oikeusPeriAAtteet oikeustoimilAin 36 §:n systemoijinA

Oikeustoimilain 36 §:n kohtuullistamissäännös on joustava normi, jonka joustavuus on saatu aikaan siten, ettei sään-nöksessä ole yksiselitteisesti määritelty, mitä sopimuksen kohtuuttomuudella tarkoitetaan. Joustavuutta lisää myös se, että laissa on jätetty avoimeksi se, miten kohtuutonta sopimusta tulisi sovitella.¹¹⁵ Tätä on perusteltu sillä, että avoin säännös jättää tuomioistuimelle mahdollisuuden ottaa säännöstä sovellettaessa huomioon yksilölliset erityisolo-suhteet¹¹⁶. Toisaalta hyvin yksityiskohtainen säännös olisi hyvin pitkä ja hankalasti luettavissa, eikä yksityiskohtai-seenkaan säännökseen saataisi sisällytettyä kaikkia mah-dollisia tilanteita, joissa säännöstä joudutaan soveltamaan.

Lisäksi hyvin yksityiskohtaisesti kirjoitettu säännös johtaisi lisääntyvään jäykkyyteen ja staattisuuteen.¹¹⁷

Sovittelusäännösten joustavuudella on kuitenkin oma hintansa, sillä joustavuus heikentää oikeusvarmuutta,

kos-114 Wilhelmsson (2008) toteaa, että tarve rajoittaa ilmeisimpiä kohtuuttomuuksia saattaa olla myös keino kätkeä ja legitimoida vallankäyttöä, jolla pyritään vahvis-tamaan markkinatalousjärjestelmän vastustuskykyä systeemin muutosvaatimuksia vastaan. Katso myös von Hippel (1979), 219.

115 Aarnio (1989), 77–78, tähän viittaa myös Wilhelmsson (2001), 171.

116 HE 247/1981 vp.

117 Sunstein (1995), 969. Katso yleisesti Määttä (1999), 29–30, jossa hän vertaa lain epätäydellisyyden syitä sopimusten epätäydellisyyttä aiheuttaviin tekijöihin.

ka tuomioistuimen ratkaisut saattavat tulkinnasta riippuen vaihdella. Oikeustoimilain esitöiden mukaan kansalaisten epäyhtenäistä kohtelua ja ratkaisujen mielivaltaisuutta py-rittiin vähentämään sillä, että lakiin kirjattiin näkyville ne seikat, joiden nojalla lainsoveltajan tulee arvioida kohtuut-tomuuden olemassaoloa¹¹⁸. Aarnion (1989) mukaan kansa-laisten oikeus varmuutta ja yhdenmukaista kohtelua voidaan lisätä myös sillä, että sovittelun puolesta ja sitä vastaan pu-huvia argumentteja punnitaan sopimusoikeuden yleisten periaatteiden nojalla¹¹⁹. Oikeusperiaatteiden toimivuutta tähän tarkoitukseen voidaan perustella sillä, että oikeus-periaatteita voidaan soveltaa rinnakkain antamalla niille erilaisia painoarvoja yksittäisen tapauksen erityispiirteiden perusteella. Oikeusperiaatteet ilmentävät myös yhteiskun-nassa kulloinkin vallitsevia arvoja ja moraalia, joiden mu-kaan yhteisöelämän normien järjestys määräytyy.¹²⁰

Kohtuusperiaatetta voidaan pitää itsenäisenä peri-aatteena, jonka ilmentymillä pyritään korjaamaan sopi-musosapuolten tiedollisesta ja taloudellisesta eriarvoi-suudesta aiheutuvaa epätasapainoa sopimussuhteessa.¹²¹ Kohtuusperiaatteen olemassaoloa ilmentää selkeim-min oikeustoimilain 36 §:n yleinen kohtuullistamissään-nös.¹²² Kohtuusperiaatteen huomioonottamisesta sovitte-lun yhteydessä käytetään nimitystä sovittelukohtuus¹²³. Kohtuusperiaate voidaan liittää myös lojaliteettiperiaat-teeseen¹²⁴. Lojaliteettivelvollisuudella tarkoitetaan sitä, että osapuolen tulee ottaa vastapuolen edut kohtuudella huomi-oon, ei vain sopimusta solmittaessa, vaan koko sopimuksen voimassaoloajan¹²⁵. Lojaliteettiperiaate liitetään erityisesti liikesopimuksiin, joissa lojaliteettivelvollisuuden katsotaan kuuluvan osaksi osapuolten yhteistoimintaa, jonka avulla he

