TANSSIKOULUTUS ARVOSTUKSEN TUOJANA

Tämän tutkimuksen koreografien tulo kentälle asettuu tanssikoulutuksen kan-nalta katsottuna tilanteeseen, jossa suuret muutokset olivat käynnissä. Koulutus oli julkisuudessa keskeinen puheenaihe erityisesti vuosikymmenen alkupuoliskol-la. Aikakauden lähteistä nousee vahvasti esiin tanssinopetuksen sekä ammattitai-toisten opettajien koulutuksen tarve.¹⁸⁷ Tutkimuksessa käsittelemäni koreografit

183 Suhonen 1997, 31; Arvelo-Räsänen 1987, 44–45. Praesensista ks. myös Korppi-Tommola 2013.

184 Kallinen 2002, 121.

185 Suhonen 2006, 10–11.

186 Sarje 1994, 17–18 ja liite 1.

187 Opetuksesta ks. esim. Tanssi-lehdet: 1/1982, 2–3 ja 12–15; 2/1982, 10 ja 26–27; 2/1983, 20; 3/1983, 19–21 ja 29–30;

2/1985 22–23; koko numero 4/1984; 1/1986, 1 ja 6; 4/1986, 31; 1/1987, 10–12. Myös ajan sanomalehdissä käsiteltiin paljon opetukseen liittyviä asioita.

olivat kuitenkin vielä sukupolvea, jonka nuoruudessa modernin tanssin viralli-nen ammattikoulutus ei ollut Suomessa alkanut.

Koulutuksella on ollut suuri merkitys tanssijoiden ammatti-identiteetille.¹⁸⁸ Ennen 1980-lukua muut kuin balettitanssijat hankkivat koulutusta yksityisis-sä tanssikouluissa, Suomessa vierailevien ulkomaisten opettajien kursseilla sekä opiskelemalla ulkomailla. Yhtenä vastauksena koulutuksen puutteeseen olivat yksityiset tanssikoulut. Modernin tanssin tekniikoiden opetusta tarjosi esimer-kiksi Yhdysvalloissa opiskellut Riitta Vainio. Vuonna 1962 hän perusti Modernin Tanssin Koulun ja myöhemmin Modernin Tanssitaiteen Opiston ja aloitti tiiviin opetus- ja esiintymistoiminnan.¹⁸⁹ Ammattilaisuuteen tähtäävässä koulutukses-sa opiskeltiin myös teoreettisia aineita, mutta toiminta loppui Vainion väsyessä taloudellisen sekä tanssiväen tuen puutteeseen 1970-luvun alussa.¹⁹⁰

Kotimaan tilanteesta johtuen suomalaiset tanssijat opiskelivat ahkerasti ulko-mailla: 1920–1950-luvuilla modernia tanssia matkustettiin opiskelemaan Keski-Eurooppaan, 1960–1970-luvuilla taas Englantiin ja Yhdysvaltoihin ja 1980-lu-vulla suuntana oli erityisesti Hollanti.¹⁹¹ Liikennettä oli myös toiseen suuntaan.

Kansainvälinen opetustoiminta oli varsin vilkasta Suomessa 1960-luvulla, kun erityisesti amerikkalaisia modernin ja jazztanssin opettajia vieraili STTL:n järjes-tämillä kursseilla sekä Riitta Vainion koulussa.¹⁹² Modernin tanssin koulutusti-lannetta parantaakseen STTL järjesti myös oman ammattitanssijakurssin vuosina 1969–1973.¹⁹³ Myös Helsingin Kaupunginteatterissa oli säännöllistä opetusta 1960-luvulta alkaen sen tanssiryhmän jäsenille.

Reijo Kelan, Jorma Uotisen ja Sanna Kekäläisen koulutuksen kulku vastaa hyvin edellä kuvattua tilannetta. He saivat monien muiden lailla aluksi pohjan yksityi-sissä tanssikouluissa. Tämän jälkeen he hankkivat lisää koulutusta ulkomaisten opettajien johdolla tai lähtivät ulkomaille opiskelemaan tai työskentelemään.

Kelan tausta oli voimistelussa, mutta hän aloitti tanssin vasta aikuisena Helsin-gissä Risto Kurrosen souljazztunneilla, jonka jälkeen hän jatkoi Modernin tanssin studiolla sekä sen esiintyjäryhmässä saaden siellä pohjaa erityisesti modernin tanssin tekniikoissa.¹⁹⁴ Ensimmäinen kosketus tärkeän opettajan, Merce Cun-ninghamin, tekniikkaan syntyi Miriam Bernsin pitämällä kurssilla Modernin tanssin studiolla vuonna 1975.¹⁹⁵ Tästä innostuneena Kela lähti opiskelemaan tanssia kahteen otteeseen New Yorkiin vuosina 1977 ja 1980. Siellä hän oli va-paaoppilaana Cunninghamin studiolla, ja muita opettajia olivat Viola Farber, Douglas Dunn, Sara Rudner ja Lar Lubovitch.¹⁹⁶

