Taloudellinen tehokkuus vs. oikeudenmukainen tulonjako tulonjako

Oikeustaloustieteellistä tarkastelutapaa on moitittu siitä, että se on kiinnostunut vain taloudellisesta tehokkuudesta, mut-ta ei tulonjaon oikeudenmukaisuudesmut-ta. Taloustieteilijöiden mielestä tässä vastakkainasettelussa on kysymys perimmäl-tään vain siitä, mikä olisi tehokkain keino hoitaa tulojen uu-delleenjakaminen eri yhteiskuntaryhmien kesken.²⁰²

198 Posner (2003), 4.

199 Ulen (2000), 797.

200 Oker-Blom (2005a), 618.

201 Posner (2003), 4.

202 Katso esim. Sanchirico (2000), 798.

Useimmat taloustieteilijät ovat yhtä mieltä siitä, että oi-keudellisella instituutiolla on tärkeä rooli tulojen tasaami-sessa varakkaammilta vähävaraisille.²⁰³ Sen sijaan talous-tieteilijöiden mielipiteet vaihtelevat sen suhteen, tulisiko yksityisoikeudellista sääntelyä käyttää tulojen uudelleenja-kamiseen.²⁰⁴ Vaikka oikeussäännöillä voi olla epäsuora rooli tulojen uudelleenjaon tehostamisessa, tulisi yksityisoikeu-delliset oikeussäännöt kuitenkin valita aina niiden talou-dellisen tehokkuuden perusteella²⁰⁵. Yksityisoikeudellinen sääntely tulisi valita siten, että sen avulla päästään sellai-seen lopputuloksellai-seen, jossa yhteiskunnan kokonaisvaral-lisuus on mahdollisimman suuri. Tällöin saadaan aikaan enemmän jaettavaa kansalaisten kesken. Sen sijaan jos yk-sityisoikeudelliset oikeussäännöt valitaan niiden tulonjako-ominaisuuksien perusteella, voidaan päätyä yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin kannalta tehottomaan voimavarojen jakautumiseen.²⁰⁶

Kaplow ja Shavell ovat yhtä mieltä siitä, että yksityisoi-keudellinen sääntely ei ole tehokkain keino puuttua tulojen uudelleen jakamiseen²⁰⁷. Tätä he perustelevat sillä, että yk-sityisoikeudellisen sääntelyn avulla tulojen uudelleenjako kohdentuu hyvin sattumanvaraisesti eri yksilöihin, jolloin tulojen uudelleen jakaminen ei paranna kaikkien niiden asemaa, joiden hyväksi tulontasauksen haluttaisiin kohden-tuvan. Toinen tärkeä syy on se, että osapuolet voivat kumota yksityisoikeudellisen sääntelyn avulla tavoitellun tulonja-kovaikutuksen esimerkiksi kiertämällä lain säännöksiä tai nostamalla sopimushintaa.²⁰⁸

Yksityisoikeudellista sääntelyä tehokkaampana tulo-jen uudelleenjakokeinona Kaplow ja Shavell (1994) pitä-vät tuloverotusta yhdessä tulonsiirtojärjestelmien kanssa.

Eksistenssiteoreeman avulla sama voidaan ilmaista

sano-203 Krohnman (1980), 510. Katso myös Curran (2000).

204 Katso esim. Kronman (1980), Calabresi (1991), Sanchirico (2000).

205 Shavell (1981), 414.

206 Polinsky (1989), 7–10.

207 Katso esim. Shavell (1981) sekä Kaplow ja Shavell (1994 ja 2000, 2003). Saman näkemyksen ovat esittäneet myös Kaplowin ja Shavellin edeltäjinä Hylland ja Zeckhauser (1979) sekä Abraham ja Jeffries (1989).

