).

390 Garvin (2005), 320. Katso myös Russo et al. (1998).

kuitenkin se, että se estää yksilöä tutkimasta omaa päätöstään vastaan puhuvaa informaatiota, jolloin hän menettää mah-dollisuuden oppia omista virheistään.³⁹¹ Toinen tapa torjua ristiriitaista olotilaa on se, että yksilö korostaa tietoisesti hy-lättyjen vaihtoehtojen huonoja ominaisuuksia. Ristiriitaisen olotilan torjumisesta voi kuitenkin olla seurauksena se, että jos alkuperäinen valinta osoittautuu huonoksi, ei yksilö ole enää halukas siirtymään yhteenkään hylkäämistä vaihtoeh-doista.³⁹² Haittana on tällöin se, että yksilö ei ryhdy mini-moimaan vahinkoaan, siirtymällä huonosta vaihtoehdosta johonkin aiemmin hylätyistä vaihtoehdoista.

Koska sopimus on riskinjakomekanismi, on heuristises-ta päätöksenteosheuristises-ta johtuvilla todennäköisyyksien arvioin-tivirheillä ja päätösharhoilla suuri vaikutus siihen, miten tehokkaan sopimuksen osapuolet kykenevät solmimaan.

Arviointivirheet ja päätösharhat saattavat omalta osaltaan selittää myös sitä, miksi ihmiset suostuvat sopimuksiin, joissa on kohtuuttomia ehtoja sekä sitä, miksi kohtuuttomia ehtoja voi esiintyä myös tasavertaisten osapuolten välisissä sopimuksissa. Koska arviointivirheet johtavat siihen, että epävarman tapahtuman toteutumisen todennäköisyys ar-vioidaan väärin, on siitä seurauksena se, että myös vaihto-ehdosta saatava odotettu hyöty lasketaan väärin. Tästä on seurauksena se, että myös valinta eri vaihtoehtojen kesken joudutaan tekemään väärin laskettujen odotettujen hyötyjen perusteella, jolloin voidaan päätyä taloudellisesti tehotto-maan valintaan. Esimerkiksi, jos riskin toteutumisen toden-näköisyys aliarvioidaan, saattaa odotettu vahinko vaikuttaa niin pieneltä, ettei sen varalta kannata varautua sopimuk-sessa. Riskin toteutuminen saattaa kuitenkin johtaa siihen, että sopimuksen soveltaminen sellaisenaan johtaisi toisen osapuolen kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen.

Päätösharhat puolestaan vääristävät yksilön arvioin-tikykyä siten, ettei hän kohdistakaan valintaansa siihen vaihtoehtoon, jonka odotettu hyöty on suurin. Osapuoli voi esimerkiksi ankkuroitua vakioehtoihin kuuluvaan mussakkoehtoon siten, ettei hän osaakaan sopeuttaa

sopi-391 Becher (2007), 132.

392 Garvin (2005), 319.

mussakkoehtoa tarpeeksi yksittäiseen erityistilanteeseen, minkä vuoksi sopimussakko voi myöhemmin osoittautua kohtuuttoman korkeaksi. Toisaalta valintatilanteessa osa-puoli voi käyttäytyä riskihakuisesti ja valita odotusarvoisen menetyksen, jolloin riskin toteuduttua todellinen menetys onkin vaihtoehtona ollutta varmaa menetystä suurempi, mistä aiheutuu epätasapaino osapuolten oikeuksien ja vel-vollisuuksien välille. Alkuperäinen oikeuksien ja velvolli-suuksien jako voi synnyttää myös vallitsevan tilan harhan, jolloin osapuolet eivät ole halukkaita neuvotteluteitse etsi-mään ratkaisua sopimuksen epätasapainon korjaamiseksi.