TANSSI INTEGROIVANA TEKIJÄNÄ

Ilmarin kynnöksen erilaisia paikkoja voi hahmottaa seuraavasti. Ensinnäkin teok-sen konkreettinen paikka oli Suomussalmella Karhulan suoralla sijaitseva noin kilometrin pituinen ja noin 150 metriä leveä peltoaukea, jolla oli ollut oma merkityksensä Suomen historiassa. Toinen paikka on tanssiteoksessa luotu kuvit-teellinen tila, jonka yleisö jakoi tapahtuman ajan esiintyjän kanssa. Kolmantena paikkana on tanssifestivaali, tapahtuman ulkoiset kehykset, joka on teoksen so-siaalinen paikka Suomussalmella. Neljäs paikka on luonteeltaan diskursiivinen – suomalaista maaseutua ja sen rakennemuutosta käsittelevä keskustelu, johon tanssiteos osallistui.

Taide voi toimia yhteisössä monella tapaa. Rosalyn Deutsche on tehnyt eron sulautuvan ja keskeyttävän site specific -taiteen välillä: ensin mainitussa teos suuntaa kohti integraatiota, harmonista tilaa ja kokonaisuutta, kun taas jälkim-mäisessä taide toimii kriittisenä keskeytyksenä, interventiona paikan normaaliin järjestykseen.³⁷⁵ Kun taide ja elämä kohtasivat Suomussalmella vuonna 1988, tanssi toimi integroivana ja yhtenäisyyttä luovana tekijänä. Teos sulautui paik-kaansa ja yhteisöönsä. Ilmarin kynnös oli kunnan tilausteos, ja paikallisia ihmisiä oli mukana niin sen rakennustöissä kuin yleisössäkin. Tanssiteokseen kuuluvasta tilataideteoksesta, Hiljaisesta kansasta, tuli pysyvä osa Suomussalmen kunnan kulttuuri-ilmettä.

Ennen ensi-iltaa Kela työskenteli Suomussalmella kunnan palkkaamana kaksi ja puoli kuukautta suunnitellen ja rakentaen esitystään.³⁷⁶ Läheinen, konkreettinen suhde entiseen kotiseutuun ja sen asukkaisiin näkyy erityisesti Hiljaisen kansan vaiheissa. Kelan alkuperäisenä ideana oli saada kaikki kunnan silloiset työttömät (noin 1000), seisomaan pellolle, mutta kun eläviä ihmisiä ei saatu mukaan, hän rakensi puisten ristien päälle ihmisen näköisiä turvepäisiä hahmoja, joiden vaa-tetus kerättiin paikallisilta ihmisiltä.³⁷⁷ Ilmarin kynnöksen ensi-illassa hahmoja oli valmiina pari sataa, mutta nyt niiden määrä on noussut noin tuhanteen.

Kun Kainuun maakunta esittäytyi Helsingissä kesällä 1994 Hiljainen kansa pys-tytettiin pääkaupunkilaisten yllätykseksi yön aikana Tuomiokirkon portaille. Sa-mana kesänä se oli jälleen myös osana esitystä, kun Reijo Kela ja Heikki Laitinen

374 Erkkilä 2008, 15; Marilyn Arsem http://infractionvenice.org/this-is-performance-art.html.

375 Kwon 2002, 73 ja viite 3. Kwonin mukaan Deutsche on käyttänyt erottelua julkisen taiteen kohdalla ja näkee tilan häiritsemisen ennemmin kuin koherenssin olevan site-specific-taiteen ominaisuus.

376 Heikkinen 2008, 76.

377 Heikkinen 2008, 77; Eklund Ssd 9.8.1988; Vienola-Lindfors HS 9.8.1988.

sekä tanssijat tekivät Jalonhaarassa rantojen raukat – Ämmänkoskessa Kauniit ja rohkeat. Hiljaista kansaa on nähnyt myös Moskovassa 2003. Uusi versio aiheesta on Englannissa Kentissä vuonna 2007 toteutettu Hei People.³⁷⁸

Vuodesta 1994 lähtien Hiljainen kansa on ollut pysyvästi Valtatie 5:n varressa sijaitsevalla pakettipellolla Suomussalmen ja Kuusamon välillä, ja paikallisen työpajan ihmiset vaihtavat niille keräyksillä saadut vaatteet kesäksi ja talveksi ja myös turve saadaan lähipelloilta.³⁷⁹ Ohikulkijat voivat pysähtyä kävelemään teok-sen pariin, nauttia kahvit Niittykahvilassa ja vaihtaa niin halutessaan vaatetta jonkin hahmon kanssa. Kun itse kävin paikalla kesällä 2008, hahmot pellolla tuntuivat jatkuvan loputtomiin, ja jokainen niistä oli erilainen. Myös vuodenajat ja sää, esimerkiksi tuuli tai auringonpaiste, vaikuttavat teoksen tunnelmaan.³⁸⁰ Talvella ohiajaessa, kansa vaikuttaa juuttuneen lumeen ja se on mykkyydessään jopa uhkaava. Koska päiden ohella hahmojen vaatetus vaihtuu, ne eivät ole enää samanlaisia kuin esimerkiksi 1988 tai 1994. Hiljaisen kansan elon jatkuminen erilaisissa muodoissaan ja eri paikoissa on osa Kwonin kuvailemaa paikan ja taideteoksen välistä erityistä suhdetta, joka ei perustu pysyvyyteen, vaan on jatku-vasti muuttuva.³⁸¹ Silti sen yhteydessä tanssitaiteen ”katoavuus” konkretisoituu, sillä tilateos voi jatkaa omaa elämäänsä.