208 Kaplow ja Shavell (1994), 674–676. Katso myös Kaplow ja Shavell (2000).

malla, että on olemassa sellainen tulontasausjärjestelmä, jota kaikki osapuolet pitävät muita tulontasausjärjestelmiä parempana²⁰⁹. Kaplown ja Shavellin mukaan tuloverotuk-sella on selkeitä etuja tulonjakokeinona yksityisoikeudelli-seen sääntelyyn nähden. Ensinnäkin tuloverojen avulla voi-daan maksutaakka jakaa kansalaisten kesken kattavammin ja tasapuolisemmin, kuin yksityisoikeudellisen sääntelyn avulla, sillä tuloverojärjestelmä koskee kaikkia palkansaa-jia ja vero määräytyy palkansaajan saamien tulojen perus-teella. Toiseksi suorien tulonsiirtojen avulla tuki voidaan kohdentaa halutulle kohderyhmälle yksityisoikeudellista sääntelyä tarkemmin.²¹⁰

Kronmanin (1980) mukaan verotukseen tulojen uu-delleenjakokeinona liittyy samoja ongelmia, kuin yksi-tyisoikeudelliseen sääntelyynkin, joten verotuksen tai yksityisoikeudellisen sääntelyn paremmuus tulojen tasaus-järjestelmänä riippuu asiayhteydestä.²¹¹ Kaplow ja Shavell (2000) myöntävät, että käytettiinpä tulojen uudelleenjako-keinona suoraa tuloveroa tai yksityisoikeudellista säänte-lyä, kumpikin keino aiheuttaa yhteiskunnalle samanlaisen tehokkuustappion. Yksityisoikeudellinen sääntely on kui-tenkin tuloverotusta tehottomampi keino sen tähden, että se aiheuttaa kaksinkertaisen haittavaikutuksen, sillä ensinnä-kin se vähentää yksilön halukkuutta työntekoon ja lisäksi se aiheuttaa yhteiskunnalle muita kustannuksia, sillä se vää-ristää osapuolten kannustimia. Esimerkiksi potentiaalinen vahingonaiheuttaja saattaa ryhtyä tehokkuuden kannalta liian suuriin ehkäisytoimenpiteisiin, jos hän tietää, että hän joutuu maksamaan vahingonkorvausta tulojensa mukaan.²¹²

Avraham et al. (2002) puolestaan toteavat, etteivät yksilöt reagoi samalla tavalla tuloveroon kuin tulojen perusteella määräytyvään vahingonkorvaukseen. Syynä on se, että tuloveron määrä voidaan tarkkaan ennakoida, sen sijaan odotettu vahingonkorvaus riippuu vahinkotapahtuman to-teutumisen todennäköisyydestä. Kun yksilöiden väliset erot

209 Katso eksistenssiteoreemasta Curran (2000a), 309.

210 Kaplow ja Shavell (1994), 674.

211 Kronman (1980), 502.

212 Kaplow ja Shavell (2000), 823–824.

esimerkiksi vahinkojen ehkäisemiskyvyssä otetaan säänte-lyssä huomioon, on käytännössä mahdotonta laatia sellaista vaihtoehtoista vero- ja tulonsiirtojärjestelmää, joka säästää resursseja eikä jätä ketään huonompaan asemaan.

Keskustelussa yksityisoikeudellisen sääntelyn soveltumi-sesta tulojen uudelleenjakokeinoksi on usein käytetty esi-merkkinä vahingonkorvauksia.²¹³ Tämä osoittaa hyväksyn-tää sille, että yksityisoikeudellista sääntelyä voidaan käythyväksyn-tää tulojen tasauskeinona silloin, kun osapuolet ovat toisilleen tuntemattomia.²¹⁴ Vähemmälle huomiolle on sen sijaan jää-nyt keskustelu siitä, miten yksityisoikeudellinen sääntelyn käyttäminen tulojen uudelleenjakokeinona toimii silloin, kun osapuolet ovat keskenään sopimussuhteessa.

Tämän tutkimuksen kannalta merkityksellinen kysymys on sen vuoksi se, tulisiko oikeustoimea voida kohtuullistaa sillä perusteella, että kohtuuttomuudesta kärsivä osapuoli on hei-kommassa taloudellisessa asemassa. Oikeustaloustieteellisen näkemyksen mukaan oikeustoimen sovittelusäännöksiä ei tulisi valita sillä perusteella, että ne olisivat keino tasata tu-loja yhteiskunnan jäsenten kesken. Tärkein syy siihen, miksi sovittelusäännösten käyttäminen tulojen uudelleenjakokei-nona ei käytännössä toimi, on se, että sovittelusäännösten tulonjakovaikutus voidaan kumota sopimusehtojen avulla.