118 HE 247/1981 vp.

119 Aarnio (1989), 77–78.

120 Dworkin (2002), 26, 76.

121 Taxell (1997), 65.

122 Katso laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain muuttamisesta (17.12.1982/956).

123 Pöyhönen (1988), 185.

124 Taxell (1997), 65.

125 Pöyhönen (1988), 19.

pyrkivät saavuttamaan yhteisen tavoitteen¹²⁶.

Kohtuusperiaatteen voidaan katsoa liittyvän läheisesti myös heikomman suojan periaatteeseen. Tällöin osapuolten yhteiskunnallisilla rooleilla on sovittelun kannalta merki-tystä, sillä yhtenä kohtuuttomuuskriteerinä pidetään laissa osapuolten epätasavertaista asemaa.¹²⁷ Epätasavertaisella asemalla tarkoitetaan sitä, etteivät sopimusosapuolet ole suhteessa toisiinsa tiedoiltaan, taidoiltaan tai taloudellisel-ta asemaltaloudellisel-taan taloudellisel-tasavertaloudellisel-taisia. Heikomman suojan periaatteen tavoitteena on osapuolten välisen eriarvoisuuden tasoitta-minen oikeudellisin keinoin siten, että sopimussuhde olisi toimiva eikä perustuisi esimerkiksi alisteisuuteen tai pak-koon¹²⁸. Näin ollen kohtuullisuusvaatimus pitää sisällään myös oikeudenmukaisuuden¹²⁹. Heikomman osapuolen suojelun tarpeen taustalta voidaan tunnistaa myös yhden-vertaisuuden periaate, jonka mukaan osapuolilla tulisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet arvioida oikeustoimen mer-kitystä omien etujensa kannalta.¹³⁰

Kohtuusperiaatteen voidaan myös katsoa täydentävän hyvän tavan mukaisuuden vaatimusta, sillä hyvän tavan vastaisuus yleisenä oikeusperiaatteena johtaa sopimuksen pätemättömyyteen¹³¹. Eräissä erityisissä sovittelusäännök-sissä hyvän tavan vastaisuus on kirjattu kohtuuttomuuden arviointikriteeriksi itse oikeussääntöön¹³². Sopimusehtoa voidaan pitää hyvän tavan vastaisena esimerkiksi tilanteis-sa, joissa ehto antaa kuluttajalle väärän tai harhaanjohtavan kuvan kuluttajan oikeuksista tai velvollisuuksista sekä sil-loin, kun kuluttajan kannalta kohtuuttoman raskaat ehdot on sijoitettu vaikeasti havaittavasti muiden sopimusehtojen

126 Katso esim. Lehtinen (2007), 157.

127 Wilhelmsson (1995), 179–180.

128 Saarnilehto (2001), 85, 96–101. Periaatteen mukaan heikomman osapuolen ei tarvitse alistua vahvemman osapuolen päätökseen, eikä heikomman osapuolen va-pautta voida sopimuksen avulla olennaisesti rajoittaa. Wilhelmsson (1995), 179–180.

