Analysoin aineistoa laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Teemoittelin aineistoa, sekä tyypittelin elämäntarinoista erilaisia taiteilijapolkujen tyyppejä. Tässä luvussa perustelen analyysimenetelmän valintaa ja kuvailen sitä tarkemmin.
Tarkastelen aineistojani subjektiivisina omaelämäkertoina. Subjektiivisten elämäkertojen ajatellaan välittävän kertojien oman elämän arvoja ja arviointia sekä sitä, miten ihminen itse näkee oman elämänsä kulun (Eskola & Suoranta 1998, 124). Tutkin vammaisten taiteilijoiden kokemuksia ja halusin painottaa analyysissani erityisesti sitä, mitä he ovat kokeneet, eli mitä he sanovat ja kirjoittavat. Tämän takia valitsin analyysimenetelmäkseni laadullisen sisällönanalyysin, tarkemmin sanottuna aineistolähtöisen ja teoriaohjaavan sisällönanalyysin.
Sisällönanalyysi tarkastelee tekstin merkityksiä (Tuomi & Sarajärvi 2002, 105–106).
Sisällönanalyysissa aineisto järjestetään uudelleen tiiviimpään ja selkeään muotoon, kuitenkin säilyttämällä samalla aineiston sisältämä tieto. Aineisto pilkotaan osiin ja käsitteellistetään. Lopuksi se kootaan uudestaan omaksi kokonaisuudekseen.
Pohjimmiltaan sisällönanalyysi on siis aineiston järjestämistä johtopäätösten tekoa varten.
(Tuomi & Sarajärvi 2002, 105, 110.)
Aineistolähtöisessä lähestymistavassa aineistoa tarkastellaan ilman teoreettisia olettamuksia. Tutkijalla voi olla etukäteistietoa aiheesta, mutta se ei rajoita aineiston tulkintaa tai esimerkiksi aineistosta nousevia teemoja. Täysin puhdas aineistolähtöisyys on kuitenkin mahdotonta, sillä tutkijan omat lähtökohdat, ajattelutapa ja etukäteistiedot aiheesta ohjaavat tulkintaa aina jonkin verran. (Eskola & Suoranta 1998, 151–152.) Teoriaohjaavassa sisällönanalyysissa lähtökohdaksi otetaan aineisto, kuten
aineistolähtöisessäkin. Merkittävin ero teoriaohjaavan ja aineistolähtöisen
sisällönanalyysin välillä on siinä, kuinka teoreettiset käsitteet tuodaan mukaan analyysiin.
Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissa teoreettiset käsitteet luodaan aineistosta.
Teoriaohjaavassa analyysissa teoreettiset käsitteet tuodaan analyysiin valmiina aineiston ulkopuolelta. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 116.) Tässä tutkimuksessa en luo aineiston
pohjalta uusia teoreettisia käsitteitä, vaikka olenkin edennyt analyysissa aineiston ehdoilla.
Sovellan analyysissa aineiston ulkopuolelta tuotuja teoreettisia käsitteitä kuten ableismi ja disablismi. Näiden käsitteiden valinta tapahtui kuitenkin vasta, kun analyysi oli jo hyvässä vauhdissa. Aloitin siis analyysin aineistolähtöisesti ja jatkoin sitä teoriaohjaavasti.
100 Sisällönanalyysin kolme yleisintä tekniikkaa ovat luokittelu, teemoittelu ja tyypittely (Tuomi & Sarajärvi 2002, 95). J. P. Roos (1987, 42–43) toteaa, että omaelämäkerrallisen aineiston laadullisessa analyysissa on pääasiassa kaksi keinoa lähteä liikkeelle: etsiä teemoja tai luoda tyypittelyjä. Tässä tutkimuksessa käytetään molempia näistä analyysitekniikoista.
Teemoittelu on hyvä tapa analysoida aineistoa, jos haluaa ratkaista jonkin käytännön ongelman. Aineistosta on helppo etsiä käytännölliseen tutkimusongelmaan liittyvää tietoa teemoittelun avulla. (Eskola & Suoranta 1998, 178–179.) Omassa tutkimuksessani on käytännöllisiä tutkimuskysymyksiä ja tavoitteita. Tarkoitus on pohtia muun muassa kulttuurikentän epäkohtia ja etsiä niihin ratkaisuja, joten teemoittelu sopii
analyysimenetelmäksi hyvin.