Tulonjakovaikutus voidaan kumota ensinnäkin nostamalla sopimushintaa²¹⁵. Lisäksi, jos hintaa ei ole mahdollista nos-taa, voidaan tulontasausvaikutus kumota esimerkiksi huo-nontamalla muiden sopimusehtojen laatua.

Sovittelusäännösten käyttämisestä tulojen uudelleenja-kokeinona voi sen sijaan aiheutua yhteiskunnalle tehok-kuustappioita. Tätä voidaan perustella ensinnäkin sillä, että jos sovittelua käytettäisiin keinona tulojen uudelleen-jakamiseen, heikkenisivät varakkaamman osapuolen kan-nustimet sopimusten solmimiseen, jolloin myös sopimusten tarjonta vähenisi²¹⁶. Yhteiskunnalle aiheutuisi lisäksi

yli-213 Kaplow ja Shavell (1994, 2000), Sanchirico (2000).

214 Katso esim. Shavell (1984) 414 sekä Avraham et al. (2002).

215 Katso Polinsky (1989), 122–123, jossa hän toteaa, että jos sopimusrikkomus on korvattava negatiivisen sopimusedun sijaan positiivisella sopimusedulla, vaatii lu-pauksenantaja korkeampaa sopimushintaa.

216 Katso Shavell (1981), 414 sekä Nussim (2007), 324.

määräisiä kustannuksia siitä, että varakkaammat osapuolet ryhtyisivät toimenpiteisiin suojautuakseen sovittelun tulon-jakovaikutukselta, esimerkiksi kiertämällä lain säännöksiä.

Yhteiskunnalle aiheutuisi kustannuksia myös siitä, että tu-lonjakovaikutusta torjuttaisiin käyttämällä entistä enem-män kohtuuttomia ehtoja. Tällöin kuluttajat kärsisivät yhä useammin kohtuuttomista ehdoista ja kanteiden määrä ja samalla hallinnolliset kustannukset kasvaisivat.

3.2 vAltAvirtAoikeustAloustiede jA oikeustoi-men sovittelu

3.2.1 Monopolivoima syynä ehtojen kohtuuttomuuteen Valtavirtaoikeustaloustieteeseen lukeutuva Chicagon koulu heijastaa näkemykseltään amerikkalaista individualistista ideologiaa, jossa korostetaan yksilön itsemääräämisoikeut-ta.²¹⁷ Chicagon koulu on näkemykseltään lähimpänä neoklas-sista taloustiedettä. Neoklassisen taloustieteen tutkimuksen perustana ovat seuraavat premissit: metodologinen indi-vidualismi, rationaalinen valinta, vakaat preferenssit sekä markkinatasapaino.²¹⁸ Neoklassisen näkemyksen mukaan yksilöt ovat rationaalisia toimijoita, joilla on vakaat prefe-renssit ja jotka maksimoivat omaa hyötyään. Koska yksilöt ovat itse omien preferenssiensä parhaita asiantuntijoita, voi-daan yhteiskunnan niukat resurssit allokoida niiden tehok-kaimpaan käyttöönsä vapailla, kilpailullisilla markkinoilla.²¹⁹ Kilpailullisilla markkinoilla markkinavoimat myös ky-kenevät suojelemaan rationaalisen yksilön valintaa, joten oikeudellista sääntelyä yksilön suojaamiseksi ei tarvita.

Neoklassisen näkemyksen mukaan oikeustoimen sovitteluun tulisi sen vuoksi suhtautua varsin pidättyvästi, sillä sovitte-lussa on kysymys siitä, että kolmas osapuoli puuttuu

kah-217 Mackaay (2000a), 72.