Paikkasidonnaisen taiteen kohdalla mielenkiintoiseksi kysymykseksi nousee usein, kuinka paikalliset ihmiset voisivat olla osana taideteosta ja sen

tekopro-378 Heikkinen 2008, 88–91; valokuvat Heikkinen 2008, 104 –115.

379 Heikkinen 2008, 96.

380 Heikkinen 2008, 96.

381 Kwon 2002, 24.

HILJAINEN KANSA (2008).

KUVAT: AINO KUKKONEN

sessia. Yhdysvalloissa on esitetty kriittisiä ajatuksia taiteilijasta eräänlaisena et-nografina, joka menee yhteisöön työskentelemään, mikä nostaa esiin eettisiä kysymyksiä kuten kenen itse-representaatiosta oikeastaan on kyse, kun siihen liittyy kaupallisuus ja taideinstituutioiden ennalta asettama tehtävä.³⁸² Kwon on todennut kuinka itse paikan käsitteestä on tullut merkityksistä kamppailun paikka ja hän kritisoi site-specific -käsitteen nykykäyttöä, jossa se toimii ikään-kuin automaattisena merkkinä ”edistyksellisyydestä” ja ”kriittisyydestä”, mitä se ei enää välttämättä ole.³⁸³ Tämä johtuu tilanteesta, jossa yhteisötaideohjelmat ovat myös kaupallisia projekteja. Amerikkalaisen ajattelun taustalla on myös monikulttuurisuuden historia, joka tekee ajatuksen homogeenisesta yhteisöstä mahdottomaksi.

Kelalle esityksen paikka, Suomussalmi, oli omaa henkilöhistoriaa. Suomussalmella hän ei ollut yhteisön ulkopuolelta tuleva, taideinstituution tilaama taiteilija kaupungista, vaan myös yksi heistä, oman kylän poikia. Hän myös viipyi Suo-mussalmella useita kuukausia eikä vain muu-tamia päiviä. Teos käsitteli paikallisia aiheita ja Kela sai paikallisia ihmisiä avuksi sen raken-nustöihin: suomussalmelaiset antoivat vanhoja vaatteitaan ja myös televisiot saatiin heiltä ke-räyksellä.³⁸⁴

Paitsi että paikkakuntalaiset osallistuivat Ilma-rin kynnöksen valmistamiseen, he olivat muiden ohella myös sen vastaanottajia. Myös taiteen kaupallinen aspekti oli hyvin toisenlainen kuin Yhdysvalloissa, sillä Kelalla ei ollut taustalla omaa tuottajaa tai instituutiota, jonka kautta hän olisi välittänyt töitään tai jonka alaisuudes-sa hän olisi työskennellyt. Teoksen liittynyt in-formaatio ei myöskään väittänyt, että olisi kyse

suomussalmelaisten itserepresentaatiosta ja tekijä sai vapaat kädet sen toteutta-miseen. Ilmarin kynnös loi kuitenkin mahdollisuuden uudenlaiseen yhteisölli-syyteen sekä vahvisti jälkikäteen paikallista identiteettiä, mikä näkyy erityisesti Hiljaisen kansan vaiheissa.³⁸⁵

Ilmarin kynnös ei jäänyt Kelan ainoaksi teokseksi Suomussalmella. Yhteistyö pai-kallisten asukkaiden kanssa on sujunut jatkossakin: kerran kun hän lainasi heil-tä esimerkiksi veneiheil-tä, he tulivat uteliaina katsomaan miten niiheil-tä oli teoksessa käytetty. Eräässä toisessa teoksessa tarvittiin puolestaan traktoreita, ja isännät

382 Kwon 2002, 138–155. Kwon viittaa erityisesti Hal Fosterin esittämään kritiikkiin.

383 Kwon 2002, 1–2.

384 Heikkinen 2008, 77–78.

385 Ks. Heikkinen 2008.

auttoivat mielellään, kunhan maataloustyöt oli saatu ensin hoidettua. Trakto-reita ajavat isännät olivat myös osa esitystilannetta, kun traktoreihin kiinnitetyt narut repivät järveen kahlanneen Kelan päällä olevan paidan pois kommenttina maaseudun tilaan.³⁸⁶