129 Pöyhönen (1988), 35.

130 Wilhelmsson (1995), 152–156.

131 Taxell (1984), 612.

132 MVL 4.2 §, AHVL 6.1 § ja KSL 4:2.3 § sekä TSL 3:3§. Myös kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetussa direktiivissä 93/13/ETY pidetään ehdon koh-tuuttomuuskriteerinä hyvän tavan vastaisuutta.

joukkoon.¹³³ Hyvän tavan mukaisuuden vaatimus tulee erot-taa hyvän liiketavan vaatimuksesta, sillä jälkimmäinen kos-kee vain kyseisellä alalla toimijoiden välillä noudatettavaa hyvää liiketapaa, joka voi kuitenkin olla ulkopuolisia koh-taan kohtuuton.¹³⁴

Kohtuusperiaate merkitsee myös poikkeusta sopimuksen sitovuuden ja sopimusvapauden periaatteisiin, sillä koh-tuusperiaatteen mukaan ainoastaan kohtuulliset sopimus-ehdot ovat sitovia, joten kohtuutonta sopimusta ei tarvitse pitää eikä toisella osapuolella ole oikeutta saada oikeus-suojaa sen täytäntöönpanoon¹³⁵. Periaatteen tarkoituksena ei kuitenkaan ole rajoittaa sopimusvapautta, vaan kiinnit-tää huomiota sopimuksen sisällön oikeudenmukaisuuteen ja sopimustasapainon ylläpitämiseen¹³⁶. Osapuolella, joka katsoo sopimuksen olevan häntä kohtaan kohtuuton, on sovittelusäännösten nojalla oikeus vaatia sopimuksen so-vittelua. Sopimuksen sovittelu merkitsee kuitenkin puuttu-mista sopimusvapauteen, sillä tuomioistuimella on oikeus joko hylätä osapuolten laatima ehto tai muuttaa sen sisäl-töä. Sopimusvapautta voidaan tarkastella eri näkökulmista, mutta oikeustoimen sovittelun kannalta merkittävimpänä tarkastelun kohteena on juuri sopimuksen sisältövapaus¹³⁷.

Pöyhönen (1988) on väitöskirjassaan pyrkinyt systema-tisoimaan oikeustoimilain 36 §:n yleisen kohtuullistamis-säännöksen soveltamista juuri oikeusperiaatteiden avulla.¹³⁸ Pöyhösen mukaan sovitteluperiaatteita ovat kohtuusperiaate, sopimusvapaus, vaihdannan intressi sekä heikomman hyvit-täminen, joita Pöyhönen tarkastelee niiden justifikaation sekä ongelman-ratkaisukyvyn valossa. Kohtuusperiaatteen jus-tifikaatio on oikeudenmukaisuus. Sääntelykohtuus toteutuu sopimusten sitovuuden kontrollointina. Sovittelukohtuuden pyrkimyksenä on korjata sopimussuhteissa järkkynyt

tasa-133 HE 218/1994 vp, 16.

134 Wilhelmsson (1995), 132–133.

135 Häyhä (2000), 269. Katso myös Mähönen (2001).

136 Pöyhönen (1988), 272.

137 Sopimusvapautta voidaan tarkastella pilkkomalla sopimusvapaus esimerkiksi seuraaviin osatekijöihin: vapaus solmia sopimus, vapaus valita sopimuskumppani, sisältövapaus, tyyppivapaus, muotovapaus ja vapaus purkaa sopimus. Jaottelusta Fisherin mukaan ks. esim. Saarnilehto (2005a).

138 Pöyhönen (1988).

paino. Kohtuusperiaatteen nojalla punnitaan asiantilat, joita ei voida pitää oikeudenmukaisina. Sellaisiksi on lainvalmis-telutöissä mainittu esimerkiksi toisen osapuolen alistaminen sopimusehdoin toisen osapuolen mielivallan alle taikka se, että toinen osapuoli saa ennakoimattomien olosuhteiden ta-kia odottamattomia etuja ja toinen osapuoli yhtä odottamat-tomia tappioita.¹³⁹