218 Aluksi oikeustaloustieteellinen tutkimus keskittyi perinteisille taloustieteelli-sen tutkimuktaloustieteelli-sen aloille, kuten yritysoikeuteen, vero-oikeuteen sekä kilpailuoi-keuteen, mutta laajeni 1960 -luvulla käsittämään kaikkia oikeuden eri osa-aluei-ta. Tämän uuden oikeustaloustieteen oppi-isinä voidaan pitää Ronald Coasea ja Guido Calabresia. Parisi (2005), 33. Katso oikeustaloustieteen kehityksestä yleisesti Mähönen (1998).

219 Mercuro ja Medema (1997), 79–80.

den osapuolen keskenään solmiman sopimuksen sisältöön.

Oikeudellisen sääntelyn avulla ei voida kuitenkaan päästä markkinoita parempaan tulokseen, sillä tuomari ei voi osa-puolia paremmin tietää esimerkiksi sitä, mitkä sopimusehdot vastaavat parhaiten osapuolten preferenssejä.²²⁰

Neoklassisen oikeustaloustieteen mukaan oikeudellisen sääntelyn tarve on perusteltua kuitenkin silloin, jos nat eivät pysty suoriutumaan tehtävästään kunnolla markki-nahäiriöiden vuoksi. Markkinahäiriöitä voivat aiheuttaa esi-merkiksi epätäydellinen kilpailu, epätäydellinen informaatio, rajoittunut rationaalisuus, julkishyödykkeet sekä ulkoisvaiku-tukset.²²¹ Koska oikeudellinen sääntely aiheuttaa myös häiri-öitä markkinoiden toimintaan, tulisi oikeudellisen sääntelyn olla mahdollisimman vähäistä. Sen tähden oikeudelliseen sääntelyyn tulisi ryhtyä vain silloin, kun markkinat eivät itse pysty korjaamaan markkinahäiriöitä.²²²

Yksi syy siihen, miksi markkinat eivät onnistu allokoi-maan resursseja tehokkaasti, on epätäydellinen kilpailu.

Epätäydellisellä kilpailulla tarkoitetaan sitä, että yhdellä markkinaosapuolella on suurempi markkinavoima kuin kilpailijoilla. Markkinaosapuolella katsotaan olevan mark-kinavoimaa silloin, kun hän pystyy nostamaan hinnan raja-kustannusten yläpuolelle tuotantoaan rajoittamalla²²³.

Monopoli ja monopsoni edustavat markkinavoiman keskittymistä äärimmillään vain yhdelle toimijalle. Mark-kinoiden laajuinen monopoli voi syntyä siten, että mark-kinoille tulolle on olemassa jokin este. Esteen on voinut aikaansaada markkinoilla jo toimiva yritys itse, oikeudel-liset rajoitteet tai tuotantoteknologiset olosuhteet.²²⁴ Luon-nollisesta monopolista on kysymys silloin, kun tuotanto-teknologiset olosuhteet ja kysyntä tekevät mahdolliseksi sen, että tuotanto on tehokkaampaa keskittää useampien yritysten sijaan yhdelle yritykselle.²²⁵ Markkinavoima voi-daan saavuttaa myös kilpailullisilla markkinoilla, jos

yri-220 Goetz ja Scott (1980), 5.

221 Katso markkinahäiriöistä yleisesti Cooter ja Ulen (2004), 44–48.

222 Katso esim. Shavell (1993).

223 Katso esimerkiksi Posner E (2003), 842.

224 Cooter ja Ulen (2004), 35, 131.

225 Määttä (2004), 209.

tys saavuttaa markkinoilla määräävän markkina-aseman.

