Kysyin kirjoituspyynnössä ja haastatteluissa sukupuolen merkityksestä, koska halusin tarkastella taiteilijoiden asemaa myös intersektionaalisemmasta näkökulmasta. Suurin osa vammaistutkimuksesta ja vammaisia ihmisiä koskevasta tiedosta esitetään niin, ettei tietoja eritellä sukupuolen mukaan. Kansainvälisissä tutkimuksissa on kuitenkin havaittu eroja vammaisten naisten ja miesten asemassa. (Haarni 2006, 27, 29.) Reinikaisen (2007, 25–26) mukaan sukupuoli ja sukupuoliero vaikuttavat vammaisuuden saamiin merkityksiin
yhteiskunnassa ja kulttuurissa, sekä vammaisuuden kokemuksiin ja seurauksiin yksilötasolla. Esimerkiksi jos vammaisille tytöille ja naisille ei aseteta samanlaisia
193 yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen elämään osallistumisen odotuksia kuin pojille ja
miehille, se rajaa heidän käytännön toimintamahdollisuuksiaan (Wendell 1996, 17).
Useat feministiset teoreetikot ovat nostaneet esiin sukupuolen merkityksen
vammaistutkimuksessa, ja toisaalta kritisoineet sitä, että feministisessä tutkimuksessa vammaisuus usein unohdetaan (esimerkiksi Asch & Fine 1988; Morris 1991; Wendell 1996). Carol Thomasin (1999, 18–19, 28) mukaan vammaisuus ja sukupuoli, samoin kuin seksismi ja disablismikin, kietoutuvat toisiinsa. Sekä vammaisuuteen että naiseuteen liitetään passiivisuuden, riippuvaisuuden ja kyvyttömyyden stereotypioita, joten
vammainen nainen nähdään usein erityisen passiivisena (Oliver 1990, 72; Russo & Jansen 1988, 238).
Suurimmassa osassa aineistoni kirjoitetuista tarinoista sukupuolikysymys ei noussut esiin ollenkaan. Tämä voi kertoa siitä, ettei asiaa pidetty kovin merkityksellisenä. Haastateltavat H1 ja H2 totesivat, että sukupuolella ei ole ollenkaan tai juurikaan merkitystä:
O: No onks sun mielestä sillä ollu mitään merkitystä että sä oot mies?
H: ((huokaisee))
O: Niinku työn kannalta tai?
H: No
O: Uran kannalta?
H: No eihän sillä oo mitään merkitystä onko mies vaikka nainen kunhan on
ammattimuusikko niin se riittää että, mut sillä ei oo mitään merkitystä onko mies tai nainen.
O: Mm.
H: Ni.
O: Joo.
H: Et se on loppujen lopuks se on silleen että tota kyllä mä hyväksyn kaikki sukupuolet hyvin, että et onko mies vaikka nainen niin ei sil oo mitään merkitystä.
(H1)
O: Mul ois sit semmonen kysymys et onks sun mielest sil ollu mitään merkitystä että sä oot mies? Niinku työtä ajatellen?
H: Ei, ei oo.
O: Mm
H: Ei oo mitään. En mä tiä kyl mä uskon et mä uskon tasa-arvoon aika pitkälti et eihän se nyt joka paikas varmaan toteudu mutta kyl mä uskon et nyt on aika paljon naisartistejaki tuol maailmalla näkyy on tullu kaikkea et kyl mä uskon et se aika paljon tasottunu toi homma onko mies vai nainen niin jos sä oot hyvä niin sä oot hyvä
O: Mm.
H: Sut jollain tavalla huomataan jostain tai löydetään sut jollain tavalla jostain. Sä oot huipulla sit niin kauan kun sä oot hyvä.
(H2)
194 Vain kahdessa kirjoitetussa elämäntarinassa otettiin kantaa sukupuolen merkitykseen.
Toinen osallistujista näyttää ajattelevan, että sukupuolella ole ei ainakaan niin paljon merkitystä kuin kuuroudella:
Ehkä miehiä jollakin tavalla arvostetaan enemmän. Mutta olen havainnut, että kuuroudella on merkitystä. (T10)
Toinen heistä on vahvasti sitä mieltä, että vammaisuuteen verrattuna sukupuolella ei ole väliä:
Joku sukupuoliasia ei vaikuta kyllä mitään siihen nähden paljonko vammaisuus tai vammattomuus vaikuttaa. (T6)
Myöskään Piispan ja Salasuon (2014, 61–62) menestyneiden taiteilijoiden elämänkulkua koskevassa tutkimuksessa sukupuolen merkitys ei juuri noussut esiin. Useilla taiteen aloilla työskentelee enemmän naisia kuin miehiä, ja tutkijat pohtivatkin, toteutuuko taidealalla sukupuolten tasa-arvo jo hyvin. Heidän mukaansa taiteen kenttä on ammattimaistunut, koulutustaso on noussut ja naisten määrä alalla on kasvanut, minkä vuoksi maskuliiniset ja myyttiset taiteilijakäsitykset ovat jonkin verran hälventyneet. (Mt., 62–63.) Samoin
Herrasen ja kollegojen (2013, 70–71) tutkimuksessa kuvataiteilijat eivät juuri ajatelleet henkilökohtaisten ominaisuuksien, kuten sukupuolen, etnisen taustan tai fyysisen vamman aiheuttavan vaikeuksia ammatissaan. Toisaalta kun samassa kyselyssä kysyttiin miten alan naisvaltaistuminen vaikuttaa kuvataiteilijan ammatin luonteeseen tulevaisuudessa, osa vastaajista piti sukupuolen vaikutusta taiteilijan arvostukseen, yhteiskunnalliseen asemaan ja taloudelliseen tilanteeseen merkittävänä. Yksi vastaaja jopa totesi, että
naisvaltaistuminen voi johtaa ammattilaisten ja harrastelijoiden välisen rajan hämärtymiseen. (Mt., 128.)
