POSTMODERNIN PAIKKA

Tulkintani mukaan esityksissä toteutui myös ajatus paikasta kohtaamispaikka-na.⁴⁶⁴ Esimerkiksi Citymanin erääksi tavoitteeksi hän kertoi yksinkertaisesti vuo-rovaikutuksen yleisön kanssa.⁴⁶⁵ Edellä tarkastelemani teokset olivat helposti lä-hestyttäviä, ja kuten jo 1980-luvun alun lähitanssiesityksissä tärkeää oli esiintyjän pyrkimys suoraan kommunikaatioon yleisön kanssa. Ilmarin kynnös ja Cityman painottavat näkemystä tanssiteoksesta yhteistyönä, jossa niin esiintyjä, paikka kuin yleisökin ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa, oli sitten kyse yhdistävästä tai häiritsevästä paikkasidonnaisesta teoksesta.

Vaikka teoksissa oli arkisuutta, ja ne sisälsivät monia performanssille ominaisia piirteitä, niissä oli kuitenkin läsnä selkeän fiktiivinen elementti. Ilmarin kynnös on nähty luonteeltaan varsin eeppisenä ja se käytti teatterin tehokeinoja kuten räjähteitä, ja illuusioita kuten esiintyjän yllättävää nousua tunnelista ja puista tehdyn eläinlauman ohjastamista liikkumaan.⁴⁶⁶ Päivälehtien vastaanotossa sitä tulkittiin nimenomaan vuosikymmenten läpi kulkevana tarinana suomalaisen raivaajan elämästä. Myös Citymaniin liittyy fiktiivinen taso: Kela totesi eläneensä koko viikon täysillä Citymanina ei siis omana itsenään.⁴⁶⁷

4.10 POSTMODERNIN PAIKKA

Kuten edellä on tuotu esiin Ilmarin kynnöksessä ja Citymanissa on havaittavissa yhteyksiä amerikkalaisen 1960–1970-lukujen postmoderniin tanssiin sekä myös paikkasidonnaiseen taiteeseen ja performanssitaiteeseen. Monet Sally Banesin (1987) luonnehtimista postmodernin tanssin teemoista konkretisoituivat Kelan teoksissa. Vahvimpana yhdistävänä piirteenä on esiintyminen erilaisissa tiloissa sekä niin sanottujen arkiliikkeiden käyttö. Molemmissa myös laajennettiin ja kyseenalaistettiin tanssin käsitettä, ja niiden toteutus ja sisältö kertoivat aukto-riteettien ja instituutioiden vastaisuudesta. Lisäksi esityksissä toteutui aktiivinen

462 Kiljunen 1985, 1.

463 Kwon 2002, 1–2.

464 Massey 2008, 29. Massey liittää tähän laajalle levittäytyvät paikallisen ja globaalin väliset lomittuvat suhteet, joissa ihmisten ohella kohtaavat kulttuuriset vaikutteet, muuttoliikkeet ja taloudelliset virrat.

465 Räsänen US 21.5.1989; Isosaari IL 28.5.1989.

466 Suhonen 2008, 39–40.

467 Isosaari IL 28.5.1989

yhteys katsojaan. Mutta mikä on Kelan paikkasidonnaisten tanssiteosten suhde postmoderniin laajemmin katsottuna?

Postmoderni on tuonut mukanaan yhtenäisyyden hajoamisen näkökulman, mikä tarkoittaa uudenlainen paikallisuuden ja alueellisuuden korostumista, ja vahvojen keskusten sijaan kiinnostuksen kohteena ovat reuna-alueet, rajat ja marginaalit.⁴⁶⁸ Tämänkaltaiseen desentraloitumiseen kuuluu tietyn paikan ja sen erityisluonteen sekä sen herättämien merkitysten korostuminen. Jos kiinnostusta paikkaan voi pitää postmodernin ilmentymänä, Kelan teokset olivat postmoderneja siinä kuinka ne tapahtuivat todellisissa paikoissa hyläten tyhjän, perinteisen teatterin esitys-tilan, jolloin teoksen paikan merkitykset tulivat osaksi teoksen tekemistä ja sen vastaanottoa. Se mitä Kwon toteaa taiteen esittämisestä valkoisessa, neutraalissa galleriatilassa on siis rinnastettavissa perinteisen tirkistysluukkuteatterin ”mustaan aukkoon”. Katson, että edellä käsittelemissäni teoksissa modernismin niin sanot-tu paikattomuus ja neutraalius kääntyi postmoderniksi kiinnossanot-tukseksi esityksen todelliseen paikkaan. Cityman ja Ilmarin kynnös eivät tyytyneet ottamaan ympäris-töä vain taustakulissiksi, vaan ne olivat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Kuten analyyseissä on tuotu esiin, teoksissa oli läsnä monia erilaisia konkreettisia, fiktiivisiä, sosiaalisia ja diskursiivisia paikkoja.

Kwon on kuitenkin todennut kuinka postmodernin suhde paikkaan on paradok-saalinen. Hänen mukaansa viime aikoina laajentuneet yritykset ajatella uudelleen taiteen ja paikan välistä erityissuhdetta voidaan nähdä sekä oireena fragmentoi-tuneesta ja abstraktista postmodernista ajasta että toisaalta myös sen kriittise-nä vastustamisena. Hän kirjoittaa kaksinaisuudesta, joka liittyy postmodernin ajan tilakäsityksiin. Ensinnäkin paikkasidonnaisessa taiteessa on läsnä ajatus yhdestä toistumattomasta tapahtumasta, jossa kiteytyy paikkaan sidottua tietoa ja kokemuksia sekä myös nostalginen halu paikkaan sidottuihin identiteetteihin.