Toisaalta yritykset voivat myös yhdessä tavoitella markkina-voimaa kilpailullisilla markkinoilla solmimalla keskenään kilpailua rajoittavia sopimuksia.²²⁶

Monopolin oikeudellisen sääntelyn tarvetta perustellaan taloustieteessä sillä, että monopolista aiheutuu yhteiskun-nalle tehokkuustappioita. Monopoli heikentää tuotannollista tehokkuutta sen vuoksi, että monopoli voi rajoittaa tuotanto-aan alle sen määrän, jolle kilpailullisilla markkinoilla vielä olisi kysyntää. Monopolia on pidetty myös yhtenä syynä so-pimusehtojen kohtuuttomuuteen, sillä monopolin haltija voi markkinavoimansa turvin neuvotella itselleen yksipuolises-ti edullisia ehtoja vastapuolen kustannuksella, sillä subsyksipuolises-ti- substi-tuutteja ei ole tarjolla. Vetoaminen pelkästään monopoliin sopimuksen kohtuullistamisperusteena saattaa kuitenkin olla ongelmallista, sillä sopimuksen kohtuullistaminen pel-kästään vastapuolen monopolin perusteella saattaa johtaa tuomioistuimen virhepäätelmään, sillä lainsoveltajan asian-tuntemus ei saata riittää sen toteamiseksi, onko todella ky-symyksessä monopoli. ²²⁷

Monopolin katsotaan heikentävän taloudellista tehok-kuutta sen tähden, että monopolin haltija voi markkinavoi-mansa turvin nostaa hinnan kilpailullista tasapainohintaa korkeammaksi, jolloin kaikki halukkaat eivät kykene solmi-maan sopimusta monopolihinnalla.²²⁸ Monopolihintaa on sen tähden pidetty kohtuuttomana. Vaikka monopolihinta saat-taa olla osalle kuluttajista kohtuuttoman korkea suhteessa heidän tulotasoonsa, tulonjaon tasaaminen monopolihintaa kohtuullistamalla ei ole yhteiskunnan kannalta tehokkain keino.²²⁹ Syynä tähän on se, että yksittäisen sopimushinnan kohtuullistaminen tasoittaa tulojen uudelleenjakoa hyvin sattumanvaraisesti, sillä kohtuullistamisesta hyötyvät vain

226 Leff (1967), 505.

227 Esimerkiksi useimmat Euroopan yhteisön oikeudessa käsittelemät määräävän markkina-aseman hyväksikäyttämistä koskevat tapaukset ovat koskeneet pikem-minkin toisten yritysten välisen kilpailutilanteen heikentämistä kuin kuluttajien hyväksikäyttämistä. Tosin tällä on luonnollisesti välillinen vaikutus myös kulutta-jien asemaan. Vickers (2005), F246.

228 Katso monopolin aiheuttamasta hyvinvointitappiosta Posner (2003), 276–279.

229 Katso tulonjaon tasaamisesta sopimusoikeudellisen sääntelyn avulla lähemmin Shavell (1981), 414.

ne, jotka ovat nostaneet kanteen. Kaikissa tilanteissa kulut-taja eivät kuitenkaan voi nosta kannetta, sillä kustannukset saattavat nousta liian korkeiksi hyötyyn nähden.

Sopimusten sovittelua tehokkaampi keino monopolin ai-heuttamien kohtuuttoman korkeiden hintojen hillitsemisek-si on poistaa markkinoille tulon esteitä, hillitsemisek-sillä monopolivoitot houkuttelevat pian kilpailijoita markkinoille, jolloin mark-kinahinta ohjautuu vähitellen kilpailulliseen tasapainoon.

230 Monopolin aiheuttamiin ongelmiin voidaan puuttua myös kilpailunrajoituslain sekä erityisen kilpailunrajoituslainsää-dännön avulla, josta voidaan mainita esimerkiksi viestintä-markkinalaki, maakaasumarkkinalaki sekä sähkömark-kinalaki.²³¹ Kilpailunrajoituslain etuna voidaan pitää sitä, että laki koskee kaikkia elinkeinoelämän toimialoja, jolloin voidaan saavuttaa mittakaavaetuja, sillä toimialakohtaista lainsäädäntöä ei tarvita.²³² Myös luonnolliseen monopoliin tulee voida soveltaa määräävän markkina-aseman väärin-käyttöä koskevaa kilpailuoikeudellista sääntelyä.²³³

Markkinoiden laajuinen monopoli ei kuitenkaan ole ai-noa markkinavoiman ilmenemismuoto, sillä kysymykses-sä voi olla myös tilannemonopoli (situational monopoly).