Roihan ja kollegojen (2015, 39) mukaan naisten määrän lisääntyminen on mahdollisesti synnyttänyt illuusion siitä, että taidekenttä on jo tasa-arvoinen. Tällöin taiteen kentän feministinen analyysi ei ole näyttäytynyt tarpeellisena. Vaikka naisten osuus taiteilijoista on kasvanut jo pitkään, naispuolisten taiteilijoiden tulotaso on pysynyt miespuolisia alhaisempana. Esimerkiksi vuonna 2010 naistaiteilijoiden tulot olivat 76 prosenttia miestaiteilijoiden tuloista. Taiteilijoilla sukupuolten väliset tuloerot ovat jopa suuremmat kuin muilla palkansaajilla. (Rensujeff 2015, 128–129; Roiha ym. 2015, 5, 32–34, 37–39.) Vaikka naisilla on esittävän taiteen alalla korkeampi koulutustaso miehiin verrattuna, heillä
195 on enemmän määräaikaisia työsopimuksia ja keikkatöitä kuin miehillä (Helavuori &
Karvinen 2019, 17).
Sukupuolten epätasa-arvo näkyy taidekentällä muutenkin kuin tulotasossa. Esimerkiksi taidekentällä voimakkaana käynyt #metoo-keskustelu osoittaa, ettei tasa-arvoa ole vielä saavutettu. Taiteen eri aloilla esiintyy seksuaalista häirintää ja erityisesti naisiin
kohdistuvaa henkistä väkivaltaa ja muuta epäasiallista kohtelua (Helavuori & Karvinen 2019; Paanetoja 2018). Esittävien taiteiden kentällä on nähtävissä jakautumista miesten ja naisten aloihin, ammatteihin ja tehtäviin. Sukupuoli voi vaikuttaa myös saatuun
arvostukseen ja näkyvyyteen. (Helavuori & Karvinen 2019, 9, 16–17.) ITE-taiteessa korostuu miesten tekemä taide, sillä he tekevät usein näyttäviä ja suurikokoisia teoksia, kun taas naiset ovat tehneet esimerkiksi tekstiilitaidetta, joka jää helpommin huomaamatta (Kulttuuriykkönen 2018; Sederholm 2004, 233).
Lisäksi vammaisliikkeen ja kuurojen yhteisön sisällä voi ilmetä samanlaista sukupuolten epätasa-arvoa kuin muuallakin yhteiskunnassa. Esimerkiksi vammaispoliittisen liikkeen alkuaikoina aktivistien, sekä yhteiskuntatieteilijöiden, kuntoutuksen ja lääketieteen ammattilaisten huomio ei jakautunut tasaisesti eri sukupuolten välille. Kuntoutuksessa ja vammaispolitiikassa keskityttiin pitkään sodissa vammautuneisiin ihmisiin, jotka olivat pääsääntöisesti miehiä. (Asch & Fine 1988, 3.) Amerikkalaisissa kuurojen järjestöjen ja klubien historiassa naiset eivät ole olleet aina tasavertaisia miesten kanssa (Ladd 2003, 60;
Lane ym. 1996, 162). Kuitenkin on huomattava, että Suomen kuurojen järjestöissä on ollut mukana kuuroja naisoletettuja johtavissa asemissa ja merkittävissä tehtävissä alusta alkaen (Salmi & Laakso 2005, 78–83, 112).
Piispan ja Salasuon tutkimuksen haastatteluissa (2014, 63, 186–188) sukupuolen
merkityksestä ei kysytty erikseen ja tämä voi osittain selittää sukupuolipuheen vähäisyyttä heidän aineistossaan. Sen sijaan omassa tutkimuksessani sukupuolen merkitys oli mukana yhtenä teemana sekä kirjoituspyynnössä että haastattelurungossa. Silti hyvin harvassa kirjoitetussa elämäntarinassa nostettiin esiin sukupuoli. Haastatteluissa esitettyjä kysymyksiä ei kuitenkaan kovin helposti ohiteta, ja siksi kummassakin haastattelussa sukupuolikysymykseen otettiin kantaa. DuvTeaternin haastatteluissa asiaa ei kysytty eikä sukupuoleen viittaavia keskusteluja ole teatterin aineistossa.
Miksi sukupuolen merkitystä ei pohdittu aineistossa tämän enempää? Tutkimukseni keskittyy pääasiassa vammaisuuteen ja kuurouteen, jolloin sukupuolen merkitys voi