Sopimusvapauden justifikaationa on Pöyhösen mukaan vapaus. Sopimusvapaudella hän näkee olevan merkitystä myös markkinoiden tehokkuuden yhtenä perustana, mutta teoksessaan hän pitää sopimusvapautta enemminkin arvo-periaatteena kuin tavoitearvo-periaatteena. Sopimusvapauden periaatteen ongelmanratkaisukyky näkyy hänen mukaan-sa silloin, kun sopimusriidasmukaan-sa on kysymys omukaan-sapuolten va-paasti määrittämän sopimusehdon sitovuudesta. Pöyhösen mukaan normatiivisen sopimusvapauden vallitessa, mutta tosiasiallisen vapauden puuttuessa sopimuksen sitovuutta voidaan puoltaa esimerkiksi vaihdannan intressillä tai koh-tuusperiaatteella, mutta ei sopimusvapauden oikeusperiaat-teella. Sovitteluharkinnassa on muistettava, että sopimus-vapaus voi olla hyvin eriasteista. Esimerkiksi heikomman suojelussa on kysymys sopimusvapauden käsitesisällön ra-joittamisesta: vapauden käyttöön ei sisälly hyötyminen hei-komman heikommuuden takia.¹⁴⁰

Pöyhösen mukaan vaihdannan intressi oikeutetaan vaih-dannan välttämättömyydellä ja hyödyllisyydellä ihmisyh-teisössä. Talous tieteellisesti perustellen kokonaishyödyn kannalta edullisinta on, että hyödykkeet päätyvät sille, joka arvostaa niitä eniten. Aidosti onnistuneen vaihdannan on siis oltava molemminpuolisesti hyödyttävää. Keskeiset ulot-tuvuudet vaihdannan edistämiseksi ovat toisaalta vaihdan-nan suojaaminen liialta sääntelyltä ja toisaalta luottamuksen suojaaminen. Jos vaihdannan intressiä tulkitaan oikeusta-loustieteellisesti, on sen ja kohtuuden välillä kosketuskoh-tia. Esimerkkinä Pöyhönen mainitsee tavaroiden myyn-nin markkinoilla. Jos tavaraa ei myydä markkinahintaan, haittaa se hyödykkeen siirtymistä sitä eniten arvostavalle.

139 Katso yksityiskohtaisemmin Pöyhönen (1988), 262–265.

140 Pöyhönen (1988), 266–270.

Markkinahinta toimii myös kohtuusperiaatteen edellyttä-mänä vertailuarvona tasapainoiselle sopimussuhteelle.¹⁴¹

Heikomman hyvittämisen justifikaationa on Pöyhösen mukaan se, että epäoikeudenmukaisuutta korjataan hei-komman hyväksi. Heihei-komman hyvittäminen voi siten mer-kitä sopimustasapainosta luopumista heikomman sopi-muspuolen vastapuolen vahingoksi. Keskeistä heikomman hyvittämisen periaatteessa on sopijapuolten voimavarojen epätasapaino. Tämä voi olla seurausta toisen osapuolen vä-hävaraisuudesta, työttömyydestä, sairaudesta tai alhaisem-masta koulutuksesta suhteessa toiseen osapuoleen.¹⁴²

Pöyhösen sovittelun systematisointijärjestelmän idea-na on muodostaa jokaisesta neljästä sovitteluperiaatteesta painoarvoasteikko, jonka mukaan sovitteluperiaatteiden merkitys kokonaisharkinnassa määräytyy. Yhteinen koh-tuuttomuusarvo saadaan laskemalla yhteen kaikkien neljän sovitteluperiaatteen saamat, sovittelua puoltavat tai sitä vas-taan puhuvat painoarvot. Seuraavaksi määritellään sovitte-lukynnys, jolle voidaan myös antaa numeerinen arvo. Kun kohtuuttomuusarvo on samansuuruinen kuin sovittelukyn-nys, on soviteltava. Pöyhönen toteaa, että sovittelukynnys on täsmällisesti määriteltävissä vain teoreettisena käsitteenä.¹⁴³

Pöyhösen systematisointimallia voidaan pitää lähempä-nä teoreettista lainoppia kuin käytännöllistä lainoppia, jo-ten kyseenalaiseksi jää, mijo-ten paljon mallista on käytännön ratkaisutoiminnassa hyötyä.

2.5 oikeustoimilAin 36 § jA soPimuskentän muutos