Aloitin analyysin teemoittelulla, mikä on yksinkertaisin tapa lähteä liikkeelle sisällönanalyysissa (Eskola & Suoranta 1998, 174, 181). Teemoittelussa etsitään, poimitaan ja erotellaan tutkimusongelmaan liittyviä teemoja ja vertaillaan niiden esiintymistä aineistossa (mt., 174). Luin aineistoa moneen kertaan merkiten eri väreillä kohtia, jotka liittyvät tutkimuskysymyksiini. Kiinnitin erityisesti huomiota kohtiin, joissa taiteilija oli kohdannut jonkinlaisia ongelmia tai haasteita urallaan sekä asioihin, jotka olivat mahdollistaneet taiteen tekemisen tai taiteilijaksi ryhtymisen. Teemoittelin aineistoa myös liittyen yhteiskunnallisiin instituutioihin kuten koulutukseen, työhön ja perheeseen.
Lisäksi etsin kohtia, jotka liittyivät saavutettavuuteen, vammaisliikkeeseen ja
yhdistystoimintaan, vammaispoliittiseen taiteeseen tai vammaisuuteen liittyvien aiheiden esiin tuomiseen taiteen sisällöissä, sekä sukupuolen merkitykseen. Aineistosta nousi myös muita teemoja, kuten vammaispalvelujen merkitys sekä ystävien tai kollegojen antama henkinen tuki. Osa teemoista nousi siis esiin täysin aineistolähtöisesti, osaa lähdin nimenomaan etsimään tutkimuskysymysteni perusteella. Kun olin tunnistanut aineistosta näitä teemoja, tein tiedoston, johon kokosin oman otsikkonsa alle kaikki kuhunkin teemaan liittyvät aineisto-otteet. Osa näistä oli päällekkäisiä, eli sama aineisto-ote saattoi päätyä useamman otsikon alle. Tämän jälkeen pidin taukoa teemoittelusta ja luin sitten aineistoa ja tekemääni teemoittelutiedostoa vielä pari kertaa uudelleen, jolloin sekä varmistelin tulkintojani että huomasin myös uusia asioita ja tapoja järjestellä teemoja. Teemoittelun tulokset esittelen luvussa 5 ”Keskeiset teemat: Vammaisten ja kuurojen taiteilijoiden toimintamahdollisuudet”.
101 Teemoittelun lisäksi tyypittelin aineistosta taiteilijapolkuja. Tyypittelyn avulla on
mahdollista kuvata aineistoa laajasti, mutta tiiviisti. Aineistoa on kuitenkin ensin
teemoiteltava, jotta voi edetä tyypittelyyn. (Eskola & Suoranta 1998, 181.) Tein jokaisesta tutkimuksen osallistujasta heidän elämänkertansa tiivistelmät. Tämä vaihe sijoittui
ajankohtaan, jolloin teemoittelu oli jo edennyt melko pitkälle, mutta ei ollut vielä valmis.
Tyypitellessäni taiteilijapolkuja jaottelin kunkin taiteilijan elämänvaiheet karkeasti lapsuuteen, kouluikään, opiskeluaikaan, työikään, vanhuuteen ja tulevaisuuteen liittyvien alaotsikoiden alle siltä osin kuin niistä kerrottiin haastatteluissa ja tarinoissa. Erilaiset siirtymät eivät kuitenkaan ole tapahtuneet jokaisen taiteilijan elämässä samassa järjestyksessä, sillä osa osallistujista on esimerkiksi palannut työelämästä takaisin opiskelemaan tai opiskellut töiden ohessa. Hahmottaakseni elämänkulun visuaalisesti piirsin vielä kunkin taiteilijan polun paperille aikajärjestyksessä. Tässä työvaiheessa tiivistin elämän vaiheita vielä lisää.
Tarkempi tutkimuskysymykseni tässä tarkastelutavassa oli, millaisia polkuja ja reittejä vammaisilla ihmisillä on ollut taiteilijaksi. Kiinnitin huomioita varsinkin siihen, millaisessa koulutuksessa henkilö oli ollut, millaisia työpaikkoja hänellä oli ollut ja millaisia
käännekohtia koulutus- tai urapolulla oli ollut. Lisäksi perhetausta sekä harrastukset ja ammattihaaveet olivat kiinnostavia kysymyksen kannalta. Tämä oli ”raaempi”
tarkastelutapa kuin teemoittelu: karsin monet yksityiskohdat pois ja jäljelle jäi hyvin typistetty elämänkulku.