Tilannemonopolilla tarkoitetaan sitä, että joissain yksit-täisissä sopimussuhteissa toisella osapuolella on vahvempi markkinavoima, mutta ei koko markkinoita kattavaa mono-polia. Tilannemonopoli ei sen vuoksi liity mitenkään kinoiden rakenteeseen. Tilannemonopoli poikkeaa mark-kinoiden laajuisesta monopolista siinä, että markmark-kinoiden laajuisessa monopolissa vastapuolella on valittavanaan kak-si vaihtoehtoa joko hyväksyä tarjottu sopimus tai kieltäytyä siitä. Tilannemonopolissa vastapuolella ei sen sijaan saata olla mahdollisuutta tai edellytyksiä kieltäytyä solmimasta sopimusta, vaan hän voi joutua solmimaan sopimuksen vas-tapuolen tarjoamilla ehdoilla.²³⁴

230 Vickers (2005), F246.

231 Katso Määttä (2009), 43.

232 Baldvin ja Cave (1999), 45.

233 Määttä (2009), 44–45.

234 Trebilcock (1980), 391, 395–396, loi käsitteen rakenteellisesti epätasapainoiset markkinat (structurally impaired market,) joilla hän halusi kuvata markkinahäiri-ötä, jonka taustalla on joko markkinoiden laajuinen monopoli tai tilannemonopoli.

Tilannemonopoli voi joissain tapauksissa olla myös bila-teraalinen. Tällöin molemmilla osapuolilla on neuvottelu-ylivoima, minkä vuoksi sopimusta saattaa olla mahdotonta saada aikaiseksi. Bilateraalinen monopoli johtaa taloudel-liseen tehottomuuteen, sillä transaktiokustannukset, jotka osapuolet uhraavat sopimusneuvotteluihin ovat yhteiskun-nan kannalta turhia kustannuksia, sillä ne eivät tuota mi-tään uutta hyötyä.²³⁵

Taloudellisen tehokkuuden kannalta tilannemonopolia pidetään haitallisena, sillä sopimus, joka ei edusta yksilön vapaata tahtoa, johtaa yhteiskunnan kannalta tehottomaan voimavarojen jakautumiseen. Tilannemonopoli kasvattaa myös yhteiskunnan kustannuksia, sillä pelko siitä, että joutuu solmimaan sopimuksen vastoin tahtoaan, kasvattaa yksityisiä suojautumiskustannuksia. Tilannemonopoli voi johtaa myös tehokkuustappioihin, sillä osapuolet pyrkivät välttämään tilanteita, joissa vastapuoli voisi käyttää tilan-nemonopolia hyväkseen. Tämä puolestaan johtaa sopimuk-sentekohalukkuuden heikkenemiseen ja sopimusten mää-rän vähenemiseen.²³⁶

Kohtuuttomien oikeustoimen ehtojen kannalta markki-noiden laajuista monopolia merkittävämpi onkin tilannemo-nopoli, sillä vahvemman neuvotteluvoiman omaava osapuoli voi käyttää tilannemonopolia hyväkseen. Esimerkiksi koti-myynnissä myyjä voi saavuttaa tilannemonopoli sillä, että hän yllättää asiakkaan eikä kilpailijoita ole läsnä. Myyjä voi tilannemonopolin turvin painostaa ostajan suostumaan kauppaan, joka voi myöhemmin osoittautua ostajan kannalta kannattamattomaksi ja kohtuuttomaksi. Tilannemonopoliin voidaan tehokkaasti puuttua oikeustoimen sovittelusään-nösten avulla. Sovittelun avulla voidaan vahvemmalta osa-puolelta ottaa pois tilannemonopolin avulla hankittu hyöty, jolloin hänen kannustimensa tilannemonopolin hyväksi-käyttämiseen tulevaisuudessa heikkenevät.

235 Posner (2003), 61.

236 Epstein (1975), 297–298.

3.2.2 Epätäydellinen informaatio kohtuuttomuuden

In document Kohtuuttomat oikeustoimen ehdot ja niiden sovittelu : oikeustaloustieteellinen tarkastelu (sivua 84-93)