188 Suhonen 2011, 18.

189 Tawast Tanssi 4/2002, 27–31; Suhonen 1992, 176–178.

190 Arvelo-Räsänen 1987, 42–43; Suhonen 1992, 177–178.

191 Suhonen 2006, 10.

192 Korppi-Tommola 2012, 86–90 ja Liite 1.

193 Kukkonen 2003, 13; Arvelo-Räsänen 1987, 65–67.

194 Suhonen 2008, 23.

195 Venkula-Vauraste Tanssi 1989/3, 11; Suhonen 2008, 24.

196 Reijo Kela. TANKA Suomalaisen tanssin tietokanta [25.11.2013].

Sanna Kekäläinen oli Tanssikeskuksen (myöh. Helsingin Tanssiopisto) ammatti-koulutusluokalla 1978–1980 keskittyen erityisesti balettiin ja moderniin tanssiin.

18-vuotiaana hän lähti ulkomaille London School of Contemporary Danceen, jossa hän opiskeli vuosina 1980–1983. Siellä pääaineina olivat moderni tanssi, baletti ja koreografia ja muissa aineissa järjestettiin lyhempiä kursseja. Tärkeitä opettajia perinteikkäässä koulussa olivat Martha Grahamin ryhmässä tanssinut Jane Dudley sekä Valda Setterfield, joka vieraili Cunningham Companysta. Niin sanottuun brittiläiseen uuteen tanssiin Kekäläinen tutustui Lontoossa Mary Pres-tidgen välityksellä. Kekäläinen kävi myös kesäkursseilla Dartingtonissa, joka oli merkittävä uuden tanssin opetuspaikka. Lisäoppia uuden tanssin parissa hän haki kesäkursseilla ja jatko-opiskelijana Amsterdamin Teatterikoulussa vuosina 1983 ja 1985. Siellä opettajina olivat Pauline de Groot ja Julyen Hamilton.¹⁹⁷

Uotinen aloitti tanssin kotikaupungissaan Porissa yksityisessä balettikoulus-sa.¹⁹⁸ Hän oli lapsena ja nuorena innostunut teatterista ja toimi avustajana Porin Teatterissa.¹⁹⁹ Uotinen opiskeli Kansallisoopperan Balettikoulussa ennen kiinnitystään Kansallisbalettiin vuonna 1970. Erityisen tärkeänä opettajana Uo-tinen on maininnut Sergei Golovinen, jonka opissa hän kävi Sveitsissä 1970-lu-vun puolivälissä.²⁰⁰ Merkittävimmäksi vaikuttajaksi uralle muodostui kuitenkin Kansallisbaletissa vuonna 1976 vieraillut Carolyn Carlson, jonka kurssilla hän oli ollut Pariisissa edellisenä vuonna.²⁰¹ Uotisen omaa työskentelyä ja estetiik-kaa muovasivat erityisesti vuodet Carlsonin modernin tanssin ryhmässä ensin Pariisin Oopperassa (GRTOP 1976–1980) ja sitten Venetsiassa (Teatro la Fenice 1980–1981).

Tanssija-koreografi Leena Gustavson on todennut kuinka ennen Teatterikorkea-koulun Tanssitaiteen laitosta, kun opiskeltiin enemmän ulkomailla, virikkeitä tuli paljon joka puolelta muun muassa Pariisista ja New Yorkista. Hänen mukaansa Teatterikorkeakoulun myötä kentälle syntyi myös jako niin sanottujen vanhojen, ulkomailla oppinsa saaneiden ja nuorten Teatterikorkeakoulussa opiskelleiden välille. 1970-luvulla Carolyn Carlsonin vaikutuksen myötä Kansallisbaletista mo-dernin tanssiin pariin lähtenyt Gustavson koki myöhemmin itse ”singahtaneen-sa” joksikin aikaa ulos kentältä, kun sinne tuli paljon nuoria uusia tekijöitä ja uusia tuotantorakenteita.²⁰²

Tanssitaiteen laitos aloitti toimintansa Teatterikorkeakoulussa vuonna 1983.

Prosessi oli ollut pitkä, sillä jo 1960-luvulla valtion teatterikoulutuskomitean mietinnössä oli ollut mukana modernin tanssin opetus.²⁰³ Myös ammatillinen keskiasteen tanssikoulutus käynnistettiin 1980-luvulla: ensin Kuopion konser-vatoriossa vuonna 1987, ja 1990-luvulta alkaen muun muassa Turussa ja

Oulus-197 Kekäläinen 30.10.2013.

198 Räsänen 1994, 33.

199 Uotinen Kulttuurivihkot 1/1979, 20; Suhonen Teatteri 8/1980, 19; Kultakuume YLE Radio 1 28.9.2010; Blåfield SK 6/2004, 36.

200 Uotinen Kulttuurivihkot 1/1979, 20; Miettinen 1985, 6; Uotinen käsiohjelma Suomen Kansallisooppera 2010.

201 Laakkonen & Korppi-Tommola 2012, 139.

202 Tudeer Tanssi 4/2000, 11–12.

203 Arvelo-Räsänen 1987, 65.

sa. 1980-luvulla Kuopiossa aloitti myös ensimmäinen tanssipainotteinen lukio.