Usein elämänkulkujen tyypittelyjen analyysissa annetaan esimerkkinä yksi pitkä katkelma tarinasta tai kokonainen tarina, joko sekoitus useista tarinoista tai sitten yksi tyypillinen esimerkki kyseisestä elämänkulun tyypistä (esimerkiksi Piispa & Salasuo 2014; Roos 1987, 43). Useista tarinoista voi myös rakentaa yleisempiä tyyppejä (Eskola & Suoranta 1998, 181). Itse päädyin tyypittelemään aineistosta yhdistettyjä, yleisiä tyyppejä. Otin tyyppeihin mukaan vain sellaisia asioita, jotka esiintyvät kaikissa tyypin tarinoissa tai suurimmassa osassa tarinoita. (Eskola & Suoranta 1998, 182.) Olen päätynyt käyttämään tyypittelyn tuloksia esitellessäni pitkien lainausten sijaan vain lyhyitä aineisto-otteita.
Pystyn näin paremmin suojelemaan tutkittavien anonymiteettia. Lisäksi esimerkiksi DuvTeaternin aineistossa taiteilijoiden elämänkulut hahmottuvat paremmin CV:istä ja listamaisista taustatiedoista kuin haastatteluista, joten heidän taiteilijapoluistaan ei voi samalla tavalla ottaa suoria lainauksia. Olen visualisoinut yleisiä tyyppejä piirtämällä niistä
102 kuviot. Esittelen taiteilijapolkujen tyypit ja niiden visualisoinnin luvussa 6
”Taiteilijapolkujen tyypittely”.
Sisällönanalyysin lisäksi erittelin aineistoa kvantifioimalla sitä (Eskola & Suoranta 1998, 164; Tuomi & Sarajärvi 2002, 117). Kvantifioin osallistujien taustatiedot aineiston
kuvailussa. Lisäksi laskin osana analyysia joidenkin teemojen ja tyyppien kohdalla, kuinka moni osallistuja mainitsee saman asian.
Aineistoni on kaksikielinen: mukana on suomen- ja ruotsinkielistä aineistoa. Äidinkieleni on suomi. Osaan ruotsia ja englantia kuitenkin niin hyvin, että en halunnut antaa
mahdollisten, mutta todennäköisesti vähäisiksi jäävien ymmärrysvaikeuksien estää ruotsin- ja englanninkielisen aineiston mukaan ottamista. Kielitaitoni ei olisi riittänyt haastattelujen tekemiseen tai litterointiin ruotsiksi ja englanniksi, mutta se riittää kirjoitettujen
elämäntarinoiden ja haastattelulitteraatioiden ymmärtämiseen. Yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää mahdollistaa osallistuminen useilla kielillä.
Aineiston analysointi on kuitenkin paljon helpompaa omalla äidinkielellä. Muilla kielillä välitetyt merkitykset, nyanssit, kielikuvat ja idiomaattiset ilmaisut ovat vaikeampia tulkita, ja erityisesti huumori, sarkasmi ja ironia voivat tuottaa tutkijalle päänvaivaa. Tämän vuoksi tutkijan on aluksi kartoitettava vieraskielisestä aineistosta kohdat, jotka tuntuvat hankalilta ymmärtää. (Pietilä 2010, 413.) Luettuani aineiston läpi tarvittaessa sanakirjaa käyttäen, olin sitä mieltä, että suurimmaksi osaksi ymmärsin aineiston hyvin. Pystyin tunnistamaan ruotsinkielisestä aineistosta analyysin kannalta olennaiset kohdat ja varmistamaan, että ymmärsin ne kunnolla, vaikka aivan jokainen aineiston ilmaisu ei olisi täysin avautunut minulle.
En ollut itse paikalla DuvTeaternin haastatteluissa, joten minulla ei ole omakohtaista tietoa haastattelutilanteesta. Vaikka en analysoikaan osallistujien äänensävyjä tai puheen
painotuksia, niistä tietäminen voisi helpottaa litteraation tulkitsemista.
Haastattelutilanteessa läsnä ollessaan saa paljon sellaista tietoa ja vihjeitä, jotka eivät välttämättä välity litteraatioon. En kuitenkaan koe, että tämä olisi vaikeuttanut analyysiani, sillä keskityn analyysissa haastattelujen sisältöön. Lisäksi DuvTeaternin toiminta on minulle melko tuttua, mikä helpotti DuvTeaternin toimintaan sekä näytelmiin ja
henkilöihin tehtyjen viittausten ymmärtämistä. Esimerkiksi joihinkin henkilöihin viitataan aineistossa lempinimillä.
103 Analysoin aineiston alkukielellä (Pietilä 2010, 412) ja käänsin aineisto-otteet vasta
tutkimusraporttia varten. Aineisto-otteiden kääntäminen on yleensä vaikeaa, joskus melkein mahdotonta (Pietilä 2010, 420). Kääntäminen oli kieltämättä haasteellista.
Lukijalla on mahdollisuus tarkistaa alkukieliset ilmaukset alaviitteistä.