Toisaalta postmodernissa on olemassa antinostalginen innostus nomadisesta, epävakaasta subjektiviteetista, johon liittyy tilan merkityksettömyys ja jatkuva muuttuvuus.⁴⁶⁹

Masseyn mukaan postmoderniin aikaan liitetään usein myös käsittämättömyys sekä monimutkaisuus, joita tarkastellaan nimenomaan tilallisuuden käsitteiden kautta. Tätä kuvataan muun muassa ilmaisuilla ”aika-tila tiivistymä”, ” hori-sonttien repeytyminen” sekä globaalin ja paikallisen sekoittuminen.⁴⁷⁰ Hänen mukaansa monilla teoreetikoilla, kuten esimerkiksi Jamesonilla, tähän liittyy jonkinlainen kauhu nykyajan tilallisten suhteiden monimutkaisuudesta.⁴⁷¹ Nämä kuvaavat jälkimmäistä Kwonin hahmottelemaa postmodernin suunta-usta. 2000-luvulla paikkasidonnaisen taiteen keskeisiä teemoja ovatkin olleet esimerkiksi taiteen paikkojen moninaisuus, paikkojen liikkuminen, raja-alueet

468 Hutcheon 1988, 57–65.

469 Kwon 2002, 8.

470 Massey 2008, 17–18.

471 Massey 2008, 47.

sekä virtuaaliset paikat, ”paikattomuus” ja sen suhde todellisuuteen.⁴⁷² Myös tanssintutkimuksessa tämä diskurssi on ollut läsnä.⁴⁷³

Tulkintani mukaan nämä postmodernin teemat eivät kuitenkaan olleet ajan-kohtaisia 1980-luvun lopun Suomessa. Luvun teosanalyysit ja vastaanoton tar-kastelu kertovat, että Kelan teokset eivät liittyneet postmoderniin nomadisuu-teen, hybrideihin, epävakauteen tai teknologian tuomaan paikattomuuteen. Ehkä syynä tähän on, että Suomi oli tuolloin vielä yhtenäiskulttuurin maa verrattu-na esimerkiksi Iso-Britanniaan, jossa vaikuttivat useat kulttuurit, etnisyydet ja identiteettien jatkuva uudelleenneuvottelu.⁴⁷⁴ Myös ajallinen etäisyys vaikuttaa teoksen tulkintaan. Teknologian tuomat muutokset paikan käsitteellistämiseen eivät olleet vielä nousseet samalla lailla esiin. 1980-luvulla Ilmarin kynnöksen vastaanotossa oli sen sijaan vahvasti läsnä talvisota-diskurssi. Voidaan pohtia, että jos teos tehtäisiin tänään, olisiko siinä nähtävien räjähdysten tulkinta yhtä vahvasti Suomen historiaan tukeutuva vai nähtäisiinkö sen liittyvän ennemmin-kin väkivaltaan yleisesti?

Teoksissaan Kela jatkoi 1980-luvun alun lähitansseissa alkamaansa suoraa vuo-rovaikutusta yleisön kanssa. Vaikka Ilmarin kynnös ja Cityman olivat teoksina suurimuotoisia, ne olivat kuitenkin yhden ihmisen kokoisia. Sooloteos korostaa myös sitä, että kyse on nimenomaan yksilön kokemuksista muutoksessa. Teok-set ottivat kantaa, sillä ne kommentoivat paitsi taidemaailmaa, myös laajempia yhteiskunnallisia muutoksia. Katsonkin, että tanssiteoksissa ilmentyi siirtymä agraarista yhteiskunnasta urbaaniin kulutuskulttuuriin. Maaseudun ja kaupun-gin vastakkaisuus on kuitenkin vielä läsnä: Ilmarin kynnöksen suomalainen ”aito”

mies joutuu kamppailemaan elämänmuutosten pyörteissä, kun taas Cityman oli itsestään tietoinen juppi, joka eli pinnallista elämää esittäen julkista rooliaan.

Teoksissa ruumiillistui alueen ihmisten kokemuksia, identiteettiä ja historiaa.

Yleisön- ja kriitikoiden suosio kertoo, että Ilmarin kynnös ja Cityman pystyivät välittämään ja jakamaan suomalaisten yhteisiä kokemuksia. Teokset olivat paik-kasidonnaisia sanan positiivisessa merkityksessä; ne eivät olisi voineet tapahtua missään muualla. Ne olivat tekijälleen henkilökohtaisia, mutta mahdollistavat tulkinnan myös laajemmassa mittakaavassa artikuloiden kulloisenkin paikan his-toriallisia ja kulttuurisia prosesseja. Masseyn ja Kwonin ajattelun mukaan paikka ei ole vain yksi ja tiukasti alueellisesti tai maantieteellisesti rajattu, vaan se on jatkuvasti muuttuva. Vastaavasti yhden sijaan on monta perspektiiviä teokseen.

Paikka muuttaa luonnettaan riippuen siitä kuka katsoo, koska ja mistä päin. Pe-rinteinen katsoja-esiintyjä asetelma muuttuu, kun edestäpäin katsottava perspek-tiivi hajoaa. Luonto ja toisaalta myös rakennettu ympäristö muuttuvat jatkuvasti:

paikkasidonnainen esitys näyttää erilaiselta sateessa tai ihmistungoksessa.

Hetken aikaa tanssi kehystää paikan.

472 Kantonen 2010, 9–11; myös Hill & Paris (2006) ovat käsitelleet live artin ja paikan suhdetta myös näistä näkökulmista.

473 Esim. Briginshaw (2001) käsitteli miten tanssivat kehojen ja tilojen vuorovaikutus luovat välitiloja ja sitä kautta uudenlaisia subjektiviteetteja eurooppalaisissa tanssielokuvissa.

474 Aiheesta laajemmin ks. Rowell 2000.

5 PALUU KLASSISEEN JA