Vuoden kestäviä, ammatillisiin opintoihin valmentavia ja niitä antavia koulu-tusohjelmia syntyi runsaasti 1990-luvun aikana erilaisissa ammattikouluissa, opistoissa ja tanssikouluissa ympäri maata, ja 2000-luvulla tanssitaide on tullut osaksi taiteen perusopetusta, mikä oli ollut 1980-luvulla toiveena.

Koulutus herätti tanssiväessä paljon erilaisia odotuksia. Teatterikorkeakoulun pää-tehtävinä pidettiin erityisesti pedagogien ja koreografien koulutusta, mutta sinne toivottiin myös esimerkiksi tanssintutkimusta, jatkokoulutusta balettilaisille ja omaa kansantanssin pedagogiikan linjaa.²⁰⁴ Korkeakouluopetuksen alkaminen toi esiin myös puutteet tanssin perusopetuksessa. 1980-luvulla tanssinopetuksen tilaa verrattiin usein musiikinopetukseen: ensimmäinen oli tasoltaan vaihtelevaa, sillä kuka tahansa saattoi perustaa koulun, kun taas musiikin perusopetukseen oli luotu koko maan kattava perusopetuksen verkko musiikkiopistoissa.²⁰⁵ 1980-luvulla Tanssitaiteen laitoksen koulutuksen sisällöistä, opiskelija-ainek-sesta, tavoitteista ja tuloksista käytiin lehdistössä keskustelua – millaiseen tans-sikäsitykseen opetus tulisi perustaa, millaisia ammattitanssijoita se kasvatti?²⁰⁶ Ensimmäisen vuosikurssin valmistuessa vuonna 1987 koreografi Marjo Kuusela toivoi julkisuudelta tukea ja arvostusta vähättelyn ja ennakkoluulojen sijaan.

Hänen mielestään laitos oli jo hyvin muotoutumassa: se oli löytänyt oman lin-jansa ja siellä oli taitavia opettajia. Kuuselan mukaan siellä tehtiin työtä, joka ei näyttänyt Kansallisbaletilta eikä modernin tanssin vanhalta tekniikalta. Silloinen uuden tanssin tekniikka leimattiin ennakolta huonoksi ja käyttökelvottomaksi erilaisuutensa takia.²⁰⁷

Koulutuksella on ollut merkitys taiteen arvostamisessa ja taiteeksi tulossa myös sosiologisesta näkökulmasta. Pierre Bourdieun mukaan se on eräs tärkeimmistä kulttuurin kentän dynamiikkaan vaikuttavista auktoriteettisista voimista; tai-teen legitimaation auktoriteetteja ovat esimerkiksi yliopistot ja akatemiat. Esi-merkkeinä legitiimeistä ja universaaleista taiteista Bourdieu mainitsee klassisen musiikin, maalauksen ja kuvanveiston, joilla on ollut pitkä historia kouluissa ja akatemioissa. Toisenlaisina esimerkkeinä hän mainitsee valokuvan, elokuvan ja jazzmusiikin, jotka olivat 1960-luvun puolivälissä Ranskassa vasta läpikäymässä prosessia, jonka tuloksena ne ankkuroituivat taiteen piiriin. Näiltä aloilta puut-tuivat tuolloin systemaattista ja metodologista opetusta antavat koulutusinstituu-tiot ja siten myös arvokkuuden leima.²⁰⁸

Vastaavasti Suomessa klassinen baletti oli saanut arvostusta taiteenlajina, sil-lä sen piirissä annettiin koulutusta jo 1920-luvulta alkaen. Kansallisoopperan Balettikoulu oli 1980-luvulle saakka ainoa oppilaitos, josta saattoi valmistua

204 ”Tanssitaiteen laitos – toiveiden tynnyri?” Tanssi 1/1982, 12–15.

205 Tyyri Tanssi 1/1981, 3; Räsänen US 16.8.1982; Vienola-Lindfors HS 31.12.1984; Henttonen Tanssi 4/1983, 20–21; Nyström Tanssi 2/1985, 22–23; Räsänen US 17.12.1986.

206 Räsänen Tanssi 2/1987, 10–12. Keskustelu jatkui vielä 1990-luvullakin. Ks. esim. Sutinen 1990b.

207 Ojala Tanssi 2/1987, 7.

208 Bourdieu 1971, 174–176.

tanssijaksi. Riitta Repo toteaa kuinka sen käyminen toimi Suomessa pitkään myös perustana määriteltäessä tanssitaiteilijoiden ammattitasoa ja pätevyyttä, sillä hänen mukaansa ”Säännöllinen opetus sitoi balettitanssijat tyylisuuntansa taiteellisiin ja teknisiin traditioihin ja vahvisti ammatti-identiteetin syntymistä sekä ammattikuntaistumista muuta alan taiteilijakuntaa varhaisemmin.”²⁰⁹